Vietimme tänään jälkikasvun kanssa kahden iltaa kotona. Lojuimme sohvalla ja katselimme Pupu Tupuna -kirjaa. Sen kuvan kohdalla, jossa Pupu...

Muista vauhtisokeus

14.5.13 Satu Kommentteja: 19

Vietimme tänään jälkikasvun kanssa kahden iltaa kotona. Lojuimme sohvalla ja katselimme Pupu Tupuna -kirjaa. Sen kuvan kohdalla, jossa Pupu Tupuna järjestää lelulaatikkoaan, mukelo uskoutui minulle. Isä siivoaa jatkuvasti. Sä et äiti koskaan tee mitään. Olin purskahtamassa epäuskoiseen hohotukseen, kunnes tajusin, että sehän on oikeassa. Enhän mä sen silmissä ole viime talven ja tämän kevään aikana oikeasti tehnytkään juuri mitään. Olen tehnyt päiväkotiroudauksessa yhden vuoron viikossa, en ole siivonnut himassa tai istuskellut leikkipuistossa varttia pidempään tai viettänyt sunnuntai-iltapäivää kirjastossa tai piirtänyt sataa draftia Möröstä paperille. Olen ollut yhtä toimelias kuin pariton sukka.

Kotieläintarha.

Minulla on puolustus valmiina: on ollut niin pirun hässäkkä tehdä kaikkea muuta. Kuluneesta talvesta ja keväästä muodostui töiden kannalta elämäni ruuhka-aika. Mutta ei se hosotus mitenkään puun takaa tullut. Itsehän lupauduin tekemään se kaiken: suorittamaan opinnot loppuun (check), pyörittämään yhtä design-kauppaa (check), kirjoittamaan blogeja (check), lehtijuttuja (muutaman kerkesin), yhden matkaopaskirjan (check), sitoutumaan juoksuharjoitteluun (check) ja keräämään talteen aivotuksia seuraavaa Vuoden mutsi -kirjaa varten (check, ja kustantajakin löydettiin, ja saatiin vähän apurahojakin!).

En aio nyt nyyhkyttää, että voi voi, kun uhrasin lähes kaiken aikani työlleni ja jätin lapsen pääosin isän vastuulle. Tiesin, mihin lähdin. Mieskin tiesi, mihin kelkkaan se aikanaan hyppäsi, kun löimme juomalasit samaan kaappiin. Sitä paitsi isä on lapselle tasan yhtä hyvä vanhempi kuin äitikin. Meillä joskus jopa paljon kärsivällisempi, hauskempi ja kekseliäämpi kuin minä.

En  myöskään aio paukutella henkseleitä, että voi että, miten paljon olenkaan saanut aikaiseksi. Mun elämä vaan on tällaista; motivoidun kiireestä ja paineesta, jos saan tehdä edes suurimman osan ajasta mukavia ja järjellisiä asioita. Ei minua haittaa, että on kesken sata asiaa kerallaan, jos jokaista sataa asiaa  saa edistettyä joka päivä vähän ja jokainen asia tulee noin suunnilleen sovitussa ajassa valmiiksi. Avonaisten projektien kasa ei ole kauhistus, vaan inspiraation lähde. Ulkopuolisen silmissä saatan näyttää työnarkkikselta. Luokittelen itseni kuitenkin vain synnynnäiseksi säätäjäksi - mä olen aina ollut tällainen. 8-vuotiaana maalasin yhden syksyn aikana yökaudet vesiväritöitä, joita kävin myymässä kaverini kanssa ovelta ovelle kotikylän vanhuksille markan kappalehintaan (kolmella markalla sai viisi kappaletta). Äiti yritti jarrutella, mutta turhaan.

Auringonkukan paineensietokyky testissä: islantilainen kevättuuli.

Kukaan ei kuitenkaan jaksa säätää loputtomiin. Mitä kahjompi on kiihdyttämään, sitä tärkeämpää on muistaa välillä katsoa auton ikkunasta ulos, ettei vauhtisokeus yllätä. Koska jos joka kerta iskee jarrut pohjaan sadankolmenkympin vauhdista ja unohtaa käydä vuosihuollossa, joku päivä ne jarrut eivät enää toimikaan. Vaikka välillä säädän täysillä, olen oppinut, että jokaiselle projekteille, liittyi se sitten työtehtäviin, harrastuksiin tai vapaaehtoistyöhön, on asetettava joku rajapaalu ja pidettävä siitä kiinni. On päätettävä, että tämän jälkeen otan iisimmin.

Pyöräretki yhdessä auringonpaisteessa. Se oli täydellinen päivä.

No sen aika koitti minulle nyt. Pusersin tutkinnon valmiiksi viime viikolla. Palkkasimme kollegan kanssa pari viikkoa sitten design-myymäläämme täyspäiväisen työntekijän. Yhtäkkiä käsissäni on työpäivä, jonka pituudeksi riittää alle 7 tuntia. Olen vienyt lapsen joka päivä tarhaan. Ja hakenut. Istutimme auringonkukan taimia takapihalle. Ehdin muutamina arkiaamuina käymään miehen kanssa kaksin aamukofeiinilla naapurikorttelin kahvilassa. Mies ehtii illalla omiin harrastuksiinsa ilman oman äitinsä lastenhoitoapua. Huomenna voisin kersan kanssa työ- ja tarhapäivän jälkeen kenties vaikka lajitella eteisen villasukkalaatikon. On kumman kevyt olo. Johtuisikohan se keväästä?

19 kommenttia:

  1. Musta on ihan tosi hienoa, ettet tunne syyllisyyttä tai katumusta, kun et ole uhrannut kaikkea lapselle. Olen itse viettänyt ulkomailla hoitovapaata ja pelottaa vähän ensi syksynä palata Suomeen, kun työt ynnä muu elämä alkaa (eli jatkuu) ja lapsen kanssa vietetty aika vähenee. Jotkut varmaan tulee pitämään mun toimintaa tosi vastuuttomana, kun teen juttuja, jotka mua oikeasti kiinnostaa enkä roudaa lasta taaperojumppaan. Mutta kuten teilläkin, kaiken perustana on kai ainakin välillä tukeva perhe-elämä. Toinen nojaa, kun toinen bragaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Toinen nojaa, kun toinen bragaa." Hemmetin hyvin sanottu!

      Poista
  2. Ihanaa, kun helpottaa hetkeksi! Mä tunnistan hyvin tuon meiningin, paitsi että meillä miehen(kin) kiire on vakio, joten kotitöitä multa ei oteta pois missään kiireessä. Sit ei vaan nukuta.

    Nyt olen niin nauttinut tästä stressittömästä hetkestä - vaikka se tapahtuu äitiyslomalla! ;)

    Ja epäilen että kevätkin auttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöunissa on kieltämättä tullut pihisteltyä itsekin, vaikka tiedän, että ei pitäisi. Näpit palavat helposti, kun sitä kynttilää polttaa. Pitää vaan yrittää nukua - jos mitenkään mahdollista - edes silloin tällöin päiväunia tms. että univaje ei pääse kasvamaan liian isoksi.

      Poista
  3. Sinussa on ihanaa energisyyttä. Vaikka itselläkin on projekteja koko ajan menossa, niin ihan tuohon tahtiin en pysty. Oma kirjaprojektikin lepää parhaillaan nätisti laakereillaan, kunnes pääsen tästä pidennetylle kesälomalle. Hyppy tuntemattomaan on nyt tehty.

    Olit muuten toissailtana uutisissa kollegasi kanssa (tunnen hänet toisaalta). Aika naftiksi teidän osuus oli vaan leikattu. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tsemppiä paljon kirjaprojektiin! Voitko vielä kertoa siitä enempää? :)

      Mun työssä on se hyvä puoli, että voin itse päättää koko ajan mitä teen, eli kun ei tarvitse viettää turhaa aikaa esim. palavereissa tai täysin yhdentekevillä työmatkoilla vaan asiat voi hoitaa tehokkaasti skypessä ja tekstareilla, niin aikaa säästyy kumman paljon. Jos olisi ihan oikeassa työssä 8 h päivässä, en varmasti ehtisi tehdä puoliakaan siitä, mihin nyt yritän revetä.

      Ja juu ei siitä tunnin mittaisesta haastattelusta ihan hirveän pitkää osaa päätynyt käyttöön.

      Poista
    2. Ehkä vielä tässä vaiheessa supistan suuni, mutta projekti on siinä kohtaa, että materiaalia on kerätty hirveästi ja jonkin verran sitä vielä on keräämättäkin. Kirjoitustyötä olisi ihan kamalan paljon ja kustantajakin ois kiva! :D

      Poista
  4. Mun mmielestä kaikessa kiireessä ja hässäkässä on aina parasta just se, kun sitten sen jälkeen voi ja osaa todella nauttia rauhallisemmasta tahdista. Jos sitä "rauhallisempaa" olisi aina niin se ei enää tuntuisi siltä. Ainakaan mun kohdalla. Nautinollisia kiireettömämpiä hetkiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tärkeätä tosiaan muistaa, että niitä hiljaisempia jaksoja on välillä pakko tulla, tai muuten räjähtää pää. Vauhdin laskeminen satasesta kahteenkymppiin on outoa ekojen päivien aikana. Tulee melkein huono omis, ettei "tee mitään". Mutta äkkiä siihen hitaampaakin vauhtiin tottuu :)

      Poista
  5. Kiva, että on iisimpää jne jne, mutta sitten asiaan... =D

    Miten auringonkukantaimia hoidetaan??? Sain äitienpäivälahjaksi pari istutettua auringonkukkaa purkissa ja meni kaks päivää ja ne kuoli. Siinä oli itku likellä koko perheellä. Mä olen surkea äiti. Mitä mä nyt teen?!?? Jos haen pari uutta tainta ja istutan ne, ni mitä mä sitten teen? Kuinka usein kastelen, vienkö ulos vai pidänkö sisällä, auringonpaisteeseen vai varjoon? Help me! Anyone.

    -K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistä auringonkukansiemeniä suoraan ulos multapenkkiin. Kastele. Pelkkä vesi jatkossakin tarvittaessa riittää hoidoksi.

      Poista
    2. Aurinkoon vai mieluummin varjoon? Tykkääkö kuivasta, puolikuivasta vai täytyykö olla koko ajan märkä? (taustatietona sen verran, että oikeesti tapan jopa kaktukset...)

      Poista
    3. Me kylvimme siemenet ensin pieniin muovipurkkeihin ikkunalaudalle (pidin päällä kirjasta muovikupua, jotta lämpö ei karkaa eikä aurinko porota ihan suoraan koko päivää), ja kun taimet olivat noin 6 cm mittaisia, siirsimme ne maahan. Ihan hatusta vedin tuon metodin. Kesä näyttää, tuleeko sieltä kukkia vai multaa :D

      Poista
    4. Kastelin taimia joka päivä.

      Poista
    5. Ensimmäisenä kesänä kun oli oma piha, kaivoin takapihan savimaahan sammaleisen nurmikon keskelle kuopan, heiteltiin sinne siemenet ja varmaan kasteltiin sen kerran. Loppukesästä oli mielettömän korkeat, isot ja kauniit auringonkukat pihalla. Aika aurinkoinen paikka oli, mutta vaikuttaisi siis etteivät ihan mahdottoman vaativia kukkia ole. :)

      Poista
  6. Ihanaa, ajattelen aivan samoin. Vedin ktm-paperit ulos kahden alle 5-vuotiaan kanssa ja kävin töissä, joka vaihtui vielä lennosta. Samalla koitin minimaallisesti urheilla. Nyt paperit taskussa, uusi työ tasaantunut ja mitä mä teen tällä ajalla? Nautin keväästä ja pyöräilen lasten kanssa! Aikansa kutakin, lastenki on hyvä tajuta ettei tämä tallaus tasapaksua ole :)
    Ps. Olen lukijasi Turusta. Koitan päästä moikkaamaan!
    -P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei onnea sä! Mä valmistuin KTM:ksi lapsettomana ja sekin oli kyllä yhden jos toisenkin kirosanan takana. Että olet kyllä luppoaikaisi ansainnut :)

      Toivottavasti nähdään Turussa.

      Poista
  7. Kiitos jälleen hyvästä kirjoituksesta, kolahti!

    Itsekin kun on tullut säädettyä enemmän tai vähemmän, lähinnä kuitenkin koko ajan, niin nyt kevät ja isäkuukauden hiekkalaatikkoleikit kahden lapsen kanssa on tosiaan tuonut myös tänne askeleeseen kepeyttä.

    Tosin, ei toivoakaan että olisin itse saanut silti lajiteltua eteisen tai minkään muunkaan huoneen laatikostoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät yhdistettynä isyysvapaisiin. Ei paha <3

      Poista

Mitä tuumaat?