 |
| Kuva: Otava |
uli kesän aikana kuunneltua aika monta äänikirjaa, koska en moneen viikkoon nähnyt lukea. Yksi parhaista kesän aikana kuuntelemistani jännäreistä (en oikeastan hanki äänikirjoina kuin juonivetoisia dekkareita tai trillereitä) oli Taavi Soininvaaran ensimmäinen teos, Ebola-Helsinki (2000). En tarttunut kirjaan aiheen ajankohtaisen ulottuvuuden (ehhehh) takia, vaan siksi että se sattui olemaan Elisa-Kirjassa alessa kahdeksalla eurolla. Ostos neljäntoista vuoden takaa kannatti, sillä yllätyksekseni tämä kirja ylsi omaan, parhaiden suomalaisten jännityskirjojen hyllyyn.
Juoni vetää alusta asti ja kaikkiin päähenkilöhin syntyy heti tunnesuhde – joko inho, myötätunto tai sääli. Tarina alkaa auto-onnettomuudesta, Suomeen tulleista Ebola-virusta kantavista apinoista ja virustutkija Arto Ratamosta, joka tahtomattaan (tietysti) sotkeutuu osaksi kansainvälistä terroristikuviota (tietysti). Terroristit haluavat Ebolasta ja sen vastalääkkeestä tehokkaan joukkotuhoaseen (tietysti) ja mukana suunnitelmissa on myös suomalainen korkea virkamies (tietysti). Arto Ratamo alkaa taistella terroristeja vastaan (tietysti), mukaan mahtuu yksi seksioujee (tietystitietysti), Ratamo on melkein hävitä taistelun (tietysti), mutta lopulta kaikki kääntyy voitoksi (tietysti). Tunnelmaa pitää yllä taitava lukija Jarmo Mäkinen.
Jännäri ei sisällä yllättäviä rakenteellisia jippoja tai räsymaton vetämistä lukijan jalkojen alta, mutta tarina vetää lievällä ylinopeudella ensimmäisestä luvusta loppuun asti. Aika hyvin vedetty lakimieheltä, jolle Ebola-Helsinki oli hänen elämänsä ensimmäinen romaani.
Kun kirja oli loppu, halusin heti viihdyttää itseäni lisää Arto Ratamolla. Harmi, että järjestyksessä seuraavasta kirjsasta (Inferno.fi) ei ole ainakaan vielä tehty äänikirjaversiota. iPhonessani on nyt lenkkiseurana Vihan enkeli. Soininvaaran toisen kirjasarjan eli Leo Kara -sarjan luin ja kuuntelin heti sen ilmestyttyä (fiiliksiäni niistä löytyy täällä.)