Kokemuksia upeasta Yasuragi-kylpylästä Tukholmassa

Hyvä ystäväni asuu Pohjois-Ruotsissa. Helsingissä olimme lähes naapureita. Reykjavikissa samoin. Mutta vuosien mittaan elämä vei ainakin vähäksi aikaa meidät eri puolille Pohjoismaita. Meillä molemmilla on itselle tärkeä työ, pieniä lapsia, uusia paikkakuntia... Elämä on ollut molemmilla niin täynnä, että emme ole ehtineet viime vuosina tapaamaan kahdestaan juuri lainkaan.

Viimekertaisesta juttutuokiosta oli kulunut jo niin nolon pitkä aika, että päätimme ottaa kerralla vähän takaisin ja tavata jossain "puolivälissä" ja ihan kahdestaan. Ilman lapsia, ilman töitä, ilman mitään muuta. Ystäväni oli kuullut kollegaltaan Tukholman keskustan kupeessa sijaitsevasta Yasuragi-spasta, joka olisi kuulemma upea paikka muutaman päivän mittaiselle rentoutusretriitille. No sinnehän me suuntasimme, ystävätreffeille.



Kylpylä oli paras vaihtoehto jo ihan siksikin, että matkaan ei tulisi mitään niin sanottuja kaupunkiloman paineita. Ei tarvitsisi miettiä, missä syödään, mitä näyttelyitä käydään katsomassa, minne mennään kaupungilla ja mitä pitäisi kokea. Ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään tai edes päättää, että ei tehdä yhtään mitään.

Oltaisiin vain yhdessä ja samassa paikassa, josta ei olisi mikään tarve tai edes mahdollisuus poistua yhteisen viikonloppumme aikana. Oltaisiin kaksin ja nautittaisiin elämästä.





Kun tarkoituksena on viettää aikaa hyvässä seurassa, rentoutua,  nauttia ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, Yasuragi Spa on siihen aivan täydellinen paikka. Hittolainen sentään, mutta kyllä ruotsalaiset osaavat tämän kylpylähommankin ihan älyttömän hyvin. En ole yhdelläkään reissulla aikaisemmin tutustunut yhtä toimivaan ja hellivään kylpylähotelliin, josta puuttuu riehakas polttaritunnelma ja toisaalta myös sellainen snobi pönötys. Tämä on tasokas mutta ei pöyhkeä paikka, ei liian unelias mutta silti raukea.

Yasuragissa huomaa, että paikasta saa nauttia kaikilla aisteilla. Kaikki näyttää kauniilta ja rauhalliselta. Huoneiden ikkunoista on maisema luontoon ja merelle, ei millekään kämäiselle parkkipaikalle.





Korvat kiittävät, sillä ihmiset puhuvat melko hiljaisella äänellä. Ruoka on erinomaista eikä paikassa olla menty harhaan korvaamalla laatua määrällä. Tunnelma on rauhallinen, suorastaan harras. Kaikki tuntuu iholla hyvältä: lakanat, kylpytakit, allasosaston naulakot, juomavesipullojen tarpeeksi tiukka korkki. Joogamatot! Nekin olivat jotain tavallista paksumpaa ja hyväntuntuista. Missään ei tuoksunut liian voimakkalle. Muistan kukkien hajun, ja tuoreiden hedelmien.



Yasuragi on japanilaistyylinen paikka: sisustus on japanilaista, kylpylä on japanilaistyylinen, ravintolat ovat japanilaistyylisiä, samoin baarit. Huoneissa on matalat sängyt, ja sisustus muistuttaa elävästi muutaman vuoden takaisesta Tokion-matkasta. Mitään ei ole liikaa, mutta missään ei ole tylyn autiota. Kaikki on hyvin järjestetty ja tasapainossa.

Kylpylään saapuessa kaikki vieraaat saavat yukata-kylpytakit, uimapuvut ja läpykät. Tarkoitus on pukeutua näihin heti ja vaeltaa samassa asustuksessa koko kylpylähotellissa vietetty aika. Omia uikkareita ei tarvita, vaan kaikki saavat omat. Yukatan ja uimapuvun saa itselleen omaksi.

Yukataan kääriytyneenä ruokaillaan, käydään joogatunneilla, tai chi -harjoituksissa, maljameditaatiossa, mennään kylpylätiloihin, syödään illallista ja nautitaan aamiaista. Yukata päällä istahdetaan myös baarissa tuolille tai lattiatyynylle. Jos tekee mieli tilata joku hycä cocktail tai vaikka tutustua sakebaarin valikoimaan, sekin tehdään aamutakissa. Vieraiden yhtenäinen pukukoodi lisää rauhallisuuden tunnetta. Ei tarvitse miettiä edes pukeutumista.



Kylpyläalue on auki aamuvarhaisesta iltayhteentoista. Allasosasto on yksinkertaisesti vain hieno. Sieltä löytyy Islanninkin mittapuulla kuumia kuumavesialtaita (ne ovat ulkona) ja sisäaltaissakin on valinnanvaraa.

Suolasaunan lisäksi on höyrysauna ja perinteisiä suomalaistyylisiä löylysaunoja. Allasosastolla ollaan uikkareissa, mutta suihkutiloissa kylvetään alasti japanilaisittain pienillä jakkaroilla vettä puuvadilla kaataen ja vartaloa pienellä pyyhkeellä pesten. Enpä ole muuten koskaan aikaisemmin kokenut yhtä rentouttavaa peseytymishetkeä. Pikkuruisella jakkaralla kyykistely, kuuman veden valuminen vartaloa pitkin ja valkoisen pesupyyhkeen pienet pyörivät liikkeet iholla tekivät hetkestä meditatiivisen.



Allasosasto on periaatteessa täysin hiljainen paikka, siellä ei saisi puhua. Yhdessä rupattelevat työporukat pitivät kuitenkin hieman liikaa ääntä etenkin perjantai-iltana, mutta ei se mitään korvissa humisevaa meteliä ollut saati ördäämistä.

Lounaalla ja yhdellä illallisella kokeilimme Yasuragin a la carte -ravintolaa. Ruoka oli erinomaista. En enää tarkkaan muista, mitä söin, mutta loistavaa se oli. Yhtenä iltana istahdimme suuren pöydän ääreen, jonka keskellä kokki paistoi vieraille ruokaa kuumalla paistolevyllä annos toisensa perään. Ruoan valmistaminen silmien edessä, kokin show-elkeet ja erinomainen ruoka kruunasivat kylpyläelämyksen.

Aamiaisnoutopöytä oli runsas. Tarjolla oli sekä japanilaista että pohjoiseurooppalaista aamiaista: misokeittoa, japanilaista munakasta, pekonia, hiivaleipää, riisiä, hedelmiä, juustoja...

Joka päivä kylpylähotellin joogasalissa järjestetään monenlaisia ohjattuja tunteja: maljameditaatiota, joogaa, vanhasta tai chi -harrastuksesta tuttuja aaltomaisia liikkeitä... Tunnit on muuten ohjattu lähes poikkeuksetta ruotsiksi, mutta pärjäsin ymmärtämällä islantia ja ottamalla mallia ohjaajasta.



Vietimme kylpylässä kaksi vuorokautta. Sinä aikana ehti ilman kiirettä liottautua tuntikausia kylpylän puolella, kokeilla kaikkia ravintoloita, testata kiinnostavat joogatunnit ja silti aikaa jäi myös ihan vaan juttelulle ja haahuilulle. Auringoin paistaessa kauniisti vaihdoimme hetkeksi tavalliset vaattet päällemme ja takit niskaan ja teimme pienen kävelylenkin kylpylän ympäristössä. Tuuhea metsä, läheinen merenranta ja upeat puiset omakotitalot ja mökit sinetöivät kylpylän päällä leijuvan rauhallisen rentoutuspilven. Kaunista ihan kaikki.



Olisimme ihan hyvin voineet jäädä vielä ainakin yhdeksi yöksi.

Kylpylään voi tehdä myös päivävierailuja, mutta paikasta saa enemmän irti viettämällä siellä vähintään pari yötä, osallistumalla meditaatiotunneille ja nauttimalla hyvästä japanilaisesta ruoasta.



Sielu ja keho rentoutettuina ja mieli monituntisista hyvistä keskusteluita virkeänä palasimme sunnuntaina päivällä taksilla Tukholmaan ja kävimme korvapuusteilla ennen kuin lähdimme koteihimme. Päätimme monta kertaa sen viikonlopun aikana, että aiomme todellakin tulla tänne vielä uudestaan.

Tämä ei ole halpa paikka, mutta ei myöskään överikallis. Varasin kylpylän muutamaa viikkoa ennen vierailuamme ja sain 2 hh ateriapakeitteineen (aamiainen, lounas ja illallinen) viikonlopuksi kahdelle aikuiselle hintaan 800 euroa. Vain juomista piti maksaa ylimääräistä, kaikki muu kuului hintaan.



Iso sydän tälle paikalle. On jo pikkuriikkisen ikävä takaisin. Ja ystävää paljon.

Tunnisteet: , ,