Kaupallisessa yhteistyössä Tuuma-kustannuksen kanssa.
Aika usein minulta kysytään,
kuinka sä oikein ehdit tekemään kaiken tuon. Kun on vielä lapsiakin ja omat harrastukset ja puoliso ja matkailu ja perhettä kahdessa eri maassa.
Runsaat kysymykset ja privaviestit aiheeseen liittyen johtuvat varmasti ainakin osittain siitä, että näytän ja kerron aika paljon juuri työntekoon, yrittäjän arkeen ja meidän perheen vapaa-aikaan liittyviä juttuja täällä sosiaalisessa mediassa. Minua itseäni myös kiehtoo tosi paljon oma arkisäätöni ja se, kuinka ne kaikki pallot saa pysymään ilmassa oikeaan aikaan.
Se kiehtoo, koska se on täysin mahdoton tehtävä, jos oman tekemisensä johtamiseen ei keskity.
Kirjojen kirjoittaminen, islanninhevosmatkat, podcast, mainostuotanto, lehtijuttujen kirjoittaminen, start up -yrittäminen, konseptisuunnittelu. Onhan siinä ihmeteltävää mulle itsellenikin. Ihan jo pelkästään tänään on työpäivä ollut aika - noh - vaihteleva. Tämän postauksen kuvissa on ruuhkavuosia ympäri meidän kotia. Tällaiselta meillä tänään näytti. Ja tällaiselta se tänään tuntui.
Ensin riitelin Venäjän suurlähetystön työntekijän kanssa siitä, onko viisumianomukseni kuva tarpeeksi hyvä vai ei. Kuva oli heidän nettisivuillaan tarjoamansa informaation mukainen, mutta ei niiden ohjeiden mukainen, jota lähetystössä oli laitettu ilmoitustaululle. Riitelin kuitenkin hillitysti, koska haluanhan sen viisumin pienen työmatkan takia. Ei auttanut kuin lähteä passikuva-automaatille toiselle puolelle kaupunkia. Fök.
Aamupäivällä selvittelin, saako Islannissa sytyttää grillin luonnossa vai tarvitaanko siihen jotain viranomaislupaa. Sitten soitin hotelliin, ja yritin selvitellä hintoja - olen nimittäin saanut heiltä kaksi hinnastoa peräkkäisissä meileissä, toisessa on 80 % korkeammat hinnat. Sitten piti tehdä yhden lehden konseptisuunnitteluun muutoksia ja vetäistä yksi skype-palaveri. Ottaa valokuvia, lähettää meiliä kolmesta eri meiliosoitteesta ja neuvotella kirjanpitäjän kanssa siitä, minkälaisia myyntilaskuja minun kannattaisi tulevaisuudessa lähettää koska on tullut joku sääntöuudistus, josta en ollut kuullutkaan.
Vou. Sitten piti tilata kotiin viikon ruokakassit, auttaa remonttimiestä ikkunan nostamisessa paikalleen ja juosta urheiluhierontaan. Matkalla sinne luin ja vastasin muutamaan sähköpostiin (onneksi jämähdin liikennevalojen punaiseen aaltoon, niin ehdin). Kuopuksen kampaaja ja illalla tulee kavereita pitsalle ja tämä juttukin oli vielä kirjoittamatta.
Niihhh. Kuulostaa tosi tasapainoiselta, eikö?
No ei todella. Ei tällaisia työpäiviä saisi olla. Tämmöisessä sekametelikeitossa tulee ihan hulluksi, kun huomio karkaa sataan eri suuntaan. Kaikesta jää keskeneräinen ja tahmainen olo.
Ja tiedättekös; tämä päivä oli ihan oma vika. Olin antanut tämän mennä tällaiseksi. En johtanut itseäni kunnolla. En pistänyt tarkkoja rajoja, joista olisin pitänyt kiinni. Lepsuilin - ja tuloksena oli hitonmoinen kaaos pään sisällä.
Kun yksi asiakas vielä soitti iltapäivästä ja pyysi muutosta johonkin viime viikolla jo hyväksymäänsä asiaan, meinasin purskahtaa vitutuksesta itkuun. En siksi, että pyyntö olisi ollut jotenkin suuri tai vaikea tai edes työläs. Vaan ihan siksi, että se oli se viimeinen tikku joka alkoi painaa kekoa kasaan.
Ei olisi pitänyt vastata siihen puhelimeen. Olisi pitänyt pitää puhelin äänettömällä ja pitää kiinni puhelintunnista aivan kuten yritän pitää kiinni myös sähköpostihetkestä. Meilit hoidetaan yhtenä hetkenä päivästä ja sen jälkeen niihin ei enää kosketa. Välillä onnistun siinä, aina en.
Halusin antaa tämän realistisen kuvauksen tästä arkipäivästä siksi, että pyrin tekemään näkyväksi sen, että vaikka sitä ammatikseen kirjoittaa unelmaduunioppaita, kirjottaa säännöllisesti freetyöaiheisia näin minä teen -vinkkipostauksia, pitää luentoja aiheesta ja mentoroi ja on tehnyt tällaista moniprojektipakettia koko 20-vuotisen työelämänsä, SILTI hommat kosahtavat, jos ei muista säännöllisesti johtaa itseään ja omia arkipäiviään.
Luin etukäteen tänään ilmestyneen
Ruuhkavuosioppaan (Tuuma-kustannus 2019, kirjoittajat löytyvät tekstin lopusta). En siis lukenut sitä tänään, luoja paratkoon. Sepä vasta olisi ollut ironista.
Tuo kirja on käytännönläheinen opas siihen, kuinka "voi saada kaiken", siis ei KAIKEN-KAIKEN vaan kaiken sen, mikä on itselle tärkeää.
Kirja keskittyy kuten nimestä voi päätellä: ruuhkavuosiin. Eli siihen ajanjaksoon ihmisen elämässä, jolloin työuraa on jo jonkin verran takana, vastuuta on kertynyt ja työssäolovuosia on mittarissa vähintään muutamia, ja samaan aikaan henkilökohtaisessa elämässä tapahtuu paljon. Useimmilla se "paljon" on pienet lapset, mutta joillakin se on ikääntyvät vanhemmat, sairastelevat sukulaiset tai joku muu läheinen ihminen, joka kaipaa erityisen paljon tukea tai apua. Kun paljon sosiaalista elämää, omia lempiharrastuksia ja (toivottavasti) mielekkään työn yhdistää, tekemistä on aika tavalla ja useimmiten liikaa.
Ruuhkavuosiopas on tehty kompassiksi tähän viidakkoon.
Tämä ei ole työssäkäyvän vanhemman vanhemmuusopas, eikä meditaatio-opas eikä opas maailman parhaaseen työpaikkaan. Kirjassa keskitytään mielekkääseen arkeen - siis arkeen, joka sisältää kaiken sen, mikä on itselle tärkeää ja miten haluaa aikansa käyttää.
Ihastuin kirjassa kolmeen asiaan.
Ensinnäkin. Tämä kirja ei erottele työelämää, perhe-elämää, harrastuselämää, vapaa-aikaa jne. omiksi saarekkeikseen, joiden välillä seilataan. Tämä katsoo arkea kokonaisuutena. Ei ole työelämää ja sitten jotain "oikeaa" elämää, joka alkaa kun työpaikan ovi sulkeutuu perässä työpäivän jälkeen. Kaikki on kuitenkin sidoksissa kaikkeen, ja juuri siksi on järkevää katsoa kokonaisuutta.
Toisekseen. Kirjassa on aivan järjettömän hyviä tehtäviä. Siis oikeasti! Ei yhtäkään turhan paljon pilvissä liitelevää "kuuntele itseäsi" -harjoitusta, vaan konkreettisia ja lukijalta työtä vaativia tehtäviä, jotka vievät ajattelua ja sen jälkeen myös omaa toimintaa oikeaan suuntaan.
Kolmanneksi. Käytännönläheisyys ei tarkoita yksinkertaisuutta. Kirjan luettuani minäkin sain sieltä aivan mielettömän hyviä vinkkejä oman arjen johtamiseen - eli siihen, että välttäisin kuvaamanlaiseni työpäiväkaaoksen eskaloitumisen. Kirja itsessään ei tietenkään muuta omaa arkea soljuvammaksi ja lisää omaa hallinnantunnetta omasta elämästä: lukijalta vaaditaan paljon. Kirja näyttää polun suunnan, mutta lukijan täytyy kulkea se itse. Kirjan tehtäviä seuraamalla arjesta ihan totta voi tulla mukavampaa. Annanpa yhden esimerkin tähän loppuun.
Yksi kirjan esittelemistä harjoituksista on Isot kivet (Big rocks, kehittänyt Covey 2013). Haa, nyt tuon ensimmäisen kuvan outo kivivaasi sylissäni saa merkityksen.
Elikkäs. Edessä pöydällä on kolmenlaisia kiviä. Isoja kiviä, pieniä kiviä ja hiekkaa. Pöydällä on myös yksi kulho. Isot kivet ovat niitä kaikkein tärkeimpiä asioista, mistä ei halua luopua. Isot kivet voivat olla perhe, terveys, joku harrastus, raha, työpaikka, lemmikkikoira - tai jotain muutakin. Pienet kivet ovat asioita, joita on kiva olla, mutta jotka eivät ole ihan niin välttämättömiä. Hiekka on sitä, jota on olemassa elämässä, mutta jolla ei ole niin väliä. Kuuluvat siis mappiin asiat, jotka nyt vaan täytyy hoitaa ja sietää.
Sitten otetaan kulho, joka on siis oma elämä, ja sinne aletaan laittaa kiviä. Kuinka monta isoa kiveä mahtuu, entä pieniä? Lopuksi hiekkaakin, sehän menee sopivasti kulhossa olevien kivien väleihin. Mutta entä jos aloittaa kulhon täyttämisen nöyhtällä eli hiekalla? Se tulee äkkiä täyteen, eikä sinne mahdu pian yhtäkään kiveä.
Tämä tehtävä vääntää rautalangasta sen, että kaikenlaista voi saada - pitää vain ensin tietää mitä haluaa ja mikä on tärkeintä. Jos alkaa rohmuta ensimmäisenä vääriä asioita, energiaa niihin oikeasti itselle tärkeisiin juttuihin ei välttämättä enää jää.
Tämä tehtävä on kirjan alupuolella. Seuraavien lukujen tehtävissä mennään yksityiskohtaisemmalle tasolle: kuinka löytää ne omat isot kivet, mikä auttaa priorisoinnissa, kuinka löytää ne omat vahvuudet, mikä siinä voi auttaa ja niin edes päin.
Ruuhkavuosiopas onnistuu opettamaan uusia juttuja tällaiselle vanhallekin koiralle. Jos jakelisin tähtiä, tämä saisi viisi. En muuttaisi siinä mitään.
Nyt kivet ovat minulla. Jos haluan saada kirjasta sen hyödyn, jota saletisti tarvitsen, minun täytyy alkaa tehdä eläväksi niitä ajatuksia, joita kirja minuun juurrutti. Siinäpä mielenkiintoinen jatkopostauksen paikka.
Kiinnostuitko kirjasta?
Sitä saa Tuuma-kustannuksesta alle 30 euron hintaan (sis. postikulut). Arvon kaksi kirjaa täällä blogin puolella. Osallistut arvontaan kertomalla, mikä sinun omassa arjessasi on tällä hetkellä kaikista haastavinta, sellaista kitkaa ja jonka haluaisit ratkaista. Kaikki 12.4. mennessä vastanneet osallistuvat arvontaan. Ei tarvitse jättää omaa nimeä, ilmoitan voittajat kommenttikentässä 13.4.
Ruuhkavuosiopas-kirjan kirjoittajat (Tuuma-kustannus) Laura Hannola, Julia Isoniemi, Johanna Kalliomäki, Linda Rautanen, Laura Rönnholm ja Riina Salmivalli ovat kokeneita työn ja perheen yhteensovittamisen asiantuntijoita. He ovat työelämän asiantuntijayritys Fambition Consultingin perustajia.