Aseelliset konfliktit ja vallanhimoisten sekopäiden terrorisointi mm. Syyriassa, Afganistanissa ja muualla Lähi-idässä on iso katastrofi. S...

Yksi voi tehdä paljon

7.9.15 Satu Kommentteja: 27

Aseelliset konfliktit ja vallanhimoisten sekopäiden terrorisointi mm. Syyriassa, Afganistanissa ja muualla Lähi-idässä on iso katastrofi. Sen aiheuttama pakolaiskriisi on ajanut miljoonia ihmisiä pakoon kotimaistaan. Kamaluuden todistaminen ajaa epätoivon partaalle.

Toisaalta olen saman aikaan raivoissani, kun huomaan suuren inhimillisen hädän keskellä idioottien huutavan rasistisia mielipiteitään ja Suomen ulkoministerin laittavan blogissaan (en vaivaannu linkkaamaan) hädän tärkeysjärjestykseen uskonnon perusteella.
Rauha on harvalle itsestäänselvyys.
Raivolle ja epätoivolle ei saa kuitenkaan antaa liikaa tilaa. Sillä energialla ei auteta ketään. Sen sijaan olen tässä viime päivinä yrittänyt muistuttaa itselleni, kuinka paljon hyvää yksi ihminen voi saada aikaan. Siihen kannattaa keskittyä.

Angela Merkel puhui turvapaikanhakijoiden puolesta ja totesi erittäin selvästi, että muiden ihmisarvoa kyseenalaistavia ei suvaita. Viimeisten päivien aikana onkin voinut lukea uutisista, kuinka saksalaiset ovat ottaneet vastaan maahan saapuvia turvapaikanhakijoita ja saksalaiset jalkapallojoukkueet lahjoittavat maahantulijoille miljoonia euroja.

Täällä Islannissa hallitus oli päättänyt, että maahan otetaan parin seuraavan vuoden sisällä 50 turvapaikanhakijaa. Suuri osa islantilaisista suivaantui: yksi maailman hyvinvoivimmista maista on valmis ottamaan vaivaiset viisikymmentä turvapaikanhakijaa! Tökeää. Niinpä kirjailija Bryndis Björgvinsdóttir perusti Facebook-ryhmän, jossa muutaman päivän aikana yli 10 000 islantilaista ilmoitti halustaan majoittaa turvapaikanhakijoita koteihinsa. Hallitus tietysti haistoi äänestäjien mielipiteen - ja pyörsi sanansa.

Brittiläinen Youtube-stara JaackMaate teki videon, jossa varsin ronskilla kielellä väännetään rautalangasta, miksi pakolaisia pitää auttaa ja miksi rasistinen vihapuhe on idiootin hommaa. Video on katsottu Facebookissa noin 15 miljoonaa kertaa.

Hukkuneen syyrialaispojan kohtalon ikuistanut turkkilainen valokuvaaja Nilüfer Demir antoi karmealle kriisille konkreettisen kuvan. Valokuva rantaveteen hukkuneesta pojasta ei tuo kriisin takia kuolleita takaisin, mutta se sai lukuisat ihmiset auttamaan.

Suomen pääministeri otti oikean askeleen kohti arvojohtajuutta ja sanoi antavansa oman kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön pääministerikautensa loppuun asti. Upea teko!

Seppo Härkönen Lapista lupasi antaa koko mökkikylänsä turvapaikanhakijoille väliaikaiseksi kodiksi. Erkki Liikanen kertoi lahjoittavansa kymppitonnin.

Tavalliset suomalaiset vievät vaatteita, leluja ja muita tarvikkeita vastaanottokeskuksiin ja lahjoittavat rahaa. Rasistiseen sisältöön on alettu puuttua koveimmin ottein. Esimerkiksi MTV3 ja Nyt.fi pistivät juttujen perässä olevat kommentointimahdollisuudet jäihin, koska mikä tahansa maahanmuuttoa sivunnut keskustelu alkoi täyttyä rasistisista mielipiteistä ja muusta diibadaabaasta, jolla ei ole sananvapauden kanssa mitään tekemistä.

Ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen kehotti eilen Facebookissaan kaikkia elintasosurffari-juttuja jakavia maahanmuuttokriitikoita lopettamaan sivunsa seuraamisen ja kertoi poistavansa ei-asialliset kommentit seinältään.

Kaikille ei nimittäin tarvitse antaa puhetilaa. Kaikkien mahdollisten mielipiteiden hyväksyminen tasa-arvoisina keskustelua eteenpäin vievinä voimina mahdollistaa sen, että muutosta hyvään ei lopulta tapahdu. Kun äänekkäät mulkut saavat tilaa, he pääsevät näin muokkaamaan keskustelun suuntaa ja siinä sivussa todellisuutta.

Siinä kohtaa kun Vastustamme turvapaikanhakijoiden hätämajoitusta Forssaan Facebook-ryhmässä kehotettiin boikotoimaan SPR:ää, joka siis ylläpitää Suomessa vastaanottokeskuksia, irtisanoin Facebook-ystävyyteni irti kaikkien kyseistä ryhmää tykkäävien Facebook-tuttujeni kanssa.  (Aiheesta Forssa ja hätämajoitus kirjoitin elokuun lopussa.) Rasistista paskaa ei tarvitse hyväksyä ja sitä vastaan pitää asettua.

Hiljainen sivustakatsominen on melkein yhtä paha juttu kuin pahantekoon osallistuminen. Meillä on kaikilla mahdollisuus ja sitä kautta myös velvollisuus tehdä ongelman ratkaisemiseksi jotain.

Yksikin ihminen voi tehdä paljon. Miljonääri voi lahjoittaa enemmän kuin opiskelija ja pääministerin kädenojennus vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen enemmän kuin tavallisen työssäkäyvän. Mutta silti: yhdenkin ihmisen pieni teko voi johtaa isoihin asioihin. Jollekin se lahjoitettu kymmenen euroa, talvivaatekerta tai kännykän laturi voi tällä hetkellä olla yhtä paljon kuin kaikki.

Mitä sinä voit tehdä?
Vapaaehtoistyö ja tavaralahjoitukset:
Katja teki hyvän listan siitä, mitä ja miten Suomessa pk-seudulla vastaanottokeskuksia voi auttaa esim. tavaralahjoituksin tai ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi. Facebookin Refugee Hospitality Club -ryhmästä saa vastaavia neuvoja ympäri Suomen.

Lahjoita rahaa ja levitä sanaa:
Täällä voit tehdä rahalahjoituksen. Jos sinulla on blogi, levitä sanaa ja lisää tämä keräyslipas omille sivuilla. Viidelläkin eurolla on merkitystä.

27 kommenttia:

  1. Mä en voi käsittää. En ole koskaan nähnyt tai lukenut moista joukkohysteriaa mitä Syrian pakolaisuutisointi on aiheuttanut. Joo, toki some on sinänsä uusi ilmiö lataista joka ainoa aivopieru ja ennakkoluulo. Mutta silti, jotain vaarallista on menossa. Tekis mieli potkaista puolet huisv*****n koko facesta, saakeli kun onkin tyhmiä ihmisiä vuosien varrella osunut matkalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Mä olen jo alkanut pistää sellaisia fb-kontakteja pihalle, joiden jutuissa ei ole mitään järkeä. Eipä sitä onneksi muutenkaan tule tällaisiin tyyppeihin pidettyä enää yhteyttä.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus! Rasismia ei tarvitse eikä kannata hiljaisesti sietää, eikä antaa sille elintilaa. Komppaan edellistä kommentoijaa. Ilmapiiri on myös jokseenkin pelottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihan hirveä. Täytyy vaan jaksaa tuoda omaa mielipidettä ja ennen kaikkea oikeita faktoja esiin ja yrittää osoittaa vääriksi kaikki hatusta vedetyt, omia sairaita ideologioita tukevat "uutiset". Tuo linkkaamani youtube-puhe osui monessa niin oikeaan. Katson sen itsekin aina uudestaan, kun meinaa nettiä selatessa usko mennä.

      Poista
  4. Minä ymmärrän, että siellä lintukodossa voi asiat näyttää vähän toisilta, kuin täällä Suomessa.

    Mutta ihanko rehellisesti sinullekin olisi aivan okei, että se olisikin sinun pyöräsi joka varastettaisiin, sinun lapsesi jota ei enää uskalla päästää ulos, sinä jolle huoriteltaisiin kun viet koiraasi iltapissalle? Sinun koirasi, joka siinä ohikulkiessa kivitettäisiin?
    Miksi yksikään näitä "ihania" maahanmuuttajia puolustava ei koskaan ajattele, mitä sellaisten lähellä asumaan joutuvien ihmisten elämä on?

    Minulle ei todellakaan ole ok, että en uskalla päästää enää omaa lastani omassa kotikaupungissaan yksin postilaatikkoa pidemmälle, tai että joka ikinen kerta lähtiessäni ovesta ulos, mietin onko taas autosta lasit hakattu paskaksi tai jotain.
    En toki sano, että tämä olisi sen hyväksyttävämpää suomalaisiltakaan, mutta en myöskään näe pienintäkään syytä haalia yhtään enempää maahanmuuttajia tähän maahan. Ja jostain kumman syystä lähes kaikki viimeaikoina toteutettu vandalismi tuntuu olevan niiden tekosia...

    Maahanmuuttajat on ihan okei, mutta miksi heille sallitaan kaikenlainen idiotismi, joka taas kantaväestön tekemänä katsotaan rikolliseksi?
    Miksi on okei, että he käyttäytyvät miten tahtovat ja ainoa oikea tapa käsitellä tätä asiaa, on monen mielestä sellaisen päästäminen omaan kotiinsa tai vähintäänkin joku rahalahjoitus?
    Miksi on okei, että suomalaisen hakatessa naapurin mummon, hän joutuu oikeuteen, mutta maahanmuuttajan tehdessä samoin, hänelle annetaan uudet vaatteet?

    Tämä ei kertakaikkiaan mahdu jakeluun. Jos mielipiteeni tekee minusta nyt rasistin, se on sitten sillä selvä, ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No helou sullekin!

      Kuule, mä voisin avautua tähän useamman tuhannen merkin verran siitä, miten ihan tavalliset valkoihoiset kanssasuomalaiset ovat ahdistelleet minua seksuaalisesti, lyöneet, räkineet päälle baarissa, varastaneet mun polkupyörän, pöllineet lompakon ja vaikka mitä paskaa. En silti lähde yleistämään. Idiottteja mahtuu ihan joka kansanryhmään, ikäluokkaan ja yhteiskuntaluokkaan.

      Kysmyksesi ovat sitä paitsi niin järjettömiä, että eihän niihin voi vastata mitään. "Maahanmuuttajat on ihan okei, mutta miksi heille sallitaan kaikenlainen idiotismi, joka taas kantaväestön tekemänä katsotaan rikolliseksi?"

      Melkoista dadaa.

      Poista
    2. Järkyttävän ennakkoluuloisen se ainakin sinusta tekee. Lisäksi vääristelet faktoja. Se, ettet uskalla päästää lastasi ulos kotonaan, ei tarkoita, että hän todella olisi vaarassa.

      Poista
    3. Siis ei Satu, vaan tuo yksi aiempi kommentoija... :)

      Poista
    4. Tällaiset (anonyymin) aivo-oksennukset on niin tuttuja kaikilla keskustelupalstoilla että usko tahtoo loppua. Kas kun et vielä maininnut että maahanmuuttajien takia suomalaiset vanhukset makaa paskavaipoissaan? Inhimillisyys on ilmeisesti nykyään yliarvostettua.

      Poista
    5. Uusin anonyymi, joo mä hokasin. Kiitos :)

      Statisti, juuri näin. Täytyy katsoa miten kommentointi tässä ketjussa kehittyy.

      Poista
    6. Eli tässä todella nähdään se, miten ne, jotka todellisuudessa eivät edes näe maahanmuuttajia missään, ovat niitä, jotka heitä puolustavat.
      Suurinta meteliä näiden auttamisesta pitävät ihmiset, jotka asuvat mahdollisimman kaukana yhdestäkään maahanmuuttajasta, jotka eivät välttämättä tule koskaan edes näkemään yhden ainutta pakolaiskeskusta.
      Vaan moniko teistä puolustajista ottaisi yhtäkään sellaista oikeasti kotiinsa, sinne lastenne kanssa asumaan? Veikkaan, että siinä alkaisi mielipide monella vaihtua.
      Ja tähän on sitten hyvä vetää se Sipilän tempaus, jonka arvatenkin teet.
      Minä en nyt tarkoita sitä että annetaan tyhjää kiinteistöä mihinkään käyttöön, vaan sitä, että moniko olisi todella valmis sellaisen päästämään kotiinsa, oman perheensä keskelle?

      En minä sano, että yhtään kenenkään naamalle sylkeminen olisi sen oikeutetumpaa suomalaiseltakaan, mutta se suomalainen yleensä kärsii myös tekojensa seuraukset. Että jos suomalainen raiskaa jonkun, hän varmasti saa siitä myös (naurettavan) tuomion. Mutta jos se maahanmuuttaja tekee saman, niin ensimmäinen puolustaja-vouhottaja taputtaa päähän ja tuumaa että ulkoillaanpa huomenna Ahmedin kanssa sitten kaulapannassa, hän ei vaan vielä tiedä ette tämä tällainen ole soveliasta.

      Ymmärrätkö pointin?
      Jos tänne tulee, täällä on osattava elää ja olla kuten kaikki muutkin, ei niin, että ne ulkomaanelävät saavat jotain erivapauksia "koska nyt on vähän vaikeaa".

      Poista
    7. Jv, oletan, että tarkoitit ensimmäisellä virkkelläsi minua? Jos näin oli, niin olet väärässä. Mä nimittäin näen maahanmuuttajan ihan joka päivä monta kertaa: kun katson peiliin. Islannissa asuu todella paljon muitakin ulkomaalaisia, näen heitäkin ihan joka päivä.

      Meillä kotona ei ole tilaa majoittaa turvapaikanhakijoita, enkä ole missään väittänytkään, että tämä olisi se minun tapani auttaa. Autan lahjoittamalla rahaa. Ei meillä sen puoleen ole tilaa majoittaa ketään muutakaan muutamaa päivää pidemmäksi aikaa - hostelliin tai hotelliin ohjaan pidempiaikaiseen kylään tulevat perheenjäsenetkin...

      Voisitko kertoa minulle, mihin faktoihin perustat tuon näkemyksesi että suomalainen kärsii rikoksestaan seuraukset, mutta maahanmuuttaja ei? (MV-lehti ei ole pätevä lähde, mutta sen varmaan tiesitkin.) Suomen lainsäädäntö koskee kyllä ihan kaikkia Suomessa oikeuteen asti meneviä tapauksia. Olisi perustuslain ja niiden kansainvälisen oikeuden sopimusten, jotka Suomi on ratifioinut, vastaista jaella tuomioita eri tavalla riippuen tuomitun kansallisuudesta, sukupuolesta, uskonnosta tms. Jos näin tehtäisiin, niin kyllä suomalainen oikeusjärjestelmä ja oikeusturva takaisivat sen, että tällaisista tapauksista valitettaisiin eteenpäin esim. ihmisoikeustuomioistuimiin. Ymmärrätkö pointin?

      Totta kai maahanmuuttajan (joka itsekin olen), on eletteävä yhteiskunnan sääntöjen mukaisesti. Ei tässä kukaan mitään erivapauksia ole jakelemassa. En oikein ymmärrä mistä faktoista tuo harha erivapauksista kumpuaa.

      Poista
    8. Tiedoksi lukijoille: Jv vastasi edelliseen kommenttiini, mutta käytti vastauksessaan sanaa, jota en omassa blogissani hyväksy. Siksi jouduin poistamaan koko kommentin.

      Poista
    9. Apua, mitä juttuja! En kyllä tajua, että missä tuo anonyymi elää, kun noin kamaliin maahanmuuttajiin on törmännyt. Itse olen asunut vuosia alueella, jossa maahanmuuttajia (somaleita, venäläisiä, virolaisia jne.) on paljon. Siis todella paljon. Jopa niin paljon, että päiväkotiryhmässä oli natiivisuomalaisia lapsia tasan kaksi. Enkä ikinä, koskaan ole törmännyt mihinkään ongelmiin. Mukavia ja ihania ihmisiä. Todellakin uskalsin päästää lapseni ulos ja jopa kavereiden synttäreille, ihan jopa muslimikotiin. Pitäisiköhän meistä tehdä lasu vai saattaisikohan olla niin, että tämä anonyymi ei tiedä laisinkaan mistä puhuu? Me muut taidamme tietää oikean vastauksen. ��

      Poista
    10. Tulin perheeni kanssa viime viikolla Suomen lomalta takaisin kotiin tanne Turkkiin. Eniten kummastutti tama usein vastaantullut ilmiö etta lasten iltaunet karsii jos paikkakunnalle otetaan alle sata pakolaista tai juurikin pelataan laskea lapsia enaa ulos. Missa purkissa Suomessa eletaan? Uskallatteko vieda lapsia enaa ulkomaille tai kuinka niita yleensakaan uskallatte synnyttaa? Kotikaupungissani ajelehtii noin 100 000 Syyrian pakolaista kaduilla, koko maassa pakolaisia on noin 2 miljoonaa, ensimmaisena huolenaiheena ei ole kuitenkaan ollut lapseni yöunet tai ulos laskeminen, kylla tassa huolestuttaa enemminkin tuo mahdollinen sodan leviaminen ja ihmisten kyynisyys.

      Poista
  5. Raiskaustilastoissa ainakin tietyt maahanmuuttajaryhmät ovat yliedustettuina esim. täällä Suomessa.
    Ja muuten, noita paljon julkisuudessa olleita syyrialaisia ei ole turvapaikanhakijoina tullut tänne Suomeen kuin vaivaiset 3%. suurin osa on albaaneja, irakilaisia ja somaleja.
    Syyrialaisia naisia ja lapsia olisin valmis vaikka majoittamaan omaan kotiini, mutta en näitä potentiaalisia terroristinuorukaisia.
    Aika lahjaakkaasti muuten tämä huijari- Faras vedätti pääministeriäkin. Oikea Hölmölaisten maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Yliedustettuina tilastoissa". Lue esimerkiksi tämä: http://www.jorieskolin.fi/409902422/2598524/posting/

      Samalla logiikalla voisin kertoa sulle, että suomalaiset ovat törkeän yliedustettuina Suomessa tehtyjen perhesurmien tilastoissa. Sehän tekee sinustakin potentiaalisen perhesurmaajan, vai mitä? Kuulostaa nyt - anteeksi vaan - aika pöljältä.

      Poista
  6. Kannatan auttamista -en oikeastaan voisi olla auttamattakaan- ja täällä Helsingissä olenkin pakolaisia arjen pienissä neuvontatilanteissa kohdannut. Täytyy sanoa, että olen silti myös huolissani oman maani turvallisuuden, kulttuurin ja talouden -oman elinympäristöni- puolesta. Siksi olen myös kriittinen. Aika tulee näyttämään, onko huoleeni aihetta vai ovatko oikeassa nk. "suvaitsevaisemmat". Esimerkiksi Ruotsissahan tilanne on joillakin tiiviillä alueilla jo ilmeisesti lähtenyt käsistä -poliisijohto myöntää, että tietyillä alueilla pelastuslaitoskin vaatii heidän läsnäolonsa. Toivottavasti koto-Suomessa ei tähän koskaan päädytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä ne Suomen uhat nousevat ihan muualta kuin siitä, että autetaan heikompaa. Vihan ilmapiiri, välinpitämättömyys ja apaattisuus - niistä kun pääsisi eroon.

      Poista
  7. Hyvä teksti Satu, olen samaa mieltä melkein kaikesta :)

    Se, mistä haluaisin sinua hieman haastaa, on Facebook-kaveruuden irtisanominen. Mietin, että jos ensisijaisena tavoitteena on rasismin vähentäminen tai poistaminen (onko se sinun tavoitteesi? Minun ainakin on), niin toimiiko silloin keinona se, että poistaa itsensä keskustelusta?

    Nyt on tärkeää tehdä ero sille, salliikko vihapuhetta ja onko itse tuomassa mukaan inhimillistä näkökulmaa. Vihapuhetta ei missään tapauksessa saa sallia, siihen on välttämätöntä puuttua selvästi ja näkyvästi. Siitä esimerkkinä ovat esim. Nyt-liitteen ja Maikkarin kommenttipalstojen sulku: ei anneta rasismille tilaa.

    Mutta se toinen puoli: rajaako itsensä ja edustamansa humaanin näkökulman pois keskusteluista, ja auttaako se. Jos minä klikkaan kaikki rasistit pois fb-ystävistäni, silloin en enää pääse puuttumaan heidän rasistisiin kirjoituksiinsa. Silloin en enää pääse kertomaan heille omaa näkemystäni. Silloin he saavat marinoitua omassa vihakuplassaan ja pahimmassa tapauksessa samanmielisessä seurassa kuvitella, että heidän edustamansa ajattelumaailma on enemmistössä.

    Esim. tämä sinun tekstisi ei nyt tavoittanut ketään heistä, jotka vihapuheen takia olet klikannut pois Fb:stäsi. Minun mielestäni heidän olisi ollut tärkeää lukea tämä (no, yllä olevien kommenttien perusteella osa lukikin).

    Tämä toki linkittyy kysymykseen, voiko rasistin ajattelutapaa muuttaa? Ehkei olliimmossia voi, mutta kenties siinä rajalla häilyy vielä iso joukko sellaisia, jotka olisivat kannustettavissa hyvän puolelle?

    Minulla ei todellakaan ole vastauksia. Olen hämmentynyt ja peloissani itsekin. Mutta vihalle en halua antaa valtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä kysymys.

      En sanonut, että poistan itseni keskustelusta, vaan sanoin, että olen poistanut fb-ystävistäni ne, jotka kuuluvat facebook-ryhmiin, jotka ovat selvästi rasistisia. En halua nähdä heidän päivityksiään - kuten esim. näiden fb-ryhmien seinillä pyöriviä tiettyjä ihmisryhmiä alentavia törkykuvia. Toisekseen nämä ihmiset, joita olen tiputtanut pois ystävälistoiltan ovat kaikki sellaisia joita olen nähnyt viimeksi joskus 10-20 vuotta sitten. Ei ole hirveästi aitoa yhteyttä muutenkaan, ja tämä älyttömyyksiin paisunut maahanmuuttokeskustelu sai tekemään päätöksen sen oman fb-sivuston siivoamisesta. Oma henkilökohtainen fb-profiilini on nimittäin aika henkilökohtainen; kaikenlaisen keskustelun ohella jaan siellä kuvia perhearjesta, kodista ja pidän yhteyttä maailmalla asuviin sukulaisiin ja ystäviini.

      Sitten mulla on tämä blogi ja sen fb-ryhmä - sieltä en ole bännännyt ketään. Mutta mietinkin tietysti tarkemmin sitä, mitä blogiin ja blogin some-kanaviin kirjoitan. Ei se ole 100 %:sti mun elämää, se on se osa, jonka syystä tai toisesta olen katsonut sopivan ns. julkiseksi mediaksi. Eli kyllä keskusteluun voi yhä osallistua ja keskustelua pitää yllä, vaikka omaa facebook-profiliaan karsisikin (ja tähänkin postaukseen tuhannet ovat tulleet nimenomaan blogisivustoni fb-linkin ei oman henk.koht. fb-linkkini kautta - eli kyllä tämä teksti on tavoittanut aika monia).

      Käy katsomassa se Rauli Virtasen päivitys hänen facessaan, hän perusteli mielestäni tätä(kin) asiaa varsin hyvin.

      Mä en tiedä, voiko rasistista ajattelutapaa muuttaa. Mutta meillä kaikilla on vain rajattu määrä energiaa ja mä katson tällä hetkellä tärkeämmäksi jakaa eteenpäinvieviä juttuja, kehottaa auttamaan ja auttaa itse kuin jäädä jauhamaan jostain raiskaustilastoista, iphonemiehistä ja muusta "paskasta" - siis aiheista, jotka pyörivät sadattatuhannetta kertaa MV-lehden feedissä ja muilla hommafoorumeilla. Tietyille tyypeille omien ajatusten ja ihan pitävien faktojenkin kertominen ei auta - he ovat jo päättäneet, millä puolella ovat. Hiljaista massaa on varmasti paljon, jotka joko ovat tai eivät ole muodostaneet mielipidettään - tällaisia en ole mistään keskusteluistani pois rajannutkaan. Mutta jos tykkää rasistisista fb-sivuista, on jo puolensa valinnut ja se ei ole minun puoleni.


      Poista
  8. Hei,

    Itse kommentoisin tuota Sipilän jaloa elettä antaa kiinteistönsä pakolaisten käyttöön. Niin, teko on sinällään hyvä ja tärkeä, koska paikkoja nämä maahantulijat todella tarvitsevat. Mutta se, mitä kyseenalaistan, on motiivi teon taustalla. Olisiko herra tehnyt jotain vastaavaa, ellei teko olisi todennäköisesti paljon (jopa kansainvälistä) julkisuutta saava asia? Sitä sopii miettiä, kuinka paljon tässä on kyse puhtaasti poliittisesta pelistä ja paljonko oikeasta auttamisenhalusta. Vastauksia minulla ei ole, mutta sen tiedän, että en herraa varmasti tule äänestämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo sama kävi mielessä. Haluaisin uskoa inhimilliseen eleeseen, mutta en tosiaan tiedä vastausta. Onhan se toki tiedossa, että samaan aikaan hallitus leikkaa kehy-rahoja (mikä ei ainakaan paranna heikko-osaisimpien asemaa omassa kotimaassaan kriisien keskellä) ja tänään tuli uutiset muutoksista sairaslomapäiviin ja sunnuntailisistä...

      En minäkään Sipilää äänestäisi, nevör.

      Poista
    2. Sama anonyymi tässä hei, sulla pitäisi olla se "tykkää"- nappula näissä kommenteissa. Tähänkin olisi se toiminut :)

      Poista
  9. Mua lohduttaa nähdä näitä myötätuntoisia kirjoituksia. Siis kiitos. Kommenteja lukiessa meinasi taas alkaa hieman huokailuttamaan, mutta ei sentään ihan oksettavinta laatua ollut tarjolla tällä kertaa.

    Olen myös ulkosuomalainen Pohjoismaassa ja puolisoni on tämän maan kantaväestöä. Lähes samanlaista kuraa lentää täällä kuin Suomessakin, mutta onneksi myös samanlaisia myötätunnon ilmaisuja.

    Tänään iskeydyin hetkellisesti jonkinlaiseen aallonpohjaan, kun näin taas uuden "perustelun" pakolaisten vihaamiseen suomalaisessa kommenttiboksissa. Tällä kertaa ongelmana oli siis se, että pakolaiset ovat lähes kaikki miehiä. Tämä on tuttu kommentointikuvio, mutta sitten "perustelut" lähtivätkin täysin lapasesta. Tämä miesten määrä yhdistettynä suomalaisten miesten määrään tarkoitti kyseiselle kommentoijalle, että miehet jäävät ilman naista ja siksi alkavat raiskaamaan "saadakseen naista" (myös suomalaiset) ja lopuista sitten tulee Breivikin kaltaisia massamurhaajia. Varsinainen laasaslaisuuden ja rasismin lemmenlapsi siis. Valitettavasti kyseessä ei tainnut edes olla trolli.

    En vain kykene mitenkään ymmärtämään kaikkea tuota vainoharhaista vihaa. Pakolaisiin kohdistuvan vihan lisäksi myös naisiin kohdistuva viha tuntuu saavan lisää vettä myllyyn. Tulee kovin avuton olo.

    Onneksi täälläkin on tapoja auttaa, voi lahjoittaa tavaraa ja vaatteita vastaanottokeskuksiin ja osallistua mielenilmauksiin, joissa pakolaiset toivotetaan tervetulleiksi.

    Facebookista poistin kavereistani jo eduskuntavaalien aikaan rasistista sisältöä jakavat ala-asteen luokkatoverit. Edelleen näen tarpeeksi vihaa ja epäluuloa seuraamalla esimerkiksi YLE uutisia Facebookissa. Ei todellakaan tarvitse pelätä olevansa kuplassa ja silti voi huoletta vetää rajan siihen, että rasistien kanssa en kaveeraa. Rasistiset sukulaiset eivät onneksi ole selvinneet Facebookiin saakka.

    Vähän päätön ja hännätön kommentti, mutta tulipahan purettua sydäntä.

    VastaaPoista
  10. Hei
    jos haluaa lukea välillä jotain positiivista maahanmuuttajista, niin kannattaa liittyä facebookissa ryhmään "ennenolinpakolainen". Niitä lukiessa tulee hyvä mieli. Ihanaa kun fb:n uutisvirta täyttyy positiivisista tarinoista. En jaksa lukea enempää negatiivista maahanmuuttajista. Olen jo blokannut uutisvirrastani rasistisia kavereita. He ovat edelleen fb-kavereitani mutta en näe heidän päivityksiään. Mitä rikollista on siinä, että pakenee henkensä edestä sotaa, mutta sattuu olemaan mies ja omistamaan älypuhelimen, niin se on jotenkin väärin?
    t.Tuulia
    (ei anonyymi, minulla ei vain ole google tiliä. Istuimme kauppiksessa samoilla viestinnän kursseilla.)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?