Äidin rentouttava retriitti


Havahduin tänään, ensimmäisenä työlomapäivänäni, hiljaisuuteen. Sellaiseen hiljaisuuteen, joka ei painosta tai tunnu ikävältä. Se ei tunnu tilalta, joka jonkun pitäisi täyttää. Se ei ahdista. Ei ole sellaista kuin joskus opiskeluaikoina asuessani yksin 16 neliön opiskelijaluukussa. Silloin viikonloppuisin tai pitkinä loma-aikoina tuli välillä puristava olo, että on pakko päästä ulos ihmisten seuraan - olen yksin, tuntuu kurjalta! Aurinko paistaa ja Kallion kaduilta kuuluu iloista puheensorinaa, mutta minä en ole osa sitä kun tässä ahtaassa kodissani yksin keitän aamukahvia. Nyyh.

Helpottavaa, että ne ajat ovat takana. Vaikka pidän yksinolosta, en kaipaa siihen elämäntilanteeseen, jossa todella olin yksin. Nyt yksinolo on erilaista - siitä on nimittäin tullut luksusta. Tässä tämänhetkisessä hiljaisuudessa olo ei ole yhtään yksinäinen tai vajaa, vaan pelkästään hyvä. Ihan kuin kelluisin pumpulissa. Tai olisin kovakouraisessa urheiluhieronnassa. Pääni on kevyt ja pinnani tavattoman pitkä. Ei ole kiire mihinkään, ei ole pakko puhua kenellekään, ei ole pakko kuunnella ketään. Täällä universumissa olen juuri nyt vain MINÄ. Ala- ja yläkerran naapuritkin ovat lähteneet pääsiäiseksi mökille. Ei kuulu edes suihkun lorina. Ei pauku ulko-ovi, ei heilahda avonainen ikkuna. Hu-huu!! Vain kaiku vastaa, ja se on kaunis ääni.
Olotilani on tällä hetkellä luultavasti samanlainen kuin mitä olisin saavuttanut viikonmittaisella joogalomalla Intiassa kohisevan meren rannalla. Paitsi että ei ole hyönteisiä eikä kuuma, ei aikatauluja eikä säätöä. On toimiva netti, työrauha ja Moccamaster, joka pörisee päivän kolmatta kahviannosta.

Viimeiset 24 tuntia olen järjestänyt työelämääni: ekselöinyt, organisoinut ja kirjoittanut. Pistänyt päätä järjestykseen, saanut ehkä uusia ideoitakin. Tein eilen töitä myöhäiseen iltaan, nukuin hyvin ja jatkoin aamupäivällä siitä mihin aamyöllä. Nyt luen vielä muutaman sähköpostin, kirjoitan vähän lisää ja avaan kirjan. Voin valvoa koneen ääressä vaikka kahteen, jos kirjoitusflow on hyvä. Nukun sitten aamulla. Kun kukaan ei herätä. Tämä on ihanaa, ihanaa, ihanaa! Suorastaan anarkistista.

Saatan ehkä aavistaa, mistä Hanne puhui, kun hän kirjoitti elämäntilanteesta johtuvasta väsymyksestä. En tiedä, onko minulla sellainen (tai siis varmasti on, mutta miten vakava), mutta tämä muutaman päivän mittainen omalle tekemiselle ja olemiselle allokoitu tauko tekee minulle juuri nyt todella hyvää. Eikä tämän lepäävän olotilan saavuttamiseen riitä tunnin mittainen iltalenkki tai edes 8 tuntia omaa aikaa. Vuorokauden ympäri pitää mennä vähintään kaksi kertaa.

Tunnelmat ovat juuri nyt vähän samanlaiset kuin jalkahoidon ja kokovartalohieronnan välissä. Kun nousee törkeän hyvän hieronnan jälkeen hierontapöydältä, kroppaan leviää vielä vaikuttavampi kevyen olon tunne kun muistaa, että hei - mullahan on vielä kahden tunnin mittainen luksusjalkahoito edessä!

Eikö sulla ole ikävä sun miestä tai lapsia,
 voisi joku kysyä. Vastaus on helppo: ei niin yhtään. Nautin tästä olotilasta juuri nyt, juuri näin niin kuin on. Oma läsnäoloni (ja naapurissa auki olevan uimalan kuumavesiallas) ovat parasta, mitä elämässä tässä hetkessä ja juuri tällä hetkellä on.

Ikävä saattaisi tulla ensi viikolla, varmasti kovakin. Mutta en pääse käytännössä testaamaan rajojani, koska ei tämä yksinäisyys ihan niin kauaa kestä. Ehkä ihan hyvä.

Tunnisteet: