Kirjat ovat minulle tärkeitä. Olen maksanut pursuilevan kirjahyllyni sisällön muuttojen yhteydessä jo ainakin neljään kertaan. Kun ...

Kaksikielisten lasten lukemisharrastus

28.10.16 Satu Kommentteja: 12


Kirjat ovat minulle tärkeitä. Olen maksanut pursuilevan kirjahyllyni sisällön muuttojen yhteydessä jo ainakin neljään kertaan. Kun muutin Suomesta Barcelonaan ja sieltä Islantiin, kirjoille piti molemmilla kerroilla tilata rahti. Sohvat, televisiot ja astiat ostin ja myin, mutta kirjoja raahasin mukana. Ei tullut ihan kamalan halvaksi, ei…. 

                                                                                                Yhteistyössä McDonald's ja Suomen Blogimedia


Lasten myötä kirjaharrastukseni tautiluokitus on vain parantunut. Paitsi että lukeminen on meille rakas harrastus, se on myös tärkeä työkalu minulle ylläpitää kaksikielisen perheemme lasten suomen kielen taitoa. Olimme sitten kotona tai lomalla, meillä on aina toiminnassa mukana läjä kirjoja. Matkoilla ollessamme olen lasten myötä siirtänyt matkalaukkukapasiteetin takia omat lomalukemiseni e-muotoon, mutta lapsille pakkaan mukaan kovakantisia kirjoja.

Lomalla ehtii lukea keskellä päivääkin. Suosikkiajankohtamme on vajaan tunnin mittainen hetki ennen illallista. Silloin kun ruoka kypsyy ja ulkona paistaa vielä teepaidan salliva aurinko, kaivamme tarinat esiin. Tällä Sardinian-matkallamme meillä oli mukana nippu pohjoismaisten lastenkirjailijoiden teoksia, muun muassa Ulf Nilssonin ja Kristina Digmanin Oma pikku apinani ja yli satavuotias satu ilkeästä noidasta Pomperipossasta (Falstaff Fakir ja Björn Berg: Noita Pomperipossa, joka sai pitkän nenän).

Muun muassa nämä kirjat ovat osa McDonald’sin Nordic Books –kampanjaa. Näiden kirjaviikkojen (7.10.-3.11.2016) myötä Happy Meal -aterioiden kylkeen lykätään lelun sijasta tasokas lastenkirja. Vaikka en itse kotiarjessa käy Mäkkärissä – meillä ei ole Islannissa McDonaldseja... – olin tavattoman mielissäni tästä lasten lukemiseen keskittyvästä kampanjasta. Kirjojen lukeminen nyt vaan on aina hyvä idea! Näitä kirjoja voi ostaa hampurilaisravintoloista myös erikseen ja hinta on vain noin pari euroa per kirja.


Molemmat lapsemme tykkäävät kirjoista mutta ovat ikäeron takia nautintoasteikolla eri askelmilla.

Mörssäri on nauttija, joka nauttii tykkäämistään asioista täysillä. Se rakastaa syömistä ja kirjojen hiplailua, ruoan hiplausta ja kirjojen pureskelua. Jos kirja tipahtaa lattialle tai ruoka loppuu kesken, sen kuulevat kyllä kaikki. Lapsi syö kaikkea ja paljon ja katsoo jokaista kirjaa kuin ensimmäistä kertaa maailman suurinta ihmettä. Sormissa rahisevat sivut kääntyvät innostuneiden huudahdusten saattelemina. Lukemisen ohella kirjoista ne kovakantisimmat ja -sivuisimmat ovat päätyneet arvosteltaviksi myös suun kautta. Kirjat ovat kuopukselle katselemisen ohella myös puruleluleikki ja ajanvietepeli, jossa kirjoja piilotetaan erilaisiin paikkoihin kuten vessanpyttyyn ja vaatekaappiin. Löytyipä viime reissun aikana yksi apina-kirja murorasiastakin.


Minusta on mukavaa, että kirjat ovat läsnä, niitä voi katsella ja niillä saa leikkiä, vaikka tarinoita ei vielä luettaisikaan. Kirjojen läsnäolosta on muuten tehty mielenkiintoista tutkimusta. Makrotaloustieteilijä Steven Levitt ja New York Timesin toimittaja Stephen Dubnerin siteerasivat tukimusta, jonka mukaan se, että lasten kotona on saatavilla paljon kirjoja, vaikuttaa positiivisesti lapsen kehitykseen. Tutkimuksessa todettiin, että koulussa menestyvien lasten kotona kirjat olivat luonnollinen osa elämää. Sillä, että lapselle luettiin joka ilta, ei taas tutkimuksen mukaan ollut samanlaista vaikutusta. Puruleluksi annettu kirja on siis vähän sama, kuin laittaisi rahaa opintotilille pankkiin!


Esikoisen kanssa lukemisharrastus on jo paljon pidemmällä. Hänelle on luettu iltasatu siitä asti kuin hän on jaksanut sellaista kuunnella. Minä luen lapselle kirjat aina suomeksi ja puoliso islanniksi. Reilun parin vuoden ikäiselle esikoiselle luimme muutaman sivun mittaisia kuvakirjoja, vähän myöhemmin hiukan pidempiä lastenkirjoja ja nyt menevät jo muutaman kymmenen sivun mittaiset monimutkaisemmatkin jutut.


Kirjaharrastuksen hyödyt ovat tulleet esille nyt, kun lapsi on itse alkanut opetella lukemista ja kirjoittamista. Esikoinen tietää, että koulusta saatavien harjoituskirjojen lyhyissäkin tarinoissa on jonkunmoinen juoni. Niinpä hän toistaa tarkalleen jokaisen lauseen lukemisensa jälkeen ja miettii, mitä tarinassa oikeasti tapahtuu. Jos hän ei ymmärrä, hän kysyy. Uutta kirjaa lukiessa luemmekin usein vuorotellen. Oma pikku apinani -kirjakin eteni yhteistyöllä. Luin ensin kirjan kokonaan ääneen. Sen jälkeen esikoinen luki minulle muutamia sivuja pienen apinan ja pienen pojan seikkailuista.

Esikoista myös kiinnostaa piirtää kuvia ja tehdä listoja kirjojen tarinoista. Tunnista 25 lintua (Björn Bergenholtz) luettuaan hän päätti kirjoittaa kaikki kirjassa mainitut lintulajit muistivihkoonsa ja vetää viivan lintulajin päälle nähdessään sellaisen oikeasti luonnossa.




Vielä hetki sitten tuskailin tikkukirjaimin kirjoitettujen lastenkirjojen perään. Olin vähän myöhässä liikkeellä. Ei nimittäin mennyt kuin vähän aikaa, kun esikoinen alkoi koulussa opetella myös pieniä kirjaimia – ja lukee niitä nyt yhtä sujuvasti kuin tikkukirjaimin kirjoitettua tekstiä. Olin yllättynyt, että ensimmäisellä luokalla alettiin melkein heti opetella pieniä kirjaimia.

Esikoinen oppi ensin islannin ja käy koulua islanniksi, mutta lukeminen suomeksi sujuu kuitenkin yllättävän hyvin. Hankalinta on kirjainten ääntäminen. Islannissa kaikkia kirjaimia ei äännetä kuten suomen kielessä, ja se aiheuttaa lukemisen opettelemisessa välillä pieniä väärinymmärryksiä. 

Täällä Islannissa esimeriksi ”u” lausutaan kuten suomalainen ”y”. Paikallinen ”y” taas kuuluu lausuttuna kuten suomalainen ”i” ja viikinkien vokaaliyhdistelmä ”au” kuuluu hämäläisittäin ”öi”. Muutamia konsonantteja ennen ja esimerkiksi sanan alussa olevien k-, t- ja p-kirjainten kanssa islantilainen puhaltaa h-kirjaimen. Niinpä esimerkiksi sana ”pikku” äännetään islanniksi ”phihggy”. Teimme tästä esikoisen kanssa pienen videoklipin, niin erot avautuvat paremmin:


Eli niinkin tavallisen sanan kuin ”laulu” merkitys muuttuu islanniksi sanottaessa vähän hassuksi. Nuo kirjaimet kun sanotaan islanniksi peräkkäin, suusta tulee ”löily”. Tämä tuli selväksi yhden lastenkirjan yhteydessä, jossa päähenkilö halusi tehdä itse itselleen laulun.

Mä en tajua miksi tämä kirjan poika metsässä aikoo tehdä löilyn?! Eihän se ole saunassa! 

Kyllä nauratti.

Näistä turhautumisen hetkistä kumpuaa ymmärrettävästi välillä ärtymystä, mutta juuri niissä kohdissa lapsi myös oppii eniten. Ja kerrankin minä saan päteä islanninkielen taidoillani esikoisen suuntaan, kun pääsen selittämään näitä suomen ja islannin kielten välisiä ääntämyseroja. Pääsen tasoittamaan, sillä esikoinenhan korjaa minun islannin ääntämystäni ja täydentää sanavarastoani useita kertoja päivässä.

Meille kirjat ja lukeminen ovat siis paitsi rakasta viihdettä myös keino purjehtia kaksikielisen kodin kieliaallokossa. Kun kirjan tarina on hyvä ja vie mukanaan, on aivan sama, miten sen ”phihggyisen” lopulta ääntää. Pääasia on, että luetaan.


McDonaldsista saa pohjoismaisia lastenkirjoja 7.10.–3.11. Happy Meal -aterian yhteydessä. Tämän postauksen kirja Oma pikku apinani on saatavilla 28.10.–3.11. Kirjoja voi ostaa myös erikseen (hinta noin pari euroa per kirja.)


 Kuvat: Björgvin Hilmarsson

12 kommenttia:

  1. Hei haluaisin suositella teille Jukka Parkkisen "Karhukirjeitä" -sarjaa. Kyseessä on maailman hauskin ja ihanin lastenkirjasarja, joka kertoo karhupoika Otsosta, joka kirjoittelee kaverilleen kirjeitä eksentrisen Amalia-tätinsä luona. Tutustuin itse kirjoihin ala-asteikäisenä ja pompin edelleen parikymppisenä riemusta, kun näen uuden kirjan Suomalaisen hyllyssä. Ne on niin huikean hauskoja ja mahtavia, että niitä lukee kippurassa nauraen koko perhe mummosta päiväkoti-ikäiseen. Niissä on myös älyttömän rikasta suomea, joka varmasti hyödyttää myös kaksikielistä perhettä. Karhukirjeitä on myös äänikirjoina ja tällä hetkellä löytyy viimeisin kirja Yle Areenasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä, kuulostaa hyvältä! Tuli uutena mullekin.
      Pitääkin käydä katsomassa, josko nuo äänikirjat Areenassa ovat hyödynnettävissä myös Suomen ulkopuolella.

      Poista
  2. Tämä oli suomalaisen nuoren opettajan näkökulmasta erittäin mielenkiintoinen teksti! Kiitos! Ja vielä videoklipinkin olitte tehneet, ah. Suomessa isot kirjaimet opetellaan esikoulussa ja pienaakkoset alkavat heti ekaluokan alussa. PS Mahtavaa työtä teet lapsen kaksikielisen lukutaidon eteen - näin open näkökulmasta juuri oikeita asioita, vaikket sitä itse ehkä tiedostakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa hyvän mielen aiheuttava kommentti. Jee!
      Täällä on varmaan sit sama juttu; isot kirjaimet käydään läpi vikana päiväkotivuotena ja eka luokalla sitten kerrataan lyhyesti (kaikki lapsethan eivät täälläkään menee päiväkotiin) ja sitten mennään aika vauhdilla pieniin kirjaimiin.

      Poista
  3. Vaikka me olle kokonan suomen kielinen perhe, niin lapset ovat oppinneet koulussa/päiväkodissa ssuinmaan kielen el isaksan. Vastaavia kirjaimien ääntämyseroja olen minäkin pähkäillyt. Ei se ihan niin yksinkertaista ole, opetella kahta kieltä yhtä aikaa kirjoittamaan ja lukemaan. Tuli vielä mieleen, että täällä Saksassa opetellaan heti ekaluokan alusta asti myös pienet kirjaimet ja alusta asti lapset opettelevat niillä kirjoittamaan. (Ja siitä tulee vielä sekin hauska, että lapsemme kirjoittavat hyvin helposti suomeksikin kaikki substantiivit isolla alkukirjaimella kuten saksan kielessä...)

    VastaaPoista
  4. Suomalainen lastenkirjallisuus tuntuu voivan ihailtavan hyvin ja uusia kirjoja tuntuu tulevan nopeammin kuin mitä meillä ehditään lukea. Oman eskari-ikäisen suosikkeja on Risto Räppääjät sekä Tatut ja Patut. Tosin nyt on iltasatuina urakoitu koko syksyn ajan ekoja Harry Pottereita ja lapsi on täysin kadonnut velhojen maailmaan.

    VastaaPoista
  5. Puhuuko esikoinen suomea pienemmälle? Vinkkejä siihen miten tämän saa toimimaan?

    VastaaPoista
  6. Joko esikoinen osaa kirjoittaa (ilman mallia) ja tuleeko silloin islanniksi kirjoitettua suomea? Suomenruotsalainen kaverini kävi suomenkielisen peruskoulun, mutta puhui kotona ruotsia. Pystyi kyllä lukemaan ruotsinkielisiä kirjoja, mutta kirjoitti ruotsia suomeksi. Tässä joku aika sitten naurettiin, kun hän oli löytänyt jonkun vanhan vihon, johon hän oli harjoitellut ruotsiksi kirjoittamista ja sieltä löytyi mm. lause "Ja vill okso eetta maat." (Jag vill också äta mat).

    VastaaPoista
  7. Jostakin bongasin sivuston saduista, joita ajattelin ainakin itse hyödyntää matkoilla jatkossa (ainakin osin), ettei omat lastenkirjat huku. Tässä siis vinkki linkistä muillekin http://iltasatu.org/sadut/

    VastaaPoista
  8. Hei, kiva lukea tämä juttu, otan vinkkiä täällä Hollannissa. Meillä on 10 kk:n ikäinen vauva, jolle löysimme mukavan suomalaisen opiskelijan hoitajaksi. Muuten olisin ainoa vauvalle suomea puhuva (usein paikalla oleva) henkilö. Nyt meitä suomenkielisten kirjojen lukijoita on kaksi.

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoisesta aiheesta sivukysymys: Ootko käyny koskaan jääluolassa? http://www.hs.fi/matka/a1477365343807

    VastaaPoista
  10. Jes, täällä rönsyilevien kirjapinojen keskellä voin siis todeta tyytyväisenä vaan edistäväni lasteni kehitystä, siivouksen laiminlyönnistä ei suinkaan ole kyse... ;)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?