eljän viikon kesäloma Suomessa nosti muksun suomen kielen taitoa huimasti. Lauseissa sekottuvat edelleen suomi ja islanti, mutta kaikki san...

Kaksikielinen ketutus

15.8.13 Satu Kommentteja: 27

Neljän viikon kesäloma Suomessa nosti muksun suomen kielen taitoa huimasti. Lauseissa sekottuvat edelleen suomi ja islanti, mutta kaikki sanat taipuvat oikein. Suomalaiset sanat taipuvat suomen kielioppisysteemissä ja islanninkieliset sanat islantilaisittain. Mamma, ég vil nyt maitoa. Kun mä olen stór eins og þú, minä aion myös tykätä kaffi. Mä olen vielä vähän pieni en bráðum minäkin tahdon í skóla. Ainut, kuka osaa poimia merkitykset tästä pälätyksestä olen minä tai ne muutamat tuntemani islannintaitoiset suomalaiset ja suomentaitoiset islantilaiset. Lapsi ei itse vielä ihan käsitä, että vaikka ihmiset puhuvat näitä kahta eri kieltä, harva puhuu molempia.

Olosuhteet aiheuttavat välillä raivokohtauksia. Jos mummi ei heti kässää, mitä lapsi haluaa (mä haluan aabee mjólk) tai isä ei tajua, mitä roolia sen pitäisi leikissä vetää (leggstu niður ja ole apina), palaa kiinni. Huutoa, itkua ja raivopuuskia. Kun useamman kerran päivässä tulee olo, että jengi ei ymmärrä, on ymmärrettävää, että alkaa ottaa palloon.

Islanti. Se helppo kieli.

Minuakin turhauttaa. On raivostuttavaa olla porukassa se vähän yksinkertaisen oloinen ulkomaalainen, joka puhuu kuin ala-asteikäinen. Se, joka hokaa vitsit aina viimeisenä ja on porukan hiljaisin. Luonteen vastainen antisosiaalisuus on erityisen turhauttavaa tyypille, joka osaa kotikielellään olla miellyttävä ja viihdyttävä ja seurallinen. Satunnaisesti jopa hauska ja hyvä tunnelmanluoja. Osaan näppäriä sanontoja ja niiden muunnoksia. Perkele, on paljon kivempaa saada kanssakuulijat nauramaan jutuilleni kuin sille että sanon jotain hassusti.

I feel you my kiddo. Kyllä se tästä. Voit turvautua ajatukseen, että kohta sä pystyt kertomaan ne islanninkieliset vitsit mun puolesta ja mä lupaan nauraa. Viimeisenä.

27 kommenttia:

  1. Kyllä! Kyllä. Joka sana niin totta. Onnilla tuo kielijuttu napsahti kohdilleen tosi yhtäkkiä. Tyyliin eräänä aamuna se vaan osas erottaa ne kielet. Toki vieläki tulee jotain sekaannuksia, mutta suurin piirtein ne on jo erkaantuneet.
    Minä taas. Varmaan ikuisesti se "hieman hidasälyinen" ulkomaalainen. OI!

    VastaaPoista
  2. Alan huomata näitä samoja harmituksen hetkiä, vaikka tytär onkin vasta alle kaksi ja kolmen kielen erottaminen vie taatusti vielä kahta kieltä pidempään. Maitoo! Lapte! Milk! Antakaa nyt hyvät ihmiset mulle jotain :)

    Ihan sivuhuomautuksena vaan haluan mainita, että islanti vaikuttaa tosi mielenkiintoiseleta kieleltä, ne erikoiset särähdysäänteet kuulostaa tosi kivoilta :) nimim. lentoyhtiön vakiasiakas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään kovasti niistä nenän kautta muodostettavasta äänteestä, joka pitää puhaltaa siis nenän kautta ulos kun lausuu vaikka pähkinän (hnettur). Ja melkein aina tulee räkää mukana.

      Poista
  3. Odotappas vain niitä teinivuosia ja ensimmäisiä ihastuksia. Kuinka kivaa onkaan silloin jutella ja sipistä tyttöjen juttuja kaksisteen suomeksi kaikkien islantia puhuvien keskellä.. :) Ja kun samainen teinityttö raivoaa jostain ja karjuu "SÄ ET TAJUU MUA!!", voit kuitata että sinähän se just tajuat jos suomeksi angstaa!

    VastaaPoista
  4. Tutulta kuulostaa (paitsi se islanti). Ja kun itse puhuu molempia kieliä, niin ei aina jaksa toistaa suomeksi vaan antaa niiden kaksikielisten lauseiden mennä. Meillä hämää tietysti myös se, että mies kyllä ymmärtää kiitettävästi suomea, ja koulussa on paljon kaksikielisiä kavereita, eli ympäröivässä maailmassa valtaosa ihmisistä puhuu suomea ja ranskaa - karu totuus tulee sitten vastaan pihalla ja Ranskan -lomilla.

    Aina joskus mä mietin, pitääkö kaikki miehen kaverit mua vähän hidasälyisenä, koska siltähän sitä tosiaan vieraalla kielellä vaikuttaa, varsinkin isommassa porukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös kaikki "ulkomaalaiset" ole vähän hidasälyisiä? ;)

      Ei vaan, vakavasti sanottuna, nämä jutut kaksikielisen lapsen kielenkehityksestä ovat tosi kiinnostavia.

      Poista
    2. leluteekki, ei ne kaikki pidä, ne vain, jotka eivät itse ole asuneet ulkomailla ja joutuneet selviämään 15 sanan sanavarstolla verotoimistokäynnistä :D

      Riitta, kiitos! Näitä kaksikielisyysjuttuja pukkaa varmsti lisää lähiaikoina kun tuo metrin mittainen verbaalilahjakkuus pääsee enemmän vauhtiin...

      Poista
  5. Niin tuttua! Sekä lapsen hermostumiset että oma turhautuminen, kun ei pysty olemaan oma kielellisesti kekseliäs ja luova itsensä. :-/ Mutta pakko luottaa siihen, että vielä jonain päivänä onnistun ilmaisemaan itseäni vivahteekkaasti myös norjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi lähempänä ymmärretyksi tulemista :)

      Poista
  6. Voih, niin tuttua. Meillä yli viisi vuotta takana Norjassa asumista ja vaikka selviän kaikki arkielämän tilanteet jo norjalla ja jopa ajatuskin kulkee tiettyjen ajatuskulkujen mennessä norjalla. Niin siitä huolimatta, voi kuinka sitä joskus kaipaisi sitä kielellä kikkailua ja sanailua. Se ei onnistu, ainakaan lähellekkään sitä mitä äidinkielellä. Se saa todellakin turhautumaan välillä.
    Bytheway, mä olen tulossa 2,5 kuukauden työkeikalle Husavikiin (eläinaktivistit silmä kiinni NYT:teurastaan lampaita), syyskuun alusta ja pieni toive olisi oppia sinä aikana muutama lisä sana islantia. Katotaan miten ämmän käy. Mä kun näytän keräilevän näitä maailmankieliä suomi, norja ja islanti, hahaha.

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei siistiä, tervetuloa! Täällä onkin syyskuussa kauhea härdelli, kun kaikki lampaat pitää saada teurastettua ennen talven tuloa. Ja mitä eläinaktivisimiin tulee, niin ainakin lampaankasvatuksessa täällä on asiat paljon paremmin kuin monessa muussa maassa, koska lampaat saavat kasvaa ulkona.

      Poista
    2. Kiitos! Keikka kestää syyskuun 4. marraksuun 2. ja muistaakseni meidän yksiköllä oli 30 000 lammasta tavoite. Mä tuun 1. päivä jo Reykjavikiin, hengailen pari päivää kavereiden kanssa ennen pohjoisiin lähtöä. Olisin tullut käymään kaupalla, mutta sä oot just siellä ratsaatusreissulla, mutta ehkä tuun käymään jossain välissä, jos on vapaita tai sitten viimeistään kun suuntaan kotia kohden.
      Monet kokee epämiellyttävänä sen tiedon, että jotain eläimiä pitäisi teurastaa ennen kuin se pihvi tulee siihen lautaselle. Se on asia mistä ei saisi joka paikassa puhua, olen huomannut.

      Poista
  7. Kiitos tästä, meillä nämä on vielä paljolti edessä (lapsi 2 vee). Tutulta tosin kuulostaa tuo hidasälyisen ja hiljaisen ulkomaalaisen kokemus. Mulla on aina samat fiilikset, kun käydään miehen kotimaassa, vaikka kieltä osaankin ja vaikka sukulaiset ja ystävät on aivan ihania, eivätkä missään tapauksessa yritä jättää minua ulkopuolelle. Mutta niin se vain menee. Vieraalla kielellä on vaikea olla täysin oma itsensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kovana vitutuksen hetkenä mä mietin jopa sitä, että tajuaakohan ees mun mies mua. Me kun ei voida kommunikoida suomeksi... Haha.

      Poista
    2. Mä asuin vuoden Saksassa opiskeluaikana, saksalaiset kämppikset pitivät huolta, että kieltä tuli opittua kunnolla. Mulle oli kuitenkin tärkeää, että mulla oli kuitenkin pari suomalaista ystävää, joille pystyi täsmällisesti ilmaisemaan, miltä jollakin hetkellä tuntuu. Vieraalla kielellä ei kuitenkaan aina ne tietyt sanojen väliset sävyerot ole ihan täysin auenneet. Monet suomalaiset vaihtarit usein välttelevät muita suomalaisia. Luulen, että olen sen verran kielellisesti ja verbaalisesti orientoitunut, että tarvitsen toisinaan kommunikaatiota, jossa on mahdollisimman vähän kielestä johtuvaa tulkinnanvaraa.

      Poista
  8. Kuulostaa tutulta, meidan tyttö on vasta kaksi ja puhe on jotain kiinan tyylista mista ei kauheasti oteta selvaa....siella taalla ymmarrettavia suomen ja turkin sanoja ja kaksisanaisia lauseita. Tiedan tuon tunteen kun puolikielisena ollaan tiukoissa paikoissa, mutta kyllahan se lisaa itseluottamusta kun niista selviaa, tulee ihan kuningas olo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tulee kyllä, se vähän kompensoi sitä kädetöntä fiilistä joka tulee, kun joutuu olemaan porukassa hiljaa.

      Poista
  9. Tuo on käsittääkseni melko yleistä kaksikielisillä lapsilla jossain vaiheessa, että kielet tahtovat mennä sekaisin. Kyllä se siitä tasoittuu! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin mäkin oon ajatellut; jossain kohtaa se täydellinen erottaminen kielten välillä tapahtuu. Jännittävää!

      Poista
  10. Meidan perheessa tytto ainostaan pienempana hermostui jos joku ei ymmartanyt hanen kaksikielista selostustaan (nykyaan tietaa jo kenelle puhutaan mitakin kielta) mutta poika ei hermostu koskaan - jatkaa vain selittamista ihan sama ymmartaako kuulija vai ei...

    Itselleni on kylla kaynyt niin etta suomenkielella kay hitaasti vitsien tajuaminen ja olen se "ulkomaalainen" Suomessa. Aidinkieli tuntuu vain aidinkielena vanhempieni kanssa puhuessa muuten se tuntuu vieraalle kielelle jo ja olen enemmankin kotona nykyisen kotikielen kanssa. (Olen asunut poissa Suomessa yli puolet elamastani).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin on musta tosi kiinnostavaa; siis se, että milloin vieraasta kielestä tulee se vahvempi kieli äidinkielen jäädessä taka-alalle.

      Poista
  11. Puhumme avomieheni kanssa sellaista hassua englannin ja hollannin sekoitusta (kun itsellä ei vielä hollanti suju 100-prosenttisen sujuvasti), johon aina silloin tällöin lisään suomenkielisen sanan. Mutta ollaan kyllä sovittu, että sitten kun meille tulee kuvioon omia taaperoita, niin ollaan tarkempia sen kanssa, miten puhutaan (varsinkin, jos puhutaan suoraan lapselle). Varmasti tulee kahden äidinkielen sekoitusta alussa, mikä on ihan normaalia. Ettei sitten käy niin, että äidinkieleksi tuleekin tämä meidän käyttämä pidginin tapainen sekasotku.

    Minullakin tulee usein tämä ulkopuolinen olo, kun tavataan miehen sukulaisia, mutta myös yhteisten hollantilaisten ystävien kanssa. Varsinkin näiden sukulaisten kanssa keskusteluun mukaan astuminen ja sen ymmärtäminen on hyvin vaikeaa, kun keskustelunaiheet eivät edes kosketa omaa itseäni (plus se, että sukulaiset sattuvat puhumaan hollantia voimakkaasti murtaen). Yhteisten kavereiden kanssa tilanne on vähän helpompi, mutta ei mitenkään merkittävästi. Keskustelutahti on usein niin nopea, etten pysy mukana, vaikka kuinka yritän keskittyä. Monesti kova keskittyminen saa mut uupumaan fyysisesti. Saan aina silloin tällöin kommentteja siitä, että vaikutan kovin poissaolevalta, mutta minkäs teet, kun ei ymmärrä. Minulle on kyllä sanottu, että jos keskustelutahti on liian nopea, minun pitäisi asiasta mainita saman tien. Kyllä minä välillä yritänkin mainita... mutta kun tahti palautuu nopeaksi vaivaisen minuutin jälkeen, ei sitä jaksa jankuttaa ja pyytää uudestaan. Pyytämistä on kestänyt melkein 2 vuotta, mutta minkäs teet. Ehkä minä sitten joskus pystyn seuraamaan keskustelua normaalisti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti muuten sanotaan, että "sano sit jos et ymmärrä". No joo. Ymmärrän että sanojat tarkoittavat sillä hyvää, mutta ei sekään ole omasta mielestäni kivaa keskustelua, että joudun usein kysymään, että mä en nyt tajua, voitko toistaa. Voitko toistaa. Anteeksi en vieläkään saanut selvää. Mä oon asunut täällä nyt 5 vuotta putkeen ja opiskellut kieltä aktiivisesti 3 vuotta. Selvän eron huomasin noissa tavallisissa keskusteluissa kolmen vuoden asumisen jälkeen; jos aihepiiri oli tuttu, pystyin seuraamaan ja juttelemaan. Mutta jos aihepiiri on tuntematon ja jos jengi heittää läppää, mä oon ihan lumiukkona :D

      Poista
  12. Kaksikielisyyden kehittymisen seuraaminen aitiopaikalta on kyllä mahtavaa. Meillä U ei juuri koskaan sekoita kieliä samassa lauseessa eikä myöskään osaa sujuvasti vaihtaa kieltä lennosta (tai kyllä tietenkin sujuvammin kuin esim. minä itse, mutta silti se joskus hämmentyy kielen vaihtamisessa ja joutuu vähän hakemaan sanojaan). Ehkä se johtuu siitä että se oppi ensin suomen ja sitten pikkuhiljaa vasta tottui käyttämään myös islantia enemmän. Jos samassa lauseessa on molempia kieliä, niin useimmiten islanti taipuu U:n suussa suomalaisittain (esim. "Mä oon jo byrjannu").

    Mutta molemmat tavat ovat ihan normaaleja. Jokaisella kaksikielisellä lapsella on oma tapansa omaksua kielensä. Jotkut puhuvat niitä sekaisin, jotkut taas varovat tarkasti sekoittamasta niitä. Jotkut kieltäytyvät jossain vaiheessa kokonaan puhumasta toista kieltä (mutta ymmärtvät kuitenkin koko ajan) jne. U on nyt täällä Suomessa "mukaunohtanut" islannin lähes kokonaan (muutaman viikon aikana) mutta se palautuu varmasti pian sitten kun palataan sinne saarelle.

    VastaaPoista
  13. Vietin juuri viikon sukuloimassa miehen siskon luona Sveitsissä ja vaikka osaan autettavasti saksaa ja tarvittaessa elekieltä niin paljon kuin tarve vaatii, oli olo pikkuisen ulkopuolinen... Vaikka muut tulkkasikin silloin, kun pyysi... Kaikkein epäreiluinta oli, että Tiitäinen 3,5 v oppi samassa ajassa lisää sveitsinsaksaa ja vieläpä muisti serkun edelliseltä käynniltä kieltä...

    Itse kun asuin aikoinaan vähän aikaa ulkomailla, oli kyseessä kuitenkin maa, jossa puhuttiin englantia ja sitä olen tottunut solkottamaan omien sukulaisten kanssa eli paniikki ei ollut ihan niin paha...

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?