Teen itselleni parhaillaan to do -listaa syksyksi. Se venähti taas aika pitkäksi. *Kirjoita Katjan kanssa Vuoden mutsin kakkososa ja päät...

Vapaa vain on umpihanki

16.9.12 Satu Kommentteja: 5

Teen itselleni parhaillaan to do -listaa syksyksi. Se venähti taas aika pitkäksi.

*Kirjoita Katjan kanssa Vuoden mutsin kakkososa ja päätä sen jakelu- ja markkinointikanavat. (Mua ei ainakaan henk.koht. enää toista kertaa hotsita lukea kustantajan nettisivuilta, että kustannustoiminta loppuu ja kirjoja voi tilata asiakaspalvelun puhelinnumerosta. Mitvit.)

*Mondon Islanti -matkaopas on kohta myyty loppuun. Siitä pitäisi ilmestyä toinen, päivitetty painos ensi vuoden puolella. Se pitäisi kirjoittaa.

*Design-kauppa pitäisi saada voitolliseksi yhdessä liikekumppanin kanssa. Uuden firman ekan vuoden kuolemanlaakso on nimittäin niin sairaan turhauttavaa. Olispa se jo ohi. Kyllä se kohta on. On se. Enää yksi ylämäki. Eli ihan vähän markkinointiponnisteluja ja paljon kärsivällisyyttä. Ja sitä jälkimmäistähän mulla on ihan hemmetin paljon.

*Lue miljardi sivua saagoja. Islannin opinnoista jos jaksaisi vikan vuoden kiskaista huiviin, voisi ensi keväänä vetää sinisen humanistikaavun päälle (!) ja  järjestää valmistujaiset (!!) ja skumppatarjoilun (!!!). Tai sitten vaihtoehtoisesti löydän itseni lataamon pehmeästä huoneesta varjomiekkailemassa.

*Vierashuoneen kylppäriremontti pitäisi saada valmiiksi. Onneksi tästä nakista mulla on vain budjettivastuu. Mies vetää remonttireiskan roolin kyllä ihan antaumuksella. Nyt on lauantaiyö kello 12 ja pihalta kuuluu edelleen vasaran pauke. Mitä sitä ihminen muutakaan tekisi lapsen nukahdettua kuin pystyttäisi kipsiseinää? Kun ei meillä sitä telkkariakaan ole.

*Lapsi pitäisi opettaa potalle. Tää onkin tosi helppo nakki. Not.

Joskus mietin, että pitäisköhän sitä vaan ostaa talo maalta, ryhtyä lammaspaimeneksi, kärrätä kaikki kotitalouden elektroniikkaomenat ongelmajätekierrätykseen ja omistaa vapaa-aika joogaamiselle. Kun ensimmäisen syysmyrsky yllättää, tajuan, että tuollainen suunnitelma on täysin järjetön. Kyllä meinaan mieluummin istun lumimyrskyn aikaan sisällä kirjoittamassa ja juomassa punaviiniä kuin kaivelemassa lampaita lumikinosten alta. Kirjoitustyö jatkukoon. Hommat ei valmistu kuin tekemällä. Eteenpäin, sano lammas lumessa.

Kuva: Hlynur Snæbjörnsson.


5 kommenttia:

  1. Oot aika kone jos noi kaikki teet - hurjasti tsemppiä syksyyn! Vaihtuuko muuten kustantaja vai jatkatteko vielä Avaimen kanssa?

    Hetken asiaa pohdittuani sain tästä inspiraation tehdä itsellekin syyslista. Listaan pätee sama kuin laihdutuskuuriin: kun teet hankkeista julkisia, niin ne on pakko saada valmiiksi. Tai sitten hävettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, just näin. Enää ei pysty perääntyyn. Vaikka sit hampaat irvessä. Kustannuskuvio on auki, mutta Avain on ainakin poissuljettu, sillä yhtiö ei kustanna enää yleistä kirjallisuutta. Meidän lärpäke oli viimeisiä.
      Tais mennä painokoneet tukkoon - liian paksua asiaa :D

      Poista
  2. Tsemppiä syksyyn!
    Lampaiden ja paimenkoirien hankintaa sekä lopetetun kyläkoulun ostamista minäkin aina mietin kun tutkimus- ja opetushommat tökkivät. Toistaiseksi olen pysynyt yliopistolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyläkoulun remontoiminen ois takulla todella rentouttavaa puuhaa. Eikä veis ees paljoo aikaa :D

      Poista
  3. Lapsen potalle opettamisessa on mielestäni kysymys kahdesta asiasta.
    1. Potalla käyminen ei kiinnosta, koska on niin paljon mielenkiintoisempaakin tekemistä.-> Täytyy siis viedä vessaan tekemistä (kirjoja tai leluja) tai vaihtoehtoisesti tuoda potta sinne missä on tekemistä. Riippuu henkilöstä, kumpi tapa on helpompi/miellyttävämpi/tuloksellisempi.
    2. Potalla käyminen ei kiinnosta, koska tarpeitten tekeminen vaippaan on paljon helpompaa. -> Pidetään lasta sisällä ollessa mahdollisimman paljon ilman vaippaa. Kun pissat (tai varsinkin se toinen) tulee housuihin tarpeeksi monta kertaa, lapsi oppii, että potalla käyminen olisi ehkä miellyttävämpää.

    Jos ei halua pitää kokonaan ilman vaippaa, välivaiheeseen on olemassa harhoitushousuja, jotka tuntuvat märiltä, jos pissa tulee, mutta housut eivät kastu (ainakaan heti).

    Tsemppiä. Tähän vaivaan auttaa myös aika (ja päiväkoti).

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?