En kauhean usein kirjoita metajuttuja bloggaamisesta, mutta nyt olisi hyvä hetki siihen. Aiheeseen inspiroi Hanne, joka kirjoitti Lähiömuts...

Bloggaaminen - ihana työpaikka

3.12.15 Satu Kommentteja: 196

En kauhean usein kirjoita metajuttuja bloggaamisesta, mutta nyt olisi hyvä hetki siihen. Aiheeseen inspiroi Hanne, joka kirjoitti Lähiömutsissa bloginsa nelivuotistaipaleesta ja siitä, kuinka bloggaamisesta on tullut tärkeä työ. Monet tekstin ajatuksista olisivat voineet syntyä omasta näppiksestäni: tämä blogi on minun oma paikka, työpöytä ja media. Voin käsitellä täällä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä tai jotka juuri sillä hetkellä kiinnostavat, vituttavat tai aiheuttavat huolta. Päätän itse, kuka täällä mainostaa ja kenen ääni pääsee jutuissani kuuluviin. Virginia Woolf sanoi aikanaan, että jotta nainen voi kirjoittaa, hän tarvitsee oman huoneen ja omaa rahaa. Minun huoneeni on tällä hetkellä virtuaalinen. Se on tämä blogi. Siitä tulee myös rahaa.
Salamatkustajasta pari vuotta sitten tuli kaupallinen media. Sen jälkeen meno on ainakin omasta mielestäni vain parantunut. Nyt kun blogi on osa ihan virallista työpäivääni, minulla on aikaa kirjoittaa, kuvata, snäpätä, hengata facessa ja instata ihan luvan kanssa. Ehdin tehdä enemmän sitä mistä pidän - siis kirjoitaa ja herättää keskustelua, koska blogista on tullut osa työtäni. Olen vakaasti sitä mieltä, että työnteko voi ja sen pitää olla hauskaa (ainakin suurimman osan aikaa) ja että hauskastakin tekemisestä pitää saada rahaa (muuten se ei ole työ, vaan harrastus). Bloggaaminen on minulle erinomainen osa-aikatyöpaikka. Meneehän tähän ihan pirusti aikaa eikä tulos-panos-ratio ole se kaikkein korkein, mutta mitäpä siitä. Hyvät asiat harvoin valmistuvat nopeasti.


Pari vuotta sitten osa lukijoista totesi (ks. postauksen kommentit), että kaupallisen yhteistyön alettua he eivät enää haluaisi seurata blogiani. En tiedä, onko moni vanha lukija Suomen Blogimedia -kuvion jälkeen lopettanut lukemisen, mutta uusia on tullut lisää ihan pipona. Teitä on kuukausittain jo kymmeniätuhansia. Se on aivan mah-ta-vaa! Islannin kirjeenvaihtajanne kiittää :)


Miten kaupallinen yhteistyö on sitten sujunut? Hyvin! Display-mainontaa on blogissa vilkkunut nyt reilu kaksi vuotta, ja suurin osa bannereista mainostaa tuotteita, joita itsekin käytän tai voisin ajatella käyttäväni. Isoja rimanalituksia ei ole tullut. Ja jos on rima vähän väpättänyt, olen ollut niistä yhteydessä mainosmyyntiin ja olemme yhdessä pohtineet ja vieneet asiaa eteenpäin. Sisältöyhteistyöprojekteja - siis tuote-esittelyjä, palveluiden esittelyä ja testaamista, arvontoja yms. - on tullut tehtyä lähes kuukausittain yksi tai kaksi. Joskus on ollut hiljaisempaa, joskus vilkkaampaa. Nyt näin joulun alla eli vuoden tärkeimpään myyntiaikaan yhteistyökuvioita on vireillä useita, eli joulukuussa tänne minunkin tontilleni ilmestyy tavallista useampi kaupallinen juttu. Ne ovat aina selkeästi merkittyjä.
Vaikka bloggaamisesta on tullut osa ammattiani, en voi mitenkään ajatella tätä pelkästään rahan kautta. Edelleenkin tärkeintä on se sosiaalinen ulottuvuus. Koska niinhän sen nyt vain on, että se yksi työnteon oikeasti hauskimpia asioita ovat nimenomaan työkaverit. Heidän kanssa on palkitsevaa, inspiroivaa ja ihan vaan hauskaa viettää aikaa. Siksi minäkin käytän päivittäin noin tunnin muiden blogien lukemiseen ja kommentointiin ja täällä omassa blogissa yritän vastata jokaiseen kommenttiin ja kysymykseen.

Asun Islannissa ja kaipaan (välillä) Suomeen. Eniten kaipaan Suomesta perhettä, kirjakauppoja ja suomenkielisiä leffoja ja teatteria. Sekä kavereita. Vanhoja kavereita - siis sellaisia ala- ja yläasteajoista säilyneitä kavereita minulla ei juuri ole. Sen sijaan on joukko vähän tuoreempia tuttavuuksia, niitä aikuisiällä solmittuja ystävyyksiä. Suurin osa näistä suomalaisista kaverisuhteista alkoi virtuaalisena, blogien kautta. Ensin tutustuin Katjaan. Olin kuusi vuotta sitten raskaana ensimmäistä kertaa ja yhtä pihalla kuin joulukuusi loppiaisen jälkeen. Onneksi löytyi Project Mama, niin minäkään en sen äitiyshötön edessä joutunut sekoamaan.

Sitten tutustuin muun muassa Hanneen. Ja sitten toiseen Hanneen. Aloin seurata, mitä Elsalle kuuluu. Tuli vastaan Doritin upeat kuvat. Jonkun linkin kautta tapasin Nooran netissä ja pian tapasimme kasvokkain Islannissa. Tapasin  Helenan - hänetkin ekaa kertaa Islannissa - kun hän oli juttukeikalla ja teki meistä jutun johonkin suomalaismediaan. Jos oikein muistan, niin Maikkarille.

Tällä hetkellä yhteistä näille kaikille on Suomen Blogimedia. Joulukuun alussa mm. Valeäiti ja Oi mutsi mutsi muuttivat Suomen Blogimedian alle reilun 30 muun blogin joukkoon. Eli nyt kaikki vuosia seuraamani suomalaiset perheblogit ovat samassa työpaikassa. Huikeaa! Voin vilpittömästi todeta, että minulla on ihan huikea työpaikka. Kahvinkeitin on oma, samoin tietokone ja muu kalusto. Työkaverit - eli toiset bloggaajat ja te lukijat - ovat virtuaalisia, mutta ovat kuitenkin. Se on minulle tärkeää.

Koska tämä kaupallisuusasia kuitenkin aina pohdituttaa, niin minusta olisi mahtavaa kuulla, mikä yhteistyöpostaus on jäänyt teille mieleen erityisen kiinnostavana? Mikä on teidän mielestä toiminut blogissa parhaiten? Minulla on omat suosikkini, mutta olisi hauskaa kuulla myös teidän ajatuksia.
Nämä kaikki kaupalliset postaukset löytyvät #sponssi-tägin alta. Vaivanpalkkiona lähetän yhdelle kommentoijalle kilon islantilaista joulusuklaata - lupaan, että joukossa on myös paikallista erikoisuutta eli lakusuklaata. Sillä patterilla pärjää ainakin jouluaatosta tapaninpäivään. Arvonta suoritetaan 10.12., jotta paketti ehtii Suomeen jouluksi.

Kuvat ovat blogihistorian varrelta, aikaisemmista postauksista.

196 kommenttia:

  1. Muistan teidän maailmanympärysmatkalta että saitte sen matkailuauton käyttöön ilmaiseksi muistaakseni koska kerroit blogissa heistä? En yhtään muista johtuiko ilmaiskäyttö blogista mutta tämä jääny mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se matkailuauto oli ilmainen. Mutta se ei tullut blogin takia; teimme muutamia matkajuttuja Uudesta-Seelannista matkakohteena ja paikallinen turistiviranomainen, joka aika avokätisesti tukee työkeikoilla olevia ja tärkeiksi katsomiaan matkatoimittajia, sponssasi meille sen auton. Mutta kaara tosiaan vilahteli blogissa.

      Jösses, mutta se oli ihana reissu...

      Poista
  2. Minulla on jäänyt mieleen joogaia. Testasin itsekin sitä blogisi kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli yhteistyö joka mullakin jäi sännölliseen käyttöön. Muistelen lämmöllä!

      Poista
  3. Joogavideot on ainut mikä tulee mieleen lunttaamatta. Täällä Kouvolassa on muuten myös tehty betonisuklaata, lakua ja suklaata, syntyi vahingossa mutta menee kuin kuumille kiville :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua! Sitä pitäisi kyllä joskus päästä maistamaan. Se Kouvolan laku on vaan niiiiin hyvää.

      Poista
  4. No Joogayaan liityin blogisi takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Toivottavasti oot tykännyt!!

      Poista
  5. Mulle jäi mieleen se Jenkki-purkkalasti joka teille tuli ja tyttärenne rakensi niistä pusseista talon. Ja niitä jalkojen kuorintasukkia käyn apteekissa käydessäni vilkuilemassa kun tekis mieli ostaa mutta hyllyyn ovat vielä jääneet korkean hinnan takia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin se purkkatalo!! Mä muistan ton pistauksen niin elävästi. Tein sitä muksun kanssa anopin luona, jonne olimme just muuttaneet kesäksi koska mun mies makasi sairaalassa lantio palasina. (Toipui onneksi.)

      Poista
    2. Piialle tiedoksi, jos et ole sattunut huomaamaan, että Sokoksen joulukuvastossa olevassa joulukalenterissa oli jollekin päivälle (oliskohan ollut 16. tai 17.12.) noita kuorintasukkia puoleen hintaan :) Käsittääkseni tarjous on voimassa myös nettikaupassa.

      Poista
  6. Se Madaran kasvosuihke synnytyspäivityksestä jäi kyllä mieleen :'D En jaksa muistaa oliko se juttu oikeasti tägätty yhteistyöpostaukseksi ja se ennen kaikkea vaikuttikin joltain synnytyshuuruilta. Tämä mainosarvosi on kyllä sillä tavalla aika hyvä, että mä kyllä oikeasti uskon sinun kirjoittavan rehellisesti kokemuksistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli maailmankaikkeuden huuruisin postaus - myönnetään :D Se oli sponssijuttu ja olin suunnitellut sen suihke-esittelyn vähän toisenlaiseksi, mutta oli pakko vaihtaa suuntaa olosuhteiden hieman muuttuessa. Heh..

      Poista
  7. Yoogaia tulee täältäkin ekana mieleen. Ja ne onkin olleet kivoja postauksia. Ja muistan myös ne puujutut, sulla ne taisi päätyä sun äidille? Näin lukijana mun mielestä ristiriitaisinta yhteistyökuvioissa on se, jos useampi bloggaaja testaa samaa tuotetta ja sitten bloggaa aiheesta. En muista vielä koskaan törmänneeni siihen, että bloggaajat olisivat samasta tuotteesta saaneet jotenkin erilaisia innovaatioita. Vaan ne yhteistyöpostaukset on keskenään aika samanlaisia. Kun lukee kolmatta yhteistyöbloggausta samasta tuotteesta niin meinaa tulla itselle vähän sellainen plääääh-efekti. En missään nimessä sano että yhteistyökuviot olisi huono juttu, ei todellakaan. Mutta joku ulottuvuus ja erilaisuus niihin olisi kiva saada, jos useampi bloggaaja testaa samaa tuotetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten niin totta. Tunnistan ongelman. Syy on se sama tuote haluaa tiettynä aikana sen näkyvyyden (syitä on monia, kuten kampanjat). Toki me ainakin yritetään että kukin lähestyisi sitä tuotetta tai palvelua omista lähtökohdistaan ja että sisältö sopisi hyvin omaan blogiin (tää on mulle erityisen tärkeää) ja samalla se tuote tai palvelu saisi vähän monipuolisempaa käsittelyä. Mutta eihän se aina onnistu; joskus paremmin, joskus huonommin.

      Poista
  8. Päällimmäisenä mieleen on jäänyt Yoogaia-postaus ( http://www.salamatkustaja.com/2015/10/urheilun-alottaminen-synnytyksen-jalkeen.html ). Olet tainnut mainita Yoogaiasta joskus myöhemmin (?) jossakin toisessa blogitekstissä, muistaakseni. Mielestäni blogisi on kaikinpuolin toimiva kokonaisuus. Pidän myös siitä, että sponssiteksteistä huomaa sinun todella tykkäävän kertomistasi tuotteista ja voin luottaa siihen, ettet mainosta mitään p.skaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo Yoogaialta oli pari sisältöyhteistyötä ja olen maininnut siitä ohimennen muutamissa muissakin postauksissa kun on sopinut aiheeseen.

      Poista
  9. Minun mieleeni on myös jäänyt matkailuauto ja kuorintasukat. Tuoreempi ja hauskin oli kyllä Madaran Nokkosvesi synnärillä :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että noi sukat on jäänyt monelle mieleen. Ne oli kyllä mielenkiintoinen kokeilu!

      Poista
  10. Mä niin tykkään sun blogista! Eksyin tätä lukemaan muistaakseni joskus reilu vuosi sitten ja luin yhdellä istumalla varmaan lähes kaikki postaukset. Islanti kiehtoo suuresti ja sinne oon yhdelle reissulle päässyt, mikä oli ensisijainen syy jäädä lukemaan. Huomasin kuitenkin hyvin nopeesti, että ihan normaali arkikin on sun kirjoittamana mielenkiintosta ja hauskaa!

    Yhteistyöpostauksista mullekin on jääny parhaiten mieleen Yoogaia, varmaan siksi, että se oli niin näkyvä ja suhteellisen viimeaikainen. Harkitsin sen seurauksena itsekin pari sekuntia joogan kokeilua, vaikken aiemmin sitä oo koskaan puolitosissanikaan miettiny. :D Siitä postauksesta tuli selkeesti ilmi, että tykkäät Yoogaiasta ja käytät sitä oikeasti, eikä se ollut pelkästään maksettu mainos.

    VastaaPoista
  11. Madara ja synnytyspostaus. Olin jo aikaisemminkin jostain lukenut siitä nokkossuihkeesta, mutta tuo postaus sinetöi päätöksen ostaa js kokeilla kyseistä tuotetta ja nyt se on kyllä ihan jokapäiväisessä käytössä ja ihan lemppari naamatuotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jee, kiva kuulla!! Mäkin suihkuttelen, aamukoomassa se virkistää kivasti.

      Poista
  12. Mitään erityistä juttua ei ole jäänyt mieleen, mutta mä tykkään sponssiteksteissä siitä että asioista kertoo objektiivisesti. Eli ei aina vaan niitä "ah kuinka ihana tuote" -juttuja, vaan tarinaa myös siitä mikä jossakin asiassa ei ehkä ole ihan täydellistä mutta mistä huolimatta asia tai tuote voi olla hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja fiksut firmat ymmärtää tämän: että huonokin palaute ja kehittämisehdotukset on tärkeitä. Niistä on tuotekehitykselle ja markkinoinnille hyötyä. Ja viestinnän näkökulmasta ne tuo uskottavuutta - jos pelkästään vain ja ainoastaan kehutaan, se ei kyllä ainakaan mun mielestä lisää viestin luotettavuutta.

      Poista
  13. Minulle jäi mieleen jalkojen kuorintatossut ja hauskat puujalkavitsit :-) Yhteistyöpostaukset ovat mielestäni ok silloin kun niitä ei ole liian usein. Sinun blogissasi olen viihtynyt oikein hyvin, kiitos mielenkiintoisista jutuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kun käyt täällä. Ne vitsit, mä olin jo unohtaa!! :D

      Poista
  14. Yoogaiaa on täälläkin käytetty ... Ja tykätty kovasti!
    Kaikki Islantiin ja islantilaiseen mielenlaatuun liittyvät jutut ovat mukavaa luettavaa ... ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islannin valtio sais mun puolesta ostaa täältä jonkun megaison bannerin!! Ja pari sisältöyhteistyöpostausta :)

      Harmi vaan ettö ne useimmiten tukee tyyppejä, jotka tulee tänne ulkomailta esim lehdistömatkoille...

      Poista
  15. Parhaiten mieleen on jäänyt kauneudenhoidon luomutuotteet Madaralta, ehkä siksi, että samaan aikaan Project Mama puhui samoista tuotteista. Nuo vasta mainitut Ella's smootit jäi omaan mieleen vaihtoehtona aikuisen välipalaksi :)

    Oma kirjasi on myös yksi kaupallinen tuote, joka piti hakea kirjastosta ja josta itseasiassa käytin viittausta opinnäytetyötyössä verratessani Suomen ja Islannin työelämää :) Joten kiitos siitäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madaraa on muuten tulossa myöhemmin joulukuussa ;)

      Poista
  16. Lunttaamatta mieleen ovat jääneet kuoritasukat joita oli ihan pakko kokeilla. Toinen mikä nopeasti tulee mieleen on se tekemäsi lastenkirja. Siinä oli myös muistaakseni mukana joku yhteistyökuvio, mutten kyllä varmaksi muista mikä. Joku juoma? Kirja oli vaan niin huippu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli Novellen kampanja, missä ideana oli tehdö jotain yllättävää. Se kirja oli kyl hauska. Kuen sitä vieläkin välillä iltaisin iltasatuna.

      Poista
    2. Kuen. Höh. Siis luen :)
      Tämä kännykällä kommentointi...

      Poista
  17. Madaran voiteita ostin pienelle vauvalle lahjaksi kun luin niistä täältä. Ja itsekin käytän nyt Madaraa enemmän kuin ennen, että jos sääkin käytät niin kyllä määkin sitten. �� Myös kuorintasukat ja hampaat on jääneet mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madarassa on kieltämättä hinta ja laatu kohdallaan.

      Poista
  18. Keltainen Mamalilan takki, johon mahtuu yks plus x.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä malta muuten odottaa että pääsen käyttämään sitä vauvan kanssa ulkoillessa :)

      Poista
  19. Jenkit ja kuorintasukat on jääny mieleen täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkkaa ja kuorintaa - jo vuodesta 2009 ;)

      Poista
  20. Minulla on noista yhteistyöpostauksista jäänyt ehdottomasti parhaiten mieleen KSA Silmäkeskukseen ja laserleikkaukseen liittyvät jutut. Pohdin itsekin paljon silmäleikkaukseen menoa niihin aikoihin ja nyt omasta silmäleikkauksestani on jo vähän yli puoli vuotta - kävin tosin Medilaserissa, enkä KSA Silmäkeskuksessa. Siitä huolimatta oli todella mielenkiintoista lukea kokemuksistasi!

    Jos taas miettii siltä kannalta, mikä toimii blogissa parhaiten, niin varmaan Islannin luontoon ja matkailuun tai esimerkiksi issikoihin liittyvät yhteistyöpostaukset. Äkkiseltään tulivat ainakin nyt ne mieleen, vaikka varmasti muitakin sopivia aiheita on.

    - Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menikö sun leikkaus hyvin?
      Tuo KSA on kyllä blogijutuista vaikuttanut elämääni eniten. On niin tajuttoman siistiä olla taas piilariton!!

      Poista
    2. Niinpä, piilariton ja silmälasiton elämä on kyllä juuri niin ihmeellistä kuin kuvittelinkin :) Leikkaus meni siis hyvin (menetelmä femto). Toisessa silmässä tosin näkö on pikkuisen huonompi kuin toisessa, mutta ero on niin pieni, ettei uusintaleikkausta suositeltu, ja harvoin kai molemmissa silmissä ihan samaan tulokseen päästään. Lähtötilanteeni oli noin -6 luokkaa, joten olen kyllä ollut todella tyytyväinen.

      Poista
  21. Kuorintasukat ehdottomasti! Kehitin itselleni pakkomielteen niihin sukkiin. Muutaman kuukauden hiplasin kantapäitä ja mietin ihanaa olisi, jos saisin kaikki kovettumat pois, mutta en koskaan kaupassa raaskinut ostaa niitä. Mies oli luultavasti kuunnellut tarpeeksi huokailuja kuorintasukkien perään, joten sain ne häneltä nimipäivälahjaksi :D

    Joskus myös mainostit Madaran pihlajavoidetta sekä hyviä alennuksia ja se oli myös itselleni tosi positiivinen yhteistyö. Nokkosvettä vähän myös himoitsin sen synnäripostauksen jälkeen, mutta en kuitenkaan vielä hankkinut.

    Tässä blogissa (kuten monissa muissakin) kaupallisuus on pelkästään positiivista ja yhteistyöpostauksia ja muita postauksia tulee sopivassa suhteessa. Ei kaikki yhteistyöt välttämättä kiinnosta, mutta välillä osuu joitain tosi hyviäkin. Lisäksi olen iloinen siitä, että lempibloggaajat saavat korvausta tekemästään työstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavista sanoista, Hannis! Mulle on tärkeää että lukijat ei koe mainoskuvioita ärsyttävinä; eikä se varmaan mainostajistakaam kivaa olisi. Sopivan tasapainon löytäminen on tärkeää :)

      Poista
  22. Postaukset silmien laserleikkauksesta kiinnostivat, koska itsekin olin harkinnut sellaista.

    VastaaPoista
  23. Matkailuauto ja kuorintasukat... Mä kerään vieläkin rohkeutta kokeilla niitä sukkia...
    Mielestäni kaupallisuus näkyy täällä ihan positiivisena, kertaakaan ei ole tullut huonoja viboja:)
    Parasta on aivan ihanat kuvat ja kiinnostavasti kirjoitetut tekstit. Olen koukussa:)

    VastaaPoista
  24. Mulla on parhaiten jäänyt mieleen sun silmäleikkaus, koska oon siitä niiiiin kade ;) Omalla kohdallani ko. leikkaus ei siis ole mahdollinen, siitä kademieli. Mä tykkään sun tyylistä kirjottaa, jopa kaupalliset postaukset tulee aina luettua, koska ne on hyvin kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi ettei leikkausta voi tehdä - jos siis ymmärsin oikein? On kuitenkin hyvä että ennakkotarkastuskriteerit ovat tiukat, ettei tule hankaluuksia tai vaivoja jälkeenpäin.

      Poista
  25. Minulle on parhaiten jäänyt mieleen ne lasten turvarannekkeet. Aihe oli oman perheen matkan takia ajankohtainen enkä ollut sitä ennen kuullut että tarkoitukseen on myynnissä valmiita tuotteita. Ostamaan en listauksessa mainittuja tuotteita kuitenkaan päätynyt.
    Pirkko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsin ne omasta aloitteellisuudesta, en siis saanut postauksesta rahaa (enkä ilmaista testituotetta). Mutta kiva kuulla että koit aiheen tärkeäksi!

      Poista
  26. Joogavideot ja kuorintasukat tuli mullakin ensimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukku! Nää kaksi tuntuukin keränneen täällä paljon mainintoja. :)

      Poista
  27. oijoi, nyt kyllä voitan joulusuklaata ja sitä parasta lakusuklaata!! mulle jäi mieleeni se "laihdustusvyö" jota käytit synnytyksen jälkeen (en tosin löytänyt sitä tuosta linkistä pikaselaamisella). Kivasta sä bloggaat kuvin ja tekstein noin sponssatut jutut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tuotteen ilmaiseksi testiin mutta se ei ollut varsinainen yhteistyöpostaus.. Vyöjutut osuu syys- ja lokakuulle; nyt olen jo lakannut käyttämästä.

      Poista
  28. Novelle ja Saara saa siaruksen! :-D Se oli ihana postaus!

    VastaaPoista
  29. Joogavideot ja kuorintasukat tuli mullakin ensimmäisenä mieleen.

    VastaaPoista
  30. Jotenkin mua on tama kaupallisuus hairinnyt, en oikein osaa ajatella blogin kirjoittamista tyona. Mutta siihenkin olen tottunut eika silla ole enaa valia. Valeaidin blogissa kommentoin, etta mieluummin kaupallistuminen ja enemman tekstia, kuin lopettaminen! Ehka tama on tallaista suomalaista kateutta :) Enka edelleenkaan osaa ajatella blogin kirjoittamista tyona, vaikkei se loogista olekaan.

    Yhteistyopostauksista ei ole ihmeita jaanyt mieleen, Yoogaia, koska olin itsekin sita katsonut, ja ylhaalla muistutettiin silmalaserista, sita luin mielenkiinnolla koska liippaa lahelta. Parasta antia kuitenkin on tekstit normaalista elamasta, tai joskus myos tuotejutut, joista et saa rahaa (esim se upea loma-asunto, missa juuri olitte). Tuotejuttuja ei tarvita enempaa, ne ovat yleensa nice to have, mutta eivat taman blogin parhautta.

    Loppuun viela kiitos mahtavasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rehellisestä kommentista - tämä oli hyvä!

      Poista
    2. Ja siis ei tarvii harmitella siitä että ei lukijana ymmärrä bloggausta ammattina - tämä on valitettavan "uusi" juttu myös monille firmoille ja perinteisen median edustajille :)

      Poista
  31. Miettimättä muistan matkalaukku- ja hammasjutut. Varsinkin jostain syystä lasten matkalaukkutestaus jäi mieleen, samoin sen yhden purkkajutun muistin, kun ensimmäistä kertaa itse ostin jutussa mainittua xylitol-purkkaa (ihan omasta kiinnostuksesta tosin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se lapsen Samsonite on edellleen meillä käytössä - kersan lempilaukku... Haluaisi ottaa sen mukaan mm. tarhaan.

      Poista
  32. Saara saa sisaruksen (ehkä kohta meillekin ajankohtaista) ja kuorintasukat (en ole vielä uskaltanut kokeilla). Tykkään kyllä lukea vauva- ja lapsijuttuja, matkailusta, sekä hauskoja tai hämmentäviä huomioita kahden kulttuurin yhdistämisestä (tai islantilaisista ylipäätään). Eli kaikkea mitä sun blogista jo löytyy.

    T. Heini

    VastaaPoista
  33. Ne muovikuoret hampaisiin kiinnostivat ja kiinnostavat edelleen ( saa taas joskus laittaa päivitystä!). Mulla on luonnostaan tosi keltainen hammasluu ja haluaisin kuoret, mutta hirvittää se että hampaista hiottaisiin pintaa pois. Siksi tämä hellävaraisempi tapa on superkiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon ollut tosi tyytyväinen. Nyt 1,5 v jälkeen ei ole ollut muovikuorissa mitään kellastumisia, halkeamia tms. Kirjoitin vuosi jälkeen -postauksen tän vuoden heinäkuussa. Huomasitko sen?

      Poista
    2. Joo huomasin ja kiitos siitä! Kiva kuulla myös, että ne on senkin jälkeen pysyneet hyvinä. Tää on varmaan sellainen aihe, joista päivitykset kiinnostaa siihen asti, että niissä alkaa näkyä kulumisen jälkiä. :)

      Poista
    3. Niin, voisin vielä mainita, että mua ei periaatteessa häiritse yhteistyöpostaukset ollenkaan. Tuolla joku sanoi, että nauttii mieluiten kulttuurinsa mainoksetta, mutta aika vähissä on sellainen kulttuuri jota saa nauttia maksutta kuten blogeja. Ja se vähäkin on yleensä vähintäänkin verorahoista tuettu.

      Se kyllä vähän ärsyttää tai ainakin saa suhtautumaan mainospostaukseen skeptisemmin, kun sama yhteistyökumppani "sattuu" tulemaan vastaan monessa eri blogissa. Pidän eniten niistä, joissa bloggari itse on ollut aloitteellinen tai se sopii muuten erityisen hyvin blogin aihepiiriin.

      Poista
    4. Hammaslekuri veikkasi kestoksi n 5 v, sen jälkeen ne kannattaisi kuulemma uusia. Saapa nähdä, mennäänkö sinne asti!

      Poista
  34. Meillä on kyllä huippu työkaverit! Oikein kun alkaa pohtimaan, mä olen tutustunut blogin joko suoraan tai välillisesti ihan hurjaan määrään ihmisiä. Moni on tietenkin enemmän hyvän päivän tuttuja, mutta sitten on myös niitä läheisiksi muodostuneita.

    Tunti muiden blogien lukemiseen ja kommentointiin – tuon mäkin tahtoisin sisällyttää työpäiviini! Blogeja luen kyllä siellä ja täällä, mutta ikinä ei oikein tunnu olevan aikaa kommentointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja mun lemppariyhteistyöpostaus sulta on se sun tekemä lastenkirja – ihana! Ja idea, jonka tahtoisin vielä lasten kanssa yhdessä toteuttaa.

      Poista
    2. Mulla se on sellaista 5-10 minaa kerrallaan. Yleensä imettäessä ;)

      Poista
  35. Silmät ja hampaat 😄 Ja Jenkki-postauksesta opin, että sitä pitää jauhaa 5 kertaa päivässä, jotta siitä on jotakin hyötyä. Nyt en tosin jauha ollenkaan, kun Jenkeistä ei Jenkkiä saa. Onneksi jouluna pääsen taas täydentämään varastoja. Yoogaia-postaus sopi mielestäni hyvin äitiys-/perheblogiin, joka tämä kaiken muun ohella on, ja taisinpa sitä tämän blogin innoittamana kokeillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islannistakaan ei saa... Ostan Suomen-reissuilta purkkaa aina lentokentältä isoja pakkauksia kotiin tuliaisiksi.

      Poista
  36. Yoogaia mullakin tuli ensimmäisenä mieleen, koska sitä sinun innoittamana kokeilin ja tykästyin kovasti! Kuorintasukkia kokeilin myös sun postauksen inspiroimana ja pidin niistäkin!
    Olen huomannut, että mulla vaikuttaa paljon se mistä blogista luen yhteistyöbloggauksista: esim. Yoogaiasta olin lukenut jo aiemmin Kemikaalicoctail -blogista, mutta vasta kun luin sun kokemukset samasta asiasta, niin vakuutuin et sen on pakko olla hyvä juttu.. Ja niinhän se oli :)
    -Pie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, meitsi tuulettaa :) kiitos siis kivasta kommentista

      Poista
  37. Madran kosmetiikka, pari tilausta tehty ja joulupaketteihin on menossa Madra-tuotteita. Jooga-sivustolla kävin, kirjauduin ja turhauduin. Ei ollut mun juttu.

    -SatuT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *Madara

      -SatuT

      Poista
    2. Mä en vieläkään tykkää perinteisitä tunnin mittaisista joogista, niissä on tylsää. Ei vaan voi mitään... Yoogaiassa kivoimpia on ne vartin tai puolen tunnin selkä-hartia-niskajumpat. Sopii hyvin nykyiseen elämäntilanteeseen pituutensa puolesta.

      Poista
  38. Ai että, kylläpä tuli tästä ihan kaiken kaikkiaan mahtava fiilis - ihan tässä oikeasti mietin pitäiskö munkin sitten nipistää ihan oikeasta työstäni tähän toiseen vähän rakkaampaan työhön enemmän aikaa...

    Kaupallisista tuli mulle ekana mieleen sun kaikki omat jutut, ihailen niin kovasti sun yrittäjyyttä :) mutta kyllä noi yoogaiat kieltämättä mullakin nousi, johtuisiko tosta hyvästä kuvasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi ukon ottamat kuvat on kyllä aina parhaita... Mä en vaan viitsi sitä liian usein työllistää näillä blogijutuilla :D

      Mut siis kiitos!!

      Poista
  39. Yoogaia. Kun se tuli täältä ja Lähiömutsilta, tai toisinpäin, niin pakko hän sitä oli kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nautit joogasessioista :)

      Poista
  40. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  41. Yoogaia, vaikken olekaan ihan myyty palvelulle, niin ehdottomasti suosikkini kaupallisista postauksista! Jos voitan, niin haluaisin ainoastaan lakusuklaata. :D Vai onko jokin muu islantilainen suklaa yhtä hyvää? Ystäväni toi meille lakusuklaata Kiinaan asti ja olin myyty. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lakusuklaa on kyllä parasta :) Mutta ovat ne muutkin ihan hyviä, esim paikallinen riisisuklaa on kans ihan yksi mun suosikeista!

      Poista
  42. Yoogaia tai Madara, syystä että molemmat pyörii omassa elämässäkin. Multa ei löydy tällä hetkellä selkärankaa edes sen vartin joogan vertaa vaikka katseluoikeutta olisi ensi kesään saakka, täytyisi ryhdistäytyä. Tulee muuten turhan kalliiksi kertajoogaaminen :'D ja vessan kaappi on Madaraa pullollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herää aamulla vartti aikaisemmin? (Joke - mä en pysty siihen, pinnistelen mieluummin illalla myöhempään hereillä ü)

      Poista
  43. Se "Nyt v*ttu nukkumaan!" ei tainnut olla sponssijuttu, mutta se oli ihan paras kaikissa kategorioissa :D (Sun hauska tyyli lukea sitä sekä kaikki ilmeet ja eleet oli kirsikkana kakun päällä!). Varsinaisista sponssijutuista ykkönen oli se Novelle/Saara saa pikkusiskon eikä vähiten sen loistavan kirjakuvituksen takia!

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei ikävä kyllä ollut sponssi... Tosin kirjat sain kyllä ilmaiseksi kustantajalta. Siellä vissiin joku on ollut hyvin perillä huumorintajustani :D

      Kiitos kuvituskehuista - ois kyllä siistiä jorinoida tuollaisia satuja enemmänkin, ihan omaksi iloksi. Kun ois vaan enemmän aikaa...

      Poista
  44. En tiedä, onko sponssijuttu, mutta matkaopas -kirjasi ostin jutun innoittamana. Samoin suunnittelen tulevaisuudessa issikkaretkelle osallistumista järjestämänäsi. Islannissa siis. Ja alan vaihtoakin on meneillään.. josko työharjoittelua siellä nurkilla joku päivä! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi omat kirjajutut ei oo ollut sponsseja, eli niistä ei ole esim kustantaja maksanut minulle. Mutta nostan niitä kuitenkin välillä esiin, onhan se kivaa että kirjat myy :)

      Poista
  45. Saara saa sisaruksen on varmaan mun suosikki, mutta kaikissa sun kirjoituksissa on hyvä asenne. Ilo lukea.
    T: Marianne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marianne! Se kirja oli mustakin hauska tehdä - kuvitus on ainakin niin amatöörimäistä että kukaan ei voi epäillä tilaustyöksi, heheh..

      Poista
  46. Yoogaia, kuten näköjään monella muullakin ja sitten se lastenkirjaprojekti, joka oli ihan hillittömän hyvä idea.

    -Hanna

    VastaaPoista
  47. Kuorintasukat -- on jo ollut kaksi paria käytössä. Oma kirjasi -- se piti heti ostaa elektronisena, kun täällä siitä luin. En tiedä, sisältyykö crossfit-juttuihisi mitään sponssihenkisyyttä, mutta se on myös asia, jota olen blogisi innoittamana ryhtynyt kokeilemaan ja harrastamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cf on mulle puhdas harrastus; ei ole tarjoutunut yhteistyötä vielä sillä saralla. Ehkä joku päivä, jos hyvä tuuri käy!

      Mut mahtavaa kuulla että säkin löysit lajin. Se on niin addiktoivaa, hyvällä tavalla.

      Poista
  48. Muistan evocin kameralaukun siitä matkalaukku sponssista!
    Erilainen ja hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja se laukku on edelleen tosi kovassa käytössä, kulkenut ukon mukana jäätiköillä, hevosen selässä jne.

      Poista
    2. Ja hieno juttu päivän Hesarissa!

      Poista
  49. Taisi se Lumi Accessoriesinkin laukku olla yhteistyöpostaus. Hyvin jäi mieleen toiselle ulkosuomalaiselle, jolla Lumin tuotteet eivät entuudestaan olleet tuttuja. Nyt olalla keikkuu Lumin Cognac Laptop bag ja se on aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ei itse asiassa ollut, ostin laukun itse. Mutta kivaa jos tykkäsit! Eihän noi Lumi-laukut halpoja ole, mutta kyllä ne sitten käytössä kuulemma kestääkin. Ja ovat pirun nättejä :)

      Poista
  50. Hampaat, purkka, silmät ja kuorintasukat ovat jääneet minullakin. Sinä kirjoitat aina sillain mielenkiintoisesti, jos mulla ei ole paljoakaan aikaa, niin katson vähintään, oletko sinä kirjoittanut jotain :-)
    T: Lukija Saksasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No wau, onpa kiva kuulla - vilpitön kiitos!

      Poista
  51. Se tekemäsi Saara-kirja on jäänyt mieleen, se oli huippu! Ja ne kuorintasukat, hyvin havainnollinen postaus... En tosin vieläkään ole raaskinut ostaa niitä, 27 euroa!! Kyllä siinä alkoi miettiä, että mitä kaikkea muuta esim. ruokaa sillä rahalla jopa samasta marketista saa. No, ehkä joululahjaksi voisi hankkiutua korppujaloista eroon ;) Ja monta muutakin juttua on jäänyt mieleen, mutta nuo nyt ensimmäisinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että pidit kirjasta! Ihan mahtavaa että niin moni on maininnut sen.

      Poista
  52. Täytyy sanoa että ilman jälkikäteen skrollailua / hakua en muistaisi yhtään sponssipostausta... eli eivät taida mulle jäädä kovin tehokkaasti mieleen vaikka muuten kyllä seuraan blogiasi innolla ja mielenkiinnolla. Mutta tuo viimeisin eli Ella's Kitchen on ehkä mun suosikkini koska kirjoitus on vielä muistissa ja omassakin perheessä ajankohtainen tuote.
    -Saksan kirjeenvaihtaja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut sehän on toisaalta myös hyvä asia - eli ainakaan ne eivät ole siis pompanneet liikaa ns. silmään.

      Poista
  53. Yoogaiaan liityin tämän vuoksi. Samoin Madaraa ostin ensimmäisen kerran, kun lyhyen ajan sisällä sekä sinä, projectmama että livekaverini rummuttivat sitä. Yoogaia jäi kun löysin hyvän liveliikuntapaikan, mutta Madaraa meinaan ostaa Suomesta lisää. :)

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin hankin Madarat aina Suomesta, Islannista kun niitä ei taida tällä hetkellä edes saada. Niitä sai johonkin aikaan mutta hinta oli niin paljon kalliimpi kuin Suomessa, että en raaskinut ostaa.

      Poista
  54. Saara saa sisaruksen, ehdottomasti! Ihan huikea stoori.

    Asiaan mitenkään liittymättä, mistä lie johtuu, ettei täällä Islannissa aurata teitä eikä etenkään jalkakäytäviä kunnolla??

    -Yohannna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä!! Ihan sairaan raivostuttavaa. Tämä on niin autoilumaa, että jalankulkijat hoidetaan aina viimeisenä... se on harmi.

      Poista
  55. Silmäleikkausjuttu, vaikka en itse ole edes harkinnut leikkauttaa kohtuullisia miinuksiani. Kokemuksista lukeminen on kullanarvoista operaatiota harkitseville, kun tehtyä leikkausta ei voi hylätä niin kuin jotain tavara-virhehankintaa.

    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä totta; sitä pitää harkita pitkään ja hartaasti.

      Poista
  56. Jooga jäi mieleen täälläkin, en kyllä itse kokeillut, mutta on korvan takana hautumassa sopivaa hetkeä, samoin kuorintasukat - tosin ne sukat tulikin vähän joka paikassa vastaan, niin tehokkasti, että tuli itsekin testattua, insinörtti kun innostui ideasta melkoisesti, ainakin mieheksi... (niitä kuoriutuvista jaloista otettuja kuvia ei kyllä kehtaa esitellä kenellekään)

    VastaaPoista
  57. Yoogaia myös minulle ja lasten matkalaukku.

    Kuorintasukat jäi myös mieleen, mutta ehkä vähän negana, koska Scholl teki silloin vahvaa kamppista ja tuntui, että ne sukat tulevat joka blogissa vastaan + muu mainonta. Se oli jotenkin liian läpinäkyvä kamppis ja tuotteena ei ehkä ihan tähän sun blogiin istuva. Paitsi että kyllähän se juttu niistä oli hauska :D

    Tyylisi on sellainen, että sponssijututkin ovat olleet ihan kivaa luettavaa ja kaupallinen yhteistyö on mielestäni hyväsisältöisessä blogissa täysin OK ja musta on aika kiva tietää, että osaava kirjoittaja saa työstään myös korvausta myös tuolla tavalla. Ei me kuitenkaan eletä vain hyvästä mielestä kukaan.

    VastaaPoista
  58. Yoogaiasta kuulin muistaakseni täällä ensimmäistä kertaa, ja sen jälkeen ei ole ollut paluuta entiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla! Mäkin käytän palvelua yhä...

      Poista
  59. Yoogaiaa testasin minäkin sinun innoittamanasi. Eipä ne sponssijutut oo koskaan sun blogissa häirinny, ku jutut on niin mukavasti kirjoitettuja :)

    VastaaPoista
  60. Kuorintasukat ovat jääneet mieleen kummittelemaan niin pahasti, että sellaiset täytyy joskus muistaa omaan talouteenkin hankkia. Tämä oli taas hyvä muistutus asiasta! �� Myös tämä viimeisin smoothietötsäjuttu oli mielenkiintoinen. Vaikka näin lapsettomana en olekaan kohderyhmää, niin silti tekee mieli kyseistä konseptia testata. Yhteistyöjutut on mielestäni olleet hyviä ja niitä on sopivassa suhteessa. Käsittelet aiheet/tuotteet aina perusteellisesti ja laadukkaasti. Jatka samaan malliin! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatketaan - tai ainakin yritän! Kiitos :)

      Poista
  61. Kuorintasukka-postaus on jäänyt mieleeni. Päätin silloin, että testaan niitä heti (mutta tunnustan, etten ole vieläkään "uskaltanut")

    Mä vaan yksinkertaisesti tykkään sun blogistasi tosi kovin. Kun näen, että oot kirjoittanut uuden jutun, niin säästelen sitä hetkeen, että lapset nukkuu ja saan keskittyä vain siihen :)

    Rose

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa piristävä kommentti tämäkin. Kiitos!

      Poista
  62. Kiitos blogistasi! Olen aikanaan löytänyt sinut Project Maman kautta. Pidän omilla jaloillaan seisovista naisista, joilla elämässä on muutakin kuin äitiys. Omalle keskeneräisyydelle on virkistävää nauraa :D
    Blogisi ei ole liiaksi kaupallistunut, ja minusta on ihan kiva lukea sopivan harvoin esiintyviä käyttäjäkokemuksia yms. Yksi, johon tartuin on Yoogaia! Kiitos sinulle siitä vinkistä - myös niskani kiittää!
    - Sini -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sini! Mä löysin blogimaailman - ja "terapeutin" - just PM:n kautta. Skool sille!

      Poista
  63. Kiitos Satu ihanasta blogista! Luen sitä ilolla, koska olet erinomainen kirjoittaja ja aiheesi ovat mukavalla tavalla viihdyttäviä ja monipuolisia. :)

    Olen pohtinut paljon tätä blogien kaupallistumista. Se on todella ristiriitainen asia. Vähän sama kuin tv-sarjojen tuotesijoittelut. En vaan lämpene, vaikka ymmärrän syyt. Suomessa (ja ehkä Islannissakin) on kallista tuottaa ja elää. Jostain se raha on revittävä. Mutta minun silmääni se lukijana ja katsojana vain yksinkertaisesti häiritsee. Kun kulttuurinen tuotos on muuten nautittava, ja sitten tulee mainos, se vie fiiliksen.

    Sitä arvostan, että blogeissa mainostetaan nykyisin avoimesti. Kerrotaan, että tämä oli yhteistyöpostaus yms. Se vähän kuin mainoskatko, sen tuotesijoittelun sijaan. Mutta kyllä siinä silti vähän maku menee, kun lukee samana päivänä 8 eri blogista niistä hiton kuorintasukista. Ei ne nyt niin fantsuja tuotteita voi olla, että niitä pitää sillä intensiteetillä mainostaa. Joogan mainostaminen ei ainakaan itseäni niin kovin nypi, vaikka en mikään joogaguru olekaan.

    Olen pohtinut, olenko kateellinen. En tunnista sitä aikanaan itse, koska en edes haluaisi blogata työkseni. Olen pohtinut tätä verotusaspektia: on puhuttu että bloggaajien pitäisi maksaa saaduista tuotteista veroja. Monet bloggaajat ovat sitä vastustaneet ja siinä tunnista itsessäni ärtymystä. O helppoa laskea päässään, millaisista summista on kyse, kun bloggaaja saa lahjoituksena kalliita lasten toppavaatteita ja paljon paljon muuta pitkin vuotta. Jos niistä ei joudu maksamaan edes sitä verotusarvoa, niin epäreilultahan se tuntuu. Se on osa bloggaajan työtä ja palkkioita, rahanarvoista tavaraa. Kyllä minäkin maksan ja joudun maksamaan kiltisti veroni palkastani vaikka se ei tulekaan tavarana. Mitä mieltä Satu olet näistä? Mun mielestä tässä asiassa noin yleisesti toivoisin bloggaajilta enemmän avoimuuttta: jos tuote on vain kuvauslainassa, se olisi hyvä kertoa. Ja jos tuote on ostettu itselle, mutta halvemmalla, sekin olisi kiva lukea. Sen sijaan usein jää vain käsitykseen, että bloggari on saanut taas kerran postausta vastaan ilmaiseksi kalliita asioita, joista ei maksa veroja. Se, että saa jotain bloginäkyvyyttä vastaan on minun ymmärtääkseni työtä, josta maksetaan palkkiota. Ja työstä maksetaan veroja.

    No, tämä varmaan kuulosti nyt aika ikäväsävyiseltä kirjoitukselta, jollaiseksi ei ollut tarkoitettu. Haluan vain näitä tiettyjä lieveilmiöitä pohtia ihan ääneen ja kuulla mitä mieltä sinä olet niistä? Pääasiassa mun mielestä blogit on mielenkiintoinen ja upea juttu, joka antaa enemmän kuin vie niin lukijoille kuin tekijöille. Mutta näin räjähdysmäisesti kasvanut uusi mediamuoto tuo kuitenkin aina mukanaan niitä huonojakin puolia joista olisi myös hyvä puhua avoimesti. :)

    Niin ja P.S. Mun mielestä täällä Salamatkustajan tontilla mainospuoli on hoidettu avoimesti ja rehellisesti, oikeinkin hyvin. En ole ärsyyntynyt täällä mainoksista. Mutta jos saisin valita, nauttisin kaiken kulttuurini aika mainoksetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan ikävältä, vaan hyvää pohdintaa. Kiitos!

      Avaan tätä vähän omalta kannaltani.

      Jos mulle lähetetään näytteinä tuotteita, kuten vaikka kirjoja, joita en ole tilannut, mä en näe velvollisuutta raportoida niiistä Islannin verottajalle. Ne lähinnä ehkä nauraisivat minut ulos toimistostaan :D Katson ne lahjoiksi. Mitään kallistahan meille ei lahjoiksi (tai ainakaan mulle) ei lähetellä.

      Kalliimmat tuotteet raportoin tuloksi firmani kautta, jonka kautta siis pyöritän kaikkea mahdollista kaupoista blogiin ja kirjahommiin. Ja sitten raportoin ne kustannuksiksi, jos käytän niitä postauksen tekemisessä (koska tarvitsen niitä tuotteita sen jutun synnyttämiseen eli ovat ns. tulonhankkimiskuluja). Jos en käytä tuotteita postauksen tekemiseen vaan pidän ne itselläni huvin vuoksi, raportoin ne tuloksi jos ylittävät tietyn arvon Islannin verotuksen sääntöjen mukaan.

      Veroja maksan ihan tavallisesti firmani maksamasta palkasta ja firma maksaa veroja voitostaan.

      Mä olen toiminut myös vuosia toimittajana ja saanut kaiken maailman tuotteita testattavaksi, kutsuja täysylläpidetyille lehdistömatkoille jne., eikä niistä koskaan mitään verotusjuttuja kyselty. Koska kyse oli työmatkasta, ei huvireissusta, niin ei sitä annettua matkaa oikein voi tuloksikaan katsoa. Eihän kukaan maksa jollekin siitä hyvästä, että saa tehdä töitä. Muutamat lehdet eivät osta matkajuttuja joita varten oli saatu ilmaiseksi palveluja, mutta useimmat ostavat. Ja onhan se täysi mahdottomuus tehdä hyvä matkajuttu esim. Dubaista ilman jeesiä paikallisilta yhteistyökumppaneilta. Juttupalkkio ei riittäisi kuin ehkä just ja just kattamaan lennot ja hotellin. No, tämä nyt on toinen juttu, mutta kuitenkin liippaa aihepiiriä läheltä :-)

      Poista
    2. Se, että bloggaaminen nähdään työnä, itse asiassa selkiyttää kuviota paljon: palkasta maksetaan veroja. Jos tätä tekee harrastuksena ja saa vaikkapa paljon ilmaista tavaraa blogin kautta mutta ei ole omaa firmaa (ja siinä samalla taloushallinto-osaamista, omaa tai kirjanpitäjältä ostettua), käy paljon helpommin niin että verotusasiatkin jäävät retuperälle.

      Poista
  64. Hei. Minulle tulee ensinnä mieleen Yoogaia postaus. Ehkä siksi, etten ollut sellaisesta ennen kuullut ja kovasti alkoi kiinnostamaan. On valitettavasti vieläkin aikomustasolla, jospa joulun jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden alussa on hyvä aloittaa joku uusi harrastus :) Jumppasaleilla on ihan sikatäyttä aina tammikuussa, mutta kotona voi joogailla rauhassa.

      Poista
  65. Kuorintasukat tuli täälläkin ekana mieleen :D ja ne ostin miehelleni kun niitä monessa blogissa hehkutettiin. Vähän olivat kyllä pettymys :/
    Pikkuisen on alkanut myös ärsyttämään juuri tuo samanaikaisesti mainostaminen juuri näissä eri blogeissa. Esim nuo sukat, jenkki, nyt soseet ja kotisiivous (ei taida olla sulle tulossa? :D )
    Mutta kiitos muuten ihanasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei ne tänne Islantiin asti siivoojia lennätä ;-) Vaikka mielelläni olisin tuohon yhteistyöhön kyllä lähtenyt mukaan.

      Poista
  66. Parhaimpia sponssijuttuja ovat olleet sellaisista tuotteista, mitä käytän/ voisin itse käyttää. Viime aikoina siis Yoogaia- ja Madara-jutut. Tykkään kyllä lueskella kaikkia juttuja täällä, kiva kun viime aikoina niitä on tullut tiheään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut aikaa kirjoitella enemmän vauvan nukkuessa päiväunia - mikä on tosi kivaa! Siis se kirjoittaminen. Ja sekin kyllä, että bebe nukkuu hyvin.

      Poista
  67. Minulla on jäänyt parhaiten mieleen kuorintasukat ja jooga, kuten näköjään monelle muullekin. Ja molemmat onkin käytössä edelleen :)

    Minua ei juurikaan häiritse kaupallisuus, mutta pidän siitä, että selkeästi kerrotaan, milloin on kyseessä joku yhteistyökuvio. Silloinhan voi halutessaan skipata koko jutun (vähän sama kuin jos lähtisi telkkarin äärestä mainostauolla jääkaapille ;D

    Ehkä ainoa miinus tosiaan siitä, että usein samasta aiheesta sitten kirjoitetaan monessa blogissa lähes samaan aikaan. Tosin huomaan silti lukevani postaukset, koska usein näkökulma ja kokemukset voi olla vähän erilaiset.

    Itse asiassa kiinnostaisi tietää, että voitteko itse täysin valita, mitä juttuja otatte kokeiluun/mainostettavaksi ? Onko koskaan käynyt niin, että kokeilun jälkeen olet päättänytkin, että ei hitto ei tästä voi mitään hyvää sanoa ja postaus jää tekemättä ? Onko sellainen edes mahdollista ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on noi kampanjat, joiden ajoista me ei voida päättää. Voidaan vain päättää, ollaanko messissä vai ei. Mainostaja päättää, milloin se haluaa mainostaa.

      Me saadaan siis itse ihan täysin valita, mitä otetaan testattavaksi/mainostettavaksi ja mitä ei. Mulla on käynyt pari kertaa niin, että tuote ei vaan ole toiminut mulla ja on tuntunut siltä että en ole halunnut sen takia antaa moiselle tilaa blogissani. Juttu on jäänyt tekemättä omasta tahdosta eikä silloin ole tullut tietenkään myöskään tuloja.

      Poista
  68. Yoogaia! Rohkaistuin kokeilemaan ja nyt pitäisi tilata kolmen kuukauden setti taas. :)
    (Nam! Lakusuklaata! Saatiin sitä tuliaisiksi tytön kummilta, joka oli kesän töissä Islannissa. Nannaa!!)

    VastaaPoista
  69. Minusta on ihanaa, että vaikka teet kaupallisia yhteistyöjuttuja, en oikeastaan edes huomaa niitä. Eli ne on todella hyvällä maulla toteutettuja ja sulautuvat niin hienosti siihen mistä muutenkin tuntuisit kertovan. Jatka samaan malliin ja ihanaa joulunodotusta Islantiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa kiva kuulla! Tähän mä pyrkinkin, että ne tosiaan sopivat sisältöön. Mutta tärkeää on kuitenkin se, että ne erottuvat sisältöyhteistyöjutuiksi.

      Poista
  70. Malarian suosittelu toi tuotteen meidän perheen käyttöön. Kiitos!

    VastaaPoista
  71. Ja myös Madaraa on käytetty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi Malaria-kuuri vuodessa piristää ;)

      Poista
  72. Ihan hirveästi en kiinnitä yhteistyönä kirjoitettuihin juttuihin huomiota. Siis siten, että erottelisin niitä mielessäni blogin muusta tekstistä. Piti oikein käydä katsomassa, että mitä juttuja sulla on ollut sponssina muilta. Se Novellen sponssijuttu-lastenkirja on jäänyt mieleen, sitä silloin hihittelin itsekseni. Ei ole kyllä meillä luettu vielä sitä lapsille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, sen aika ehkä tulee vielä ;)

      Poista
  73. Asun Saksassa ja ostin sinun innoittamana kuorintasukat kesällä Suomesta kun niitä ei täältä saa! ;) Oli muuten loistavat, jouluna pitää taas ostaa uudet!

    VastaaPoista
  74. Kommenteissa näkyy tulleen aika monta sellaista postausta lukijoille mieleen, joita on pidetty sponssipostauksina ja jotka ovatkin olleet "vain" muita yhteistyökuvioita tai sitten ihan Satun omia tuotesuosituksia ilman mitään yhteistyökytköstä. Ehkä harva tarkistaa niin tarkasti saati muistaa myöhemmin mikä postaus nyt oli minkäkinlainen yhteistyö, mutta kun näitä epäselvyyksiä oli tässä useampi, jäin miettimään, onko yhteistöiden merkitsemisessä sitten kuitenkin jotain mitä voisi tehdä selkeämmin. Sinänsä Satu kyllä merkitsee kaupalliset kuviot ohjeiden mukaisesti, eli mitään valittamista ei ole, mutta samalla kuitenkin tämä aihepiiri yleisemmällä tasolla mietityttää. Toisaalta bloggaaja ei ole lukijoille tilivelvollinen siitä millaista hyötyä itselleen mistäkin yhteistyökuviosta saa, toisaalta itse lukijana arvostan erittäin paljon esim. Noora Shinglerin Kemikaalicocktail-blogissaan lanseeraamia selkeitä ja yksiselitteisiä leimoja: onko tuote saatu testiin, onko bloggauksesta saatu palkkaa jne. Ymmärrän kyllä, jos joku toinen bloggaaja kokee ettei halua olla niin avoin ja yksityiskohtainen - en itsekään juuri keskustele palkastani julkisesti. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä Satu ajattelee tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne Nooran tägit on kyllä ihan huippuja; informatiivisia ja näyttää hyvältä. Kysyin häneltä aikanaan, josko voisin saada itsellenikin sellaiset (maksua vastaan, tietysti). Mutta asia on jäänyt. Pitääkin yrittää ehtiä edistää sitä jossain vaiheessa...

      Mulla on ollut tapana kirjoittaa tekstissä, jos tuote on saatu ilmaiseksi testattavaksi tai lainaan, mutta tuollainen merkki olisi kyllä kätevämpi. Ei tarvitsisi erikseen kirjoittaa asiaa auki, eikä näköjään kaikki aina kiinnitä niihin tekstipätkiin huomiotakaan.

      Poista
  75. Mieluiten blogit ilman mainoksia. Kuitenkin, jos mainoksien ansiosta voin lukea enemmän tavallisia postauksia, niin kestän yhteistyöt kuin nainen. Sitä paitsi nykyään jo ihan kiinnnostuneena luen ja vertailenkin, millaisesta kulmasta eri bloggarit tiettyä tuotetta mainostavat. Eli nykyään yhteistyöpostaukset ovat laadukkaampia kui n ennen, jolloin kovin irrallisina tai päälle liimatulla hehkutuksella ne vain ärsyttivät -> hypin lukematta yli. Siis blogeissa yleensä.

    Muistelemalla mieleeni nousivat matkalaukku, silmäleikkaus ja puiset kalusteet. Ja yoogaia, kun on ollut useita postauksia. Kun selasin sponssi-tagit, kivana yhteistyönä näyttäytyi Lapin reissun sponssipostaus. Tekee mieli laduille sivakoimaan.

    lukijajokauan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me mennään taas ensi jouluna Lappiin, ja samaan mestaan. Jeij!! Nyt käyn vuokraamassa sukset samasta paikasta, josta sain ne pari vuotta sitten ilmaiseksi lainaan bloginäkyvyyttä vastaan (siinä oli siis kyse oravannahkakaupoista, raha ei vaihtanut omistajaa).

      Poista
  76. Kuorintasukat! Niitä piti heti testata itsekin ja hyvin toimivat.

    Pieni kaupallisuus silloin tällöin ei haittaa kunhan siitä on aina ilmoitettu. Nykyinen systeemi on hyvä!

    VastaaPoista
  77. Yoogaia on varmaankin se lempparini!

    Ai vitsi, miten islantilainen suklaa kelpaisi. Lakuversio on vailla vertaa!

    Lasu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen suklaalakuun tulee riippuvuussuhde...

      Poista
  78. Mulle oikeasti hyödyllisin postaus oli se hammaslaminaattijuttu, koska oon niitä harkinnut jo pidemmän aikaa. Hammaslääkäri joskus niitä mulle suositteli, mutta homma meni jäihin, kun vaihdoin kotikaupunkia. Näiden sun kirjoittamien kokemuksien jälkeen voisin vihdoinkin ehkä hankkia ne! Laminaattien lisäksi Yoogaia ja Mádara ovat jääneet jyskyttämään takaraivoon.

    Ja kuten muutama muukin kommentoi, niin ei noihin kaupallisiin juttuihin niin kiinnitä huomiota. Tarkoittaen siis, että ne ovat oikein sujuva osa blogia ja jäävät mieleen positiivisesti. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin se hammaslamineetti tarjosi tosi paljon uutta tietoa, eli olin iloinen että se toteutui!

      Poista
  79. Yoogaia on myös mulla jäänyt mieleen. Ennen kuin avaudun, sanon, että ymmärrän miksi mainoksia näkyy blogeissa ja bloggaajankin tarvitsee jostain palkkansa repiä. Mutta kuten muutama mainitsi, on se vaan ärsyttävää lukea yleisesti mainospostauksia. Se on sama kuin telkkarissa mainoskatkot, käännän niiden ajaksi kanavan toiseen. Joten samaa olen harrastanut blogienkin kanssa. Jos tulee pelkästään mainos/yhteistyökuvioita, en jaksa postausta/blogia lukea. Käytän lukemiseen rss-feediä (Feedlyä) ja harmittavasti nyt teidän blogiportaalissa on muutettu blogialustaa niin, että postauksesta näkyy vain alku. Aikaisemmin saatoin siis lukea jopa yhteistyöbloggaukset, mutta nyt kun näen tekstinpätkästä, että se on maksettu mainos, en periaatteestakaan klikkaa postausta auki. Harmi juttu! Toivottavasti tuo muutos ei ole lopullinen, koska sitten jää blogi lukematta kokonaan. Haluan kuitenkin sanoa (kaiken valituksen ohessa), että tykkään tosi paljon sun kirjoitustyylistä ja tunnut olevan järki nainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moij! Ja kiitos kehuista!

      Mä heitän melkein aina mainospostin suoraan paperinkeräykseen, koska mua ei kiinnosta joku geneerinen jauhelihan viikkotarjous. Mut jos näen mainoslehden täynnä upeita valokuvia, saatan selata sen tai jos saan meiliin uutiskirjetarjouksen tuotteesta jota olen ajatellut ostaa, klikkaan sitä. Eli mitä yritän sanoa, siis että käytän itse kohdennettua mainontaa, ja joskus hyödynnän sitä lukijana blogeissakin. Mutta ihmiset käyttää mediaa eri tavalla. Jotkut lukee lehdestä mainoksetkin, osa ei edes koska lehteen koska siellä on mainoksia.

      Tärkeintä on mulle sekä bloggaajana että toimittajana tässä mainosasiassa aina se, että mainos erottuu sellaiseksi, sekä mainosbannerit että sisältöyhteistyöproggikset.

      Poista
  80. Kirjoitukset silmien laserleikkauksesta on jäänyt parhaiten mieleen. Oli kiinnostavaa lukea jonkun rehellisiä ajatuksia leikkauksesta, toipumisesta ja lopputuloksesta.

    Elise

    VastaaPoista
  81. Mun lempparit on ne, joita olen itsekin blogin perusteella testannut eli Yoogaia ja Long Play. Mainospostaukset on ok, kun niitä ei ole liikaa ja niissäkin on joku idea/juju eikä vaan tyhjää hehkutusta.
    Ah, ja lakusuklaa kuulostaa taivaalliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, LP ja Elisa Kirja, blogini ekat sisältöyjteistyöjutut. Niistä oli kyllä mukava aloittaa.

      Poista
  82. Hei. En lukenut kaikkia kommentteja, mutta yhteistyöasiasta on sanottava, että postauksen alussa oleva "kaupallinen yhteistyö" -lause saa minut skippaamaan koko postauksen. Harmi, koska olet persoonallinen nainen ja (ne aidot) tekstisi ovat mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ei se mitään. Musta yhteistyöstä on hyvä kertoa heti jutun alussa - kaikille selvä peli. Ja skippaaminenkin on silloin helpompaa jos tietää jo valmiikso ettei yhteistyöjutut kiinnosta.

      Poista
    2. Paitsi sen haluaisim vielä tarkentaa että ne yhteistyöjutut on ihan yhtä aitoja kuin muutkin tekstit. En käytä mitään copywriterin luomia tekstejä niissäkään vaan kerron omista lähtökohdista omia mielipiteitä. Aihevalinta on vain se, josta on sovittu, ja ehkä joskus arvonta tai alekoodi tai joku tekstistä erotettu kehotus esim alekoodin käyttöön. Mutta muuten päätän sisällöstä itse, kukaan ei esim esilue noita sisältöyhteistyöjuttuja.

      Poista
  83. Mulle on jäänyt mieleen Novellen yhteistyöpostaus, jossa kirjoitit lastenkirjan. Se oli erilainen yhteistyö ja kivasti toteutettu. Minua ei yhteistyöt tai kaupallisuus haittaa. Ne kuuluvat blogeihin ja kaupanteko se on joka kannattaa :)

    VastaaPoista
  84. Mieleen jäi ne ällöttävät ja mielenkiintoiset kuorintasukat. En ole saanut ostetuksi vielä, mutta voi olla, että vielä kokeilen.

    Tunnustan myös tässä, että jätin sun blogin kun ilmoitit kaupallistumisesta. Mutta kuten huomaat ymmärsin onneksi palata takaisin! Olet vain niin huippubloggaaja että kaupallisuuden kestää helposti. Ja ne postaukset ovat olleet hyvin toteutettuja. Joten sanoisin, että jatka samaan tahtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla. Tervetuloa takaisin :)

      Poista
  85. Mádara ja nokkossuihke! Verkkokalvolleni on nimittäin piirtynyt ne kuvat nokkossuihkeen testaamisesta ja ehkä niillä oli vaikutuksensa siihen, että päädyin kokeilemaan Mádaran nokkostuotteita itsekin (lopputulos: tyytyväinen).

    Lisäksi muistan yhä miten tyrskähtelin ääneen lukiessani tekemääsi lastenkirjaa! Se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan, piirustustaitoja vähättelemättä, vain niin viihdyttävä.

    Ja lopuksi täytyy vielä sanoa, että Islantikaipuun keskellä kirjoituksiasi lukiessa tuntuu kuin saisi kokea palan Islantia itsekin. Hetkiä, jolloin Islanti tuntuu olevan aavistuksen lähempänä - kiitos siitä. Blogisi on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kamalaati kehuista, tässähän ihan punastuu!

      Poista
  86. Ehdottomasti ne kuorintasukat. Ne oli pakko hommata itelleenkin.

    Hoidat noi mainospostaukset sen verran hyvin, että en niihin kiinnitä sen enempää huomiota. Jos otsikko kiinnostaa, niin silloin luetaan :)

    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  87. Yougayan mainostus oli yhdessä vaiheessa ärsyttävää, koska itselläni palvelu ei toiminut yhtään..niin jatkuva mainosten näkeminen otti päähän. (En tiedä oliko mulla vain huono ohjaaja, kun yhteys vihdoin toimi ja aloin tehdä liikkeitä, niin ohjaaja näytti liikkeen "siirry seinän viereen ja tee näin", siinä vaiheessa kun sai reerattua maton ja koneen ja itsensä seinän viereen, niin ohjaaja katselu ruudulta oppilaiden edistymistä eikä näyttänyt liikettä uudelleen..toista samaa puoli tuntia..en digannut enkä toiste kokeile..)
    Mutta se saattoi johtua että sitä mainosta näkyi useassa paikassa samaan aikaan, niin ärsytti :D

    Tykkäisin myös siitä että mainitaan selvästi voittaako arvonnan tuurilla vai parhaalla kommentilla.

    Mun mielestä kerrot rehellisesti työ, yhteistyö, blogi ym asioista (rehellisemmin kuin moni muu bloggaaja), joten en koe mainontaa ja kaupallista yhteistyötä häiritsevänä. Oikeestaan business kuviot (islannin matkat, kaupat, kirjat, kirjoittaminen ym) on todella mielenkiintoisia!!

    Tää on mun ykkös blogi jota luen!!

    VastaaPoista
  88. Mä en muista yhtään mainosjuttua, koska yleisesti ottaen olen samaa mieltä kuin joku ylempänä kommentoinut "nautin mieluiten kulttuurini ilman mainoksia" tms ja näköjään aika tehokkaasti ohitan ne jutut. Mutta sun kirjapostauksen muistan, kirjastossa tuli kerran kirja vastaan ja se on lähestulkoon ainoa kirja minkä pystyin lukemaan refluksikkovauvani ensimmäisen vuoden univeloissa. Kiitos siis sekä mukavasta lukukokemuksesta kirjan parissa kuin myös postauksista :)

    VastaaPoista
  89. Mieleen on eniten jääneet kuorintasukat ja silmien laserleikkaus. Itse olen myös harkinnut laserleikkausta mutta toistaiseksi silmien tehot vielä "elää" vähän niin ei kuulemma kannata vielä. Ja noi kuorintasukat oli pakko testata itse ja esitellä miehelle joka ilta sen yökötellessä mun kuoritut nahkasuikaleet ;-D

    Kiitoksia blogistasi, kirjoitat niin viihdyttävästi ja rehellisesti ettei voi muuta kun palata joka päivä tänne.

    VastaaPoista
  90. Aluksi mietin, että en kyllä muista yhtään yhteistyöpostausta. Näitä lukiessa kuitenkin muistan montakin, eli ei sitten vaa ole jäänyt niin mieleen että mikä on sponssia ja mikä ei. Eli ei ainakaan mitään räikeästi blogiin sopimatonta ole tullut vastaan, mikä on hyvä! Joogaiaa taisin kokeilla monien muidenkin tavoin ja kuulin siitä täältä ensimmäisenä. Toivottavasti arpaonni suosisi, rakastan lakusuklaata!

    VastaaPoista
  91. Olen vielä aika tuore blogisi lukija, aloin seuraamaan blogiasi kun huomasin että raskausviikkomme kulkivat lähes käsikädessä. Ehkäpä siksi mieleen on jäänyt yoogaia synnytyksestä palautumisen apuna.

    VastaaPoista
  92. Kuorintasukat jäivät parhaiten mieleen tähän saakka. Pakkohan ne oli sitten itsekin testata.

    VastaaPoista
  93. Kuorintasukkajuttu jäi ainakin mieleen - se oli sellainen juttu, jota oikeasti teki itsekin mieli kokeille, ja jota en olisi ikinä muuten kaupassa edes harkinnut. :D Kiitos tästä blogista, ja snäpistä, niiden katseleminen ilahduttaa aina.

    VastaaPoista
  94. Pakko osallistua, Islantilaista joulusuklaata on niin kova ikävä! Erityisesti mieleen ovat jääneet reissailuun liittyvät tuotesponssit, esimerkiksi laukkuvertailut. Uudemmista yhteistyopostauksista on ollut erityisen mielenkiintoinen Yoogaia, jota olen itsekin testaillut tormättyäni siihen useammassa eri blogissa. T. Marja T.

    VastaaPoista
  95. Pidän sun tyylistä kirjoittaa sponssi-bloggauksia. Niitä jaksaa lukea, vaikka en olisikaan tuotteen/palvelun asiakasryhmää. hyvin siis teet työsi :). Tosin pakko sanoa, ettei mikään yhteistyö ole jäänyt mieleeni. toki kun näitä kommenttaja luki nih muistu kyllä. Olihan ne kuorintasukka- kuvat mitä parhainta viihdettä
    - Letti

    VastaaPoista
  96. Kiitos mahtavasta blogista! Parhaiten mieleen jäänyt postaus on - kaikessa ällöttävyydessään - se kuorintasukkajuttu. Olen sen jälkeen monta kertaa pohtinut, pitäiskö kokeilla mutten ole vielä uskaltanut :D belly bind -vyö rupesi myös kiinnostamaan postaustesi ansiosta!
    Ida

    VastaaPoista
  97. "Kun aikaa on yksi sekunti" oli pysäyttäävä luettavaa, jäi mieleen siksi.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  98. Aloin seurata blogiasi sen takia, että Islanti on niin iso osa sitä. Islanti-aiheisista jutuista pidän yhä eniten! Sponssijutuista mieleen on jäänyt parhaiten kuorintasukat, koska kokeilin niitä itsekin ja tykkäsin.

    Mutta sitten asiaan eli tähän kaupallisuuteen. Periaatteessa se on hyvä juttu, että bloggaajilla on mahdollisuus saada rahaa työstään. Siihen minulla ei ole todellakaan ole vastaan sanomista - jos olisin itse bloggaaja, en todellakaan kieltäytyisi tienesteistä! Mutta mikä sitten ärsyttää? No esim. seuraavat:

    - Tuntuu, että blogeissa vain hehkutetaan tuotteita. Menkää joskus mukavuusalueenne ulkopuolelle ja ottakaa sellainen tuote testiin, mikä ei välttämättä ole tosi upea luomutuote.

    - Minä ja varmasti moni muu lukija seuraa useita Suomen Blogimedian blogeja. Alkaa tulla korvista ulos, kun hehkutatte niitä samoja tuotteita. Ymmärrän että on kamppiksia ja mainostaja haluaa tuotettaan käsiteltävän monessa paikassa yhtä aikaa, mutta minut se saa jättämään jutun lukematta, kun törmään samaan persoonattomaan hehkutukseen ties monennessako blogissa.

    - Sekin ärsyttää, kun pyydätte koko ajan anteeksi yhteistyökuvioita. Ja joka postauksessa alleviivaatte miten olette riippumattomia arvioijia ja tuotte esille rehellisen mielipiteenne jne. Okei, ymmärretty. Liika selittely syö uskottavuutta.

    Anteeksi avautuminen! Tiedän, että jos alkaa ärsyttää liikaa, voin yksinkertaisesti lopettaa blogin lukemisen. Sinun blogisi on ainakin vielä niin kiva ja mielenkiintoinen, että en ole hyppäämässä pois kelkasta.

    -puksu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää settiä ja ajatuksia, kiitos! Multa on muuten tulossa pari tuollaista mukavuusalueen ulkopuolelta olevaa yhteistyöjuttua tässä joulukuun aikana; tällä ja ensi viikolla :)

      Onko joku pyytänyt anteeksi yhteistyökuvioita? En mä ainakaan, mä diggaan niistä. Ei mulla olisi muuten edes tsäännssejä kirjoittaa tätä blogia näin usein... Tykkään ylipäätään kirjoittaa nettiin ja välillä on kiva kirjoittaa muustakin kuin omasta arjestaan täällä Islannissa.

      Poista
  99. Noissa yhteistyöpostauksissa on ollut mielestäni montakin mielenkiintoista juttua, mutta parhaiten mulle on jäänyt mieleen se Samsoniten lasten matkalaukku. Sen postauksen jälkeen olen alkanut lentokentillä seurailla sitä, millaisissa laukuissa lasten tavarat kulkevat. Omien lasten kamat ovat reissuissa kulkeneet toistaiseksi yhteisessä isossa olkalaukussa, mutta kunhan yhteinen kassi alkaa aiheuttaa käninää, aion ehdottomasti hankkia molemmille omat oikeat matkalaukut.

    Tuosta kaupallisesta yhteistyöstä vielä. Mua se ei ole erityisemmin haitannut, koska mielestäni kaupallinen puoli on hoidettu tässä blogissa fiksusti. En muista kertaakaan lukiessa ärtyneeni siitä, että olis ollut jotenkin perusteetonta tuotteen hehkutusta tms. On jäänyt sellainen tuntu, että sä tuot esille ne tuotteen miinuspuoletkin, jos sellaisia on.

    Tarja

    VastaaPoista
  100. Niin, kyllähän se kaupallisuus kovasti häiritsee. Tässä vähän analyysiä kun kerran tulit kysyneeksi, valitettavasti tosin hieman sekavaa...

    Vähemmän ärsyttää, jos yhteistyö käy ilmi heti otsikosta. Esimerkiksi, jos Novelle- ja Yoogaia-postausten otsikoissa olisi lukenut otsikon jälkeen lisäyksenä "+mainos". Esim. "Pakkashuuruiset terveiset Äkäslompolosta +maksettu mainos". (Tavaran saaminen lainaanhan on rahanarvoinen etu.) Vähän niin kuin monet käyttävät arvontapostauksissa sanaa arvonta. Tämä siis siksi, ettei ärsyttäisi niin paljon, että on jo ehtinyt klikata jutun auki. Mulla ei ainakaan näy jutun ensimmäisiä lauseita, ainakaan muutamaa sanaa pidemmälle, ennen kuin olen avannut jutun jo kokonaan Feedlystä. Joskus luen yhteistyöpostauksiksi mainitut tekstitkin tietysti, jos niissä vaikuttaa olevan muuta hyvää sisältöä. Mainostus pomppaa eniten silmille silloin, kun lukee blogia pitkän tauon jälkeen ja huomaa, kuinka monessa postauksessa yhteistyötä on ollut vaikkapa kahden kuukauden aikana.

    Samaan tapaan ärsyttää huomata vasta postauksen lopuksi, että kyseessä olikin yhteistyöpostaus. Sen seurauksena joka ikisen postauksen alussa on jotenkin varuillaan oleva olo. Usein käytössä olevat sana affiliate-linkki häiritsee epäselvyydellään. Blogeja kuitenkin lukevat myös lapset ja esim. isoäitini, eikä heillä ole niin hyvä medialukutaito tai ymmärrys uusista muotisanoista merkityksineen. Ja myös minua häiritsee, että jossain toisessa blogissa näkyy saman tuotteen mainostus.

    Usein se kaupallisuus myös laskee kyseisen postauksen laatua. Miten paljon parempi postaus tekemästäsi Saara-kirjasta olisi ollutkaan, jos se olisi ollut ilman mitään yhteyttä mainontaan. (Ottaen vielä huomioon, miten epäeettistä pullovesibisnes suurimmalta osalta on!) Niin se pienikin mainostus värjää postauksen kuin tippa elintarvikeväriä lasillisen vettä. Sinänsä hyvää ja janon tyydyttävää, mutta on vain muistutettava itselleen, ettei se myrkyllistä ole, vaikka oudolta näyttääkin.

    Kiitos kivasta blogista kuitenkin. Sen olen hyväksynyt, että maailma muuttuu ja asiat ja blogit, ja tiedän, että olen poikkeuksellinen nipoudessani ja siinä, etten pidä muutoksesta. Äkäslompolo-postaukset on ollut kyllä yhteistöistä lemppareita, koska niistä huokuu niin ihana henki muutoin.

    - Suotar

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?