Kaupallinen yhteistyö: WSOY ja Suomalainen kirjakauppa Voi miten riemastuttavan havainnoin tein keväällä. Esikoinen on oppinut lukemaan s...

Tasokasta ja hauskaa lastenkirjallisuutta - Allu-sarja on naurattava yllätys

3.6.19 Satu Kommentteja: 6

Kaupallinen yhteistyö: WSOY ja Suomalainen kirjakauppa

Voi miten riemastuttavan havainnoin tein keväällä. Esikoinen on oppinut lukemaan suomeksi. Oli menossa yksi sellainen tavallista kiireisempi työpäivä, joka oli venynyt illan puolelle. Niinpä olin pyytänyt - kuten vastaavissa tilanteissa olin aikaisemminkin pyytänyt - esikoista hoitamaan kuopuksen nukkumaanmenon, eli yöpuvun, hampaidenpesun, lukemisen ja laulamiset.



Näissä tilanteissa esikoinen on aina valinnut islanninkielisen lastenkirjan luettavaksi, mutta nyt kun hiivin rappusia alas puhelinpalaverini päätyttyä, kuulin lastenhuoneesta suomenkielistä puhetta. Siellä hän luki hitaasti mutta kärsivällisesti kirjaa pikkusiskolleen suomeksi. Suomeksi! Triplakääk. Sydämeni suli vähän.



Meillä on tapana lukea joka ilta: kuopukselle pikkulasten kirjoja, esikoiselle vähän isompien lasten kirjoja. Sen lisäksi esikoinen lukee itse aika paljon. Kolmen ensimmäisen kouluvuoden aikana kaikki kotiläksyt ovat nimittäin liittyneet lukemiseen. Mitään muuta ei harjoitella yhtä paljoa nyt kuin lukemista - ja siitä olen äärettömän iloinen. Tarinoiden kautta oppii kielen, oppii lukemaan, hahmottamaan kokonaisuuksia, rauhoittumaan ja kasvattamaan kärsivällisyyttä.

Mutta mitä tärkeintä: kirjojen kautta lapsi pääsee käyttämään mielikuvitustaan. Lapsi pääsee sisään sadun maailmaan, jossa oppii tunnetaitoja ja erilaisia tapoja ajatella. Kun lapsi saa kokemusta mielikuvitusmaailmasta, omaehtoiset leikit lisääntyvät eikä lapsi passivoidu virikkeiden vastaanottajaksi vaan aktivoituu virikkeiden käyttäjäksi ja oppii sitä kautta vieläkin enemmän.



Väitän, että tarinoita kuuntelemalla ja lukemalla meistä ihmisistä tulee parempia ihmisiä. Tämänhän tajusivat jo ne tyypit, jotka käppäilivät näillä samoilla seuduilla ennen kirjasarjoja ja kirjoitustaitoa. Silloin tarinoita ei voinut lukea mistään, mutta niitä kerrottiin ja kunneltiin. Tarinat toivat lohtua, selittivät asioita joita ihmismieli ei muuten pystynyt ymmärtämään ja niiden avulla pystyi hahmottamaan kokonaisuuksia kuten nyt vaikka sen, miten siirtyä mahdollisimman turvallisesti omasta kotivuonosta seuraavaan.

Kun ihminen lukee, itselleen tai muille, siinä tapahtuu siis paljon muutakin kuin viihtymistä.

Yksi meidän iltalukusuosikkeja esikoisen kanssa ovat olleet Allu-kirjat. Jukka-Pekka Palviaisen Allu-tarinoita voisi luonnehtia sellaiseksi hyvällä tavalla perinteiseksi lastenkirjallisuudeksi, joka on onnistuneesti siirretty nykypäivään. Niissä on Viisikko-henkeä ja Nummelan ponitalli -fiilistä, jotka tunnistan omasta lapsuudestani. Alluissa on hauska ja värikäs kuvitus (kuvittaja Christel Rönns), mutta kirjat ovat selkeästi tekstipainotteisia, siis lastenromaaneja.



Päähenkilö Allu on teräväpäinen ja sanavalmis tyttö, joka asuu hauskan perheensä kanssa jossain päin Suomea kodissa, joka on kunnostettu vanhan Kuoppakylän rautatieaseman päärakennukseen. Se on mainio näyttämö arkisille seikkailuille.

Kekseliäs mutta ei liian vaikea huumori viihdyttää eikä aihevalinnoissa ole aliarvioitu  lapsilukijaa. Uusimmassa Allu-kirjassa, Allu ja outo Uolevi on lastenkirjaksi aika hätkähdyttävä aloitus. Allu herää keskellä yötä keittiöstä kuuluvaan meteliin. Siellä on Allun isä allapäin paukuttelemassa kuplamuovia. Allu tiedustelee, mikä isää vaivaa, miksi hän on niin huolestunut:

"Äitisi ja Nökäräisen Uolevi pussasivat äsken tornikirjastossa."
"Nökäräisen Uolevi?"
"Hän oli äitisi ensirakkaus. He seurustelivat kaksi viikkoa, josta äitisi oli viikon Tallinnassa."
"Mitä sitten tapahtui?"
"Äitisi sanoi Uoleville, että he voisivat olla ystäviä, mutta se ei riittänyt Uoleville. Uolevi pahoitti mielensä ja rupesi heilastelemaan Kutvosen Alman kanssa. Kutvosen Alman veli oli sir..."
"Me menemme Ransun <Ransu on siis perheen koira> kanssa käymään siellä tornissa."
Allu kuuli vielä rappusiin, miten isä jatkoi keittiössä kertomustaan.
"...Alman sisko taas oli tunnettu sumopainija..."
Tästä tarina sitten jatkuu kohti lomasuunnitelmia, joita perheellä ei vielä ole - niinpä kekseliään Allun ideoita tarvitaan!



Allun tarinat ovat hauskoja ja tapahtumarikkaita, niissä on ysävyyttä ja yhdessä toimimista ja huumorin pirskahduksia. Kaikki omituisimmatkin jutut tapahtuvat tavallisessa arjessa, mikä tekee hahmoista samastuttavia ja seikkailuista sellaisia, joihin on helppo ottaa osaa. Yhtä tarinaa kohti on sopivan vähän hahmoja, jolloin tarinan maailma on kohtalaisen iisi hahmottaa ja siellä on helppo pysyä. Hirviöitä ei hypi kaappien takaa, eikä mikään asia jää vaivaamaan. Kaikki hassuiltakin vaikuttaneet asiat saavat selityksen, joka on joskus looginen ja joskus ihan vain sattumaa ja random-hauskaa.

Tarinassa pyörii eri-ikäisiä perheenjäseniä, naapureita ja ystäviä, joiden nimetkään eivät luo ennakoasetelmia. Eli: kirjasarjaa ei selkeästi ole suunnattu tietynlaisille tai tietynikäisille pojille tai tytöille.

Allu-kirjat eivät ylläpidä ullakontuoksuisia sukupuolirooleja, vaan asioita pistetään tapahtumaan sukupuolesta ja iästä riippumatta. Allun mummo tykkää ajaa lujaa autolla ja kuunntella Rammsteinia. Jo päähenkilön nimivalintakin kertoo tästä ideologisesta painotukessta: päähahmo on lempinimeltään Allu. Ei alleviivatusti tyttö tai poika, vaan ihan vaan Allu. Suorasanainen pienikokoinen tyyppi, koirien, keppihevosten ja seikkailujen ystävä.



Kirja sopii iltasatulukemiseksi (3-vuotias Pampula ei vielä jaksa keskittyä Alluihin, mutta veikkasin 5-vuotiaan olevan jo messissä) ja lukemaan oppineille itsenäiseksi luettavaksi.

Tutustuin Allu-kirjoihin reilu vuosi sitten ensimmäisen kerran, kun näin näitä oman kustantajani WSOY:n tiloissa. Nopealla selaamisella kiinnostukseni heräsi ja sain yhden kirjan kotiin testattavaksi. Arvelin, että nämä uppoaisivat omaan ala-asteikäiseenkin ja niinhän siinä kävi. Nyt esikoinen lukee Alluja jo itsekin.

Kaksikielisillä lapsilla molempien kielten puhe-, kirjoitus- ja lukutaito ei välttämättä kehity samaan aikaan. Minä en ole esikoista juuri patistanut lukemaan suomenkielisiä kirjoja, koska hän on saanut keskittyä nyt ensin siihen, mitä koulussa opetataan. Siinä kävi vähän niin kuin toivoinkin: hän itse oma-aloitteisesti on alkanut osoittaa kiinnostusta myös suomenkielisten kirjojen lukemiseen.

Yksi hyvä keino ylläpitää tätä lukuinnostusta ja kehittää lukutaitoa on se, että luemme kahteen kertaan. Lapsi lukee tarinaa ensin eteenpäin jonkin aikaa itse ja sen jälkeen minä luen saman luvun ja vähän eteenpäin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Tämä on sellaista yhdessä harjoittelua.



Jos olet ollut etsimässä hyvää kotimaista uudempaa lastenkirjallisuutta, tässä on kyllä varsin erinomainen vaihtoehto.

Joko Allutovat sinulle tuttuja?

Suomalaisesta kirjakaupasta Allu ja outo Uolevi -kirjan saa alle 20 euron hintaan.

6 kommenttia:

  1. Jos siinä on Rammsteinia kuunteleva mummo, niin pakkohan näihin on tutustua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, no eikö!! :D Hän on ihan huippuhahmo

      Poista
  2. Meillä ekaluokkalainen lukee näitä myös ihan innolla - poika siis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Ja musta on aivan mahtavaa just se, että nämä ei ole kategorisesti niitä "poikien tai tyttöjen kirjoja" vaan ihan vaan lasten kirjoja, joita aikuisenkin on kiva lukea ääneen.

      Poista
  3. Ei ole tuttu sarja, mutta pitääpä laittaa kirjastosta heti varaukseen. Tyttöni lukee valtavasti, joten uudet kivat kirjat on aina tarpeen (se punakantinen Olga-kirja pyöri lukupinoss pitkään, mutta kun tyttö alkoi lukemaan, niin oli kuulemma tosi hyvä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :-)
      Ja aivan mahtavaa, että Olgasta tykättiin!

      Poista

Mitä tuumaat?