Olimme toukokuun alussa puolison kanssa pari päivää Pietarissa . Kuten ehkä blogin seuraajat jo ovat huomanneet, olen intohimoinen etukäte...

Matkavinkit Pietariin - viikonlopun täydelliset valinnat

30.5.19 Satu Kommentteja: 2

Olimme toukokuun alussa puolison kanssa pari päivää Pietarissa. Kuten ehkä blogin seuraajat jo ovat huomanneet, olen intohimoinen etukäteissuunnittelija, eli ravintolavaraukset ja baarit oli katsottu valmiiksi ennen reissua. Näissä paikoissa kävimme ja tykkäsimme jokaisesta ihan valtavasti. Saa pölliä!


Pietari - matkamme ravintolat


Olimme reissussa kaksi vuorokautta ja saavuimme kaupunkiin iltapäiväjunalla - ehtiäksemme rauhassa ensin hotellille ja sitten ravintolaan.



The Red Fox
Hämyisä jazz-klubi ja simppeli kellariravintola. Ruokalistalta sai muutamalla eurolla venäläistä kotiruokaa ja hyllyllä oli viiden pullon valikoima huoneenlämpöisiä punaviinejä. Hanasta sai kaljaa. Täydellistä. Tilasin lihavartaita ja kaalisalaattia, puolisoni otti kyljyksiä. Olut oli edullista ja keskinkertaisen viinipullon sai 8 eurolla. Baari on pieni, älyttömän rento ja mukava. Istuskelupaikka on tunnettu livekeikoistaan: musiikki alkaa joka ilta kello kahdeksan eikä ainakaan tällä kertaa ollut edes sisäänpääsymaksua. Mehän emme tienneet ohjelmasta mitään etukäteen, mutta se ei haitannut. Jos se on jazzia niin ei se nyt ihan kakkaa voi olla.

Meidän illalle osui tavattoman hauska jamitussessio. Ensin paikalle saapui rumpali, joka toi rummut paikalle polkupyörällään. Kosketinsoittaja saapui seuraavana, sitten puhallinsoittaja. Toinen rumpali lampsi baariin puoli tuntia myöhemmin, mutta hyvin oli lavalla tilaa hänellekin. Kokeellista ja hauskaa meininkiä; yleisössä istui saman verran väkeä kuin bändissä (sateinen arki-ilta), mutta tunnelma erityinen. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta kaikki jammailivat hyvissä fiiliksissä ja diggasivat musiikista. Ihan paras tapa virittäytyä Pietarin tunnelmaan.

The Red Fox


Cococo
Hiuksianostattavan tyylikäs ja näyttävä venäläisravintola luksushotellin alakerrassa aivan Iisakin kirkon vieressä. Ravintola on hieno ja melko hintava, mutta ei siis kuitenkaan Pietarin kalleimpia - silloin se olisi jo täysin oman budjetin tavoittamattomissa. Maksoimme noin kymmenen ruokalajin illallisesta viineineen 300 euroa kahdelta hengeltä. Jos tänne tulee, kannattaa laittaa panokset maistelumenuuseen. En ainakaan itse olisi tullut syöneeksi esimerkiksi konjakkitikkarihyytelöä tai mehulla täytettyjä munankuoria, jos ne eivät olisi olleet osana menuuta. Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen.

Cococo



Banshiki
Tämä ravintola on valittu Pietarin parhaaksi venäläisen ruoan ravintolaksi, joten pakkohan sinne oli mennä. Tasokas ja maanläheinen ravintola, jossa on todella hyvä ja huomaavainen palvelu. Ei siis tippaakaan pröystäilevä tai muotokielessään liian runsas. Erinomainen paikka tutustua venäläiseen keittiöön ja viinikulttuuriin.

Tilasimme tarjoilijan ehdotuksesta pullon venäläistä kuohuviiniä ja voi että hän osasi kyllä suositella meille juuri täydellisen yksiön. Tämä oli tosi paikallinen kokemus olematta yhtään kitch. Hieman samaa meininkiä kuin Sea Horse Helsingissä. Jos joku ulkomaalainen kaveri kysyy, missä Helsingissä kannattaa syödä suomalaista ruokaa, neuvoisin Sea Horseen. En siis ihmettele, että venäläinen tuttuni vinkkasi menemään tänne. Söimme kolmen ruokalajin lounaan, loppulasku oli skumppapulloineen noin 80 € kahdelta hengeltä.

Banshiki



Pietari - matkamme baarit



The Red Fox
Jazz-baari, esitelty yllä. Tänne tullaan nauttimaan simppeliä ruokaa ja kuuntelemaan jazzia. Ei mitenkään ylen tyylikäs sisustus tai sydämelinen palvelu, mutta mitä väliä. Perusasiat olivat enemmän kuin kohdallaan. Suosittelen!


Griboedov
Klassikkoklubi Pietarissa. Olen käynyt Pietarissa bilettämässä kolmena iltana ja joka kerta olemme päätyneet tänne, vaihtelevissa kokoonpanoissa. Hurjan hyvät hikiset bailut, vodkaa ja kaljaa ja nuorta possea. Erinomainen äänentoisto ja hyvät deejiit. Seuraavana päivänä olo on asiaan kuuluvasti aivan raato.

Griboedov


Apotheke Bar
Speak easy eli eräänlainen salakapakka. Sijaitsee Pietarin suositulla baarialueella mutta on tunnelmaltaan hyvin toisenlainen kuin ne sisäänheittäjien ja mainostaulujen kansoittamat meluisat baarit. Tämän paikan tunnistaa pienestä rististä ikkunassa ja ovikellosta, jota soittamalla pääsee sisään. Baari on todella suosittu ja täyttyy avaamisen jälkeen hetkessä. Tänne ei tulla ottamaan "yhtä nopeeta roseeta", eli kannattaa varautua odottamaan ja nauttimaan. Drinkit tehdään hartaudella: siinä kestää, mutta odotus palkitaan.

Ei muuten kannata hämmentyä juomalistan puutetta. Baarimestarille täytyy vain kertoa minkätyylisestä juomasta tykkää ja sellaisen hän sitten sinulle sekoittelee. Hyvä aloittelupaikka esim. ennen illallista. Tänne ei kannata tulla loppuillasta jos on tullut jo nautittua muutama bisse, koska hyvä cocktail kuuluu juoda selvin päin, jotta taidolla luotu juoma ja sen ainutlaatuinen maku ei mene hukkaan.

Apotheke Bar, Ulitsa Lomonosova 1

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä: Glowdia ja SBM Kipinä Sisustushommia, sisustushommia. Kotiamme - tai siis itse asiassa mun hermoja - ...

Keittiön suunnittelu - minne piilotan kaaoksen?

29.5.19 Satu Kommentteja: 6


Kaupallisessa yhteistyössä: Glowdia ja SBM Kipinä


Sisustushommia, sisustushommia. Kotiamme - tai siis itse asiassa mun hermoja - piinannut remontti alkaa olla ohi.  Saimme viime vuonna ostetut ikkunat vihdoin vaihdettua, kun ikkunanvaihtoon liittyvän muuraustyön tekijä saapui viimein ja vannoi hoitavansa muuraushommat ennen syksyä ja rankkasateita. Uskalsimme siis asentaa ikkunat.

Ala- ja yläkerta on yhdistetty, sauna on valmis, samoin kylppärit ja minun työhuone. Enää puuttuu kolmesta ikkunasta ikkunalaudat, mutta ei kauaa. Puuseppäkaveri tulee naputtelemaan ne paikoilleen ensi viikolla, kun kesäloma bussikuskin työstä alkaa. Niin. Kukapa sitä nyt kesällä lomaa pitäisi, jos voi tulla tekemään remonttia.

Meillä on nyt myös valmis keittiö! Siis sillä tavalla valmis, että siellä on jääkaappi paikallaan, lisää hyllytilaa kaikenmoiselle tavaralle ja viinikomero juotu puolityhjäksi, jotta sinne saatiin mahtumaan säilöön myös se yleiskone, joka on viime ajat nököttänyt keittiön tiskipöydällä.



Muistatte ehkä sisustusfirma Glowdian, jossa olen mukana blogisijoittajana? Voit lukea yhteistyöstämme lisää ja täällä on juttu siitä, kuinka Glowdian tiimi auttoi meitä löytämään olohuoneeseen täydellisen sohvan.

Palvelun testaaminen osaltani siis jatkuu. Tällä kertaa sain tilata heiltä keittiösuunnittelun. Tällainen yhden huoneen sisustussuunnittelu neuvoineen ja ostoslistoineen maksaa 179 €.

Glowdian sisustussuunnittelua on kokeillut myös joukko muita. Jos sisustusaiheet kiinnostavat, niin tsekkaa ihmeessä myös nämä:

E2O:n Esko uudisti Glowdian avulla oman kotinsa terassin. Vitsit siitä tulikin hieno.  Täällä voit kurkata, miltä näyttää Muita ihania Tiinan kodin lastenhuoneen sisustussuunnitelmat. Kierrätykseen ja kirppishommiin tykästynyt Project Mama -blogin Katja kokeili Glowdiaa kierrätysnäkökulmasta. 



Valitsin Glowdian etusivuilta huoneen: keittiö. Sen jälkeen kävin läpi erityylisiä suunnittelijoilta, joilta voisin työni tilata. Päädyin Glowidian sivuilla Marika Mäki-Haapojaan, koska intresseissämme oli paljon samaa. Meidän keittiö on aika "luonnontilassa" ja diggaamme luonnonmateriaaleista. Marika taas kertoi omista preferensseistään näin:

"Persoonallinen koti syntyy eletystä elämästä, joka on asujansa näköinen. Uuden ja vanhan yhdistäminen, värien sekä kuosien harmonia, riittävä valaistus, erilaiset muodot, vihersisustaminen, mielenkiintoiset yksityiskohdat tuovat kotiin kerroksellisuutta ja mielenkiintoa."
Täytin sisustustilauksen Glowdian henkilökohtaisilla sivuilla, My Glowdiassa. Latasin mukaan kuvia keittiöstä ja kerroin mittoja. Luettelin omasta mielestä keittiömme ongelmakohdat eli ne asiat, joihin erityisesti haluaisin sisustussuunnittelijan apua.

- Meillä on aika vähän piilossa olevaa säilytystilaa. Se luo keittiöön fiiliksen säläkaaoksesta. Sille pitäisi tehdä jotain.
- En halua laittaa yläkaappeja tai muuta "keittiömäistä" keittiöömme, mutta kauniita säiltysratkaisuja kuitenkin kaipaisin.
- Yleisfiilis on kuin itseään soittava sähköpiano, joka on nauttinut speediä. Siis sekalainen meteli, joka pikkuisen särkee silmiä.
- Kuinka keittiöstämme saisi rauhallisemman ja yksinkertaisemman näköisen ilman, että pitäisi lyödä pöytään muutama kymppitonni ja mustat pinnat, jossa on ajatuksella aukeavat laatikot?

Tilauksen täyttämisessä meni puolituntinen. Sitten jäin odottamaan. Ennen kuin kerron, millaisia vinkkejä sain, pari sanaa keittiöfiiliksestä ja näistä kuvista.

Ihku Dorit Suomenlinnan saarelta oli kylässä tällä omalla saarellani. Juttelimme noin sadan muun aiheen lisäksi keittiöistä ja kotiremonteista (Doritinkin suunnitelmissa on tämä sama ihana r-sana). Dorit osasi sanoittaa ajatukseni täydellisestä keittiöstä niin hyvin. Pidän siis keittiöstä, joka ei näytä keittiöltä.



Se on jetsulleen niin. Mustat hanat, kivipintaiset keittiönpöytäpinnat ja muut tämänhetkiset sisustuslehtien suosikit ovat kyllä ihan hienoja, mutta ne eivät vain yhtään hotsita minua. Enhän minä haluaisi edes yläkaappeja keittiön seinälle - koska ne ovat niin keittiömäiset.

Keittiö on meille huone siinä missä muutkin  huoneet ja siellä tehdään niin monia muitakin juttuja kuin säilötään astioita tai laitetaan ruokaa.

Kotimme keittiö tukee tätä samaa ajatusta: keittiö ei ole oma huoneensa, vaan se on olohuoneen jatke. Saareke neljällä tuolilla tavallaan jakaa keittötilan olohuoneesta, mutta käytännössä mitään rajanvetoa ei ole.





Siksi minua kiinnostaa keittiö, joka on samanlainen kuin muukin asuintila: paljon tilaa, vähän isoja huonekaluja, seinillä tauluja, sellaisia viherkasveja joita ei tarvitse kastella kuin korkeintaan kerran viikossa (juu ei enää basilikaa ruukussa, tirsk), vanhoja huonekaluja ja ehkä jokunen Ikea-löytö, joista kätevämpi perheemme aikuisista on maalin, sahan ja kaikenmoisten kiinnittimien avulla tuunannut persoonallisen huonekalun.

Keittiössämme on muuten tällä hetkellä yksi tuollainen ihana Ikea-uusio. Se on tuo oikealla oleva harmaanvihreä avohylly. Puoliso raahasi sen kotiin Ikeasta ja maalasi jollain kalkkimaalilla - ja lopputlos näyttää melkein samalta kuin se antiikkikaupassa katsomamme avohylly, joka olisi maksanut pari tuhatta euroa. Tämä saatiin 40 eurolla + maalit. Kyllä tuntui hyvältä!



Kivassa keittiössä on kivaa viettää aikaa. Doritin ollessa kylässä oli kivaa esitellä häntä myös meidän täkäläisille ystäville. Niinpä kutsuimme yhtenä iltana kylään Islannissa pitkään asuneen kaverimme, joka on uskomaton velho keittiössä. Koska hän asuu kimppakämpässä, jossa on pieni keittiö, järjestämme tärksyt aina meillä. Minä ja puoliso vastaamme juomista ja jälkkäristä, siivouksesta ja kaverimme taksimatkoista (kokkauksessa käytettävät kipot on hankala kantaa kävellen, eikä hänellä ole autoa) ja hän tulee soosien, veitsien ja muiden välineiden kanssa paikalle ja taikoo järjettömän hyvää vegaaniruokaa. Tällä kertaa saimme eteemme ihanat curry-överit. Minäkin osallistuin hieman bakkanaalien tarjoiluun leipomalla vegaanisia nan-leipiä (siis älyttömän helppoa: korvaa vain voin esim. kaurajogurtilla).

Keittiössä oli kevyesti tilaa kolmelle pyöriä kippojen ja kuppien kanssa, juoda bisseä ja paistaa papadumeja pannulla. Se oli sangen hauska ja ylensyöty ilta.



Sitten ne sisustussuunnittelijan antamat vinkit, tässä niistä muutamia suosikkejani:

Vihreän kaapin päällä olevat kukat laittaisin Pentikin rottinkikoreihin. Siihen sopisi joku tuuhea runsas viherkasvikin.
Kyllä! Rottinkikorit sopisivat värinkin puolesta täydellisesti! Nyt kasvit ovat tuollaisissa kukkakaupasta ostamissani väliaikaisissa muoviruukuissa (tarpeeksi isoja saviruukkuja ei löytynyt).

Avoimeen roskiskaappiin laittaisin joko hyllyn keskelle ja siihen sopivia koreja tai sitten teettäisin siihen oven. Roskikset sijoittaisin lattiatasolle, jolloin tilaa vapautuu muille tavaroille.
Meillä on siis yksi ovellinen roskiskaappi, johon tulee sekajäte ja metalli. Sitten meillä on vielä muovinkierrätys, paperinkierrätys, panttipullojen ja -tölkkien kierrätys ja muu kierrätyslasi. Näiden kierrätysastiat ovat tuossa oikeanpuoleisessa nurkassa edestä avonaisessa kaapissa, jääkaapin vieressä.

Keittiökalusteidemme ovet ja laatikot ovat Ikeasta, eikä tätä mallia enää löydy Ikean valikoimista. Mutta hyvä idea laittaa hylly kaappiin ja nättejä koreja säilytystilaksi kahteen kerrokseen. Kierrätysroskikset voisimme laittaa keittiössä lattialle, jos ne vain näyttäisimät  hienommilta. Noita nykyisiä ei kehtaa laittaa näkyvään paikkaan. Marika antoi vinkkejä Ikean linjakkaista roskisastioista, ja näitä saa näköjään Islanninkin Ikeasta. Jees!

Seinälle olevalle hyllylle voisitte laittaa lasipurkkeihin mausteita ja muita kuivaruokia. Lasipurkkeja teillä näytti jo olevankin ja niitä saa ostettua esim. kirppareilta edullisesti tai sitten uutena vaikka Ikeasta.
Yes, tämä on helppo toteuttaa. On ollut mielessäkin, mutta noh, on jäänyt kuitenkin toteutus puolitiehen.

Saarekkeen päälle kokoaisin tarjottimen tai esim. tällaiseen FinnishDesign Shopin kahvalliseen tarjottimeen mausteet joita käytätte ruanlaitossa. Siitä ne sitten helppo laittaa ruokaa tehdessä ja ovat kauniisti esillä. Myös tisikipöydän viereen kokaisin peusaineet yhteen koriin tai jonkinlaisen tarjottimen päälle.
Tämä oli erinomainen idea. En edes tullut ajatelleeksi, että mausteita voisi säilyttää jossain muuallakin kuin vetolaatikossa, jossa me ainakin meillä menevät aina sekaisin ja puolet hukkuu johonkin salamyhkäiseen laatikkonieluun. Tuollainen tarjotin vapauttaisi kivasti tilaa laatikossa, saisi mausteet tehokkaampaan käyttöön (kaikki tietävät konseptin paprikajauhe viimeinen käyttöpäivä 12/2011) ja ruoanlaitto kävisi sutjakkaammin.



Tykkäsin saamistani ideoista ja plussaa siitä, että vaihtoehtoja oli eri hintaluokista eikä kirppislöytöjäkään oltu unohdettu. Yhdestä neuvosta tosin olin eri mieltä:
Seinällä on nyt paljon tauluja, joista poistaisin pienet taulut ylhältä sekä kaiuttimet.

Ymmärrän ehdotuksen visuaaliset edut, mutta meillä soitetaan niin paljon musiikkia ja kuunnellaan radiota, että kajareita ei voi poistaa paikoiltaan. Olemme kyllä ajatelleet jotain pienempikokoisia ja sirompia äänentoistoihmeitä, mutta hankintana sellaiset ovat sen verran kalliit, että pitää miettiä pidempään.

Ja nuo pienet taulut... ne eivät ehkä tuo kovasti tasapainoa keittiön visuaaliseen ilmeeseen, mutta ovat muodostuneet minulle läheisiksi. Ostin kalojen kuvia Helsingin kirjamessuilta viime syksynä; näyttivät niin hauskoilta että en voinut vastustaa hankintaa. Ne ovat alun perin jostain venäjänkielisistä opetusmateriaaleista. Ihastuin kuvien rouheisiin väreihin ja vanhanaikaiseen tunnelmaan. Maksoivat muutaman euron kappale ja kotiin päästyäni kävin Reykjavikissa pistämässä ne laadukkaisiin kehityksiin ja laseihin.

Kuvat ja kajarit saavat jäädä. Mutta muiden muutosten kanssa lähden etenemään. Kivaa!



Jos kotona rempsottaa joku paikka, tuntuu että eteiseen ei saa rotia eikä parvekkeen tuunaaminen kesäasuun ota onnistuakseen, kannattaa miettiä josko pähkäilyn ulkoistaisi jollekin muulle ja itselle jäisi pelkästään se toteutus. Glowdiaa on nopea käyttää ja sisustusammattilaisen kanssa yhteydenpito on helppoa. Ja mikä kivointa: on ihanaa kun joku, joka osaa, kertoo miten ongelmakohdat voisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä.

Kuvat: Dorit Salutskij

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: VR  Olimme toukokuussa perheen kanssa aikaistetulla kesälomamatkalla Suomen luonnossa. Olin valinnut kohteeksem...

Junalla karhuja katsomaan - villieläinsafari Kainuussa

27.5.19 Satu Kommentteja: 6

Kaupallinen yhteistyö: VR 



Olimme toukokuussa perheen kanssa aikaistetulla kesälomamatkalla Suomen luonnossa. Olin valinnut kohteeksemme Kainuun, koska se oli minulle entuudestaan täysin tuntematon paikka, mutta sen kauneudesta oli moni seudulla asuva kertonut. Himoitsin myös toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni karhusafarin. Matkustimme junalla Helsingistä Kajaaniin reilussa kuudessa tunnissa ja saimme aikaiseksi seikkailun, jota emme varmasti ikinä unohda.

Olen reilu parikymmentä vuotta haaveillut villieläinsafarista. Halusin matkustaa kuumaan ja eksoottiseen maahan, nähdä kissaeläimiä, kirahvin, norsun ja sarvikuonon omassa luonnollisessa elinympäristössään. Ajella suurella puistoalueella ja katsella kiikarilla kun kirahvi napsii korkeasta puusta lehtiä suuhunsa. Esikoisella on adoptionorsu, olisi mieleenpainuva elämys nähdä se asuinympäristössään.



Muutama vuosi sitten safarihaaveeni muuttui, kun luin jutun suomalaisista villieläinsafareista. Suomessa on paikkoja, joissa voisi nähdä villieläimiä omassa elinympäristössään. Sellaisia safareita ei kuulemma edes järjestetä juuri missään muualla. Ainutlaatuinen kokemus maailmassa, suomalaisessa metsässä.

Yhtäkkiä tuntui vähän omituiselta, että olin haaveillut norsun näkemisestä, vaikka ihan täällä vanhoilla kotinurkilla voisin nähdä jotain vielä harvinaisempaa: saman vuorokauden aikana karhun ja suden käyskentelemässä suolla, muutaman metrin päässä piilopaikastani.

Tuumasta toteutukseen ja ostin meille liput WildLife Safaris –nimiseltä yritykseltä. Kyselin muutamalta luontokuvaajalta paikasta ja paikkaa kehuttiin mukavaksi ja mahtavaksi paikaksi nähdä villieläimiä.

Sitä paitsi onhan se nyt ihan mahtava juttu, että haaveiden seikkailuloman voi toteuttaa junalla Suomessa. Matkustimme safaripaikkaan junalla ja loppumatkan juna-asemalta vuokra-autolla.

(Tästä muuten pääset juttuun, joka käsittelee kotimaanmatkailua päästönäkökulmasta eli: Erilaisten matkustustapojen päästövertailu.)



Pakkasimme reppuihin lämpimiä vaatteita, kumisaappaat ja kiikarit ja otimme iltapäiväjunan Kajaaniin. Reilu kuusi tuntia kestävän matkan aikana virittäydyimme reissutunnelmaan.

Söimme ravintolavaunussa lihapullat, joista lapset muuten haaveilevat vieläkin. Reissulta paluun jälkeen minulta on kyselty monen monta kertaa, voisiko ruuaksi olla niitä junapullia. I wish.

Ruoan jälkeen syötiin jätskit. Sitten esikoinen keskittyi katselemaan junanikkunasta suomalaista pystymetsämaisemaa. Kuopus pelasi iPadilla Pikku Kakkonen -sovelluksen pelejä. Minä olin haalinut junamatkan ajaksi läjän töitä, joita naputtelin läppärillä juna-asemien vaihtuessa. Puoliso kuunteli luureilla musiikkia ja pohti välillä, islantilaisiin laava-aukeamaisemiin tottuneena, että tuleekohan tämä juna metsästä ulos ennen Kajaania.

Kajaanin juna-asemalta kävelimme Hotelli Kajaaniin, josta olin varannut meille ensimmäisen yön majoituksen. Tunnelmallinen vanhaa aikaa huokuva hotelli metsän keskellä ja järven rannalla. Kävelimme läpi sumun valtaaman Kajaanin keskustan ja menimme illalliselle Suloon. Moni suositteli meille myös kaupungin tosta ravintolaa Anorakia ja jäi harmittamaan, että emme viipyneet kaupungissa toista iltaa, olisi ollut kivaa käydä siellä. Kuulopuheiden mukaan lähiruokaan erikoistunut paikka on todella hyvä. 



Aamulla hyvin nukutun hotelliyön jälkeen noudimme vuokra-auton juna-asemalta ja lähdimme posottamaan kohti Kuhmoa. Ajomatka Kajaanista Kuhmoon oli muuten hirmuisen kaunis. Matkan varrella teki mieli pysähtyä useampaankin kertaan ihailemassa mäkistä maisemaa, metsiä ja vesistöjä.

Pysähdyimme Instasta tulleen vinkin varassa lounaalla Haapalassa Sotkamossa. Wou mikä paikka! Löytää nyt tällainen tavattoman tunnelmallinen ja tyylikkään hipsteriksi pistetty ravintola, panimo ja majoituspaikka keskellä ”ei-juuri-mitään”-maisemaa. Minän tilasin punajuurikeittoa ja vuohenjuustosalaatin, puoliso poronkäristystä ja lapset saivat paistettua kuhaa ja kermalla terästettyä perunamuusia. En ihmettele, että seuraavan päivän äitienpäivälounas oli jo myyty loppuun.

Sisustuksen ja tunnelman puolesta olisin voinut olla Berliinissä. Mutta koska olin Kainuussa, se teki tästä paikasta vielä astetta erityisemmän. Haapalan kaltaiset pysähdyspaikat kruunaavat reissun kuin reissun.




Kuhmossa saavuimme villieläinsafarin pääpaikalle neljän aikaan iltapäivällä. Nautimme varhaisen illallisen, pakkasimme eväsleivät ja juotavat reppuun ja suuntasimme oppaan kanssa piilokojuun suon laitaan lähelle Venäjän rajaa.

Saimme lasten kanssa oman kojun, jossa oli tilavat kerrossängyt ja oma käymälä. Kojun etuseinä oli yhtä suuta ikkunaa, josta avautui suolle maisema kuin kaunein maalaus. Siihen maisemaan odotimme karhuja ja susia saapuvaksi.

Kymmenen aikaan paikalle lampsi ensimmäinen karhu. Se tuli hiljaa läheisestä metsästä ja tallusteli haaskalle syömään. Karhun häivyttyä takaisin metsään ympärille laskeutui pimeys ja minä painuin nukkumaan. Puoliso oli herännyt yöllä yhden aikaan karhun ääniin. Märällä suolla piilokojun lähellä lampsivan karhun tassuista oli kuulunut voimakas imukuppimainen ääni. Slupts, splits, spläts. Se käveli kymmenen metrin päästä piilokojustamme.





Olin laittanut oma herätyskelloni soittamaan neljältä, koska olin kuullut, että edellisinä päivinä susi oli ilmestynyt paikalle aamuyöllä. Kaadoin termarista kahvia kuppiin, käärin makuupussin harteilleni ja istuin ikkunan ääreen katsomaan nousevaa aamuaurinkoa. Vaikka arvelin suden tulevan, hätkähdin silti, kun huomasin aamuauringon säteiden paistavan suon keskellä makoilevaan vaaleaan eläimeen. Herätin puolison. Siinä me tuijotimme otsat ikkunalasissa pari tuntia katsomassa, kun susi ruokaili, lompsotteli pitkin suota ja katseli pää kallellaan piilokojuja kohti. Söimme eväsleipiä ja katselimme lisää.

Välillä korpit tulivat härnäämään sutta, joka juoksi lintujen ärsyttämänä kauemmas. Vartin kuluttua susi palasi ruokailemaan ja heilutteli päätään korppien suuntaan. Korpit kraakkuivat ja yrittivät saada osansa haaskasta. Pieni aamusumu ja kellertävä auringonpaiste tekivät maisemasta uskomattoman hienon, kultaisen glitteriluomuksen.

Herätimme lapsetkin katsomaan sutta. Se hetki oli erityisen hieno. Aurinko paistoi mökkiin, lapset katselivat yöpaidat päällä kiikareilla suden suuntaan ja söivät mandariinia. En varmaan koskaan unohda sen hetken rauhallisuutta ja täydellisen raukeaa luonnon ihmettä. Kontrasti aran suolla hiipivän petoeläimen ja värikkäissä yöpuvuissa tuolilla hymyilevien lasten välillä oli melkoinen.

Susi häippäisi suolta puoli kahdeksan jälkeen takaisin metsään, ja me palasimme autolle ja ajoimme aamiaiselle safariyrityksen pirtille.



Sen vaan sanon, että olipahan kerta kaikkiaan mahtava reissu. Kahteen päivään mahtui pään ja sydämen täydeltä elämyksiä. Olisimme ihan hyvin voineet olla Kainuussa vaikka viikon: tekemistä olisi kyllä riittänyt.

Villieläinsafareita mainostetaan muuten ennen kaikkea luontokuvausta harrastaville, mutta ne sopivat kyllä ihan tavallisille luontomatkailijoillekin ja myös lapsiperheille. (Me varmistimme Pampulan hiljaiselon vastamelukuulokkeilla ja iPadilla.) Meistä kumpikaan ei ole luontokuvaaja, eikä meillä ole esimerkiksi tämäntyyppisessä luontokuvauksessa tarvittavia erityispitkiä putkia. Emme saaneet karhuista ja susista kovin kummoisia kuvia, mutta se ei ollutkaan meille tärkeintä. Hienointa oli, että me koimme ne.

Karhusafarille voi lähteä ihan vain kiikareiden kanssa, ei siellä ole pakko kuvata ollenkaan. Hienoa kuvia voi sitten katsoa myöhemmin vaikka Konsta Punkan Instagram-tililtä.


Kainuu oli minulle entuudestaan suuri tuntemattomuus, mutta onneksi kuuntelin kehuja ja menimme kokeilemaan. Se on yllättävän kaunis ja kotimaanmatkailussa aika vähän tunnettu seutu ja sinne pääsee Helsingistä junalla reilussa kuudessa tunnissa. Seikkailureissulle oli erityisen kivaa matkustaa juuri junalla. Ei tarvinnut itse ajaa vaan pystyi nauttimaan matkan etenemisestä, katsoa maisemia, ottaa vaikka torkut ja tehdä sitä, mikä huvittaa.


Jos kesälomasuunnitelmissa on vielä tilaa ja seikkailuun tekisi mieli, yksi nasta vaihtoehto on lähteä Kainuuseen. Kajaanissa voi viettää kivan viikonlopun (muista käydä ainakin Pekka Heikkinen & kump. –leipomossa, se on kainuulainen klassikko), tai voi lähteä vaeltamaan lähialueen maastoihin tai suunnata vaikka villieläinsafarille.

Katso täältä lisää VR:n kotimaankohteita ja hanki liput seikkailuun. Suomen kesä odottaa!


Matkabudjettimme Kajaani, 2 vrk

Näissä Suomen-reissuissa minut tekee erityisen onnelliseksi se, että lapset oppivat tuntemaan myös toista kotimaataan,  Suomea. Näkemään sen luontoa ja kokemaan siellä asioita, joita täällä Islannissa ei ole.  Tässä on laskelma kahden vuorokauden reissustamme Kajaanissa:

Helsinki-Kajaani-Helsinki junaliput 2 lasta ja 2 aikuista: 200 € (ostin säästöliput)
Villieläinsafari + makuupussimajoitus + illallinen + aamiainen: 540 €/hlö (hinta 2 aikuiselle, lasten liput saimme maksutta bloginäkyvyyttä vastaan)
Hotelli Kajaani 4 hengen huone, vuorokausi: 100 €
Illallinen Sulossa ruokajuomineen neljältä: 100 €
Lounas Haapalassa ruokajuomineen neljältä: 80 €
Vuokra-auto: 120 €/2 vrk
Jäätelöt ja kaffittelut yhteensä: 40 €
Kajaanin uimahallikäynti: 60 € (summasta suurin osa oli pyyhe- ja uikkarivuokraa)

Kuvat: Björgvin Hilmarsson (paitsi kaksi kuvaa Haapalasta by me).

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ette muuten usko, mutta sain tänään vedettyä elämäni ensimmäisen leuan. Kaksi kappaletta, toisen myötäotteella ja toisen vastaotteella. Nyt...

Mikä tahansa harrastus vahvistaa itsetuntoa

25.5.19 Satu Kommentteja: 1

Ette muuten usko, mutta sain tänään vedettyä elämäni ensimmäisen leuan. Kaksi kappaletta, toisen myötäotteella ja toisen vastaotteella. Nyt on tunnelma ihan: bi-leet!


Olen harjoitellut noin kuukauden verran Hesarista löytämälläni "Tavoitteena yksi leuka" -ohjelmalla. Kaikki lähti lievästä ketutuksesta. Vaikka käyn treeneissä säännöllisesti ja tulokset nousevat etenkin voimaa vaativissa liikkeissä, staattisia leukoja en vain ole pystynyt vetämään. On ottanut ihan hirmuisesti päähän pusertaa ja pusertaa ilman, että tapahtuu mitään kämmenten hikoamista ihmeellisempää. Tuo Hesarin pääsiäislomalla lehdessä julkaisema ohjelma tuli siis todella mainiolla ajoituksella.

Treenasin ja tein kuten käskettiin, huudatin kuminauhaa ja tein punnerruksia. Kolmannen ohjelmaviikon jälkeen koitin taas, että jokohan nyt jaksaisin vetää leukani tangon yli.

Ja voi ihme ja kumma: kävin kiinni tankoon ja jännitin kropan kaikkia lihaksia niin lujasti kuin vain pystyin ja aloin vetää selällä ja koukistaa käsillä. Ja ihme tosiaan tapahtui: PÄÄSIN. Onnistuin!

Hitsiläinen, mutta onnistumisen tunne lävähti mahtavan ihanana lämpimänä aaltona koko kehon läpi ja alkoi naurattaa ihan hillittömästi. Ihan mielettömän mielettömän siistiä, että minä pystyin siihen. Olo tuntui samalta kuin silloin kerran kun voitin muutaman sata euroa huoltsikalta ostetussa rahapeliarvassa. Jea!

Se yksi leuka oli todellisen työn ja tuskan takana. Ensin en pystynyt. Turhauduin ja turhauduin, useita satoja kertoja. Sitten päätin vain harjoitella enkä antaa periksi tai antaa ohjelman vaipua unohdukseen. Leuanvetotreenit tuntuivat aivan hirvittävän kamalilta joka kerta. Joka puolelta poltteli. Hartioita särki ja lapojen välissä olevat pikkuruiset lihakset tuntuivat muuttuneen kuumaksi nakkimuusiksi. Venyttelin, lepäsin, tein lapapunnerruksia ja kokeilin taas treeniä uudestaan. Huudatin nappikuulokkeissa täysillä Dr Dretä ja roikotin 65-kiloista varttani tangossa ja yritin uhmata painovoimaa.

Jos urheiluharrastusaihe kiinnostaa, niin täällä voit lukea lisää juttuja sporttiharrastuksestani.



Tässä leuanvetopusertamisessa kyllä kirkastui taas se, miksi on todella tärkeää että ihmisellä on joku harrastus. Siis ihan mikä vain harrastus. Se voi olla vaikka kiinan kielen opiskelua, napatanssitreenejä, postimerkkien keräilyä, lukemista, miekkailua, painonnostoa tai suunnistusta. Ryhmälaji tai yksilötekeminen. Sisäharrastus tai ulkoiluun liittyvä. Kallis välinepainotteinen tai edullinen ulkona tehtävä. Kun on itsellä harrastus, jossa voi kehittyä ja oppia (koska kyllä: kaikissa harrastuksissa oppii jotain, kaikki tekeminen on aina oppimista), se siitä vapaaehtoisesta tekemisestä kertyvä pääoma on jotain, joka on vain meidän ihan oma aarre.

Ihmisellä voi olla hieno ura, rikkauksia, upea talo, lapsia, sisaruksia, puoliso, perheenjäseniä, mahtava ystäväpiiri. Mutta kaikki se, niin tärkeää ja arvokasta kuin se onkin, ei ole täysin riippuvainen vain meistä itsestämme. Työpaikka voi mennä alta. Lapset kasvavat ja muuttavat pois. Voi olla, että läheiseksikin luullut ihmissuhteet menevät syystä tai toisesta telakalle. Talo voi palaa, rikkaudet voi menettää. Kaikkea voi tapahtua, mihin ei voi vaikuttaa. Siksi pitää vaikuttaa siihen, mihin voi vaikuttaa.



Kun on itse opetellut itseään varten jonkin taidon, sitä ei voi kukaan ottaa pois. Kun ihmisellä on joku henkilökohtainen omalla tekemisellä hankittu taito, jossa voi kehittyä, omistaa valtavan voimavaran. Kun tietää että elämässä on jotain mitä ei voi rahalla ostaa ja suhteilla hankkia ja mitä kukaan ei voi sinulta viedä pois, tuntee olonsa paljon varmemmaksi ja vahvemmaksi.

Minulla itselläni jos on vähän huono työpäivä, epävarmuutta tai muuta ryönää tai ehkä jotain känää kotona ja mieli vähän maassa...lähden harrastamaan. Sieltä pois tullessa on aina parempi olo kuin sinne lähtiessä. Kun huomaa olevansa pitkäjänteisen tekemisen takia pikkuisen taas aikaisempaa parempi jossain, olo alkaa tuntua voittamattomalta.

Onnistumisesta purkautuva positiivisuus ja iloisuus on iso tunne. Väitänkin siis, että mikä tahansa harrastus vahvistaa itsetuntoa. Se että harrastaa ei ole "vain" terveyden  edistämistä tai sosiaalisten suhteiden ylläpitoa, vaan se on avain myös vahvempaan itsetuntoon ja itsetuntemukseen - ja myös kivempaan muuhun elämään.

1 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olemme siis muuttamassa vuodeksi maalle täällä Islannissa. Tuleva osoite löytyy Länsivuonoilta, noin kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Reyk...

Kuinka lapset sopeutuvat muuttoon?

22.5.19 Satu Kommentteja: 19

Olemme siis muuttamassa vuodeksi maalle täällä Islannissa. Tuleva osoite löytyy Länsivuonoilta, noin kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Reykjavikin ytimestä, missä olemme pitäneet kotia yli kymmenen vuotta. Tuleva vuosi tuntuu suunnitelmissa ihanalta! Mutta kuten kaikessa, myös tästä asiasta onnistun kyllä kaivamaan esiin ne huolenaiheet ja kohdat, jotka voivat mennä pieleen. Eniten minua mietityttää se, kuinka lapset sopeutuvat uuteen kouluun, päiväkotiin, kaveripiireihin ja harrastuksiin.



Koska kyllähän tämä nyt on aikamoinen elämänmuutos. Tai no, itse asiassa seikkailu on parempi sana, koska emmehän me vielä tiedä, jäämmekö pidemmäksi aikaa vai riittäkö vuosi vai tuntuuko se jopa liian pitkältä. Ei voi vielä tietää. Mitään.

Minulle itsellenihän tämä muutto on todella iisipiisi pala piirakkaa. Otan läppärin, lisänäytön, lisänäppiksen ja langattoman hiiren mukaan. Siinä on työpaikka. Työkaverit pysyvät pääosin netissä kuten tähänkin asti. Toimistotila kylästä on jo löytynyt, samoin crossfit-sali (10 minuutin kävely kotiovelta, hirmuisen luksusta) ja kahvila ja muutama kaveri. Puolisollekaan tämä ei tule olemaan mikään vaikea, sopeutumista vaativa hanke: hän tekee jonkun verran etätöitä Reykjavikiin ja pitää paljon enemmän vapaa-aikaa. Hiihtää, vaeltaa, kiipeilee ja maastopyöräilee, yksin ja yhdessä lasten kanssa. Hän yrittää karsia tekemistä ja nauttia enemmän vapaa-ajasta. Minä saan sillä välin tienata kuulemma ihan rauhassa rahaa eli keskittyä töidentekoon. Sehän sopii!

Mutta sitten ne lapset. Niihhh. Niiden pitää käydä samalla tavalla koulua ja päiväkotia kuin Reykjavikissakin. Sosiaalinen piiri menee siis täysin uusiksi. Heille tulee uudessa kotikylässä harrastuksia, mutta ne ovat uusia. Hyvät ystävät ja kaverit jäävät tänne Reykjavikiin. Löytyykö sieltä uudesta paikasta uusia kavereita? Millaisia kavereita? Unohtuvatko ne ystävät, joihin he ovat tutustuneet täällä Reykjavikin 101-postinumeroalueella? Lasten sosiaalinen elämä ja kotoutuminen osaksi ryhmää niin koulussa kuin päiväkodissa on käynyt tähän asti todella helposti.

Ei ole ollut sen isompia kahnauksia, ei kiusaamista tai yksinäisyyttä tai mitään. Vähintään kerran päivässä joku koputtaa oveen ja pyytää ulos leikkimään tai tulee kylään, vähintään kerran päivässä esikoinen sujahtaa ulos pyytämään kavereita ulos.

Mitä jos se kaikki, mikä nyt on todella hyvin, muuttuukin muuton myötä huonommaksi? Tätä minä päässäni pyörittelen  ja näen sen riskitekijänä  (mutta ainoana) kun Länsivuonoille suuntaamme. Niin, siis näin minä tämän koen.



Puoliso on myöntänyt, ettei jaa huoltani alkuunkaan. Hänen mielestään kaikki menee tietysti ihan hyvin. "Ne saavat siellä uusia kavereita jo ennen puoltapäivää." Minä taas olen enemmän sitä mieltä, että vaikka meillä ei ole ollut mitään hankalia leikkikavereihin ja ystäviin liittyviä ongelmia lasten kanssa, se ei tarkoita ettäkö niitä haasteita ei voisi tulla eteen muualla, tulevaisuudessa.

Muutto on aina riski etenkin sosiaalisessa mielessä. Ehkä uudessa koulussa ei olla yhtä ehdottomia kiusaamisen vastaisessa työssä. Ehkä päiväkodissa on erilainen kulttuuri kuin täällä, mihin me olemme Reykjavikissa tottuneet. Ehkä kaikki meneekin ihan päin pakaroita ja lapset alkavat surra vanhoja kavereita ja dissata meitä, kun olemme heidät sinne vuorten väliin raahanneet.

Suomalainen positiivari täällä haaveilee realistisesti. Ehhh.

Olen jutellut tästä aiheesta lastenkin kanssa. Olen yrittäny pitää puheet minimissä, etteivät lapset suotta ennakkohuolestuisi ja jännittäisi uusien kavereiden löytämistä. Varovaisesti olen kuitenkin kysellyt, että miltä tuntuu se ajatus, että me asutaankin vähän aikaa muualla. Pampulalla kaikki näyttää olevan lähtökohtaisesti jees. Hän ei toisaalta vielä ihan ymmäräkään.

Esikoinen ymmärtää jo, mitä muuttaminen ja välimatka tarkoittaa, mutta hän ei silti vaikuta tekevän asiasta samanlaista potentiaalista ongelmaa kuin minä itse.

Hänen mielestään on tosi kivaa saada uusia kavereita ja pyytää heitä uuteen kotiin kylään. Hän myös ehdotti, että vanhat ystävät voisivat joskus tulla viikonlopuksi yökyläilemään. "Voidaan hakea ne sitten lentoasemalta". Niin. Reykjavikista tosiaan onneksi pääsee Isafjörduriin potkurikoneella pari kertaa päivässä, ja matka-aika on noin tunnin mittainen.

Näille vanhoilla ystäville on sitten kuulemma tosi kivaa näyttää uutta kotia ja esitellä uudet kaverit. Ja uusille kavereille on kivaa näyttää, millaisia kavereita Reykjavikissa on.

Ihanan positiivista ja yksinkertaista.



Kuinka lapset sopeutuvat muuttoon? Kolme neljästä on sitä mieltä että jees-jees-kaikki-menee-hyvin. Yksi neljäsosa välillä pohtii, onko tässä mitään järkeä. Että onko mitään järkeä riskeerata "kaikki" se kiva mikä on onnistuneesti rakennettu tänne Reykjavikiin sen takia, että voidaan seikkailla vuosi jossain jännänkuuloisessa paikassa.

Olisipa taito oppia sellaiseen positiiviseen heittäytymiseen. Voisi olla aika jännää kokeilla, miltä tuntuisi löysin rantein tsilailu ja se, kun viskaa varovaisuuden hetkeksi kompostiin muhimaan omissa mehuissaan.



Olisipa muuten mahtavaa kuulla kokemuksia muilta vastaavissa tilanteissa olleilta. Miten muutto sujui lasten sosiaalisen elämän kannalta? Oliko se helppoa vai vaikeaa, löysivätkö he nopeasti uusia kavereita ja unohtuivatko ne vanhan kaveripiirin ystävät? Vertaistuki best! Jos ette halua laittaa julkisesti kommentteja näkyviin tänne blogiin, niin saa laittaa vaikka yksäriä Instan puolella.

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: VR Minun ja islantilaispuolison yhteinen tarina alkoi reilusti yli vuosikymmenen sitten. Pietarilla on ollut siinä...

Pietarissa saa itkeä - rakkausloma suurien tunteiden kaupungissa

20.5.19 Satu Kommentteja: 7

Kaupallinen yhteistyö: VR

Minun ja islantilaispuolison yhteinen tarina alkoi reilusti yli vuosikymmenen sitten. Pietarilla on ollut siinä saagassa melko tärkeä osa. Tapasimme Reykjavikissa baarissa ja tykkäsimme toistemme seurasta. Jatkoimme yhteydenpitoa.

Olimme deittailleet jo jonkin aikaa ja tapasimme milloin missäkin. Joskus Islannissa, välillä Suomessa ja joskus puolivälissä eli teimme tärskyt Köpikseen tai Lontooseen. Yhden matkan teimme myös Pietariin ja se oli erityisen merkittävä matka. Sillä reissulla sovimme, että mitä jos oltaisiin loppuelämä yhdessä. Päätös sinetöitiin  muutamalla venäläisellä skumppapullolla.


Yli kymmenen vuotta myöhemmin päätimme uudistaa sen hienon reissun. Palasimme takaisin samaan maisemaan - jälleen junalla - ja kävimme kokeilemassa, miltä Pietari tuntuu. Miltä se jännän tunteen jättänyt kaupunki tuntuu tuhansia yhteisiä arkipäiviä, kaksi lasta, pari asuntolainaa, lukuisia auton talvirenkaiden vaihtoja, monia iloja ja onnistumisia ja paria onnettomuutta myöhemmin. Noh, kaikki tuntui hitto soikoon ihan yhtä upealta ja ihmeelliseltä kuin silloin, kun olimme naamoiltamme vähän sileämpiä. Pietari tuntui tänä keväänä taas aivan mielettömän upealta ja ihmeelliseltä, että ihan piti pienet itkut siinä reissun aikana tirauttaa.

Pietariin junalla Helsingistä 


Sitä on melkein vaikea käsittää, kuinka lähellä Pietari on Helsinkiä. Sinne pääsee Helsingin rautatieasemalta suunilleen samassa matka-ajassa kuin Jyväskylään. Allegro kiitää kahden kaupungin välillä reilun 200 kilometrin tuntivauhdilla ja on perillä kolmessa ja puolessa tunnissa. Se oli minulle etten sanoisi jo melkein liian nopeasti. Olisin voinut istua mukavassa penkissä vielä ainakin tunnin, lukea kirjaa ja siemailla hieman lisää viiniä.



Junalla matkustamisen mukavuutta ei kyllä mikään bisnesluokka millään lentoyhtiöllä. Koska juna on ainoa, joka vie keskustasta keskustaan tasaisesti ja ilman odotteluaikoja. Reilussa kolmessa tunnissa on heti perillä ja keskellä Pietarin sykettä, Neva-joen rantakatuja ja venäläistä puheensolinaa.

Rajamuodollisuudet menevät kivuttomasti, koska passit ja viisumit tarkastetaan junassa. Sen sijaan että jonottaisin jossain passi kourassa viranomaisen puheille, virnomainen tulee minun puheilleni ja voin siinä samalla nauttia vaikka pikkupullon Proseccoa ja syödä keksejä.





Olen aikaisemminkin reissannut Pietariin junalla, mutta en ykkösluokassa. Nyt halusimme kokeilla sitä. Ykkösluokan liput maksoivat muutaman kympin enemmän per lippu per suunta kuin tavalliset junaliput. Jalkatilaa oli paljon, nahkaiset penkit olivat todella mukavia istua ja hintaan kuului kahvia, teetä, vettä, päivän sanomalehdet sekä ruokalistalta valittu ateria. Ripaus luksusta teki matkanaloituksesta entistä mukavamman ja sopi ihan täydellisesti tällaisen rakkauslomamatkan hemmotteluteemaan.

Pietariin junaliput ja viisumi


Junaliput kannattaa ostaa ajoissa, sillä peukalosääntö on, että mitä aikaisemmin tilaa, sitä halvemmalla saa. Täältä voi katsoa VR:n lippuhintoja Allegro-junalla Pietariin. 

Vaikka junalippujen ostamisen jättäisikin viime tinkaan, pitää reissuun valmistautua vähintään muutama päivä etukäteen, koska matkalle tarvitaan viisumi. Junalla Pietariin menijät saavat Lähialuematkoilta 10 %:n alennuksen viisumista.



Koska itse varasin reissun Islannissa ollessa, minun piti hakea viisumia Islannissa. Se ei ollutkaan ihan helppo juttu, koska viisumihakemukseen tarvitaan puolto (Venäjän viranomaistahon konsulaatille tekemä toimeksianto), ja koska en löytänyt Islannista sellaista matkatoimistoa, joka tämän puollon olisi voinut minulle tehdä, pyörittelin vähän aikaa peukaloita että mitäs ihmettä tässä tekisi. Sitten eräs usein Venäjälle matkustava islantilaiskaverini vinkkasi nettipalvelusta, jossa tällaisen puolloin voi tilata. Puoli tuntia ja muutaman kymmenen euroa myöhemmin olin tilannut puollon ja se kilahti sähköpostiini. Sen, matkavakuutustodistuksen ja viisumihakemuksen ja passivalokuvan kanssa marssin paikalliseen suurlähetystöön hakemaan viisumia.



Mutta palaanpa vielä hieman siihen Pietarissa itkemiseen.

Yritimme Pietariin saapumispäivänä tsekata saman tien sisään hotelliimme, mutta rappukäytävään vievä ovi oli lukossa. Ovipuhelimen kautta yritin kertoa, että haluaisimme tulla sisään hotelliin, että meillä on varaus joka on jo maksettukin. Mutta Neva-joen varressa leveän kadun kulmassa sijaitseva pikkupikkuhotellipa ei avannut meille oviaan. Meillä oli rakkausloma alkamassa, kevyt weekendbagi olalla ja mieli odottavana. Sitten alkoi sataa vettä, hiukset kastuivat, tuli kamala pissahätä eikä respa suostunut avaamaa meille ovea. No english, no english!! Yritin etsiä googlen kääntäjästä venäjänkielistä käännöstä sille että OLEMME KADULLA VOITTEKO AVATA TÄMÄN RASKAAN METALLIOVEN JA OLEN JO MAKSANUT HOTELLIHUONEEN.

Sitten puhelimesta loppui akku ja minua alkoi itkettää. Ihanko pieleen tämä nyt menisikin. Mistä voisi saada taksin, pyydetään se ajamaan lähimpään luksushotelliin ja sitten tungen kyllä kaikki visakortit respan tiskille enkä suostu väistymään ennen kuin saan hotellin suurimman huoneen ja jalkakylvyn ja kokovartalohieronnan ja kilon kultapölyä hiuksiini.

Vartin odottelun ja hotellinoven hakkaamisen jälkeen lyhyt ja iloinen rouva tuli vihdoin avaamaan meille oven ja hihitteli hyväntahtoisesti koko episodille ja elekielellä näytti että emmekö ihan oikeasti siis mitenkään saaneet tätä ovea auki, kun tässä on nämä ohjeetkin (venäjänkieliset, eikä meistä kumpikaan valitettavasti ymmärtänyt niistä mitään).



Kertasin tätä tapahtumaketjua myöhemmin Instagrammissa kaverini kanssa ja hän sanoi sen jälkeen niin osuvasti. Pietari on juuri tuollainen kaupunki, semmoinen kaupunki jossa saa myös itkeä. Suurien tunteiden kaupunki. Ja sitä se totisesti oli tälläkin kertaa.

Emme olleet tälle reissulle suunnitelleet mitään sen ihmeellisempää ohjelmaa tai nähtävyysten kiertelyä. Kävimme viime kerralla käyneet katsomassa Joutsenlammen. Olemme käyneet katsomassa Pietarin baletin esityksiä myös Reykjavikissa, jossa tanssiryhmä on käynyt kiertueella viime vuosien aikana useammankin kerran. Tällä kertaa halusimme käyttää pari päivää vain itsemme hemmotteluun ja  kahden keskiseen hengailuun.

Alkusäädön jälkeen ei enää itkettänyt. Loppu oli pelkkää riemua.



Pian seuraa toinen Pietari-postaus, jossa avaan hartaudella suunnittelemani ohjelman. (Siis sen osuuden, jonka voi esittää myös julkisesti, haha.)

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Postaus sisältää affiliate-linkkejä. Aika luonnonkosmetiikkapostauksen! Kiitos valtavan paljon kaikista kysymyksistä, joita sain Insta...

Tehokasta luonnonkosmetiikkaa kuivalle iholle - kevään suosikkituotteeni

17.5.19 Satu Kommentteja: 0

Postaus sisältää affiliate-linkkejä.


Aika luonnonkosmetiikkapostauksen! Kiitos valtavan paljon kaikista kysymyksistä, joita sain Instan kautta koskien käyttämääni ihon- ja hiustenhoidon kosmetiikkaa. Lupaan vastata kaikkiin kysymyksiin seuraavassa ihonhoitopostauksessa. Tässä jutussa omat tämän kevään suosikki-ihonhoitotuotteeni ja alekoodi Biodellyyn.

Tässä muuten suosituksi jutuksi noussut pohdintani viime talvelta: Mitkä (luonnon)kosmetiikkatuotteet ovat minulle turhakkeita ja mitkä tärkeitä?  Suosittelen tuota juttua tietopakettina etenkin heille, joilla on kuiva iho ja ikääntymisen merkit puskevat esiin ja kosmetiikkavalinnat mietityttävät.

Kaikki alkaa putsauksesta. Talven käännyttyä kevääksi ja kohta kesäksi, tuulet ovat laantuneet ja lämpötila pikkuisen noussut eli nämä pohjoisen sääolosuhteet eivät koettele kuivaa ihoani enää niin paljoa kuin talvella. Vaihdoin voidemaisen putsarin keväällä takaisin puhdistusmaitoon. Puhdistusvaahtoja en voi käyttää lainkaan, koska kuiva ihoni ei oikein kestä niitä. Tykkään todella paljon tässä kuvassa näkyvästä islantilaisesta luonnonkosmetiikkamerkin Soleyn Hrein-puhdistusmaidosta. Hrein tarkoittaa - yllätyksellistä - puhdasta. Tällä lähtee tehokkaasti myös silmämeikki.

Testasin huvin vuoksi vähän edullisempaa vaihtoehtoa. Laveran puhdistusmaito on todella miedontuoksuinen ja hellävarainen ja hintaa on vain reilu 10 euroa. Mielestäni se toimii ihan yhtä hyvin kuin tuo islantilaissuosikkini ja on rutkasti edullisempaa. Vahva suositus siis tälle.



Puhdistuksen jälkeen laitan kasvoille kahta tärkeintä asiaa: kosteuttavan kasvoveden ja kosteuttavan seerumin.

Mä olen todella epäviitseliäs mitä tulee ihonhoitoon ja meikkaukseen. Yritän päästä sieltä missä aikaa kuluu vähiten. En saa suuria kiksejä erilaisten puteleiden hiplaamisesta ja järjestelemisestä. Ihonhoidosta on kuitenkin vuosien myötä tullut asia, joka pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä joka aamu ja joka ilta. Muutoin ihoni kuivuu ja kutisee ja kun se kuivuu, epäpuhtaudet jämähtävät ja tulee pieniä mutta ärsyttävän kipeitä näppylöitä. Iho alkaa näyttää veltolta ja väsyneeltä.

Vaikka kiinnostus ihonhoitotuotteisiin hipoisi lattiaa, voin omalla kokemuksella sanoa, että näistä kahdesta tuotteesta ei kannata tinkiä. Kunnon kosteuttava kasvovesi ja sen jälkeen kosteuttava seerumi ovat iholle sama asia kuin vesi kuivalle kukkaselle.



Olettekohan te kuulleet sellaisesta luonnonkosmetiikkamerkistä kuin Patyka? Minä olen aikaisemmin vähän vierastanut merkin tuotteita. Olen kyllä pistänyt merkille, että niitä todella monet kehuvat, mutta hinta on epäilyttänyt minua. En ole ollut ihan varma, ovatko Patykan tuotteet todella tehokkuudessaan hintansa arvoisia vai onko kyse "bränditempusta" eli sellaisesta hinnanasetannasta, jolla tehdään tuotteesta premium.

Ajattelin, että jos nyt testaan yhtä brändin tuotetta, sen on paras olla todella tärkeä tuote ja kehuttu. Koska luottoseerumi minulla jo on (se alle kahdenkymmenen euron LUÉ, jota olen usein hehkuttanut enkä paremaa ole vieläkään löytänyt), otin Patykalta testiin kasvoveden.

Patyka Essential Lifting Lotion on muutaman viikon käyttökokemuksella ihan hämmästyttävää priimaa. Kasvovesi, joka tuntuu kasvomaidolta. Se on oikeastaan vähän enemmän kuin kasvovesi. Tuotetta markkinoidaan hoitonesteenä ja ainesosiensa ansiosta se sopii väsyneelle ja ikääntyvälle iholle todella hyvin. That's me!

Muutama teistä on kysellyt Instan puolella, miten hoidan ihoani kun se on kuulemma viime aikoina videoilla näyttänyt poikkeuksellisen hyvältä. Uuh, kiitosta vaan näistä kehuista! Se voi olla auringon ja filtterin yhteisvaikutusta, mutta kukapa tietää: ehkä osansa on tällä kasvovedellä, jota aloin käyttää keväällä.

Patykan kasvovesi sisältää sitä tärkeää ja oikeasti toimivaa kosteuttavaa ainesosaa hyaluronihappoa, ja sen lisäksi myös mm. kauraa ja ihoa kirkastavaa ja punoitusta laskevaa ruusuvettä. Tuoksu on hyvin mieto, mielestäni lähes olematon, eli tämä sopii myös tuoksuherkille.

Patykan luksuskasvovedellä on hintaa nelisenkymppiä. Se on aika todella paljon kasvovedestä, mutta koska LUÉ-ihoseerumini on verraten edullinen (ja täysin tuoksuton sekin), kasvoveteen satsaaminen tuntui melko järkevältä. Hyvän suihkupullon ansiosta Patykan kasvovesi on taloudellinen levittää. Tuntuu riittoisalta.

Jos mystisen LUÉ-seerumin tarkempi kuvaus kiinnostaa, lue esimerkiksi tämä vanha juttuni kosteuttavasta ihoseerumista. Lyhyesti ja ytimekkäästi: parempaa luonnonkosmetiikan kasvoseerumia en ole löytänyt. Biodellyn verkkokaupasta yksittäispakattu seerumi on juuri loppunut (lisää on tulossa!), mutta seerumia saa LUÉn yhteispakkauksessa alle 40 euron hintaan. Pakkauksessa on tämän seerumin lisäksi ihoa tehokkaasti puhdistava "taikinanaamio" (hyvä käyttää esim. parin viikon välein) ja finneille suunniteltu hoitoneste, josta bloggaajaystävälläni Asikaisella on tosi hyviä kokemuksia. Hänen mainio näppylänestojuttu löytyy täältä.



Kun kasvoille on levitetty kasvovesi ja seerumi, täytyy kosteus vielä lukita ihoon joko öljyllä tai voiteella tai niiden sekoituksella, jotta se kasvovesi ja seerumi todella jäävät kosteuttamaan ihoa. Käytän iltaisin Lovely Dayn tehokasta kasvoöljysekoitusta. Se sisältää montaa sorttia kylmäpuristettyja öljyjä. Tuoksu on raikas, kaukana heinäisestä. Useampia öljyjä sisältävät kasvoöljyt ovat usein hintavia (tämäkin on noin 40 euroa), mutta nämä ovat todella riittoisia. Öljyä ei tarvitse levittää iholle kuin aivan todella ohut kerros. Yleensä minulla kuluu yksi kasvoöljypullo kahta kasvoseerumipulloa kohti.

Päivisin en laita kasvoöljyä, jos meikkaan. Laitan sen sijaan kasvovoiteen. Nyt olen testaillut tällaista korealaista Whamisan kasvovoidetta. Tätä merkkiä on viimeisen parin vuoden aika hehkutettu monessa kanavassa, kun korealaisesta ihonhoitorituaalista on tullut suosittua täälläkin päin maapalloa. Itse en siitä rituaalista sen enempää tiedä, mutta mielenkiintoni heräsi tähän kasvovoiteeseen, koska tuo pakkaus näytti niin kamalan kauniilta. Testeriä kokeiltuani hämmästyin voiteen ihotuntumaa.

Whamisa Nourishing Cream on todella paksua, aivan kuin pullosta pursottaisi pehmeää voita. Mutta kun voiteen levittää kasvoille, se leviää sileästi kuin kuohkea marenkivaahto ja imeytyy heti. Tätä olen nyt käyttänyt huhtikuusta asti, enkä ole ajatellut vaihtaa. Täysin vedetön voide sisältää mm. mango-, kaakao- avokado- ja karitevoita, jotka jeesaavat pitämään ihon kimmoisana. Aloe ja kasviuutteet kosteuttavat ihoa pitkäkestoisesti. Minulla on kuiva iho, joten käytän tätä huoletta päivävoiteena. Jos oma iho ei ole kovin kuiva, tämä riittää mainiosti myös yövoiteeksi.


Kerran viikossa laitan kasvoille Lovely Dayn pinkin kasvonaamion, mutta teen sellaisen tempun että en pese sitä ollenkaan pois. Levitän kasvonaamion kasvoveden ja ihoseerumin päälle ja painun nukkumaan. Seuraavana aamuna iho on ihan pehmeä. Käytän tätä kikkaa aina silloin, kun tiedän että aamulla pitää olla jossain freesin näköisenä.

Ja sitten vielä se viimeinen: aurinkoekstra! Islannissa on saakutin kylmää koko vuoden eikä kesälläkään lämpötila juuri nouse yli 15 asteen. Täällä ei sillä tavalla "oteta aurinkoa" tai hengailla biksuissa rannalla, mutta auringonpaiste on silti todella voimakas. Ulkona vaeltaessa, jouksulenkillä tai kesäisin hevosten kanssa puljatessa laitan aina aurinkovoidetta, koska muuten naama, korvanlehdet ja käsivarret kärtsäävät saman tien.



Algamaris on yllättävän kiva luonnonkosmetiikan aurinkosuoja. Kätevä suihkupullo levittää suojan nopeasti ja helposti. Tästä ei jää valkoinen  kalvo iholle, vaan suoja levittyy nätisti. Tätä on saatavilla suojakertoimilla 30 ja 50. Mineraalifiltterit, ei parabeenejä. Tuoksu on mieto ja sopii myös lapsille. Pampulalla on tällainen pullo päiväkodissa mukana. Täällä meillä päin on tapana, että vanhemmat tuovat lapsilleen hänen oman aurinkosuojan, josta päiväkodin henkilökunta levittää lapsen iholle ennen ulosmenoa.



Ja hello hey! Nyt kaikista Biodellyn tuotteista siis näistä jutuissa mainituista ja kaikista muistakin tuotteista 15 %:n alennus alekoodilla KESÄ19. Ale on voimssa 30.6. asti. Ainoa poikkeus ovat Less is Moren tuotteet, niistä ei tule alennusta.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?