Esikoisella oli tällä viikolla tanssikerhon kevätnäytös. Jazzbalettia Reykjavikin kaupunginteatterin suurella lavalla. Näytöksen alkua od...

Ole oma itsesi, koska tavallisuus on ihanaa!

5.5.17 Satu Kommentteja: 9

Esikoisella oli tällä viikolla tanssikerhon kevätnäytös. Jazzbalettia Reykjavikin kaupunginteatterin suurella lavalla. Näytöksen alkua odotellessa minulla oli aikaa ajatella ja lukea PING Helsinki -festareista tehtyjä postauksia (hyvä kokoelmajuttu linkkauksineen löytyy esmes täältä). Toisella silmällä vilkuilin viime viikon kirjajulkkareidemme kuvasatoa - niistä osa päätyi tähän postaukseen. Aloin pohtia itsensä brändäämistä. Päädyin siihen, miten tärkeää ja ennen kaikkea ihanaa on olla tavallinen. Siis ihan tavallinen oma itsensä. Tämmöinen Rämön Satu Forssasta moi! 

Pieni ennakkovaroitus: tämä on pitkä blogipostaus, eli kannattaa tässä kohtaa käydä vessassa ja täyttää kahvikuppi.


Mä aikanaan kipuilin aika pitkään sen kanssa, että en tiennyt, mitä haluaisin tehdä tai mitä haluaisin olla. En löytänyt silloin parikymppisenä, seitsemän vuoden mittaisiksi venähtäneitä maisteriopintoja lopettelevana sitä Yhtä Oikeaa Asiaa, jonka pariin olisin halunnut palata kerta toisensa jälkeen. Enkä ole löytänyt vieläkään. Sen huomaa niin harrastuksissa, työelämässä kuin asuinmaaratkaisuissakin.

Olen aloittanut ainakin toistakymmentä harrastusta. Viimeisen 15 vuoden aikana on tullut kokeiltua näitä kaikkia vaihtelevia ajanjaksoja: step-aerobic, potkunyrkkeily, thainyrkkeily, modernin kreikan kielen alkeet, elokuvantutkimus, esteratsastus, fitness, verkostomarkkinointi, breakdance ja neulominen. Mikään näistä ei ei ole enää osa elämää, mutta kaikkea kokeilin.

Muita ihania! Tsiigatkaa tän naisen Intalivelähetyksiä. Rakastan.
Suomenlinnan Dorit <3
Pääsin puristaman myös ihan oikean viihdekirjailijan kättä - kiitos Laura Paloheimo, kun kävit.
WSOY:n Ari Elo, kiitos kaikesta viestintätyöstä ja avusta julkkaribileissämme. Jeah! (Diggaan muuten tuosta t-paidasta älyttömästi, pitääkin muistaa selvittää, mistä se on.)
Tripsteri-jengiämme pääsi myös paikalle. Mahtavaa!
Sama silppumainen kuvio on toistunut työasioissa. En minä vieläkään osaa päättää, mitä yhtä asiaa haluan tehdä. Siksi pitää tehdä koko ajan vähän kaikkea, mikä kiinnostaa. Jos en osaa, olen opetellut. Tykkään kirjoittaa kirjoja, ratsastaa issikoilla, oikolukea, editoida, luennoida, tehdä lehtijuttuja, tehdä somesisältöjä asiakkaille, kirjoittaa tätä blogia, olla mukana pyörittämässä design-myymälää, pientä investointiyritystä ja tehdä silloin tällöin matkaoppan töitä. En ole niissä missään maailman paras, mutta ne kaikki kiinnostavat maailman eniten ja olen niissä tarpeeksi hyvä, että kehtaan myydä lopputulosta myös maksaville asiakkaille. 

Joitakin vuosia sitten en edes kehdannut kertoa uusille tuttavuuksille, mitä kaikkea  teen työkseni. Syynä se, että sain muutaman kerran osakseni sen paljonpuhuvan katseen, että oletko vähän hullu. Tai vähintään ihminen, joka ei osaa keskittyä.

Nää tyypit <3 Puhujavieraamme toimittajapersoona Laura Fri-män, muutosvalmentaja ja tietokirjailija Maaretta Tukiainen ja Warrior Coffeen Riku Uski.
Yrittäjäkollega Hanne G., oli ihanaa tavata sinutkin vihdoin IRL.
Kolmantena tämä asumiskuvio. Asun Islannissa, teen suurimman osan töistäni Suomeen. Matkustan edelleen työn takia paljon. Aikaa ennen lapsia matkustin töiden takia vieläkin enemmän ja useimmiten puolisoni kanssa. Asuimme pari vuotta Barcelonassa ja reissasimme Kuubassa, Keski-Euroopassa, Lontoossa, Kreikassa. Siellä ja täällä. Olen viimeiset yli kymmenen vuotta asunut ulkomailla mutta tehnyt suurimman osan töistäni Suomeen. Se ihmetytti monia. Muutama potentiaalinen asiakas ei lähtenyt kanssani yhteistyöhön, koska oli luonut minusta huithapelin reppureissaajamielikuvan: "Että missä sä niinkun oikeasti oot ja teet näitä sun töitäsi. Saako sua edes kiinni mistään?"

Daa. No saa! Skype, muut nettipuhelut, kännykkä, sähköposti ja monen sortin chättikanavat. Helpomminhan minut saa kiinni, kuin palavereissa koko päivän istuvan kollegan. 

Ei vakuutteluni niitä kaikkia epäilyjä kuitenkaan karistanut. Niinpä aloin olla kaappiulkosuomalainen. En kertonut kaikille asiakkailleni, missä oikeastaan asun ja missä teen töitä. 

Mutta niinhän siinä usein käy, että asenteet muovaantuvat. Työajan ja työpaikan käsitteet liukenevat ja muuttavat muotoaan. Ei kaltaistani läppärireissaajaa enää ihmetellä. Hirvittävän monethan nykyään tekevät töitä kahviloissa, lentokentillä ja toimistohotelleissa. Bleisure-lomailu eli työmatkan ja henkilökohtaisten matkan yhdistäminen yleistyy koko ajan. Ihmiseen saa kontaktin, oli hän sitten fyysisesti missä tahansa. 

Sponsored by....Napue. Maailman paras drinkki tuo heidän gin&tonic.
Napuen lisäksi meitä viihdyttivät Raikastamon mehut ja limut sekä mainion Warrior Coffeen voikahvit.
Makers-kahvila, kiitos teille juhlien kiinteistä herkuista!
Viime viikolla PING Helsinki -festivaaleilla tapasin ison tukun todella mahtavaa jengiä. Heistä suurin osa tuntui jo tutuilta, vaikka emme ole aikaisemmin tavanneet kasvotusten kuin netissä. Mutta paikkahan se netti on siinä missä torikahvilakin tai avokonttorin kahvinurkkaus.

Hitsi sentään, mehän kirjoitettiin Lähiömutsin Hannen kanssa Unelmahommissa-kirja, julkaistiin se, järjestettiin julkkaribileet (josta nämä tämän postauksen kuvat ovat) ja annettiin Helsingin Sanomille kolmen sivun mittainen haastattelu. Ja kun niitä Hesarin jutun kuvia viime maanantaina otettiin, minä ja Hanne tapasimme livenä kolmatta kertaa yli tunnin mittaisen ajan. Ensimmäinen kerta oli, kun allekirjoitimme kustannussopimuksen. Toisella kerralla otettiin kirjaan promokuvat. Muuten olemmekin sitten työskennelleet yhdessä netissä. Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta näissä virtuaalisissa kirjantekohommissa: kun tein Katja Lahden kanssa Vuoden mutsi -kirjasarjan (kylläpäs me muuten näytämme näissä epätarkoissa kuvissa ihan kaamean nuorilta) ensimmäistä osaa, me tapasimme kun kirjan käsis oli jo puolenmatkaa valmis.


Ja nyt tulee se itse leipä ja jutun pointti. Juuri tämä kaikki on nyt sitä digitaalisuutta. Maailman ja bisneksen digitalisoituminen on mahtipontisen kuuloinen megatrendi, mutta arkielämässä se on juuri tätä. Mahdollistamista. Digi ei syrjäytä "fyysistä tosielämää" vaan tekee siitä fyysiestä elämästä rikkaampaa ja tarjoaa enemmän mahdollisuuksia toteuttaa asioita, joista itse pitää. Mulle digitaalisuus on tietynlainen unelmageneraattori.

Tästä digitalisoitumisen megatrendistä ja työelämän pirstaloitumisesta voi syyttää myös sitä, että minun säätöjäni ei enää samalla tavalla ihmetellä kuin kymmenisen vuotta sitten. Yhtäkkiä ulkopuolista maailmaa on alkanut kiinnostaa se, että olen sekä hevosopas että ekonomi. Tai että asun Reykjavikissa, mutta olen usein töissä Helsingissä. Tai että osaan puhua kananmunanvalkuaisen proteiinimäärästä mutta tiedän myös, mite hevonen noin suunnilleen kengitetään. Tai mikä on liikevoittoprosentti. Ja ne sata harrastusta, jotka jätin kesken... Enhän minä niistä harrastuksista enää mitään osaa, mutta niistä on yllättävän paljon hyötyä kun tutustuu uusiin ihmisiin. Pystyy aina vääntämään perustason juttua jostakin.

365 days with ida -blogin Ida. Ehkä maailmankaikkeuden kuvauksellisin bloggaaja. 
Ja tähän loppuun on eräs neuvo, jonka haluaisin jakaa teidän kanssa: Kun laittaa energian siihen, mikä itseä kiinnostaa eikä siihen, että piilottelee sitä mitä haluaisi tehdä mutta ei kehtaa, elämä vasta varsinaisesti alkaa. Kun hyväksyy sen, että on parempi olla tavallinen itsensä kuin joku ulkopuolisten tekijöiden määrittelemä oma mielikuvituskaverinsa, alkaa omassa elämässä tapahtua asioita. Eikä tämä ole mitään yksisarvispölypuhetta vaan ihan väistämätön fakta ja yhdestä hyvin simppelistä syystä: kukaan meistä ei loppujen lopuksi ole ainutlaatuinen. 

Olipa se oma mielenkiinnon kohde sitten mikä tahansa, aina löytyy joku toinen, joka on kiinnostunut samoista asioista kuin itse. Niiden kiinnostuneiden joukosta löytyy jopa kokonainen elämä: seuraa, parisuhteita, hupia ja asiakkaitakin. Koska kukaan ei ole täydellisen ainutlaatuinen, löytyy maailmasta väistämättä myös niitä tyyppejä, jotka ovat valmiita maksamaan asioista, joita itse osaa tehdä. Näin digiajalla ne ihmiset on vain kamalan paljon helpompi löytää. Siksi tärkeintä onkin tehdä omaa juttuaan ja elää omaa elämäänsä eikä kuluttaa aikaa sen harmitteluun, että "ei muka ole mitään merkittävää". 

Hyviä esimerkkejä oman jutun toteuttamisesta löytyy jo vaikka miten paljon. Valitsimme intohimosta ja aidosta mielenkiinnosta tehtyjä kotimaisia tuotteita juhliemme vieraille mukaan lähteneeseen goodie bagiin: kirjamme lisäksi Warrior Coffeen pikavoiluomukahvia, Flow-kosmetiikkaa, Suomen Kauppapuutarhaliiton kotimaisia orvokkeja, Plastexin söpö pieni kastelukannu ja Arctic Warriorsin yrttishotteja.

Isyyspakkauksen Tommi, suosikkitoimittajani Laura, Lähiömutsin Hanne, Tämän Kylän Homopojan Eino ja Nakit ja Mutsi -blogin Päivi. Aivan mahtavia kavereita myös livenä! 
Näitä juttuja siis ajattelin tänään, kun katselin läpi näitä Mustosen Artun ottamia kuvia viimeviikkoisesta Unelmahommissa-kirjan julkkaribileistä, jotka pidettiin samassa paikassa missä kirjamme kansikuva otettiin: Pikku Roballa M.O.W::ssa. Tätä se mun digitalisoituminen aika pitkälle on: omien unelmien toteuttamista.

Kiitos kaikki vieraat, jotka tulitte paikalle meitä moikkaamaan. Olette upeita!

9 kommenttia:

  1. Upeata ja inspiroivaa lukemista. Laittoi monta ajatusta käyntiin. Nyt vaan toteuttaa niitä eikä vaan haaveilemaan.

    VastaaPoista
  2. Etenkin nuo kommenttisi tavallisuudesta. Nykykaikana on niin kamala paine olla erikoinen, mahtava, kaunis, missin mitat täyttävät ja huippu-urheilijan vartalon omaava. Ehkä tavallisuus on the new black.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän tähän lopputulokseen me tultiin PING Helsingissäkin kun matusteltiin asiaa muutamian muiden bloggaajien ja someihmisten kanssa.

      Ja kiitos sinulle ihanasta kommentista!!

      Poista
  3. Voi tunnistin itseni tuosta harrastusosiosta! Miten vaikeaa onkaan löytää the oma juttu?! Tämä pätee kohdallani harrastuksiin, työkuvioihin, yleisesti tyyliin ja makuasioihin.. mutta yllättäen myös ystäviin. Kuinka paljon antaisin the best ystävästä! Kukaan ei oikein tunnu sellaiselta, kukaan ei oikein tunne minua. Paitsi mieheni. Se puoli elämästä sentään kunnossa ja siksi tiedän sen ainoan oikean bestiksenkin olevan. Onko sulla tätä ongelmaa yhtään? �� Kiitos hyvästä blogista, mukava sivuseikka on olla nuoremman tyttäresi nimikaima. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, ON!! Mä oon aina vitsaillut sillä, että jos mun kaikki ystävät ja kaverit tulisivat samaan tilaan yhtä aikaa, se voisi olla aika mielenkiintoinen sosiaalinen testi. Mulla on paljon kavereita ja tuttavia ja muutama ystäväkin - mutta valitettavasti aivan liian vähän aikaa heidän tapaamiseen...

      Poista
  4. Aivan mahtava postaus. Luin tekstin lentokentän turvatarkastusjonossa ja tunsin jokaisella solullani, että juuri näin. JUURI NÄIN! Kiitos myös Unelmahommissa-kirjasta, tykkäsin todella paljon siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanasta kommentista. Nythän mä leijun tämän avulla koko viikonlopun :D

      Poista
  5. Moi Satu! Kiitos sinullekin vielä ihanasta after workista :). Olin siellä Hannen arpajaisvoittajana ja ekaa kertaa ikinä missään sen tyyppisessä tilaisuudessa. Tuntui vähän siltä, että kerrankin pääsi vähän kuin kärpäsenä kattoon ihmettelemään ison maailman menoa. Ja se oli huippuinspiroivaa!
    Tunnistin itseni tästä sun tekstistä oikein hyvin. Osaan vähän tosi montaa juttua, muutamassa olen hyvä ja kiinnostuksen kohteita on kuin sieniä sateella. Mun "urapolkua" on vaan varjostanut elämän eteen tuomat vastoinkäymiset ja suurimpana jarruna nuoruudessa sairastettu masennus, joka sai jättämään kaiken kesken. Nyt vihdoin reilu kolmikymppisenä kolmen lapsen äitinä on tunne, että intoa on kuin pienessä kylässä alkaa rakentaa sitä omaa työuraa. Ja siis on niin huippua, että te kirjoititte Unelmahommissa kirjan just nyt! Kutsu teidän juhliin oli ensimmäinen arpajaisvoittoni ikinä ja uskon että sillä on vielä jokin suurempikin rooli mun polulla. Ainakin se sysäsi vielä enemmän liikkeelle kirjan aikaansaaman uskon siitä, että löydän vielä sen mun jutun(/jutut), josta lähteä rakentamaan jonkinlaista työuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että miten mahtavaa kuulla. Kiitos sulle, kun pääsit tulemaan paikalle ja nautit tilaisuudesta. Aivan mahtavaa :D

      Onneksi ikä ei ole este eikä hidaste, mä ainakin näin kohta nelikymppisenä alan vasta kunnolla hyväksyä ja tajuta sen, että tällaista munnäköistä elämää voi ihan hyvin elää "aikuisenakin", ja uusia juttuja voi löytää vielä vaikka kuinka. Se on oikeastaan aika kiva tunne kun tajuaa, että työ voi olla ensi vuonna tai parin vuoden päästä jotain ihan muuta.

      Poista

Mitä tuumaat?