Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Novelle.
Maailmassa on karkeasti ottaen kahdenlaisia ihmisiä: pitkäjänteisiä puurtajia, joilla riittää kärsivällisyys pitkäkestoisiin projekteihin. Heistä tulee tutkijoita, he kirjoittavat väitöskirjan, löytävät uusia planeettoja, pystyvät virkkaamaan kokonaisen torkkupeiton ja harrastavat keräilyä ja tuunausta.
Sitten on niitä nopeita innostujia, jotka innostuvat nollasta sataan uudesta asiasta, suorittavat ja ovat tyytyväisiä, kun homma on saatu päätökseen. Innostuja ei ehdi edes kunnolla matustella saavutuksillaan, kun hän jo ryntää toteuttamaan uutta hienoa ideaa. Yleensä nämä tyypit eivät ole parhaimmillaan strategian kehittämistyössä, tietosanakirjojen kokoamiessa tai arkistoinnissa.
Ei varmaan yllätä, että kuulun enemmän jälkimmäiseen ryhmään. Innostun ideasta, jos siitä saa heti
ensimmäisten sekuntien aikana sähköisen olon. Sen nimittäin vaan tietää, jos
ideassa on voimaa jalostua hyväksi lopputulokseksi. Huomaan sen kehossani. Kihelmöivä
ennakkoaavistus alkaa selästä. Sieltä se leviää nopeasti koko kroppaan. Kyse on
oikeastaan samanlaisesta tunteesta kuin hyvin alkaneissa treeneissä: tätä ei saa
nyt lopettaa kesken. (Vaan tehdään tunti täysillä, sitten mennään saunaan ja kaljalle.)
Innostun äkkiä,
mutta innostuksellani on myös tapana lässähtää nopeasti. Toimin nimittäin näin:
Heti ensifiiliksen iskettyä avaan Excelin ja teen meno- ja tuloennusteet. Sen
jälkeen päätän, onko uudessa ideassa edes hituloinen järkeä. Jos näyttää
vihreää, annan itselleni luvan innostua lisää ja toteuttaa ja saada sen pian valmiiksi. (Nopea toteutus on tärkeää, jotta ehtii aloittaa taas sen seuraavan idean toteuttamisen.) Jos idea tuntuu
toivottomalta, nukun pari yötä ja palaan asian äärelle sen jälkeen.
Pahinta,
mitä kaltaiseni innostuja voi ennakkoaavistuksille tehdä, on jättää ne ilmaan roikkumaan löysiksi
naruiksi. ”Olisikohan sittenkin silloin kerran pitänyt” -jaarittelu on pahasta.
Joko se ovi avataan tai se suljetaan mutta siihen ei jäädä vatuloimaan. En
viihdy epävarmoissa välitiloissa, koska niissä ei minun mielestäni tapahdu mitäään.
Sellaisista
sormenpäissä asti kihelmöivistä ensifiiliksistä on saanut alkunsa monta kivaa
asiaa. Kun näin ensimmäistä kertaa puolisoni (ja hän oli ehtinyt avata suunsa
osoittaakseen ettei ole pelkästään komea), tiesin, että tässä se on. (Onneksi mieheni on pitkäjänteisempi ja harkitsevampi, muutoin liitostamme tuskin tulisi mitään.) Samalla tavalla alkunsa saivat kauppa (onni on kollegat, joilla on pidempi pinna),
kirjat (erityisen tärkeää on hyvä kustannuspäällikkö, joka piiskaa deadlinellä ja kehottaa parantamaan) ja mieleenpainuneimmat matkat (rajat laittaa raha).
Toki teen arjessa
jatkuvasti myös asioita, jotka nyt vaan on pakko hoitaa. Epäilen ihmistä joko
valehtelijaksi tai maaniseksi, jos hän väittää leijuvansa koko ajan. Elämään
mahtuu myös asioita, joille ei voi mitään. Sekä superyllätyksiä että karmeita
pettymyksiä. Eikä niissä tilanteissa kysellä, haluaisitko ja jaksaisitko ja
onko sulla asennetta tähän. Kaikkea ei voi itse päättää. Mutta siihen mihin voi
vaikuttaa, siihen kannattaa vaikuttaa ja siihen haluan heti vaikuttaa.
Yksi tämänhetkisistä
työintoiluistani liittyy kirjan kirjoittamiseen. Sain tänä keväänä WSOY:n
kirjallisuussäätiöltä muutaman tontun apurahan seuraavan läpyskän
kirjoittamista varten – ja olen siitä aivan pähkinöinä!!! Aion kirjoittaa
viihdettä aikuisille. (Lupaan palata
aiheeseen – minun on i-han pak-ko.)
Romaania ei kuukaudessa kirjoiteta, mutta lapseni sai idean. Hän nimittäin sai päähänsä, että minun pitäisi kirjoittaa ja mielellään myös piirtää oma
kirja hänelle. Aihekin on neidillä jo valmiina. Hän haluaisi lukea kirjan siitä, kuinka tuleva
pikkuvauva meni äidin mahaan. Tämän voisi toteuttaa muutamassa viikossa.
Pätkä osui
heitollaan yllättävän lähelle. You know: viihdettä aikuisille, biologian alkeet
lapsille. Sama sisältö, eri esitystapa. Innostuin! Tämä kirja on nyt toinen vaihtoehto tässä haastekampanjassa.
Kaikissa päätöstilanteissa
pitää olla vähintään kaksi vaihtoehtoa, niin on nytkin. Rakastan kirjoja ja
tarinointia. Tykkään kirjoittamisen lisäksi myös vaelluskengistä,
vuoristovaelluksista ja tuulesta laavapellolla, eli lähtisin ihan mielelläni
päiväksi päiväretkelle islantilaisen tulivuoren sisään hiljentymään. Koska:
miksipä ei?
Tähän pyytäisin nyt teidän apuanne. Kumpaan lähtisin: tulivuoren sisään vai
lastenkirjailijaksi? Te päätätte ja
minä toteutan. Jos valitsette kirjan, lupaan laittaa sen jakoon tänne blogiin.
Tulivuorta en voi tänne tuoda, mutta jos valitsette sen, niin laitan niin kauniita
kuvia kuin mitä pimeässä magmasäiliössä nyt pystyy ottamaan.
 |
| Novellen "eämänohje" (piirustus oma, erään viime aikoina käydyn keskustelun inspiroimana). |
Toiveita voi
esittää juhannusaattoon eli 19.6. asti.
Muista seikkailijoista ja haasteista löytyy jutunjuurta Novellen uusilta nettisivuilta.