Unelmahommissa - tavoitteena yksi kokonainen ja kiva elämä

Avaudunpa hieman lempiaiheestani eli työstä. Puhe vapaa-ajasta ja työstä, siis työelämästä ja siitä oikeasta elämästä on minusta aina tuntunut vähän ahdistavalta. Työtä tehdään valveillaoloajasta yllättävän paljon. Se, että työnteko olisi lähtökohtaisesti kamalaa, stressaavaa tai jopa pelottavaa, tuntuu tällaisesta pohjoisen hyvinvointiyhteiskunnan antimia koko elämänsä nauttineesta kermaperseestä todella tympeältä ajatukselta. 


Se että vain työpaikan ulkopuolella oleva aika olisi mukavaa omaa aikaa, pakkaa ainakin minulle päälle fiiliksen, että vapaa-ajan on oltava todella ihanaa, koska sitä on niin vähän. Luksuhyödyke, joka pitää käyttää viisaasti. Voi pliis. 

Kun eihän elämä koskaan ole pelkkiä todella ihania hetkiä edes vapaa-ajalla. Porua ja vastoinkäymisiä voi tulla ihan yhtä hyvin lauantaina kuin keskiviikonakin. Jos omaan hyvinvointiin liittyvät odotukset lauantaille ovat kovemmat kuin keskiviikolle, lauantaina myös pettyy enemmän, jos asiat eivät menekään kuten suunniteltu. Minua ei lainkaan yllätä, että lauantai on monille viikon stressaavin päivä.

Se, että työn ohella pitäisi olla tarpeeksi aikaa perheelle, ystäville ja jopa omille harrastuksille, tuntuu yhtä käsittämättömältä yhtälöltä sekin. En minä ainakaan ehtisi viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa ja harrastaa sen 7 tunnin aikana, mitä työpäivän jälkeen kesimäärin ollaan hereillä. 

Olen ravistellut oman kuvioni uusiksi. Olen omassa elämässäni soveltanut melkeinpä läpi aikuisiän sitä periaatetta, että töissä pitää olla kivaa ja siitä pitää saada tarpeeksi rahaa. Kun tietty tulotaso on saavutettu, työnteon mukavuus on paljon tärkeämpi motivaattori kuin raha tai valta. Tuo "tietty tulotaso" on henkilökohtainen käsite, mutta esimerkiksi meidän perheessä se ei ole kovin korkea. Se johtuu ehkä siitä, että emme harrasta mitään älyttömän kalliita juttuja, meillä ei ole isoja lainoja joita pitäisi lyhentää isoja summia joka kuukausi, emme hanki mitään hilavitkuttimia (meillä ei ole edes televisiota) tai uusia maastopyöriä tai - herra paratkoon - uutta autokalustoa muutaman vuoden välein. 

Tienaan varmasti vähemmän kuin keskivertoekonomi 15 vuoden työuran jälkeen. Mutta se ei haittaa yhtään, koska olen saanut rahan sijasta paljon muuta antoisaa.


Kun työni on kivaa, minä en juuri tarvitse harrastuksia. Koska - tadaa - harrastan työaikana tai teen harrastuksistani töitä. Siinä ratkeaa monta potentiaalista solmukohtaa samaan aikaan: Aikaa säästyy kun ei tarvitse harrastaa ja tehdä töitä vaan voi tehdä molempia yhtä aikaa. Kun teen töitä ystävieni kanssa, saan samalla viettää heidän kanssaan aikaa. Säästyy myös kiva tukku rahaa, kun ei tarvitse matkustella kalleimpaan loma-aikaan vaan voi reissata silloin kun tykkää ja tehdä joko matkustelusta työtä tai ottaa työt mukaan matkalle.  

Teen joka päivä aika paljon töitä koneella. Istun tässä työpöydän ääressä välillä pitkiäkin aikoja ja usein olen viimeinen meillä kotona, joka sammuttaa valot ja kömpii lakanoiden väliin. Välillä töissä menee vuorokaudessa 14 tuntia, mutta on paljon päiviä, jolloin teen töitä vain kolme tuntia. Tilanteen, päivän ja fiilisten mukaan.

En tiedä kuulostaako tämä teistä ihan kahelilta sähläämiseltä, mutta minulle tämä kaikki näyttäytyy kamalan yksinkertaisena ja toimivana. Melkein seesteisenä.

Nyt minulla on tästä seesteisestä mututuntumastani myös numerodataa. Ennen Turkin hyvinvointireissua seurasin Firstbeat-mittalaitteella kehoni käyttäytymistä kahden työpäivän ja yhden vapaapäivän aikana. Sykkeen lisäksi laite mittasi tarkasti myös sykevälivaihtelua, mikä kertoi siitä, kuinka nopeasti kehoni palautui stressireaktioista vai palautuiko se ollenkaan.

Alanyassa sain testitulokset kouraan. Ne näyttivät todella hyviltä. Alla ruutukaappaus hyvinvointiraportistani yhdeltä päivältä:


Stressireaktioita kartoittaneissa mittaustuloksissa ei juuri näkynyt eroa lepo- ja työpäivien välillä. Molempina päivinä stressasin noin 30 prosenttia ajasta. Se on reilusti alle viiteryhmäni keskiarvon (47 %). Työpäivääni sisältyy myös palauttavia hetkiä. Huomasin omaa sykettä ja sykeväliä mittaavasta tilastosta, että juuri silloin kun olen kirjoittanut yhtä mukavaa lehtijuttua, olen itse asiassa palautunut tekemällä töitä. Hurjan kiinnostavaa!

Stressireaktioita on kaikilla: keho stressaantuu esiintymisistä, palavereista, keskittymistä vaativista työtehtävistä, hälinässä olemisesta, kiireestä, multitaskaamisesta, paikasta toiseen juoksemisesta ja niin edelleen. Kaikki stressi ei ole tietenkään pahasta. On huolestuttavaa, jos stressireaktioita ei olisi ollenkaan - silloinhan sitä vain nuokkuisi kaikkien päivän hetkien ohi, vaikka olisikin hereillä. Ongelmaksi stressi tulee silloin, jos siitä ei palaudu.


Saamani rapsat tukevat omaa havaintoani: työn ja vapaa-ajan sekoittaminen tekee minulle hyvää. Tämä on juuri se palapeli, joka sopii minun käteeni.

Kaikille ei tietenkään sovi se, mikä sovii yhdelle. Monia varmasti askarruttaa, miten löytää juuri se oma unelmaduuni ja töissä viihtymisen vaihde, kuinka oma haavetila saavutetaan  ja kun se saavutetaan, miten se pidetään yllä. 

Näistä ja monista muista unelmahommiin liittyvistä jutuista löytyy vastauksia ja vertaistukea ensi keväänä ilmestyvässä Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä, mistä pidät -kirjassa. Tänään ilmestyneessä WSOY:n kevään katalogissa pyörimme innoista soikeina kirjoittajakollegani Hannen kanssa. Kansi on upea! 

Se on juuri kuten kirjakin eli "uraopas" meidän makuun. Yhtä aikaa sopivan vakava ja sopivan hauska. Unelmia ja puurtamista. Siinä mennään elämänasenteella, joka on minulle ja Hannelle tuttu: ahkerasti ilon kautta ja mukana pieni ripaus anarkiaa! Valokuvaaja Janita Autio otti nuo upeat kuvat yksi kesäkuun  sateinen päivä ja sen jälkeen Satu Kontinen suunnitteli meillle upean kannen. Lopputulos on yhtä herkullinen kuin pieni pussillinen hyviä irtokarkkeja.


Tähän loppuun vielä pari bonushuomiota hyvinvoinnista ja stressistä palautumisesta. Hyvivointiluennoillamme raapustin muistiinpanoja tekijöistä, joilla voi vaikuttaa omaan stressireaktioista palautumiseen. 

Palautumista hidastavat tekijät - eli pysy näistä kaukana:

- kiire ja stressi
- huono kunto
- sairaudet
- alkoholi
- liian myöhäinen liikunta tai raskas ruoka

Palautumista edistävät tekijät - eli haali näitä elämääsi lisää:

- mahdollisuus vaikuttaa omiin aikatauluihin
- ystävien ja ympäristön tuki
- hyvä terveys ja fyysien kunto
- terveelliset elämäntavat
- myönteinen elämänasenne

Juodaan siis vähemmän viinaa, hallitaan itse omat aikataulumme, vittuillaan toisillemme vähemmän ja nyysitään jostain aikaa liikkumiseen. Niillä pääsee jo aika pitkälle!

Ylin kuva Ömer Acar, kaksi keskeltä Björgvin Hilmarsson ja viimeinen otos a la WSOY

Tunnisteet: