Havahduin tänään, ensimmäisenä työlomapäivänäni , hiljaisuuteen. Sellaiseen hiljaisuuteen, joka ei painosta tai tunnu ikävältä. Se ei tunn...

Äidin rentouttava retriitti

24.3.16 Satu Kommentteja: 14


Havahduin tänään, ensimmäisenä työlomapäivänäni, hiljaisuuteen. Sellaiseen hiljaisuuteen, joka ei painosta tai tunnu ikävältä. Se ei tunnu tilalta, joka jonkun pitäisi täyttää. Se ei ahdista. Ei ole sellaista kuin joskus opiskeluaikoina asuessani yksin 16 neliön opiskelijaluukussa. Silloin viikonloppuisin tai pitkinä loma-aikoina tuli välillä puristava olo, että on pakko päästä ulos ihmisten seuraan - olen yksin, tuntuu kurjalta! Aurinko paistaa ja Kallion kaduilta kuuluu iloista puheensorinaa, mutta minä en ole osa sitä kun tässä ahtaassa kodissani yksin keitän aamukahvia. Nyyh.

Helpottavaa, että ne ajat ovat takana. Vaikka pidän yksinolosta, en kaipaa siihen elämäntilanteeseen, jossa todella olin yksin. Nyt yksinolo on erilaista - siitä on nimittäin tullut luksusta. Tässä tämänhetkisessä hiljaisuudessa olo ei ole yhtään yksinäinen tai vajaa, vaan pelkästään hyvä. Ihan kuin kelluisin pumpulissa. Tai olisin kovakouraisessa urheiluhieronnassa. Pääni on kevyt ja pinnani tavattoman pitkä. Ei ole kiire mihinkään, ei ole pakko puhua kenellekään, ei ole pakko kuunnella ketään. Täällä universumissa olen juuri nyt vain MINÄ. Ala- ja yläkerran naapuritkin ovat lähteneet pääsiäiseksi mökille. Ei kuulu edes suihkun lorina. Ei pauku ulko-ovi, ei heilahda avonainen ikkuna. Hu-huu!! Vain kaiku vastaa, ja se on kaunis ääni.
Olotilani on tällä hetkellä luultavasti samanlainen kuin mitä olisin saavuttanut viikonmittaisella joogalomalla Intiassa kohisevan meren rannalla. Paitsi että ei ole hyönteisiä eikä kuuma, ei aikatauluja eikä säätöä. On toimiva netti, työrauha ja Moccamaster, joka pörisee päivän kolmatta kahviannosta.

Viimeiset 24 tuntia olen järjestänyt työelämääni: ekselöinyt, organisoinut ja kirjoittanut. Pistänyt päätä järjestykseen, saanut ehkä uusia ideoitakin. Tein eilen töitä myöhäiseen iltaan, nukuin hyvin ja jatkoin aamupäivällä siitä mihin aamyöllä. Nyt luen vielä muutaman sähköpostin, kirjoitan vähän lisää ja avaan kirjan. Voin valvoa koneen ääressä vaikka kahteen, jos kirjoitusflow on hyvä. Nukun sitten aamulla. Kun kukaan ei herätä. Tämä on ihanaa, ihanaa, ihanaa! Suorastaan anarkistista.

Saatan ehkä aavistaa, mistä Hanne puhui, kun hän kirjoitti elämäntilanteesta johtuvasta väsymyksestä. En tiedä, onko minulla sellainen (tai siis varmasti on, mutta miten vakava), mutta tämä muutaman päivän mittainen omalle tekemiselle ja olemiselle allokoitu tauko tekee minulle juuri nyt todella hyvää. Eikä tämän lepäävän olotilan saavuttamiseen riitä tunnin mittainen iltalenkki tai edes 8 tuntia omaa aikaa. Vuorokauden ympäri pitää mennä vähintään kaksi kertaa.

Tunnelmat ovat juuri nyt vähän samanlaiset kuin jalkahoidon ja kokovartalohieronnan välissä. Kun nousee törkeän hyvän hieronnan jälkeen hierontapöydältä, kroppaan leviää vielä vaikuttavampi kevyen olon tunne kun muistaa, että hei - mullahan on vielä kahden tunnin mittainen luksusjalkahoito edessä!

Eikö sulla ole ikävä sun miestä tai lapsia,
 voisi joku kysyä. Vastaus on helppo: ei niin yhtään. Nautin tästä olotilasta juuri nyt, juuri näin niin kuin on. Oma läsnäoloni (ja naapurissa auki olevan uimalan kuumavesiallas) ovat parasta, mitä elämässä tässä hetkessä ja juuri tällä hetkellä on.

Ikävä saattaisi tulla ensi viikolla, varmasti kovakin. Mutta en pääse käytännössä testaamaan rajojani, koska ei tämä yksinäisyys ihan niin kauaa kestä. Ehkä ihan hyvä.

14 kommenttia:

  1. Tiedän tunteen. Samoissa puuhissa. Tosin työt on käsitöitä. Ja en haluais tästä pysyvää olotilaa mutta toistuvaa kyllä. Vapauttavaa tämä oma aika itsensä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, juuri sitä: vapauttavaa.
      Hyviä kässähetkiä sinne!

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta! Jospa sitä tsemppaisi itsensäkin tästä käyntiin ja hommiin. Antibioottikuuri nukuttaa ihan törkeästi, niin tuli pitkät unet ja siihen päälle pitkä aamiainen kaikessa rauhassa lempiblogeja lueskellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamut on olleet kyllä aivan luksusta: olen lukenut jopa kokonaisen aikakauslehden kahvia juodessa. En enää edes muistanut, miten kivaa se oli.

      Poista
  3. Törmäsin viikolla FB:ssä jaettuun tekstiin, olisikohan ollut joltain miespuoliselta blogaajalta tai kolumnistilta (lähteet kunnossa) jossa oli hyvä perusviesti siitä, että miksi lapsiperhe-elämästä kirjoitetaan aina niin negatiivisesti kun hän ikävöi jo heti perhettään kun muut lähtivät lomalle. Itse takerruin jotenkin siihen, että on aika kamala ajatus, jos vanhempi unohtaa miten nautitaan niistä hetkistä kun on yksin kotona, koska ainakin itse nautin näistä hetkistä valtavasti ja koen, että ne ovat koko perheelle hyvästä. Olen itse oppinut mallin jo lapsuudenkodista. Meidän lasten lomaa pidennettiin usein sillä, että vanhemmat olivat vain osan lomistaan yhtä aikaa lomalla ja loput lomat vietettiin toisen vanhemman ollessa kaupungissa. Samaa mallia ollaan toteutettu myös oman perheen kohdalla ja niin ihanaa kun perheenkin kanssa on ollessa niin on se yksinolokin välillä aivan mahtavaa. Eli jälleen kerran se latteus siitä, että joskus pitää mennä pois, jotta voi palata takaisin, pitää ainakin meillä paikkaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tästäkään ei tarvitse tehdä sellaista vastakkainasetteluasiaa, että olisi jotenkin negatiivista kun haluaa omaa aikaa. Eihän se vähennä sitä perheen upeutta ja kiitollisuutta yhteisestä ajasta, jos haluaa joskus olla vähän aikaa yksin. Mutta ihmisillä on kai myös erilaisia yksinäisyyden tarpeita... Ehkä tuo jamppa kuuluu niihin, joiden mielestä parasta on olla jatkuvasti ja koko ajan perheen kanssa. Sekin on ihan ok, tottakai. Mä vaan en itse kuulu niihin, koen että se yksinäinen päivä tai pari ja joskus jopa pidempikin aika on todella tervetullutta.

      Poista
    2. Mä törmäsin samaan kirjoitukseen ja ajattelin kans, että oonko jotenkin outo kun mun ei oo mun lapsia eikä miestä ikävä kun ne on jossain muualla tai mä itse poissa. Vaikka ihan sen viikonkin. On ihanaa kun ne tulee takaisin ja tietty aattelen niitä lämmöllä ja rakkaudella sen poissaolon aikanakin mutta ei todellakaan ole mitenkään erityisen ikävä. Nukun hyvin. Syön hyvin. Viihdyn hyvin. Ihan itsekseni. Mut enpä ole koskaan ollut myöskään niitä naisia jotka viestittelivät koko illan poikaystävänsä kanssa kun olivat ilman sitä kultamussukkaa viihteellä kavereidensa kanssa. Kai tää voi olla sukua ihan sille. Silti munkin mielestä parasta elämässä on yhteinen perheaika ja toki perheeni on mulle tärkeintä elämässäni.

      Poista
    3. Hesarissa oli pari päivää sitten kolumni juuri tästä. Ei vanhemmat saisi opettaa lapsille, että yksi ihminen on tärkeämpi kuin toinen, ja siis unohtaa itseään lasten takia. Kaikki on ihan yhtä tärkeitä ja joskus täytyy olla itsekäs.

      Eihän sitä voi ikävöidä, jos ei koskaan lähde pois. Ikävä on ihana tunne, kun siihen liitty myös se, että saa jotain takaisin. Ihana se on siksikin, että sen saavuttaakseen äidin täytyy olla vähän itsekäs.

      Poista
  4. Väsymystä elämäntilanteesta on koettu useammin kuin kerran. Onneksi nykyisin (lapset tänä vuonna 9 ja 13), sitä omaa aikaa tulee myös erilaisissa pätkissä, jolloin ei tarvitse enää aina pidempiä pätkiä. Toisaalta meillä lapset ovat joka ikinen vuosi isovanhempiensa luona useamman kerran ja kerrallaan vähintään yhden yön, usein useamman yön.

    Nykyisin raaskisin, ehkä, olla erossa lapsista jo viikonkin putkeen. Eli sitä en ole vielä ikinä kokeillut.

    Minä tarvitsen aina jonkin verran yksin olemista ja varsinkin hiljaisuutta. Väsyneenä kaikki korvien kautta tuleva kuulostaa melulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, meilläkin yökyläily mummolassa on superia ja sitä tehdään aika usein. Ehkä tässä tämänhetkisessä yksinäisyydessä on se erilaista, että olen aidosti yksin. Että täällä ei ole edes mies eikä kavereita, että olen vaan mä. Tämä on mulle uutta (ja aion tehdä tän kyllä joskus uudestaan ü)

      Poista
  5. Kuulostaa ihanalta! Nauti. Mun mielestä pitää välillä olla erossa, kun on sitten niin mukava taas nähdä niitä rakkaitaan. Tekee hyvää. Itse haaveilen syksyllä yhdestä hotelliyöstä ystävän kanssa, jospa silloin tämä pullostakieltäytyjä vauveli jo pärjäisi ilman äitiä. (Tai lähinnähän tuo on omasta halusta kiinni, silloin tuntuu että uskaltaa jo, vielä ei.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Jälleennäkemisen riemu on musta yksi vahvimpia tunteita, ja se tavalllaan kruunaa sen yksinolonkin ihanuuden. :)

      Poista
  6. Siis toi hevoskuva, repesin <3 Just tuollaista fiilistä kaipaan. On taito osata olla yksin ja nauttia siitä. Ettei tarvitse paeta yksinoloa mihinkään. Mutta sitten on toki kolikon toinen puoli, että moni viettää yksin aikaansa vastentahtoaan, kuten kirjoitit. Nämä juhlapyhät on varmasti monelle joko uhka tai mahdollisuus yksinololle. Ihanaa aikaa, nauti!

    VastaaPoista
  7. Ah, nauti! Kuulostaa niin täydelliseltä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?