o nyt se hetki viimein koitti. Lapsi esitti ensimmäistä kertaa kysymyksen siitä, mistä ruoka tulee. Olimme Muumimaailma-lomalla ja yövyimme...

Äiti, sattuuko rapua, kun sitä syö?

25.7.14 Satu Kommentteja: 55

No nyt se hetki viimein koitti. Lapsi esitti ensimmäistä kertaa kysymyksen siitä, mistä ruoka tulee. Olimme Muumimaailma-lomalla ja yövyimme Turussa. Illallisella Panini-ravintolassa valitsin itselleni katkarapupastaa. Lapsi ihastui katkiksiin ja söi annoksestani melkein puolet. Ruokailun lomassa se teki etu ja keskisormillaan saksia muistuttavia liikeittä ja kysyi, että tämä rapuhan on se tällainen eläin. Sakssaks.
Vastasin kyllä. Jatkokysymyksiä luonnollisesti seurasi. Sattuuko rapua, kun sitä syödään.

Tiesin jo, mihin keskustelu on menossa, mutta päätin pysyä totuuslinjoilla. Kerroin, että ei sitä satu. Minulle osoitettiin kysyvä katse. Mutta ihmistä kyllä sattuu, jos sitä puree.

Selitin, että nämä ravut ovat jo kuolleita, että ei niitä satu, vaikka ne ovatkin meidän suussa.

Miksi ne kuoli? Olivatko ne niin vanhoja? Saako vanhoja ihmisiä syödä?

Mmmhh. Ei. Ei. Ei kuolleita ihmisiä syödä (teki mieli lisätä, että ei ainakaan meillä päin, mutta päätin jättää antropologisen pohdinnan jonnekin hamaan tulevaisuuteen).
Katkarapuepisodia edeltävänä päivänä kersa pääsi kokeilemaan mato-onkimista ensimmäistä kertaa. Lapsi oli onnesta soikeana, kun pääsi itse tekemään kuin Nuuskamuikkunen.

Ensin luonnollisesti kyseltiin madoista. Että eikö matoa satu, kun sen tuolla tavalla laittaa koukkuun. Onnistuin ohittamaan kysymykseen vastaamisen.

Isäni kotitalon laiturinnokassa uiskentelee paljon kaloja. Mato-ongella nousee pieniä särkiä kissanruoaksi. Tytär oli innoissaan saatuaan ensimmäisen vartin aikana viisi särkeä ja yhden melko ison lahnan. Kun kalat olivat ämpärissä, lapsi kysäisi, mitä niille nyt tehdään. Hän tiedusteli, voisiko niitä hieman silittää (!!). Päätin jättää kalojen lopettamisen ja perkaamisen myöhäisempään ajankohtaan. Kissa saakoon kalat, kun me olemme häipyneet mökiltä.
Elämän ja kuoleman kysymykset ovat aina vaikeita. Niistä ei voi luritella välillä kasvatuksessa suosimiani valkoisia valheita, mutta liian yksityiskohtaisia totuuksiakaan ei toisaalta kannata laukoa, jos mielii, että lapsi vielä joskus suostuu syömään jotain ja nukkumaan yöunensa omassa sängyssään.

Katja kirjoitti taannoin hyvin siitä, miten lapselle voi puhua ihmisen kuolemasta. Mutta miten pitäisi selittää se, mistä ruoka tulee? En suostu sepittämään tarinoita onnellisista possuista, jotka kuolevat vanhuuteen. Se tuntuisi tekopyhältä, koska en itse suostu edes ostamaan broilerin- enkä possunlihaa niiden tuotanto-olojen takia.

Jos meillä syödään lihaa, se on useimmiten lammasta ja joskus harvemmin nautaa. Islannissa on onneksi hyvin tarjolla tuoretta kalaa, eikä se ole kovin kallista, joten syömme viikon aikana monta kala-ateriaa. Mutta onhän nämäkin naamalliset kasvatettu tai ainakin pyydetty meille syötäväksi.

Tiedän, että nämä ruoan alkuperäkysymykset eivät tule loppumaan, sillä nelivuotiaan ajattelu ja kysymyspatteristo kehittyvät koko ajan. Se on jo älynnyt, että kermakastikkeessa uiskentelevat katkaravunpyrstöt ovat joskus olleet eläviä rapuja rannoilla. Ei siihen mene kauaakaan, kun se tajuaa, että nurmella astelevalla lampaalla ja perunan kanssa nautittavalla lampaalla on joku yhteys. Miten ihmeessä se yhteys pitäisi selittää? En halua valehdella ikääntyvistä lampaista, mutta en myöskään halua hieroa totuutta nelivuotiaan naamaan ilmoittamalla, että ne on tapettu meitä varten. Se on nimittäin asia, jonka yksityiskohtia en itsekään haluaisi kovin paljoa ajatella.

Tilanne pakottaa tarkatelemaan kriittisesti omia kantojani ja perustelemaan periaatteitani. Kuulisin mielelläni, millaisia lapsi–vanhempi-keskusteluja teidän keittiöissä on eläinten syömisestä on käyty.

55 kommenttia:

  1. Oma lapsoseni on nyt 5-vuotias ja hyvin tietoinen siitä, mistä ruoka tulee. Asummekin maatilalla. Tosin emme juurikaan syö lihaa. Omat kanat munivat kananmunat ja lapsi tietää, että päiväkodissa tarjottava broileri on kanan lihaa. On kamalan pöyristynyt siitä, miten joku voi tappaa kanoja. Mutta vaikeaahan se silti on kysymyksiin vastailla. Toisaalta en haluaisi viedä yöunia,mutta enpä aio sitäkään väittää että makkara tulee makkarapuusta, kuten olen erään isän kuullut jälkikasvulleen tarinoivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ehdottomasti ei noita makkarapuujuttuja. Jotenkin lähellä totuutta pitäisi pysytellä, mutta välttää menemästä liian groteskille alueelle.

      Poista
  2. mä ainakin kertoisin ihan totuuden, että eläimiä kasvatetaan ihmisten ruuaksi. turha keksiä jotain tyhmiä juttuja ja valehdella.. ja lapsetkin voivat ihan hyvin syödä kasvisruokaa. Voit myös sanoa että tädit eivät syö lehmiä ja kanoja, joten voi pysyä hengissä ilmankin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeinta onkin selittää, että miksi ne kuolee. Kun se on tottunut standardivastaukseen, että vain tosi vanhat ihmiset kuolevat. Tuo täti-kortti on tosiaan hyvä :)

      Poista
  3. Totuus on paras. Eläimiä kasvatetaan ruoaksi, riistaeläimiä metsästetään sen takia, ettei ne lisääntyisi ihan hillittömästi jne. Isälläni on koristeena hirvensarvet, ihan itse ampuma, joten ei sekään nyt mikään niin ihastuttava asia ole selittää. Itse en lapsena metsästämistä ikinä ihmetellyt, kun se oli arkea (tai siis syksyä). Hirvenlihaan kyllä kyllästyin.
    Meillä 11v ilmoitti, että aikuisena hän ryhtyy kasvissyöjäksi ja pisteli samalla lihaa poskeensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla, totuus edellä. Mietin lähinnä sitä, että miten paljon nelivuotiaalle voi kertoa yksityiskohtia esim. eläinten tappamisesta. "Missä ne kuolee, ai miten, ja miksi" jne. Kysymyksiä kysymyksiä :)

      Poista
    2. Voisitko soveltaa tuota särki-kissa-kuviota selityksissä? Jos lapsen mielestä on ok onkia kaloja, jotka kuolevat ja annetaan kissalle, niin olisiko sekin ok, että kaloja pyydetään hänen itsensä ruoaksi? Ja Islannissa(kin) kai lampaat on ainakin kesäisin hyvin pitkälti laitumella, joten siinäkin kai voi soveltaa samaa logiikkaa (paitsi että kala ei ole meressä ihmistä varten, mutta lammas on laitumella...)?

      Poista
  4. Mieheni on kasvanut pientilalla ja tunsi hyvin kaikki eläimet, jotka söi. Esimerkiksi joulukinkku oli juoksennellut kesällä pitkin pihaa. Kerran erehdyin kysymään, miksi he söivät myös uutenavuotena kinkkua ja sain "etkö sinä kaupunkilainen nyt tätäkään tajua" - sävyyn esitetyn vastauksen: sialla nyt on kaksi kankkua. Itse muistan silmä kovana seuranneeni maalla kalanperkuuta viisivuotiaana: ahvenet ihmisille, särjet kissoille. Vähän isompana perkasin jo itse kaloja ja muistan yläasteella ihmetelleeni, miten joillekin oli kalanperkuu vaikeaa, melkein aikuisille ihmisille.

    Että joo... Tässä ympäristössä on lasten kysymyksiin vastailtu kaartelematta, mutta ei menty siitä eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi kankkua :D Tuo oli hyvä!

      Poista
  5. Meidän kolmevuotias osoittelee jo kirjasta ja eläinkaupan akvaariosta rapuja ja sanoo: "Tuo on lapu. Se maistuu hyvältä" :D Ja tietää kanan olevan sama lautasella ja kanalassa. Mielestäni tässä asiassa ei kannata kertoa valkoisia valheita vaan kertoa, että ihminen tarvitsee ravinnokseen proteiinia, jota saa monesta eri lähteestä. Jos lapsi ei sen jälkeen suostu syömään lihaa, se proteiini pitää saada jostakin muualta (eikä saa nirsoilla esim. tofun mausta). -Sara-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla mennään! Itse kun en ole vege, joten jos lapsi päättää olla syömättä lihaa, siinä kokee omatkin ruoanlaittorutiinit muutoksia.

      Poista
  6. Mä olen nykyään "hieronut faktoja naamaan" :) Alkuun esikoisen kanssa kierreltiin pitkään - omat kesälampaatkin lähtivät "talvilaitumille" yms typerää. Sitten kyllästyin ja vaihdoin linjaa. En tietenkään latele yksityiskohtia jostain teurastamotoiminnasta, mutta kyllä meidän mukulat nyt tietää, että possu kasvaa ruuaksi. Lapset ovat yllättävän rationaalisia. Muutaman jatkokysymyksen jälkeen reaktiot ovat olleet tyyppiä "ai jaa", vaikka etenkin esikoinen on aika herkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla tämä. Kun nämä kysymykset aikanan tulevat, taidan vetää tällä linjalla.

      Poista
  7. meillä on ollut kanssa selvä linja ja lapsille kerrottu suoraan ja jopa näytetty mistä ja miten liha tulee ja miten se lautaselle päätyy. Me syödään lihaa ja silloin olemme eläimille velkaa edes sen että katsomme totuutta silmiin, eikä kuvitella lihan kasvavan puussa. Arvosta mitä syöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Puheet makkarapuista tai että liha tulee viljapellosta ovat ehkä helppo selitys yhteen tilanteeseen, mutta lapsen kasvaessa totuus tulee kumminkin esiin. Siinä sahaa itseäänkin silmään, jos ei pysty myöntämään, mistä lautasen sisältö on peräisin.

      Poista
  8. Aika samoilla linjoilla mm.edellisen vastaajan kanssa. Meillä tosin soppaa hämmentää (Kas kun sattuikin sopivasti näin ruoka teemaan..)sekin, että minä (eli perheen äiti) olen kasvissyöjä. Poikia ei paljon asia tunnu vaivaavan ja lihaa puputtavat menemään. Kasvisruokailijaksi saa sitten helposti siirtyä kun/jos alkaa ahdistamaan. Aterioidessa en lähtisi asiaa avaamaan, vaan toivoisin eläinten syöntiin liittyvän keskustelun tapahtuvan jonain neutraalina hetkenä. Ruoasta saa ja pitää nauttia. P.s Typerää, että meillä muuten syödään ihan kaikkia perustuotantoeläimiä, vaikka itse jätän ne kaikki väliin. Eettisesti ajateltuna metsästetty tms. liha on mielestäni ihan ok, mutta itse en koskaan siihen pystyisi (tappamaan) ja ilmankin pärjää hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on niin sairaan siisitä, että täällä blogissa on niin fiksuja lukijoita ja kommentoijia, saan itsekin aina niin paljon uutta ajateltavaa näistä teidän kokemuksistanne. Kuten tästäkin. Kiitos :)

      Poista
  9. Itse olen sillä kannalla, että nään lapsistani (7 ja 4), että kuinka paljon ne kestävät/kuinka paljon haluan niille kertoa. Meidän lapset ainakin tyytyvät liian vaikeissa asioissa siihen, että lupaan palata asiaan kunhan he ovat vanhempia.

    Esim tässä liha-asiassa olen kertonut mitä liha on, mutta en todellakaan ole ajatellut kertoa vielä vähään aikaan sitä miten ne eläimet kuolevat... Seitsemän vuotiaskin malttaa odottaa kunhan saa jotain faktaa käteen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faktoja annostellen. Tällä periaatteella meillä on puhuttu esim. lisääntymisestä, kun lapsi on pohtinut, miksi isä ei voisi oilla raskaana.

      Poista
  10. Eikös se ole tuttu fakta, että liskot syövät hyönteisiä. Monet vähän isommat otukset syövät sitten liskoja. Eli ravintoketjut kehiin - näin luonto toimii. Ihminen sitten ainakin toivoo olevansa ravintoketjun huipulla.
    Eläimet kyllä teurastetaan (ainakin pitäisi) niin että ne eivät kärsi - mutta kuljetukset voi olla toinen juttu.
    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mirja ja pisteet loogisuudesta. Kuin mulle ei itselle tullut ravintoketjun selostaminen edes mieleen.

      Poista
  11. Ah, pitääpä kertoa vielä, kuinka olimme sukuloimassa, kun esikoinen oli juuri täyttänyt viisi. Yövyimme yhdessä kyläpaikassa ja päivällä kävimme kiertämässä muut kyläpaikat. Sillä aikaa isäntä oli käynyt jänismetsällä ja esikoinen kävi katsomassa, miten jänöpupu riippui aitan, tms. katosta. Samassa kyläpaikassa seinillä on monet hirvensarvet.

    Tuohon aikaan päiväkodissa oli tapana piirtää aina kuva viikonlopun tapahtumista, joten piirsimme kuvan ammutusta jäniksestä. Yleensä kuvat käytiin läpi aamupiirissä eli tarkoitus oli, että kuvat toimivat ikäänkuin muistilappuina.

    Mietimme, että olikohan tämä turhan rankka juttu muille lapsille, mutta iltapäivällä kuulin, että tämä oli ollut liian rankka juttu tädeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huhhuh. Aikamoinen suoritus näiltä aikuisilta.

      Poista
  12. Meillä on näiden vaikeiden kysymysten kanssa vedetty linjaa, että mitä lapsi osaa kysyä niin siihen se kestää vastauksen. Oma taitonsa on sitten kuulla se kysymys oikein ja suhteuttaa vastaus sitten sen mukaan. Että ei nyt ala ihan kaikkea selvittämään asiaan liittyen vaan vastaa vain siihen kysymykseen ja mielellään ymmärrettävästi. Näin on kolme kasvatettu ja ei noi kauhean traumatisoituneille tunnu. :D

    VastaaPoista
  13. Meillä kerrotaan rehellisesti mistä liha tulee. Esikoinen on kohta kolme ja tietää mm. että isi käy metsästämässä hirviä ja ne syödään. Meillä on viime syksyltä hirvesarvet kotona ja joskus esikoinen tuumaa, että "hilvi on kuollut". On myös nähny isänsä tuovan kanalintuja kotiin ja putsaavan ne pakkaseen. Ei ole järkyttynyt vaan pikemminkin kiinnostunut. Olen kuullut, että nykyajan lapset eivät tiedä mm. mistä maito tulee. Haluan tutustuttaa lapseni, ilman dramatiikkaa, näihin asioihin. Tämä toimii meillä ainakin esikoisen kanssa, kuopuksesta en vielä tiedä. Meistä on hauska käydä esim. maatalousmessuilla katsomassa lehmiä ja lypsämistä jne. ja siinä samalla kerrotaan lapsille normaaleja ruokaa liityviä asoita. Toivottavasti löydät teille sopivan tavan käsitellä näitä asioita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmu kiinnostavaa! Mielettömän hienoa, että teillä käydään metsällä ja sitä kautta lapsellekin tulee tutuksi ruoka ja sen päätyminen pöytään. Meillä kaupungissa kersa jää näistä jutuista paitsi. Se on harmi.

      Poista
  14. Meidän perheessämme ei syödä lihaa missään muodossa - eivät 1- ja 3-vuotiaat lapsetkaan. Minä en pysty perustelemaan itselleni, enkä lapsillenikaan, syytä kuolleen eläimen syömiseen, saati siihen että niitä nimenomaan ihmisen ravinnoksi tapetaan. Tämä on meillä ennen kaikkea eettinen ja ekologinen valinta. Lapset kasvettuaan saavat toki päättää itse mitä syövät, mutta vasta sitten kun tietävät mitä liha on ja mistä se tulee. Vielä ei ole sen aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syöminen on mun heikko kohta. En hyväksy eläinten tehokasvatusta, mutta silti syön niitä. Lapsen vilpittömät kysymykset ruoan alkuperästä saavat aikaan omien valintojen kriittistä pohtimista.

      Poista
  15. Meillä jatkuvaan kyselyyn on jo totuttu. Pyrin vastaamaan vain siihen mitä kysytään, ja mahdollisimman vähän jatkokysymyksiä herättävästi. Tuotanto-olosuhteet, kuljetukset ja teurastukset olen sujuvasti jättänyt keskustelun ulkopuolelle. Ennemmin ollaan sitten yhdessä mietitty asiaa ravintoketjun kautta, että mitähän se lehmä sitten on syönyt, kun me nyt syödään sitä lehmää..

    Sen sijaan on ollut hankalampi selittää, miksi minun tätini kasvattaa ruuaksi niinkin söpösiä, kuin lihakaneja, kun voitaisiin kuulema syödä mieluummin jotain rumia eläimiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniin eläimen dilemma - ymmärtettävää lasten näkökulmasta :)

      Tuo kauniin eläimen dilemma on vaihe, joka ei joillakin mene ohi, vaikka kasvavatkin aikuiseksi. Siis just nämä tyypit kauhistelevat kun jossain päin maailmaa syödään koiria tai rottia ja itse kuitenkin vetävät navan täyteen vakuumipakattua snitseliä.

      Poista
    2. Ei varmaan sais, mutta mua niin rrrrraivostuttaa aikuiset ihmiset, jotka laittaa naamarajan eläimille. Että lehmää, possua ja broileria kyllä voi syödä, mutta koiran, kissan tai marsun syöminen on "hyi yök, miten joku voi..." En vaan kestä tuota "logiikkaa" aikuselta.

      Poista
    3. Oi kyllä, niin samaa mieltä!
      Typerät ihmiset ovat lähes poikkeuksetta aikuisia.

      Poista
  16. Lapsuudenkodissani marjastettiin, kalastettiin, viljeltiin kasvimaata ja metsästettiin, joten oli selvää, mistä ruoka tulee. Ja mistä se tulee kauppaan. Näimme riistan riiputusta ja nylkemistä, kalanperkausta, rikkaruohon kitkemistä, nauriinnaattien niistoa ja sienten ryöppäystä. Setä kasvatti lihakarjaa ja viljaa. Isä maatalon lapsena kertoi teurastuksista, saippuankeitosta, lipeäkalan valmistuksesta ja muusta.

    Joten noista lähtökohdista käsin mä oon kyllä ihan suoraan vastannut lapsille, mistä eläimestä mikäkin liha/leikkele/jukurtti on pääraaka-aineensa saanut ja mistä nahkakengät tai lämmikkeinä toimivat lampaantalja ja villasukat ovat. Senkin, että lihaa tulee metsästäen tai teurastaen, ja molemmissa tapauksissa eläin ammutaan pyssyllä. Eilen taas kävin läpi plankton-pikku kala-petokala-syötti/pyydys-ihminen -ketjun. Ja kyllä, lapset tietävät senkin, että petoeläimet voivat syödä ihmisiä, vaikka Suomessa niin harvoin käy. Senkin tietävät, että joissakin maissa syödään koiria, rottia, matelijoita, hyönteisiä ja että jossakin ei syödä lehmiä tai sikoja, vaikka ne täällä ovat yleistä ruokaa. Olen myös kertonut, miksi ruokavaliossamme on eläinperäisiä tuotteita ja miksi lisäksi kannattaa syödä mahdollisimman paljon kasviksia. Meillä on eri-ikäisiä lapsia, joten aika usein näitä on käyty läpi. Jatkokysymyksiäkin on tullut esim. muutaman päivän viiveellä.

    Eli suosittelen kyllä rehellistä ja mutkatonta lähestymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä jännä juttu, etten itsekään edes ollut hoksannut, että tästä pitää erikseen keskustella. Se johtuu juurikin siitä, että minunkin lapsuudessani kalastettiin ja isovanhempien luona lisäksi metsästettiin ja perattiin keittiössä milloin mitäkin. Leikki-ikäisenä saimme aina jänispaistin lisäksi jäniksenkäpälät onnenkaluiksi, ja meille oli aivan selvää, että se oli oikeasta eläimestä, jota myöhemmin syötäisiin päivälliseksi.

      Voisiko konkretiassa olla myös apu asiasta puhumiseen? Retki maatilalle tai niiden kalojen perkaaminen yhdessä ja valmistaminen ruoaksi? Varmaan mitä aiemmin tällaista konkretiaa alkaa harjoittamaan, sitä paremmin menee perille ilman kauhua siitä, että ihana eläinkaveri nyt yhtäkkiä tapetaankin ruoaksi.

      Poista
    2. Me käydään usein maatiloilla ja Islannissa ei voi välttyä näkemästä maaseudun eläimiä, jollei ole ihan jämähtänyt kuapunkielämään. Näiden kaikkien upeiden kommenttien ja kokemusten jläkeen olen kyllä entistä vakuuttuneempi siitä, että rehellisyydelä ja mutkattomuudella ja totuutta sopivasti annostellen kannattaa tämän aiheen kanssa edetä.

      Poista
  17. Meillä mieheni harrastaa hirvenmetsästystä, joten Pikkumiehemme (4 v.) ei ihmettele yhtään viikoittain ruokalautaselta eri muodoissa löytyvää hirvenlihaa - toteaa vain, että "iskän ampumaa hirveä, hyvää!" Viime viikolla Pikkumies sitten sattui keittiöön minun leikatessani possun filettä ja kun vastasin rehellisesti hänen esittämään "Äiti, mitä lihaa se on?" -kysymykseen, alkoi itkun tuherrus: "Kuka on voinut ampua possun?!" Hirvi ja possu painii siis näissä asioissa ihan eri sarjoissa. Kun tässä taannoin kyselin Pikkumieheltä mitä ruokaa päiväkodissa oli ollut lounaalla, sain vähintäänkin mielenkiintoisen vastauksen: "Jotain lihaa, mutta en tykännyt siitä. Se oli varmaan ihmisestä..." Että silleen, hirven lihan tarjoaminen ei siis herätä lisäkysymyksiä, possuun joudumme varmaan vielä palaamaan myöhemmin (tällä kertaa toimi harhautustaktiikka ja kiinnostuksen siirtäminen toisaalle) ja ihmisen liha ei yksinkertaisesti vain maistu hyvälle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen muuten näiden kommenttien myötä havahtunut siihen, että Suomessa tosiaan metsästetään ihailtavan paljon. Siis haetaan edelleen ruokaa metsästä pöytään. Minusta se on niin hienoa!

      Hauska tuo possuhavainto :)

      Poista
  18. Hei,
    itse olen ollut lihaton kasvissyöjä nuoruudestani asti. Mieheni ja lapseni 4 v. syövät lihaa. Niitä kysymyksiä on silloin tällöin tullut ja olen mahdollisimman totuudenmukaisesti kertonut mistä liha tulee, tosin aika riisuttuna versiona. Iän myötä voin paneutua yksityiskohtiin. Harvoin lapsi on ruokapöydässä kysellyt miksi mamma ei syö sitä ja olen vastannut, että lapsena söin, nyt en enää (pointtina, että toki olen maistanut kaikkea...). Olen samaa mieltä jonkun ylläolevan kommentoijan kanssa siitä, ettei ne keskustelut kuitenkaan kuulu ruokapöytään.

    Näissä asioissa pitää ottaa paitsi lapsen ikä, myös lapsen luonne huomioon. Eri lapset reagoivat eri tavoin ja joko hyväksyvät lyhyen selityksen tai eivät. Yleensä lapsen vanhemmat osaavat aika hyvin arvioida lapsen sietokyvyn ja kypsyyden. En todellakaan ikinä keksisi mitään "meni eläintaivaaseen" tarinoita, mutta mielestäni se on vanhempien velvollisuus kertoa asioista lapsen kehityksen mukaisesti. Lapset kasvavat ja kehittyvät ja (vaikeitten) teemojen selittämistä voi sen kehityksen mukaan laajentaa ja on silti aina pysynyt totuudessa.

    Hyvää ruokahalua kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä ja perusteellisesta kommentista!

      Poista
    2. Meillä kyllä meni lemmikkikoira koirien taivaaseen. Kyllä sitä mietittiin ennenkuin selitys lapselle tarjottiin, mutta koettiin, että se on lapselle myös lohduttava ajatus. Mutta olishan se aika outoa munkin mielestä, jos tuotantoeläimetkin katoaisivat vain sinne samaan eläinten taivaaseen...

      Poista
  19. Meilläkään ei ole herättänyt suuria kysymyksiä liha- ja kalaruokien alkuperä, luultavasti kun muksut ovat pienestä asti saaneet kuulla, mistä ruoka tulee. 8 v ja 6 v ovat olleet myös jo isin kanssa mukana lintumetsällä, joten suolistaminen yms. on tullut katsottua läheltä, kovin pienenä ei muistaakseni olleet katsomassa hirven nylkemistä, mutta jauhelihaa jauhaessani ovat mielellään tunkeneet lihaa myllyyn "apuna". Luulisinpa, että tässäkin asiassa lapsen erityinen mielenkiinto herää, jos hän tiedotamattaankin huomaa asian olevan aikuisellekin hankala. Me olemme pyrkineet korostamaan sitä, että eläimistä täytyy niiden eläessä pitää hyvää huolta ja hyönteisiäkään ei saa kiusata vaan seurata muuten vain. Ja nyt tulikin mieleen, että esikoisen nimikkoporosta ei kyllä sanottu että syötiin se jo pari vuotta sitten... sitä vaan ei ole enää löytynyt metsästä. Ihan suoraan ei olla valehdeltu, mutta annettiin tosiaan ymmärtää väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kiitos kommentista! Onhan se täysi epäluonnollista että ihmiset vieraantuvat siitä, mistä ruoka tulee.

      Poista
  20. Tuonne ylemmäs kommenttia, että teurastettaessa eläintä ei ammuta, vaan se tainnutetaan sähköllä ja siltä viilletään kaula auki... En välttämättä kertoisi tätä ainakaan herkälle lapselle. Mutta Satulle kirjavinkki, josta on varmasti hyötyä myös näihin keskusteluihin: Elina Lappalaisen syötäväksi kasvatetut... Ihan loistava kirja, suosittelen ihan kaikille... Löytyy myös e-kirjana: https://kirja.elisa.fi/ekirja/syotavaksi-kasvatetut-miten-ruokasi-eli-elamansa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten pirun hyvä kirja!

      Poista
    2. Voisiko teurastamisesta kertoa pienelle lapselle sen verran, että eläin nukkuu kuollessaan, joten sille ei satu..? Sitten esimerkiksi kouluikäisenä kertoa tarkemmin, miten teurastaminen tapahtuu.

      Poista
    3. Miksi ei voisi. En mä ainakaan omalle nelivuotiaalle aio tehdä seikkaperäistä selitystä teurastusmenetelmistä.

      Poista
  21. Serkkuni elää monilta osin omavaraistaloudessa. Meitä aikuisia jännitti, miten lapset suhtautuvat siihen, että hevonen, jolla he olivat viime vuonna ratsastaneet, oli nyt lihoina. Kyläpaikan eskarilainen oli selittänyt jutun meidän lapsille, ja he vain autossa kertoivat ilman mitään draamaa, että "Polle oli ammuttu. Se oli liian sairas ja vanha". Samoin oli tullut selitystä, että kaikki muut kukot oli liian tuhmia ja ne oli tapettu, ja vain yksi sai jäädä. Ja pupuille piti antaa herkullista ruokaa, että niistä tulee meheviä. Serkkuni lapsilla oli käsittämättömän luonnollinen suhtautuminen lihan alkuperään, ja tällaisessa tilanteessa vanhemmillakaan ei ole mitään epäröintiä etiikan suhteen, kun eläimet ovat onnellisia. Jääkööt meillä nyt hetkeksi tuo mielikuva voimaan, palataan tehotuotantoon sitten merkittävästi myöhemmin. Itselleni kirkastui, että lapset eivät rupea nyyhkimään eläinten kohtaloita, kun itsellä on reipas ja suoralinjainen näkemys, että näin tämä ruokaketju menee. Ja sama täällä, että kalastus on ollut silmiä avaava kokemus, kun siinä se ruoka ensin on elävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja ja upeita kokemuksia ja kasvatusta! Ei tosin onnistu omalla kohdalla, kun emme elä millään lailla omavaraistaloudessa. Tosin tästä kommntista mullekin jäi samanlainen ajatus päällimmäisenä mieleen, jonka itsekin mainitsit: lapset oppivat suhtautumisen läheisiltään. Apinoivathan he meiltä kaikkea muutakin :)

      Poista
  22. Mä olen taipuvainen uskomaan, että jos vanhempi alkaa vähän vaivaantua ja kierrellä näissä ruokajutuissa niin sitten lapskin aistii, että siinä onkin jotain outoa ja kummallista. Meillä ei ole kovin suurta numeroa ruoka-asioista toistaiseksi tullut. Puhutaan kyllä toisinaan, että nyt syödään lehmää ja nyt possua, jos lapsi puheeksi sen ottaa. Ja olen kyllä muistaakseni kertonut jossain kohtaa, että eläimet tapetaan teurastamossa.

    Suomessahan etäännytään ruoan alkuperästä, kun liha ei kaupasta ostettuna näytä enää yhtään siltä eläimeltä. Etelä-Euroopassa vielä ostetaan kanoja kanan näköisinä ja jollain kanillakin voi olla vielä tassut kiinni nyljetyssä ruhossa, kun se tulee kotiin. Mun mielestä se on just tietyllä tapaa parempi: ei synny tällaista hyssyttely-kulttuuria, jossa aikuiset kokevat kauheaksi selittää lapselle, että "joo, tää liha on tosiaan eläintä".

    VastaaPoista
  23. Puuh, meidän keskimmäinen oli tässä asiassa hieman hankala...aina ruokapöydässä alkoi 'minkä eläimen lihaa tämä on?'- kyseleminen. Hän ei halunnut syödä kilttejä eläimiä, kuten lehmää, lammasta, possua, kanaa. Niinpä meillä sitten syötiin härkää, karjua ja tuhmaa kanaa. Kanalle koitin myös 'korppikotka'-nimikettä, mutta se oli sitten liian tuhma. Tätä kesti muutama vuosi tuossa n. 3-6v. Nyt 11v syö ihan kyselemättä, mutta eettisistä syistä ei edelleenkään esim. poroa, jostain jäniksestä puhumattakaan. Lammas on niillä rajoilla. Saas nähdä alkaako aikuisena vegeksi. Hirveän vaikea vaihe oli, koska neitokainen oli/on ihan todella itsepäinen kun jotain päähänsä saa. Muut lapset meillä on ottaneet nämä asiat ihan iisisti, ei ole mitään ongelmaa ollut, että kai se on lapsen luonteesta tosiaan palajon kiinni. - LeenaK P.S. Ja siis minustakin olisi hyvä, että lapset tietäisivät mistä mitäkin tulee, mutta jos sitten vaihtoehtona on lihan syömättömyys miin kannattaqatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vegenäkin pärjää ihan hyvin, eikö vaan?
      Mun mielestä elälimiä ei kannata demonisoida lapsille, etteivät he oppisi, että jotkut eläimet ovat huonompia tai luonnoltaan ilkeämpiä kuin toiset. Tuntuu jotenkin ilkeältä semmoinen ajatus, että joku olisi tapettu lautaselle tuhmuuden tai ilkeyden takia.

      Poista
  24. Mä en ole tätä keskustelua kokenut vaikeaksi, ja kokemukseni mukaan lapset ottavat aika matter-of-fact tyyppisesti asiat, jotka sellaisina esitetään. Eläimiä tapetaan ruoaksi (ja jotta niiltä voitaisiin ottaa turkki jne.) En kuitenkaan ole lähtenyt sen tarkemmin erittelemään millaisissa oloissa niitä eläimiä kasvatetaan tai miksi osa lähipiiristä on kasvissyöjiä - se olisi ehkä liikaa pienen lapsen sietokyvylle. Tai sitten ei, ehkä aristelen itse turhaan tässä kohtaa.

    Eräs esikoisen kaveri kerran kauhisteli, kun meidän lapset söivät possua. Hän ei kuulemma syö eläimiä - jauhelihaa kyllä. (Reiluna?) vastasin tietysti, että possua se jauhelihakin on, ja lehmää. "Silti", vastasi lapsi. Eli uskon, että enemmän hallaa saa aikaan hämärtämällä ruoan alkuperää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen samoin: ruoan alkuperää ei saa hämärtää. Olen pohtinut asiaa paljon tämän blogipostaukseni ja näiden monien upeiden kommenttien jälkeen. Olen tullut siihen lopputulokseen, että parempi kertoa totuus heti, mutta lapsen iän mukaan annostela totuutta sopivissa määrin. Kaikkia yksityiskohtia ei kannat a kertoa, mutta se kannattaa myöntää, että ihminen kasvattaa eläimiä ruoaksi. Ja miten luonto noin muutenkin toimii: elälimet syövät toisiaan ja osa ihmisistä syö eläimiä.

      Poista

Mitä tuumaat?