Meidän perheen kahdesta aikuisesta isä on se rauhallisempi, analyyttisempi ja paljon pitkäpinnaisempi kuin minä. Hän jaksaa pukea, riisua,...

Isän hyvät kasvatusneuvot

11.6.18 Satu Kommentteja: 11

Meidän perheen kahdesta aikuisesta isä on se rauhallisempi, analyyttisempi ja paljon pitkäpinnaisempi kuin minä. Hän jaksaa pukea, riisua, pestä, viikata, vastata kysymyksiin sähkölampun toimintamekanismista, taltuttaa uhmaikäisen raivarit, virittää mikroskooppiin uuden lampun ja olla antamatta periksi asioissa, joissa ei kuulu antaa periksi.


Kun tulee tilanne, jossa oma kasetti on menossa solmuun ja nenään alkaa nousta palaneen pinnan käry, katson häntä pyytäen, että voisitko sinä hoitaa tämän nyt tästä eteenpäin. Nyt en vaan jaksa. Menen äänikirjan kanssa toimistohuoneeseen luurit päässä, annan ajan kulua ja kerään auktoriteetistani ne rippeet, mitä siinä kohtaa niistä on jäljellä.

On paljon asioita, jotka minä teen puolisoa paremmin, tehokkaammin ja nopeammin. Arkitilanne - johon liittyy sohvalta löytynyt kasa likaisia sukkia, myöhästyminen töistä, lelupäivä päiväkodissa ja läppärin laturi hukassa ja lapsista nuorempi riisuu itseltään päällysvaatteita, vaikka kaikilla muilla on jo ulkotakki päällä - on kuitenkin hänen heiniään. 

Tiedätte varmaan sen kuuluisan viimeisen pienen tikin, joka eskaloi kiireessä kokoon rävelletyt aamurutiinit sellaisiin sfääreihin että itseäkin alkaa hävettää. Kyllä puolisollakin on avaimet hukassa, kännykkä väärän takin taskussa ja palaveri alkamassa, mutta sitä ei huomaa hänestä ulospäin. Homma ei lähde eskaloitumaan, vaan pieni nuotiopalo sammutetaan rauhallisella vesisuihkauksella ennen kuin se roihahtaa. Rauhallisuus, viileähermoisuus ja ulospäin näkyvä "kaikki on aivan kunnossa ja hallinnassa" -ilme kasvoilla eivät rapise murusiksi lattialle, kun kuopus alkaa kovaäänisesti vaatia jalkaan kanihousuja niiden Haisuli-puuvillahousujen sijaan.


Koska kylmähermoisuus ja rauhallisuus ovat puolisoni salainen voimansa arjen kiemuroissa, hän saa hoitaa tilanteet, joissa noita voimia eniten tarvitaan. Minä hoidan sitten mieluummin vaikka joka päivä elämäni loppuun asti ruokaostosten tekemisen (huom: yksin). 

Mieleeni tuli näitä ajautuksia pohtiessani parin vuoden takainen juttu puolisoni mainioista kasvatusperiaatteista. Ne sopivat tähän tunnelmaan niin hyvin, että pieni kertaus on paikallaan.

Neljä hyvää kasvatusneuvoa


1. Puhu lapsestasi hyvää muille.
On tärkeää puhua lapselle suoraan: kehua, kannustaa ja tarpeen vaatien myös torua. Kovin tärkeää on myös se, että puhuu lapsesta hyviä asioita muille. Lapsen itsetunnolle tekee hyvää se, että hän kuulee muiden puhuvan hänestä itsestään positiivisa ja rohkaisevia asioita. (Tämä muuten toimii myös aikuisten kanssa.)

2. Hankalassa tilanteessa älä riitele, vaan siirrä huomio toisaalle. (TÄMÄ! Miksi, oi miksi minun on tämä niin vaikea oppia...).
Kun lapsi ei halua istua autossa vaan alkaa kitistä matkan pitkäpiimäisyydestä, ei kannata väittää, että ei ole enää pitkä matka (koska on kuitenkin), vaan viedä huomio muualle. Mieheni alkaa näissä tilanteissa heittää vilkkaasti läppää. Jos vaikka auton ikkunasta näkyy vuori, hän alkaa kertoa jotain hatusta heittämäänsä tarinaa, kuinka on kiivennyt sinne ja meinasi liukastua ja eväät hävisivät, kettu söi ne ja kuinkas sitten kävikään. Ei mene kauaakaan, kun vänisijä haluaa tietää, minne se kettu sitten meni ja mitä leiville tapahtui.


3. Kiukuttelevalla lapsella voi olla joku asia pielessä.
Kiukku ja tiuskiminen eivät (yleensä) ilmesty lapseen tyhjästä. Koita ottaa selville, mikä syy saa lapsen kiukuttelemaan ja jos syy selviää, toimi sen syyn minimoimiseksi, jos se on järkevää ja mahdollista. "Älä nyt kiukuttele" -tokaisu kymmeneen kertaan toistettuna ei auta yhtään mitään. Jos kiukun aihetta ei voi poistaa, tee selväksi että kiukuttelu ei tällä kertaa auta yhtään mitään. Jos kiukkuhuuto yltyy, laita vastamelukuulokkeet ja odottele jokunen tovi.

4. Käytä hyväksi mielipidejohtajuuttasi - kun sinua vielä uskotaan!
Kun lapsi ei halua pistää päälleen sadetakkia, vaikka ulkona sataa, puolisoni alkaa kehua lapsen sadetakin teknisiä ominaisuuksia ja tekee takista maailman mahtavimman asian maapallon päällä. Ehkä hän vetääkin takin itse päälleen? Takki on niin hieno, että hän ei oikeastaan haluaisikaan antaa sitä lapsen päälle vaan laittaisi sen mieluummin oman päänsä suojaksi. Lopulta lapsi alkaa mankua takkia takaisin itselleen ja vetää sen nopeasti ylleen. Kerran puolisoni puhui terveyskeskuksessa tulevaa piikkiä pelänneen lapsen pyytämään itselleen rokotusta. Olisittepa nähneet rokottavan sairaanhoitajan ilmeen. Millennium-palkinnon arvoinen suoritus. 

Jos joku joskus pyytäisi nimeämään, mikä on yksi parhaita asioita, mitä äiti voi kasvattajana tehdä, niin kyllä joutuisin varastamaan viisauden, jonka taisin kuulla ensimmäistä kertaa kollegani Katja Lahden suusta: hanki mahdollisimman hyvä puoliso. Ilman sellaista puolisoa minäkään en nyt olisi tässä.

11 kommenttia:

  1. Meillä minä olen se ulospäin rauhallisena pysyvä, pitkäpinnainen, lempeän kekseliäs (useimmiten) järjellä lapsen kanssa toimiva kasvattaja ja auhman taltuttaja. Samaistun hyvin tässä suhteessa kertomuksiisi miehestäsi. Se on kuitenkin itselleni myös hetkittäin aivan helvetin raskasta ja vie jaksamistani paljon enemmän kuin mikään yksin, rauhassa tehtävä kodinhoidollinen työ. Kun lapsi raivoaa väärässä naulakossa olevasta takista kiireaamuna, en minä ole sisimmässäni tyyni ja onnellinen. Minunkin tekisi mieli huutaa että tunge vittu roskiin se takkis ja jää kotio, mutta en tee niin sillä lopputulos ei parane siitä yhtään. Ja kausina, kun naperon käytös on jatkuvasti tämmöistä niin ne yksin tehtävät prismareissut tuntuvat aurinkoloman veroisilta breikeiltä eivätkä varsinaisesti perheen työtaakan jakamiselta. Minulle tämmöinen arjen jakaminen kuulostaa ennemminkin siltä kuin toinen siemailisi drinkkejä aurinkovarjon alla maalisävyjä selaten kun toinen rakentaa talon "kun sinä vaan osaat niin paljon paremmin".

    Haluan nyt vielä korostaa, että tämä on täysin oma kokemukseni meidän perhe-elämästämme eikä tarkoitettu teidän perheenne dynamiikan arvosteluksi tai vähättelyksi. Ilmeisesti puolisosi on myös työnsä vuoksi pitkähköjä aikoja pois kotoa, jolloin tilanne ei ole lainkaan sama kuin meillä. Tämä vain osui tosi arkaan kohtaan, sillä tämä asia on meidän muuten hyvän ja tasa-arvoisen parisuhteemme sokea piste jossa emme tunnu kohtaavan toisiamme ollenkaan.

    Hyvää kesää sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Perheet ovat kaikki erilaisia, samoin ne tavat järjestellä ja hoitaa arki. Meillä on usein niin että mies on viikon, ylikin poissa työmatkalla - ja välillä poissa olen taas minä. Toki meillä on se timanttinen anoppi, joka jeesaa etenkin noina viikkoina, kun jompi kumpi on kotoa lasten kanssa yksin. En tosiaan tiedä, kuinka tulisimme toimeen ilman häntä.

      Poista
  2. Kyllä viisas ja selväjärkinen puoliso on parasta, mitä elämässä voi löytää! Eipä mulla muuta.

    VastaaPoista
  3. Katja Lahti olisi voinut ystävällisesti ilmoittaa minulle tuosta puolisoasiasta n. 20 vuotta sitten. Onko olemassa jonkinlaista check-listaa siitä, miten hyvän puolison ja isän tunnistaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole kovin hyviä tuntomerkkejä antaa, mutta mun isä antoi mulle murrosiän parisuhdekriisissä parhaan mahdollisen neuvon kumppanin valintaan. Hän käski miettimään haluaako seurustelukumppanini ensisijaisesti minulle hyvää vai itselleen jotain parempaa. Lähtökohtaisesti hyvän parisuhteen avaimet nimittäin löytyvät siitä taskusta, jossa toisen hyvä ei ole itseltä pois. Olen tätä neuvoa yrittänyt itse toteuttaa ja löytänyt puolisokseni ihmisen, joka ensisijaisesti haluaa minulla ja lapsillamme olevan kaikki hyvin. Hän huomaa, jos olen väsynyt ja haluaa helpottaa taaakkaani, samalla pyrkien vahvistamaan sitä, että me yhdessä olemme perhe ja vahvemmat. Ei ole pakko jaksaa yksin, ei tarvitse kilpailla siitä kummalla on nyt rankempaa. Hän myös antaa minulle tilaa tulla paremmaksi ihmiseksi, eli haluta hänelle vain hyvää.

      Poista
    2. Ethe, ihan mielettömän hieno neuvo sun isältä. Timanttinen!
      En olisi itse osannut tuolla tavalla neuvoa; ja itselläni kävi siis lähinnä hyvä tuuri. Kokeilin aika montaa, mutta niistä aikaisemmista kaikki veivät enemmän voimia ja energiaa kun antoivat, ei siis vain sovittu yhteen. Sitten tämän yhden kohdalla tunnelma oli alusta asti täysin toinen.

      Poista
  4. Aivan mielettömän hyvä tiivistys Ethen isältä! Ihan meni kylmät väreet kun luin sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa kiittelin, aivan mielettömän hyvin sanottu <3

      Poista
  5. Ai että, nämä! Ollaan näitä puolison kanssa monta kertaa muisteltu. Näistä pitäis tehdä huoneentaulu! Meillä hajoaa kasetti vuorotellen, ehkä tosin vähän eri asioissa, mutta aina sieltä toinen sitten nostaa. Oma puoliso on iskostunut myös tärkeän ajatuksen siitä, että me ollaan tiimi. No Joo, sika itsestäänselvää, mut ilmeisesti mulle pitää sellaisiakin välillä jankuttaa. Vauva-aikana ja imettäessä olin kyllä aika usein valmis kertomaan, mihin sen tiimin voi tunkea, mut siitäkin selvittiin. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut se pikkulapsiaika helpointa minulle, mutta onneksi se meni sitten aika nopeasti kuitenkin ohi.

      Poista

Mitä tuumaat?