Uijjui, Katja on kirjoittanut mahtavia juttuja heidän perheensä kesälomareissusta Suomesta Kroatiaan maata pitkin. Nuo reissutarinat inspi...

Junalla, bussilla, lautalla ja autolla Euroopassa lasten kanssa

29.7.19 Satu Kommentteja: 19

Uijjui, Katja on kirjoittanut mahtavia juttuja heidän perheensä kesälomareissusta Suomesta Kroatiaan maata pitkin. Nuo reissutarinat inspiroivat minuakin kertomaan omasta kesälomareissustamme, jonka toteutuimme puolittaen maanpinnalla pysyen.



Nelihenkisen perheemme yhteiset lomat suuntautuvat aika usein Suomeen, monesta syystä. Yhteisten lomien aikaan suomalainen perheeni kokoontuu yhteen. Suomenkielinen ympäristö on kaksikielisille lapsille tärkeä kieliympäristön takia. Ja kyllä me Suomeen tulemme ihan siksikin, että Suomessa on niin paljon kaikkea mahtavaa! Kesäisin lämpötila on täydellinen ja luonto kaunis (ja nykyään on tämä unelmien kesäpaikka). Talvisin on paljon lunta ja maailmanluokan murtomaahiihtomaastot. 

Tänä kesänä halusimme kuitenkin poiketa pikkuisen myös muualla. Saksalaiset ystävämme viettivät kesäkuussa syntymäpäiviään Baijerissa ja saimme kutsun kemuihin jo talvella. Nämä eräällä jäätikköretkellä tapaamamme ulkoilma-aktivistit ovat käyneet Islannissa vaikka kuinka monta kertaa, mutta me emme kertaakaan heillä. Oli korkea aika korjata tämä epätasapaino.



Ystäväperheemme Islannista muutti vuosi sitten Norjaan Oslon lähelle ja he ovat pyytäneet meitä kylään ihan milloin vain. Lähellä, mutta niin kaukana kuitenkin.

Kesälomasuunnitelmia miettiessämme ajattelimme, että mikä jottei. Mennään sinne synttäreille, käydään Norjassa ja matkustetaan sitten sen jälkeen Suomeen. Ollaan reissun päällä kokonainen kuukausi ja risat.  Jea! Lentäminen Saksaan, sieltä Osloon ja sieltä Suomeen tuntui kuitenkin jotenkin raskaalta. Ja tylsältä. Koska suunnitelmissa oli käydä keskenään aika erilaisissa paikoissa, olisi kerta kaikkiaan upeaa nähdä myös kaikki se, mikä paikkojen välissä on.



Mennään siis junalla ja lautalla. Bussilla ja vuokra-autolla. Trendikkäästi maata pitkin. 

Parasta tässä matkustustavassa oli hitauden suoma raukeus. Meillä oli ihan oikeasti kuukausi aikaa. Ei ollut minnekään kiire, mikään ei ollut yhdestä tai edes kahdesta päivästä kiinni. Paitsi että koimme matkalla kaikkea ihanaa ystäviemme ja perheenjäsentemme kanssa, pystyimme nauttimaan myös niistä siirtymistä. Onpas hauskaa kuulla ruotsin kieltä junan kovaäänisissä. Jännä tämä ruotsalaisen rautatien ravintolavaunu (Suomessa ON muuten paljon parempi). Mehukasta kanelipullaa Göteborgissa. Se tyrmäävän kaunis merinäkymä bussinikkunasta, kun köröttelimme Oslosta Göteborgiin. Tunne, kun iso risteilyalus alitti yhden tanskalaisista silloista. Maisemat Oslon vuonossa. Kylmä valkkari laivan baarissa. Tukholman Södran asemalle ennakkoon tilatun taksin löytämisen riemu. Jukranpujut, se tosiaan tuli meitä vastaan!

Kurkataanpa, mitä matkamme söi.



Islanti-München, lentäen


Lensimme Islannista Etelä-Saksaan. Islannista ei pääse maata pitkin Eurooppaan kuin kolme vuorokautta kestävän risteilijän kyydissä, ja se risteilijä lähtee Itä-Islannin perukoilta ja vie Pohjois-Tanskaan. Ei ihan sopinut reittisuunnitelmaan. Niinpä aloitimme reissumme lentämällä Icelandairilla Keflavikista Saksaan. Lapset tykkäävät lentämisestä (koska tarjoilut, iPadit, nousukiito ja paljon jalkatilaa) ja Icelandairilla on todella mukavaa lentää lasten kanssa. Varmasti muillakin lentoyhtiöillä on, mutta itse olen saanut parhaan huomioimmepikkulastenvanhemmat-palvelun islantilaisen siivillä.

Hinta: Lentoliput neljälle noin 900 € + tukku pisteitä (updgreidasin lomanaloituksen bisnesluokkaan).



München-Kiel, vuokra-autolla


Münchenin lentokentältä vuokrasimme auton. Ystäviemme synttärijuhlat sijaitsivat Baijerin maaseudulla heidän oman vakkarivuoristomajansa pihalle rakennetulla juhlaterassilla. Bileiden jälkeen halusimme kierrellä Baijerin aluetta ja käydä mm. kuuluisalla Franken Juran kalliokiipeilyalueella, joten vuokra-auto oli välttämätön jo ihan tavaroiden kuljetustakin ajatellen.

Saksassa yövyimme pari yötä hotellissa, mutta muutoin ohjelmassa oli telttailua. Tilasin Decathlon-urheilukaupasta netistä meille valmiiksi kesäteltan, kesämakuupussit ja makuualustat, jotka kävimme noutamassa läheisestä myymälästä. Näitä kamppeita tarvitsisimme myös myöhemmin kesämatkallamme Norjassa. Islannista ei ollut mitä tuoda, koska emme käytä täällä koskaan kesäleirintävarusteita. Islannissa kesäkin on talvimakuupussien sesonkia.



Vietimme suurimman osan aikaa Baijerin maaseudulla kiipeillen, vaeltaen ja varjossa lötköttäen. Halusimme kuitenkin nähdä pari vanhaa söpöä kylää pikkuisine baareineen ja suloisine kivitaloineen ja kirkkoineen. Pottenstein ja Betzenstein täyttivät tämän tarpeen erinomaisesti. Kävimme paikallisissa kapakkaravintoloissa syömässä snitselit ja kokeilemassa paikallisia olutlaatuja.



Betzensteinissa yövyimme tunnelmallisessa linnahotellissa  Schlosshotel Betzensteinissa. Huoneita oli alle kymmenen, aamiainen tarjoiltiin upeassa aulassa ja kaksikerroksisen huoneiston ikkunoista näkyi koko pikkuruinen kylä. Tämä on paikka, jonne kaipaan uudestaan - hyvä spotti viikonlopulle aikuisessa seurassa. Toisen hotelliyön nukuimme järven päälle rakennetuissa villoissa, Floating Village Eco Lodges. Nelihenkisen asunnon kaikista ikkunoista näkyi vesi ja terassilta pääsi pulahtamaan viilentävään järveen.





Viimeisen yön vietimme Kielin lähistöllä Airbnb:ssä. En ollut löytää Kielistä meille majapaikkaa. Kaupungin hotellit olivat viiden tähden hinnalla varusteltuja yhden tähden hotelleja tai buukattuja - vilkkaissa satamakaupungeissa usein on, etenkin suuren purjehdustapahtuman aikaan. Matkakuumeen Gia vinkkasi kokeilemaan majoitusta Airbnb:stä yhdeksi yöksi. Hinta-laatusuhde todennäköisesti parempi kuin hotelleissa, olivat itse kokeneet saman reissatessaan Saksaan lautalla. Ja bingo! Löytyi! Yövyimme koko perhe mukavassa asunnossa rauhallisessa ympäristössä kanaalin rannella ja pöytään katetulla aamiaisella alle 100 eurolla. Majapaikasta oli Kieliin noin 20 minuutin ajomatka.

Hinta: Autovuokra viikoksi ja palautus eri paikkaan + polttoaine + lastenistuinvuokra maksoi yhteensä noin 650 €. Hotelleihin upposi noin 450 €, leirintäalueille 150 € ja kesätelttavarusteisiin noin 300 €.



Kiel-Oslo, lautalla, Color Line


Ooh, tajuttoman kaunis risteilijä, erinomainen palvelu, hyvä ruoka ja niin kerrassaan mahtavat maisemat Saksan ja Norjan välillä. Ilta-aurinko lämmitti kannella yhdeksään asti, jotein saimme nauttia merestä, auringonlaskusta ja lämmöstä koko rahan edestä.

Hinta: Ikkunallinen hytti neljälle, hinta noin 450 €.



Oslo, vuokra-autoillen


Oslossa mietimme ensin junien varaan heittäytymistä. Mutta lämpötila näytti melkein 30 astetta varjossa, meillä oli 8 laukkua (koska telttailukamat) ja ystäviemme koti, jonne olimme matkalla, sijaitsi noin kilometrin päässä lähimmästä juna-asemasta. Sitä paitsi olimme suunnitelleet maastopyöräily- ja kiipeilymatkaa Telemarkiin parin tunnin ajomatkan päähän heidän kodistaan eikä sinne olisi päässyt junalla. Joten otimme taas vuokra-auton viikoksi.

Täsmälleen sama automalli, täsmälleen yhtä pitkä vuokra-aika, täsmälleen sama autovuokraamo (Avis). Täsmälleen 1,5 kertainen loppulasku. No, eipä yllätä. Norjassa on norjalaiset hinnat. Tuntui luottokorttia vinguttaessa ihan Islannin-kotoisalta.

Hinta: Vuokra-auto + bensat (Saksassa ainakin kolme kertaa enemmän ajokilsoja) + lastenistuinvuokra noin 1 100 €.







Oslo-Turku, bussilla, junalla ja lautalla


Viikko ystävien seurassa Oslossa oli mahtavaa aikaa. Grillasimme iltaisin heidän kotinsa takapihalla, lapset leikkivät keskenään, päivät puuhasimme jotain ulkona tai vain lojuimme terassin isolla pehmeällä sohvalla. Telemarkissa oli kaunista ja hyvät kiipeilymahdollisuudet, mutta sen tarkempia matkavinkkejä en täältä osaa antaa.Paitsi että menkää Askeriin meidän kavereiden luo kylään :D  Teimme vähän, mutta meillä oli hauskaa.

Oslosta tarkoituksemme oli matkata yhdellä suoralla junayhteydellä Tukholmaan, josta pääsisimme Siljan kyydissä yön aikana Turkuun. Mutta eihän niitä suoria junayhteyksiä ollut silloin, kuin olisi pitänyt. Ei edes lähipäivinä. Joten otimme ensin bussin Oslosta Göteborgiin. Reilu parituntinen ja älytöttömän paljon jalkatilaa! Lapset rakastivat bussimatkailua ja olivat yllättyneitä, kun kummallekaan ei tullut huono olo ja jalat pystyi istuessaan suoristamaan. Bussimatkailu yllätti totaalisesti mukavuudellaan.



Göteborgissa juna- ja bussiasema ovat onneksi aivan toistensa vieressä, joten kun bussista saavuimme, raahasimme laukut terminaalikäytävän toiseen päähän ja kävimme kahvilla. Sitten junalaiturille ja sieltä noin kolme tuntia Tukholmaan. Tukholman päärautatieasemalla on käynnissä massiiviset korjaustyöt, joten kaukojunat eivät ainakaan nyt kesällä kulkeneet sinne asti.

Jäimme pois Södran asemalla, ja koska aikaa junan saapumisesta lautan lähtöön oli vain kaksi tuntia ja meidän käsivarret laukkujen kantamisesta venähtäneet ja kämmenet rakkuloilla, varasin etukäteen taksin. Käytin tukholmalaisen ystäväni suosituksesta Taxijakt-appia ja se toimi todella hyvin. Reissun pystyi varaamaan etukäteen, maksaa etukäteen ja varata etukäteen myös auto, jossa oli lastenistuin ja tarpeeksi tilaa meidän laukuille. Auto odotti meitä Södran aseman edessä ja 20 minuutissa olimme Siljan terminaalissa.

Hinta: Bussi- ja junalippu (ne pystyi tilaamaan ja maksamaan yhdessä, tilasin junaliput Norja-Ruotsi täältä) neljälle noin 350 €, risteily 100 €, taksi 40 €.





Maata pitkin, meren yli ja niin me olimme viimein Turussa.  Jeah! Äitini oli meitä aamuvirkkuna terminaalilla vastassa ja kuskasi reissaamisesta nuutuneen porukkamme kotiinsa. Survoimme tavarat autoon, menimme ottamaan päiväunet ja aloitimme Suomen-loman, jonka vietimme mökillä.



Maukas kombo reissun päällä oloa, seikkailua, pientä aikataulustressiä, vaihtuvia maisemia, reissun päällä kirjoitettuja virkkeitä, lukuja ja haastattelujen tekoa. Toimiva 3g, 4g ja wifi. Erinäköisiä asemia vaihtelevine pullavalikoimineen. Ja sen jälkeen täysrentoutus siskon mökillä kesäparatiisissa.

Reissuhien ja lötköttelyn täydellinen balanssi.

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Palasimme eilen Islantiin. Yhdistetty lentokone-juna-auto-laiva-reissumme oli kerrassaan mahtava! Vaan kuinka loman lopusta selviää? Minäpä...

Kuinka selvitä lomaltapaluusta?

23.7.19 Satu Kommentteja: 6

Palasimme eilen Islantiin. Yhdistetty lentokone-juna-auto-laiva-reissumme oli kerrassaan mahtava! Vaan kuinka loman lopusta selviää? Minäpä kerron oman näkemykseni. Mutta kerron ensin lyhyesti meidän lomasta.


Loma. (tämän kuvan otti Björgvin Hilmarsson)

Ensin telttailimme tulikuumassa Saksassa. Kiipeily- ja vaelluspiireistä tutut ystävämme viettivät pari päivää synttäreitä vuoristomajassa. Ajoitimme saapumisemme noihin juhliin. Pari päivää tanssia, saksalaista maalaisruokaa ja livemuusiikkia, jonka jälkeen lähdimme yhdessä synttäriparin kanssa telttailemaan. Kun lämpömittari kiipesi yli 40 asteen, suuntasimme kiipeilemään, koska kalliot hohkasivat viileää ja kiipeilyreitit olivat kaikki metsässä.


Suomen kesän parhautta on korvapuustikahvit ulkona.

Etelä-Saksasta posotimme vuokra-autolla päivässä (kiitos ihanat Saksan motarit) Kieliin, josta matkustimme lautalla Osloon. Kätemme venyivät noin kymmenen senttiä kappale, kun raahasimme megalomaanisia reissusäkkejämme terminaalista pitkää käytävää pitkin laivaan.


Kesän reissuun mahtui kaksi laivamatkaa: Saksa-Norja ja Ruotsi-Suomi.

Oslon satamasta ajoimme vuokra-autolla moikkaamaan islantilaisia ystäviämme, jotka olivat muuttaneet Norjaan viime vuonna. Meitä oli itse asiassa kasassa iso ystäväporukka eli neljä perhettä lapsineen. Lapset leikkivät iltaisin yhdessä omakotitalon pihalla, ja me aikuiset puhuimme ihan kaikesta mahdollisesta. Olen integroitunut tähän ystäväporukkaan puolisoni kautta jo vuosia sitten. Heidän kanssa on jäätävän hauskaa, mutta kielellisesti vaativaa, koska juttu menee välittömästi tosi diipiksi. En oikein tiedä, mistä se johtuu. Sellaista välitöntä kevyttä keskustelua esimerkiksi lenkkeilystä ei käydä juuri lainkaan, vaan jos juoksemisesta puhutaan, ne puhuvat heti jostain solutason aineenvaihdunnasta. Niiden keskusteluiden seurauksena hurahdin tähän juoksukelloon.


Lomalla mielessä pyörii monenlaista. Yksi lomapäivä Pampula kyynelehti kertoessaan, että häntä harmittaa kun hän on vielä niin pieni ettei uskalla olla yksin mökillä. 

Reilun kymmenen vuoden Islannissa asumisen jälkeen olen alkanut ymmärtää, mistä ihmeestä he joka kerta puhuvat, kun tapaamme.

Koska he ovat kaikki jonkinsortin aktiiviulkoilijoita, porukalla vierähti seitsemän täyttä päivää maastopyöräillen, telttaillen ja kiipeillen Norjassa. Itse istuin keskipäivän tunnit oslolaisen omakotitalon terassilla ja kirjoitin kirjaa ja luin muiden kirjoittamia kirjoja.

Oslosta nappasimme bussin Göteborgiin, Göteborgista junan Tukholmaan ja Tukholmasta Siljan Turkuun. Kädet venyivät vähän lisää!


Ritsräts.

Suomeen saapuessa ristimme venyneet kätemme ja pysähdyimme. Lötköilimme kaksi viikkoa ihanassa kesäparatiisissamme Turun lähellä Suomen saaristossa. Siskoni kouluttautui muun työnsä ohessa joogaopeksi, joten saimme aamuisin privajoogatunteja aurinkoisella terassilla. Asanoiden ja tikkamasalan (vai mikä sen harjoituksen päätteeksi tehtävän rentoutusasanan nimi nyt olikaan - unohdin, tirsk - anteeksi Sini) jälkeen katoimme aamiaisen terassille ja söimme yli tunnin. Ehdottomasti yksi jokaisen päivän parhaita hetkiä: aamiainen, joka syödään lounasaikaan.

Ruoan jälkeen tiskailtiin, täytettiin tiskikonetta ja luettiin lehtiä. Kävin lenkillä ja puoliso rentoutui rakentamalla jotain, kaatamalla puita tai tärisyttämällä porakonetta. Kävimme myös tutkimassa lähimaastoa. Välillä oltiin kirppiksellä. Tai pistäydyttiin rautakaupassa ostamassa jatkojohto hiomakonetta varten. Iltapäivästä alettiin pakata eväslaukkuun sipsejä ja pakkasen viilentämiä juomia rantasaunaa varten. Vähintään kolmituntisen saunasession jälkeen könyttiin rantakallion päälle rakennettuja puurappusia takaisin talolle ruoanvalmistushommiin. Illallinen syötiin espanjalaisittain aikaisintaan siinä kymmenen maissa.

Kaiken ihanuuden päälle kahdeksan tunnin yöunet.


Perheemme klassikko: hattupeli. Jännä juttu, että tämän pelin sisältö lukeutuu blogini top 5 -luetuimpien joukkoon.

Kun tätä samaa rutiinia toisti kahden viikon ajan, alkoi mieli olla melkoisen rentoutunut ja keho vetreä.  Kuinka tällaisesta kesäparatiisista pystyy lähtemään pois ilman harmia?

No ei sitä kai pystykään. Mutta ei se mitään! Harmia ei tarvitse pelätä. Sehän tarkoittaa vain, että on ollut mahtavan kivaa ja ensi vuonna tämän kaiken voi ottaa uudestaan.

Omaa lomaltapaluukenkutusta helpotti huomattavasti myös se, että en oikeastaan ollut edes lomalla. Anteeksi jos tämä kuulosti ihan omituiselta, mutta sanoin sen nyt kuitenkin. Olin lomalla, mutta töissä.


Kävelyllä suomalaisessa maastossa.

Katson työsähköpostit joka päivä. Vastasin ja arkistoin. Tein yhden kaksipäiväisen työmatkan Britanniaan, koska siltä reissulta pois jääminen olisi lopulta harmittanut enemmän kuin se, että olisin pitänyt kynsin hampain kiinni lomastani. Kirjoitin Unelmahommissa-kirjan kakkososan käsistä 30 liuskaa ykkösen rivivälillä ja pistekoolla 12. Kymmenen olin kirjoittanut valmiiksi ennen lomaa. Nyt puuttuu enää 10 liuskaa, wohaa! Järjestelin syksyn työasioita. Laadin parin kevyttä exceliä. Kirjoitin välillä blogiin - vaihteluna muusta kirjoittamisesta.



Mimmit <3

Tein tuota kaikkea ja olin silti lomalla. En siksi, että olisi ollut pakko, vaan siksi, koska se tuntui hyvältä. Tunnin tai parin työnteko joka päivä loman yhteydessä ei rassaa mieltäni yhtään. Siitä tulee ainoastaan kiva ja vetreä fiilis. Nyt tiedän, ettei syksy kaadu päälle kaaoksena, koska ainakin tällä hetkellä on sellainen olo, että asiat etenevät kuin sormi samettisella pinnalla. Kaikesta huolimatta ehdin silti rentoutua, viettää omaa aikaa ja ennen kaikkea viettää arvokasta aikaa ystävien ja perheen kanssa.


Täti teki kukkaseppeleen.

Se on minulle loman määritelmä, että minun ei tarvitse herätä kamalan aikaisin, että aamulla näen meren ja voin astua ilman kenkiä lämpimälle terassille, että minulla on aikaa olla perheen ja ystävien kanssa samassa paikassa pidempään kuin tunti ja että voin syödä tosiaan sen aamiaisen kello 11.30, illallisen iltakympiltä ja harkita nukkumaanmenoa reippaasti yli puolenyön.


Kesänaama laiturilla.

Olen yrittänyt rakentaa arjestani niin mukavaa, että se ei tarvitse vastinparikseen pitkää ja täysin out-of-office-lomaa saavuttaakseen tasapainoiselta ja ihan mukavalta tuntuvan elämän. Kun arki on ookoo, ei sinne palaaminen lomalta kirpaise kuin pikkuisen vaan.

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mietin tätä blogia lähes päivittäin.  Niin varmaan te kaikki muutkin! Vakavasti ottaen. Tämä on yksi tärkeimmistä työkavereistani ja s...

Kasvojenkohotus ja muut temput tehty

18.7.19 Satu Kommentteja: 6

Mietin tätä blogia lähes päivittäin.  Niin varmaan te kaikki muutkin!

Vakavasti ottaen. Tämä on yksi tärkeimmistä työkavereistani ja samalla väylä uusiin kavereihin, nettituttuihin ja ystävyyssuhteisiin. Olen vääntänyt Salamatkustajaa Blogger-alustalla kohta kymmenen vuotta. Salamatkustaja on ollut olemassa jo vuosikymmenen. Hurjaa! Kirjoitin ensimmäisen postauksen ollessani raskaana. Se oli touhua josta en yhtään tykännyt - siksi tämä blogikin aikanaan syntyi. 

Kipulin sen kanssa, että onko minun mitään järkeä perustaa lapsiperhe, mitä tästä kaikesta tulee, tuleeko mitään ja onko pakko antautua perhepetiin (ei ole). Olin negis, koska silloin negistytti. Erilaisista tavoista olla äiti ei silloin vielä juuri puhuttu. Äitiyteen liittyvät aiheet olivat enemmän tabuja kuin nykyään. Vuoden mutsi -kirjat (kiitos Katja!) olivat ensimmäisiä julkaisuja meidän blogiemme lisäksi, joissa oltiin ihan avoimesti tuohtuneita erinäisistä vanhemmuuteen ja etenkin äitiyteen liittyvistä asioista. Muistan vieläkin sen aamutelkkarin toimittajan ilmeen, kun kerroin ensimmäisen kirjamme julkaisun tv-esiintymisessä, että KYLLÄ, VAIHTAISIN MONTA PÄIVÄÄ VANHEMMUUDESTA POIS. Enää tuollaisen sanominen ei aiheuta helinää lattialla kun tabut särkyvät. Se on hyvä juttu. On hyvä, että maailma on muuttanut. Enkä minä sitä yksin tehnyt, tietenkään :-)
Takaisin tähän blogiin. Aluksi tässä paikallismediassa ei ollut postauksissa edes kuvia. Aika kauan yläbanneri oli kulho muroja ja puoliksi syöty paahtoleipä. Muistaakohan sitä enää kukaan? Minua se hihityttää vieläkin.

Blogin nimi tipahti pöydälle kun ravistin hetken hihaani. Salamatkustaja. Hassu nimi. Mihin se edes viittaa? Alussa varmaankin yllättävään perheenlisäykseen. Sitten lapsiperheestä tuli itselle ihan tavallista. 

Sittemmin Salamatkustaja viittasi vähän omituiseen monia asioita yhdistelevään työelämääni (työelämään, josta on tullut kymmenessä vuodessa muuten ihan megatrendi ja peruskauraa).

Mitä se nykyään on? Salamatkustaja? Minusta tuntuu, että enää ei ole mitään salattavaa. Olen keski-ikäistynyt, fiksuuntunut (I wish) enkä enää tunne olevani minkään sortin salailija. Salamatkustajasta on tullut minulle sellainen, noh, ihan tavallisen hassu sana vaan, mikä laittaa itseni vain kysymään, että miksi ihmeessä tällainen nimi.

Tulevaisuudessa haluan koota vähän fiksummin kaiken sen, mitä haluan kertoa muille, yhden ja saman sivuston alle. Blogger ei sellaiseen taivu. Ei mitään toivoa, että tänne voisi ilman hermoromahdusta koodata esimerkiksi verkkokaupan tai näppärän valikon, josta löytyisi kätevästi klikkaamalla eriaiheiset jutut siististi ja järjestyksessä. 


En jaksa enää hakea omia juttujani Googlessa. Kun haluan tehdä taas sitä superhyvää banaanileipää ja löytää tämän banaanileipäreseptini, olen mennyt Googleen ja laittanut hakusanat "Salamatkustaja banaanileipä". Aika daijua. Hahaa. Olen kohta neljäkymmentä, joten haluan sivustolleni kunnollisen hakuominaisuuden.

Siksi syksyllä seuraakin suuri ja mahtava sivustouudistus. Hion vielä fonteja ja värejä ja valikoita, joten voi olla että oikeasti joudutaan odottelemaan joulun välipäiviin asti. Mutta ei sen niin väliä, tulossa se kuitenkin on. 
Verkko-osoite ja blogin nimi vaihtuu myös. Kerron siitä aivan pian lisää. Käyn vain ensiksi varaamassa itselleni domanin. Tirsk. 

Kasvojenkohotus ja muut temput on nyt tehty. Tässä postauksessa on muutamia esimerkkejä uuden sivustoni visuaalisesta maailmasta. Nämä ovat upean graafikon Kaisa Kartelan kädenjälkeä. Tykkään todella! Entäs te?

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Aihe, joka aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä: juokseminen. Tiedän, että juoksu on helppo ja nopea tapa kuntoilla, hyvä keino treenata hape...

Kesäprojektina juoksukunnon nostaminen

12.7.19 Satu Kommentteja: 19

Aihe, joka aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä: juokseminen. Tiedän, että juoksu on helppo ja nopea tapa kuntoilla, hyvä keino treenata hapenottokykyä ja pitää kroppa kuosissa ja mieli freesinä.

Mutta. MUTTA-MUTTA. Juokseminen on mielestäni kammottavan tylsää. Koen juoksemisen tylsempänä kuin lukea Forssan Lehden irtonumeroa vuodelta 1989.

Ihmiset yleensä tykkäävät asioista, joissa ovat hyviä. Minä en tykkää juoksemisesta, koska tiedostan olevani siinä niin huono. Ei ole kivaa lähteä tekemään asiaa, jossa jo valmiiksi tietää ettei pärjää.

Huonolla tarkoitan huonoa suhteessa muuhun kuntooni. Käyn säännöllisesti crossfitissä ja pyöräilen paikasta toiseen siirtyäkseni vähintään 40 kilometriä viikossa. Voimani ovat lisääntyneet crossfitin myötä reilusti. Olen oppinut uusia tekniikoita ja pystyn tekemään liikkeitä, joita en ole aikaisemmin voinut tehdä.

Kyllä minua vähän kismittää se, että jaksan nostaa maasta 105 kiloa, tehdä jo muutaman staattisen leuanvedon ilman kuminauhaa, pystyn tekemään niitä aikaisemmin kiroilemiani tuplanaruhyppyjäkin menee jo muutama putkeen, mutta sitten teen semipientä kuolemaa viiden kilometrin juoksulenkillä. Joka kerta kun treeneihin sisältyy juoksua, yritän keplotella itseni tekemään jotain muuta. Saako käyttää soutolaitetta juosun sijaan?

Nöyh.

Juoksukuntoa ei siis juuri ole. Hengästyn juostessa paljon ja se viisi kilometria tuntuu juuttaan pitkältä ajalta. Minua itseäni ärsyttää, että tämä juoksukuntoasia ei parane.

Tässä kohtaa voin ihan vain katsoa peiliin. Eihän se juoksukunto parane, jos sen eteen ei tee mitään. Ilman ponnisteluja kun ei kasva kuin kynnet, hiukset ja säärikarvat.

Pitää vääntää motivaationappulaa, ja itsenin tuntien tiedän, mistä innostun. Innostun "haasteista". Että jos en jotain osaa tai pysty tekemään, mutta haluaisin oppia ja pystyä, haluan ryhtyä opettelemaan. Pienin askelin kohti oikeaa suuntaa - ja sitten lopulta onkin maalissa. Se motivoi, jos tietää että omalla tekemisellään pystyy vaikuttamaan lopputulokseen.

Niinpä ostin itselleni viime viikolla kesälahjaksi sykemittarin. Sykemittarin hankkimiseen minut patisti kaksi lääkärikaveriani, joiden kanssa kävin todella kiinnostavia keskusteluja kuntoilusta ja urheilusta.

Olimme pari viikkoa sitten perheen kanssa kylässä Oslossa ystäväperheemme luona. Islantilaiset ystävämme muuttivat Osloon, koska toinen perheen aikuisista on erikoistuva lääkäri, eikä Islannissa voi tehdä erikoistumisjaksoa. Meidän kanssa yhtä aikaa oli kylässä tukku muita islantilaisia, sattumalta lekureita ja fysioterapeutteja hekin. Saakutin sporttista sakkia: kaikki harrastavat maastopyöräilyä, pitkänmatkanjuoksua, painonnostoa, triathlonia, kiipeilyä... Minun crossfit-jumppani vaikutti siinä mittakaavassa kotoisalta piperrykseltä.

Sporttisten lääkärien kanssa puhuttiin erityisesti siitä, millainen liikunta on kaikista terveellisintä oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta. Kun ikää alkaa olla neljäkymmentä ja yli ja jos aikaa on vain yhteen aktiiviharrastamiseen, parasta olisi kuulemma valita lihaksia vahvistava laji. Oman kehon kestävyyden ja hyvinvoinnin kannalta  kannattaa mieluummin kuulemma valita voimailu kuin vaikka pitkänmatkanjuoksu. Tämä puoli minulla onkin kunnossa: crossfitiin kuuluu paljon voimailua. Joka tiistai on painonnostotreenit, ja kyykkyä ja muita perusliikkeitä harjoitellaan crossfitissä omissa ohjelmissa pitkin vuotta.


Aloin kysellä samoilta tyypeiltä vinkkejä surkean kestävyyskuntoni parantamiseen. Olen vahva ja seminotkea, mutta herkästi hengästyvää tyyppiä. Kaikki - erityisesti ne juoksua enemmän harrastavat - sanoivat samaa: ala juosta, mutta ihan samperin hitaasti. 

Kestävyyskunto ei kuulemma nouse millään, jos vetää joka treenin tappiin asti sykkeet katossa. On pakko olla treenikertoja, jolloin urheilun jälkeen ei ole yhtään väsynyt olo. Kyllähän olen kuullut monia kertoja, että pitäisi pystyä hölkkäämään pitkiä lenkkejä sellaisella vauhdilla, että pystyy puhumaan treenikaverin kanssa ilman ongelmia. Noh, kun minä kuuntelen lenkeillä aina äänikirjoja, en ole oikein koskaan tajunnut keskusteluvauhdin merkitystä. Tänne tultiin juoksemaan eikä juttelemaan!

Hitaasti juokseminen ihan oikeasti tarkoittaa to-del-la hi-taas-ti juoksemista. Tai vaikka kävelyä. Tärkeintä on että syke ei nouse liian korkealle. Koska jos syke on liian korkea, ei jaksa juosta pitkää matkaa ja kehittää sitä kestävyyskuntoa. Triathlonisti kertoi omista juoksutreeneistään näin: kaikilta treenaavilta otetaan alussa sykkeet ja jokainen saa oman juoksuohjelman oman lähtötason mukaan. Siis ihan todella kovakuntoiset pyöräilijät ja uimarit saattavat joutua himmaamaan juoksutreeneissä etanavauhtiin, jotta pitkänmatkan juoksukunto nousee.

Kaikista vaikeinta on juosta tarpeeksi hitaasti, sanoi hän. 

Yeps.

Niinpä minä kävin ostamassa itselleni elämäni ensimmäisen sykemittarin. En halunnut mitään megatoiminnallista kallista kelloa, vaan mahdollisimman yksinkertaisen ja edes vähän kivannäköisen, jotta kello toimisi myös rannekellona. Ostin Turun keskustan Intersportista yksinkertaisimman ja edullisimman Polarin kellon (noin 200 euroa) ja sen kaveriksi rintakehän ympärille laitettavan sykemittausvyön (80 euroa), koska rannesykemittaus ei kuulemma näissä kelloissa ole ihan älyttömän täsmällinen. Ja nyt kun tämä tehdään, niin tehdään sitten kunnolla.


Tämän kesän aikana aion tehdä tunnin mittaisia todella hitaita juoksulenkkejä 2-3 kertaa viikossa. Sykkeiden pitäisi pysyä noin 120-130 tienoilla.  Se on tarkoittanut tälläkin viikolla sitä, että olen kävellyt kaikki ylämäet. Crossfitissä tehdään spurtteja, lyhyissä treeneissä sykkeet ovat todella korkealla ja ainakin kerran viikossa on jotain voimaa kehittäviä treenejä. Jos tämän kevyen juoksemisen yhdistää tuohon omaan lempparilajiini, voipi olla että lopputulos on aika hyvä!

Pohjimmiltaan kyse on tästä: motivoidun tekemään, kun minulla on päämäärä, tarpeeksi pienet askeleet päämäärän saavuttamiseksi ja välineet ja edes vähän tietoa, kuinka sinne pääsee. Siksi vetelen etanavauhtia tuolla pitkin hiekkateitä ja vilkuilen vähän väliä ranteessa molluttavaa mustaa mötikkää ja tiirailen sykkeitä. Kyllähän minä voisin vain juosta ilman näitä apuvälineitä, mutta koska juokseminen tuntuu niin tylsältä, tiedän, että motivaationi kuihtuisi nopeasti. Niin on käynyt joka kerta. Sitä paitsi olen nyt jo muutaman sykemittarijuoksukerran jälkeen huomannut, että tarpeeksi hitaasti juokseminen on todella vaikeaa ilman mittaria.

Elikkäs, mittailemisiin! Kerron syksymmällä, kuinka tässä juoksuhommassa kävi.

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kirjoitan joka kuukauden ensimmäinen päivä tulevan kuukauden mietteitä ylös. Kukaanhan ei varmaan huomaa, että nyt on heinäkuuta kulunut jo...

Kuukauden kymmenen: heinäkuu

8.7.19 Satu Kommentteja: 2

Kirjoitan joka kuukauden ensimmäinen päivä tulevan kuukauden mietteitä ylös. Kukaanhan ei varmaan huomaa, että nyt on heinäkuuta kulunut jo viikko... Nooh, vähän kesäterässä olen tässä.

Kerron kymmenen asiaa, jotka liittyvät tähän kuluvaan kuukauteen. Kysymykset ovat joka kerta samat. Tämä on siis sellainen ihana, vanhanaikainen blogipostaus, jossa höpisen ihan vain kuulumisia ilman sen suurempaa aihevalintaa tai näkökulmittamista.



Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:

Jaa, kas, Frozenin Elsahan se siinä. Olimme Oslossa islantilaisten ystäviemme luona kylässä. Heidän esikoisensa on saman ikäinen kuin Pampula, ja mimmeillä oli ollut pukuleikit menossa aamuseitsemästä asti. He olivat hiljaa hiippailleet pukulaatikolle ja aloittaneet leikit herättämättä ketään muuta.

Tämän kirjan aion lukea:
Pascal Engmanin esikoisteoksen Patriootit. Aloitin kirjan heinäkuun alussa ja sain sen jo loppuun. Sain kirjan WSOY:ltä mediakappaleena jo jokin aika sitten ja ehdin vasta nyt tarttua tiiliskiveen. Olin kuullut, että se on koukuttava ja järkyttävä ja järkyttävän hyvä. Mestariteos esikoisteokseksi. Vihapuhetta ja etenkin toimittajiin kohdistuvaa vihapuhetta käsittelevä fiktiivinen kansainvälinen jännäri on niin jännittävä, että sitä on mahdoton jättää kesken. Juoni yllättää, teos ei sorru kliseisiin ja kaikki asiat menevät eri tavalla kuin lukija odottaa ja toivoo. Siinä oli myös kirjan heikkous kaltaisenilomalukijan näkökulmasta: kirja ei antanut toivoa, eikä hyviksille käynyt hyvin. Siis: hyvin realistinen teos.

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Unelmahommissa-kirjan käsikirjoitusta tässä pakerran valmiiksi, 2-5 sivun päivävauhtia. Puoliväli on jo ylitetty ja enää jäljellä on "ihan pikkuisen vain". Ei se vielä heinäkuussa valmistu, mutta neljä isoa lukua viidestä lupaan itselleni valmiiksi ennen heinäkuun viimeistä päitää.

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Teen visuaalista kokonaisuudistusta elämääni - päivitän firmani nimen, vaihdan tämän blogin domainin ja uudistan muutenkin kaikkea. Tämä on jokseenkin pitkäpiimäistä, koska en jaksaisi säätää. Mutta nyt on tullut aika esitellä paremmin ulkomaailmalle se, mitä minä (firmani) teen ja kuka olen. Tällaiset uudistukset vievät aikaa. Homma lienee valmista ehkä joskus syksyllä. Tai talvella.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:
Aina ei tarvitse hengästyä.

Ruoka, jota aion kokeilla:
Teemme taas sitä viime kesän suursuosikkia: grillipitsaa! 

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:
Ostin sykemittarin! Olen huomannut, että kestävyyskuntoni on aika huono. Hengästyn pienestä ja jalat painavat tonnin. En voi sietää juoksemista (tylsää ja koska hengästyn kuoliaaksi), mutta ainoa tapa kai oppia pitämään siitä edes hitusen, on tehdä siitä itselle miellyttävämpää. Olen miettinyt tätä liikunta-asiaa kevään aikana aika paljon, ja nyt kesällä, kun crossfit-treenejä on vähemmän, aion ottaa pikkuisen aikaa hitaalle juoksemiselle ja tarvitsen siihen avuksi sykemittaria.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Se, että halusin äsken K-kaupasta Dallas-pullaa, mutta päädyin kuitenkin ostamaan hillomunkin.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Että malttaisin "juosta" tunnin hengästymättä liikaa.

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:
Kuinka perheenä vietimme yhdessä hauskaa auroseikkailua Saksassa ja Norjassa, kiipeilimme ja uimme ja söimme saksalaisilla leirintäalueilla snitzeleitä ja Norjassa boller-pullasämpylöitä.

--

Olisi superkivaa lukea vastaavia listoja muiltakin. "Kuukauden kymmenen" saa siis vapaasti kopioida omaankin blogiin. Antaa palaa, tyypit!

Kuukauden kymmenen: kesäkuu
Kuukauden kymmenen: toukokuu
Kuukauden kymmenen: huhtikuu
Kuukauden kymmenen: maaliskuu


2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olemme ehtineet kesäreissussa asti Turkuun. Pari viikkoa ystävien luona, erinäisillä teltta-alueilla, kalliokiipeilypaikoilla, uimassa ja p...

Mahdoton kesäkuva

6.7.19 Satu Kommentteja: 2

Olemme ehtineet kesäreissussa asti Turkuun. Pari viikkoa ystävien luona, erinäisillä teltta-alueilla, kalliokiipeilypaikoilla, uimassa ja parissa hotellissa on sujahtanut tosi nopeasti. Olen tässä nyt viimeisen kahden reissuviikon aikana yrittänyt ottaa kuvaa Pampulasta paikallaan, mutta ei se oikein ole onnistunut kuten näistä muutamasta esimerkkiotoksesta voi nähdä.







Tässä lapsessa on niin paljon ulospäin pyrkivää energiaa. Sen määrä hämmästyttää joka päivä. Hereillä ollessaan ainoa tapa eteenpäin on juoksu ja hyppiminen. Puhetta ja laulua pulppuaa taukoamatta heräämishetkestä siihen asti, kun uni tulee. Ei tällaista ilotulitusrakettia voi mitenkään suitsia olemaan hiljaa paikallaan.

Onneksi on kesä ja valoa, niin ei tärähtäneistä kuvista tule ihan niin tärähtäneitä.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Juttelimme täällä joku aika sitten islantilaisten nimistä ja nimiperinteistä. Islantilainen nimilainsäädäntö on ollut aika tiukka, eikä esi...

Islanti lakkautti jaon tyttöjen nimiin ja poikien nimiin

2.7.19 Satu Kommentteja: 20

Juttelimme täällä joku aika sitten islantilaisten nimistä ja nimiperinteistä. Islantilainen nimilainsäädäntö on ollut aika tiukka, eikä esimerkiksi uuden nimen hyväksyminen islantilaiseksi ole helppoa. Sukunimiä ei ole, vaan lapset nimetään joko vanhempiensa tyttäriksi tai pojiksi. Lue tarkemmin aiheesta täällä: Kuinka Islannissa määräytyy nimi.


Jonkin aikaa on jo puhutti siitä, millainen "sukunimi" tulee lapselle, jonka sukupuolta ei pystytä määrittämään tai millainen "sukunimi" on ihmisellä, joka on muunsukupuolinen. Nyt se lakiuudistus on nuijittu parlamentissa läpi (ja täysin yksimielisesti).

Nykyään lapselle voi siis antaa matro- tai patronyymin, joka ei määritä lapsen sukupuolta. Dóttir- ja son-päätteiden ohella on myös kolmas vaihtoehto: -bur. Se on yksi lasta tarkoittava sana. Eli jos lapsen isä on Jón, sukunimeksi voi tulla joko Jónsdóttir, Jónsson tai Jónsbúr. Mahtava uudistus, jolla on iso vaikutus muunsukupuolisille.

Samaan aikaan tämän uudistuksen kanssa tuli voimaan toinen, mielestäni vieläkin isompi, muutos nimilainsäädäntöön. Islannissa ei enää ole erikseen tyttöjen nimiä ja poikien nimiä, joista nimi on valittava lapsen sukupuolen mukaan. Kaikki nimet ovat nyt vain lasten nimiä. Kuinka yksinkertaista!

Pojalle voi siis nykyään antaa nimeksi Anna ja tytölle Hannes. Mikä ei siis tietenkään tarkoita, että niin olisi pakko tehdä. Tämä muutos ei muuta ihmisten elämässä yhtään mitään muuta paitsi sen, että nykyään on suurempi vapaus lapsen nimeämisessä ja aikuisella oman nimensä muuttamisessa.

Olen tosi iloinen siitä, että tällainen vähemmistön asemaan kohdistuva lakiuudistus äänestettiin parlamentissa täysin yksimielisesti. Sekä konservatiivit, demarit, liberaalit vasurit, vihreät, piraatit ja muut olivat sitä mieltä, että tällainen uudistus tarvitaan.

Tällainen uudistus ei ole keneltäkään pois vaan antaa oikeuksia niille, joilla niitä aikaisemmin ei ole ollut.

Sama logiikka koski myös sukupuolineutraalia avioliittolakia, joka kymmenisen vuotta sitten hyväksyttiin parlamentissa täysin yksimielisesti. Silloinkaan kukaan ei sanonut ei ihmisoikeuksille.

Nyt voi kyllä hyvällä omallatunnolla sanoa että Ìsland best í heimi.

20 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kysyitte työelämästä, minä vastasin. Näihin teidän Instagramin kautta laittamiin kysymyksiin oli tosi hauskaa vastata. Ihan loistavaa välit...

Ajatuksia työelämästä - vastauksia kysymyksiinne

1.7.19 Satu Kommentteja: 2

Kysyitte työelämästä, minä vastasin. Näihin teidän Instagramin kautta laittamiin kysymyksiin oli tosi hauskaa vastata. Ihan loistavaa välitekemistä kässärinkirjoitustyöhön. Pitkän tekstin kirjoittaminen on pidemmän päälle nimittäin aika uuvuttavaa puuhaa. Siitä on hyvä pitää välillä taukoa ja kirjoittaa jotain ihan muuta. Siispä nyt asiaan, sanoi kirjanpitäjä päivää ennen osavuosikatsausta.


Kerro nyt ens alkuun, mitä kaikkea teet työksesi?
Tässä lista nopeasti mieleentulevista työjutuista:
Kirjoitan lehtijuttuja
Konseptoin asiakaslehden/-lehtiä
Toimituspäällikön työt
Sisällöntuottajan työt someen
Applikaatioihin sisällöntuotanto
Some-vaikuttajana tekemäni työt (eli lähinnä oma blogi ja instagram)
Matkanjohtaja
Matkasuunnittelija
Matkojen varauspalvelu
Mainoskirjoittajan työt erilaisiin mainosmatskuihin (copywriting)
Kirjojen kirjoittaminen
Podcastin tekeminen
Kässäreiden kommentointi
Mentorointi
Luennot/koulutukset
Kuvausjärjestelytyöt (mainoselokuvat, tv-sarjat ym.)
Pienyritysten liiketoiminnankehitysprojektit (huh, vain suomen kielessä voi olla näin ihania yhdyssanoja)

Käytätkö alihankkijoita?
Kyllä, usein. En pysty itse tekemään kaikkea mitä minulta ostetaan ja asiakkaatkin tietävät tämän. He myös tietävät, että minulla on hyvä yhteistyöverkosto, jonka avulla pystyn toimittamaan isompia kokonaispaketteja.



Onko yrityksesi Islannissa vai Suomessa?
Islannissa. Perustin sen melkein heti laavakökkäreelle muuton jälkeen. Aluksi tein jonkun aikaa töitä ns. freelanceverokortilla eli oman sosiaaliturvatunnuksen kautta. Suuri osa yhtiöni yhtiöni tuloista tulee suomalaisilta asikkailta, eli olen siis palvelujen vientibisneksessä :-)

Minkälaisia asiakkaita sinulla on Islannissa?
Muutama pieni it- ja viestintäalan yritys (satunnaisia), muutama matkailualan yritys ja satunnaisia muita organisaatioita (kirjastoja ym.)

Miltä eri työt näyttävät prosentteina - kuinka paljon teet mitäkin?
Teen erilaisia projekteja melko vuodenaikasidonnaisesti. Kesällä suurin osa myynnistä tulee matkailun parista (matkasuunnittelut, hevosreissut, privaattiopastukset, työprojekteihin liittyvät matkajärjestelyt, varauspalvelut jne.). Lomakauden ulkopuolella rahaa tulee eniten viestintäalan töistä eli konseptisuunnittelusta, sisällöntuotannosta erilaisten yritysten kanaviin, luennoista/koulutuksista ja pienimuotoisista liiketoiminnankehitysprojekteista. Kirjailijantyöstä tulee noin kymmenesosa vuosituloista ja niin sanotuista vaikuttajatöistä eli kaupallisista yhteistöitä blogissa ja instagramin puolella tulee noin viidennes vuoden kokonaismyynnistä.

Edellisten päälle tulevat epäsäännölliset tulonlähteet kuten apurahat, mutta ne ovat henkilökohtaisia eivätkä liity yritykseni toimintaan.

Miten paljon teet töitä islantilaisille asiakkaille?
Aika vähän. Noin viisi prosenttia myynneistä tulee Islannista. Islannissa maksetaan esim. vaikuttajayhteistyöstä niin pieniä summia (pieni markkina, ymmärrettävää), että en ole vaivautunut edes vakavasti harkitsemaan. Tyyliin 50-100 euroa kaupallisesta yhteistyöpostauksesta Instagrammissa on ihan naurettavan vähän. Sehän menisi jo pelkkiin proikkarointikustannuksiin ja laskutuskuluihin.



Mistä saat töitä? Käytätkö jotain välityspaikkaa?
Tällä hetkellä noin 90 % myynnistä tulee inboundina eli asiakkaat ottavat minuun yhteyttä halutessaan jotain. Osa asiakassuhteista on jopa 15 vuoden takaa, osa hieman uudempia. Vanhat asiakkuudet ovat mahtavia: se kertoo siitä, että asiakkaat ovat tyytyväisiä. Suositusten ja tuttujen kautta joka vuosi tulee 5-20  uutta asiakasta, mikä on hieno juttu sekin. Teen aktiivista myyntityötä välillä lähinnä lehtijuttuihin ja kaupallisiin some-yhteistöihin liittyen, mutta en kovin usein. Ainahan tilanne ei tietenkään ole ollut tällainen: yrittäjävuosieni alussa tein aktiivista myyntiä paljon enemmän.

Miten raha liikkuu podcasteissa? Kun niitä voi kuitenkin kuunnella ilmaiseksi ilman mainontaa.
Tällä kysymyksellä pääsikin suoraan erään ongelman ytimeen! Podcasteja on mahtava tehdä, olen oppinut Unelmaduunarit-podcastin kautta paljon, se on tuonut uusia kontakteja ja jaada-jaada-jaada. Rahanteko ei ole kuitenkaan ole ollut helppoa tai edes haastavaa. Esimmäisestä Unelmaduunarit-kaudesta saimme laskutettavaa; yhteistyökumppaneiksi ensimmäisiin jaksoihin lähti Fazer, Akava ja BookBeat. Hankimme mainostajat itse. Seuraavien kausien kanssa minä ja Hanne emme ole ehtineet itse tehdä niin paljoa myyntityötä, eikä muiden tekemä mediamyynti ole ikävä kyllä toiminut odotusten mukaan. Mainostajia on ollut todella vähän.

Kakkoskauteen saimme yhden muutaman tuhannen euron suuruisen apurahan, joka auttoi meitä podcastin tekemisessä. Nyt kolmannelle kaudelle - jonka uusin ja älyttömän kiinnostava jakso ilmestyi juuri - mainostajia tipahteli vähän.

Syitä on varmasti monia. Podcasteja on paljon. Muutama on kasvanut todella isoksi ja saanut hyvin mukaan mainostajia. Keskisuurilla podeilla on mennyt vähän kehnommin. Ehkä mediamyyntimme ei ole toiminut kovin tehokkaasti. Ehkä emme ole olleet tarpeeksi kiinnostavia mainostajien mielestä. Kuka tietää.

Tätä voisi tehdä "ilmaiseksi" ihan vain brändinrakennusmielessä, jos se ei veisi niin paljoa aikaa. Yhden jakson äänityksiin menee helposti parituntinen ja kaikenlaiseen valmistelutyöhön yksi kokonainen työpäivä. Se on ikävä kyllä liikaa. Eikä kieli poskella tekeminen kiinnosta.

Mottoni on, että jos joku työ ei kannata taloudellisesti, sitä ei kannata tehdä. Pidän mieluummin vapaata tai otan enemmän sellaisia kivoja töitä, joista saa myös pätäkkää. Joten saattaapi olla, että Unelmaduunarit-podcast päättyy tältä erää tähän kesään.



Musta tuntuu, että teet kokoajan kaikkea kivaa. Millaisia varjopäiviä sun työssä on?
Kyllä niitäkin riittää. Välillä vituttaa eniten se, että joku tekninen asia ei toimi. Ei ole it-tukea mihin soittaa, vaan joudun järjestämään asiat itse ostopalvelun kautta ja se vie aikaa. Joskus joitakin asioita on vain pakko hoitaa, vaikka on ikäänkuin lomalla tai varattuna toisaalla. Sekin välillä riepoo, että tekisi mieli tehdä vaikka mitä, mutta on pakko kuitenkin jatkuvasti miettiä omaa työaikaansa investointina: kaikkeen haluamaansa ei voi laittaa aikaa vaan ainoastaan niihin asioihin, jotka kannattavat. Lisäksi sekin aiheuttaa harmia, että kaikki lainsäädännölliset uudistukset koskien omia aloja, pitää omaksua ja huomioida itse, ettei joudu vahingossa ongelmiin. Kysyn välillä neuvoa juristeilta, mutta vain erityisen kinkkisissä tapauksissa.

Päähuolenaiheeni on kuitenkin toisaalla. Tässä näin: suuri työn määrä ei stressaa vaan se, että niitä töitä ei pääse syystä tai toisesta tekemään.



Ootko aina halunnu yrittäjäksi? Yrittäjyys kiinnostaisi, mutta en tiedä riittääkö rohkeus koskaan.
En todellakaan halunnut. Vaan nimenomaan halusin tehdä ihan mitä tahansa mutta en olla yrittäjä. Vanhempieni firma - kuten tuhannet muut firmat - meni 1990-luvun lamassa konkurssiin ja siitä alkoi kamala taloudellinen alamäki. Niiden kokemusten marinoimana päätin, että tuohon kyytiin en kyllä koskaan lähde.

Noh, aikaa kului ja kauppiksessa opiskelut etenivät. Aloin tajuta kannattavuuslaskelmia ja sitä, miten talous toimii ja millaiset yrityksen pärjäävät. Aloin tehdä freelancer-keikkaa opiskeluaikoina ja tajusin pian, että saan muuten paljon varmemmin töitä, enemmän rahaa ja paljon enemmän itseäni kiinnostavia työtehtäviä perustamalla y-tunnuksen kuin menemällä palkkatöihin aloittelijanpalkalla johonkin viestintäalan yritykseen. Minusta tuli yrittäjä siis ihan vahingossa ja ainoa alkuinvestointini oli kannettava iBook-tietokone ja PRH:n perimä toiminimen rekisteröimismaksu. Ensimmäisen firmani nimi oli Räiskäle.

Kirjan kirjoittamisesta olisi mukavaa kuulla enemmän.
Täällä blogissa on muuten aiheesta ihan oma postaus.  Eli: mistä kaikesta kirjailijantyöni tulot koostuvat? Kirjoitan yhtä kirjaa aiheesta ja laajuudesta riippuen aktiivisesti noin 1-2 kuukautta ja hajanaisia päiviä ja viikkoja sekä suunnitteluvaiheessa, taustatöitä tehdessä ja käsikirjoitusta editoidessa. Yleensä työpöydälläni on jatkuvasti yksi keskeneräinen kirja ja tällä hetkellä se on Unelmahommissa-kirjan jatko-osa. 

Kuinka päästä irti itselle tärkeistä työjutuista, jotka eivät tuota?
Täytyy tehdä päätöskriteerit (kuinka paljon rahaa on ehdoton minimi mitä pitää saada ja kuinka pitkään matalia korvauksia voi jossakin työprojektissa sietää ja mistä syystä), tehdä päätös ja jos päätös on se, että tämä työ ei kannata pitää kertoa asiakkaalle suoraan, että enää en voi ikävä kyllä jatkaa. On hyvä kertoa arvostamansa yritystä ja sen toimintaa, mutta myöntää suoraan että ei pysty enää itse jatkossa toimittamaan palveluja, koska kiirettä pitää ja korvaustaso on liian matala verrattuna muihin töihin.



Onko sulla vuosikelloa käytössä, kun teet erilaisia töitä? Kuinka työsi jakautuvat vuodenaikojen mukaan ja milloin pidät yleensä lomaa?
Tätä hieman avasinkin jo tuolla ylempänä. Lomasta tosin vielä muutama sana. Pidän aika pieniä ja lyhyitä lomia. Noin viikko kerrallaan täyslomaa on osoittautunut minulle hyväksi rytmiksi. Sinä aikana ehdin rauhoittua ja ajatella muita asioita, keskittyä itseeni ja perheeseen ja kaikkeen muuhun oikeasti tärkeään. Pidän paljon myös sellaisia lomia, jolloin työskentelen esimerkiksi pari tuntia päivässä ja pidän loppupäivän lomaa. Tuollainen kevyttyöskentely sopii minulle myös hyvin ja olen kokenut sen aika rentouttavaksi. Tällä hetkellä rytmi on juuri sellainen. Kun lapset ovat kylvyssä, leikkimässä, isänsä kanssa ulkona, minä otan pienen lasin valkkaria ja palan työpäivää.

Miten kuvailisit työidentiteettiäsi ja miten se on mahdollisesti muuttunut valmistumisesta tähän päivään? 
Tämän kysymyksen esitti sosiaalipsykologi  :D Yritän vastata. Alkuaikoina koin olevani kiireapulainen. Nappailin koppeja siellä, missä apua tarvittiin. Oikoluin, kirjoitin, haastattelin, soittelin toimituksiin juttuvinkkejä tarjoten omissa tai asiakkaan nimissä ja editoin superpuuduttavia ja tautisen pitkiä excel-taulukkoja. Nykyään en ota enää koppeja kiireapulaisena, vaan koen olevani terävä ja nopea asiantuntija, joka pystyy omaksumaan asiakkaan tarpeet, brändin ja puhetyylin nopeasti. Nykyään tuotan arvoa ja olen arvokas lisä, en vain "jeesi".  Se näkyy myös palkkiotasossani: tuntilaskutukseni on noin viisinkertaistunut aloitusajoista.

Kuvat: Dorit Salutskij

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?