Muistan edelleen sen loistavan neuvon, jonka Katja antoi minulle pari vuotta sitten, kun olimme menossa käymään heidän kesämökillään. &quo...

Uskosta ja lettujen paistamisesta

9.7.15 Satu Kommentteja: 1

Muistan edelleen sen loistavan neuvon, jonka Katja antoi minulle pari vuotta sitten, kun olimme menossa käymään heidän kesämökillään. "Aja sitä viimeistä tietä niin kauan kuin usko loppuu. Sitten olet melkein perillä."

Se oli täydellinen neuvo minulle. Olen tiedostanut sen jo pitkään, että olen hätähousu. Kuten täällä aikaisemminkin kirjoitin, en ole parhaillani toteuttaessani projektia, jonka loppua on hankala hahmottaa. Sytytyslankani on aika lyhyt, ja jos homma ei pelitä tai meno tuntuu hähmäiseltä, laitan pelin pussiin.
Paistoimme tässä pari päivää sitten muurinpohjalettuja. Koska rivarin pihalle ei voi tehdä avotulta, sytytimme grillin. Grillihiilipussin kyljessä selkeästi kyllä sanottiin, että odota hiilloksen syntymistä. Vasta sitten grilli on valmis. Noooh... Suihkutin tietysti reilusti grillisytytysnestettä ja tuikkasin hiilet tuleen. Liekkien laantuessa iskin muurinpohjapannun grillin päälle. Oho. Pannu ei kuumennut. Odotin. Pannu ei kuumennut.
Pistin vähän lisää rasvaa pannulle ja odottelin melkein puoli tuntia. Puoli tuntia nälkäisenä taikinakauha kädessä oli liian pitkä aika. Kaadoin taikinaa pannulle, eikä se edes sihissyt. Sitten pihalla leikkivä kersa heitti pannulle vahingossa frisbeen (ja jostain ihme sattumasta onnistuin saamaan tilanteesta valokuvan).

Ei saakeli. Päätin, että nämä letut paistetaan nyt kyllä sähköhellalla tai porukka on ilman ruokaa vielä puoliltaöin.

Siirryimme sisätiloihin käryttämään. Kun puolikas taikinaa oli käännelty sähköhellalla letuiksi, alkoi grillissä tapahtua. Muurinpohjapannulle jämähtänyt valkokastike alkoi muistuttaa lettua. Rasva tirisi ja lettu kypsyi. Taikinaa oli jäljellä vielä kahteen muurinpohjalettuun. Niistä tulikin sitten toooosi hyviä. Olisi vaadittu vain vähän enemmän kärsivällisyyttä.

Ensi kerralla yritän vastaavassa tilanteessa muistan sen parin vuoden takaisen ohjeen. Kun usko meinaa loppua, odota vielä vähän. Saat parempia lettuja.

Niin, se mökkireissu. Noin viisikymmentä metriä ennen määränpäätä olin täysin valmis kääntymään takaisin. Neuvo mielessäni jatkoimme kuitenkin vielä vähän - ja kas: sieltähän se löytyi.

1 kommentti:

  1. Ymmärrän loistavasti, että pinna pettää tuollaisissa tilanteissa. Sisälle minäkin olisin siirtynyt. Hiilloksen valmiiksi saaminen tuollaiseen asiaan on kyllä aivan liian pitkä projekti varsinkin nälkäisille. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?