Otsikko muuten valehtelee. Raha tai toimeentulo ei ole helppo puheenaihe, vaikka sen todellakin pitäisi olla. Onko maailmassa nimittäin yk...

Onks rahaa? Paljon saat palkkaa? Raha on helppo puheenaihe!

27.2.17 Satu Kommentteja: 37

Otsikko muuten valehtelee. Raha tai toimeentulo ei ole helppo puheenaihe, vaikka sen todellakin pitäisi olla. Onko maailmassa nimittäin yksikään asia mennyt kohti parempaa ilman, että siitä on puhuttu avoimesti? Ei. Ketä se auttaa, että joku puheenaihe on ja pysyy tabuna? Ei ainakaan sitä tavallista ihmistä eli suurta yleisöä. Korkeintaan jotain itsevaltiaan otteilla dominoivaa öykkäriä. Ääriesimerkkinä: Arveluttava big boss saattaa olla tyytyväinen, jos alaiset eivät puhu palkoistaan keskenään - silloin on näet helpompi olla epäreilu ja huijata ja maksaa liian pientä liksaa niille, jotka eivät osaa pyytää tai pysty vaatimaan enempää.


Omaa tulotasoaan ei saa koskaan ylemmäs jos ei tarkalleen tiedä, mitä muut samalla alalla tienaavat ja mihin olisi itsellä mahdollisuus päästä. Kun rahasta ei puhu avoimesti, sen ympärille rakentuu epämääräinen sankka salaperäisyyden verho, johon takertuu kaikennäköisiä hähmäisiä uskomuksia, tarinoita ja oletuksia, jotka eivät välttämättä ollenkaan pidä paikkaansa. Fakta on, että ihan joka työpaikalla vertaillaan palkkoja. Jos avointa tietoa ei ole, palkkatietopimennossa olevat alkavat arvailla. Saakohan kollega enemmän rahaa, no aivan varmasti saa, ja miksi se saa. Miksi minä en saa? Siinä voi helposti tulla olo, että se toinen on jotenkin parempi työntekijä ja parempi ihminen kuin minä, joka ihan varmasti tienaan vähemmän. Kun tietää, mitä muut tienaavat ja ennen kaikkea miksi näin on, on itsellä heti paremmat neuvotteluasemat. Hiljaa oleminen harvoin sataa omaan saaviin. 

Ei ekonomi ole yhtään sen arvokkaampi oman alansa ammattilainen kuin lastentarhanopettaja tai sairaanhoitaja, vaikka sen palkka on paljon korkeampi. Ekonomi ei voisi olla siellä työpaikallaan klousaamassa diilejään ja kasvattamassa kansantaloutta, jos joku ei huolehtisi sen lapsista tai pitäisi siitä ekonomista huolta, kun se sairastuu. Se ekonomi saa enemmän palkkaa, koska se tuottaa juuri nyt enemmän rahaa yhteiskunnalle kuin se, jonka palkka maksetaan sieltä kuuluisasta valtion kassasta. (Se että tuottaa juuri nyt enemmän rahaa, ei ole minusta mitenkään paras mahdollinen peruste korkeammalle palkalle, mutta tilanne nyt vain on tällä hetkellä tämä. Jotenkin tämän markkinatalousyhteiskunnan kanssa pitää elää ja jotenkin sitä voi yrittää itsekin muuttaa. Mutta ei se onnistu ilman, että rahasta, palkasta ja toimeentulosta puhuu ja kerää niistä tietoa.) 


Vietin tammikuun lopussa Valeäidin Hannen kanssa ihan mahtavan puolituntisen puhuen rahasta ja perheiden rahankäytöstä. Tämä upea keskustelumme on kuunneltavissa Valeäidin Nauhoitukset -podcastissa aivan pian. Puhuimme muun muassa siitä, miten paljon on paljon rahaa, mihin sitä pitää ja saa käyttää ja mitäs sitten kun tulee pieniä lapsia ja koko rahatalouspakka menee uusiksi. Onko yrittäjä oman toimeentulonsa suhteen onnellisemmassa asemassa kuin työntekijä? Miten perheiden kannattaisi jakaa rahat? Miksi ihmeessä kaikkien perheiden pitää saada lapsilisää? 

Koska rahasta pitää minun mielestäni puhua avoimesti, aloitan itsestäni. (Edellinen kirjoittamani massijuttu löytyy täältä.) Mulla itselläni on rahaan ja toimentuloon aika moniulotteinen suhde. Olen ollut Suomen mittakaavassa todella pienituloien. Ja se ei tarkoita sitä, että en ole pystynyt ostamaan itselleni sitä kaupan hienointa talvitakkia. Olen ihan oikeasti laskenut pennejä ruokaan, lainannut kavereilta, kerännyt pulloja ja ottanut pikavipin (muistaakseni kaksikin).

Vähän myöhemmin muutuin hyvätuloiseksi. Tein paljon töitä ja asuin yksin, eli saatoin käyttää rahaa melkeinpä mihin tahansa. Kolmesataa euroa maksava käsilaukku oli ihan pikkujuttu. Luksusviikonloppuloma Lontooseen - no problem! Asuin melkein sadan neliön kolmiossa Helsingin kantakaupungissa vuokralla, kävin huoletta ja usein day spassa, ostin vaatteita, matkoja ja ostin lounastauoilla kaikenlaista pientä krääsää, kuten huonekaluja. 


Nykyään olen euroissa mitaten jossain siinä välissä - eli ilmeisesti keskituloinen. En palkkana tienaa ihan sitä mitä mediaani-islantilainen tai mediaani-suomalainen. Joku kuukausi saatan lähettää laskuja kymmenientuhansien eurojen edestä. Usein sellaisille kausille kertyy myös isoja ostolaskuja. Joskus liikevaihto on pienempää, mutta usein silloin kulutkin ovat pienemmät. 

Silti mä koen, että tällä hetkellä olen valtavan hyvätuloinen. Paljon hyvätuloisempi kuin koskaan aikaisemmin. Se taas johtuu siitä, että elintasoon vaikuttaa niin älyttömän moni muukin asia kuin kuukausipalkan suuruus. Absoluuttinen rahasumma ei siis koskaan kerro koko totuutta. 

Korkea elintaso tuntuu minun mielestä siltä, että saan itse päättää, mitä töitä teen ja missä ja kenen kanssa. Sen lisäksi saan kaiken mitä oikeasti tarvitsen ja haluan, eivätkä rahat ole silti kuun lopussa loppu. Avain onkin siinä, mitä itse haluaa ja kokee tarvitsevansa. Preferenssit ovat ihmisillä erilaisia. En ostaisi lapselle hintavaa Molon talvihaalaria tai itselleni kalliita merkkikenkiä, koska tiedän, että sillä vähän edullisemmallakin vaihtoehdolla pärjää hyvin ja vähemmällä rahalla saa ihan yhtä lailla eettisesti, visuaalisesti ja ajallisesti kestävän, tai jopa paremman. Onneksi en ole kiinnostunut urheiluautoista, golfosakkeista tai Tiffanyn koruista.

Minulla on töissä suurimman osan aikaa niin mukavaa, että en kaipaa vapaa-aikaa ja asioita, joita vapaa-ajalla voisin tehdä. Osa työjutuistani on sellaisia, joita tekisin sitten vapaa-ajalla, jos en töissä pystyisi. Nyt niihin ei tarvitse käyttää rahaa, vaan minä voin tehdä niillä rahaa. Ei tulisi mieleenikään ostaa yli kymmentä uutta Marimekon luomusta vain huvin vuoksi joka vuosi, mutta koska minun täytyy ja koska haluan niitä työn takia pitää, se on oman vaatekaapin kannalta win-win-tilanne. 


Meidän elintaso Islannissa on yllättävän hyvä. Tämä on tuskaisen kallis maa, pieni- ja keskituloiselle verotus on kova ja korkotaso on ihan järjetön. Ja asuntolaina sidottu inflaatioon, jiphei! Eli asuntolainamme paisuu joka vuosi sen verran, että lainan reipasta lyhenemistä saa odottaa pidempään kuin hiusteni harmaantumista. 

Mutta täällä on melkeinpä muuten kaikki se, mitä me haluamme: voimme asua pääkaupungin ydinkeskustassa omakotitalossa, mutta luonto on aivan vieressä. Voimme käydä kylpylöissä niin usein kun jaksamme, tehdä retkiä laavapelloille, rannoille ja jäätiköille vaikka joka päivä. Kävellessäni kotikadulla näen meren ja vuoret. Meillä on täällä molemmilla työt, joita jossain muualla asuessamme tekisimme vapaa-ajallamme. 

Islannissa asumiseen on monta muutakin syytä, mutta yksi tärkeä on se, että me emme voisi saada tätä elintasoa missään muualla. Ei meitä ihan pienellä palkalla saisi täältä muuttamaan esimerkiksi Helsinkiin tai jonnekin päin Keski-Eurooppaa. (Uuden-Seelannin eteläsaarelle voitaisiin muuten kyllä lähteä vuodeksi tai kahdeksi, mutta se unelma voi odotella toteutumistaan vielä muutaman vuoden...). Koemme olevamme etuoikeutettuja, kutakuinkin stressittömiä, hyvin onnellisia ja saavuttaneemme korkean elintason, vaikka emme ole järin isotuloisia kuukausipalkkalaisia. Jollekin toiselle se miten me elämme ja kulutamme, ei välttämättä tuntuisi ollenkaan korkealta elintasolta. Ihmisten mieltymykset ja mittarit ovat erilaisia. 

Kun pitää mielessä sen, mitä itse haluaa ja tarvitsee ja ottaa selvää, mitä muut samoja asioita haluvat ja tarvitsevat tienaavat ja tekevät saamansa eteen, on polun alussa ja matkalla kohti tavoitettaan. Tämä sama toimii muuten ihan joka elämänalueella: mitä vähemmän puhuu itselleen tärkeistä asioista, sitä vähemmän niistä oppii tietämään ja sitä vähemmän niitä saa. Siksi kannattaakin aina hölistä, kun on jotain sanottavaa. Kehtaamisen kynnyskin siinä kivasti laskee, kun pistää jonkun tabun aina silloin tällöin säpäleiksi.  Myötävirtaan eivät ui kuin kuolleet kalat. 


Lisää juttua perheiden rahankäytöstä löytyy pian Valeäidin Nauhoituksista - sinne pääsee tästä näin. Mua itseäni jo ihan hykerryttää kuunnella myös nuo kaikki muut jaksot. Ensimmäisessä lähteyksessä Hanne ja Mamma rimpuilee -blogin Laura juttelevat toistensa valintoja arvostelevista vanhemmista ja siitä välillä usein turhankin aggressiiviseksi menevästä nettipuheesta. Tuo lähetys on kuunneltavissa huomenna ja siitä lähtien joka tiistai julkaistaan uusi jakso. Ollaan kuulolla!

37 kommenttia:

  1. Mua jännittää, pelottaa ja fiilistytyttää (on se sana) meidän jakso niin paljon! Uskomatonta, mutta se on musta pelottavampi kuin jakso jossa puhutaan lapsiin hermostumisesta. Siinä kaikki vanhemmat on tavallaan samalla viivalla, tämä on niin eriarvoistava keskustelu helposti...

    Kapitalistisika kuittaa! Mahtia että olit mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl, just sitä: kun rahasta puhuu, siinä on iso mahdollisuus sihen että osa kokee keskustelun eriarvoistavana. Oon samaa mieltä.

      Mut mä uskon että siinä yksi syy on just se "tabuisuus" kun siitä ei ole totuttu puhumaan avoimesti. Ja nyt me rikotaan sitä tabua, jee!

      Musta on ollut mahtavaa huomata viime vuosina kuinka elintasosta on vähän joka puolella alettu puhua eri tavalla, että se ei välttämättä olekaan pelkästään se raha vaan elämäntyyli ylipäätään, niiden asoiden tekeminen jotka tekevät onnelliseksi ja tyytyväisksi. Mutta onhan se tietty ihan kiertämätön fakta, että tietty minimitoimeentulo on pakko saavuttaa ennen kuin voi alkaa nauttia monista muista asioista. Siinä ei paljon vihersmoothie auta tekemään onnelliseksi, jos ei ole rahaa ostaa pinaattia.

      Apua, taas mä alan rönsyillä. En osaa puhua aiheesta lyhyesti :D Oli varmaan leikkaajalla vähän hommaa karsia sitä vilkasta puhettamme reiluun kahteenkytä minaan.

      Poista
  2. Hyvä aihe!

    Mailasin sulle viime syksynä blogimaailman raha-asioihin liittyen, ja arvostan kovasti kun vastasit rehellisesti ja asiantuntevasti. Jos jotain ei tiedä niin pitää kysyä! :) Sama koskee tietysti myös sijoittamista, rahastojen palkkioita, minkä tahansa alan palkkausta jne.

    Kuuntelen varmasti teidän nauhoitukset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saara! Onpa ihana kuulla vielä näin jälkeenkin päin, että osasin olla sulle avuksi. :)

      Poista
  3. Satu, peräänkuulutit palkoista avoimesti puhumista ja jotenkin kuvaavaa aikakaudellemme on, että vaikka viestit omista tuloistasi riittävän tarkasti teit sen suhteelliseen tulotasoosi viitaten etkä niinkään absoluuttisten summien pohjalta. Tämä oli varmasti viisas valinta sillä euromääräinen palkka yhdistettynä huono- tai hyväosaisuudesta puhumiseen on varsinainen paskapommi. Jos kerrot summan ja kutsut itseäsi hyvätuloiseksi, niin eiköhän joku ole nauramassa mikkihiiri-palkasta ja joku toinen paheksumassa ökyilyä. Jos taas kerrot pienemmän summan ja kutsut itseäsi pienituloiseksi, niin jonossa on yksinhuoltajia ja kansaneläkeläisiä huutamassa, että mikä köyhä sinä muka olet ja että ennen syötiin kaarnatkin puista. Ja kaikessa siinä mölyssä se varsinainen keskustelunaihe jää kokonaan käsittelemättä.

    Olen itsekin ekonomi ja valmistuttuani menin koulutustani vastaamattomaan rivitason toimistohommaan laajentaakseni osaamistani. Palkka oli jossain perushoitajan tasolla. Nyt reilu vuosikymmen myöhemmin olen isossa pörssiyhtiössä asiantuntijatehtävissä ja bruttopalkka on kolminkertainen (nettopalkka ei niinkään). Työ on älyllisesti ja henkisesti vaativampaa, mutta myös hyvin itsenäistä ja vapaata, työajat joustavia, ylitöitä ei ole ja kun lähden töistä kotiin, niin kukaan ei soittele perään. Eräs tuttu HR henkilö sanoi aikoinaan, että harva asia maailmassa on niin epäreilua kuin palkkaus. Useinhan palkka ei pohjaudu ainakaan työn vaikeuteen ja raskauteen tai tekijän koulutukseen, kokemukseen tai oikeaan osaamiseen. Olen työssäni itse tavannut satoja keskijohdon ja ylimmän johdon edustajia todetakseni, että henkilöt, jotka tienaavat viisi kertaa suomalaisen keskipalkan verran voivat olla täysiä taukkeja. Siis aivan pihalla työhönsä liittyvistä perusasioista. Oma pian eläköityvä alisuoriutuva esimieheni tienaa neljä kertaa niin paljon kuin minä. Se ei kuitenkaan ole lannistava tekijä vaan ajattelen, että nykyisellä suoritustasollani (joka on lähellä omaa maksimiani) voin itsekin tienata vielä törkeän paljon enemmän.

    Itse lähdenkin siitä, että pyrin työelämässä maksimoimaan oman palkkani niissä tehtävissä, jossa työsuhteeseen liittyvät muut tärkeät asiat, kuten esimerkiksi työn sisältö, stressitaso ja työaikojen joustavuus ovat sopivalla tasolla. En koe tarvetta verrata omaa palkkaani muiden palkkoihin enkä koe, että missään työtehtävässä olisi ollut joku ”oikea” palkkataso, johon pitäisi päästä tai jota enempää ei olisi kohtuullista pyytää. Perusperiaatteeni kaikessa yksinkertaisuudessaan on, että mitä enemmän sitä enemmän. Oikein isossa firmassa työskennellessähän kyseessä ei ole mikään nollasummapeli, jossa yhden palkka on joltain heikommalta pois.

    Mikä sitten riittää? Palkan suuruudessa ei varmaan mikään, mutta omaa elintasoa tai kulutusta en itse kokisi mielekkääksi nostaa vaikka tulot vielä nousisivatkin. Lähinnä haluaisin käyttää turvattua henkilökohtaista taloutta siihen, että voin vapauttaa aikaa asioille, joita oikeasti haluaisin tehdä, kuten viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa ja kehittää itseäni jonkin harrastuksen kautta. Itse muuten tein ensimmäisessä työssäni sitä mitä aikanaan harrastin. Seuraus oli se, että kyseisestä harrastuksesta lähti mielekkyys ja se lopahti. Joskus näinkin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tosi hyvä kommentti, kiitos!

      Mun on myöskään aika mahdoton antaa mitään tarkkaa lukua palkkani suuruudesta euroissa, paljon se oma kuukausipalkka on, koska ISK/€-kursi vaihtelee hurjasti, mun työ ja vapaa-aika menee (onneksi, mulla se toimii mutta kaikki ei koe sitä mielekkäänä) sekaisin ja vähän fiiliksen, työmäärän ja vuodenajan mukaan päätän, paljonko firmani maksaa mulle palkkaa. Eli se ei ole myöskään joka kuukausi sama.

      Ja ai että, tuo pitää muuten niin paikkaansa, että palkkataso ei tosiaan ole yksi yhteen osaamisen ja oikean pätevyyden kanssa.

      Poista
    2. Tuo on totta ettei niistä summista oikein pysty puhumaan järkevästi kun jokainen vertaa omaan tilanteeseensa. Kävin koulun kv-toimistolla kyselemässä miten voi tehdä kokopäivätöitä opiskelijastatuksella ja sain vain pöyristynyttä ihmettelyä siitä, miten osapäivätyöstä tuleva 700€ kuukaudessa ei muka riitä minulla elämiseen. EN sitten viitsinyt alkaa avata no että esimerkiksi minun lääkkeeni maksavat 210€ kuussa, sinun eivät, minun kumppanini asuu eri maassa, sinun ei, ja minulla on ei-natiivisaksalaisena ihan erilaisia haasteita asuntomarkkinoilla kuin sinulla...

      Toinen on tietysti se, että palkkaus nyt vain on kaikenkattavasti epäreilua. Mitä mielenkiintoisempi ja mukavampi duuni, paremmat edut ja parempi kohtelu, sitä paremmin maksetaan. Tottakai se vituttaa. Itsellä 5v kokemus matalapalkka-aloilta ja ei ole todellakaan pokkaa väittää että koulutusta vastaavat duunit olisivat millään tapaa hankalampia tai vaativampia.

      Poista
    3. Kyllä! Niin se on ollut kyllä mulla itselläkin että sitä mukaa kun palkkataso on noussut, myös työn vittumaiset piirteet ovat hävinneet. Vastuuta on tullut lisää, mutta ei mitääm Einstein-tasoista toimintaa kuitenkaan :D Sitten on toisaalta heitä jotka tekevät mukavaa ja itseä kiinnostavaa duunia mutta hirvittävän pitkiä päiviä ja saavat siitä sitten (toivottavasti) valtavat määrät rahaa.

      Poista
  4. Tämä juuri kuvaa keskustelun vaikeutta - kaikki tavallaan haluaisi exactimpaa puhetta mutta kukaan ei avaa peliä. Enkä minäkään tässä aio :) Koska siitä tulee juuri niin paljon jatkokysymyksiä! Mikä sun koulutus on, kuinka vaativaa sun homma on, mikä sen arvo on, jne jne.

    Me sitten avataan se peli Satun kanssa kyllä ihan tarkoillakin euroilla ensi viikolla. Siksi juuri jännittää ja tekee mieli jälkikäteen selitellä että no verojen jälkeen ei mullle kyllä sitte niiiin hirveesti jää jne jne. Vaikea, eli kiinnostava, aihe! Oikein hyviä kommentteja täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, en malta odottaa ensi viikkoa! :)

      Poista
  5. Salamyhkäisyydestä puhuen, tervetuloa Saksaan. Edes työhaastattelussa ei päästä välttämättä siihen, mikä palkka tulisi olemaan (vaikka työnhakijan pitää esittää oma toive sokkona), vaan vasta työtarjouksen yhteydessä. Palkkatilastoistakaan ei ole apua bisnesalalla jos työnimike startupissa on vaikka marketing ninja. Nyt saan palkkaa, joka on pyytämäni haarukan yläpäässä ja saksaa B2-tasolla puhuvalle ok aloituspalkka, mutta en voi olla miettimättä, maksetaanko natiivikollegoille enemmän ja jos, johtuuko se natiiviudesta vai siitä, että he älysivät pyytää enemmän. Muutoinhan olen palkkaan tyytyväinen, koska tradenomin koulutuksella Suomessa olisi odottanut luultavasti vain työtoiminta 9€ päiväpalkalla ja nyt saan tehdä oman alan töitä toimistoaikaan niin, että minulla on varas kunnon asuntoon ja saan kerättyä säästöjä ja/tai lyhennettyä opintolainaa. Saa nähdä onko täällä ajan kanssa on kysellä kollegoilta, mitä he tienaavat. Ainakin yleisesti saksalaiset puhuvat ainakin ystävien kesken palkoista, mutta työnhakuprosessissa palkkaa kohdellaan kuin valtionsalaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *varas=varaa
      *ajan kanssa on= ajan kanssa ok

      Puhelinkommentit ja oikeinkirjoitus ei käy yhteen...

      Poista
    2. (Mulla aina sama juttu kans kännykkäkommentoinnin kanssa...)
      Mut siis voi HUH noita palkkauskiemuroita. Vaatii aika paljon pinnaa ja kärsivällisyyttä - ja pelisilmää. Se varmaankin kehittyy kokemuksen kautta ja kun ajan kuluessa saa kaveripiirien kautta tietoa minkälaisia palkkoja missäkin maksetaan. Tsemppiä!!

      Poista
    3. Samahan tuo on Suomessa... tai ainakin minulla on näin käynyt lähes aina, haastattelussa kysytään palkkatoivetta (joskus se vaaditaan jopa hakemukseen jo) ja jos mahdollisesti on päästy sopimuksen kirjoittamiseen niin kerrotaan kuin ohimennen siinä, että me maksetaan sitten tämän verran. Ja that.s it.

      Itse asiassa viimeksi tänään kävin haastattelussa ja kysyivät palkkatoivetta. Vastineeksi sain vain nyökkäyksen (hyvä vai paha?) kun kerroin summan. Jos en olisi itse alkanut kyselemään asiasta ja esim. muista eduista rahan lisäksi, olisi varmaan asia jäänyt siihen

      Poista
    4. Argh. Vaikka melkein kaikissa hr-puolen palkkausaiheisissa tutkimuksissa ja oppimateriaaleissa painotetaan palkkauspolitiikan läpinäkyvyyden tärkeyttä osana vastuullista ja ennenkaikkea toimivaa palkkaussysteemiä. Hissuttelulla ei luoda kuin kyräilevä ilmapiiri.

      Poista
    5. Palkkaussysteemiä -> tarkoitin palkitsemisjärjestelmää

      Poista
  6. Yritin omassa kaveriporukassa avata tätä tabua. Kysyin suoraan paljon teidän palkka on. Tuli vain vastauksia: "no se on niiiin huono, niin huono". Mä sanoin suoraan et jaa, mulla on Tanskassa palkka 25 tonnia kuussa eli euroissa se on melkein 3400e ja kysyin uudelleen, paljon teidän palkka on? Taas:"se on niin huonoooooo." ihme kitinää miten huono palkka on mutta suoraan ei sanota paljon se on. Onko se sitten, että kitistään että on huono palkka vaikka se ei todellisuudessa ees olis, kunhan vain halutaan säälissä makoilla. Ihan ku kirjotit, jos ei kukaan kerro palkkaansa niin miten sitä tietää mitä voi toivoa palkaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän pitää vielä lisätä se, että veroprosentti tanskassa mulla on 38%

      Poista
    2. Ai että - olisitpa nyt olleet vähän avoimempia, kun frendejä kuitenkin. Mutta taitaa olla vaikea aihe, kukaan ei uskalla olla ensimmäinen, tai toinenkaan...

      Poista
  7. Mä olen miettinyt, että ehdottaisin joskus omassa tiimissä palkkavertailua "suljetulla lippuäänestyksellä", eli jokainen kirjoittaisi palkkansa paperilapulle anonyymisti ja sitten vertailtaisiin. Mutta jotenkin en vain ole uskaltanut ehdottaa... Omassa tiimissä siis hyvin samanlaiset tehtävät kaikilla, mutta kokemuksen ja koulutuksen määrä toki vaihtelee, samoin kuin vahvuusalueet. Pitäisi vain löytää se sisäinen pokkanainen itsestään - joka toki uskaltaisi kysyä asiaa myös suoraan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hittolainen kuin hyvä idea!! Ilman muuta, toteuta :) Pöllisin tuon idean jos olisi tiimi (ja työpaikka).

      Poista
  8. Taalla Turkissa taksikuski saattaa kysya etta paljon sun palkka on tai paljon se mahdollisesti olisi jos asuisit Suomessa. Olen juuri vaantanyt viikon pomon kanssa työtunneista, hanesta oli uskomatonta etten halunnut ottaa maksimimaaraa työtunteja vastaan kun palkkakin nousisi vaan valitsin jotain sielta puolesta valista. Miksi? Koska mun vapaa-aika on kallista ja arvostan sita. Toisinsanoen olen tyytyvainen nyt kun teen hanelle töita 5 t paivassa talla palkalla ja ehdin töista suoraan kavereita tapaamaan ja tytön kanssa puistoon, kahville ja nauttimaan iltapaivan auringosta. Enemmin rahaa olisi ollut musta huono palkka silla olisin menettanyt jotain oleellista. Ja nyt jaksan painaa illalla viela toiset duunit kotoa kasin joka taas tekee kokonaisuudesta aika loistavan. Kaikki on suhteellista ja rahasta pitaisi tosiaan puhua reippaasti, omalla työpaikallani pomo ei ole ollenkaan mielissaan etta palkoista puhutaan silla palkkaus on suoraan verrannollinen henkilön taitoihin ja neuvottelutaitoihin ja jos se tulee ilmi, voi ovi paukahtaa muutamien työntekijöiden osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama! Vapaa-aika on tärkeää. Mun mies tekee duunia asenteella "mahdollisimman vähän, sen verran että jää aikaa kivoille asioille mahdollisimman paljon tai sitten niin kivaa työtä että se ei tunnu työltä"

      Poista
  9. Hyvä puheenaihe! Ja niin tarpeellinen.

    Ulkosuomalaisen tulotasoa on vaikeaa verrata suomalaiseen tulotasoon. Onhan elämä ja elämän kustannusrakenne muutenkin toisenlainen alkaen työajoista ja sosiaaliturvasta, päättyen sähkön tai ruuan hintaan.

    Hyvätuloisen on vaikea puhua julkisesti tulotasostaan - ei amerikassa - sillä se koetaan helposti pröystäilyksi ja elvistelyksi. Siihen kun vielä lisätään päälle se ulkosuomalaisuus tullaan kohtaan jossa itse vältän puhumasta rahasta blogissa vaikka kyllähän se kai on aika pienellä laskutoimituksella helppoa päätellä missä haarukassa meillä liikutaan jo autoista, tai vaihtoehtoisesti meidän elämä rahoitettaisiin lainalla ja pankkiryöstöillä.

    Elintasoon tosiaan liittyy niin paljon muutakin kuin raha. Vapaa-ajan määrä, onnellisuus, saako tehdä niitä asioita joista nauttii? Teetkö töitä siksi että on pakko vai koska haluat? Jääkö rahaa yli? Jääkö aikaa yli vai onko elämä pelkkää suorittamista ja suoriutumista.

    Kukin meistä myös arvottaa asioita eritavoin. Me Fredden kanssa panostetaan ruokaan, viiniin, kotiin, sisustamiseen ja ah, niihin autoihin. Periaatteessa saman tulotason omaava naapuri ajaa kaksikymmentävuotta vanhalla corollalla, mutta käy mielettömillä lomilla. Seuraavat harrastaa kilpaurheilua ja maksaa lasten harrastuksista tuhansia dollareita vuodessa ja varusteista toisen mokoman. Meistä jokainen kun valitsee itse mikä tuntuu omalta, tärkeältä ja mihin haluaa vapaa-aikansa ja rahansa laittaa.

    Summasummarum. Joo rahasta pitäis puhua enemmän. Itse en puhu koska vertailu suomalaiseen tulotasoon on vaikeaa ja herättää turhaa keskustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tästä pröystäilyn "vaarasta" me Hannen kanssa juteltiinkin; hyvätuloinen ei kehtaa kertoa koska ei halua pröystäilöä, pienituloinen taas ei kehtaa, koska oma pienituloisuus harmittaa ja saattaa myös hävettää. Molemmissa tuloluokan ääripäissä raha on hankala aihe, ja taitaa olla sitä tässä keskelläkin.

      Hyvä vertailu tuo mitä teit autoista ja matkoista! Mä oon tässä kommenttejakin lukiessa pohtinut, että oonkohan vaan oppinut tykkäämään vapaa-ajalla suht edullisista asioista (korut, autot, vaatteet, harrastukset...) vai onko se sattumaa. No, oli miten oli, pääasia että viihtyy itse omissa valinnoissaan. Ja että ennen kaikkea pystyy tekemään niitä valintoja, silloin on jo päässyt aika pitkälle.

      Poista
  10. Väitän kyllä omaavani aika hyvän tatsin siihen mitä a) kaveripiirini tienaa ja mitä b) alallani ansaitaan. Eikä koskaan ole palkoista suoraan puhuttu. Ihan jo oman alan palkkatutkimuksia ym. seuraamalla pääsee plusmiinus kolmensadan haarukkaan. Sit kun säännöllisesti vaihtaa työpaikkaa ja käy työhaastatteluissa saa myös hyvää infoa palkkatasoista. Ja jos ihan oikeasti kiinnostaa niin ei muuta kuin selvittelemään kollegoiden verotiedot. Siitähän ne tulot selviää (ei oo kyllä koskaan niin paljon kiinnostanut). Että sikäli tabuista ja tietämättömyydestä on vähän hassua puhua kun Suomessa jokaisen henkilökohtaiset tulot on ihan julkista tietoa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mutta ei puhuta suoraan vaan tarkastetaan yksinään sinisen ruutuvalon kajossa netistä ja tsekataan iltislehtien listaamat kovituloisimmat, että onkohan siellä tuttuja tai naapureita.

      (Niinku vähän sama asia: Monissa maissa seksuaalisuus on tabu, mutta silti jengi katsoo salaa yksinään nettipornoa.)

      Poista
    2. Ei. En tarkoita tuota. Palkoista ei tarvitse tietyllä tapaa puhua euromääräisesti koska normaalilla uutisten ym. seuranta-aktiivisuudella pääsee aivan riittävään tarkkuuteen palkka-asioissa. Miksi minun pitäisi tietää sentilleen muiden liksat kun tiedän ne muutenkin parin sadan euron tarkkuudella? Enkä tarvitse tähän listauksia hyvätuloisimmista. Enkä tarkasta näitä muutenkaan netistä. Tämähän on normaalia hiljaista tietoa joka suurimmalle osalle ihmisistä kertyy ihan vain olemalla kiinnnostunut siitä mitä ympärillä ja maailmassa tapahtuu. Vertaus nettipornoon on kyllä nyt tosi ontuva.

      Poista
    3. Mä en näe sitä ontuvana :-) Koska sitä tulojen kyttäystähän ja niillä mehustelua niissä maissa harrastetaan, jossa verotiedot julkistetaan (Islannissa ihan sama meininki kuin Suomessa - hirveetä iltapäivälehtiriepottelua), mutta sitten muuten hyssytellään eikä kukaan kehtaa oikein sanoa mitään. Että seurataa lukuja yksinään, mutta ei puhuta yhdessä.

      Se on hyvä, jos pääsee uutisia seuraamalla omasta mielestään riittävään tarkkuuteen palkka-asioissa. Mutta mä en vaan usko, että se riittää. Pelkät ay-järjestöjen julkaisemat tilastot ja verotiedot kun eivät kuitenkaan kerro niistä taustoista mitään (paljon alaisia, mikä koulutus, paljon tuottaa hyffeä tai muuta lisäarvoa organisaatiolleen, millaisella syklillä oma työnantaja nostaa palkkoja, millaisia korotuksia pyydetään, onko aloitusrahaa, kultaista kädenpuristusta, millainen se palkitsemisjärjestelmä todellisuudessa on jne.).

      Eikä se tabu ole vain se oma palkka, vaan raha ylipäätään: mihin sitä käytetään, mikä on tarpeeksi, mikä on liian vähän, mihin rahaa "saa" käyttää ilman huonoa omaatuntoa esim. lapsiperheissä jne.

      Mutta eihän tähän keskusteluun ole siis tietenkään pakko osallistua jos kokee sen turhaksi.

      Poista
  11. Mulla vähän sama että tiedän aika hyvin mitä kaveripiiri tienaa (pääosin samalla pohjakoulutuksella mutta hyvin erilaisilla työnkuvilla ja vastuilla palkat vaihtelevat pyöreästi haarukassa 3000-10000 euroa/kk haarukassa), mutta syy on häpeilemätön mieheni jonka mielestä palkasta puhuminen ei ole tabu :D Palkasta puhuminen on musta vaan hyväksi, etenkin lähiystäväpiirissä kun tietää aika paljon toisen työnkuvista ja se auttaa hahmottamaan miksi itse saa 4000e/kk ja kaveri 8000e/kk. Sit taas toisaalta mun ja miehen palkkaero (täysin sama pohjakoulutus, mutta eri asema) on pyöreästi 1000 euroa (käteen jäävässä rahassa noin 500 euroa) ja objektiivisesti arvioiden palkkaerolle on hyvin selkeät perustelut (toisella melkein 10 alaista ja itsenäinen vastuualue, toinen on projektissa rivityyppi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, tossa on jo aika leveä haarukka... Hyvä, että miehesi kyselee. Mäkin kyselen aina jengiltä, miten paljon ne saa palkkaa ja paljon niiden lainanlyhennys on, tai mitä maksoi uusi autoa. Mua vaan kiinnostaa - ja toki jaan sitten sitä tietoa omisat summista myös. Se on hyvää asioiden pallottelua.

      Poista
  12. Toi varmaan onnistuu ihan kivasti jos kaikki kaverit on enemmän tai vähemmän samassa tuloluokassa mutta yritäpä laittaa siivooja ja lääkäri keskustelemaan palkoista ilman että mitään kitkeryyttä herää. Ihmiset kyllä hengaa tästäkin syystä aika paljon oman tuloluokan ihmisten kanssa kun sosiaalinenkin elämä on rahaan sidottua, ravintolakäynnit, tarjoiltavat, lahjat, harrsstukset ym. Itse sain kerran melkein paniikkikohtauksen kun olin juhlissa missä oli merikapteenia ja kunnanvaltuutettua ja sitten minulta alettiin kysellä ammatista, joka oli siis matalapalkkatyötä jota inhosin ja jossa minua kohdeltiin huonosti ja sitä yritettiin oikeuttaa sillä että itsepä olen valintani tehnyt vaikkei se ollut valinta. Jos oltaisiin vielä palkkatasoista alettu puhua niin varmasti olisin lähtenyt itkien ovesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet asian ytimessä! Eri tulotasoisten ihmisten on hankala puhua raha-asioista: hyvätuloinen saattaa nolostua puhuessaan korkeasta palkastaan (tai jos pisu on noussut päähän, se saattaa reteillä sillä, mutta se on jo tarpeeksi hyvä syy välttää ko. seuraa), kun taas huonompituloinen saattaa kokea sen noloksi eri tavalla. Että on muka jotenkin vähemmän arvoinen, vaikka se ei pidä yhtään paikkansa.

      Jos on löytänyt työn, josta oikeasti pitää, tai elämän jossa on onnellinen, ei tulotasolla ole aionoana asiana väliä omanarvontunnon ja itseensä tyytyväisyyden kanssa. Mä tienaan vähemmän kuin suurin osa mun kavereista, perhetutuista ja islanninihmeistä, mutta mä en koe ollenkaan sitä nolona tai hankalana. Se johtuu luultavasti siitä, että elämän elämää, josta mä itse pidän. Ei mua sapeta jonkun kallis moottorivene tai purjehdusharrastus tai upouusi katumaasturi, koska vaikka mulla ei niihin luultavasti itsellä olisi varaa, mä en myöskään halua niitä osaksi omaa elämääni. (Musta on ihana ajaa kauppareissuja anopin 20 vuotta vanhalla Subarulla, joka on ihan lommoilla ja helmasta ruostunut. Eipä tarvitse pelätä että tulee kamalan kalliiksi jos peruutan sen lyhtypylvääseen...)

      Mä ymmärrän, että tossa kuvailemmassasi tilanteessa koit asian noin. Sä et pitänyt sun työstä ja se tuntui pahalta, ei siitä tee varmasti mieli puhua sen enempää kuin että todeta että tämmöinen vähän väliaikatilanne nyt päällä, ei mitään mainittavaa. (Toisaalta tuo on kyllä vastaus, jonka hyvin harvoin kuulee keneltäkään, etenkään tuollaisissa small talk -tilanteissa, joissa lörpöttely on aika pinnallista...)

      Poista
  13. Mä en tykkää puhua tuloista. Siihen on kaksi syytä, toinen, että olen minimieläkkeellä enkä ole tehnyt päivääkään töitä ja toinen, että alkaa suututtaa, etten pysty tienaamaan paremmin. Vertaillessa nousee mieleen ne pettymykset mitä kaikkea olisi halunnut esim. tarjota lapsille. Rakkauteen ei tosin onneksi tarvita rahaa.

    Kaikesta huolimatta OLEN VAPAA. Toki raha tuo vapautta tehdä ostaa mennä, mutta itse olen vapaa näissä puitteissa päättämään mitä teen juuri tänään.
    Minulle on sanottu "helppohan sun on, kun et ole töissä" tai "mene töihin". Olen huomannut, että moni työssäkäyvä on kuin vankilassa omassa elämässään ja välttääkseen oma vastuu valinnasta sanotaan "helppohan sun on". En missään määrin väittäisi, että mulla on helppoa, mutta asennetta sitäkin enemmän. En usko, että elämäni kovinkaan muuttuisi paremmilla tuloilla. Mulla ei ole ylimääräistä rahaa, mutta kuitenkin juuri sen verran, että saa leivän pöytään, pyykit pestyä. Pienikin luksus tuntuu suurelta tiukassa tilanteessa. Voi ehkä olla vaikea uskoa, miten huima fiilis tulee, kun saa ostettua pyykkiaineen viikon parin odotuksen jälkeen tai että ruokakaapin täytyttyä jäikin vielä rahat hammastahnaan ja vessapaperiin. Uskokaa tai älkää, siinä kohtaa leijuu euforisessa onnessa.

    Olen joskus aloittanut rahakeskusteluja keskiluokkaisten (mitä se sitten tarkoittaakaan) kanssa ja kyllä aina saa kuulla, ettei heillä ole rahaa. "varmaan näyttää että meillä on rahaa, ei ole". Mulle se todella näyttää siltä, jos on oma asunto, auto, voi ostaa mitä ruokaa vaan (ja sitä päätyy roskikseen saakka), voi matkustaa ja lapset harrastaa mitä haluaa. Mutta tajuan, että "mitä suuremmat tulot, sen suuremmat menot" (ja lisäksi suomalaiset ovat helvetin narisijoita).

    Uskon, että asiaan vaikuttaa myös kiitollisuuden tunne, että näkee mitä itsellä on. Mä olen todella kiitollinen, että selviän hengissä. Se tekee aika hyvin toimeentulevan olon :) Hyvätuloisuus ei tarkoita vain rahaa. Jos vapaus (vapaa-aika/vapauden tunne) ja omannäköinen elämä olisivat rahaa, niin kuinka rikas olisit? Mä olisin miljonääri!
    Lunni

    VastaaPoista
  14. Olen huomannut, että kavereiden kanssa puhumme palkoista ihan avoimesti. Silloin, jos emme ole samassa työpaikassa tai mieluiten ei edes samalla alalla. Ettei tule sellaista fiilistä, että nyt asemoimme toisen toista arvokkaammaksi. Tai jokin outo ajattelutapa tässä on takana. Itsekin kirjoitan tästä aiheesta nyt omalla blogillani, keskiössä vanhat vs. nuoret.

    http://www.lily.fi/blogit/all-work-no-play/epareilut-palkat

    Olen itsekin freelancer, ja en sen myötä ole mukana palkkakeskusteluissa. Tiedän tienaavani paljon vähemmän kuin melkeinpä kuka tahansa samoja hommia palkallisena tekevä, mutta olen asiantilan itse valinnut. Minulla on enemmän vapautta ja vapaa-aikaa, niin sen koen, ja se on osa palkkaa.

    Aikaisemmin olen kyllä kärsinyt palkkakateudesta. Tai siitä, että olen kokenut tilanteet epäreiluiksi. Milloin mieskollega on saanut enemmän liksaa, milloin toinen on saanut palkankorotuksen samoin perustein kuin itseltäni se evättiin (tutkinnon hankkiminen).

    Hoitajilla on kyllä aivan liian huonot palkat, siitä olen vakuuttunut. Ei korreloi liksa tosiaankaan sen mukaan, miten tärkeää työ on!

    VastaaPoista
  15. Olen laillinen mies ja annan pois lainan auttamaan köyhiä, jos tarvitset lainaa tai rahoitusavun yhteyttä minuun nyt osoitteeni jackballard396@gmail.com

    tämä laina tarjous on erittäin halpa ja lainaehtojen on hyvä lainanottajalle.

    VastaaPoista
  16. Tämän tarkoituksena on tiedottaa suurelle yleisölle, että Daniel John, yksityinen lainanantaja on avannut taloudellisen mahdollisuuden kaikille, jotka tarvitsevat taloudellista apua. Annamme lainaksi 2 prosentin korkoa yksityisille, yrityksille ja yrityksille selkeillä ja ymmärrettävällä ehdolla. ota meihin yhteyttä sähköpostilla, jotta voimme antaa lainaehdotamme osoitteessa danieljohnhome@gmail.com

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?