Olin jo unohtanut, kuinka ison keskusteluryöpsähdyksen aihe nimeltä imetys saa aikaan. Omasta imetyksestä on - luojan kiitos - jo monta vuo...

Luonnollisia ajatuksia rintaruokinnasta

15.3.15 Satu Kommentteja: 36

Olin jo unohtanut, kuinka ison keskusteluryöpsähdyksen aihe nimeltä imetys saa aikaan. Omasta imetyksestä on - luojan kiitos - jo monta vuotta, mutta aihe palaa säännöllisesti mieleen kavereiden blogeja lukiessa. Lähiömutsi kirjoitti pari viikkoa sitten taaperoimetyshaaveistaan. Emme jaa samaa haavetta, mutta jäin suurella kiinnostuksella tutustumaan lukijoiden kommentteihin. Moni ei-niin-imetysfani tuntui pahoittavan mielensä Hannen imetysfantasioista.

"Tahdon imettää kuopustani hänen toiselle ikävuodelleen asti, mahdollisesti kolmannellekin. Taaperoimetyshaaveissani mulle ei tullut mieleenkään, että vauva saattaisi olla asiasta toista mieltä."
Hannen teksti oli minusta hyvä ja siinä tuli esiin kirjoittajan oma näkökulma ja kokemus, eikä pyrkimys takoa yksiselitteistä totuutta muiden päähän. Koska sellaista yksiselitteistä totuutta ei ole. Se mikä on toiselle luonnollista ja ihanaa, ei sitä välttämättä ole toiselle. 

Kommentteista huomasin, että monet jotka eivät pysty tai halua syystä tai toiselsta imettää (lainkaan tai pitkään), hieman loukkaantuvat jutusta. En tiedä, miksi, mutta arvaan. Luulen, että syynä on epävarmuus ja epätietoisuus ja hämmennys omista fiiliksistä.

Omissa imetysvitutuksia eläessäni se, että joku nautti imetyksestä samaan aikaan kun mä itse en voinut sietää sitä, oli ihan ok. Söpöilyjutut taaperoimetyksen ihanuudesta tai imetyksen intiimistä tunnelmasta eivät jääneet kaivelemaan tai pistämään valvomaan öitä miettien, että olenko mä nyt huono ihminen ja itsekäs. Söpöilypuheet tuntuivat täysin yhdentekeviltä. Ne olivat mielipide muiden joukossa, eivät mittari, jolla hyvä äityttä mitataan.

En yleensä ole kovin kylmähermoinen ihminen. Tässä tilanteessa uskon välinpitämättömyyteni johtuneen siitä, että olin itse tietoisesti hyväksynyt omat imetysnegatiiviset tunteeni jo ennen lapsen syntymää. Ajattelin, että jokainen, myös minä, vetää omalla tyylillään, ja se on ihan fine.

Harva minulle koskaan sanoi päin naamaa, että olet outo kun noin ajattelet tai miten sä voit kokea imettämisen noin. Jos joku olisi tullut vaahtoamaan täysimetyksen aivan ehdottomasta tarpeellisuudesta lapsen ensimmäiseen ikävuoteen asti, olisin kehottanut pitämään mielipiteen omana tietonaan. (Tai ehkä räjähtänyt, kuka tietää.)

Vuonna 2010 imetin lastani yhden viikon ainoana ravintona, 8 kuukauden ikään imetys-korvike-kombolla ja sen jälkeen hanat pistettiin kiinni ja kuvioihin tuli korvikemaidon ohella jo aikaisemmin aloitetut vellit ja soseet. Ja ihan terve tyyppi tuosta näyttää tulleen.

Tästä keskustelusta on helppo vetää laajempiakin johtopäätöksiä. Väitän, että iso osa nettivaahtoamisesta ja kommenttiboksiloukkaantumisista johtuu siitä, että ihmiset ovat epävarmoja valinnoistaan ja hämmennyksissä omien ajatustensa kanssa. Se purkautuu loukkaantumisina tai anonyyminä vittuiluna etenkin, jos omat sekavilta tuntuvat ajatukset poikkeavat jonkun omassa elämässä tiivisti läsnä olevan viiteryhmän ajatuksista.

Sanonpa siis tähän vielä rohkaisuksi kaikille imetysasian kanssa painiskeleville tuoreille mutseille - köh, tällä yhden yhden lapsen kokemuksella - että uskokaa itseenne. Turha yrittää ottaa mallia kenestäkään. On ihan ok täysimettää yksi viikko ja lappaa sen jälkeen tarpeen mukaan korvikkeita lisukkeeksi kaupan hyllystä. Jotkut eivät voi äidistä tai lapsesta johtuvista syistä imettää ollenkaan, vaan ravinto koostuu pelkästään korvikemaidosta. Kyllä niistäkin lapsista ihan luonnollisia ja terveitä on tullut. Henkisestä läheisyydestä ei kannata huolestua: lapseen saa lämpimät suhteet ilman tissejäkin. Ja jos haluaa imettää kolmevuotiaaksi ja sekä lapsi että äiti tulevat siitä onnelliseksi, niin antaa mennä vaan.

36 kommenttia:

  1. Imetys ja lapsiasiaat ovat aika kuumia perunoita Suomen lehdissa, jokaiseen juttuun tulee taatusti satoja mielipiteita ja aika usein siella vaannetaan katta. Taallakin imetysta suositaan ja imetysneuvontaa ja -apua on helposti saatavilla. Ma imetin pari kk ja kun se oli niin tuskaa lopetin sen, en kokenut minkaanlaisia tunnontuskia silla kaiken sen taistelun jalkeen olin onnellinen kun pystyin keskittymaan lopulta vauvaan enka epaonnistuneeseen imetysrumbaan. Kukaan ei koskaa kommentoinut asiaa taalla mitenkaan negatiivisesti, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosituksia ja neuvoja on hyvä olla ja tietää, että apua saa jos tarvitsee. Se asialle omistautumisen kiihko vaan jaksaa yllättää... Mutta hyvä, että sulla lopettaminen kävi helposti ilman (turhaa) henkistä kärvistelyä.

      Poista
  2. "..Uskokaa itseenne. Turha yrittää ottaa mallia kenestäkään." ..Näinpä juuri! Enpä olisi ennen lasta uskonut mikä kuuma peruna imetys on. Nyt on 5kk vauva edelleen täysimetyksellä ja olen yllättynyt miten tärkeää imettämisestä on tullut itselle. Mutta ymmärrän ettei se ole sitä kaikille.

    Imetin äskettäin junassa ja viereeni tullut äiti oli todella iloinen - "ihanaa kun kerrankin joku muukin täällä imettää". Kertoi miten välillä on kuullut kommentteja, että hänen imettämisensä kerhoissa ym. on joissain äideissä aiheuttanut syyllistymistä ja toivetta että imetys ei näkyisi. Itse en ole tähän törmännyt ja olin hämmentynyt. Ei kai kenenkään imettäminen ole muilta pois?

    Miehen perhe tuntuu välillä olevan hämmentynyt, että lasta vieläkin täysimetetään. Vähän kuin yrittäisin "omia" vauvaa liikaa. Tämäkin on tullut yllätyksenä ja vastaavia kokemuksia olen kuullut muiltakin. Onneksi mies ei koe näin ollenkaan. Koska vauvaan voi luoda suhteen ilman tissejäkin olemalla monin tavoin läsnä. Vaikka itse imetän ja imetyksestä on tullut minulle ja lapselleni tärkeä asia, tarkoitukseni ei ole syyllistää ketään kuka ei imetä, olla uhrautuva marttyyriäiti tai omia lasta sen isältä ja isovanhemmilta :) Imetys nyt vain sopii meille ja muut tehkööt omat valintansa. Ihmeen paljon äidit tuntuvat syyllistyvän milloin mistäkin, vaikka kannattaa muistaa ettei ne vauvat lue nettikeskusteluja tai kasvatusoppaita eikä tiedä miten asioiden "pitäisi" olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ihan sama kokemus anopin suhtautumisesta suositusten mukaiseen imetykseen; hän sai minut tuntemaan, että omin lapsen. Lisäksi anoppi ei koskaan ole lasteni kohdalla sanoittanut tai tunnistanut rinnalle pääsemisen/nälän tarvetta vaan on yrittänyt kaikin keinoin itse rauhoitella itkevää vauvaa ja minä siinä vieressä köhissyt, että josko imettäisin… Mutta kyllä kahden lapsen jälkeen hän ehkä hieman oppi arvostamaankin sitä, että olen imettänyt pitkään.

      Hyvä kirjoitus Sadulta. Komppaan myös alla olevia kommentteja siitä, miten imetys on loppujen lopuksi pieni asia lapsen kasvatuksessa.

      Poista
    2. Syyllisyminen on niin passee. Pelkkää energiantuhlausta :)

      Poista
  3. Imetyksestä pidetään myös ihan suhteetonta melua. Nyt kun nappulat ovat kohta 4 ja 8, olen huomaavinani että vauva-ajan ruokinta on ongelmana hyvin pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen pohtinut jo useamman vuoden. Oma lapsi on nyt 9v ja imetyskysymykset tuntuvat hyvin triviaaleilta siinä kokonaisuudessa, miten kasvattaa lapsesta tasapainoinen ja yhteiskuntakelpoinen ihminen. Ymmärrän toki, että siinä tilanteessa se voi tuntua elämää suuremmalta asialta, mutta aika onneksi tuo erilaista perspektiiviä.

      Poista
    2. Kyllä, aika antaa kummasti perspektiiviä :)

      Poista
    3. Antaa joo, mutta imetys on se ensimmäinen asia, missä äiti huomaa, että aina ei mene niin kuin on etukäteen asian ajatellut. Se tuntuu ottavan koville.

      Minä imetin kumpaakin kaksi vuotta ja jos ei muuta, niin sen jälkeen ei ole ollut enää mitään komplekseja pienistä tisseistä, vaikka AA-kupin liivejä on edelleen vaikea löytää...

      Poista
  4. Omat imetykset 10+ vuotta sitten menivät järjettömästä yrityksestä huolimatta per**elleen. Aika syvältä on kommentit "jokainen pystyy imettämään jos vain haluaa" ja "hyvällä tuella se kyllä onnistuu". Siihen aikaan oli aika vähän oikeaa tukea, siis sellaista joka olisi sanonut, että pullo suuhun lapselle ja hyvä mieli äidille. Edelleen nousee karvat pystyyn ja tietty ahdistusangsti päälle. Epäonnistumisen tunne? Ja lapset on terveitä, reippaita, fiksuja ja ihania.
    Hohhoijaa!....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin: todellakaan imetys ei aina onnistu ja se siitä. Vähän sama, kuin menisi lapsettomuudesta kärsivälle sanomaan, että kyllä niitä lapsia tulee kun vaan tarpeeksi jaksaa heilutella peittoa.

      Poista
    2. Nykyaikana on ihan älyttömästi imetysopastusta, mutta tosi vähän opastusta niille, joilla homma ei mene putkeen. Mun pelastus oli Väestöliiton julkaisema Pullonpyörittäjien opas (Tietoa vauvaperheille äidinmaidonkorvikkeista, osittaisimetyksestä ja äidinmaidon
      pumppaamisesta), löytyy netistä. Kiihkotonta opastusta meille, joilla korvike oli mukana.

      Poista
  5. Samaa mieltä, että imetys ei kerro hyvästä äitiydestä ja se, että joku toinen imettää/ei imetä, ei pitäisi loukata ketään. Mutta, tilanteita on tosiaan erilaisia. Osa täysimettää omasta halustaan ja onnistuu siinä, osa haluaisi täysimettää, muttei syystä tai toisesta onnistu ollenkaan tai ainakaan kokonaan ja osa ei ole ajatellutkaan imettää jne. Todennäköisesti sellaiselle, joka oli ajatellut imettää eikä syystä tai toisesta siinä onnistu, se on kova paikka niin kauan kuin asia on käsittelemättä ja hyväksymättä omassa päässä. Ehkä jotkut eivät onnistu asian hyväksymisessä tai tarvisivat siinä tukea? Silloin saattaa loukkaantua silloinkin, kun loukkaaminen ei ollut tarkoituksena. Erityisesti kirjoitetusta mielipiteestä lukija saattaa vetää väärät johtopäätökset paljon helpommin kuin jos asiaa käsiteltäisiin kasvotusten, kun silloin ymmärretyksi tulemista auttaa muut asiat, kuten äänensävy, eleet yms. Ja netissähän on tunnetusti helppo vetää herne nenään asiasta kuin asiasta ja kommentoida anonyyminä ties mitä.

    Itse imetin viime syksynä 6kk asti vauvan osittain. Maitoa ei vaan tullut tarpeeksi, vaikka omasta mielestäni kaikki konstit yritin maidon lisäämiseksi ensimmäisen 3kk aikana. Vaikka tiesin etukäteen, ettei imetys aina onnistu, niin silti asiassa oli itsellä henkisesti paljon käsiteltävää. Ennen kuin olin itse asian kanssa ok, oli asia hyvin arka ja saatoin loukkaantua/tuntea paska mutsi -fiiliksiä sellaisistakin kommenteista, joita ei ollut sellaiseksi tarkoitettu. Luotto itseen tuli vasta sitten, kun olin saanut asian päässäni käytyä läpi. Itse kuulin esim vauvan nimiäisten jälkeen erään sukulaisen ihmetelleen ääneen miksei lasta imetetä, kun vauvalle annettiin lisämaitoa pullosta. Kyseisenlaiset asenteet ja kommentit eivät auta arassa tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hear, hear! Netissä mielipiteet ja merkitykset helposti kärjistyvät.

      Poista
  6. Termi _täysimetys_ pitäisi mun mielestä joko a) määritellä uudelleen tai b) unohtaa kokonaan. Jos lapsi sai synnärillä 10 ml luovutettua äidinmaitoa tai korviketta, niin se ei sitten koskaan tule käsittääkseni olemaan tilastoissa täysimetetty vauva. Eikä sitä WHO:n puolen vuoden täysimetyssuositusta saavuteta vaikka vauvan äiti imettäisi sitä muuten sen 6 kk ja aloittasi soseet vasta sen jälkeen.

    Mä kyllä ihan suvereenisti koen imettäneeni vauvojani vaikka esikoinen saikin joka ilta 1,5 dl korviketta ja kuopuskin melkein saman. Henkilökohtaisesti koen, että niiden ravintoa oli rintamaito eikä korvike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuulemma vaikka antaisi omaa pumpattua maitoa pullosta, ei kuulu enää täysimettäviin . Älytöntä mun mielestä!

      Poista
    2. Tsiisus... Mä en ole tiennytkään tällaisia yksityiskohtia.
      Johtuukohan tämä WHO:n kummallinen määritelmä siitä, että kuuman ilmaston kehittyvissä maissa pulloruokintaan liittyy hygieniariski ja siksi se suositeltu täysimetys on määritelty näin pohjoismaalaisesta näkökulmasta varsin tiukkapipoisella tavalla.

      Poista
    3. Se WHOn suositus on jonkun lukemani artikkelin mukaan ylipäätään tehty kehittyviä maita silmällä pitäen koska siellä se muu vauvalle annettava ravinto ei olisi niin hyvää ja sopivaa kuin länsimaissa. No, mene ja tiedä, mutta mua ärsyttää aina ne uutisotsikot "vain 10 % suomalaisäideistä imettää suositusten mukaan" kun toi suositus on niin outo. Jos vaiks täysimetti 5,5 kk niin jopa on taas siellä suositusten väärällä puolella. Toivoisin toimittajilta parempaa taustojen selvittelyä näihin. Näppituntumalla luulisin suurimman osan suomalaisvauvpista saavan rintamaitoa siten että sen mukanaan tuomat trrveyshyödyt saavutetaan. Itse asiassa, nyt kun mietin, niin voiskin enemmän keskittyä siihen millä tasolla ne imetyksen terveyshyödyt vauvalle saavutetaan ja lopettaa tän täysimetysfanatismin.

      Poista
    4. Word, niin samaa mieltä!

      Poista
    5. Kun toi ei edes mene noin, kiinteät suositellaan (tai en nyt ole hetkeen tsekannut) aloitettavaksi yksilölliseen tahtiin viimeistää puolivuotiaana, ei kumminkaan alta nelikuisena. Kyllä jokainen neljä vähintään neljä kuukautta täysimettänyt ja siinä sitten jossain kohtaa imetyksen ohella kiinteät aloittanut on mennyt ihan suositusten mukaan.

      Poista
    6. Mut ei se WHOn suosituksen mukaan jossa suositetaan täysimetystä 6 kk:n ikään saakka. Ja tähän WHOn suositukseen aina viitataan. Kuinka suomalaisäideistä niin kovin harva imettää näiden suositusten mukaan.

      Poista
    7. En ole WHO:n suositusta lukenut läpi, mutta suomalainen on tuo, mikä kirjoitin, ja oletan kyllä lehdissä viitattavan nimenomaa kotimaiseen suositukseen, kun kirjoitetaan, ettei imetetä suositusten mukaisesti ja mittarina on tosiaan täysimetys puolivuotispäivänä, mikä on yksinkertaisesti väärin.

      Poista
  7. Ihan on jokaisen oma asia, ja tilanteesta riippuen. Tosin, täytyy myöntää että kerran hätkähdin, kun silloinen naapurimme kertoi olevansa pitkällä raskaana, muttei ollut itse ensin huomannut, koska imetti edellistään. Joka oli menossa kouluun. Silloin tuli mieleen, että josko pikkuisen aiemmin olisi kannattanut vieroittaa. Itsellä homma mennyt jokaisen kolmen lapsen kanssa eri tavoin, koskaan en ole mitään etukäteissuunnitelmia tehnyt.

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä olisin minäkin hätkähtänyt... ainakin sitä, kuinka ihmeessä seitsemänvuotiasta imetetään. Seisaallaan? No ehkä mä en edes halua tietää enempää yksityiskohtia, eihän ne minulle edes kuulu.

      Poista
  8. Omista imetysajoista kolme lapsen kanssa on aikaa, joten siitä ei sen enempää.
    Sen verran vaan halusin kommentoida että....

    Mä olen niin samaa mieltä sinun kanssasi Satu - Uskokaa itseenne...

    Siinä se ydin vanhemmuudessa on muutenkin eli tämä mielestäni koskee muitakin lastenkasvatus ja vanhemmuus asioita kuin imetystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri. Ja kuten tässäkin ketjussa on tullut esille, virallisissa suosituksissakin on kompastuskohtansa.

      Poista
  9. Mua sieppaa tässä imetysdiskurssissa se passiivis-aggressiivinen "tarhaan asti tissi suussa"-mentaliteetti, jota tulee suoraan neuvolasta ja epäsuoraan joiltakin muilta äideiltä. Lyhyeen/ei lainkaan imettävien pitää piilotella ja hiljaisesti hyväksyä pitkään imettävien hegemonia. Poikkipuoleista sanaa ei saisi sanoa. Ei se imetys aina onnistu, tai jos onnistuu niin ei kaikki pidä sitä äitiyden mahtavimpana/tärkeimpänä asiana. Itse imetin esikoista suhteellisen pitkään kun sitä maitoa nyt tuli, mutta ei se mielestäni mitenkään upeaa ollut. Enkä usko, että siitä yhtään parempi kansalainen äidinmaidon vuoksi tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, että koet sen noin. Itse olen kokenut, että olisi usein parempi olla puhumatta omasta täysimetyksestä ja pitkästä imetyksestä, kuitenkin joku pahoittaa mielensä. Imetysmyönteisiä tai imetykseen kannustavia kommentteja ei kannata sanoa kuin valikoiduissa piireissä, ettei saa vihoja niskaansa. Jos tahtoo imetyksestä jotain positiivista sanoa, pitää aina muistaa lisätä loppuun miljoona disklaimeria, ettei kukaan koe sitä hyökkäyksenä itseään vastaan.

      Imetysmyönteisenä ja kaikenlaista "pehmeää hörhövanhemmuutta" (kantoliinat, perhepeti ym...) harrastaneena minut usein tuomitaan siitä, että kuvittelen olevani paljon parempi äiti kuin muut, vaikka en ole eläessäni kenenkään toisen vanhemman valintoja näissä melko triviaaleissa asiossa tuominnut. Monien mielestä ilmeisesti myös toteutan itseäni lapseni kautta.

      Imetin lastani 2 vuotta ja 3 kuukautta, eikä se ole omassa tuttavapiirissäni mitenkään poikkeuksellisen pitkä aika. Elän siis varmasti tämän asian suhteen jonkinlaisessa kuplassa.

      Poista
    2. Mua alkoi nyt kiinnostaa, että mitä on imetysmyönteisyys?

      Poista
    3. Mut siis parastahan se on vetää se oma retki, ja hakea vertaistukea kaltaisiltaan. Tarkoitan siis sitä, että jos haluaa vertailla kestovaippojen ominaisuuksia tai parhaita punaviinejä imetysmaratonille, se kannattaa tehdä siinä seurassa, josta voisi vinkkejä voisi mahdollisesti olla tulossa. Koska vihasin itse imetystä, ei hirveästi tullut vertailtua imetysasentoja tai imuotteita kaveripiirissä, halusin vaan hoitaa asian alta pois mahdollisimman vähin äänin.

      Tai no, pitihän siitä vauvavuoden kohelluksesta yksi kirja kirjoittaa. Elämäni ristiriidat ;)

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Imetysmyönteinen on kyllä ihan pöljä sana. Kirjoitin niin, koska en rohjennut kirjoittaa (kuten Lähiömutsi), että todella halusin imettää pitkään ja minulle imetys oli tärkeä kokemus ja olennainen osa vanhemmuutta - siis vain ja ainoastaan omalla kohdallani. Kaikki eivät tietenkään tunne samoin jne.

      Kommenttini pointti oli se, että kun niin usein puhutaan siitä miten he, jotka eivät syystä tai toisesta ole imettäneet kokevat imettävien äitien heitä syyllistävän ja elämäntapojaan heille tuputtavan, niin yhtälailla imettävät mutsit kokevat saavansa osakseen sitä imettämättömien passiivisaggressiivista vihaa ja syyllistämisestä syyllistämistä.

      Ja kuitenkin kaikki tekevät nämä ratkaisut niin kuin kokevat parhaaksi omalle perheelleen. En oikein usko, että kovinkaan moni päättää imettää tai olla imettämättä viestinä muille.

      Minä kyllä oikeasti vähän pelkään näitä imetyskeskusteluja ja yleensä pyrin niitä välttämään :)

      Poista
    6. Joo, näissä tuntuu mielipiteet kärjistyvän ja loukkaantumisia tulee puolin ja toisin vaikka se ei olisi lainkaan ollut tarkoituksena...

      Poista
  10. Mulle tuli juuri siitä Lähiömutsin kirjoituksesta surullinen olo. En kuitenkaan kommentoinut mitään, koska sen verran vielä älli pelaa, että tiedän tunteen tulevan itsestäni eikä siitä että blogin kirjoitus olisi ollut syyllistävä.

    Lapsi syntyi ilman kivunlievitystä alateitse, joka on monien imetyssivustojen mukaan se täydellinen alku imetykselle. Lapsen synnyttyä kysyttiin haluanko imettää. Vastasin, että tietenkin. Sitten sain hieman neuvoja ja lasta yritettin asettaa rinnalle. Isot rinnat ja pienet pakenevat nännit olivat liian vaikea yhdistelmä vauvalle. Rintakumin kanssa ei kiinnostanut ja maito nousi melko hitaasti pumpun avulla. Jäätiin sairaalaan yhdeksi ekstrapäiväksi vain imetyksen opettelun vuoksi. Viisi viikkoa pumppasin maitoa kupista hörpittäväksi ja treenattiin vauvan kanssa imetystä rintakumilla ja ilman. Käytiin imetysneuvonnassa säännöllisesti. Vauva ei silti onnistunut imemään missään vaiheessa itselleen ruokaa rinnasta. Rintakuminkin kanssa ote oli huono ja ilman sitä vauva ei edes yrittänyt ottaa otetta. Viiden viikon jälkeen imetysneuvolasta (ei olla Suomessa) kehotettiin antamaan periksi ja syöttämään vauvalle pumpattua maitoa jaksamisen mukaan ja loput sitten korviketta.

    Nyt joudun selittämään kaikenmaailman sukulaisille ja heidän tuttavilleen miksi parikuukautinen vauvani syö pullosta ja useimmiten vielä korviketta. Asenteet ovat olleet joko älytöntä tenttausta tai sitten korostuneen vaivautunutta hiljaisuutta. Vaikka pystyn helposti anonyymina kirjoittamaan tänne imetyksen epäonnistumisen syyn en ehkä kuitenkaan halua keskustella nänneistäni puolisoni vanhempien uusien heilojen kanssa naamatusten.

    Minulle itselleni imetyksen epäonnistuminen ei kai ollut suunnaton tragedia. Olisin halunnut imettää, mutta en halunnut jatkaa vauvan kanssa taistelua, kun siitä tuli molemmille vain paha mieli. Enemmän minua vaivaa ympärillä olevien ihmisten asenteet. Luullaan että olen vain "mukavuudenhaluinen" ja pulloruokailu olisi minusta jotenkin erityisen kivaa, tai sitten tentataan hulluna kaikki intiimeiltä tuntuvat yksityiskohdat. Myös neuvolassa eräs henkilökunnan jäsen vihjaisi, että antaisin pulloa vain koska se on helppoa.

    Olisin varsin tyytyväinen pullovauvan äiti, jos minun vain annettaisiin olla. Lapseni on saanut koko elämänsä ajan myös rintamaitoa. Ensimmäiset pari viikkoa täysin, sitten hieman korviketta sivussa. Hetkeksi onnistuttiin palaamaan pelkkään pumpattuun maitoon, mutta vauva alkoi olemaan enemmän hereillä ja vaatimaan kontaktia, joten korvike ottaa jatkuvasti enemmän alaa, kun pumppaamiseen ei riitä aika. Hän on saanut tärkeitä ravinteita rintamaidosta ja pyrin pitämään häntä enemmän sylissä, kun imetyksen automaattinen läheisyys jää uupumaan.

    Imetys on tärkeää ja on hienoa että siihen saa tukea. Olisi kuitenkin kiva, jos ihmiset keksisivät jotain muuta smalltalkin aihetta kuin sen imetyksen/maidon riittävyyden pienten vauvojen äitien kanssa. Vauva kuitenkin pysyy hengissä ja kasvaa hyvin muutenkin. Jos asia olisi minusta kiinni ruokintajutut pidettäisiin vauvan vanhempien ja terveydenhuoltohenkilökunnan välisinä asioina ja muut ihmiset sitten voisivat vaan pitää päänsä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi tärkeä kommentti, kiitos!!
      Tosi ikävää kuulla ympärillä olevien ihmisten asenteista ja suhtautumisesta asiaan. Ihmiset ovat joskus niin hölmöjä, etteivät tajua mitä suustaan päästävät. Erityisesti kummastelen hoitoalan ammattilaisen suhtautumista.Pöhköä. Toivottavasti et ottanut itseesi :)

      Poista
  11. Minut on ruokittu pullosta lähes tulkoon vastasyntyneestä, koska äitini ei migreeninsä vuoksi pystynyt imettämään. Jos jokain imetysyritys aiheuttaa monen päivän migreenikohtauksen, niin miksi ihmeessä sellaiseen rumbaan pitäisi ryhtyä? Minusta ja sisarestani on tullut kohtalaisen järkeviä ihmisiä kuitenkin... :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?