Remonttimme etenee.  Lyhyt kertaus: asumme pienessä kolmiossa. Neljälle ihmiselle ja meidän kahden ihmisen kotitoimistolle (teemme kuitenki...

Kotiajatuksia Reykjavikin keskustasta

22.3.16 Satu Kommentteja: 11

Remonttimme etenee. Lyhyt kertaus: asumme pienessä kolmiossa. Neljälle ihmiselle ja meidän kahden ihmisen kotitoimistolle (teemme kuitenkin töitä myös kotona) se on aivan liian vähän. Etenkin kun kylppäri on kooltaan kaksi neliötä ja eteisen lattiapinta-ala noin puolitoista. Säästimme muutaman vuoden käsirahaa varten, koska tiesimme että alakerran naapurimme laittaa kaksionsa jossain vaiheessa myyntiin. Saimme lainan pankista ja ostimme sen. Irtisanoimme vuodenvaihteessa alakerrassa asuvan vuokralaisen sopimuksen ja aiomme kesällä yhdistää nämä pikkuasunnot yhdeksi isommaksi koti-toimistoyhdistelmäksi.
Remontti. Kahdesta pienestä asunnosta yksi hieman tilavampi.
Nykyinen lastenhuone, tuleva työhhuone. Jihaa!
Mainitsin taannoin, että pyysimme arkkitehtiä tekemään meille alustavan suunnitelman siitä, kuinka muutokset kannattaisi tehdä. Muutamalla sadalla eurolla saimme kolme ideaa, joista valitsimme viime viikonloppuna yhden. Sen valitsemamme hän piirtää loppuun seuraavaa vaihetta varten.

Jo tässä alkumetreillä on käynyt selväksi, että asiantuntijan käyttäminen ihan pelkässä suunnittelussakin on ollut todella fiksua. Arkkitehti esimerkiksi bongasi kellarikerroksen pesutuvasta lattiapalkkien suunnan ja ehdottin sen pohjalta, että reikä lattiaan tehtäisiin palkkien välistä. Että ei tarvitse rakentaa kamalan paljoa uusia tukirakenteita lattiaa kannattelemaan. Hänellä oli myös idea siitä, miten kerrokset voi tarvittaessa sulkea ja saada takaisin kaksi pienempää asuntoa. Ihanan kustannustehokasta!

"Onhan tässä aika paljon hommaa, eikä se ole ihan ilmaista. Mutta talo on niin vanha ja kiva, että muutos kannattaa minun mielestäni tehdä. Ette te toista tällaista taloa löydä tältä alueelta ainakaan tässä markkinatilanteessa."

Ne sanat halusinkin kuulla. Ajatusta kotimme sijainnista on nimittäin veivattu edes takaisin viimeiset pari vuotta lähes päivittäin. Ekonomi minussa alkaa olla sitä mieltä, että nyt lihoksi nämä keskustan kämpät tai ainakin toinen niistä, kun Reykjavikissa alkaa kiinteistökupla taas pullistella. Sitten muutettaisiin jonnekin 10 kilsan päähän lähiöön, josta saisi keskustan kaksion hinnalla ainakin kolmen makuuhuoneen kodin. Samalla voisi jättää toisen keskusta-asunnon itselle sijoituskämpäksi, vuokrata turisteille mehevään vuorokausihintaan Airbnb:ssä, maksaa lainoja pois ja vähentää työntekoa. (Yep, toteutuu varmaan näillä korkotasoilla, kun keskuspankin ohjauskorkokin on yli viisi prosenttia...)
Mutta kun tämä kaksoistutkintomieleni ei ole yhtään samaa mieltä. Tunteikas minäni nimittäin tykkää tästä talostamme ja rakastaa keskusta-asumista. Olkoonkin, että Reykjavikin keskusta on tämän meneillään olevan turistibuumin takia jo melkoisen täynnä hotelleja, turistibusseja, tyyppejä kameroineen ja katujen varret täyttävät sen toistakymmentä turistikrääsäkauppaa ja booking-officea. Olen joutunut rauhallista kahvilahetkeä etisessäni vaihtamaan suosikkikahvilaanikin, kun se edellinen, joka on tuossa ihan naapurissamme, on niin täynnä Islannista hurmaantuneita matkailijoita karttoineen, että hiljaista hetkeä siellä ei enää saa. Suurin osa tuttava- ja ystäväperheistämme on häipynyt 101:stä muille alueille tilan ja muiden houkutusten perässä. Mutta silti! Nuo eivät paina puntarissani yhtä paljoa kuin nämä seuraavat asiat.

Täällä keskustassa tunnen joka päivä merta ja vuoria katsoessani sen omituisen fiiliksen, että olen keskellä en yhtään mitään, täällä jääpalalla, Atlantin aalloissa, vailla naapurimaita ja raideyhteyksiä. Samaan aikaan olen keskellä kaikkea: kirjakauppoja, jäätelöbaaria, rautakauppaa ja päiväkotia. Tänään, itse asiassa juuri ennen kuin aloin kirjoittaa tätä postausta, käväisin kävellen ruokakaupassa, joka on auki joka päivä kello yhteentoista. Siis yhtä pitkään kuin kotikadun leffavuokraamo, jäätelöbaari ja snägäri. Naapuruston kolmee kirjakauppaa sulkevat tuntia aikaisemmin. Näen rivin kirjavanvärisiä omakotitaloja (ja okei, myös Dunkin Donitsin - kansainväliset roskaruokaketjut ovat rantautumassa Reykjavikin vanhaan keskustaankin, siinäkin yksi merkki paikallisen talouden nousukiidosta) parin kadun päässä voisin mennä baariin nauttimaan hyvän drinkin. Harvoin tätä optiota käytän, mutta ajatus teoreettisesta mahdollisuudesta kävellä 100 askelta lähitalon kivaan cocktailbaariin tuntuu hauskalta. Ja naapurustossamme on lähellä kolme kirjastoakin!
Reykjavik Roastersin uusi kahvila Brautarholtilla. Nykyinen suosikkini.
Kun menen illalla nukkumaan ja jätän ikkunan vähän raolleen, kuulen matkalaukkujen pyörien rauhallista murinaa, kun yölennolla tulleet britit vetävät niitä perässään majapaikkoihinsa. He ovat matkalla seikkailuun, ihanan hykerryttävää (vaikka he mölyävät suosikkikahvilassani, on silti kivaa, että heitä on täällä). Välillä yölläkin talomme ohi hurahtaa auto - kapean kadun ja monien hidasteiden takia onneksi aika maltillisella nopeudella. Auton lähenevä ja pian loittoneva ääni saattelee minut monena iltana uneen.
Ja sitten yksi pieni hassu juttu, nimittäin turvallisuudentunne. Tunnen oloni turvalliseksi kaupungin keskustassa. Pelkään enemmän hiljaisuutta ja pimeää kuin kaupungin taustaääniä. Minua häiritsee enemmän tie, jolla ei ole katuvaloja, kuin katuvalo, joka paistaa suoraan makuuhuoneeseen. Tiedän, että jos nyt taloon hyökkäisi joukko hulluja sekopäitä (ei ole kovin todennäköistä, mutta noin äärimmäisenä skenaariona), voisin huutaa apua ja ainakin neljä naapuria kuulisi sen. Jos asuisin isossa kivitalossa jossain keskellä luonnon hiljaisuutta, kukaan ei kuulisi huutojani. Tiedän, että todennäköisempää on jäädä auton alle kuin joutua tällaisen täysin mielivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi täällä "muumilaaksossa", mutta ei tällä turvallisuudentunteella järjen kanssa mitään tekemistä olekaan.
Tähän meidän korttelien hippitaloon on avattu leipomo. Ihanaa!
Eli mitäpä seuraavaksi? Odottelemme arkkitehdin lopullista suunnitelmapiirrosta ja lähdemme se kourassa moikkaamaan rakennusinsinööriä. Jotta voimme tehdä haluamamme muutokset kämppään, meidän pitää rikkoa kantavaa seinää sisältä yhdestä paikkaa, tehdä ovenkokoinen reikä ulkoseinään ja posauttaa osa lattiasta pois paikaltaan. Jonkun, joka tajuaa kannattavuuslaskelmien päälle, on hyväksyttävä suunnitelmamme, että voimme hakea muutoksille rakennuslupaa. 

Jos tässä nyt sattuisi käymään niin, että muutoksia ei pystyttäisi rakenteellisista syistä tekemään tai se tulisikin ihan julmetun kalliksi eikä kerroksia näin ollen voisi yhdistää, edessä olisi muutto. Kannattaahan siihenkin ajatukseen jo varmuuden vuoksi hieman totutella. Eiköhän siellä ydinkeskustan reuna-alueiltakin - tai lähiöstä - löydy jotain hyviä syitä viihtyä. Kai? Kertokaahan!

11 kommenttia:

  1. Me asutaan täysin landella. Keskieuroopassa se tarkoittaa sitä, että vaikka on lääniä ympärillä ja peurat käy tuhoamassa silloin tällöin tulppaani-istutuksia, on myös naapureita ihan muutaman metrin päässä. Jos hätä tulee ja lujaa huutaa niin takuulla joku kuulee. Pikkukylämme (n.150 asukasta, lehmät mukaan lukien) on toisen, pikkasen isomman kylän kupeessa. Kävelymatkaa on sinne n. 10 minsaa ja sieltä löytyy aivan tajuttoman hyvä marketti, juomakauppa, joka myy vähän kaikkea muutakin kuten paikallisten maanviljelijöiden tuotoksia, leipomo, lihakauppa, apteekki, jolla myös luomuelintarvikkeita, kukkakauppa ja postipiste, kaksi päiväkotia, peruskoulu, urheiluseura (melko laaja tarjonta). Eli aika mukavaa maalaiselämää. Arvostan rauhaa, läheisiä naapurisuhteita, kyläjuhlia, mahdollisuutta juosta metsissä ja niityillä jne. Mutta jutun pointti on: Müncheniin vievä junarata & -asema ovat vain 5 km päässä. Junayhteydestä riippuen pääsen suurkaupungin hulinaan 20-40 minuutissa. Lentokentälle on matkaa omalla autolla 30 minsaa. Lähimpään kaupunkiin,
    Miinus tulee taas ikuisesta jälkikasvun kuskaamisesta, toisaalta taas plus siitä syntyneestä naapuriavusta ja verkostosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, toi kuulostaa IHAN täydelliseltä. Mun oma kokemus maaseutuasumisesta kun rajoittuu Hämeeseen, josta matkaa autolla kouluun oli 10 km ja nykyään taitaa samasta kaupungista lähin sairaalakin löytyä vasta 50 kilsan päästä...

      Sitä paitsi noilla etäisyyksillä sä pääset nopeammin Munchenin keskustaan kuin se Munchenissä asuva jolla saattaa olla lähimmälle juna- tai metroasemalle matkaa.

      Poista
  2. Arvelen, että saat mooooonta ylistävää vastausta lähiöissä tai maalla asumisen eduista. Meihin suomalaisiin tuntuu olevan niin sisäänrakennettuna oman tilan tarve, joka ulottuu henkisestä tilasta fyysiseen asti: tilaa pitää olla niin kotona kuin kodin seinien ulkopuolella. Tässä iässä yhä useampi pitkään kantakaupungissa sinnitellyt tuttavaperhe muuttaa väljemmille vesille. Ei kuitenkaan kaikki, äskettäin oli Hesarissakin juttua siitä, miten monet perheet nyt hakeutuvat Helsingissä asumaan keskustan tuntumaan.

    Mä jaan sun rakkauden kaupunkiasumiseen. Me asutaan saksalaisessa miljoonakaupungissa, ei keskustassa, mutta kantakaupungissa kuitenkin. Täällähän kaikki palvelut ei ole keskittyneet keskustaan, vaan joka kaupunginosassa on omat keskustansa ja niissä kaikki mitä tarvitsee. Rakastan juuri sitä, että ovesta ulos astuessa voi muutamassa minuutissa kävellä kivaan kahvilaan tai lounaalle (itsekin teen paljon töitä kotoa käsin), kipaista aamiaisleivät leipomosta ja tsekata pikkuputiikkien tarjonnan. Miehelleni se tuntuu olevan vielä minuakin tärkeämpää (ne putiikit poislukien..). Jos tekee töitä kotona, on äärettömän tärkeää, että halutessaan voi pitää pienen tauon ja astua ihmisten ilmoille. Muita "järkiperusteluja" kantakaupunkiasumiselle meillä ei ole, mutta se on samalla tavalla tunteiden perusteella tehty ratkaisu kuin niilläkin, jotka omaa pihaa tai lisää tilaa kaivaten muuttavat kauemmas. Sydän tietää, mitä sydän haluaa. Toisaalta taas kaikkeen tottuu. Jos te päätätte muuttaa lähiöön, niin varmasti pian löydätte sieltä ne positiiviset jutut, jotka korvaa sen, mistä jouduitte luopumaan muuton vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin huomasin sen Hesarin jutun. Ja olin ihan tyytyväinen huomatessani, että meitä on muitakin :-)

      Poista
  3. Täältä ääni keskusta-asumiselle! Nautin suunnattomasti siitä että arkena siirtymisiin ei mene liikaa aikaa ja kaikki on kävelyetäisyydellä. Helsingissä meri melkein pilkottaa ikkunasta ja puistoihin pääsee pakoon liikennettä. Ydinkeskustassa emme juuri käy koska kodin läheltä löytyvät niin kahvilat, ravintolat, kirjastot, teatterit kuin baaritkin (tosin niihin ei viime aikoina ole juuri ollut asiaa). Perheeseen syntynyt lapsi ei muuttanut ajattelua vaan edelleen kaikki nautimme helposta keskusta-elämästä. Mökkimatkat ja isovanhempien luona vietetyt viikonloput ja lomat ovat erikseen, ne reissut tekee mielellään kun arjessa ei reissausta juuri ole, ja silloin pääsee nauttimaan siitä maalaiselämästä. Ja täälläkin on käynyt mielessä ajatus, voisiko ylimmän kerroksen kaksiota laajentaa kerrostalon vintille... Tsemppiä sinne remonttipuuhiin, tai muuttosuunnitelmiin jos siihen ratkaisuun päädytte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! paljon Parasta tietysti olisi, jos remontti olisi jo valmis... Mä en oikein jaksaisi sitä rakennustarvikeliikkeissä juoksemista ja loputonta maalaamista. Mutta eipä se itsekseenkään valmistu, eli pakko vaan rykäistä homma kasaan.

      Poista
  4. Anteeksi, tartun nyt tosi epäoleellisuuksiin mutta, IIIIIIHANA HIPPITALO! Saakohan suomalaiseenkin kotiin noin kirjavan julkisivun :) Sitten vielä epäolennaisempaa: oletteko miehesi kanssa avioliitossa? Jotenkin on mennyt multa ihan ohi.

    Kevättä rinnoissa, H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on ihana talo, aivan super! Upeeta, että siihen on tullut nimenomaan leipomo, paikka jossa voi käydä vaikka joka päivä.

      Juu, me ollaan avioliitossa. Mentiin muutama vuosi sitten. Helpompaa omaisuudenjaon ja turvan kannalta jos jompi kumpi vaikka delaa tai tulisi ero (sorry realistinen lähestymistapani, ei ehkä sieltä romanttisimmasta päästä ü)

      Poista
  5. Multa ääni kaupunkiasumiselle. Asutaan länsi-Helsingissä 3km rautatieasemasta ja täällä saan mielestäni kaiken. Mun työpaikalle on matkaa kotoa 400m, lapsen päiväkotiin 500m (onneksi eri suuntiin, niin saan vähän liikuntaa). Näiden välistä löytyy kodin lisäksi monta kivaa kahvilaa, laadukkaita olutravintoloita (joista moni oli räkälä 7v. sit kun tänne muutettiin, tää alue keskiluokkaistuu hurjaa vauhtia), ruokaravintoloita montaa eri sorttia ja laatustandardia (nykyään kivenheiton päästä kelvollista sushia, jee), kauppaketjut löytyvät kaikki saksalaista Lidliä lukuunottamatta (se ois kiva lisä, nyt haetaan sieltä ruokaa 2km päästä), on uimahalli, ratikkakiskot kahteen suuntaan ja busseja "ihan joka suuntaan". Lapsen tuleva koulu näkyy ikkunasta (50m matkaa), leikkipuisto on vieressä ja laatumesta ja kesäinen keidas. Hkin keskusta on saavutettavissa pyörällä/ratikalla/bussilla noin vartissa, mutta harvoin on tarvetta/halua mennä sinne, kun omalta asuinalueelta löytyy kaikki tarpeellinen. Eikä siinä kaikki, kun astutaan kadun yli alkaa siitä luonto - keskuspuisto jatkuu Vantaan rajalle asti ja teoriassa voisi lähteä hiihtolenkille (en lähde kun en hiihdä, mutta luistellaan sitten mieluummin). Merikin on vieressä. Eikös kuulosta kauhealta :D (jooei puhettakaan että lähtisin lähiöön, eritoten kun työpaikka on nyt tossa vieressä, ennen jouduin polkemaan 7km töihin kaunista merenrantareittiä :D). Jos saisi jotain muuttaa, niin ottaisin yhden lisähuoneen ja parvekkeen, mutta toisaalta asunto on i-ha-na (7 vuoden jälkeenkin) ja naapurit kivoja, taloyhtiön pihalla on kesäkeidas, jossa voi grillata ja lapset polskii puhallettavassa uima-altaassa nakuna (aijuu ja kellotin viimeksi että mulla kesti 4 minsaa siitä kun laitoin kotioven kiinni, kun olin kaverin kanssa baaritiskillä tilaamassa juotavaa, ei tällainen perheenäiti viitsi todellakaan tuhlata hyvää juoruiluaikaa sillä että matkaisi keskustaan ja siksi on tosiaan kiva että naapurikorttelissa on kiva kapakka (tai useampi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijuu, lähipalveluista kauimpana on harmillisesti kirjasto, mutta toisaalta lapsen päiväkodin viereen parkkeeraa kirjasto-auto, jossa on omat symppikset puolensa (eikä siinä, kyllä mä kirjaston perässä matkaan naapurikaupunginosaan :)

      Poista
  6. Olen kaupunki-ihminen, metrot, kahvilat, aanet, ihmiset ja hulabaloo on ihanaa. Tykkaan ettei tarvitse miettia milloin ja mihin aikaa voi menna kauppaan tms. Meilla ei ole autoa joten se, etta kaikki on lahella kuten metropysakki, bussipysakki, koirapuisto ja palvelut helpottaa kiireista arkea todella paljon. Suurkaupungissa 10km paahan on monelle lyhyt matka mutta toisaalta se tarkoittaa monesti ruuhkissa istumista koska auto on pakko olla ja autoon liittyvia kuluja, jotka on taalla aikamoiset. Tosin kylla minussa asuu pieni haluan asua meren rannalla pienessa kalastajakylassa ihminen varsinkin nyt kun pommit paukkuu, mutta ehka sitten myöhemmin.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?