Erään ravintolan loppu

Kodin ulkopuolisessa elämässä minulla on vain muutama lempiasia. Siis sellainen kantissuosikki, joka ei muutu, vaikka uutta ja hienoa tulisikin lisää tarjolle. On muutama semmoinen kodinomainen juttu, joihin menemme vuodesta toiseen uudestaan. Niissä paikoissa aivan kaikki asiat loksahtavat kohdalleen.
Kuva: Björgvin Hilmarsson
Yksi ravintola Islannissa on ollut meidän elämässä ylitse muiden. Olen tänne blogiin kirjoittanut aikaisemminkin suosikkiravintolastamme Fridrik V:stä. Siellä kaikki asiat ovat juuri kuten pitää. Ruoka on erinomaista, juomat ovat erinomaisia ja palvelu ja asiantuntemus ihan toista luokkaa kuin missään muussa reykjavikilaisravintolassa. Kun Reykjavikissa on tullut eteen tilanne, joka vaatii juhlaa, olemme aina menneet tänne. Syntymäpäivät, hääpäivät, lapsen synttärit tai joku poikkeuksellisen kiva onnistuminen töissä, joka vaatii hyvää illallista. Olen suositellut ravintolaa kaikissa matkajutuissa ja kirjoissa, joita olen Reykjavikista kirjoittanut. Jos kaupunkiin on tullut tärkeitä vieraita, olen suositellut heitä menemään tänne.  Olen varannut täältä useita kertoja pöydän asiakkaille, jotka ovat kelpuuttaneet illallispaikaksi vain jotain todella erityistä.

Eikä kukaan ole koskaan pettynyt. Päinvastoin. Monet ovat olleet niin haltioissaan, että ovat halunneet laskun ja tipin lisäksi kiittää vielä vähän lisää jälkikäteen. Niinpä olen tässä vuosien varrella kiikuttanut ravintolan omistajapariskunnalle lahjoja tyytyväisiltä asiakkailta: Napue-giniä, suomalaista viskiä, kuivattua karhunlihaa, kuubalaisia sikareita...
Kuva: Björgvin Hilmarsson
Siitä asti kun tutustuin tarkemmin ravintolaan ja sen omistajapariskuntaan, olen ihaillut heidän tapansa toteuttaa unelmatyötään. Mistään tärkeästä ei tingitä. Raaka-aineiden kanssa ollaan supertarkkoja ja kaikki alihankkijat tunnetaan alihankkijan perheenjäseniä myöten. Pöytiin ei ikinä oteta tuplavarauksia eikä illalliselle oteta kuin yksi kattaus: koska asiakkailla ei saa koskaan tulla kiire syödä. Ei neljä tuntia välttämättä alkuunkaan riitä! Asiakkaiden syntymäpäivät huomioidaan aina ja kaikki pöydät ovat tasa-arvoisia, tilattiin niihin shampanjaa tai ei.

Tänä keväänä kaikki kuitenkin muuttui. Salista vastannut omistajapariskunnan rouva sai kaksi aivoverenvuotoa eikä ole pystynyt työskentelemään salissa moneen kuukauteen. Hänen aviomiehensä, ravintolan kokki, ei halunnut jatkaa yksin. "Vaikka ravintola kantaa minun nimeäni, se on kuitenkin minun vaimoni, joka on luonut tästä juuri tämän ravintolan ja saanut asiakkaat viihtymään. En minä halua enkä pysty tätä yksin tehdä."

Niinpä Fridrik V:ssä kokattiin viimeinen illallinen tänä viikonloppunua. Sairaudesta vähitellen toipuva rouvakin kävi viimeisenä iltana katsomassa ravintolaansa. Hän istui alas pöytään, johon on itse niin usein tarjoillut. Tällä kertaa hän söi: nautti kokkipuolisonsa pöytään tarjoileman illallisen.

Olimme onnekkaita, että mekin saimme pöydän perjantaiksi.

Se ei ollut vain ravintola. Jäämme kaipaamaan.
Yritin ottaa yhteisselfien viikonlopun ravintolaillastamme, mutta puolisolla tuli kiire pöytään.

Tunnisteet: , ,