Terveisiä täältä baijerilaiselta leirintäalueelta. Auringossa on yli 40 astetta lämmintä ja vartin pysäköitynä ollut auto tuntuu kuumem...

Lomapuuhastelu vie irti arjen surinasta

27.6.19 Satu Kommentteja: 2


Terveisiä täältä baijerilaiselta leirintäalueelta. Auringossa on yli 40 astetta lämmintä ja vartin pysäköitynä ollut auto tuntuu kuumemmalta kuin Harvian kuumentama pihasaunamme.

Me olemme täällä viettäneet huhheijaahellettä pitkien havupuiden varjossa kallioilla kiipeilemässä. Mukavan viileitä sellaiset isot kivet, niiden vieressä seisoskellessa ei sula päälaki tai pala varvas ihan ensimmäisen sekunnin aikana.

En tiedä onko kukaan Euroopassa tottunut tällaisiin lämpölaskeumiin, mutta me olemme ainakin ihan ihmeissämme. Ei paljon ole käyttöä nyt noille rinkkaan ”varmuuden vuoksi” pakatuille islanninvillapaidoille ja myssyille. Onneksi sentään sheiveri jäi kotiin, säästyi tilaa niille villapaidoille. Eihän täällä meinaan tarvitse pahemmin ajella kainalokarvoja. Ne kärventyvät itsestään pois kahteen kertaan. Sen toisen kerran tekevät ihan vain palavan karvanhajun ilosta.

Onpa ollut erikoista ja jos ei nyt suorastaan virkistävää, niin ainakin erilaista. Tässä tulikuumassa lomanaloituksessa on ollut todella paljon myös hyviä puolia. Yksi on se, että teltassa ei tule kylmä kertaakaan, vaikka makuupussi on ohut ja yöpaita samoin. Ei tarvitse kääriytyä villapaitaan kömpiessään aamulla teltasta ulos. Toinen hyvä puoli on se, että töitä en ole ehtinyt miettiä lainkaan. 



Loppukevät alkukesineen oli aika tiukanlaista. Sitten yhtäkkiä pitkin olla reissun päällä, kun yhteinen suunniteltu kesälomareissumme Saksan kautta Norjaan ja Ruotsiin ja sieltä Turkuun oli alkamassa. Saatiin kamat kasaan pari tuntia ennen kentälle lähtöä, päästiin Muncheniin Icelandairin siivillä ja Saksan reissua varten vuokrattiin auto, jolla on nyt reissailtu motareilla ja pienillä kyläteillä.

Hikikuumassa on kierrelty ystävän juhlat, Pottensteinin kylä kiipeilyalueineen, yövytty teltassa ja pidetty jogurttipurkit viileänä kylmään jokeen upotetussa muovipussissa. 



Yhtään oikein mitään töitä en ole ehtinyt tällä viikolla tehdä. Sellainen tick-that-box-kone on ollut käynnissä niin pitkään, että sen sammuttaminen ei olisi käynyt itsestään kovin helposti. Telttaillessa, kamoja paikasta toiseen siirrellessä ja polttavaa aurinkoa vältellessä on mennyt kaikki järjestelyyn ja suunnittelemiseen suunnattu aika ja energia, eli ei ole tarvinnut paljon illalla päätä puhallettavaan tyynyyn painaessa miettiä, jäiköhän joku työjuttu tekemättä. Unohdinko jotain?

En kai.

Ihan vain nukahdin. Tekee hyvää!

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Lähdimme eilen kesälomalle! Olemme olleet reissussa nyt noin puolitoista vuorokautta, ja tässä on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. Lompakko...

Pienen kesäloman ensimmäinen päivä

22.6.19 Satu Kommentteja: 9

Lähdimme eilen kesälomalle! Olemme olleet reissussa nyt noin puolitoista vuorokautta, ja tässä on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. Lompakko on ehtinyt kadota kaksi kertaa - ja löytyä kahdesti. Kännykän laturi kerran, mutta sitä ei vielä ole löytynyt. On tosiaan sellainen olo, että tässä on pienen pysähdyksen tarpeessa itse kukin.



Meillä on suunnitelmissa olla matkalla kuukauden päivät. Lensimme Islannista tänne Baijeriin Saksaan. Viidenkympin ikään ehtineet ystävämme viettävät satavuotissynttäreitään tänä viikonloppuna, ja järjestelimme kesänaloituksemme siten, että ehtisimme mukaan. Bileet pideätään vanhassa alppimajassa ja ohjelmassa on vaeltamista, olutta, makkaroita grillissä ja makuupussimajoitus. Pukukoodina on arkinen eli sportti, toisin sanoen: täällä on tupa täynnä saksankielisiä maastopyöräilijöitä ja polkujuoksijoita. 

Maanantaista alkaen meillä on viikko aikaa jatkaa vuokra-autollamme Kieliin Pohjois-Saksaan. Reitille ei ole vielä mitään suunnitelmia. Ei ehditty suunnitella, eikä toisaalta koettu suuremmille etukäteisjärjestelyille tarvettakaan. Olin yhteydessä Saksan matkailuviranomaiseen, jos he olisivat jotenkin avustaa reittisuunnitelmissa ja vinkata leirintäalueista (jotain työjutun poikasta oli mielessä), mutta koska se ei koskaane edennyt ensimmäistä sähköpostiviestiä pidemmälle, päätimme antaa koko asian olla ja tehdä reissu ihan vain oman mielen mukaan ilman mitään postausvelvoitteita. Luulen, että se oli juuri oikea päätös. Reissaamme leirintäkamojen kanssa, joten voimme periaattessa pysähtyä ihan missä vain ja milloin vain ja silloin kun huvittaa. Ihana, huumava vapaus! 

Ainoa päätetty asia on perantai. Perjantaina pitää nimittäin ehtiä Oslon-lauttaan, jotta olemme ensi viikonloppuna Oslossa, jossa niin ikään ohjelmassa on ystävien treffaamista. Islantilainen ystäväperheemme lapsineen muutti vuosi sitten Norjaan erikoistumisopintojen takia (Islannissa ei voi tehdä lääkärin erikoistumisjaksoa, vaan sitä varten muutetaan aina ulkomaille). Koska kesä on oikeastaan ainoa ajankohta, jolloin ehdimme koko perhe heidän luonaan kyläillä, päätimme yhdistää Norjan Saksan reissuun.


Heinäkuun alussa pitäisi päästä jotenkin Oslosta Tukholmaan (juna luultavasti tulee edullisemmaksi kuin vuokra-auto), josta otamme lautan Turkuun mutsini luokse. Heinäkuussa hengailemme koko perhe ja Suomi-perhe pari viikkoa kesäparatiisissamme. Kuinka odotankaan erityisesti sitä! Ja ihan kaikkea tätä muutakin kesäseikkailua.

Muuten! Jos tunnet hyvin Saksaa Munchenistä pohjoiseen ja tiedät, missä ehdottomasti kannattaa pysähtyä, saa ehdottomasti jakaa vinkkejä. Tai jos suhailu Oslon ja Tukholman välillä on tuttua, logistiikkavinkit ovat myös enemmän kuin tervetulleita.


Mutta eihän tämä nyt kokonaan lomailuksi mennyt kuitenkaan... En itse pystynyt tällä kertaa työsyistä ottamaan kuukauden mittaista kesälomaa. Muu perhe lomailee, mutta minulla kulkee muutaman työprokkiksen takia mukana läpi Euroopan työreppu, läppäri, kännykkä ja pari vara-akkua. Muutaman arkipäivän siellä täällä omistan levolle ja netittömälle oleskelulle. Pidän siis sellaista mikrolomaa, josta on muodostunut minulle tavanomainen lomailumuoto. Otan niitä pitkiä kesälomia sitten vähän myöhemmin, vaikka syksyllä.

Täällä blogin puolella tulee kuitenkin varmasti hieman hiljaisempaa nyt kesän ajaksi. Silloin tällöin saatan kirjoitella kuulumisia, mutta en vielä yhtään tiedä mitä ja miten paljon. Voipi siis olla, että nyt on pieni kesäpaussin paikka. Kun jotain tekee mieli postailla, menen luultavasti Instagramin puolelle.


Tästä viikonlopusta alkaa nyt sellainen löysiin päämääriin sidottu seikkailu, jossa ei ole tiukkoja aikatauluja tai suunnitelmia. Vyörymme fiiliksellä paikasta seuraavaan ja yritämme ehtiä siihen yhteen lauttaan, johon meillä on liput ensi viikon perjantaiksi. Koitamme olla hukkaamatta enempää lompakoita tai latureita, ja kun puoliso kuitenkin hukkaa (niin siis minultahan ei ikinä katoa mitään, haha), lupaan, että en ala puhua lyhyillä päälauseilla tahi kiristellä leukalihaksia.  Lupaan nukkua pidempiä yöunia ja lupaan, että en hermostu. Kerron sitten reissun jälkeen, miten hyvin lupaukseni piti.

Kuvat ensimmäisen lomapäivän illalta: Björgvin Hilmarsson

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Postaus sisältää affiliate-linkkejä Arvatkaas mikä on kaikista tehokkain anti-age ihonhoitotuote? No tein klikinsäästäjän ja pistin va...

Kaikista tehokkain anti-age ihonhoitotuote on aurinkosuoja

18.6.19 Satu Kommentteja: 0

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Arvatkaas mikä on kaikista tehokkain anti-age ihonhoitotuote? No tein klikinsäästäjän ja pistin vastauksen  heti otsikkoon. Koska tämä on kamalan tärkeä juttu, eikä tosiaan rajoitu pelkkään ryppyestoon. 

Aurinko on ihanaa, mutta ilman suojausta riskihommaa.

Ikääntyessä meidän vartalossa tapahtuu kaikenlaista. Kokemus kasvaa ja ajattelu kehittyy, mutta aika monet muut asiat hidastuvat. Ihon kollageenin ja elastaanin muodostus vähenevät ja silloin iho ikään kuin menee rullalle ja veltostuu. Kokemusjuovissa ei siis tosiaan ole mitään vikaa, mutta eipä ole siinäkään, että niitä ei haluaisi lisää.

Jo tulleita ryppyjä ei pysty poistamaan tuotteilla, mutta oman ihon tuntumaa ja ulkonäköä voi parantaa oikeilla tuotteilla. Se mikä on ”parantamista” on jokaiselle henkilökohtainen juttu ja siksi on tärkeää, että tuotteet on valittu sen mukaan mikä itselle sopii eikä sen mukaan, mikä näyttää toimivan jollakin muulla.

Esimerkiksi omassa ihossani kaikista kinkkisintä on kuivuus. Tuotteiden on pakko olla superkosteuttavia, jotta en aamuisin herää tunteeseen, että ihoni varisee tyynyliinaan.

Hyvin kosteutettu iho on terve ja tasainen ja siihen tulee vähemmän näppyjä ja se ikääntyy tasaisemmin. Noh, kaikesta tästähän olen kirjoittanut aikaisemminkin.

Yhden jutun olen kuitenkin unohtanut - ehkä jopa sen kaikista tärkeimmän. Ja juuri nyt se on ajankohtainen: suojaudu auringolta. Aurinkovoide ei poista kaikkia auringossa pitkään oleskelun haittavaikutuksia, mutta se pienentää niitä. Suojaudu auringonsäteilyltä, niin ihosi ei pala ja syöpäriski kasva (mutta voi syöpä silti tulla). Suojaudu auringonsäteilyltä, jotta ihosi ei vanhene ennenaikaisesti (mutta vanheneehan iho lopulta kuitenkin).

Riskejä ei voi ikinä täysin poistaa, mutta vain rasvaamalla voit voittaa!



Auringon riskibisnes liittyy auringon säteilyyn. Niin kutsuttu uv-b-säteily jää jää ihon pintakerrokseen ja saattaa aiheuttaa esimerkiksi ihon palamisen. Suurina määrinä ihon palaminen voi altistaa erilaisille ihosyöville. Uv-a-säteily imeytyy syvälle ihoon ja vanhetaa ihoa. Vanheneminen johtuu ihon kimmoisuuden vähenemisestä - eli kääntäen: veltostuminen lisääntyy.

Uv-säteily ei ole vain lämpimän kaveri. Sitä on, vaikka lämpötila olisikin alhainen. Naama voi siis palaa auringossa ihan pakkasellakin tai kylmässä kevätsäässä. Kesällä ulkona oleskellaan huomattavasti enemmän kuin talvella ja siksi nämä aurinkovoidehommat ovat ajankohtaisimmillaan nyt.

Muista siis auringossa:


- Suojaa ihoa vaatteilla, olemalla varjossa ja laittamalla aurinkosuojaa.
- Laita aurinkosuojaa reilusti eli aikuiselle noin 2 rkl koko vartalolle, parin tunnin välein. Uinnin lisäksi myös hikoilu poistaa suojaa iholta.
- Osta joka sesonkiin uusi aurinkovoide. Vanhoja viime kesän puteleita ei saisi hautoa talven yli ja ottaa käyttöön seuraavana juhannuksena, sillä avattu aurinkovoide ei säily noin 8 kuukautta pidempään.
- Alle 6 kuukauden ikäisille lapsille ei suositella aurinkovoiteita lainkaan, koska rasvaus voi häiritä ihon normaalia hengittämistä (pikkuvauvojen iho ei vielä hikoile) ja ylipäätään olisi parempi aurinkorasvata vasta yli 3-vuotiaat lapset. Perheen pienimmät kannattaa suojata auringolta ensisijaisesti vaatteilla ja päivänvarjolla. Jos taaperoille käyttää aurinkovoidetta, kannattaa käyttää luonnonkosmetiikan fysikaalisia suojia, joiden aurinkosuojafiltterit eivät imeydy ihoon.

 

Valitse aurinkovoide luonnonkosmetiikkahyllyltä:


- Luonnonkosmetiikkatuotteet eivät sisällä haitallisia aineita ympäristölle. Synteettiset ainesosat kuormittavat esim. vesistöjä.
- Luonnonkosmetiikan aurinkosuojat ovat peräisin mineraaleista: titaanidioksidista ja sinkkioksidista. Kyse on niin sanotusta fysikaalisesta suojasta eli voide muodostaa iholle panssarin, joka heijastaa auringonvalon pois. Kemiallisissa aurinkosuojissa aurinkosuojafiltterit imeytyvät ihon läpi muodostaen auringolta suojaavan kerroksen, joka imee uv-säteilyä itseensä.
- Luonnonkosmetiikassa voidepohja on tehty kasviöljyistä, jotka jo itsessään hoitavat ja ravitsevat ihoa (itse levitän aurinkovoidetta päivävoiteen sijasta ja se riittää hyvin).


Miksi Algamaris?


Meillä on ollut keväästä asti käytössä Algamariksen aurinkosuojat. Muitakin hyviä luonnonkosmetiikka-aurinkosuojia varmasti on! Olen tykästynyt näihin, koska:

- Voiteet levittyvät todella helposti, eli nopea laittaa lapsillekin.
- Oma suosikkini on tämä 30:n suojakertoimen pumppupullosprayvoide, jonka tuoksu on todella hyvä (mieto kookos - tuote sisältää mm. kookosöljyä). Käytän vartalolle ja kasvoille.
- Algamariksen aurinkosuojia saa myös tuoksuttomina.
- Tuotteet suojaavat sekä uv-a että ub-b säteilyltä.
- Sertifioitu luonnonkosmetiikkatuote (ja vegaaninen).
Kevyesti sävytetty Algamaris -voide tasoittaa ihon omaa väriä vähäsen: tällä saa samasta tuubista aurinkosuojan ja mainion kevyen kesämeikin. 

Tee siis hyvinvointiteko ja muista laittaa aurinkosuojaa.



Alekoodilla SALAMATKUSTAJA saat 15 % alennuksen kaikista House of Organicn tuotteista. Siis paitsi noista mainitsemistani aurinkovoiteista, joiden aika on NYT, mutta myös kaikesta muusta kuten vaikka Madaran tuotteista, joista omia suosikkejani ovat ainankin Pihlajatipat (kasvoöljy) ja Nokkosvoide (kasvo- ja käsivoide).

Alekoodi on voimassa 31.7. asti.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Heipparallaa! Terkkuja täältä näppiksen takaa! Tänä kesänä kirjoitetaan taas kirjaa. Sinänsä siinä ei kyllä ole mitään uutta. Työelämäni ...

Unelmahommissa – odotettu jatko-osa

17.6.19 Satu Kommentteja: 8

Heipparallaa! Terkkuja täältä näppiksen takaa! Tänä kesänä kirjoitetaan taas kirjaa. Sinänsä siinä ei kyllä ole mitään uutta. Työelämäni on viimeiset vuodet rytmittynyt kirjojen ympärille. Aina on joku kirja kesken. Joko olen käsikirjoituksen kimpussa, suunnittelemassa seuraavaa kirjaa, hankkimassa taustamatskua, rahoitusta ja inspiraatiota tai tekemässä viimeisiä pikkukorjauksia vedoksiin. Nyt ollaan taas kirjoitusvaiheessa. Unelmahommissa-kirjan odotettu jatko-osa ilmestyy ensi vuoden alussa. Jebajebajee! 



Ensimmäisestä kirjasta on tullut hurja määrä palautetta. Olen ollut välillä vilpittömän hämmentynyt kaikesta siitä palautemäärästä, jota olen kanssakirjoittajani Hannen kanssa saanut teiltä kirjamme lukeneilta tai kuunnelleilta. Tässä muutama esimerkki:

Kiitos niin paljon teidän kirjasta. Luettuani sen rohkaistuin hakeutumaan ihka uudelle alalle, vaikka olenkin jo aika ”vanha” ja ollut kauan työelämässä. Nyt minulla on uusi ammatti ja työpaikka enkä ole koskaan aikaisemmin ollut näin onnellinen töissä. Onneksi uskalsin.

Erityiskiitos teille Satu ja Hanne siitä rehellisyydestä ja realistisuudesta joka huokuu kirjasta. Tykkäsin erityisesti siitä että kannustatte kokeilemaan uutta ja olemaan rohkea mutta ilman että koko elämä pitäisi laittaa uusiksi kerralla. Teidän kirja näytti minulle, että itseä miellyttäviä muutoksia voi tehdä myös pienin askelin.

Opin arvostamaan omaa työtäni enemmän ja sain paljon apua esimerkiksi hinnoitteluun. Kiitos siitä!!

Tämän kirjan pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille vastavalmistuneille.

Kirjan kanteen pitäisi laittaa irtisanoutumisvaara-tarra. Luin kirjan ja irtisanouduin työstä, josta en enää niin kovin pitänyt. Se kannatti, nyt teen semmoisia töitä joihin on ihanaa mennä maanantaiaamuna.


Kun tämmöisiä viestejä kilahtaa meiliin, Instaan, tänne blogiin ja Facebookiin vielä yli kaksi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen (!), sitä todella kokee tehneensä jotain järkevää ja oikeasti tärkeää. Suuri sydämenmuotoinen kiitos ihan jokaiselle, joka on jakanut ajatuksiaan kirjasta meidän kanssamme. Arvostan ihan hurjasti jokaista viestiä.

Unelmahommissa - 8 askelta menestykseen (työnimi) julkaistaan alkuvuodesta 2020. Ensimmäinen osa, Unelmahommissa - tee itsellesi työ siitä mistä pidät, kertoi kuinka löytää oma paikka työelämässä eli mistä löytää ne oman elämän unelmahommat. Tämä uusi kirja keskittyy siihen, kuinka siinä omassa unelmatyössä menestyy ja kehittyy. Aiheina ovat erityisesti verkostojen rakentaminen (miksi ja miten ihmeessä se käytännössä tehdään), oman työn hinnoittelu (paljonko mistäkin työstä kuuluisi saada rahaa) ja omassa suosikkihommassa kehittyminen (kuinka varmistaa että kivaa hommaa riittää myös tulevaisuudessa). Lupaamme paljon käytännönläheisiä neuvoja ja aktivoivia tehtäviä. Sellaisia, joista on hyötyä ammatissa kuin ammatissa.



Olen todella inspiroitunut tämän kakkososan kirjoittamisesta. Näppis vetää puoleensa magneetin lailla. Vaikka kirjamme runko on jo valmis ja sisältö kuta kuinkin nakutettu, aina sinne mahtuu muutama ekstrajuttu ja pikkuisen jotain lisää.

Elikkäs: Mistä aiheista sinä haluaisit lukea, saada neuvoja ja insider-vinkkejä? Sana on vapaa, vielä voit vaikuttaa!

PS! Muista että Unelmahommissa-kirjaa saa edelleen ainakin ääni- ja e-kirjana. Jos et ole aikaisemmin käyttänyt Storyteliä, tästä linkistä saat maksuttoman kuukauden Storyteliin. Siellä voit lukea tai kuunnella myös ensimmäistä Unelmahommissa-kirjaa. Ilmainen kuukausi on lunastettavissa elokuun loppuun saakka. Silloin elokuun lopussa pitäisi jättää myös tämä seuraava unelmakässäri, jaiks. Tai siis: jee!

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Pentik ja Suomen Blogimedia Reilu viikko takaperin oli aihetta kepeään arkijuhlaan, sillä sain erityisen mie...

Minun näköinen elämä

13.6.19 Satu Kommentteja: 2


Kaupallinen yhteistyö: Pentik ja Suomen Blogimedia



Reilu viikko takaperin oli aihetta kepeään arkijuhlaan, sillä sain erityisen miellyttävää postia Reykjavikin kulttuuripiireistä. Minut hyväksyttiin jäseneksi Islannin Kirjailijaliittoon. Voitteko uskoa! Tämmöinen ulkomaalainen tyyppi, joka kirjoittaa suomeksi eikä edes mitään taiteellista proosaa, pääsi jäseneksi Kirjailijaliittoon. Mahtavaa! Suljin rose-skumpan hetkeksi pakkaseen ja leivoin kaikille omat lempipitsat. Juhlan kunniaksi pistin keittiön pistin kauniiksi Pentikin astioilla, jotka olivat juuri saapuneet kotiimme tätä kaupallista yhteistyötä varten.


On muuten Pentikistä aivan pakko aluksi mainita, että mielikuvani Pentikistä nyrjähti kertaheitolla uusiksi. Minulla on ollut brändistä vähän sellainen hassu käsitys, että ne ovat niitä porokuvioituja kuppeja ja huopakoristeita, joita saan aina isältä joululahjaksi. Asioita, jotka eivät ehkä ihan osu yksiin omien mieltymysteni kanssa.

Kun nimi Pentik mainittiin ensi kertaa mahdollisissa blogiyhteistyömerkeissä, otin aikaa ja tutustuin. Istahdin verkkokaupan ääreen ja päätin ottaa selvää valikoimasta.



No enpä löytänyt ihan kamalan montaa poroa. Ihan ensimmäisenä katseeni kiinnittyi suurikokoisiin keraamisiin epäsymmetrisiin Kivi-lautasiin. Lautasten reunat olivat vähän epätasaisia luoden käsityöfiilistä. Tummanharmaa mattainen ja hieman karkea pinta näytti kuvissa törkeän hyvältä. Sellaiselta, mitä voisi kutsua rouheaksi. Tummien atioiden vastapainoksi asettuivat samankokoiset hennonvaaleanpunaiset ja kiiltävänsileät Kallio-lautaset.





Yksinään pinkki on omaan makuuni liian lässy, ja harmaanmusta taas luo liian "täydellisen harkittu astiasetti" -fiiliksen. Mutta kun yhdistin Kiven ja Kallion ja pinkin ja tummanharmaan, niin sain lietsottua päälle ihan kunnon astiakuumeen. Kahvikuppifantasiani tunnettekin jo - tässä lautashommassa taitaa olla kyse saman taudin eri versiosta.

Samassa sessiossa löytyivät ne meiltä jo jonkin aikaa puuttuneet kunnolliset syvät lautaset. Innostuin näistä samantyylisistä tummanharmaista ja vaaleanpunaisista Kivi-kulhoista. Puolen litran kokoinen Kivi-kulho on järeän kokoinen jälkkärikulho, joka toimii hyvin myös ihan tavallisena syvänä lautasena.



Meillä käynnissä oleva astioidentäydennys- ja sisustusjuttuprojekti liittyy siihen, että meidän kodin remontti on pikku hiljaa valmistumassa. Tyyliltään halusimme kodistamme alusta asti sellaisen, millaisia mekin olemme: käytännönläheisiä, helppoja mutta kivoja, ei kliinisiä all-in-sisustuslehtikotiratkaisuja vaan ihan reilusti sekalaista ja kivaa. Uniikisti toimivia ja kauniita asioita yhdistellen.

Tähän tyyliin:

Paksu ja tummanvärinen afgaanimatto, retrosohvatuolit, 1950-luvun ohutjalkaisia olohuoneenpöytiä ja yksi kallis design-valaisin (jos se olisi ollut edullisempi, olisin ostanut kaksi). Käsin vanhan latvialaisen omakotitalon ulkolaudoista rakennettu olohuoneenseinä, halpatavarahallista hankittu vessanvalaisin, vihreällä kalkkimaalilla tuunattu Ikean hylly ja meille mittatilaustyönä hitsatut ja päällystetyt keittiöntuolit.



Keittiö on ei-keittiömäinen kokoelma meidän arkea: pöydällä on jatkuvasti kaikkea: kahvinkeitin, kahvia, leivänpaahdin, leipäkori, smoothietarvikkeet, kuivauslauta (meillä ei ole astiakaappia), viikon lehdet, hedelmäkulho, parin viikon kirjanpito, kasa tusseja ja pino paperia.

Olemme huomanneet, että näitä sisustus- ja remonttiratkaisujamme yhdistää se, että emme taida edes tietää, mikä yhtenäinen linjamme on. Emme edes kaipaa sellaista. Ei meitä voi - eikä meidän kotia voi - kuvailla yhdellä virkkeellä. Vaan koti on juuri sellainen vähän sekaisin ja tarkempia määrittelyjä kaipaava kuin me talon asukkaatkin: ekonomi-jäätikkökiipeilijä-maahanmuuttaja-kirjailijaliitonuusinjäsen.



Meidän elämä, meidän valinnat. Pentikin astiat ja sisustustuotteet istuvat komboomme yllättävän hyvin. Käsityöfiilis ja asioiden epäsymmetrisyys näkyvät etenkin Pentikin keramiikassa, joka on muuten Suomessa valmistettua. Aika monet suomalaiset suuremmat astiavalmistajat - nimiä nyt sen tarkemmin tässä mainitsematta - ovat ulkoistaneet esimerkiksi kaiken keramiikan valmistuksen Aasiaan. Pentik ei ole. Esimerkiksi nämä kuvissa näkyvät isot lautaset ja kulhot tehdään yhä edelleen Posiolla Pohjois-Suomessa. How cool is that.

Viimeistelin pitsajuhlakattauksen vaaleanharmailla ja vaaleanpunaisilla Pouta-pellavalautasliinoilla. Kyllä vaan ihan tavallinen juustopitsa taittuu ruokapöydässä juhlallisemmaksi, kun lautasen viereen asettelee pellavaiset isokokoiset lautasliinat. Viininpunaiseen taittavat Mila-vesilasit ovat värikäs piste kattauksen viimeistelyyn. Me aikuiset nautimme pakkasessa sopivaksi viilenneen skumpan juhlallisista ja siroista Herttua-kuohuviinilaseista. Nämäkin kaikki ovat siis Pentikin valikoimista.





Juuri ennen astiatilauksen jättämistä hoksasin vielä yhden asian, puisen jakkaran. Niinpä niin. Mitäpä muutakaan ihminen hoksaa viime hetkellä kuin puisen jakkaran.

Olen käynyt puolisoni kanssa säännöllisesti yhdessä islantilaisessa antiikkiliikkeessä etsimässä meille sopivaa puujakkaraa. Sellaista käytetyn näköistä, joka olisi kuitenkin tarpeeksi tukeva istua, seistä ja säilöä tavaraa. Puinen ja kulunut, mutta ei kuitenkaan mikään laho hökötys. No me löysimme pari aika sopivaa ehdokasta, mutta niiden hinta oli niin järjetön (yli 300 euroa / jakkara), että jätimme suosiolla kauppaan. Kerroin Pentikin edustajille jakkarahaaveistani kun kuvailin keittiötämme ja omia sisustushaaveitani. He vinkkasivat, että heidän huonekaluvalikoimastaan (Pentik myy siis sekä käytettyjä että uusia huonekaluja) on myös erilaisia jakkaroita.

Jaahas!

Löytyipä siis vielä tälläinen särmä kaveri, Bruno, jonka hinta verkkokaupassa  oli reilusti alle satasen.  Eikös vaan näytäkin ihanan kotoisalta vihreän astia-viini-askartelutarvike-mikroaaltouuni-kuivaruokakaappimme vieressä?



Siihen minä siis istahdan - siirrän ensin toki maljakon pois tieltä - pitsanjämiä syömään ja fiilistelemään sillä ihanalla ajatuksella, että olenpahan nyt tosiaan sitten ihan virallisesti maailman eniten kirjoja asukasta kohti julkaisevan maan Kirjailijaliiton jäsen. Ulkomaalainen geenilisä, joka ei vieläkään osaa liittää nokkelia kielikuvia osaksi islanninkielistä keskustelua.

Oliko vaikea päästä liiton jäseneksi, minulta kysyttiin. Verrattuna Suomeen homma ei ollut lainkaan niin hankalaa. Lähetin hakemuksen ja toimitin tuotannostani pari kirjanäytettä liiton toimistolle.  Suljin Islantilainen kodinonni ja Islantilainen voittaa aina -kirjat biojätepussiin (kotoa ei löytynyt mitään muutakaan kassia sinä päivnä, tirsk) ja pökkäsin kirjat Kirjailijaliiton postiluukusta sisään.

Pari viikkoa myöhemmin tuli hyväksymiskirje ja onnittelut. Ja sitten leivoin nämä pitsat, laitoin lautaset pöytään ja onnittelin itseäni siitä, että olen ainakin tähän asti onnistunut elämään kutakuinkin itseni näköistä elämää.



Täältä löytyy visuaalista päiväkirjaa Pentikin maailmaan. 

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

…en tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Kaikki vaihtoehdot olivat avaamattomina esillä, koska en tiennyt, mitä odottaa. En tiennyt kiintyisi...

Kun minä sain lapsen…

12.6.19 Satu Kommentteja: 2


…en tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Kaikki vaihtoehdot olivat avaamattomina esillä, koska en tiennyt, mitä odottaa. En tiennyt kiintyisinkö, rakastaisinko vai tulisinko hulluksi - tai ehkä kaikkea tätä.

Joutuisinko pulaan, muuttuisiko kaikki niin paljon että en enää tunnistaisi itseäni vai jatkuisiko kaikki ihan niin kuin ennenkin. En tosiaan tiennyt. Mistään, en mitään.



Aikaa on kulunut siitä ihmettelystä - ja tämän blogin aloituksesta - kohta kymmenen vuotta, ja huomaan, että en vieläkään oikein osaa erotella kaikkea sitä, mitä tässä on tapahtunut. Elämä on muuttunut toisaalta hirvittävän paljon, mutta toisaalta kaikki on kuten tavallisestikin. Ehkä se mikä on nykyään tavallista on muuttunut; se on vain muuttunut niin hitaasti, että en ole ehtinyt huomata muutosta. Tai sitten niin nopeasti, kuin tikun kiskaisu sormesta, että en ehtinyt edes huomata jotain tapahtuneen.

Paitsi yhden asian olen pannut merille. Puolisolla on nykyään lähiperheenjäsen, jonka kanssa se voi tehdä kaikkea sitä, mihin minä en jaksa tai osaa panostaa  - kuten kalliokiipeillä, maastopyöräillä ja telttailla.




Viime viikonloppuna sain tehdä visiitin yksinäiseen arkeen. Minulla oli ihan tavattoman ihana kolmipäiväinen: kirjoitin, söin, kirjoitin, nukuin, lenkkeilin, kirjoitin ja kirjoitin. Olin yksin, eikä kukaan kysyt mitään mistään.

Puolisio ja esikoinen mylläsivät sillä välin pitkin Etelä-Islannin rannikkoa; pyöräilivät laava-aukealla, söivät nuudeleita iltasateen ropistessa telttakankaaseen ja esikoinen pääsi kallioilla liidaamaan ensimmäisen reittinsä. Minä en siihen pystynyt. Reilu kymmenen vuotta sitten voivottelin metrin korkeudessa, että en saletisti uskalla jatkaa ylöspäin tällä tavalla köyttä tuoden, enkä siitä tosiaan sen ylemmäs koskaan jatkanutkaan.



Sitten kun minä sain lapsen, niin se otti homman haltuun. Nyt nuo kaksi kiipeilevät ja harrastavat kaikenlaista hauskaa yhdessä. Sillä välin kun he toteuttavat itseään, minä voin keskittyä tekemään niitä asioista, mistä erityisen paljon nautin juuri nyt. 

Näin kymmenen vuoden keskivertokokemuksella voin siis sanoa itselleni, että kun minä sain lapsen, sainkin yllättäen enemmän aikaa olla minä.

Kappas, enpä olisi uskonut.


2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Swiss Clinic ja Suomen Blogimedia Pari vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran mikroneulausta. Kaikki alkoi...

Kasvojen ihon rullaus ja 25 %:n alekoodi

9.6.19 Satu Kommentteja: 1

Kaupallinen yhteistyö: Swiss Clinic ja Suomen Blogimedia

Pari vuotta sitten kokeilin ensimmäisen kerran mikroneulausta. Kaikki alkoi rapsakan kuivasta talvi-ihostani, joka oli ollut pienenä ja kasvavana kiusana jo jonkin aikaa. Kesäisin iho oli hyvässä kunnossa, mutta talvisin se alkoi kutista, kiristää ja jokseenkin lerpsahtaa. Vähitellen ihoni talvi alkoi valua reippaasti syksyn ja kevään puolelle.


Aloin ottaa selvää tuotteista, käyttötarkoituksista ja vertailla tuloksia. Blogin kautta tarjottiin mainosyhteistyönä mahdollisuutta kokeilla Swiss Clinicin kotiolosuhteisiin kehitettyä mikroneulaushoitoa (täältä voit lukea juttuni ensimmäisestä mikroneulaustestistä).

Olin täysi noviisi (kuulin silloin ensimmäistä kertaa sanan mikroneulaus) ja myös aika skeptinen (neuloja, mitä himmeetä?). Muiden kokemukset kuitenkin houkuttelivat kokeilemaan, koska olihan kyseessä kuuriluontoinen juttu. Jos siitä ei olisi mitään iloa, sitten ei olisi.


Arkiset ihonhoitorutiini perustuvat luonnonkosmetiikkaan, ja tässä kohtaa onkin hyvä todeta, että Swiss Clinic ei ole luonnonkosmetiikkaa. Mitään valmistajan tuotteista ei kuitenkaan ole testattu eläimillä ja suurin osa tuotteista - kuten tuo kuvissa näkyvä kasvoseerumi - ovat vegaanisia.

Olette joskus näiden aikaisempien rullausjuttujen yhteydessä kysyneet, voisikohan mikroneulauksen jälkeen iholle laittaa luonnonkosmetiikkaa eikä tuota saman valmistajan kasvoseerumia. Olen itse käyttänyt rullauksen yhteydessä vain valmistajan kasvoseerumia, joten en osaa sanoa, kuinka luonnonkosmetiikan tuotteet tähän hommaan sopisivat. Swiss Clinicin omilla sivuilla sanotaan, että neulauksen yhteydessä voi käyttää myös omia vakkarituotteita, mutta luulenpa että kannattaa olla varovainen koska rullauksen jälkeen iho on aika herkkänä, eli testaa ensin vaikka pienelle ihoalueelle.

Tällainen kuurimuotoinen kotona tehtävä kasvohoito sopii minulle. Ehdin hierontaan kerran kuussa ja kampaajalle kahdesti vuodessa – ja nekin tuntuvat kalenterissa jo pieniltä saavutuksilta. Kotona tehtävä kasvojenhoito on nopea, helppo ja turvallinen, jos sen tekee oikein.


Homma toimii siis niin, että mikroneulausrullan pienenpienet terävät neulat tekevät ihoon pieniä reikiä, mikrokanavia. Mikroneulaus saattaa kuulostaa brutaalilta toimenpiteeltä, mutta ne neulat ovat oikeasti tosi tosi pieniä. Omalla ihollani rullat lähinnä vain kutittavat.

Rullauksen jälkeen levitän iholle saman valmistajan kasvoseerumia, joka kosteuttaa ihoa ja edesauttaa ihon uusiutumista.



Olen verrannut mikroneulauksen periaatetta urheiluun aikaisemminkin ja toistan saman, koska se on niin konkreettinen. Treenaamisen jälkeen pitää levätä, että treeneistä on hyötyä. Treenatessa lihakset menevät vähän rikki, levossa ne korjaantuvat ja lopputuloksena on vahvempi lihas. Jos vain treenaa ja treenaa eikä ollenkaan lepää, keho menee rikki.

Niinpä onnistuneen mikroneulauksenkin juju ja tehokkuus piilee siinä, että kasvoja ei rullata joka päivä vain ainoastaan kuureittain.

Swiss Clinic suosittelee kasvojen rullausta viitenä peräkkäisenä päivänä ja sen jälkeen viiden päivän lepoa. Tämä kymmenen päivän sykli toistettaisiin sitten kuusi kertaa eli yhteensä kahden kuukauden ajan. Sen jälkeen rulla pitää vaihtaa uuteen.

Minä itse en tee mikroneulausta niin usein. Teen nykyään setin (noin 5 rullauspäivää + 5 lepopäivää) kaksi kertaa ja sitten odottelen kuukauden tai pari, näin kesäaikaan enemmänkin, ja toistan kuurin, kun alkaa itsestä tuntua siltä.

Tulokset eivät näy heti samana iltana. Itselläni huomaan kasvojen ihon kirkastuneen ja virkistyneen kymmenen päivää aloituksen jälkeen.


Mikroneulauksessa on syytä muistaa muutama juttu:

1. Rullaus kannattaa tehdä illalla ennen nukkumaanmenoa. Rullaus + seerumi + nukkumaan. Jos jaksaa valvoa (tai ei jätä rullausta ihan kamalan myöhäisiltaan), voi lisätä yövoiteen/öljyn ennen nukahtamista, mutta ei siis suoraan seerumin päälle.

2. Tämä on tärkein: Kasvojen ihon pitää olla puhdas ennen rullausta. Älä levitä ennen rullausta iholle mitään, edes kasvovettä. Olen saada hepulin joka kerta kun näen "nättejä" IG-kuvia ihmisistä testaamassa rullausta täydessä meikissä. Niin ei saa tehdä – lopputuloksena voi olla vakava ihotulehdus.

3. Skin Roller pitää desinfioida ihan jokaisen rullauksen jälkeen ja jokaista rullausta ennen. Desinfiointiin voi käyttää Swiss Clinicin omaa desinfiointisuihketta tai jotain muuta desinfiointiainetta.

4. Skin Rollerin rullapää on helppo vaihtaa ja se kannattaa vaihtaa säännöllisin väliajoin. Swiss Clinicin verkkokaupasta voi ostaa muutaman kymmenen euron hintaisia vaihtorullia ja suosituksena on, että uusi rulla vaihdettaisiin kahden kuukauden (noin 25-30 käyttökerran) käytön jälkeen. Minä olen vaihtanut rullan sen jälkeen kun olen rullannut kaksi kertaa viisi päivää taukoineen. Kun laitan rullauksen tauolle, poistan vanhan rullan roskikseen. Se menee ikävä kyllä sekajätteeseen, koska rulla sisältää sekä muovia että metallia. Kierrätettävyydessä olisi valmistajalla kyllä ehdoton tuotekehityksen paikka.

5. Skin Roller on parasta säilyttää suojamuovilaatikossaan eikä sitä saa antaa lainaan muille.


Swiss Clinicin Face
-hoitosetti sisältää Skin Rollerin (0,5 mm) ja kasvoseerumin eli ne tuotteet, mikä itselläni on juuri nyt käytössä. Face-paketin hinta on 125 €.

Swiss Clinic 3+1 sisältää Skin Rollerin ja kolme vaihtoterää. Lyhyimpien neulojen Skin Roller 0,2 mm soveltuu ensikertalaiselle, herkälle iholle ja ohuelle silmänympärysiholle. 0,5 mm neulapää on se, jota itse käytän. Leveärullainen 0,5 mm neulapää on kehitetty vartalon isommille ihoalueille kuten vaikka raskausarpien tms. hoitoon. 3+1 setti maksaa 79 €.

Alekoodilla Satu25 saa 25 %:n alennuksen verkkokaupassa tästä jutussa esittelemästäni Face-hoitosetistä, 3+1-vaihtorullasetistä ja suuremmille ihoalueille tarkoitetusta Body-setistä.  Alekoodi on voimassa toistaiseksi.

1 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tässä elämäntilanteessa riemastuttava näky on tämä: maastoauton loittonevat perävalot ja auton katolla kaksi maastopyörää. Esikoinen lähti ...

Ruuhkavuosien hermolepoa eli työntekoloma

8.6.19 Satu Kommentteja: 0

Tässä elämäntilanteessa riemastuttava näky on tämä: maastoauton loittonevat perävalot ja auton katolla kaksi maastopyörää. Esikoinen lähti puolison kanssa viikonlopuksi telttailemaan, kiipeilemään ja maastopyöräilemään. Anoppi halusi viettää laatuaikaa nuorimman lapsenlapsensa kanssa ja niinpä Pampula meni reppu selässä mummolaan. Minä jäin kotipihalle katsomaan auton perävaloja ja haukoin riemusta henkeäni.

Nappasin kuvan tänään juoksulenkillä. Reykjavikin lämmitetyllä rannalla oli ihmisiä uimassa ja paistattelemassa päivää. Juostessa riitti yksi pitkähihainen pusero. Ihana kesä!

Ohjelmassani on ruhtinaalliset kolme ja puoli päivää yksin. Kotona. Rajoittamattomasti ruutuaikaa koneen ääressä. Aikaa kirjoittaa, ajatella ja järjestellä. Käydä lenkillä ja treeneissä. Syödä mitä sattuu suoraan jääkaapista. Hakea ravintolasta YKSI take away -annos ja kauhoa ruokaa suuhun työpöydän ääressä lievässä etukenossa. Juuri nyt tässä elämäntilanteessa ja juuri nyt tässä vuodenajassa yksin vietetty työntekoloma on suurinta luksusta.

Tavallisessa arjessa on oman työn ohella miljoona muutakin asiaa hoidettavana, muistettavana, manageroitavana. Nyt on vain minä ja aikaa. Huh, se tuntuu ihan nousuhumalalta. Hurmaavan hauskaa tehdä töitä yksin kotona, nauttia hiljaisuudesta ja raja-aidattomuudesta. Tämä kehossa nyt pirskahteleva vapauden tunne on vähän samanlainen kuin se fiilis, jonka kokee muuttaessaan pois kotoa ensimmäiseen omaan asuntoon. Että jaa vau, tällaistakin vapautta on.

Vanhoja juttujani selatessa huomasin, että vuonna 2016 järjestin vastaanvanlaisen työntenkoloman juurikin samasta syystä: Unelmahommissa-kirjan kässärin kirjoittamista varten. Olen samoissa aikeissa jälleen: teemme kirjalle parhaillaan kakkososaa.

Erityisen kivan tästä tämänkertaisesta työntekolomastani tekee se, että tämä minun vapauteni, onneni ja kasvava verokertymä ei ole pois keneltäkään. Puoliso ja esikoinen harrastavat molemmat kiipeilyä ja diggaavat maastopyöräilystä. Esikoinen on kevään mittaan käynyt maastopyöräkurssilla harjoittelemassa, ja puoliso on jo vuosia haaveillut että lapset kasvaisivat niin isoiksi että niidenkin kanssa voisi pyöräillä ja kiipeillä vuorenrinteitä. Minusta kun hän ei siihen hommaan ole seuraa saanut.

No nyt ne kaksi painelevat tuolla Vatnajökullin eteläreunalla, nukkuvat teltassa ja syövät nuudeleita. Samaan aikaan Pampula ja Islannin-mummo käyvät ruokkimassa sorsia, syövät lettuja ja katselevat lastenohjelmia. Koska me muutamme ensi syksynä vuodeksi uudelle paikkakunnalle ja koska anoppi lähtee pian kesälomakiertueelle jalkapalloa harrastavien vanhempien lastenlastensa kanssa ja me taas lasten kanssa muutamaksi viikoksi Saksaan, Norjaan ja Suomeen, halusi anoppi viettää nyt mahdollisimman paljon aikaa Pampulan kanssa kahdestaan. Heillä on siellä kaksin kivaa, esikoisella ja puolisolla on kaksin kivaa ja minulla on täällä ylhäisessä yksinäisyyden rauhassa ihan pirun kivaa.

Loistava perheviikonloppu, vaikka perhe onkin ripoteltuna ympäri maakuntia. Kaikkia asioita kun ei aina tarvitse tehdä kaikkien yhdessä ja yhtäaikaa. Onnea on myös se, että saa olla välillä tekemässä juuri niitä asioita, joita itse haluaa. Ja olla joskus aivan yksin.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: Storytel Jos sanoisin että kesä on mahtavaa aikaa keskittyä äänikirjoihin, valehtelisin. Koska jumaelissön joka ...

Äänikirjasuosikkini top 6 ja kuukauden maksuton kokeilu

7.6.19 Satu Kommentteja: 9

Kaupallinen yhteistyö: Storytel

Jos sanoisin että kesä on mahtavaa aikaa keskittyä äänikirjoihin, valehtelisin. Koska jumaelissön joka ikinen vuodenaika, arkipäivä  ja pyhä ihmisen elämässä on mahtavaa aikaa keskittyä äänikirjoihin. Siitä asti kun kuunteluaikapalvelut tulivat Suomessakin markkinoille, kirjojen kulutus on noussut itselläni moninkertaiseksi siihen aikaan verrattuna, jolloin luin "vain" perinteisiä kirjoja. Listasin tämän  hetken äänikirjasuositukset ja lopussa on linkki maksuttomaan kuukauteen Storytelissä.


Kuuntelen loistavia äänikirjoja lähes joka tilanteessa. Kun pyöräilen treeneihin, kun joudun ajamaan autoa, kun haen lapsen päiväkodista, kun teen ruokaostoksia netissä, lenkillä, kun (harvoin) käyn ruokakaupassa, kun siivoan (jep, vastamelukuulokkeiden ja huippujännän dekkarin ansiosta olen jopa imuroinut ilman että on ottanut päähän), yksin lounasta syödessä, suihkussa ja saunassa (mieheni asensi meidän saunaat kajarit, voi onnea!).

Jos kesken on keskinkertainen äänikirja - kaikkihan eivät voi olla loistavia - annan tarinalle aikaa pyörä- ja automatkoilla.

Kaikki rutiinit, jotka tuntuvat tappotylsiltä, muuttuvat huolettomaksi ajanvietteeksi, jos pystyn samalla kuuntelemaan äänikirjaa. Ei ole enää sellaista asiaa välttämätön plääh-asia. Nyt ne kaikki ennen omasta melestäni tylsät itseään toistavat rutiinit on kuorrutettu hyvillä tariniolla. Tykkään!


Kuuntelen itse äänikirjoja äänikirjasovelluksella eli kännykän kautta. Niitä voi kuunnella myös tabletilta tai vaikka tietokoneelta. Käytän ulkona liikkuessa langattomia nappikuulokkeita (ostin sellaiset muutaman kympin JBL-bluetooth-kuulokkeet, jotka pysyvät lenkilläkin korvissa) ja kotona langattomia Bosen vastamelukuulokkeita.

Tässä muutama äänikirjasuosikkini Storytelissä:

Undertaker-dekkarit. Marko Kilven dekkarisarja on piinaavan jännä ja samaan aikaan filosofinen. Siinä avataan ihmisten pahuutta ja hyvyyttä ja syitä, mitkä ajavat ihmisiä tekemään aivan järjettömiä asioita. Juoni kulkee nopeasti ja siirtymät paikkojen välillä ovat äkkinäisiä. Tähän jää koukkuun ja lopettaminen on vaikeaa. Sarjassa on ilmestynyt kolme teosta, vuoden välein. Muutama osa on varmasti vielä tulossa, sillä rikossaga on vielä pahasti kesken. 

Äänikirjan tuotanto on priimaa: tunnussävelmä on vavisuttavan hieno ja lukijat ovat todella hyviä (mm. sellaisia nimiä kuin Pirkka-Pekka Petelius, Peter Franzen). Undertaker-äänikirjat ovat kuunnteltavissa vain Storytelissä. Ihan jo pelkästään tämä sarja on syy kokeilla Storyteliä. Odotan jo ensi kevättä ja UT:n neljättä osaa. Koska se kolmososa jäi ihan törkyjännään kohtaan, tietysti.

Risto Siilasmaa: Paranoidi optimisti (kirjoittanut yhdessä Cathrine Fredmanin kanssa). Tämä on kirja inhimillisyydestä, Suomen lähihistoriasta, yrityksen johtamisesta ja kurkistuksesta liikkeenjohdon arkeen. Vaikka liike-elämä ei muuten aiheena kiinnosta hiekanmurun vertaa, tämä kirja saattaa silti sykähdytää. Se on nimittäin hieno kuvaus siitä, kuinka kuka tahansa meistä sokeutuu omalle tilanteelleen eikä näe tai halua nähdä asioita, joita ympärillä tapahtuu. Se on ihan inhimmillistä; mehän katsomme aina ja kaikkia asioita ensin omasta näkökulmastamme. Jos se oma näkökulma on ollut paras näkökulma hyvin pitkään, on yllättävän vaikeaa vaihtaa näkövinkkeliä - etenkin jos sillä omalla näkökulmalla on aikaisemmin taottu menestystä. En tiedä, miten puolueellinen Siilasmaan kirja on - kirjan julkaisun aikaan Jorma Ollila kommentoi monia kirjan keskeisimpiä väitteitä ja teilasi ne. 

Yrsa Sigurdardottir, Freyja-sarja. Pakkohan listalla on olla myös yksi islantilainen kirjailija! Ja koska olen tällainen dekkarienhotkija, olkoon se kiintiöislantilainen tällä kertaa Yrsa. Sitä paitsi minulla on Yrsan uusimpaan dekkarisarjaan (jonka päähenkilö on poliisin kanssa yhteistyötä tekevä lastensuojelun ammattilainen Freyja) erityisen lämmin suhde. Yrsan suomalainen kustantaja pyysi minua taannoin lukemaan sarjan ensimmäisen osan ja tekemään arvioni sen kiinnostavuudesta ja sisällöstä. Kannattaisiko se julkaista? Olin sitä mieltä, että ehdottomasti! Onkin ollut mieltä sykähdyttävää nähdä, että Freija-sarjasta on suomennettu jo kolme osaa. Niistä uusin, nimeltään Synninpäästö on siitä ihmeellinen dekkari, että juonen edetessä aloin olla tekijän puolella. Pimeimmissä ajatuksissani toivoin, että tappaisipa se ne kaikki, aivan jokaisen. Kamalaa myöntää tällainen verenhimoinen ajatus, mutta ainakin kirja onnistui kieputtelemaan lukijaansa.


Leena Lehtolaisen Hilja Ilveskero -sarja. Jos väkivaltakuvaukset ja teoksen ahdistava ilmapiiri ovat liikaa, mutta jännät tarinat sen sijaan kiehtovat, suosittelen tätä Leena Lehtolaisen sarjaa. Marja Kallioita en pysty kuuntelemaan tai lukemaan, mutta Hilja Ilveskero -sarja taas on minusta kerrassaan hyvä. Siinä on etunimeltään heiveröinen mutta muilta ominaisuuksiltaan vahva ja voimakas päähahmo, henkivartija Hilja. Tapahtuu rikoksia, mutta on huumoria ja ironiaakin. Kevyttä dekkarikuunneltavaa, joka viihdyttää ja pitää jännityksessä mutta ei vie yöunia. 

Katja Lahden Lasitehdas. Tämän kirjan olen sekä lukenut että kuunnellut. Lukija Krista Putkonen-Örn on aivan mahtava äänikirjalukija, hänen äänensä on todella miellyttävä.  Lasitehdas teki vaikutuksen, koska sitä lukiessani koin paljon itselleni tuttuja asioita, joita en ollut aikaisemmin katsonut tai miettinyt sen tarkemmin. Huomasin pieniä yksityiskohtia ja tapahtumia lapsuudenkodista, opiskelijakodista, omasta parisuhteesta, ystävistä, ystävien parisuhteista, ammatinvalinnoista, tuttujen ihmisten toimintatavoista. Lasitehtaan varjossa tapahtuva kirja valaisi elämässäni muutamia nurkkia ja näytti, miksi olen tässä asiassa tällainen enkä jotain muuta. Kirjoitin Lasitehtaasta pidemmän jutun täällä


Ina Westmanin Henkien saari. Nyt jos koskaan on aika kunnella tämä kirja: se yhdistää saariston,  ilmastohuolen, ihmismielen haurauden ja ah niin kauniin mutta niin kovin lyhyen kesän. Tavattoman kaunis ja syvällinen kirja, jossa on mielestäni todella hyvin onnistuttu yhdistämään iso huoli (ilmastonmuutos) ihmisten arkiseen, jokapäiväiseen elämään. Päänsisäisen elämän, sellaisten asioiden joita ei ulospäin välttämättä huomaa ollenkaan, kuvaus on tässä kirjassa erityisen hienoa.

Maksuton äänikirjakuukausi - Storytel


Sain Storyteliltä ilmaisen kuukauden tarjota teille kaikille, jotka ette vielä ole Storytelin asiakkaita. Klikkaa tästä maksuttomaan kuukauteen Storytelin ääni- ja e-kirjojen parissa. Tämä etu koskee siis (harmi kyllä) vain uusia asiakkaita. Eli jos Storytel ei vielä ole tuttu eikä äänkirjahommat auenneet, nyt kannattaa kokeilla. Ihanaa kesää!

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Googlasin tänään internetiä läpi yhtä lehtijuttua kirjoittaessani ja törmäsin mielenkiintoiseen sosiaalipsykologiseen työkaluun nimeltä Joh...

Minun neljä ulottuvuuttani

5.6.19 Satu Kommentteja: 7

Googlasin tänään internetiä läpi yhtä lehtijuttua kirjoittaessani ja törmäsin mielenkiintoiseen sosiaalipsykologiseen työkaluun nimeltä Joharin ikkuna. Minulle aivan uusi käsite, mutta sen perusteet olivat sen verran nopea hahmottaa, että uppouduin lukemaan artikkelia pidemmälle.


Yksinkertaistettuna kyse on siis siitä, että jokaisella ihmisellä on neljä ulottuvuutta:

1. Alue jonka näyttää itselleen ja muille. Avoin pelikenttä.
2. Alue, jota ei itse itsessään tunnista, mutta jonka muut näkevät. Niin sanottu oma sokea kulma.
3. Alue, josta ei itse tiedä eivätkä muut sitä näe. Siis ne kaikilta piilossa olevat asiat.
4. Alue, jonka itse itsessään tiedostaa, mutta jota tietoisesti ei halua näyttää muille. Elikkä: luurangot kaapissa.

Koin tämän älyttömän mielenkiintoiseksi työkaluksi reflektoida omaa itseäni ja käytöstäni. Tein nopean käytännön harjotuksen ja mietin, millaisia nuo neljä aluetta juuri minun kohdallani mahtavat olla.

1. Ainakin kaikki se, joka näkyy somessa. Ja ne aiheet ja aiheiden näkökulmat, mistä itse eniten muille puhun.
2. Tätä pitäisi ehkä kysyä kaikilta muilta kuin itseltäni, mutta yksi juttu, joka on ollut ennen aluella 2 ja tipahtanut sieltä paljastumisen kautta alueelle 1. Olen perso sellaisille kehuille, jotka liittyvät tekemiseeni. Jos joku haluaa minulta työelämässä jotain, on parasta aloittaa vaikuttaminen valuttamalla sanallista kermaa aikaisemmista hyvin onnistuneista työprojekteista. Tietynlainen riippuvuus työelämään liittyvästä positiivisesta palautteesta. Ja näitä aiheita on varmasti muitakin!
3. Äärettömän kiinnostava alue - piilevät asiat, joita vielä kukaan ei ole löytänyt. Kukapa tietää, mitä sieltä oikeissa olosuhteissa ulos putkahtelee. Tämän alueen olemassaolo on yksi syy lisää pitää omaa tavallista arkeaan suurena seikkailuna.
4. Pieniä rikkeitä, pahoja ajatuksia. Näitä on kaikilla eikä niistä välttämättä tiedä kuin läheisin ystävä tai oma puoliso, eivätkä välttämättä hekään. Veikkaan, että eniten näitä pimeitä asioita tulee käsiteltyä turvallisen välimatkan päästä esimerkiksi fiktion kautta. Televisiosarjat, elokuvat ja kirjallisuus ruokkivat ja silittelevät nelossektorin varjoissa lymyileviä asioita.

Lisäksi voi myös miettiä sitä, minkä kokoisia nämä alueet omassa itsessä ovat. Olenkohan tyyppi, joka ei aukea muille, ei niin millään. Siis sellainen ihminen, "josta ei saa otetta". Vai onkohan sitä ihminen, jota on helppo, ehkä jopa liian helppo lukea? Tai ihminen, jonka motivaattorit loistavat kauas ilman että niitä itse tunnistaa?

Tämän harjoituksen teko tuntui hauskalta ajatusjumpalta kesken kiireisen työpäivän. Ehkä ihmistuntemuskin hieman lisääntyi. Kannustan kokeilemaan!

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: WSOY ja Suomalainen kirjakauppa Voi miten riemastuttavan havainnoin tein keväällä. Esikoinen on oppinut lukemaan s...

Tasokasta ja hauskaa lastenkirjallisuutta - Allu-sarja on naurattava yllätys

3.6.19 Satu Kommentteja: 6

Kaupallinen yhteistyö: WSOY ja Suomalainen kirjakauppa

Voi miten riemastuttavan havainnoin tein keväällä. Esikoinen on oppinut lukemaan suomeksi. Oli menossa yksi sellainen tavallista kiireisempi työpäivä, joka oli venynyt illan puolelle. Niinpä olin pyytänyt - kuten vastaavissa tilanteissa olin aikaisemminkin pyytänyt - esikoista hoitamaan kuopuksen nukkumaanmenon, eli yöpuvun, hampaidenpesun, lukemisen ja laulamiset.



Näissä tilanteissa esikoinen on aina valinnut islanninkielisen lastenkirjan luettavaksi, mutta nyt kun hiivin rappusia alas puhelinpalaverini päätyttyä, kuulin lastenhuoneesta suomenkielistä puhetta. Siellä hän luki hitaasti mutta kärsivällisesti kirjaa pikkusiskolleen suomeksi. Suomeksi! Triplakääk. Sydämeni suli vähän.



Meillä on tapana lukea joka ilta: kuopukselle pikkulasten kirjoja, esikoiselle vähän isompien lasten kirjoja. Sen lisäksi esikoinen lukee itse aika paljon. Kolmen ensimmäisen kouluvuoden aikana kaikki kotiläksyt ovat nimittäin liittyneet lukemiseen. Mitään muuta ei harjoitella yhtä paljoa nyt kuin lukemista - ja siitä olen äärettömän iloinen. Tarinoiden kautta oppii kielen, oppii lukemaan, hahmottamaan kokonaisuuksia, rauhoittumaan ja kasvattamaan kärsivällisyyttä.

Mutta mitä tärkeintä: kirjojen kautta lapsi pääsee käyttämään mielikuvitustaan. Lapsi pääsee sisään sadun maailmaan, jossa oppii tunnetaitoja ja erilaisia tapoja ajatella. Kun lapsi saa kokemusta mielikuvitusmaailmasta, omaehtoiset leikit lisääntyvät eikä lapsi passivoidu virikkeiden vastaanottajaksi vaan aktivoituu virikkeiden käyttäjäksi ja oppii sitä kautta vieläkin enemmän.



Väitän, että tarinoita kuuntelemalla ja lukemalla meistä ihmisistä tulee parempia ihmisiä. Tämänhän tajusivat jo ne tyypit, jotka käppäilivät näillä samoilla seuduilla ennen kirjasarjoja ja kirjoitustaitoa. Silloin tarinoita ei voinut lukea mistään, mutta niitä kerrottiin ja kunneltiin. Tarinat toivat lohtua, selittivät asioita joita ihmismieli ei muuten pystynyt ymmärtämään ja niiden avulla pystyi hahmottamaan kokonaisuuksia kuten nyt vaikka sen, miten siirtyä mahdollisimman turvallisesti omasta kotivuonosta seuraavaan.

Kun ihminen lukee, itselleen tai muille, siinä tapahtuu siis paljon muutakin kuin viihtymistä.

Yksi meidän iltalukusuosikkeja esikoisen kanssa ovat olleet Allu-kirjat. Jukka-Pekka Palviaisen Allu-tarinoita voisi luonnehtia sellaiseksi hyvällä tavalla perinteiseksi lastenkirjallisuudeksi, joka on onnistuneesti siirretty nykypäivään. Niissä on Viisikko-henkeä ja Nummelan ponitalli -fiilistä, jotka tunnistan omasta lapsuudestani. Alluissa on hauska ja värikäs kuvitus (kuvittaja Christel Rönns), mutta kirjat ovat selkeästi tekstipainotteisia, siis lastenromaaneja.



Päähenkilö Allu on teräväpäinen ja sanavalmis tyttö, joka asuu hauskan perheensä kanssa jossain päin Suomea kodissa, joka on kunnostettu vanhan Kuoppakylän rautatieaseman päärakennukseen. Se on mainio näyttämö arkisille seikkailuille.

Kekseliäs mutta ei liian vaikea huumori viihdyttää eikä aihevalinnoissa ole aliarvioitu  lapsilukijaa. Uusimmassa Allu-kirjassa, Allu ja outo Uolevi on lastenkirjaksi aika hätkähdyttävä aloitus. Allu herää keskellä yötä keittiöstä kuuluvaan meteliin. Siellä on Allun isä allapäin paukuttelemassa kuplamuovia. Allu tiedustelee, mikä isää vaivaa, miksi hän on niin huolestunut:

"Äitisi ja Nökäräisen Uolevi pussasivat äsken tornikirjastossa."
"Nökäräisen Uolevi?"
"Hän oli äitisi ensirakkaus. He seurustelivat kaksi viikkoa, josta äitisi oli viikon Tallinnassa."
"Mitä sitten tapahtui?"
"Äitisi sanoi Uoleville, että he voisivat olla ystäviä, mutta se ei riittänyt Uoleville. Uolevi pahoitti mielensä ja rupesi heilastelemaan Kutvosen Alman kanssa. Kutvosen Alman veli oli sir..."
"Me menemme Ransun <Ransu on siis perheen koira> kanssa käymään siellä tornissa."
Allu kuuli vielä rappusiin, miten isä jatkoi keittiössä kertomustaan.
"...Alman sisko taas oli tunnettu sumopainija..."
Tästä tarina sitten jatkuu kohti lomasuunnitelmia, joita perheellä ei vielä ole - niinpä kekseliään Allun ideoita tarvitaan!



Allun tarinat ovat hauskoja ja tapahtumarikkaita, niissä on ysävyyttä ja yhdessä toimimista ja huumorin pirskahduksia. Kaikki omituisimmatkin jutut tapahtuvat tavallisessa arjessa, mikä tekee hahmoista samastuttavia ja seikkailuista sellaisia, joihin on helppo ottaa osaa. Yhtä tarinaa kohti on sopivan vähän hahmoja, jolloin tarinan maailma on kohtalaisen iisi hahmottaa ja siellä on helppo pysyä. Hirviöitä ei hypi kaappien takaa, eikä mikään asia jää vaivaamaan. Kaikki hassuiltakin vaikuttaneet asiat saavat selityksen, joka on joskus looginen ja joskus ihan vain sattumaa ja random-hauskaa.

Tarinassa pyörii eri-ikäisiä perheenjäseniä, naapureita ja ystäviä, joiden nimetkään eivät luo ennakoasetelmia. Eli: kirjasarjaa ei selkeästi ole suunnattu tietynlaisille tai tietynikäisille pojille tai tytöille.

Allu-kirjat eivät ylläpidä ullakontuoksuisia sukupuolirooleja, vaan asioita pistetään tapahtumaan sukupuolesta ja iästä riippumatta. Allun mummo tykkää ajaa lujaa autolla ja kuunntella Rammsteinia. Jo päähenkilön nimivalintakin kertoo tästä ideologisesta painotukessta: päähahmo on lempinimeltään Allu. Ei alleviivatusti tyttö tai poika, vaan ihan vaan Allu. Suorasanainen pienikokoinen tyyppi, koirien, keppihevosten ja seikkailujen ystävä.



Kirja sopii iltasatulukemiseksi (3-vuotias Pampula ei vielä jaksa keskittyä Alluihin, mutta veikkasin 5-vuotiaan olevan jo messissä) ja lukemaan oppineille itsenäiseksi luettavaksi.

Tutustuin Allu-kirjoihin reilu vuosi sitten ensimmäisen kerran, kun näin näitä oman kustantajani WSOY:n tiloissa. Nopealla selaamisella kiinnostukseni heräsi ja sain yhden kirjan kotiin testattavaksi. Arvelin, että nämä uppoaisivat omaan ala-asteikäiseenkin ja niinhän siinä kävi. Nyt esikoinen lukee Alluja jo itsekin.

Kaksikielisillä lapsilla molempien kielten puhe-, kirjoitus- ja lukutaito ei välttämättä kehity samaan aikaan. Minä en ole esikoista juuri patistanut lukemaan suomenkielisiä kirjoja, koska hän on saanut keskittyä nyt ensin siihen, mitä koulussa opetataan. Siinä kävi vähän niin kuin toivoinkin: hän itse oma-aloitteisesti on alkanut osoittaa kiinnostusta myös suomenkielisten kirjojen lukemiseen.

Yksi hyvä keino ylläpitää tätä lukuinnostusta ja kehittää lukutaitoa on se, että luemme kahteen kertaan. Lapsi lukee tarinaa ensin eteenpäin jonkin aikaa itse ja sen jälkeen minä luen saman luvun ja vähän eteenpäin iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Tämä on sellaista yhdessä harjoittelua.



Jos olet ollut etsimässä hyvää kotimaista uudempaa lastenkirjallisuutta, tässä on kyllä varsin erinomainen vaihtoehto.

Joko Allutovat sinulle tuttuja?

Suomalaisesta kirjakaupasta Allu ja outo Uolevi -kirjan saa alle 20 euron hintaan.

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?