En vielä yhtään tiedä, miltä se tuntuu. Hidastuuko leposyke entisestään? Vajoanko horrokseen vai onko fiilis mukavaa kynttilänvalossa koettua hyggeilyä? Keväällähän se sitten selviää. Jos tämä blogi lakkaa päivittymästä marraskuun puolella, olen luultavasti rojahtanut talviunille.
Viimeiset säteet ennen seuraavaa kevättä.
Mutta eihän tämä olisi Islanti, jos tämän(kin) asian ympärille ei olisi kehitetty bileitä. Ihanat islantilaiset säpsyttelijät päräyttivät Talvipäiväfestivaalin viime viikonlopulle. Tämä kun oli viimeisimpiä viikonloppuja, kun aurinko vielä jaksoi kivuta vuoren takaa ja valaista osan kylää. Nyt auringoin voi nähdä kokonaann, jos kiipeää vuoren rinnettä ylös. Aika pian varjo nielaisee koko kylän.
Talvipäiväfestivaalien iltana.
Pienikin kylä voi olla iso - se riippuu asukkaista. Isafjördurissa on pieneksi paikaksi yllättävän aktiivinen sosiaalinen elämä. Nytkin tämä viikonlopun kestänyt Talvipäiväfestivaali sisälsi kaikenlaista hauskaa. Pubivisaa, taidenäyttelyjä, avoimia ovia kylän omassa musiikkikoulussa, kynttilöiden lähettämistä merelle ja useammat iltabileet.
Otimme paikallisista mallia ja hauskuutimme itseämme täällä koko viikonlopun. Saimme kylään sukulaisia etelästä - siis Reykjavikista. Teimme neljä päivää kaikkea mahdollisimman mukavaa. Laitoimme yhdessä ruokaa, kävimme vuoristovaelluksella, kilistelimme viinilaseja yhteen, polskimme uima-altaissa, kävimme pubivisassa, tsekkasimme yhden museon (soitimme museonjohtajalle, että voisiko hän tulla avaamaan yleensä vain kesällä auki olevan kalastusmuseon meitä varten ja tokihan hän tuli) ja yhtenä iltana saimme taivaalle ihan mielettömät revontulet.
Takana erityisen hauska perheviikonloppu hyvässä seurassa. Elikkä: tervetuloa pimeys.
Kuvat: Björgvin Hilmarsson