Olen tänä vuonna lukenut noin 50 kirjaa, mutta olen äärettömän pahoillani, että en ole ehtinyt juurikaan kirjoittaa niistä blogiin. Syy on ...

Joulun 2015 kirjavinkit

6.12.15 Satu Kommentteja: 22

Olen tänä vuonna lukenut noin 50 kirjaa, mutta olen äärettömän pahoillani, että en ole ehtinyt juurikaan kirjoittaa niistä blogiin. Syy on priorisoinnissa. Olen päättänyt käyttää kirjoista kirjoittamiseen kuluvan ajan kirjojen lukemiseen ihan oman hyvinvointini takia.
Lukeminen on vähän kuin treenaaminen: jos ei ole aikaa, se on ensimmäinen, joka on tupannut tipahtamaan päivärutiineista pois. Vaan ei enää. Olen nimittäin tajunnut, että se on paitsi lyhytnäköistä, se myös tekee omasta elämästäni tylsempää. Ja kyllä nyt hauskaa pitää olla! Liikunta pitää virkeänä ja lisää omaa toimeliaisuuttani. Sama lukemisen kanssa. Jos en lue, pääni käy hitaalla. Mitä enemmän luen, sitä enemmän saan itse kirjoitettua.

Koska kirjat ovat ainakin omia lempijoululahjojani, haluan jakaa tämän vuoden lukemissadon kanssanne. Valitsin sieltä omat suosikkini ja mietin, minkätyyppisille lukijoille ne sopisivat lahjoiksi. En ole kirjakriitikko ja vapaa-ajan makuni on hyvin mainstremea ja viihdettä, joten tästä nyt puuttuu kaikki mielen pohjamutia treenaavat filosofiset pläjäykset, sotahistoria ja runokirjat. Finlandia-ehdokkuuksiakaan siellä ei ole, sillä niistä nyt on tarpeeksi juttua muutenkin.


Kirjalahja lapsiperheelle

Anna tuttavaperheelle yhteinen kirja. Kirja on ihana lahja, koska sen ympärille voi sitoa kaikenlaista tekemistä. On nimittäin olemassa paljon kirjoja, joita ei kuulu lukea yksin nojatuolissa. Niitä luetaan tekemällä. Siksi paperiin voi itse kirjan lisäksi kääräistä jotain teemaan liittyvää. Tässä omat tämän vuoden suosikkini.

Mauri Kunnas. Joulupukin soiva laulukirja.
Esikoinen sai tämän kirjan lahjaksi tänään ja se bongahti heti omaksi suosikikseni! Kirjassa on 43 suomalaista joululahjoja nuotteineen. Kajarein ja paristoin varustettu kirja lurauttaa biisin, jonka päälle on helppo laulaa. Tämä on ihan killerikamaa etenkin heille, joilla ei ole sävelkorvaa (minulla ei ole). Pistän taustamusan soimaan nappia painamalla, alan laulaa sanoista ja siinähän sitä mennään. Erinomainen lahja etenkin ulkosuomalaisille perheille. Tämän avulla tulee treenattua suomalaisia joululauluja, joiden sanat ovat jo ehkä painuneet unholaan. Henkilökohtainen plussani siitä, että ei sisällä juurikaan kristillisiä joululauluja. Lähes kaikki biisit ovat vanhaa suomalaista kansanperimää. Jos luulet, että saajapuolen vanhemmat eivät jaksa kuunnella joululauluja enää heinäkuussa, osta kirjan mukana lapsen päähän sopivat luurit. Kirjassa kun sattuu olemaan kuulokeliitäntä. (Tämän on takuulla suunnitellut joku lapsiperheellinen.)


Linda Liukas. Hello, Ruby!
Ai että mitä aivojumppaa! Harvinaista, että tämä kirja toimii yli 5-vuotiaiden lasten lisäksi ihan oikeasti myös aikuisille. Kertomus aarteita etsivästä Ruby-tytöstä on nimittäin itse asiassa kertomus ohjelmointikielen periaatteista. ”Usein isot ongelmat ovat vain nippu pikku ongelmia”, Ruby sanoo, laatii itselleen kartan ja lähtee etsimään timantteja. Hello Rubyn lopussa on hauska tehtäväkirjaosuus. Pistä pakettiin mukaan Rubikin kuutio ja muistipeli tai shakkipeli, niin joulun viihdepaketti on siinä.



Hanna Gullichsen. Safkaa Skideille.
Lähes kaikki tämän kirjan reseptit ovat tuttuja omasta lapsuudestani. Ja vasta tämän kirjan luettuani opin tekemään lihapullat ja nakkikastikkeen hyvänmakuisina ja ilman kastikeklönttejä. Nakkikastikkeesta on muuten tämän kirjan myötä tullut myös islantilaisen mieheni suosikkiarkiruoka. Tämän kirjan kaveriksi kun käärii mukaan kaulimen, pari essua ja mittalusikat, koko perheen joululahja on valmis.




Viihdettä aikusille

Paras jouluaattoilta on sellainen, joka päättyy vaaka-asentoon kirjan kanssa. Tässä muutama vaihtoehto täynnä päräyttävää viihdettä ja laadukasta jännitystä. Sopii kevyempääkin lukemista arvostaville himolukijoille mutta myös hänelle, joka ei muuten kirjoja pahemmin lue.


Gillian Flynn. Teräviä esineitä.
Flynn on takonut viime vuosina bestselleriä toisensa perään, ja niistä tunnetuimpana valkokankaallekin päätynyt Kiltti tyttö. Flynnin kolmas suomennos Teräviä esineitä on tähänastisista karmaisevin, vaikka se onkin aikajärjestyksessä ensimmäinen eli kirjailijan esikoisteos. Tarina on alkuluvusta viimeiselle sivulle asti hyvä cocktail väkevää ydinperhemyrkkyä, kuvottavia rikoksia ja kaatuvia kulisseja. Kun karmeat salaisuudet ovat paljastuneet, paljasttu kirjan nimen nerokkuus. Teräviä esineitä pelottaa, uhkaa ja raapii lukijaansa. Se on ihan kamalan hyvää viihdettä. Älä osta heikkohermoisimmalle kaverillesi kuitenkaan.


David Lagercrantz. Se mikä ei tapa.
Tätä kirjaa on rummutettu koko vuosi; vihdoin jatkoa Millennium-trilogialle! Ja viihteen, jännityksen ja dekkareiden ystävänä minähän rakastin sitä, siis Millenniumia. Siinä oli älyttömän hienon juonen, todella vetävien päähenkilöiden ja kuvottavien pahisten lisäksi myös paljon yhteiskuntakritiikkiä.  Sitä paitsi Stieg Larsson kirjoitti uskomattoman kauniilla kielellä, vaikka kirjoittikin dekkarisarjaa. Tykkäsin hänen lauseistaan. Se mikä ei tapa -kirjaa on mainostettu Millennium-henkisenä jatko-osana, vaikka kirjailija onkin eri. Mutta minä kyllä vähän petyin. Onhan siellä Lisbeth Salander ja Mikael Blomkvist, mutta hekään eivät tunnu samalta. He eivät liiku, puhu, toimi ja hengitä samalla tavalla kuin trilogiassa. He tekevät paljon, toimivat reippaasti mutta jättävät silti jälkeensä kumman paperisen loppufiiliksen. Tarina on rakennettu lähes pelkästään dialogin varaan. Puolivälissä alkoi ottaa päähän, sillä kaikki, mitä tarinassa on, täytyy jonkun henkilön sanoa ääneen.  Juoni on kuitenkin taidolla tehty eli hemmetin hyvä ja koukuttava ja juonen saatossa oppii väkisinkin jotain uutta autismista ja tekoälystä. Jos tiedät lahjansaajan rakastavan juonivetoisia trillereitä, tämä lahja toimii. Muttä älä osta sitä hartaalle Stieg Larsson -fanille. Hän saattaa pettyä.


Jarkko Sipilä. Mies kuumasta.
Jarkko Sipilän dekkarit eivät petä koskaan. Ne täyttävät lupauksensa realististen dekkareiden ystäville joka kerta, myös tämä uusin tekee niin. Mies kuumasta on taattua Sipilä-kamaa: yksi rikos, jota selvitetään mutta sen lisäksi hauskaa ja uskottavaa henkilökuvausta, poliisityön arkea, politikointia työpaikalla, maakuopista löytyviä seteleitä... Ennen kuin Jari Aarniosta kirjoitetaan fiktiivinen tai faktapohjainen kirja (en tiedä olisiko niillä kahdella edes mitään eroa) ja poliisiarki kiinnostaa, niin tämä täyttää sen tarpeen. PS. Äänikirjana tämä on ihan kultaa, koska lukijana on Veikko Honkonen. Honkonen voisi lukea ääneen vaikka kuivausrummun varaosaluetteloa ja saisi sen kuulostamaan jännittävältä. Äänikirjaa on hankala antaa lahjaksi, mutta Elisa Kirjan lahjakortti ajanee saman asian.


Anna-Leena Härkönen. Ihana nähä!
Ei jumalauta tule joulua ilman Anna-Leena Härköstä! Tai ainakaan silloin ei voi kortissa toivottaa Hauskaa Joulua. Ihana nähä! on (taas kerran) loistava paketti lyhytkertomuksia, joissa on muun muassa tällaisia juttuja:

”Siskontyttöni Tuuli ilmoitti kerran isoäidilleen: ‘Mummi mun on ihan pakko saada suklaata. Se vahvistaa pimpsan luita.’ Totta kai mummi antoi. Kuka nyt haluaisi ottaa vastuulleen lapsenlapsensa alapään hapertumisen?”




Miina Supinen. Mantelimaa.
Parnasso arvioi kirjan uusimmassa numerossaan - ja Parnasso ei yleensä tee kritiikkejä viihdekirjoista, joten ehkä tämän kirjan paikka ei kuuluisi olla tässä viihdeosiossa, mutta menköön, sillä minusta tämä oli viihdettä. Viihdyin kirjan parissa niin pirun hyvin! On outo joulumaa, jossa täytetään kaikennäköisiä ja kaikennäköisten ihmisten tarpeita. Mantelimaa on kirja taiteesta, viihteestä ja perhe-elämästä. Siinä on huumoria, seksiä, rasvaisia juonenkäänteitä ja yhteiskuntakritiikkiäkin. Täydellistä joululomaluettavaa sille ystävälle, joka kertoo (hyviä) tuhmia vitsejä mutta osaa ottaa pulttia myös yhteiskuntajutuista ja tajuaa politiikasta jotain.



Robert Galbraith (eli oikeasti J.K. Rowling) Silkkiäistoukka.
Ihana brittiläinen arvoitusdekkari! Mahdottomalta tuntuva rikos ratkeaa, kun yksityisetsivä Cormoran Strike ja hänen avustajansa Robin Ellacott kampaavat sitä rauhallisesti karva kerrallaan eivätkä jätä katsomatta yhdenkään kiven alle. Henkilöiden tunteita ja mielenliikkeitä kuvataan tarkasti ja ihmissuhdeasetelmat on valmisteltu perinpohjaisesti. Lopputulos on nautittavalla tavalla sopivan sotkuinen. Teos leviää alusta asti vähän oikealle ja hieman vasemmalle ja kuohuu yli. Kokonaisuus pysyy silti kauniisti kasassa, ja siitä on kiittäminen tarinan hidasta tempoa. Tätä salapoliisiromaania ei saa hotkia, vaan se kuuluu lukea hitaasti nauttien. Laitahan lahjapakettiin mukaan iso tonkka suklaata; se tekee lukunautinnosta täydellisen. (Silkkiäistoukka on Strike-dekkareista toinen; sarjan ensimmäinen Käen kutsu oli myös erinomainen.)

Hyvät tietokirjat

Maailma on täynnä mahtavaa asiaproosaa. Nämä kirjat ovat omiaan hänelle, joka ei romskuihin koske. Eli tietokirjoja, jotka eivät pitkästytä.


Rauli Virtanen. Reissukirja – Matkalla kaikissa maailman maissa.
Rauli Virtanen on Suomen tunnetuin ulkomaantoimittaja, joka on uransa aikana käynyt jokaisessa maailman 194 valtiossa. Reissukirja on Virtasen matkaelämänkerta, joka vie keskelle Sarajevon piiritystä ja Etiopian nälänhädän runtelemaa pakolaisleiriä. Mutta ei kirja ole pelkkää kurjuutta. On siellä romanssejakin ja humoristisia tapahtumia reppureissuilta. Päällimmäisinä tunteina Reissukirjasta (kuten myös Virtasen henkilökohtaisilta Facebook-sivulta, joita kannattaa seurata, jos maailman asiat kiinnostavat) nousevat pintaan humaanius ja myötätunto. Semmoinen asiantunteva maailman ymmärtäminen.


Törkeän inspiroiva ja helppotajuinen tietokirja luovuudesta. Siis ei taiteellisuudesta tai keksinnöistä vaan nimenomaan luovuudesta. Sopii kaikille, jotka ovat (työ)elämässään tienristeyskohdassa tai haluavat päästä sinne.  Kirja inspiroi esittämään oikeita kysymyksiä, keksimään niihin vastauksia ja käärimään hihat. Neutraali mutta älykäs joululahja vaikkapa sille appiukolle, jonka kanssa et ole koskaan mistään asiasta samaa mieltä. Paitsi ehkä siitä, että tämä on hyvä kirja.





Lapsille, omille tai muiden

Kirja on aina hyvä lahja. Erityisen hyvä lahja se on lapselle. Ääneen lukeminen kehittää pätkän kieltä, ajattelua ja mielikuvitusta. Sitä paitsi yhteinen iltasatuhetki on sekä lapselle että aikuiselle hyvä hetki rauhoittua ja olla yhdessä.

Astrid Lindgren ja Ingrid Vang Nyman. Peppi käy kaupoissa. 
Peppi Pitkätossu täytti tänä vuonna 70 vuotta. Peppi rules nyt ja aina, eli jos muksun hyllyssä ei vielä ole tätä pikkuanarkistia, niin korkea aika hankkia. Peppi käy kaupoissa kertoo psykedeelistä ostosreissusta. Peppi lähtee Annikan ja Tommin kanssa kaupungille shoppaamaan leluja ja karkkia kylän lapsille. Kun Peppi näkee erään kaupan ulkopuolella ikkunamainoksen, joka kysyy ”Kärsittekö pisamista?”, Peppi marssi sisään ilmoittamaan ettei kärsi yhtään. I love it.




Satu Kontinen. Mokomakit.
Rakastan Satu Kontisen tyyliä ja tarinoita (hänhän kuvitti loisteliaasti myös Vuoden mutsi -kirjamme ja taikoi niistä huumorin esiin myös visuaaliselle tasolle). Mokomaki-sarja on tarkoitettu noin 2–6-vuotiaille kuunnteltavaksi, katsottavaksi ja leikittäväksi. Kirjat ovat täynnä löytämisen iloa ja hoksaamisen riemua.  Mokomakeissa etsitään lintujen kadonneita pyrstösulkia, seepran raitoja ja ilkikurista otusta, joka piilotti ketulta pihlajanmarjat. Mokomaki-sarjassa on ilmestynyt jo viisi kuvakirjaa ja ne ovat kaikki yhtä hyviä! Paperimatskun ansiosta kirjat kestävät hyvin myös kalvamista, repimistä ja muuta fyysistä läheisyyttä. Voit siis huoletta ostaa myös sille kaksivuotiaalle, joka iskee kaikkeen uuteen aina ensimmäisenä hampaansa.

Jokaisesta kirjasta on linkki kirjakauppaan. Ne ovat affiliate-linkkejä, eli jos ostat kirjat, saan myynnistä pienen siivun. Olen linkittänyt Adlibrikseen, sillä käytän sitä itse kun ostan suomenkielisiä kirjoja (Suomeen). Olen huomannut hintojen olevan siellä melkein aina edullisimmat. Tilaa ennen 18.12. niin lähetys ehtii jouluksi.

Psst! Loppuun vielä oma mainos, jos sallitte: Islantilainen voittaa aina -kirjaahan omistuskirjoituksella, pikkuyllätyksellä ja tarvittaessa lahjapaketoituna voi tilata 12.12. asti.

22 kommenttia:

  1. OHo. Mulla tulee luettua ehkä max 5 kirjaa vuodessa. Ilkka Remes on MUST mut muuten käytän tuonkin ajan neulomiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remestely on kyllä yksi joulun suuria nautintoja.

      Poista
  2. Sama. Olen ollut tosi ylpeä itsestäni tänä vuonna kun olen lukenut enemmän kirjoja kuin pitkään aikaan, 5.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemisesta tulee vaan niin hyvä olo, että sitä nipistää vaikka vartin yöunistaan ja lukee pari lukua jostain hyvästä kirjasta.

      Poista
  3. Pitkän tauon jälkeen aloitin lukemisen kun olosuhteiden pakosta työmatkat vaihtui fillaroinnista julkisiin. Harry Holeja on nyt mennyt kirja/ viikko :DD itsellä on se ongelma kun lukee jotain todella hyvää, sen jälkeen kynnys tarttua uuteen kirjaan kasvaa koska ei jotenkin halua päästää irti siitä todella hyvästä teoksesta. Ja entä jos se seuraava onkin ihan p*ska.
    -Sup

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan tän pelon! Onneksi kaikki lukemani Nesböt on ollut tähän mennessä ihan priimakamaa :)

      Poista
  4. Kai teillä on Soiva laulukirja missä on 50 lastenlaulua? Ei tarvitse kuunnella koko vuotta joululauluja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa ei oo! Mut toihan ois tosi mainio kirja joulunjälkeiseen elämään.

      Poista
  5. Kiitos vinkistä. Mun joka vuotinen joululahjalistani on hyvää suklaata, villasukat ja hyvä kirja. Useana vuonna olen saanut Finlandia ehdokkaan. Sun listasta olen lukenut Gillian Flynnin ja se oli kyllä hyvä.

    VastaaPoista
  6. Loistava lista! Tästä pitää laittaa heti muistilista itselle. Lagercrantzia oon tarkoituksella säästellyt joululomalle. Täytyy vain hakea sekä se että Galbraithin (Rowling) kirjat alkukielellä. Mulle se kirjailijan "oma" kieli antaa enemmän kuin käännös vaikka käännös olisi miten hyvä. Millenium-trilogiakaan ei oikein auennut/iskenyt ennenkuin hankin kaikki kirjat ruotsiksi. Ja onhan se myös oiva tapa pitää yllä kielitaitoa! Sanavarasto pysyy hyvänä ja jopa kehittyy samalla kun saa nauttia kirjojen maailmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Jos pystyt lukemaan alkukielellä, niin onhan siinä paljon etuja kielitaidon karttumisen lisäksi. Saa kaikki uutuudet nopeammin ja on paaaaljon enemmän valikoimaa.

      Mä taas luen aina käännökset, jos ne vaan ovat saatavilla. Oikeastaan siihen on kolme syytä. Yritän ylläpitää suomen kielen tajun täällä Suomen ulkopuolella. Sitten mä en ole niin hyvä esim. enkussa, että kaikki vaikkapa tunnelmaan vaikuttavat pikkunyanssit avautuisivat mulle. Ja kolmanneksi vähän politiikkaa; musta on tärkeää että suomenkielisiä käännöksiä tehdään ja yritän tukea sitä ostamalla käännökset, jos niitä on saatavilla.

      Poista
    2. Hyvä pointti tuokin, miksi ostaa käännöskirjallisuutta. Ostan toki sellaiset kirjat käännöksinä, mihin oma kielitaito ei taivu. Ja Harry Potterit hankin sekä suomeksi että englanniksi :D Samoin tulee joskus vastaan englanninkielisiä kirjoja, joihin ei ymmärrys riitä ja sitten mulla on sekä englannin- että suomenkielinen versio hyllyssä. Ja vaikka käytän työssäni lähes päivittäin englantia, niin ruotsi häviää päästä, jos en säännöllisesti lue kirjoja. Kävin eilen heti kotimatkalla hommaamassa noi Gillian Flynnin kaks aiempaa kirjaa. Ja Galbraithilta on just ilmestynyt kolmas kirja, Career of Evil/Pahan polku, pitäis olla tilattavissa näinä päivinä.

      Poista
    3. Uulalaa, kiitos Galbraith-vinkistä! Mä lisään sen mun omaan joululahjatoivelistaan.
      Flynniltäkin oli tullut/tulossa ulos joku novelliteos, mutta sitä en ole hankkinut itselleni. Kiinnostaa kuitenkin, miten ton jännityksen mestarin kynä taipuu lyhytstooreihin, joten ehkä teen tämän hankinnan jossain kohtaa :)

      Poista
  7. Kiitos! Täähän on huippu tapa hoitaa vikat joululahjat ilman stressiä :) Kirjalista vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Oikeestaan toivoisinkin sun tekevän tän kirjavinkkipalveluksen joka vuosi ennen joulua.. Tackar o pockar.. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, loistavaa!! Kivaa kuulla, että tästä oli iloa :)

      Poista
  8. Haluan nuo kaikki. Dekkarit anopille, lastenkirjat muksulle ja loput itselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipilä, Tuominen ja Mokomaki ei löydy Adlibriksestä ainakaa noilla affilinkeillä :(

      Poista
    2. Jaa ei siellä näköjään toimi tällä hetkellä mikään muukaan...

      Poista
    3. No voi fak. Mutta löytyy noi ehkä muistakin verkkokaupoista, Bookylläkin on joskus tosi hyviä tarjouksia :)

      Poista
    4. Mä kokeilin äsken kännyllä omasta selaimesta ja näytti toimivan. Ehkä siellä oli joku hetkellinen bugi.

      Poista
  9. Kiitos tästä postauksesta! Pääsin lukemisen vauhtiin taas tämän avulla! Tykkäsin kaikista muusta paitsi Terävistä esineistä, se oli jotenkin liian karu. Mutta löysin myös Millenium sarjan, Vau, ihan mahtava! Kiitos, lisää vinkkejä saa laittaa aina kun ehdit, vaikka olisi vanhempaakin tuotantoa. Mulla on viiden vuoden pikkulapsiväsymyksen aiheuttama lukemiskatko...

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?