Islantilaiset ovat kovia juhlimaan. Tarkemmin ajatellen täällä Reykjavikissa on joka vuodenajalle vähintään yksi suuri juhlapäivä, jolloin ...

Kesänpäättöjuhlat omalla takapihalla

22.8.16 Satu Kommentteja: 7

Islantilaiset ovat kovia juhlimaan. Tarkemmin ajatellen täällä Reykjavikissa on joka vuodenajalle vähintään yksi suuri juhlapäivä, jolloin "koko Islanti" lähtee liikkeelle ja valtaa Reykjavikin kadut. Se mikä minusta on erityisen kivaa on, että näihin suuriin kansanjuhliin lähdetään koko perheen voimalla. Mukana kulkevat siis myös muksut ja vanhemmat ihmiset. Myöhäisiltaa kohden bileiden luonne yleensä muuttuu ja metelin määrä kasvaa, ja silloin lapsiperheet palailevat koteihinsa muun kaupungin jatkaessa hytkymistä jonnekin lähelle aamuviittä.

Viime viikonloppuna vietettiin kulttuuriyötä, Menningarnóttia. Se taitaa luonteeltaan muistuttaa vähän Taiteiden yötä - jos sellaista Helsingissä vielä vietetään? Päiväaikaan museot, kaupat ja ihan tavalliset ihmiset järjestävät kaikenlaista ohjelmaa. Stand-uppia optikkoliikkeessä, teknobileet vaatekaupassa, maksuton sisäänpääsy taidenäyttelyihin, vohvelikahveja parin keskustan kadunpätkän varrella olevissa islantilaiskodeissa, katukirppiksiä ja hulahulavannekisoja kadunkulmissa. Mahtavan spontaania ilottelua.

Meidän perheemme on kaveri- ja perhepiirimme viimeisiä mohikaaneja, mitä tulee keskusta-asumiseen. Melkein kaikki ovat muuttaneet lähikuntiin, Reykjavikin lähiöihin tai muuten vain pois keskustasta. Sitten kun kalenteriin osuu suuri juhlapäivä, lähiöt lähtevät liikkeelle. Silloin tehdään perheen kanssa päiväretki 101:een eli kaupungin keskustaan. Juuri niinä päivinä mekin saamme eniten spontaanisti vieraita kylään.

Tänä kesänä päätimme järjestää näille keskustasta poismuuttaneille ystäville ja perheenjäsenille keskipäivän puutarhajuhlat. Sellaiset kivat kesänpäättäjäisbileet, jossa viihtyisivät sekä aikuiset että lapset. Lapset leikkivät keskenään ja me aikuiset, jotka emme arkikiireiden takia juuri koskaan ehdi tavata toisiamme missään, ehtisimme kerrankin jutella kunnolla ja vaihtaa kuulumisia. Ja koska kaikki ovat liikkeellä joka tapauksessa, miksipä emme kutsuisi heitä meille?

Kolmioomme he eivät koskaan mahtuisi, mutta onhan meillä takapiha.

Saimme idean viime viikolla ja ryhdyimme heti tuumasta toimeen. Vuokrasimme tai siis oikeastaan saimme lainaan ison pomppulinnan ja pistimme sen takapihalle pystyyn. Puolison kaverin kaveri pyörittää pomppulinnabisnestä eli vuokraa näitä pehmeitä jättiläisiä lastenjuhliin ja festivaaleille. Tänä lauantaina hänellä oli yksi pomppis vapaana ja antoi sen kaverin kaverin palveluksena meille maksutta käyttöön.

Ruokakaupasta haettiin islantilaista bileruokaa eli hodareita ja hodarintäytteitä: ketsuppia, sinappia, majoneesikastiketta ja paistettua/kuivattua sipulia. Jääkaappi tungettiin täyteen pillimehuja ja bisseä. Minä kävin esikoisen kanssa askartelukaupassa hankkimassa ilmapalloja. Puhallellessa muuten huomasin, että on treenaamisen myötä hapenottokyky ja keuhkojen voima parantunut. Puhalsin yksinäni 32 ilmapalloa eikä tuntunut missään! (Henskeleitä paukutellessa täytyy kuitenkin myöntää, että pomppulinnaan en mennyt pomppimaan. En vielä ihan niin pitkällä ole noiden kadonneiden vatsa- lantionpohjalihasten etsinnässä.)

Pomppulinna piti huolta lyhyiden tyyppien juhlista. Hiki lensi ja huuto kilpaili ukon virittämistä kajareista tulvivan musiikin kanssa, kun muksut pyörivät siellä yhdessä läjässä kaksi ja puoli tuntia putkeen. Hyppiminen pehmeällä ja joustavalla alustalla on näköjään takuuvarma bilekonspeti.


Kaasugrilli lämmitti pomppulinnan vieressä hodareita. Minä olin leiponut edellisenä päivänä pari pellillistä mokkapaloja, eli suomalaisversiota islantilaisesta laatikkokakusta, skúffukakasta. Tarjoilupöydältä löytyi tikkareiden lisäksi myös mehua, olutta ja "kuumaa kannussa" (heitt í könnunni on islantilainen tapa ilmoittaa, että kahvia on tarjolla).

Aurinko paistoi koko päivän ja tavattiin valtavasti läheisiä. Osa piipahti koko iltapäiväksi, osa käväisi hodarilla ja oluella tapahtumasta toiseen kävellessään. Ihana kesäpössis! Tällaisissa ulkojuhlissa on myös se hyvä, että juhlien jälkeen ei juuri tarvitse siivota. Pomppulinna meni tyhjänä pieneen kasaan, tölkit jätettiin ulos muovikassissa pullonkerääjiä varten ja roskat olivat löytäneet itsestään tiensä pihamme suuriin roskistynnyreihin. Helppoa, hauskaa ja mukavaa.

Kyllä se vaan niin on, että välillä ne parhaat bileet ovat omalla takapihalla. Tästä on nyt hyvä lähteä kohti syksyä. Ensi kesänä uudestaan ja silloin minäkin kehtaan jo pari kertaa pompahtaa.

7 kommenttia:

  1. Oi, olipa mukavan näköiset bileet ja sääkin suosi. Lyhyen Islannissa asumiseni aikana ihastuin suunnattomasti tähän joka kuukautiseen tapahtuma perinteeseen. Hinsegin dagar ( Reykjavík pride), Menningarnótti, RIFF ( Reykjavík International Film Festival), fyrsta vetrardag (eka talvipäivä) sekä Mýrin (lastenkirjallisuuden festivaali) ainakin osuivat siellä oloni aikaan. Mýrin tosin ei ole jokavuotinen, mutta tänä vuonna se taas järjestetään. Pohjolan talolla 5-9.10. on varmasti jälleen mielenkiintoista ohjelmaa, kannattaa tsekata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jebulis! Tämmöistä ihanan yhteisöllistä juhlameininkiä :) Kiito Myrin-vinkistä, tsiigaan ohjelman!

      Poista
  2. Mulla alkoi heti soida päässä " ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toihan on oikein kuvaava renkutus näille kemuille. (Ja jäi muuten heti omaankin päähän soimaan...)

      Poista
  3. Vau, mitkä bileet. Tuonne minäkin olisin halunnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari. Onnistuneet bileet oli kyllä! Onneksi sääkin suosi ettei lykännyt mitään hirmumyrskyä. Muuten olisikin ohjelmanumerona ollut pomppulinna-ajelu.

      Poista
  4. Argh.
    Kirjoitin pitkähkön kommentin, mutta onnistuin sen hävittämään, kun painoin "Esikatselu". Argh.

    Koska olet rämäkän oloinen tyyppi ja kirjoitat asiasta, niin uskaltaudun ehdottamaan postausta (yhteistyötä..?) lantionpohjanlihaksista, mitä raskaus / synnytys niille tekee ja ennen kaikkea, mitä on tehtävissä kaiken tämän jälkeen.

    Itse asun Saksassa ja sain toisen synnytyksen jälkeen (noin vuosi oli kulunut ponnistuksesta - heh) lähetteen fysioterapiaan, koska agilitytreeneissä aina kerran kuukaudessa (hormonit vaikuttaa tähänKIN) piti olla tenat housuissa. Paikallinen fysioterapeutti sanoi, että lantionpohjan lihakset on lihaksia siinä missä muutkin ja ne voi treenata (täysin..?) kuntoon. Esim. varpaillakävely aktivoi alapäänaluetta ja oli minulla yhtenä harjoitteena koiraa lenkittäessä.

    Herttoniemessä oli aikoinaan kahden nuoren(?) naisen (kätilö & fyssari..?) firma, mikä oli keskittynyt käsittääkseni lantionpohjalihasten treenaamiseen. Kirjanne taitaa olla jo siinä vaiheessa, että haastateltavia ei enää tarvita, mutta nämä naiset olisivat saattaneet siihen sopiakin..?

    Itse ajattelen, että tämä aihe saattaa olla monelle vaikea & vaiettu. Vähän turhaan, kun asialle voi kai ihan oikeasti jotain tehdäkin.

    Kiitokset blogistasi, sitä on ilo lukea!
    Hanna M.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?