Lähdimme miehen kanssa sunnuntaina hiihtoretkelle. Islannissa murtsikkahiihto ei ole läheskään yhtä suosittua kuin Suomessa, mutta lumen tu...

Parisuhdehetki lumisella laavapellolla

15.12.15 Satu Kommentteja: 22

Lähdimme miehen kanssa sunnuntaina hiihtoretkelle. Islannissa murtsikkahiihto ei ole läheskään yhtä suosittua kuin Suomessa, mutta lumen tultua täällä Reykjavíkinkin seudulla on muutamia paikkoja, missä pääsee sutimaan perinteistä ja katkomaan sauvoja. Puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta on Bláfjöll, maan suurin laskettelukeskus. Ei se nyt kyllä valtavan suuri ole - hissejä on kymmenkunta. Rinteiden vierestä lähtee kuitenkin myös muutamia hiihtolatulenkkejä, jotka lanataan auki aina kun lunta riittää.
 
Viime viikonloppuna auki oli yksi valaistu 2,9 kilometrin mittainen lenkki. Se oli niin pieni, että näin suomalaisena melkein liikutuin. Suloisimpia olivat ne kaksi vierekkäistä tiukkaa mutkaa ylös ja alas, jotka oli tehty lenkin pituutta nostamaan. Hiihtolatujen vieressä seisoi pieni mökki, josta löytyi sympaattinen "välinevuokraamo" (seinälle oli nostettu suksia muutama pari) ja vieläkin pikkuisempi "kahvio" (pöydällä yksi vedenkeitin). Noin seitsemän euron latumaksu hoidetaan itsepalveluperiaatteella. Vedenkeittimien viereen oli nostettu maksupääte ja sen viereen laavakentän ohjeet: "Käytä maksupäätettä. Printtaa itsellesi asiakkaan kuitti ja pidä sitä mukanasi. Joku alueen työntekijöistä saattaa kysyä sitä laduilla kulkiessasi." Sydän ihan rusentuu kun on niin suloista.

Murtomaahiihto Islannin täysparturoidussa maisemassa on metsässä hiihtämään tottuneelle todella erikoinen kokemus. Taivas on suuri ja auki. Jos olisi valoisaa, näkisi 50 kilometrin päähän ja kauemmaskin. Ihan se kaikista pieninkin tuulenvire kerää aukealla voimia kohdistaakseen sen sitten kaikella energialla hiihtäjään. Jos suojaa haluaa, sitä pitää hakea omista kämmenistään.


Nämä olivat pikatreffit. Sudimme 2,9 kilometrin lenkin vain kahteen kertaan, koska lapset piti päästä hakemaan hoidosta ennen puoli seitsemää. Kyllä siinäkin ajassa sai vähän hikeä pintaan ja sauvan rikki.

Minä pukersin edellä ja mies tuli perässä. Hän pääsi oikein näköalapaikalle; talvitoppahousuni kun eivät vieläkään mene raskauden jälkeen kiinni. Vajaa kuusi kilometria hujahti alle kolmeen varttiin, vaikka vauhti oli rauhallinen. Pintaan nousi ihana, pieni hiki. Lopussa nauratti ja vatsanpohjaa kipristi ihanasti tieto siitä, että kahden viikon päästä hiihdämme taas Lapissa, Äkäslompolon laduilla. Islanti on ihana monessa, mutta Suomi on kyllä se murtsikkahiihtäjän paratiisi.

Vähän ennen kuutta heitimme sukset auton takakonttiin ja kömmimme takaisin autoon.  Reppuni pohjalta löytyi mehutermari ja keksipaketti luisteluretken jäljiltä, jonka olin tehnyt esikoisen kanssa aikaisemmin päivällä. Mehu oli vielä kuumaa ja keksejäkin oli jäljellä muovirasiassa kolme kappaletta. Niinpä me siinä sitten minimittaisen urheilusuorituksen jälkeen istuimme autossa toppavaatteet päällä, söimme eväitä ja katselimme ikkunasta ulos pimeyteen. Kahden lyhtypylvään valopilkut olivat kuin reikiä säkissä. Jossain mittaamattoman matkan päässä, ehkä kymmenen metrin, parin kilometrin tai ehkä kymmenen kilometrin  päässä nousi tummaa maisemaa vasten vieläkin tummempi möhkäle, jonka päällä liikkui edes takaisin valkoinen massa. Vulkaaninen, röpelöinen uloke ja siihen tarttunut pilvenhaituva.

Kun keksit oli pistetty puoliksi ja mehu juotu, lähdimme ajelemaan kotia kohti. Kuuntelimme matkalla Islannin yleisradion uutislähetystä ja sääennustetta. Uutislähetyksen loputtua kaivoin kalenterin repusta ja aloin kännykän valossa käydä läpi seuraavan viikon ideoita. Kuka vie ja hakee päiväkodista, milloin minä ehtisin treeneihin, kumpi on töissä maanantain, kumpi tiistain, milloin mies pääsisi jääkiipeilemään, olisikohan mahdollisuutta päästä yhdessä leffaan, milloin se anopin järjestämä Islanti-joulu olikaan ja kumpi ottaa tiistain aamuhierontavuoron. Köröteltiin sysipimeässä varhaisillassa kohti Reykjavikin valomerta. Matkalla vilisi silmien ohi tummat vuoret, jotka näyttivät alkuillan pimeydessä ihan suklaakakuilta, joiden päälle olisi joku pusertanut kunnolla kermavaahtoa.

Ihan täydelliset treffit.

22 kommenttia:

  1. romantiikkaa pullollaan :) tollasta sen olla pitäisikin..mä aion mennä heti tuonne laskettelemaan kunhan beibi on ulkona! Murtsikointi on unohtunut..joskus hiihdin kilpaa mutta en tiedä miten olisi nyt sivaltelun laita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihdit kilpaa - vau! Vielä on lunta jäljellä keväälläkin. Mennään vaikka yhdessä :)

      Poista
  2. Love, se kenellä kynä/sana hallussa saa maailman epämieluissimman lajin kuulostamaan "pikkiriikkisen" mukavammalta, vaan ei sittenkään.
    Lappi/Islanti; kylmää, pimeää, lunta aina vaan. Näpit jäässä, äijän parta jäätyneessä räässä (tuttua)! Leppoisaa hiihtelyä valkohangilla siellä ja toki myös täällä Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulussa jouduin liikkatunneilla "pakkohiihtämään". Nyt se tuntuu ihanalta lajilta, kun saa sutia omaan tahtiin.

      Poista
  3. Talvi <3 Vaikka ehkä tosiaan vähän eri meininki siellä kuin Suomessa. Näillä korkeuksilla ei ole vielä yhtään lunta ja loppuviikoksi lupailee taas plussa-asteita. Onneksi minuakin kutsuu loppuvuonna Äkäslompolo! Taidetaan olla siellä siis ainakin hetki samaan aikaan. Jos nään sinut, niin koitan uskaltautua moikkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihmeessä! Me tullaa tapaninpäivänä ja ollaan viikko. Aivan superia :) Ladulla tai latukahvilassa nähdään!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan sopivasti pakkasia ja kirkkaita ilmoja.

      Poista
  5. Ihana postaus! Onnea on...

    VastaaPoista
  6. Tunnelmallista :) 2,9 km on parempi kuin ei mitään - ja sitähän Etelä-Suomen talvi meille tarjoaa.. Upeaa, että latumaksun voi maksaa noin vain luottokortilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, luotto on kova. Ja tuo 2,9 km oli ihan mukava lenkki. Pisimmät alueen lenkeistä on 10 km mutta ne ovat auki vasta kun ns. tositalvi tulee. Jos tulee.

      Poista
  7. Olen pikavisiteerannut Reykjavikissa jouluna 2008. Joku käsitys puuttomasta aakeekaakeesta. Voi kun joskus pääsis takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Pohjois-Islannissa on enemmän lunta kuin täällä, eli sinne mekin yleensä kevättalvesta suuntaamme jos tekee mieli päästä lumisiin maisemiin Islannissa.

      Poista
  8. Ihanan kuuloiset treffit! Olen hiihtänyt pari vuotta sitten Andorrassa (meilläpäin ei lunta ole, ellei lähde vuorille) , lunta oli tullut roimasti ja ladut auraamatta, niinpä mentiin välillä umpihangessa. Mulla oli koirat ja mies hiihti edellä, välillä väisteltiin koiravaljakoita tai moottorikelkkoja. Ei ehkä niin romanttista, mutta kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä kivaa! Vasta jälkeenpäin ajattelin, että oli se myös romanttistakin.

      Poista
  9. Nyt haluan tuonne hiihtämään! Ei ehdi edes kyllästyä kesken lenkin 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei! Eikä väsyä, kun on niin lyhyt lenkki :D

      Poista
  10. Haa! Ehkäpä törmätään taas ladulla.

    VastaaPoista
  11. En ole montaa kertaa kommentoinut, mutta nyt piti. Saan itse hyvää fiilistä sun blogista. Oot ihanan suora, reipas ja kunnollinen. Semmosta järkevää ja maalaisjärkistä meininkiä. Tän postauksen innoittamana tempaisin juoksulenkkarit jalkaan ja lähdin kolmeen kuukauteen juoksulenkille pimeään kylmään iltaan. Mukavaa joulun aikaa ja kiitos mahtavasta blogista sekä kirjoista! Kaik oon lukenu. -Tiinahema

    VastaaPoista
  12. Istun töissä ruokatunnilla ja nyt on ajatukset täysin katkolla ja kyyneleet silmissä - ihanaa (... joko mulla on iskemässä vaihdevuodet tai dementia tai molemmat). Teille kaikkea hyvää, jatkaa ihmeessä tätä samaa ihanaa linjaa!!!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?