eillä oli viime viikolla kerrassaan mahtava reissu Pohjois-Islantiin . Loistavan sään ja onnistuneiden hevosvaellusten lisäksi poimin vuori...

Eräs ratkaisu kestävään parisuhteeseen

31.8.14 Satu Kommentteja: 46

Meillä oli viime viikolla kerrassaan mahtava reissu Pohjois-Islantiin. Loistavan sään ja onnistuneiden hevosvaellusten lisäksi poimin vuoristovaelluksilla pari litraa mustikoita ja tutustuin huippukivoihin uusiin ihmisiin. Meillä oli useampiakin loistavia keskusteluja muun muassa parisuhteista ja niiden kestävyydestä. Luulen, että pääsin näiden keskustelujen kautta jälleen askeleen lähemmäs kestävän parisuhteen salaisuutta. Tai ei se oikeastaan mikään salaisuus edes ole, vaan varsin arkinen ajatus, jonka puki sanoiksi yksi matkalle osallistuneista:

Parisuhteessa pitää olla yhteisiä haaveita.

Ihminen tarvitsee tavoitteita ja tekemistä pysyäkseen järjissään. Jos ei ole mitään, mitä kohti pyrkiä, mielen valtaa tylsyys ja toimettomuus, mikä pitkään jatkuneena muuttuu harmaaksi suoksi, josta ei välttämättä enää pääsekään ylös. Alle kolmekymppisten työkyvyttömyyseläkkeet on tästä surullinen esimerkki.

Ihan sama voi tapahtua parisuhteessa. Jos puolisoilla ei ole yhteistä haavetta ja tavoitetta, jota kohti kulkea, suhteeseen laskeutuu tylsyys ja toimeettomuus. Ei yksistään auta, vaikka molemmat viettäisivät tahoillaan aktiivista elämää ja molemmilla olisi paljon omia toiveita ja tavoitteita. Jos yhtäkään yhteistä päämäärää ei ole, suhde kuivuu parin ensimmäisen vuoden ensihuuman kasaan viimeistään silloin, kun jompi kumpi tajuaa, että "eihän meillä olekaan mitään yhteistä".
Viime talvena toteutimme yhteisen haaveen murtsikkahiihtolomasta Lapissa.
Olen huomannut omaaakin elämääni taaksepäin miettiessä, että yhteiset tavoitteet eivät yksistään riitä. Yhteinen haavepankki on nimittäin vaarallisen helppo tyhjentää. Miettikääpäs, kuinka nopeasti kaikki nykyään yritetään saada. Ensiasuntojen pinta-ala on noussut. Ensimmäiseen asuntoon otettu laina saattaa olla useita satoja tuhansia euroja. Omakotitalo on saatava mielellään heti, samoin myös kesämökki, isot häät, lapset ja se haaveiden auto ja purjevene. Mitä sitten, kun kaikki tavoiteltava on jo saatu, vaikka sitten lainarahalla? Kun ikää on alle neljäkymmentä, mutta enää ei ole mitään yhteistä tavoiteltavaa, tulee se sama tyhjyys ja toteamus siitä, kuinka "kasvoimme erillemme". Jos menestysstrategian yrittää luoda ja myös toteuttaa kahdessa vuodessa, pieleen menee.
Meidän yhteinen seuraava tavoite: ensi talvena aiomme hiihtää muutaman vuorokauden Islannissa ja minä aion oppia yöpymään  teltassa lumihangessa.
En väitä, että tämä pätee joka tilanteessa ja jokaisessa suhteessa, mutta ajattelemisen arvoista se ainakin on: sopiva määrä yhteisiä tavoitteita vie kestävään parisuhteeseen. Jos yhteisiä haaveita ei ole, ei ole parisuhdettakaan. Kun haaveet toteutetaan liian nopeasti, yhteisten tavoitteiden määrä kutistuu ja niin käy myös parisuhteelle. Kun homma on lähtenyt isoon luisuun, latistunutta suhdetta ei puhalleta henkiin yhteisellä kynttiläillallisella tai nätillä kukkapuskalla.

Paitsi taloudellisen tilanteen myös parisuhteen näkökulmasta saattaisi olla hyvä ottaa vähän hitaammin. Voisi olla ihan mainio idea hankkia vähän pienempi ensiasunto, ottaa vähän pienempi asuntolaina, ostaa halvempi auto tai auton sijasta kausilippu bussiin. Kesämökin ehtii kyllä rakentaa viisi- tai kuusikymppisenäkin.
Niin, mikä sitten on _romanttista_?
Uskon, että yksi syy siihen, miksi meillä menee parisuhteessa niin hyvin on se, että vaikka meillä molemmilla on omat, toisistamme hyvin poikkeavat mielenkiinnonkohteet (vrt. vuorikiipeily ja lukeminen), meillä on myös selkeitä yhteisiä tavotteita. Ensi talvena haluaisimme mennä yhdessä murtsikkaretkelle telttojen kanssa Islannin pohjoisvuonoille. Muutaman vuoden päästä tavoitteena on hankkia vähän enemmän asuintilaa. Parinkymmenen vuoden päästä meillä on toivottavasti kakkosasunnon kaltainen kesämökki, jota remontoida.

Näin realistin näkökulmasta yhteiset tavoitteet ja niiden toteuttaminen ovat paljon romanttisempia tekoja kuin lahjapaperiin kääritty rannerengas. Ja voihan siellä parisuhteen strategiapäivillä, jossa tavoitteista sovitaan, korkata pullon kuohuvaa tai räpsäyttää kynttilän - tai telttaillessa primuksen - palamaan.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

46 kommenttia:

  1. Voi apua, tälläselle kommentoijalle on varmaan joku tosi osuva nimitys, aion nimittäin anonyyminä tarttua täysin epäolennaiseen yhteen kohtaan jutussa ja kommentoida sitä. Mutta pakko, ärsyttää niin kovasti! Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, nimittäin itselläni on ensiasunto isohko omakotitalo, alle kolmekymppisenä rakennettu. Ja sitten saa aina kuulla tätä taivastelua siitä, jotta mikä pakko sen ekan on olla niin iso. No kuulkaas, kun täällä maalla ei enää asuntojen hinnat nouse, ne itse asiassa romahtaa. Minkään kokoisesta ei enää saa omiaan pois, jos edes saa myytyä, joten ensiasunnon kannattaa olla myös se viimeinen. Tai sitten pysyä pois moiselta paikkakunnalta, mutta kun se on kaikesta huolimatta muuten se rakas kotipaikkakunta, jossa hyvä olla ja elää... Mutta siis, toivottavasti tämä ei vie keskustelua harhateille itse postauksesta, joka oli kuten yleensäkin tässä blogissa mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anonyymi! Eihän ne neliöt sitä onnea vähennä, ja sulla on sitä paitsi mainiot perustelut :)

      Pointtini oli enemmänkin se, että nykyään ihmiset ostavat ihan järkyttävän kokoisia ensiasuntoja JA kaikkea muuta siihen samaan hässäkkään, koska kaikki ihanat asiat pitää saada heti, vaikka hitaampikin tahti riittäisi.

      Poista
    2. Muistan kuinka me kolme opiskelijakaveria ostimme samoihin aikoihin ensiasunnot: yksi ison yksiön Helsingistä, toinen ison kaksion Tampereelta ja kolmas tilavan rivitalonpätkän pikkupaikkakunnalta. Arvaatte varmaan, kenen asunto oli kallein, kenen halvin.

      Ei tässä ole kysymys pelkästään neliöistä. On ihan eri asia ostaa se iso asunto maalta kuin kasvukeskuksesta.

      Poista
    3. Totta kai on. Kaverini sai monen sadan neliön kokoisen vanhan kansankoulun 70 % halvemmalla verrattuna tavalliseen helsinkiläiskaksioon.

      Mutta ei tämän jutun pointti ollutkaan niissä asumismuodoissa tai kotipaikkakunnissa...

      Poista
  2. Tosi hyvää pohdintaa! Lainaan ystävääni, joka kerran fiksusti totesi: hyvässä parisuhteessa on kolme puolta, sinä, minä ja me. Ja parhaassa tapauksessa kaikki nämä voivat hyvin ja kehittyvät sulkematta toisiaan pois. Toinen kaveri sanoi joskus myös, että voi tietää oliko se joku juuri Se oikea vasta kun ollaan oltu vuosia yhdessä. Jos on ollut keskimäärin kivempaa kuin kurjempaa, niin oli se sitten varmasti se oikea. :)

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä neuvoja! Plussalle pitää päästä molempien.

      Poista
  3. Kyllä, juuri näin! Oma surullinen esimerkki on (entinen) ystäväni, joka muutama vuosi sitten 21-vuotiaana totesi, että hän on saavuttanut kaikki elämänsä tavoitteet eli miehen, oman talon ja lapsen. Silloin jo mietin, että mites ne loput vuodet... No, ero tuli, talo meni ja suhde omaan tyttäreen. Ei ollut yhtään sen kummoisempia yhteisiäkään tavoitteita...

    VastaaPoista
  4. Ihana kirjoitus ja niin totta! Meillä ne yhteiset haaveet ja suunnitelmat liittyvät jatkuvasti matkailuun. Jos nyt ihan totta puhutaan, niin vuosia sitten, suhteen alkuaikoina ero lähellä. Ei "voitu" kuitenkaan erota, koska lennot ja majoitukset oli jo varattu. Matkan jälkeen ei sitten onneksi enää haluttukaan erota ja keväällä menimme naimisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieletön tarina! Yhteinen harrastus tuo paljon mahdollisuuksia yhteisiin tavoitteisiin. Matkailu on just loisto esimerkki: sitäkin kun voi tehdä niin monella tavalla. Pitkästi, lyhyesti, lähelle ja kauas. :)

      Poista
  5. Hyviä ajatuksia, olen samaa mieltä! Sen lisäksi, että on yhteisiä haaveita ja suunnitelmia, minulle itselleni toimii erittäin hyvin se, kun pysähdyn hetkeksi ja katson menneisyyteen. Arjen keskellä sitä niin helposti unohtaa kaiken sen yhdessä eletyn ja kaikki ne mielettömät yhteiset hetket. Pienen pysähdyksen jälkeen on aina niin paljon helpompi sietää niitä partakarvoja lavuaarissa ja jatkaa yhteistä haaveilua tulevasta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta; tulevaisuuteen katsomisen lisäksi on hyvä silloin tällöin kaivella vanhojakin muistoja.

      Poista
  6. Ollaan oltu 14vuotta yhdessä ja yhteisiä haaveita ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Poislukien tietenkin terveys, niin oma kuin lastenkin ja muut ns. itsestään selvät. Mutta ei siis sellaisia konkreettisia haaveita, kuin maailmanympärysmatka tai salsakurssi. Näinkin voi olla onnellinen.

    VastaaPoista
  7. Oikein hyvä postaus! Me olemme parhaillaan aloittamassa rakennusprojektia, omaa kotia. Täällä se on kuitenkin pitkä prosessi. Ilman lainaa se kun on tehtävä. Ensimmäinen lapsi on myös tulossa, eli siinäkin riittää puuhaa seuraavaksi vuosikymmeneksi ;-) Haaveilemme kesämökistä Suomessa, sitten joskus. Vanhempana olisi ihana matkustella kahdestaan... kunhan ensin lapset on kasvatettu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eli. Ja wow: rakennusprojekti ilman lainaa! Tässä taloussuhdanteessa kuulostaa erinomaiselta vaihtoehdolta. Ei pääse ainakaan korot yllättämään...

      Poista
  8. Kirjoitit asiaa! Täytin tänä vuonna 40-vuotta. Olen ollut yli puolet elämästäni parisuhteessa ensirakkauteni kanssa, joista lähes 15-vuotta naimisissa. Kun olemme kovin nuorina tavanneet, suuret asiat elämässämme ovat tapahtuneet suhteellisen hitaasti, mutta aina on ollut haaveita tulevaisuuteen liittyen. En silti olisi osannut kiteyttää sitä parisuhteen kestävyyteen liittyväksi asiaksi!

    Niiden arjen partakarvojen ohessa on tosiaan hyvä katsoa menneeseen ja muistaa niitä asioita, mihin toisessa rakastui ja mitä elämä yhdessä on antanut. Ja erilaisuudestakaan ei ole ollut haittaa!
    ÄitiSininen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisuudesta on itse asiassa aika paljon iloa. Olen saanut itseäni melko erilaisen puolison kautta elämääni sisältöä, jota en osannut aikaisemmin edes kaivata.

      Poista
  9. Asiaa! Lähdettiin miehen kanssa aikanaan yhteiselle taipaleelle eikä ollut mitään muuta kuin molemmilla "kaksi tyhjää" kättä. Siitä ensin vuokra-asuntoon, jonkun vuoden päästä ensimmäinen lapsi ja sitten toinen. Jossain vaiheessa haluttiin isompaa, omaa asuntoa. Siihen aikaa ei lainaa edes saanut ylisuureen asuntoon, lapsiluvun mukaan mentiin! Pikkuhiljaa ostettiin tarvittavat huonekalut yms. Ei puhettakaan, että velaksi olisi ostettu. Aika monta vuotta meni ennenkuin lainat oli maksettu pois ja oltiin kirjaimellisesti oman kodin omistajia. Rahaa riitti lainojen maksuun, mutta muuten elettiin aika niukasti, mutta mistään ei ollut puutetta. Nyt yhteistä taivalta on takana reilut 40 vuotta. Lapset ovat maailmalla ja olemme jälleen kahdestaan ja tuntuu, että olemme hitsautuneet näiden vuosien aikana yhteen todella vahvasti! Olen useasti miettinyt nykyajan pareja, kun kaikki tehdään ja hankitaan nopeasti; oma koti, oma auto, lapset jne. Voi olla, että olen vanhanaikainen, mutta mielestäni asioiden eteen pitää nähdä jonkun verran vaivaa, silloin niitä osaa myös arvostaa enemmän..
    Kaikkea hyvää sinulle elämässäsi ja kiitos hienoista kirjoituksistasi!
    Mummo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mummo! Ihana kommentti sinulta, lämmitti mieltä :)

      Poista
    2. Voi Mummoa ja hänen onnekasta miestään ♥

      Poista
  10. Hyviä pohdintoja. Kuin tilauksesta. Niistän nenän, kuivaan kyyneleen silmäkulmasta ja menen keittämään aamukahvit luottaen että elämä järjestyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se järjestyy. Uskon, että ala- ja ylämäkiä tulee ihan jokaiselle. Mistään muusta ei sitten loppujen lopuksi olekaan täyttä varmuutta.

      Poista
  11. Jos nyt löytyy se parisuhde ensin, niin katsotaan sitten että mitä sen pitää olla. Ihmiset ovat kaikki niin erilaisia, että yleispäteviä varmoja neuvoja jokaisen yhdistelmän kohdalle on mahdotonta antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdotonta on. Nuo ylläolevat ajatukset perustuvat täyteen mutuun :D

      Poista
  12. Kyllä sen kestävän parisuhteen takana on myöskin rakkaus. Ei se huuma, joka ensiksi tulee vaan se taito oppia rakastamaan toista vikoineen kaikkineen. Ja löytää niitä yhteisiä hetkiä ja retkiä. Näin yli 20 vuotta aviossa olleena tuntuu, että elämä alkaa taas kukoistaa,kun lapset ovat isoja ja saamme kulkea miehen kanssa kahden. Se tuntuu hyvältä niiden ruuhkavuosien jälkeen. Lisäksi kun viikot asuu erillään voi viikonloppuisin nauttia yhdessäolosta täysillä eikä ehdi kyllästyä. No, tää loppu meni sarkasmin puolelle, mutta toimii meidän liitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti rakkautta tarvitaan! Kuten itsekin sanoit, se parin ekan vuoden alkuhuumahan ei kanna mihinkään yksistään.

      Poista
  13. Samantyyppisiä ajatuksia täälläkin. Aikoinaan vanhempi sukulaiseni sanoi, että pitää olla jotain, mikä aidosti yhdistää, sillä maailma kyllä yrittää parhaansa erottaa. Kuulostaa dramaattiselta, mutta jäi mieleen: kun on jotain yhteistä, mitä molemmat oikeasti ja aidosti haluavat, se kantaa jo monen karikon yli. Tämä on koettu ja lähipiirissäkin nähty. Ei niiden haaveiden edes tarvi mitään ylettömiä olla, kunhan ovat molemmille tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me haaveilemme tällä hetkellä - paitsi siitä hiihtoreissusta ensi talvena - uudesta keittiön pöydästä. Pistän kuvia, jos se toteutuu ;)

      Poista
  14. "vaikka meillä molemmilla on omat, toisistamme hyvin poikkeavat mielenkiinnonkohteet (vrt. vuorikiipeily ja lukeminen), meillä on myös selkeitä yhteisiä tavotteita" Taisit juuri näppärästi summata sen tilanteen, jota olen jo pitkään pitänyt parisuhteen ihannemallina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, ihan tässä punastuttaa. :) Meillä on toiminut, mutta tietysti kaikki ihmissuhteet ovat erilaisia.

      Poista
  15. Komppaan sua taysin. Yksi suuri syy omaan onnelliseen tilaan parisuhteessa ovat ne yhteiset haaveet, niiden pohjalle rakentuu moni onnellinen arkipaiva. Ja tuo liian paljon liian nuorena ilmiö kylla kaataa varmasti monet parisuhteet, jos on jarkyt velat niskassa ja hammasta purren rakennettu talot, mökit ja punnerrettu lapset viela siihen keskelle niin ei ole kai ihme etta jossain vaiheessa alkaa hymy hyytya, parisuhteessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Taloudelliset ongelmat ovat aina erittäin vittumaisia, enkä ole vielä yhtäkään parisuhdetta nähnyt, jota ongelmat vahvistaisivat. (Ylipäätään en tykkää sanonnasta "Se mikä ei tapa, vahvistaa", ihmisen tielle osuu välillä vaikka miten paljon huonoja asioita, eivätkä ne tosiaankaan vahvista, vaan kuluttavat.)

      Poista
  16. Tämä oli hyvä kirjoitus. Meillä on nyt yhteisiä vuosia takana kahdeksan, itse olen vasta kahtaviittä kohti porskuttamassa.

    Erään ystäväni kauhistukseksi meillä on nämä asiat: häät pidetty, lapsi hankittu, isohko koti Espoosta ostettu ja autokin on. Häät oli minulle yhdentekevät, avioliiton halusimme mutta hääjuhla oli "ihan sama". Lapsi (yksi kerrallaan) oli molempien elämän isoin haave ja toive, optio on vielä tulevaisuudessa toiselle. Tämä olemassa oleva on "jo" pian neljävuotias. Asuntoasiat meillä on ollut aina hävettävän hyvin a) koska tämän ikäisille paljon perintöä b) olemme tarkkoja rahan käyttäjiä ja säästäneet vuosikausia. Ensimmäinen yhteinen asunto ostettiin silti vasta viime vuonna (joka osoittautui flopiksi), neljän-viiden vuoden harkinnan jälkeen. Sitä ennen asuttiin ensin miehen yksiössä, sitten miehen lapsuudenkodissa kolmisen vuotta kun lapsi syntyi. Paikka oli sellainen etten sinne olisi kirveelläkään halunnut muuttaa, mutta aloin kuitenkin viihtymään. Nyt kun hankittiin tämä unelmakoti, osoittauti tämä espoolainen idylli varsin epäidylliseksi: huonosti hoidettu taloyhtiö, itsekkäitä naapureita jotka ajavat vain omaa etuaan ja ajattelevat vain omien jalkojensa kantamattomuutta (ts. pakko saada auto oven eteen, ei jaksa kävellä parkkipaikalta, pihapiiri pilalla). Seuraava tavoite onkin siis päästä täältä pois jonkin kyläyhteisön pariin toiselle puolelle Länsiväylää pienempään asuntoon ;)

    Mutta ehkä ne yhdistävät tekijät on sitten ne pienet haaveet: jokavuotinen telttareissu Jurmoon, retkeilyä luonnossa, uusi matka sinne Islantiin (viimeisin oli 2011 vauvan kanssa), talvinen tunturi ja toivottavasti revontulet. Tosiasiassa lapset lähtee ja omaisuudella ei loppujen lopuksi parisuhteen kannalta ole niinkään merkitystä. Tärkeintä lie, että tuntuu kuuluvansa johonkin ja että on niitä yhteisiä toiveita ja tavoitteita tulevaisuuteen. Silloin minä ainakin olen tyytyväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos puolison valinta on tuuripeliä, niin naapurit hankitaan kyllä ihan sika säkissä. Harmi, että teillä on käynyt niiden kanssa huono flaksi. Kyläyhteisöhaave kuulostaa hienolta!

      Poista
  17. Kiitos hyvästä kirjoituksesta - tai siis hyvistä kirjoituksista ylipäätään - niitä on aina ilo lukea! Tavoitteiden asettamisen, niihin pyrkimisen ja lopulta saavuttamisen ohella olen itse viime aikoina pohtinut enemmän ja enemmän nykyhetkeen keskittymistä. Tavoitteethan vievät aina ajatukset tulevaan, pois siitä ainoasta hetkestä joka meillä kulloinkin on. Ehkä tätä ajatusta voisi soveltaa myös parisuhteeseen tavoitteiden asettamisen lisäksi. Oma kokemukseni on, että parisuhde lujittuu kun arjessa on säännöllisesti yhteisiä mukavia juttuja (omien menojen ohella tietty). Meillä niihin lukeutuvat mm. yhteiset ateriat joka ilta, pimeän syksyn ja talven piristysruiske avantouinti, yhdessä liikkuminen ja leffat. Pienet lapset ovat tuoneet omat haasteensa parisuhteeseenkin mutta myös rutkasti uutta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja toki siis niitä pidemmän tähtäimen yhteisiä haaveitakin on. Kirjoituksesi innoittamana niitä voisi tosin taas päivittää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! Samoilla linjoilla mennään: arkeen ja budjettisuunnitteluun pitäisi saada mahtumaan myös mukavia ja hedonistisia yhteisiä hetkiä.

      Poista
  18. Hei kiitos, sain tästä kirjoituksesta oivalluksia omaan pitkään suhteeseen. Meillä on ollut ja on yhteisiä haaveita, jotka ovat varmasti kannatelleet. Mutta entäs kun olemme alkaneet nyt 20 vuoden yhdessäolon jälkeen (teini-iässä alkanut suhde) huomaamaan erovaisuuksia ns. yhteisiksi kuuluvissa haaveissa. Itse esim. toivoisin kovasti kolmatta lasta ja miehelle tämä tuntuu olevan ihan ehdoton nou-nou.. Mun on niin vaikea luopua tästä haaveesta, jonka toivoisin olevan yhteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ollut tälläisiä erimielisyyksiä toisesta lapsesta, jota siis ei ole tullut. Itse olen yrittänyt keskittyä sitten vaan niihin elämän muihin hienoihin asioihin ja nauttia siitä mitä on: lisälapset kuitenkin enemmän tai vähemmän aina rajaavat niitä muita mahdollisuuksia :) Useamman vuoden asia näin ollut ja kyllä tämän kanssa pystyn elämään. Jossain vaiheessa asia aiheutti ehkä kriisiä suhteeseen, mutta siitä on kasvettu jo yli!

      Poista
    2. Lapsiasia on vaikea... Meidän tuttavaperheellä oli tilanne, jossa kaksi lasta ja molemmat jo yläasteikäisiä. Mies ei vuosiin halunnut enää kolmatta lasta - halusi kuulemma nukkua yönsä - mutta nytpä heille on tulossa yhteinen lapsi, niiden kahden teini-ikäisen lisäksi. Näinkin voi käydä... :)

      Poista
  19. Me todettiin miehen kanssa hiljan, että hyvän parisuhteen salaisuus on se, että molemmat ovat sitä mieltä, että on käynyt hyvä flaksi :)
    Yhdyn kyllä silti sinunkin (tai teidän) ajatuksiin, vaikka en näitä meidän omia projekteja ole siltä kantilta osannutkaan ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis KYLLÄ. Hyvän puolison löytäminen on myös niin tuurista kiinni.

      Poista
  20. Ooh, aivan ihana kuva tuo missä pariskunta on makuupusseissa vuoristomaisemassa. Hieno ja koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies nappasi kuvan työmatkallaan :)

      Poista
  21. Tota, kun siippa jäi kolmekymppisenä sairaseläkkeelle masennuksen vuoksi. Mutta syy ei ollut elämä ilman tavoitteita oli ennen sairastumistaan toimelias työssäkäyvä ihminen. Toki haaveet ja tavoitteet on tärkeitä, mutta aina elämässä ne ei vaan kanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Elämä voi tosiaan muuttua ihan päinvastaiseksi hyvinkin lyhyessä ajassa. Toivottavasti puolisosi toipuu; ehkä nämä vaikeudet ovat voitettavissa. Ainakin niiden kanssa pystyy elämään ihan hyvää elämää, vaikka eihän se tietenkään helppoa ole. Voimia teille!

      Poista

Mitä tuumaat?