Kaupallinen yhteistyö: Pentik ja Suomen Blogimedia Reilu viikko takaperin oli aihetta kepeään arkijuhlaan, sillä sain erityisen mie...

Minun näköinen elämä

13.6.19 Satu Kommentteja: 2


Kaupallinen yhteistyö: Pentik ja Suomen Blogimedia



Reilu viikko takaperin oli aihetta kepeään arkijuhlaan, sillä sain erityisen miellyttävää postia Reykjavikin kulttuuripiireistä. Minut hyväksyttiin jäseneksi Islannin Kirjailijaliittoon. Voitteko uskoa! Tämmöinen ulkomaalainen tyyppi, joka kirjoittaa suomeksi eikä edes mitään taiteellista proosaa, pääsi jäseneksi Kirjailijaliittoon. Mahtavaa! Suljin rose-skumpan hetkeksi pakkaseen ja leivoin kaikille omat lempipitsat. Juhlan kunniaksi pistin keittiön pistin kauniiksi Pentikin astioilla, jotka olivat juuri saapuneet kotiimme tätä kaupallista yhteistyötä varten.


On muuten Pentikistä aivan pakko aluksi mainita, että mielikuvani Pentikistä nyrjähti kertaheitolla uusiksi. Minulla on ollut brändistä vähän sellainen hassu käsitys, että ne ovat niitä porokuvioituja kuppeja ja huopakoristeita, joita saan aina isältä joululahjaksi. Asioita, jotka eivät ehkä ihan osu yksiin omien mieltymysteni kanssa.

Kun nimi Pentik mainittiin ensi kertaa mahdollisissa blogiyhteistyömerkeissä, otin aikaa ja tutustuin. Istahdin verkkokaupan ääreen ja päätin ottaa selvää valikoimasta.



No enpä löytänyt ihan kamalan montaa poroa. Ihan ensimmäisenä katseeni kiinnittyi suurikokoisiin keraamisiin epäsymmetrisiin Kivi-lautasiin. Lautasten reunat olivat vähän epätasaisia luoden käsityöfiilistä. Tummanharmaa mattainen ja hieman karkea pinta näytti kuvissa törkeän hyvältä. Sellaiselta, mitä voisi kutsua rouheaksi. Tummien atioiden vastapainoksi asettuivat samankokoiset hennonvaaleanpunaiset ja kiiltävänsileät Kallio-lautaset.





Yksinään pinkki on omaan makuuni liian lässy, ja harmaanmusta taas luo liian "täydellisen harkittu astiasetti" -fiiliksen. Mutta kun yhdistin Kiven ja Kallion ja pinkin ja tummanharmaan, niin sain lietsottua päälle ihan kunnon astiakuumeen. Kahvikuppifantasiani tunnettekin jo - tässä lautashommassa taitaa olla kyse saman taudin eri versiosta.

Samassa sessiossa löytyivät ne meiltä jo jonkin aikaa puuttuneet kunnolliset syvät lautaset. Innostuin näistä samantyylisistä tummanharmaista ja vaaleanpunaisista Kivi-kulhoista. Puolen litran kokoinen Kivi-kulho on järeän kokoinen jälkkärikulho, joka toimii hyvin myös ihan tavallisena syvänä lautasena.



Meillä käynnissä oleva astioidentäydennys- ja sisustusjuttuprojekti liittyy siihen, että meidän kodin remontti on pikku hiljaa valmistumassa. Tyyliltään halusimme kodistamme alusta asti sellaisen, millaisia mekin olemme: käytännönläheisiä, helppoja mutta kivoja, ei kliinisiä all-in-sisustuslehtikotiratkaisuja vaan ihan reilusti sekalaista ja kivaa. Uniikisti toimivia ja kauniita asioita yhdistellen.

Tähän tyyliin:

Paksu ja tummanvärinen afgaanimatto, retrosohvatuolit, 1950-luvun ohutjalkaisia olohuoneenpöytiä ja yksi kallis design-valaisin (jos se olisi ollut edullisempi, olisin ostanut kaksi). Käsin vanhan latvialaisen omakotitalon ulkolaudoista rakennettu olohuoneenseinä, halpatavarahallista hankittu vessanvalaisin, vihreällä kalkkimaalilla tuunattu Ikean hylly ja meille mittatilaustyönä hitsatut ja päällystetyt keittiöntuolit.



Keittiö on ei-keittiömäinen kokoelma meidän arkea: pöydällä on jatkuvasti kaikkea: kahvinkeitin, kahvia, leivänpaahdin, leipäkori, smoothietarvikkeet, kuivauslauta (meillä ei ole astiakaappia), viikon lehdet, hedelmäkulho, parin viikon kirjanpito, kasa tusseja ja pino paperia.

Olemme huomanneet, että näitä sisustus- ja remonttiratkaisujamme yhdistää se, että emme taida edes tietää, mikä yhtenäinen linjamme on. Emme edes kaipaa sellaista. Ei meitä voi - eikä meidän kotia voi - kuvailla yhdellä virkkeellä. Vaan koti on juuri sellainen vähän sekaisin ja tarkempia määrittelyjä kaipaava kuin me talon asukkaatkin: ekonomi-jäätikkökiipeilijä-maahanmuuttaja-kirjailijaliitonuusinjäsen.



Meidän elämä, meidän valinnat. Pentikin astiat ja sisustustuotteet istuvat komboomme yllättävän hyvin. Käsityöfiilis ja asioiden epäsymmetrisyys näkyvät etenkin Pentikin keramiikassa, joka on muuten Suomessa valmistettua. Aika monet suomalaiset suuremmat astiavalmistajat - nimiä nyt sen tarkemmin tässä mainitsematta - ovat ulkoistaneet esimerkiksi kaiken keramiikan valmistuksen Aasiaan. Pentik ei ole. Esimerkiksi nämä kuvissa näkyvät isot lautaset ja kulhot tehdään yhä edelleen Posiolla Pohjois-Suomessa. How cool is that.

Viimeistelin pitsajuhlakattauksen vaaleanharmailla ja vaaleanpunaisilla Pouta-pellavalautasliinoilla. Kyllä vaan ihan tavallinen juustopitsa taittuu ruokapöydässä juhlallisemmaksi, kun lautasen viereen asettelee pellavaiset isokokoiset lautasliinat. Viininpunaiseen taittavat Mila-vesilasit ovat värikäs piste kattauksen viimeistelyyn. Me aikuiset nautimme pakkasessa sopivaksi viilenneen skumpan juhlallisista ja siroista Herttua-kuohuviinilaseista. Nämäkin kaikki ovat siis Pentikin valikoimista.





Juuri ennen astiatilauksen jättämistä hoksasin vielä yhden asian, puisen jakkaran. Niinpä niin. Mitäpä muutakaan ihminen hoksaa viime hetkellä kuin puisen jakkaran.

Olen käynyt puolisoni kanssa säännöllisesti yhdessä islantilaisessa antiikkiliikkeessä etsimässä meille sopivaa puujakkaraa. Sellaista käytetyn näköistä, joka olisi kuitenkin tarpeeksi tukeva istua, seistä ja säilöä tavaraa. Puinen ja kulunut, mutta ei kuitenkaan mikään laho hökötys. No me löysimme pari aika sopivaa ehdokasta, mutta niiden hinta oli niin järjetön (yli 300 euroa / jakkara), että jätimme suosiolla kauppaan. Kerroin Pentikin edustajille jakkarahaaveistani kun kuvailin keittiötämme ja omia sisustushaaveitani. He vinkkasivat, että heidän huonekaluvalikoimastaan (Pentik myy siis sekä käytettyjä että uusia huonekaluja) on myös erilaisia jakkaroita.

Jaahas!

Löytyipä siis vielä tälläinen särmä kaveri, Bruno, jonka hinta verkkokaupassa  oli reilusti alle satasen.  Eikös vaan näytäkin ihanan kotoisalta vihreän astia-viini-askartelutarvike-mikroaaltouuni-kuivaruokakaappimme vieressä?



Siihen minä siis istahdan - siirrän ensin toki maljakon pois tieltä - pitsanjämiä syömään ja fiilistelemään sillä ihanalla ajatuksella, että olenpahan nyt tosiaan sitten ihan virallisesti maailman eniten kirjoja asukasta kohti julkaisevan maan Kirjailijaliiton jäsen. Ulkomaalainen geenilisä, joka ei vieläkään osaa liittää nokkelia kielikuvia osaksi islanninkielistä keskustelua.

Oliko vaikea päästä liiton jäseneksi, minulta kysyttiin. Verrattuna Suomeen homma ei ollut lainkaan niin hankalaa. Lähetin hakemuksen ja toimitin tuotannostani pari kirjanäytettä liiton toimistolle.  Suljin Islantilainen kodinonni ja Islantilainen voittaa aina -kirjat biojätepussiin (kotoa ei löytynyt mitään muutakaan kassia sinä päivnä, tirsk) ja pökkäsin kirjat Kirjailijaliiton postiluukusta sisään.

Pari viikkoa myöhemmin tuli hyväksymiskirje ja onnittelut. Ja sitten leivoin nämä pitsat, laitoin lautaset pöytään ja onnittelin itseäni siitä, että olen ainakin tähän asti onnistunut elämään kutakuinkin itseni näköistä elämää.



Täältä löytyy visuaalista päiväkirjaa Pentikin maailmaan. 

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

2 kommenttia:

  1. Onnittelut liittoon hyväksymisestä. Eikös se nyt meinaa että kirjoittaessa uutta tuotantoa on sitten luvallista ottaa lasillinen kuohuvaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Ja todellakin, kuohuvaa lasillinen - jos toinenkin.

      Poista

Mitä tuumaat?