Puhujan tärkein ohje on yksinkertainen mutta hemmetin vaikea toteuttaa: ole hiljaa.  Se on vaikea siksi, että puhujan hommaahan on p...

Puhujan tärkein ohje

27.4.18 Satu Kommentteja: 20

Puhujan tärkein ohje on yksinkertainen mutta hemmetin vaikea toteuttaa: ole hiljaa. 


Se on vaikea siksi, että puhujan hommaahan on puhua. Ja kun siihen puhumiseen ja juttujen kertomiseen keskittyy, saattaa ihan huomaamattaan puhua ihan koko ajan. Siis ihan joka hetken. Silloin kuulijat hengästyvät hengiltä eikä kukaan muu saa suunvuoroa. Ei ollenkaan hyvä.

Ai miksikö puhun tästä? Koska minulla on juurikin tämä ongelma. En välillä malta olla hiljaa, vaikka se olisi onnistuneen työkeikan takia todella tärkeää.

Aloitanpa vähän kauempaa. Pelkäsin todella paljon esiintymistä ihan parikymppiseksi asti. Olin vielä yliopistossakin ihan lukossa, jos piti puhua jotain yleisön edessä: purkaa case-esitelmää, vastata kysymyksiin, esittää niitä - tai kaikkein hirveintä: olisi pitänyt puhua jollain muulla kielellä kuin suomeksi.

Esiintyminen oli hirveää. Mutta sitä oli kuitenkin pakko tehdä. Mitä enemmän esiinnyin ja pidin esitelmiä, sitä enemmän siihen alkoi tottua. Kerta kerralta tuntui vähemmän kamalalta astua yleisön eteen ja alkaa puhua. Siihen alkoi tottua, että kaikki katsovat kohti. Että joku nukkuu. Näyttää kyllästyneeltä, erimieliseltä tai muuten vain tiukkikselta. Huomasin nimittäin, että yleisössä on kuitenkin aina myös joku, joka rohkaisee läsnäolollaan. Joku joka kuuntelee, nojaa eteenpäin kiinnostuneena ja ehkä kysyykin jotain. 

Esiintymisjännityksen haihtumiseen auttoi myös oman asiantuntijuuden kasvu. Mitä vanhemmaksi on elänyt, sitä enemmän on tarttunut kaikenlaista härpäkettä matkan varrella mukaan, ja oman alan asiantuntemus on karttunut. On helppo puhua, kun on jotain puhuttavaa.  

Että en minä mitokondrioista vieläkään osaisi luontevasti puhua.


Sitten kun sitä puhetta alkoi tulla, sille ei meinannut tulla loppua. Hirveän kätevähän tämä toimittajan, bloggaajan, kirjailijan, some-häröilyn, kauppiaan ja matkaoppaan ammattisekoitus on: tässä saa ja pitää puhua. Koen myös kirjoittamisen puhumisena. Otan osaa keskusteluihin ja mielipiteisiin, selitän juttuja ja pohdin omia ja välillä vähän keskeneräisiäkin ajatuksia kirjoittamalla.

Siitä on jo monta vuotta aikaa, kun sain ensimmäisen kerran työkeikalla kuulla, että voisi olla ihan hyödyllistä jos olisit välillä hiljaa etkä keskeyttäisi koko aikaa haastateltavaa. Mieheni oli mukana valokuvaajana yhdellä kiinnostavalla juttukeikalla. Minä olin niin eläytynyt haastateltavan projektiin, että keskustelu kävi kiivaana ja tuttavallisena; se ei oikeastaan ollut edes haastattelu vaan juttutuokio. 

Sivusta seurannut puolisoni ehdotti kotiin kävellessämme, että voisi olla aika kiva juttu, jos ensi kerralla antaisin tyypin puhua vapaammin ilman keskeytyksiä. Ehkä se jopa sanoisi jotain todella kiinnostavaa, kun sillä on tilaa puhua.

Se oli todella hyvin sanottu. Tottakai havainto harmitti minua aivan vietävästi. Kun yhtäkkiä huomaa, että on tehnyt jotain jo pidemmän aikaa väärin, tulee turhautunut olo. Helkkari sentään. Onneksi puolisollani oli pokkaa kritisoida ja osoittaa kehittämisen paikka, koska tuon keskustelun jälkeen joka ikinen kerta ennen juttukeikkaa olen miettinyt ja mietin edelleen isoilla kirjaimilla ja korostetusti, että MUISTA ANTAA HAASTATELTAVAN PUHUA, PIDÄ OMA SUU KIINNI.

Semmoinen keskeyttäjä ja päälle puhuja minä olen kavereidenkin kanssa. En puhu muiden päälle siksi, ettäkö en pitäisi heidän juttujaan kiinnostavina, vaan teen sen juuri siksi, koska ne jutut ovat kiinnostavia. Haluan näyttää sen täytesanoilla ja innostuksella, jonka näyttämiseen pelkkä hillitty nyökkäily ei riitä.

Työhommissa pitäisi kuitenkin muistaa se, miksi siellä ollaan. Ei juttelemassa keskenään, vaan luomassa jotain, josta on iloa, hyötyä tai ajanvietettä jollekin. Kommunikoinnin pitäisi siinä tilanteessa olla sellaista, jota ulkopuolinenkin pystyy seuraamaan kokematta oloaan kiusaantuneeksi.

Mieheni huomio auttoi nitistämään päällepuhuvan toimittajan. Olen nykyään aika cool, kun teen haastatteluja. Ja tiedättekö mitä; on tullut rutkasti parempia haastatteluja sen jälkeen! Poliisikuulusteluissakin käytetään hiljaisuutta tehokeinona: hiljaisuus patistaa toista puhumaan ja kertomaan asioita. Vähän sama juttu toimittajanhommissa.

No niin, sitten kului muutama vuosi ja työnkuvat muuttuivat. Aloin työskennellä yhä enemmän myös äänellä. Koko homma piti opetella uudestaan. Olen ollut radiossa haastateltavana useita kertoja ja se on mennyt melkein aina nappiin, koska toimittaja on ohjannut tilannetta ja jämptisti mutta ystävällisesti leikannut jutun poikki, jos sitä on tullut liikaa. Itse en ole koskaan vetänyt radio-ohjelmaa, mutta podcastia olemme tehneet Hannen kanssa puolen vuoden ajan. 

Ensimmäisiä jaksoja teimme äänitysstudiossa, jossa jo puitteetkin pistävät raamin hölöttelylle. On tietty määrä aikaa, on mikit, äänieristetty äänityskoppi ja isot luurit päässä ja joku kuuntelee keskustelun etenemistä koko ajan. Siinä tulee keskityttyä tekemään töitä eli puhumaan vain tarvittava määrä eikä yhtään enempää. 

Keväällä Unelmaduunareista tuli ilmoille uusia jaksoja, jotka teimme  Hannen kanssa yhteistuumin ulkona kentällä. Päätimme kokeilla vähemmän radiomaista haastateltava ja  vieras studiossa -kuvion rikkomista menemällä itse podcast-vieraidemme luokse kylään ja jutella luovissa paikoissa myös kahdestaan.  Lopputulos? No muuten erinomainen, mutta minä luiskahdin välillä siihen "empaattinen hölöttäjä" -rooliin. Kun emme olleet enää studiossa vaan vapaamuotoisesti tuolla noin leffateattereissa, kaupan takahuoneessa ja kotona olohuoneessa, tunnelma oli niin paljon rennompi ja tuttavallisempi, että aloin itsekin käyttäytyä niin. 

Eli käyttää niitä kirottuja joojoo-, niinku-, aivan- ja justnoin-täytesanoja välimerkkeinä.


Jaksojen tekeminen oli niin mukavaa ja vapaamuotoista, että luiskahdin pois siitä ammatikseen viestivän roolista kuin kesärenkailla liukkaalta tieltä. 

Noh. Tämä oli oppimisen paikka minullekin. Ensi kerralla menee paremmin, ensi kerralla muistan taas paremmin keskittyä harkitumpaan puhumiseen.

Töissä puhuvalle - kuten itselleni - tämä onkin tärkeä ohje: ole välillä hiljaa. Ihan vain kuuntelet ja olet välillä ihan sillä tavalla hissukseen vaan ja annat muiden puhua, niin olet jo hyvin lähellä erinomaista esiintymistä. Kun ei puhu koko aikaa, muut ehtivät kertoa asioita, joita ei välttämättä muuten saisi koskaan tietää. Kun ei puhu koko aikaa, antaa itestään harkitumman kuvan. Hiljaa oleminen kun voi olla myös ajattelemisen merkki. Vaikka minä itse ajattelen puhuessani - ajatukset jalostuvat kun kerron ne ääneen - mutta kaikki eivät välttämättä koe asiaa samalla tavalla. Itsestä hiljaa pysyttely saattaa tuntua hölmöltä ja pidättyväiseltä, mutta kuuntelijan korviin se kuulostaa pelkästään hyvältä. Tauko tuntuu tekijän mielestä aina paljon pidemmältä kuin sivusta seuraajan mielestä.

Tauot ja satunnaiset hiljaiset hetket voivat oikein käytettyinä olla parhaimpia puhumisen tehokeinoja.

Mut kamalan vaikeetahan se on, kun hallitseva luonteenpiirre on pälätys.

20 kommenttia:

  1. "se on just hyvä, se on sun tyyli ja osoittaa että olet kiinnostunut haastateltavasta" sanoi eräskin viisas nainen mulle kun samaa tuskailin. Että älä ole itsellesi turhan ankara, podcast ei ole (mun mielestä) radiohommaa tai journalismia vaan kiinnostavia tarinoita - ja nehän sä osaat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oon tästä ihan samaa mieltä! Radio on ihan erilainen kanava - onneksi. Se vaan itseä harmittaa, jos muiden keskustelijoiden hyvät jutut jäävät kesken tai niitä on hankala ulkopuolisen seurata, kun yksi (siis mä) koko ajan keskeytän innoissani. Koitan vähän suitsia itseäni ja innostustani ja vaikka painaa peukalonkynnellä omaa käsivartta, että "nyt maltat olla hiljaa". Välillä onnistuu paremmin, välillä ei. Ja sitten kun ei, niin se jää vähän harmittamaan.

      Poista
  2. Pieni synninpäästö täältä. Olen kuunnellut uusimpia podcasteja just kriittisellä korvalla, kun joku antoi Hannelle ja sulle palautetta liiasta keskeyttämisestä. Omaan korvaan se on vaan kuulostanut luontevalta ja hyvältä. Eli näin eri ihmiset sitten kokevat/kuulevat asiat erilailla. Kiusallisia hiljaisuuksia ei ole ainakaan ollut ;) Podcastit voisi ehkä olla pidempiä koska asiaa riittää. Ehkä jos Hannen kanssa keskenänne juttelin voisi olla omina podcasteinaan, vaikka lyhyempinä sellaisina. Siten jäisi enempi aikaa viersille ehkäpä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä me onkin mietitty pitkään, että mikä toimisi parhaiten, vieraalla, ilman vierasta vai niiden kombona. Me ajateltiin nyt tämä kevät mennä näin yhdistelmällä ja katsoa sitten tulevien jaksojen kanssa mikä tuntuisi parhaalta. Tuo on minusta tosi hyvä idea, että jaksot voi olla keskenään erilaisia; siis meidän yhteisiä juttutuokiota ja toisaalta osa jaksoista hyvillä vierailla.

      Poista
  3. Ei sille mitään voi. Ei se johdu oikeasti siitä kiinnostavuudestakaan. Vaan innostuvasta luonteenpiirteestä ja tarkkaavuuden suuntaamisesta/jakamisesta: kun miettii asiaa sillä intensiteetillä millä innoissaan mietti, ei vaan voi samalla jakaa huomiota itsensä kontrollointiin. Tätä ei valtaosa ymmärrä, koska isompi osa ihmisistä osaa tehdä noita kahta asiaa yhtaikaa.

    Niinä 9 vuonna kun olen seurustellut mieheni kanssa, tämä ei ole muuttunut miksikään kaikesta jankutuksesta huolimatta. Jos olen tiettyjen lääkkeiden vaikutuksen alaisena, onnistun paremmin. Eli osaan ja muistan, mutta se vaatii apuja.

    Oppitunteja pitäessa onnistuu myös (yksityistunteja...) niissä tilanteissa, jossa intensiivisen ajattelun kohde ei ole jokin asia vaan esim. mukavan tunnelman luonti tilanteen aluksi tms. tärkeällä hetkellä.

    Toisekseen jatkuvalla tekemisellä pitää yllä vireyttään. Eli jos et puhuis ja ääntelis, et luultavasti kuulis puoliakaan siitä mitä toinen sanoo, kun ajatus olis jossain muualla. Esimerkiks siinä oman käytöksen miettimisessä. Voi myös koittaa näplätä tai pyöritellä jotain sormissa samalla niin ehkä malttaa kuunnella paremmin. Heiluttaa varpaita, sitä ei kukaan nää.

    Toisen ihmisen ja/tai asiansa kiinnostavuus on mukana sillä tavalla, että haluaa kuulla toisen asian ja siksi tapahtuu tuota vireyden ylläpitoa.

    Mulla on sama ajattelun suhteen: en kykele pohtimaan koskaan mitään kirjoittamatta tai puhumatta. Jos sanon jotain, on se ex tempore mieleen tullut idea, vaikka kuinka kuulostaisi pohditulta asialta. Hiljaa olemalla pystyn suunnittelemaan jotakin asiaa vain lyhyitä pätkiä.

    Kuten sanoit "ensi kerralla muistan taas paremmin keskittyä harkittuun puhumiseen". Ei, et muista. Sori. Ellet ole joku poikkeusyksilö tai jos tuo on vain lievä juttu. Muistat 2 sek ja sitten tilanne vie mennessään. Etenkin jos on univelkaa, jetlagia tms. tai jos asia on sulle tärkeä ja kiinnostava ja siitä on sanottavaa. Voi olla että onnistut olemaan sanomatta muutaman kerran, mutta se ei vielä tarkoita etteikö asia yllättäis seuraavan nurkan takaa. Voi luvata yrittää mut ei kannata luvata liikoja lopputuloksen suhteen. Tai ainakaan kovin moneks seuraavaks kerraks.

    Voit toki laittaa toisen otsaan lapun jossa lukee "hiljaa", se voi auttaa. Tai ehdollistaa hiljaa olemisen johonkin toisen ihmisen kasvonpiirteeseen, mistä jatkuvasti muistat että piti olla hiljaa. Esim. nenä. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tosiaan tarkottanu olla kärkäs. Nauratti vaan kun kuulostit ihan minulta. Kuulosti myös pieleen menevältä uudenvuodenlupaukselta. Tämäkin oli yritys antaa synninpäästö, omaan tapaani. Tiiän vaan kokemuksesta että eihän se lempeys itseään kohtaan poista asiaa jonka kanssa taistelee. Mistäs minä tiedän vaikka olisit jo valmiiksi lempeyden huippu!

      Poista
    2. ”Ei sille mitään voi”. No todellakin voi, jos haluaa. Kaikki minkä itsessään tiedostaa, sen pystyy muuttamaan ja vaikuttamaan, vaikka sitten päällepuhumisen tavan. Kukaan ei ole itsensä uhri ”no kun mä vaan olen tällainen”. Toki jos ei halua muuttua, tietoinen valinta se on sekin.

      Poista
    3. E, et kuulostanyt yhtään kärkkäältä, on tosi virkistävää lukea tällaisia suoraan sanottuja ajatuksia, kiitos siitä! En aio itseäni muuttaa yrittääkään, mutta sellainen pieni kontrollointi voisi jeesata. Yritän vaikka puristaa itseäni kynnellä käsivarresta muistuttamaan, että nyt vaan hys hys edes vähän aikaa :D

      Poista
    4. Maijalle: yritetty on 30 vuotta ja koettu asiasta häpeää. Tervetuloa näyttämään, miten se tehdään ilman että ollaan kokonaan mykkiä. Olenkin yrittänytkin saada kunnalta apua tähän, mutta kiva jos löytyisi joku ilmaiseksi. ;) Se kyllä onnistuu, ettei sano ikinä mitään (esimerkiksi jos henkeäni uhattaisiin ja pitäisi piiloutua), mutta joillekin meistä välimuodot ovat suunnattoman vaikeita. Jonglöörausta - aina joku pallo uhkaa tippuu. Eikä jonglöörausta jaksa määrättömästi yhden päivän aikana. Ainakaan, jos on tarkoitus pystyä keskittymään myös vastapuolen asian ymmärtämisen. Olen iloinen, ettet ilmeisesti ole joutunut painimaan asian kanssa.

      Satulle kiitos asiallisesta suhtautumisesta näihin random-kommentteihini! Kirjoitustensa hillitseminen on puheen hillinnän serkku...

      Poista
  4. Hyvä neuvo!
    Olen itsekin tunnistanut tuon - päälle puhumisen. Onneksi itse, tai taisi ex-mieheni siitä joskus huomauttaa...Mutta kun sitä haluaa osallistua keskusteluun ja kertoa oman kantansa. Kuka jaksaa kuunnella jonkun yksinpuhelua, jos ei saa sanoa jotain väliin, pelkkä nyökkäys tai mmm., niin ei riitä :D
    Hyvä juttu! Vaikka en olekaan ammattipuhuja, hui, en koskaan!

    VastaaPoista
  5. Löysin itseni tästä! Puhun toisinaan työkseni (olen freelance-opas), ja vaikka oppaan homma toki on kertoa asioita, välillä pitäisi muistaa antaa tilaa kommenteille ja kysymyksille. Muutenkin olen aika nopea tyyppi, että mennäänpäs seuraavaan saliin, olenhan minä nähnyt nämä jo vaikka kuinka monta kertaa...

    Ystävien kanssa olen tietoisesti opetellut pitämään naamaani ummemmassa. Aina en malta. Kerron omia juttuja viestiäkseni, miten olen ymmärtänyt toisen kertomuksen.

    S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meitä on!

      Hyvä viestijä ja puhuja ei piilota omaa persoonaansa, koska eihän lopulta mitään sellaista kaikkein parasta tapaa pitää esitelmää/vetää kokousta/juontaa ohjelmaa lopulta ole. Henkilön kuuluukin paistaa läpi, muuten menee ylitylsäksi. En tietenkään tässä yritä omia maneereitani puolustella (hehe, no joo enpä), mutta sitä vaan siis tahdoin sanoa, että kokonaan sitä omaa habitustaan ja tapaa olla ja puhua ei pysty muuttamaan, mutta sellaista hienosäätöä pystyy aina tekemään, ja yritykseni on kova. Katsotaan, mitä tästä tulee :D

      Poista
  6. Vaikka kerroitkin tuosta joojottelusta instagramissa ja kuuntelin sen jälkeen uusimman podcastin "sillä korvalla", ei se minusta kuulostanut liialliselta, enemmänkin luontevalta :) Mutta toki tuohon on varmasti hyvä kiinnittää huomiota, samalla vaan muistaa ettei se kaikkia edes häiritse.

    Tähän halusin palata myös: "Että joku nukkuu. Näyttää kyllästyneeltä, erimieliseltä tai muuten vain tiukkikselta.". Joillain ihmisillä kuunteluilmekin on todella tiukka tai kyseenalaistava. Pidin kerran englanniksi lyhyttä esitelmää, jota kuuntelemassa olivat opettaja ja yksi kaverini. Oma kielitaitoni on hyvä ja tiesin että myös kaveri ymmärtää hyvin ja esitelmäni oli riittävän yksinkertainen, että asiaan vihkiytymätönkin sen ymmärtäisi. En siis etukäteen juuri jännittänyt, mutta kuinka ollakaan, esityksen aikana olin tuskissani, kun opettajan ilme oli sellainen "mitä ihmettä?!". Tuntui siltä, että yliopiston englannin opettaja ei ymmärtänyt puhettani :D Selvisi sitten muiden hänen kursseillaan olleiden kanssa juteltuani, että se vain on hänen kuunteluilmeensä... Hieman häiritsevää se kyllä oli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Ehkä mulla itselläkin on kyllästynyt ilme, vaikka aihe olisikin kiinnostava. Olisikin kivaa saada joskus itsestään palautetta yleisössä kuuntelijana, että toimiiko/istuuko/elehtiikö siten, että se rohkaisee puhujaa.

      Poista
  7. Arvostan livekeskusteluissa eläytyvää joojottelua, mutta podcasteissa pidän enemmän siitä, että vain yksi ihminen kerrallaan puhuu. Kärsin helposti hälyisyydestä arkielämässä, ja lempipodcasteissani on sekä selkeä rakenne että riittävän paljon tilaa kullekin puhujalle saada oma asiansa sanotuksi. Editoinnilla voi sitten ottaa löysät pois. Päällekkäin ja liian nopeasti puhuminen karkottaa minut, vaikka aihe olisikin kiinnostava ja tyypit hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä; jos puhutaan päällekkäin, se puuroutuu. Ei sitä livekeskusteluissa tai vaikka livekeskustelua seuratessa niin huomaa, mutta kun kuuntelee eri tilassa, niin kyllä päällekkäin puhuminen vaikeuttaa seuraamista.

      Poista
  8. Katson harvoin telkkaria, mutta silloin kun katson, huomaan usein yhden jutun.

    Aamuteeveessä, Linnan juhlien haastatteluissa jne, usein kutsuvieraspuhujalla juttua riittää ja haastattelijoista paistaa niin läpi se että "tuo pitää saada lopettamaan jo, ohjelma-aika loppuu".

    Miksi oi miksi tätä ilmiötä ei saada kitkettyä? Eikö vanhoja presidenttejä, olympiavoittajia ja aikansa legendoja voi etukäteen kunnolla valmistaa siihen, että aikaa on rajoitetusti?

    -anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ne tottele :)

      Poista
    2. Oscar-gaalassa alkaa vaivihkaa soida musiikki ylipitkien puheiden taustalle. Ehkä vois kokeilla myös asiaohjelmissa, hehe!

      Poista

Mitä tuumaat?