Ahkeraa syntymäpäivää minulle

Tättärää, minulla on tänään syntymäpäivät! Täytän 39. Melkein nelkyt. Melko melkoista. Ihanaa!  Vielä yhdet juhlat tähän pikkujoulujen, vuosijuhlien, itsenäisyyspäivän, joulun, välipäivien, uudenvuodenbileiden ja loppiaisen hännille. 

Meillä on nuoremman pikkusiskoni kanssa vuodenvaihteen perinne, että hän katsoo Taroteistaan fiiliksiä menneestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta (Instagramini storien kohokohdista löytyy tämän vuoden leikkimielinen ennustus). Tästä intoutuneena kävin vähän netin syövereissä tutustumassa myös luonnehoroskooppiini. Olen syntynyt vuoden pimeimpään, kylmimpään ja lumisimpaan aikaan. Eli silloin kun minä synnyin, kaikki oli jäässä. Astro.fi:n luonnehoroskooppikin oli aika jäätävää kamaa.


Kauriit ovat ihmisiä, jotka osaavat arvostaa pieniä asioita elämässään. He ovat valmiita tekemään pyyteettömästi töitä saavuttaakseen oman päämääränsä. Kauris haluaa tehdä kaiken mahdollisimman hyvin ja perusteellisesti, sillä hänellä ei ole varaa hukata energiaa erehdyksiin puhumattakaan laiskottelusta, joka on myrkkyä tälle merkille.

Parisuhteessaan Kauris on hyvin velvollisuudentuntoinen ja valmis tekemään paljon töitä perheensä hyväksi. Valitettavan usein tämä piirre ennemminkin rikkoo perheitä kuin pitää niitä kasassa, sillä huonosti kotona viihtyvä työnarkomaani ei useimmiten lainkaan vastaa muun perheen todellisia tarpeita isästä tai äidistä.

Seksuaalisesti Kauris on kaikista merkeistä herkin ja aistillisin sikäli kun hän löytää aikaa tälle omassa tarvehierarkiassaan melkein viimeisenä olevalle asialle.

Kauris on muita merkkejä alttiimpi tekemään enemmän kuin mihin voimat riittävät ja siksi myös herkempi sairastumaan jopa kroonisiin sairauksiin. Kauriiden tulisi oppia elämään vuodenaikansa mukaisesti ja säästämään omaa energiaansa myös huomisen varalle.

Kirjaimellinen loppupäätelmä: Olen maaninen ja masentuvainen eunukki, joka laiminlyö perhettään.

Se oikea loppupäätelmä (koska kaikesta materiaalista pitää aina valikoida se oleellisin, eihän kauris ehdi mitenkään lukea kaikkea, koska sillä on aina vähän kiire): Olen perusteellinen, aistillinen, velvollisuudentuntoinen ja päämärätietoinen. Vähän kuten kauris-kollegani Jeesus:
Kuva: @zodiacmjl


Riemukasta päivää!

Tunnisteet: