Voihan suloisen islanninhevosen lihaksikas pylly. Kyllä on taas takana sellainen työviikko, että sille ei vedä vertoja edes keskinkertaine...

Islannin hevoskesä viidessä sekunnissa

18.6.17 Satu Kommentteja: 4

Voihan suloisen islanninhevosen lihaksikas pylly. Kyllä on taas takana sellainen työviikko, että sille ei vedä vertoja edes keskinkertainen oma loma. Käykäähän satulaan, niin kerron tarkemmin!


Kun nyt jälkeen päin katselen näitä siellä täällä pitkin reissua napsaisemiani kuvia, huomaan tulleeni yllätetyksi jälleen kerran. Miten hienoja paikkoja täällä on ja miten mieleenpainuvia juttuja täällä voikaan kokea. 




Islanti yllätti, vaikka se on minulle jo niin kovin tuttu. Ajopäiväkirjojen ja tehtyjen retkien merkintöjen perusteella olen matkustanut Islannissa tähän päivään mennessä yli 35 000 kilometriä. Islannin kiertävä päätie, tie numero 1, on pituudeltaan noin 1 300 kilometriä. Olen kiertänyt Islannin kymmenkunta kertaa ja ne loput 20 000 kilometriä tulevat sivuteiltä, edestakaisista kyläreissuista ja viikonloppumatkoilta maaseudulle. Islannissa on enemmän teitä, joita olen matkustanut, kuin teitä, joita en ole kulkenut.


Sitten laskin, kuinka paljon olen ratsastanut ja vaeltanut omin jaloin tällä tuulen pieksemällä saarella. Hämmästyin vähän lisää, nimittäin 1 500 kilometrin verran. Hevostelukilometrejä on kertynyt huima määrä. Olen vetänyt näitä islanninhevos- ja aktiivilomia viiden vuoden ajan, pari tai kolme kertaa kesässä. Yhdellä reissulla on ratsastettu 3–5 päivää ja yhtenä päivänä kilometrejä kertyy vaihteleva määrä, 15–35 kilometriä. 



Viime kesän erämaahevosretkellä - joka on edelleen jännin asia, joita olen islanninhevosten kanssa kokenut - ratsastin oman päiväennätykseni eli 35 kilometriä. Viime viikon reissulla etenimme yhdellä kuuden tunnin mittaisena päivänä melkein yhtä paljon, tarkemmin sanottuna 28 kilometriä. 

Se päiväretki vei meidät käyntiä, tölttiä ja laukkaa Atlantin rannikolle, mäkiä ylös ja mäkiä alas. Erityisen spesiaalin tuosta päivästä teki kaksi asiaa. Sain ratsastaa suosikkihevosellani Hötturilla eli Hatulla. Nimensä hevonen on saanut värityksestään: lähes valkoinen hevonen on vetäissyt päähänsä mustan kommandopipon. Tuo vanha ruuna on vahva kuin piru. Sillä taitaa olla tallin lihaksikkain takapuoli ja jyhkein rakenne. Pää on niin suuri, että suitsien päällä kulkeva turparemmi pitää laittaa uloimpaan reikään. Se on halutessaan nopea kuin nuori ratsu mutta varma kuin tärisevä traktori. Töltti ei ole pehmeintä sorttia mutta tarpeeksi miellyttävää ja laukka islantilaisittain keskinopeaa. Kovin kuvauksellinen tämä suosikkihevoseni ei ole, mutta eipä hyvän ratsun olekaan pakko kiiltävällä karvalla tai pitkällä harjalla koreilla.


Erityisen spesiaalin tuosta 28 kilometrin mittaisesta reissusta teki se, että näimme matkan aikana useita lahtivalaita. Ne uiskentelivat monta kilometriä hevosletkamme tahtiin ja kävivät säännöllisesti pinnan päällä näyttämässä itseään. Se oli huikea valassafari ratsain.



Sain tämän viikon aikana Islannista jotain lisää, jotain mitä en ollut aikaisemmin kokenut. Kuten esimerkiksi se valaiden ja hevosten synkronoitu kulku. Tai se, kun kävelin yhtenä iltana yhdentoista jälkeen ulkona. Oli täysin tyyntä, pilvetöntä ja taivaalla paistoi aurinko. Grenivíkin takana nousevan Kaldbakurin vuoren luminen huippu heijasti lämmintä, öisen auringon valoa. Hevostilan alalaitumella seisoskeli pystypäinen tamma, jonka jaloissa nurmikolla nukkui pieni, muutaman viikon ikäinen varsa. Sitten yhtäkkiä pastellinsävyisen maiseman läpi lennähti yönmusta korppi ja hävisi horisonttiin yhtä nopeasti kuin oli kuvaan ilmestynytkin. 

Se oli Islannin kesä tiivistettynä viiden sekunnin mittaiseen hetkeen.




Oikeastaan nämä kaikki kuvat ovat esimerkkejä muutaman sekunnin mittaisista hetkistä. Koska sellainen se Islannin kesä on: se pysyy samana vähintään viisi sekuntia. Viime viikon ensimmäisestä ratsastuspäivästämme ei ole kuvia, koska silloin mereltä puhalsi lähes talvinen, kylmä tuuli. Kameraa ei voinut ulkoiluttaa, koska se olisi vaatinut hanskojen poistamista. Mutta sellainen se Islannin kesä juuri on: täynnä erimittaisia yllätyksiä.

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Sai minutkin unelmoimaan tuollaisesta vaelluksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Ehkäpä ensi vuonna? Sitten mennään taas!

      Poista
  2. Nähdään tuolla kesällä 2019! Koska pitää olla pitkän tähtäimen suunnitelmia. Ja kartuttaa lisää hevostaitoja.

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus. Terkut ihanalle hepalle Hötturille, jonka tarina vei sydämeni. Ja mikä hieno kuva!! Ja terkut kaikille muillekin karvakorville. Vielä kerran Islanti kutsuu... Nyt pidetään huolta omasta karvakorvasta.

    Kiitos mielenkiintoisista ja monipuolisista postauksistasi, aina kiinnostavaa avata blogisi!

    Juhannusviikkoterveisin Helena

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?