Himmailin hieman Islantilainen voittaa aina -kirjan julkkaripostauksen kanssa, koska alkoi tuntua siltä, että en ole parin viime viikon ai...

Tunnelmia kirjajulkkareista

10.4.15 Satu Kommentteja: 26

Himmailin hieman Islantilainen voittaa aina -kirjan julkkaripostauksen kanssa, koska alkoi tuntua siltä, että en ole parin viime viikon aikana muuta tehnytkään kuin tuutanut aiheella sosiaalisen median täyteen. Mutta kehtaahan sitä hyvää kehua! Ai että oli hankalaa kirjoittaa tuo edellinen lause. Tämä omien tuotostensa kehuminen tuntuu nimittäin edelleenkin vähän vaivaannuttavalta, vaikka täällä Islannissa pahin ujous on pakon edessä rapissutkin pois. Täällä kun ei paljoa aikaiseksi saa anteeksi pyytämällä.

Ihana kaima Kontinen, joka vastasi kirjan ulkoasusta. Hän ON supersankari.
Ennen julkkareita käväisin YLEllä ja bongasin tietty Katjan.
Aahhh.. Haukkasin julkaripäivän aamuna tähän mennessä maailman parasta korvapuustia Uudenmaankadulla Fleuriste-kahvilassa. Tuon unelmapullan täytteenä mm. kardemummaa, nerokoasta!
Sitten tärkein, eli vaatteet - ne herkut islantilaiset KronKron-kengäthän Yle Svenskakin nosti juttunsa kärkeen. Kenkiä lukuunottamatta mentiin suomalaisella: Marimekon sukkikset, trikoomekko (siis tämä jo blogista tuttu kaikkien tilanteiden mekko) ja kevätmalliston sinapinkeltainen nahkakäsilaukku, jota on niin herkullisen näköinen, että sitä tekisi mieli vähän haukata.


Koska olen toivottoman huono meikkaaja, päätin vähän panostaa ja kävin Joliessa häivyttämässä ihon kiiltoa (90 euron hintaan sisältyi 90 egen edestä kosmetiikkaa). Valokuva kertoo, että kannatti. Alle satasella eroon silmäpusseista!
Julkkarijuhlat Islannin suurlähettilään kotona sujuivat tautisen hyvin. Paikalle tuli jopa enemmän vieraita, mitä osasin odottaa. Suomessa asuvia islantilaisia, paljon toimittajia ja bloggaajia, WSOY:n tyypit, Islanti-Suomi-busineksessa tavalla tai toisella vaikuttavia, kirjankustantajia, omia ystäviä ja muutama blogin lukija. Sain lahjojakin! Samppanjaa, kukkia, suklaata ja - heh - yhden elämänohjetaulun (ystäväni tuntee huumorintajuni). Sikamakeehuippupäivä.
Pääsin bloginlukijoiden kanssa samaan kuvaan. 
Se puhe, jota jännitin, meni luultavasti ihan hyvin, sillä kuulin muutaman nauravan ainakin pari kertaa. Ainakin siinä kohtaa, kun kuvailin, mitä meidän perheessä tarkoittaa suomalainen suunnitelmallisuus ja islantilaisten raju into tehdä. Kun minä hartaasti suunnittelen, että pitäisi imuroida, puoliso on jo kaivanut imurin kaapista ja hoitanut homman. Täydellinen blandis!

Jostain hetken mielijohteesta katsoin puheen lopussa asialliseksi kertoa suurlähettiläälle, että olen paksuna. Ja mitä teki hän? Kävi kotoisasti kiinni mahaani ja vaikutti sangen onnelliselta. Bileiden jälkeen hän heitti minut virka-autollaan ravintola Cockiin, jossa meillä oli Suomen Blogimedian kanssa ravintolatreffit. Autosta noustuani diplomaatti avasi vielä ikkunan ja huikkasi, että oli kuule toooosi hyvät bileet ja ihanaa, että sä oot raskaana. Ah - islantilaiset!
Samikset. Myös suurlähettiläs Kristinillä oli musta Marimekon  mekko. Kristin oli kyllä huippu, kun kutsui koko köörin kotiinsa. 
**

Kokoan tänne Islantilainen voittaa aina -sivulle kaikki kirjaa koskevat lehtihaastattelut, kommentit ja muut jutut sitä mukaa kun bongailen niitä netistä.

Sieltä voi käydä hakemassa uskoa osto- tai lainauspäätökseen :)

Adlibriksessä kirja on myynnissä hintaan 18,50 €.
- E-kirjan saa Elisa Kirjasta 9,90 €:n tarjouksella huhtikuun 19. päivään asti.
- Kirjastoissakin sitä on aika hyvin saatavilla, tosin lainausjonoja tuppaa kuulemma olemaan (no jee!!)

26 kommenttia:

  1. Noihin bileisiin kun olisi päässyt!
    Vihdoin paljastit noi kengätkin, oon ihaillut niitä ainakin instagramista jo useita kertoja. Ihanat.
    Onnea vielä superisti kirjanjulkaisusta! Mie olen #kirjan kohta jo lukenut ja ajattelin sen kunniaksi syödä viimeisen Hraun-patukan jonka raahasin Islannista :p
    Pitää tulla käymään Islannissa hakemassa vielä omistuskirjoitus tuohonkin teokseen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kengät on upeat (jos niissä ei tarvitse seistä koko päivää...). Joo, tule - täällä ollaan :D

      Poista
  2. Kirja pitää kyllä saada käsiin, täällä Varsinais-Suomessa tosin oli jo parikymmentä varausta ennen kun kirja on edes saapunut kirjastoon, joten kaipa se on ostettava.. Ja hei sivuhuomio, näytätpä muuten tosi hehkeeltä, mjög falleg! (kattelin jo aiemmin instagram-kuvista :) Ehkä se on se raskaus joka saa hehkumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on nimenomaan se raskaus :D Meikillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, haha.

      Poista
  3. Itse varasin kirjan lähikirjastosta jo joskus tammi-helmikuulla, kun kirja oli vasta hankintalistalla ja sain sen nyt käsiini ensimmäisten joukossa. Kyllä kannatti! Puolivälissä olen nyt kirjassa menossa ja olen täysin koukussa. Kai seuraava kirja on jo suunnittelun alla...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimitpa fiksusti, hyvä :) Mä en tiennytkään että kirjastossa voi tehdä varauksia ennen kuin kirja on ilmestynyt. Mainiota, että se on mahdollista!

      Kiitos superisti myös palautteesta! On mulla itse asiassa pari idea takataskussa, pitää katsoa mihin saa apurahoja ja mikä innostaisi kirjoittamaan. Just nyt on vähän kaikkensa-antanut olo, mutta eiköhän se taas lähde....

      Poista
  4. Välttelen sitä. Kierrän kaukaa. Siinä se on, se kirja, senkin päällä. Tuijottaa selkään, kun syön. Yrittää puskea käteen, kun kuljen ohi. Vastustan. Pidättelen. Yritän katsoa hylkivästi. Yhtenä aamuna en saanut pidettyä itseäni kurista. Päädyin lukemaan etelän auringosta, islantilaisista nuorista ja suomalaisesta sisäänheittäjästä. Se oli liikaa, sekin. Oli pakko lopettaa. Muuten en olisi ehtinyt töihin. En saattamaan lapsia kouluun. En olisi muistanut juoda aamukahviani kuumana.
    Siis edelleen kärvistelen. Ensi viikolla lähden työmatkalle ja tiedän miten lentomatkani käytän. Matkaseurani tulee olemaan huippuhyvää, tiedän se jo etukäteen.
    Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kauniisti kirjoitettu. Kiitos!

      Poista
  5. Kivan näköisiä kuvia julkkareista! Ja noi sun kengät on kyllä ihan mahtavat.
    Kirjankin juuri hankin e-kirjana. Täytyy varmasti tänä iltana jo alkaa lukemaan, näytti selaillessa sen verran houkuttelevalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KronKronilla on tosi hauskoja ja villejä korkkareita, nämä on vielä sieltä konservatiivisimmasta päästä. Mulla on kauhean leveät jalat - siis ihan oikeasti, tyyliin sopivia lenkkareitakin on vaikea löytää - joten korkkareiden käyttö on yleensä aika tuskaa. Nämä ovat aika leveää lestiä, mutta kyllä oli jalat muusina jo neljän tunnin jälkeen... : /

      Poista
  6. Ajattelin, että odotan kirjaston kirjaa. En malta! :D Päivän hevosmessujen ja issikoiden ihailun jälkeen pakko tyydyttää Islantikuumetta kirjallisuuden avulla :)

    VastaaPoista
  7. Sain kirjan kirjastosta tänään, olin nimittäin varannut sen hyvissä ajoin. Kaivoin kirjan esiin repusta heti kirjaston ulko-ovella ja ihan vähän aloitin lukemista siinä kotiin kävellessä. Kotona potkaisin kengät jaloista ja siirryin sohvalle jatkamaan lukemista ihan vähän aikaa ennen kuin siirryn siivoukseen. No, siivota ehtii huomennakin :D

    ....että se siitä työmatkalukemisesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, työmatkalla jää sitten aikaa tehdä - heh- vaikka yötöitä :D

      Poista
    2. No, työmatkalla jää sitten aikaa tehdä - heh- vaikka yötöitä :D

      Poista
  8. Ihanat julkkaribileet ja noi kengät, tosi mageet :) Lähikirjaston jonossa ollaan neljäntenä, joten enköhän kohta pääse kirjasi kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelonen on jo hyvä. Nopeiden lukijoiden tapauksessa se voi olla jo kuukauden sisällä, viimeisätän kuitenkin ennen talviaikaan siirtymistä :)

      Poista
  9. Ostin e-kirjan. Olen vasta kirjan alussa mutta kirjoituksesi on tosi mukaansa tempavaa ja nautittavaa! Onnea hienosta kirjasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! On ihan killeritärkeää kuulla, että joku juttu, jonka on kirjiottanut, on mukaansatempaava. Se on oikeasti kirjoittajalle (no ainakin mulle) tärkein palaute. Ihan sama mistä kirjoittaa tai kenelle yleisölle, mutta jos yleisö haluaa jatkaa lukemista ensimmäisten sivujen jälkeen, tunnen onnistuneeni. <3

      Poista
  10. Kirja on oikeasti tosi hyvä! Mä sain siitä bisnesmäisemmän vaikutelman, mutta sehän on matkaviihdettä - ihan uus genre. Ja se, jolla on vuorokaudessa käytössä lukemiseen joku vartti, arvostaa hyvää tempoa. Mä en jaksa kirjoja joiden kanssa pitää alusta lähtien tehdä töitä että a) pysyy kärryillä juonessa, b) muistaa henkilöt ja c) yrittää ymmärtää kirjailijan kielikikkailuja. Esim. Sofi Oksasen uusin jäi multa lukematta.

    Ja voi vitsit nainen, sulla on hauska elämä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla! Koska kirjamarkkiniolla menee just nyt huonosti, ajattelin että parasta luoda sinne uus genre. :D

      Siis mun elämähän on just tuollaista (tylsiä kohtia ei ole, haha).

      Poista
  11. Latasin kirjasi tanaan Elisa Kirjasta ja luin sen kertarykaisylla alusta loppuun. Kodin imurointi, tenttiin luku jai sitten huomiselle. Onneksi on aina huominen. Erittain mukaansatempaava kirja. Paljon peukkuja ja hyvia myyntilukuja.

    VastaaPoista
  12. Varasin tän kirjastosta ennen ilmestymistä. Oli iloinen ylläri, kun viime torstaina tuli tekstari, että kirja on noudettavissa. Hain, menin kotiin, rennosti sohvalle ja siinä se hujahti ensimmäiset 200 sivua. Sitte olikin olosuhteiden pakosta pakko tehdä muutakin (onneksi flunssan turvin sain lukuaikaa, mies hoiti kotityöt ja muksuille ruokaa!). Perjantai aamuna se sitte olikin jo luettu. Mielettömän hauskaa luettavaa, eilen illalla piti lukea miehellekin ääneen sitä :)

    VastaaPoista
  13. Olipa mukava luettava tämä sinun kirja. Kiitos.

    VastaaPoista
  14. Kiitokset hyvästä kirjasta! Sain tehtyä jotain aivan uutta - lainattua kirjan kirjastosta tiistaina ja palautettua sen luettuna tässä keskiviikkona. Kiitokset myös mahtavasta blogista! Tekstejäsi on ollut ja on varmasti vastakin ilo lukea.

    VastaaPoista
  15. Jumaliste, onneks huomasin tuon e-kirja-tarjouksen, heti ostaa! :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?