Blogin alkuaikoina eli siis niinä ihanan viattomina aikoina, jolloin meillä oli yksi vauvaikäinen lapsi, vannoin, että meille kotiin ei ky...

Miten paljon on tarpeeksi leluja lapselle?

19.9.17 Satu Kommentteja: 8

Blogin alkuaikoina eli siis niinä ihanan viattomina aikoina, jolloin meillä oli yksi vauvaikäinen lapsi, vannoin, että meille kotiin ei kyllä ikinä tule mitään leluvuorta. Taisin uunottaa itseäni ihan kunnolla lupaamalla viiden lelun säännön: kerralla viisi leikkikalua, loput varastossa ja kaikki ylimääräinen lahjoitettaisiin heti pois vaikkapa Punaisen Ristin keräykseen.

Muahhhahhaaa.


Voitte varmaan arvata, kuinka sen säännön kävi sitten kun lapsi kasvoi. Ja kun tuli toinen lapsi. Sille kävi kuten sateenvarjolle islantilaisessa syysmyrskyssä. Täysin tarpeeton. Ei ollut mitään mahdollisuuksia säilyä kuivana.

Ensimmäinen fakta ovat synttärit ja joulut. Lahjoiksi tulee lelujakin, joka ikinen vuosi. Toisekseen lelut ovat tarpeellisia kasvatusmielessäkin. Leikkiminen kehittää motoriikkaa, muistia ja sosiaalisia taitoja. Enkä sitä kolmattakaan syytä väheksy: lelut pitävät lapset ainakin jonkin aikaa siellä lastenhuoneessa.

Haluaisin kysyä seitsemän vuoden takaiselta itseltäni, miten ihmeessä se viiden lelun raja edes lasketaan, kun kuvioihin tulee pikkuautot, legot, puuvärit ja pelikortit. Aloittelevat vanhemmat tekevät naurettavia yleistyksiä ja asettavat itselleen käsittämättömiä ja täysin epärealistisia tavotteita. Olin itse tästä malliesimerkki.

No miltä näyttää tilanne nykyään? Väittäisin, että ei kovin pahalta. Leluja - jos kaikki yksittäiset legopalikatkin lasketaan - on nurkissa luultavasti satoja, mutta tilanne ei ole millään mittapuulla kaoottinen.

Kaikista omituisimmat leluhäröilyt ovat peräisin - kuinka ironista - omista mielihaluistani. Minä ostin muutama vuosi sitten jossain hulluudenpuuskassa Walleni.us-matkablogin Sannalta jäätävän määrän eli useamman muovipussillisen käytettyjä Pet Shop -esineitä ja Pet Shop -talon. 

Toinen heikko kohtani ovat olleet erikokoiset My Little Ponyt ja sellaiset isosilmäiset pehmolelut ja pehmoavaimenperät. Niitä on kertynyt kotiimme pari korillista ja syy on yksinomaan minun. Se syy on ihan käytännönläheinen: näitä ylikansallisia pehmoelälimiä saa lentokentiltä, ja koska en ehdi työreissuilla lelukauppoihin, tuliaisostosten teko jää sinne tax free -kauppaan. Näin jälkeenpäin huomaan, että periaatteeni on ollut se, että mitä pidempi poissaolo, sitä isompi poni.


Kohta kahdeksan täyttävä esikoinen on alkanut jo asettaa mutsilleen rajoja. Hän ei kuulemma enää halua näitä "pikkulasten juttuja". Parasta leluseuraa ovat nykyään pelit, erikokoiset pienet kivet, lasiset ja muoviset timanttijäljitelmät, askarteluvälineet ja hiiren nukkekoti, jota hän tykkää sisustaa. Esikoinen teki yhdellä askartelukurssilla pahvista seinälleen kiinnitettävän nukkekodin mallin. Sellaisen hän kuulemma halusi rakentaa hiirelleen, jonka oli saanut lahjaksi Tanskassa asuvalta ystävältämme. 

Viime kerralla Suomen-työmatkalla tein "paras äiti" -peliliikkeen ja järjestin aikaa käydä hankinnoilla. Hain helsinkiläisestä Laatikkokaupasta muutaman puisen laatikon (nuo kuvassa näkyvät laatikot on siis saatu). Hiirikodin huoneet pistettiin ruuveilla seinälle ja esikoisen toiveesta tarpeeksi korkealle, jotta mörssäri ei pääsisi pilaamaan leikkejä. Tämän rakennelman parissa vietetään aikaa joka ilta.


Parivuotiasta kuopusta kiinnostaa kaikki mahdollinen, mitä esikoisen huoneesta löytyy. Suosikkijuttuja ovat kirjat, joita saa repiä, tussit, joilla voi piirrellä omaan naamaan ja puseroon dadaa, isokokoiset legot ja asiat, jotka kulkevat pyörillä. 

Itse rakentamamme lasten kiipeilyseinä on molempien mimmien käytössä. Samoin miehen itselleen ovenkarmin yläpuolelle kiinnittämä leuanvetotanko. Siinä on hauska roikkua isän avustuksella ja laskea sekunteja.


Lelumäärä kodissamme on siis todellakin yli viisi mutta se ei ole mahdoton: kaikki roina mahtuu muutamaan pärekoriin, pariin pahvilaatikkoon ja parin metrin levyiseen kirjahyllyyn. Olen huomannut, että lapset diggaavat toiminallisista leluista ja vempeleistä ja pikkukrääsän osalta sellaisista leluista, jotka jättävät tilaa omalle mielikuvitukselle. Hienoa!

Ne ainoat mikrosirun kokoiset muovikrääsät ja isosilmäiset violetit glitterillä kuorrutetut lemmikkieläimet ja soivat ponipehmolelut ovat siis omia hankintojani. Hahhah.

8 kommenttia:

  1. Mä olen havainnut että meillä on aika vähän leluja jotka voisi ottaa päiväkodin lelupäivänä mukaan. Meiltä löytyy erityisesti rakennussarjoja (Legot, Brio, Geomag, mitä näitä nyt onkaan) ja sitten pikkuautoja ja koti-/kauppaleikkiasiat. Muistan itsekin omasta lapsuudesta että muumitalossa parasta oli sen kasaaminen, sen jälkeen sillä ei oikein kukaan koskaan leikkinytkään.
    Siksipä taidan välttää juurikin kaikkien Ryhmä Hau -vahtitornien kotiutumista meille. En oikein usko niiden tuottavan pitkäaikaista iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhmä Hau? Meillä on joskus katsottu islanninkielistä versiota tästä, koiria palomiehinä -tyylistä settiä, taitaa olla sama ohjelma. Onneksi kotimme lähellä ei ole lelukauppaa :D Ollaan näistä vielä autuaan tietämättömiä...

      Poista
    2. Meillä on rakennussarjat ja Ryhmä Haut yhtä kovalla kulutuksella. Muksut soveltaa eli Ryhmä Haun vahtitornin viereen rakennetaan muu Jännälahden city duploista ja brio kiertää ympäri :)

      Jos olis vain minusta kiinni niin leluja olisi hiukan vägemmän mutta hyvin nuo pysyy hallinnassa ja taitaa meidän muksuilla olla paljon vähemmän kuin kaveriperheissä mitä olen huomannut.

      Poista
  2. Mun mielestä meillä on ollut lapselle vähän leluja. En tarkoita, ettäkö hän olisi tyytymätön (tai tajuaisi sitä olla), vaan huomaan tämän kun käymme kyläilemässä muiden kotona. Olen lähinnä ostanut hänelle Dubloja ja kirjoja. Silti suosikkijuttu taitaa olla pehmolelujen kärräily paikasta toiseen ja kivien kerääminen. Myönnä kyllä, että olen viime aikoina sortunut erilaisiin puuleluihin lähinnä palapeleihin ja palikoihin, koska olen keksinyt itselleni sellaisen periaatteen, että sitten kun tästä muovikrääsää rakastavasta maasta (Irlanti) löytyy joku kiva puulelu, niin ostan sen :)
    Luonnollisesti lapsi rakastaa kaikkia älämölöä päästäviä muovirakineita, koska kotona ei ole koskaan ollut sellaisia.

    VastaaPoista
  3. Meillä on kohta 5v pikku kundi, enkä ole enää aikoihin juurikaan leluasioihin puuttunut. Leluja on mielestäni liikaa, mutta paljon vähemmän kuin kenelläkään tutulla lapsella, jonka luona käymme (toki muissa paikoissa on lapsiakin vähintään kaksi).

    Miehen vanhemmat kantavat hiuksia nostattavaa rojua kotiimme (appiukko liian isoja leluja ja anoppi taas pikkuruista krääsää). Omien vanhempieni kanssa olen sopinut, että eivät tuo leluja ollenkaan. Lahjaksi sitten saa muiltakin.

    Lapsi saa viikkorahaa 2 euroa, joka pääosin säästetään ja sitten ostetaan muutaman kuukauden välein joku lelu. Juuri se, minkä lapsi itse haluaa (oikeasti laitetaan siihen yleensä vielä vähän lisää rahaa, kun joku 40 euron jutun säästämiseen menisi melkein puoli vuotta, joka on kohtuuttoman pitkä aika 4-vuotiaan odottaa...) Olkoon sitten Ryhmä Hau -figuuri, legopaketti tai viimeksi Palomies Samin paloasema (jota itse pidin vähän turhana, mutta oli sitten kuitenkin lapselle mieluinen).

    VastaaPoista
  4. Mulla oli kanssa älyttömiä ajatuksia leluista etukäteen.. Mm. juuri ettei kovin paljoa ja ei ainakana mitään ääntä pitäviä... Sitten mulla oli aika suuritarpeinen vauva ja huomasin et se diggailis ihan julmetusti niistä äänihärpättimistä ja kas... Niitä sai halvalla kirppikseltä (ja lahjoiksi...) ja niillä sai ostettua itselle esimerkiksi aamukahviajan.. Ja sitten odottamaton puoli. Mä huomasin kanssa itse haluavani leluja:D Mua kyllästytti ne samat, haha. Kirjoja kannoin kirppikseltä kotiin samaa tahtia kun löysin hyviä, niistä en kokenut mitään tunnontuskia, koska kehittävää. Lelujen kohdalla mun pitää himmata omia haluja.. Ei paranisi mennä leluosastoille kun oon siellä ihan, että wauuuu. Ja meillä oli vielä itsellä lapsena ne kaikki muodinmukaiset hilavitkuttimet, ettei tää ees voi olla semmoi "kun itellä ei ollut lapsena niin nyt sitten" -juttu.

    Meidän lapsen kuitenkin suosikkileikit on kaikenlaiset jutut dubloilla (ihan huimaavaa mielikuvituksen käyttöä), nukkeleikit, kaikki askarteluhommat ja ylläkin mainittu ryhmä hau. Laps näki siitä yhden jakson ja se oli menoa. Ensin Hauta leikittiin millä vain pienillä koirahahmoilla (vahtitornina toimii parkkitalo) mutta sitten taas kierrätettyinä etsittiin ne oikeat figuurit kun olihan se nyt liikkistä kun toinen niin fanittaa ekaa kertaa elämässään. Nyt tosin ollaan haasteen edessä kun kauppareissuilla lapsi on huomannut, että heeeei, näitähän oisi vaikka mitä leluja ja vaatimuksia (ekaa kertaa) on alkanut sadella vahtitorneista hauvaunuihin....


    Tällainen stoori 3.5-vuotiaan leikkijän äidiltä:D Kovaa kyytiä tuossa kasvaa toinenkin..

    VastaaPoista
  5. Jep. Ryhmä Hau , Paw Patrol vaimikäikinäseonkaan. Se on hitti. Mut en oo kyl itse katsonut koskaan että en siitä muuta tiedä. (Edes sitä että ne on palomiehiä ;) Tunnarin osaan kyllä. Ja tyypeistä että niitä on Vainu ja Rolle ja sit jotain muita kaiffareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän ne kaikki ole palomiehiä. Vaan jokaisella omat vahvuutensa. Samppa (se vähän hömelö dalmatialainen) sammuttelee tulipalot yms. :D

      Poista

Mitä tuumaat?