Olemme siis muuttamassa vuodeksi maalle täällä Islannissa. Tuleva osoite löytyy Länsivuonoilta, noin kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Reyk...

Kuinka lapset sopeutuvat muuttoon?

22.5.19 Satu Kommentteja: 17

Olemme siis muuttamassa vuodeksi maalle täällä Islannissa. Tuleva osoite löytyy Länsivuonoilta, noin kahdeksan tunnin ajomatkan päässä Reykjavikin ytimestä, missä olemme pitäneet kotia yli kymmenen vuotta. Tuleva vuosi tuntuu suunnitelmissa ihanalta! Mutta kuten kaikessa, myös tästä asiasta onnistun kyllä kaivamaan esiin ne huolenaiheet ja kohdat, jotka voivat mennä pieleen. Eniten minua mietityttää se, kuinka lapset sopeutuvat uuteen kouluun, päiväkotiin, kaveripiireihin ja harrastuksiin.



Koska kyllähän tämä nyt on aikamoinen elämänmuutos. Tai no, itse asiassa seikkailu on parempi sana, koska emmehän me vielä tiedä, jäämmekö pidemmäksi aikaa vai riittäkö vuosi vai tuntuuko se jopa liian pitkältä. Ei voi vielä tietää. Mitään.

Minulle itsellenihän tämä muutto on todella iisipiisi pala piirakkaa. Otan läppärin, lisänäytön, lisänäppiksen ja langattoman hiiren mukaan. Siinä on työpaikka. Työkaverit pysyvät pääosin netissä kuten tähänkin asti. Toimistotila kylästä on jo löytynyt, samoin crossfit-sali (10 minuutin kävely kotiovelta, hirmuisen luksusta) ja kahvila ja muutama kaveri. Puolisollekaan tämä ei tule olemaan mikään vaikea, sopeutumista vaativa hanke: hän tekee jonkun verran etätöitä Reykjavikiin ja pitää paljon enemmän vapaa-aikaa. Hiihtää, vaeltaa, kiipeilee ja maastopyöräilee, yksin ja yhdessä lasten kanssa. Hän yrittää karsia tekemistä ja nauttia enemmän vapaa-ajasta. Minä saan sillä välin tienata kuulemma ihan rauhassa rahaa eli keskittyä töidentekoon. Sehän sopii!

Mutta sitten ne lapset. Niihhh. Niiden pitää käydä samalla tavalla koulua ja päiväkotia kuin Reykjavikissakin. Sosiaalinen piiri menee siis täysin uusiksi. Heille tulee uudessa kotikylässä harrastuksia, mutta ne ovat uusia. Hyvät ystävät ja kaverit jäävät tänne Reykjavikiin. Löytyykö sieltä uudesta paikasta uusia kavereita? Millaisia kavereita? Unohtuvatko ne ystävät, joihin he ovat tutustuneet täällä Reykjavikin 101-postinumeroalueella? Lasten sosiaalinen elämä ja kotoutuminen osaksi ryhmää niin koulussa kuin päiväkodissa on käynyt tähän asti todella helposti.

Ei ole ollut sen isompia kahnauksia, ei kiusaamista tai yksinäisyyttä tai mitään. Vähintään kerran päivässä joku koputtaa oveen ja pyytää ulos leikkimään tai tulee kylään, vähintään kerran päivässä esikoinen sujahtaa ulos pyytämään kavereita ulos.

Mitä jos se kaikki, mikä nyt on todella hyvin, muuttuukin muuton myötä huonommaksi? Tätä minä päässäni pyörittelen  ja näen sen riskitekijänä  (mutta ainoana) kun Länsivuonoille suuntaamme. Niin, siis näin minä tämän koen.



Puoliso on myöntänyt, ettei jaa huoltani alkuunkaan. Hänen mielestään kaikki menee tietysti ihan hyvin. "Ne saavat siellä uusia kavereita jo ennen puoltapäivää." Minä taas olen enemmän sitä mieltä, että vaikka meillä ei ole ollut mitään hankalia leikkikavereihin ja ystäviin liittyviä ongelmia lasten kanssa, se ei tarkoita ettäkö niitä haasteita ei voisi tulla eteen muualla, tulevaisuudessa.

Muutto on aina riski etenkin sosiaalisessa mielessä. Ehkä uudessa koulussa ei olla yhtä ehdottomia kiusaamisen vastaisessa työssä. Ehkä päiväkodissa on erilainen kulttuuri kuin täällä, mihin me olemme Reykjavikissa tottuneet. Ehkä kaikki meneekin ihan päin pakaroita ja lapset alkavat surra vanhoja kavereita ja dissata meitä, kun olemme heidät sinne vuorten väliin raahanneet.

Suomalainen positiivari täällä haaveilee realistisesti. Ehhh.

Olen jutellut tästä aiheesta lastenkin kanssa. Olen yrittäny pitää puheet minimissä, etteivät lapset suotta ennakkohuolestuisi ja jännittäisi uusien kavereiden löytämistä. Varovaisesti olen kuitenkin kysellyt, että miltä tuntuu se ajatus, että me asutaankin vähän aikaa muualla. Pampulalla kaikki näyttää olevan lähtökohtaisesti jees. Hän ei toisaalta vielä ihan ymmäräkään.

Esikoinen ymmärtää jo, mitä muuttaminen ja välimatka tarkoittaa, mutta hän ei silti vaikuta tekevän asiasta samanlaista potentiaalista ongelmaa kuin minä itse.

Hänen mielestään on tosi kivaa saada uusia kavereita ja pyytää heitä uuteen kotiin kylään. Hän myös ehdotti, että vanhat ystävät voisivat joskus tulla viikonlopuksi yökyläilemään. "Voidaan hakea ne sitten lentoasemalta". Niin. Reykjavikista tosiaan onneksi pääsee Isafjörduriin potkurikoneella pari kertaa päivässä, ja matka-aika on noin tunnin mittainen.

Näille vanhoilla ystäville on sitten kuulemma tosi kivaa näyttää uutta kotia ja esitellä uudet kaverit. Ja uusille kavereille on kivaa näyttää, millaisia kavereita Reykjavikissa on.

Ihanan positiivista ja yksinkertaista.



Kuinka lapset sopeutuvat muuttoon? Kolme neljästä on sitä mieltä että jees-jees-kaikki-menee-hyvin. Yksi neljäsosa välillä pohtii, onko tässä mitään järkeä. Että onko mitään järkeä riskeerata "kaikki" se kiva mikä on onnistuneesti rakennettu tänne Reykjavikiin sen takia, että voidaan seikkailla vuosi jossain jännänkuuloisessa paikassa.

Olisipa taito oppia sellaiseen positiiviseen heittäytymiseen. Voisi olla aika jännää kokeilla, miltä tuntuisi löysin rantein tsilailu ja se, kun viskaa varovaisuuden hetkeksi kompostiin muhimaan omissa mehuissaan.



Olisipa muuten mahtavaa kuulla kokemuksia muilta vastaavissa tilanteissa olleilta. Miten muutto sujui lasten sosiaalisen elämän kannalta? Oliko se helppoa vai vaikeaa, löysivätkö he nopeasti uusia kavereita ja unohtuivatko ne vanhan kaveripiirin ystävät? Vertaistuki best! Jos ette halua laittaa julkisesti kommentteja näkyviin tänne blogiin, niin saa laittaa vaikka yksäriä Instan puolella.

17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallinen yhteistyö: VR Minun ja islantilaispuolison yhteinen tarina alkoi reilusti yli vuosikymmenen sitten. Pietarilla on ollut siinä...

Pietarissa saa itkeä - rakkausloma suurien tunteiden kaupungissa

20.5.19 Satu Kommentteja: 6

Kaupallinen yhteistyö: VR

Minun ja islantilaispuolison yhteinen tarina alkoi reilusti yli vuosikymmenen sitten. Pietarilla on ollut siinä saagassa melko tärkeä osa. Tapasimme Reykjavikissa baarissa ja tykkäsimme toistemme seurasta. Jatkoimme yhteydenpitoa.

Olimme deittailleet jo jonkin aikaa ja tapasimme milloin missäkin. Joskus Islannissa, välillä Suomessa ja joskus puolivälissä eli teimme tärskyt Köpikseen tai Lontooseen. Yhden matkan teimme myös Pietariin ja se oli erityisen merkittävä matka. Sillä reissulla sovimme, että mitä jos oltaisiin loppuelämä yhdessä. Päätös sinetöitiin  muutamalla venäläisellä skumppapullolla.


Yli kymmenen vuotta myöhemmin päätimme uudistaa sen hienon reissun. Palasimme takaisin samaan maisemaan - jälleen junalla - ja kävimme kokeilemassa, miltä Pietari tuntuu. Miltä se jännän tunteen jättänyt kaupunki tuntuu tuhansia yhteisiä arkipäiviä, kaksi lasta, pari asuntolainaa, lukuisia auton talvirenkaiden vaihtoja, monia iloja ja onnistumisia ja paria onnettomuutta myöhemmin. Noh, kaikki tuntui hitto soikoon ihan yhtä upealta ja ihmeelliseltä kuin silloin, kun olimme naamoiltamme vähän sileämpiä. Pietari tuntui tänä keväänä taas aivan mielettömän upealta ja ihmeelliseltä, että ihan piti pienet itkut siinä reissun aikana tirauttaa.

Pietariin junalla Helsingistä 


Sitä on melkein vaikea käsittää, kuinka lähellä Pietari on Helsinkiä. Sinne pääsee Helsingin rautatieasemalta suunilleen samassa matka-ajassa kuin Jyväskylään. Allegro kiitää kahden kaupungin välillä reilun 200 kilometrin tuntivauhdilla ja on perillä kolmessa ja puolessa tunnissa. Se oli minulle etten sanoisi jo melkein liian nopeasti. Olisin voinut istua mukavassa penkissä vielä ainakin tunnin, lukea kirjaa ja siemailla hieman lisää viiniä.



Junalla matkustamisen mukavuutta ei kyllä mikään bisnesluokka millään lentoyhtiöllä. Koska juna on ainoa, joka vie keskustasta keskustaan tasaisesti ja ilman odotteluaikoja. Reilussa kolmessa tunnissa on heti perillä ja keskellä Pietarin sykettä, Neva-joen rantakatuja ja venäläistä puheensolinaa.

Rajamuodollisuudet menevät kivuttomasti, koska passit ja viisumit tarkastetaan junassa. Sen sijaan että jonottaisin jossain passi kourassa viranomaisen puheille, virnomainen tulee minun puheilleni ja voin siinä samalla nauttia vaikka pikkupullon Proseccoa ja syödä keksejä.





Olen aikaisemminkin reissannut Pietariin junalla, mutta en ykkösluokassa. Nyt halusimme kokeilla sitä. Ykkösluokan liput maksoivat muutaman kympin enemmän per lippu per suunta kuin tavalliset junaliput. Jalkatilaa oli paljon, nahkaiset penkit olivat todella mukavia istua ja hintaan kuului kahvia, teetä, vettä, päivän sanomalehdet sekä ruokalistalta valittu ateria. Ripaus luksusta teki matkanaloituksesta entistä mukavamman ja sopi ihan täydellisesti tällaisen rakkauslomamatkan hemmotteluteemaan.

Pietariin junaliput ja viisumi


Junaliput kannattaa ostaa ajoissa, sillä peukalosääntö on, että mitä aikaisemmin tilaa, sitä halvemmalla saa. Täältä voi katsoa VR:n lippuhintoja Allegro-junalla Pietariin. 

Vaikka junalippujen ostamisen jättäisikin viime tinkaan, pitää reissuun valmistautua vähintään muutama päivä etukäteen, koska matkalle tarvitaan viisumi. Junalla Pietariin menijät saavat Lähialuematkoilta 10 %:n alennuksen viisumista.



Koska itse varasin reissun Islannissa ollessa, minun piti hakea viisumia Islannissa. Se ei ollutkaan ihan helppo juttu, koska viisumihakemukseen tarvitaan puolto (Venäjän viranomaistahon konsulaatille tekemä toimeksianto), ja koska en löytänyt Islannista sellaista matkatoimistoa, joka tämän puollon olisi voinut minulle tehdä, pyörittelin vähän aikaa peukaloita että mitäs ihmettä tässä tekisi. Sitten eräs usein Venäjälle matkustava islantilaiskaverini vinkkasi nettipalvelusta, jossa tällaisen puolloin voi tilata. Puoli tuntia ja muutaman kymmenen euroa myöhemmin olin tilannut puollon ja se kilahti sähköpostiini. Sen, matkavakuutustodistuksen ja viisumihakemuksen ja passivalokuvan kanssa marssin paikalliseen suurlähetystöön hakemaan viisumia.



Mutta palaanpa vielä hieman siihen Pietarissa itkemiseen.

Yritimme Pietariin saapumispäivänä tsekata saman tien sisään hotelliimme, mutta rappukäytävään vievä ovi oli lukossa. Ovipuhelimen kautta yritin kertoa, että haluaisimme tulla sisään hotelliin, että meillä on varaus joka on jo maksettukin. Mutta Neva-joen varressa leveän kadun kulmassa sijaitseva pikkupikkuhotellipa ei avannut meille oviaan. Meillä oli rakkausloma alkamassa, kevyt weekendbagi olalla ja mieli odottavana. Sitten alkoi sataa vettä, hiukset kastuivat, tuli kamala pissahätä eikä respa suostunut avaamaa meille ovea. No english, no english!! Yritin etsiä googlen kääntäjästä venäjänkielistä käännöstä sille että OLEMME KADULLA VOITTEKO AVATA TÄMÄN RASKAAN METALLIOVEN JA OLEN JO MAKSANUT HOTELLIHUONEEN.

Sitten puhelimesta loppui akku ja minua alkoi itkettää. Ihanko pieleen tämä nyt menisikin. Mistä voisi saada taksin, pyydetään se ajamaan lähimpään luksushotelliin ja sitten tungen kyllä kaikki visakortit respan tiskille enkä suostu väistymään ennen kuin saan hotellin suurimman huoneen ja jalkakylvyn ja kokovartalohieronnan ja kilon kultapölyä hiuksiini.

Vartin odottelun ja hotellinoven hakkaamisen jälkeen lyhyt ja iloinen rouva tuli vihdoin avaamaan meille oven ja hihitteli hyväntahtoisesti koko episodille ja elekielellä näytti että emmekö ihan oikeasti siis mitenkään saaneet tätä ovea auki, kun tässä on nämä ohjeetkin (venäjänkieliset, eikä meistä kumpikaan valitettavasti ymmärtänyt niistä mitään).



Kertasin tätä tapahtumaketjua myöhemmin Instagrammissa kaverini kanssa ja hän sanoi sen jälkeen niin osuvasti. Pietari on juuri tuollainen kaupunki, semmoinen kaupunki jossa saa myös itkeä. Suurien tunteiden kaupunki. Ja sitä se totisesti oli tälläkin kertaa.

Emme olleet tälle reissulle suunnitelleet mitään sen ihmeellisempää ohjelmaa tai nähtävyysten kiertelyä. Kävimme viime kerralla käyneet katsomassa Joutsenlammen. Olemme käyneet katsomassa Pietarin baletin esityksiä myös Reykjavikissa, jossa tanssiryhmä on käynyt kiertueella viime vuosien aikana useammankin kerran. Tällä kertaa halusimme käyttää pari päivää vain itsemme hemmotteluun ja  kahden keskiseen hengailuun.

Alkusäädön jälkeen ei enää itkettänyt. Loppu oli pelkkää riemua.



Pian seuraa toinen Pietari-postaus, jossa avaan hartaudella suunnittelemani ohjelman. (Siis sen osuuden, jonka voi esittää myös julkisesti, haha.)

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Postaus sisältää affiliate-linkkejä. Aika luonnonkosmetiikkapostauksen! Kiitos valtavan paljon kaikista kysymyksistä, joita sain Insta...

Tehokasta luonnonkosmetiikkaa kuivalle iholle - kevään suosikkituotteeni

17.5.19 Satu Kommentteja: 0

Postaus sisältää affiliate-linkkejä.


Aika luonnonkosmetiikkapostauksen! Kiitos valtavan paljon kaikista kysymyksistä, joita sain Instan kautta koskien käyttämääni ihon- ja hiustenhoidon kosmetiikkaa. Lupaan vastata kaikkiin kysymyksiin seuraavassa ihonhoitopostauksessa. Tässä jutussa omat tämän kevään suosikki-ihonhoitotuotteeni ja alekoodi Biodellyyn.

Tässä muuten suosituksi jutuksi noussut pohdintani viime talvelta: Mitkä (luonnon)kosmetiikkatuotteet ovat minulle turhakkeita ja mitkä tärkeitä?  Suosittelen tuota juttua tietopakettina etenkin heille, joilla on kuiva iho ja ikääntymisen merkit puskevat esiin ja kosmetiikkavalinnat mietityttävät.

Kaikki alkaa putsauksesta. Talven käännyttyä kevääksi ja kohta kesäksi, tuulet ovat laantuneet ja lämpötila pikkuisen noussut eli nämä pohjoisen sääolosuhteet eivät koettele kuivaa ihoani enää niin paljoa kuin talvella. Vaihdoin voidemaisen putsarin keväällä takaisin puhdistusmaitoon. Puhdistusvaahtoja en voi käyttää lainkaan, koska kuiva ihoni ei oikein kestä niitä. Tykkään todella paljon tässä kuvassa näkyvästä islantilaisesta luonnonkosmetiikkamerkin Soleyn Hrein-puhdistusmaidosta. Hrein tarkoittaa - yllätyksellistä - puhdasta. Tällä lähtee tehokkaasti myös silmämeikki.

Testasin huvin vuoksi vähän edullisempaa vaihtoehtoa. Laveran puhdistusmaito on todella miedontuoksuinen ja hellävarainen ja hintaa on vain reilu 10 euroa. Mielestäni se toimii ihan yhtä hyvin kuin tuo islantilaissuosikkini ja on rutkasti edullisempaa. Vahva suositus siis tälle.



Puhdistuksen jälkeen laitan kasvoille kahta tärkeintä asiaa: kosteuttavan kasvoveden ja kosteuttavan seerumin.

Mä olen todella epäviitseliäs mitä tulee ihonhoitoon ja meikkaukseen. Yritän päästä sieltä missä aikaa kuluu vähiten. En saa suuria kiksejä erilaisten puteleiden hiplaamisesta ja järjestelemisestä. Ihonhoidosta on kuitenkin vuosien myötä tullut asia, joka pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä joka aamu ja joka ilta. Muutoin ihoni kuivuu ja kutisee ja kun se kuivuu, epäpuhtaudet jämähtävät ja tulee pieniä mutta ärsyttävän kipeitä näppylöitä. Iho alkaa näyttää veltolta ja väsyneeltä.

Vaikka kiinnostus ihonhoitotuotteisiin hipoisi lattiaa, voin omalla kokemuksella sanoa, että näistä kahdesta tuotteesta ei kannata tinkiä. Kunnon kosteuttava kasvovesi ja sen jälkeen kosteuttava seerumi ovat iholle sama asia kuin vesi kuivalle kukkaselle.



Olettekohan te kuulleet sellaisesta luonnonkosmetiikkamerkistä kuin Patyka? Minä olen aikaisemmin vähän vierastanut merkin tuotteita. Olen kyllä pistänyt merkille, että niitä todella monet kehuvat, mutta hinta on epäilyttänyt minua. En ole ollut ihan varma, ovatko Patykan tuotteet todella tehokkuudessaan hintansa arvoisia vai onko kyse "bränditempusta" eli sellaisesta hinnanasetannasta, jolla tehdään tuotteesta premium.

Ajattelin, että jos nyt testaan yhtä brändin tuotetta, sen on paras olla todella tärkeä tuote ja kehuttu. Koska luottoseerumi minulla jo on (se alle kahdenkymmenen euron LUÉ, jota olen usein hehkuttanut enkä paremaa ole vieläkään löytänyt), otin Patykalta testiin kasvoveden.

Patyka Essential Lifting Lotion on muutaman viikon käyttökokemuksella ihan hämmästyttävää priimaa. Kasvovesi, joka tuntuu kasvomaidolta. Se on oikeastaan vähän enemmän kuin kasvovesi. Tuotetta markkinoidaan hoitonesteenä ja ainesosiensa ansiosta se sopii väsyneelle ja ikääntyvälle iholle todella hyvin. That's me!

Muutama teistä on kysellyt Instan puolella, miten hoidan ihoani kun se on kuulemma viime aikoina videoilla näyttänyt poikkeuksellisen hyvältä. Uuh, kiitosta vaan näistä kehuista! Se voi olla auringon ja filtterin yhteisvaikutusta, mutta kukapa tietää: ehkä osansa on tällä kasvovedellä, jota aloin käyttää keväällä.

Patykan kasvovesi sisältää sitä tärkeää ja oikeasti toimivaa kosteuttavaa ainesosaa hyaluronihappoa, ja sen lisäksi myös mm. kauraa ja ihoa kirkastavaa ja punoitusta laskevaa ruusuvettä. Tuoksu on hyvin mieto, mielestäni lähes olematon, eli tämä sopii myös tuoksuherkille.

Patykan luksuskasvovedellä on hintaa nelisenkymppiä. Se on aika todella paljon kasvovedestä, mutta koska LUÉ-ihoseerumini on verraten edullinen (ja täysin tuoksuton sekin), kasvoveteen satsaaminen tuntui melko järkevältä. Hyvän suihkupullon ansiosta Patykan kasvovesi on taloudellinen levittää. Tuntuu riittoisalta.

Jos mystisen LUÉ-seerumin tarkempi kuvaus kiinnostaa, lue esimerkiksi tämä vanha juttuni kosteuttavasta ihoseerumista. Lyhyesti ja ytimekkäästi: parempaa luonnonkosmetiikan kasvoseerumia en ole löytänyt. Biodellyn verkkokaupasta yksittäispakattu seerumi on juuri loppunut (lisää on tulossa!), mutta seerumia saa LUÉn yhteispakkauksessa alle 40 euron hintaan. Pakkauksessa on tämän seerumin lisäksi ihoa tehokkaasti puhdistava "taikinanaamio" (hyvä käyttää esim. parin viikon välein) ja finneille suunniteltu hoitoneste, josta bloggaajaystävälläni Asikaisella on tosi hyviä kokemuksia. Hänen mainio näppylänestojuttu löytyy täältä.



Kun kasvoille on levitetty kasvovesi ja seerumi, täytyy kosteus vielä lukita ihoon joko öljyllä tai voiteella tai niiden sekoituksella, jotta se kasvovesi ja seerumi todella jäävät kosteuttamaan ihoa. Käytän iltaisin Lovely Dayn tehokasta kasvoöljysekoitusta. Se sisältää montaa sorttia kylmäpuristettyja öljyjä. Tuoksu on raikas, kaukana heinäisestä. Useampia öljyjä sisältävät kasvoöljyt ovat usein hintavia (tämäkin on noin 40 euroa), mutta nämä ovat todella riittoisia. Öljyä ei tarvitse levittää iholle kuin aivan todella ohut kerros. Yleensä minulla kuluu yksi kasvoöljypullo kahta kasvoseerumipulloa kohti.

Päivisin en laita kasvoöljyä, jos meikkaan. Laitan sen sijaan kasvovoiteen. Nyt olen testaillut tällaista korealaista Whamisan kasvovoidetta. Tätä merkkiä on viimeisen parin vuoden aika hehkutettu monessa kanavassa, kun korealaisesta ihonhoitorituaalista on tullut suosittua täälläkin päin maapalloa. Itse en siitä rituaalista sen enempää tiedä, mutta mielenkiintoni heräsi tähän kasvovoiteeseen, koska tuo pakkaus näytti niin kamalan kauniilta. Testeriä kokeiltuani hämmästyin voiteen ihotuntumaa.

Whamisa Nourishing Cream on todella paksua, aivan kuin pullosta pursottaisi pehmeää voita. Mutta kun voiteen levittää kasvoille, se leviää sileästi kuin kuohkea marenkivaahto ja imeytyy heti. Tätä olen nyt käyttänyt huhtikuusta asti, enkä ole ajatellut vaihtaa. Täysin vedetön voide sisältää mm. mango-, kaakao- avokado- ja karitevoita, jotka jeesaavat pitämään ihon kimmoisana. Aloe ja kasviuutteet kosteuttavat ihoa pitkäkestoisesti. Minulla on kuiva iho, joten käytän tätä huoletta päivävoiteena. Jos oma iho ei ole kovin kuiva, tämä riittää mainiosti myös yövoiteeksi.


Kerran viikossa laitan kasvoille Lovely Dayn pinkin kasvonaamion, mutta teen sellaisen tempun että en pese sitä ollenkaan pois. Levitän kasvonaamion kasvoveden ja ihoseerumin päälle ja painun nukkumaan. Seuraavana aamuna iho on ihan pehmeä. Käytän tätä kikkaa aina silloin, kun tiedän että aamulla pitää olla jossain freesin näköisenä.

Ja sitten vielä se viimeinen: aurinkoekstra! Islannissa on saakutin kylmää koko vuoden eikä kesälläkään lämpötila juuri nouse yli 15 asteen. Täällä ei sillä tavalla "oteta aurinkoa" tai hengailla biksuissa rannalla, mutta auringonpaiste on silti todella voimakas. Ulkona vaeltaessa, jouksulenkillä tai kesäisin hevosten kanssa puljatessa laitan aina aurinkovoidetta, koska muuten naama, korvanlehdet ja käsivarret kärtsäävät saman tien.



Algamaris on yllättävän kiva luonnonkosmetiikan aurinkosuoja. Kätevä suihkupullo levittää suojan nopeasti ja helposti. Tästä ei jää valkoinen  kalvo iholle, vaan suoja levittyy nätisti. Tätä on saatavilla suojakertoimilla 30 ja 50. Mineraalifiltterit, ei parabeenejä. Tuoksu on mieto ja sopii myös lapsille. Pampulalla on tällainen pullo päiväkodissa mukana. Täällä meillä päin on tapana, että vanhemmat tuovat lapsilleen hänen oman aurinkosuojan, josta päiväkodin henkilökunta levittää lapsen iholle ennen ulosmenoa.



Ja hello hey! Nyt kaikista Biodellyn tuotteista siis näistä jutuissa mainituista ja kaikista muistakin tuotteista 15 %:n alennus alekoodilla KESÄ19. Ale on voimssa 30.6. asti. Ainoa poikkeus ovat Less is Moren tuotteet, niistä ei tule alennusta.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tsäppädää! Uusi Unelmaduunarit-jakso on täällä - ja aihe on ihan hemmetin kiinnostava. Möyhimme trendiaihetta eli  rahaa . Tällä kertaa näk...

Kuinka paljon kirjailija tienaa, Juha Itkonen?

15.5.19 Satu Kommentteja: 2

Tsäppädää! Uusi Unelmaduunarit-jakso on täällä - ja aihe on ihan hemmetin kiinnostava. Möyhimme trendiaihetta eli rahaa. Tällä kertaa näkökulmana on kirjailijan työ. Kuinka ihmeessä kirjailija voi Suomessa elättää itsensä, kun kirjailijan kirjoistaan saama myyntitulo on Suomessa keskimäärin hikiset 2 000 euroa vuodessa. Siis VUODESSA. Se tekee huimat satakuusikymppiä per kuukausi. Veijj.

Kirjailjoilla ei ole varaa värikuviin.

Saimme podcastiin vieraaksi yhden Suomen tunnetuimmista kirjailijoista, kynäilijän jota itsekin avoimesti fanitan. Juha Itkonen kertoo avoimesti tienesteistään ja siitä, kuinka kirjailijantyöllä yleensä Suomessa eletään.

Jos olet koskaan haaveillut kirjailijan työstä tai muusta luovasta kulttuurialan työstä, kannattaa ehdottomasti kuunnella tämä jakso. Se sisältää nimittäin myös vinkkejä kulttuuriapurahojen hakuun.

Voit kuunnella Unelmaduunareita Spotifyssä, iTunesissa eli oman älypuhelimen sovelluksessa ja Soundcloudissa. Löydät uusimmat jaksot näistä vempaimista nimellä Unelmaduunarit - kausi 3.

Tai klikkaamalla tästä:

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

On ollut jännä huomata, että matkailuaiheiset jutut keräävät eniten kommentteja täällä blogin puolella ja some-kanavissa. Viimeisen jutun -...

Valitsetko mieluummin suosituimman vai suosikkisi?

12.5.19 Satu Kommentteja: 3

On ollut jännä huomata, että matkailuaiheiset jutut keräävät eniten kommentteja täällä blogin puolella ja some-kanavissa. Viimeisen jutun - jossa dissasin keskivertoihmisten keskivertoarvioita - osalta tuli yllättävän paljon kipakkaakin palautetta. Niitä lukiessa tuli melkein hiki.


Matkailu näköjään herättää paljon tunteita. Vähän samaan tapaan kuin ruoka. Se miten matkustaa tai mitä syö, kertoo ihmisestä yllättävän paljon. Siis ei ihmisen kiinnostavuudesta tai hyvyydestä vaan elämäntyylistä, mieltymyksistä ja ajattelutavasta. Kun joku asia koskettaa lähes jokaista, siitä on jokaisella mielipide. Ihan ymmärrettävää.

Tämä Salamatkustajahan ei oudosta nimestään huolimatta ole matkablogi. Jos on pakko tägittää tälle paikallismedialle joku kategoria, se olisi varmaankin elämäntyyliblogi. Mutta onneksi elämäntyylissä ja matkailussa on todella paljon yhteistä.

Arkeni, kuten varmaan aika monen muunkin arki, on täynnä kompromisseja, "parhaiden mahdollisten" ja "vähiten vitutusta kasvattavien" päätösten tekemistä.  Kun minä vietän vapaa-aikaani ja menen vaikkapa matkalle, haluan tehdä omina hetkinäni matkalla juuri sitä mitä minä haluan. Arvostan omaa aikaani niin pitkälle, että kun käsillä on sellainen vapaahetki, josta saan päättää ihan itse, en halua käyttää sitä yhtään mihinkään muuhun kuin siihen, mitä ihan oikeasti haluan.

Voin aivan hyvin mennä Pariisiin näkemäättä Eiffel-tornia. Viimekertaisella Pariisin-reissulla minua jopa otti päähän se, että puoliso halusi käydä tornilla ja Notre Damella. Minua ne eivät kiinnostaneet risun vertaa.

Asuin Barcelonassa pari vuotta ja olen käynyt siellä matkalla kymmenisen kertaa, mutta en ole kertaakaan mennyt Sagrada Familiaan sisälle. Koska en todellakaan aio käyttää aikaani jonottaakseni paikkaan, josta en ole niin kovin kiinnostunut.

Helsingissä menin Temppeliaukion kirkkoon kerran kuuntelemaan yhtä upeaa mieskuoron joulukonserttia. Mutta en menisi vain katsomaan rakennusta. Kun eivät rakennukset pahemmin hotsita.



Miksi tehdä tai suorittaa mitään asiaa - työtä, perhettä, harrastusta, lomamatkaa, kulttuuria, kävelylenkkiä tai museota - sen takia, että asian olettaa olevan suosittua ja tavoiteltavaa? Pahimmassa tapauksessa siinä hommassa vajoaa elämänmittaisten kompromissien suohon, ja kun siellä alkaa pyristellä, uppoaa ja muuttuu turpeeksi. Ja sen jälkeen päätyy Keskustan puolueohjelmaan.

Jos puutarhanhoito ei kiinnosta, ei kannata hankkia puutarhaa, kirjoitti kerran Anna-Leena Härkönen johonkin kolumniinsa ja oli tuolla virkkeellä atomin ytimessä. Pätee myös matkailuun. Ja elämään.

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Pari sanaa siitä, miksi en matkaillessa luota Tripadvisoriin, Booking.comin tähtiluokituksiin tai mihinkään muuhunkaan "suuren yleisön...

Miksi en luota Tripadvisoriin

10.5.19 Satu Kommentteja: 14

Pari sanaa siitä, miksi en matkaillessa luota Tripadvisoriin, Booking.comin tähtiluokituksiin tai mihinkään muuhunkaan "suuren yleisön" antamaan keskiarvoarvioon. En luota keskiarvoihmiseen.


En luota keskiarvoihmiseen siitä yksinkertaisesta syystä, että keskiarvoihmistä ei ole olemassa. Yleinen mielipide harvoin on yksi yhteen oman mielipiteeni tai kenenkään muun mielipiteen kanssa.

Yksinkertainen esimerkki. Joku rakastaa pehmeitä sänkyjä. Hotelli, jossa on ekstralölleröt patjat, saa löllöjen patjojen ystäviltä 9 pistettä kymmenestä. Minä taas en voi sietää pehmeitä sänkyjä. Yhdeksän pisteen hotelli on minulle täysi painajainen, siis uneton yö.

Ravintola-asiakkaista osa fanittaa pieniä jaettavia annoksia. Minä taas en ravintolassa syödessäni tykkää siitä, että joudun laskemaan ovatko kaikki saaneet jo yhden retiisin saati siitä, että joudun kestämään sen epäreiluuden että joku muu söi vahingossa minun retiisit. Minä saattaisin antaa ravintolalle yhden tähden, joku toinen kymmenen. Lopputulos on taskulämmin keskiarvo, joka ei kerro totuudesta hiekanmurusta enempää.

Seuraavaksi pari esimerkkiä omilta matkoilta, jolloin olen sortunut uskomaan yleisöarvioita. Ja pettynyt.



Tokion matkaa suunnitellessani etsin teppanyaki-ravintolaa hotellimme lähistöltä. Googlasin ja googlasin, mutta löysin vain arviot Tripadvisorista. Hmm. Pitäisiköhän varata, mietiskelin. Neljä tähteä ja risat päälle... Missään muualla ravintolasta ei ollut arvioita. Otin riskin ja varasin pöydän. Ja tottakai siinä kävi niin kuten vähän osasinkin odottaa: petyin. Se oli ainoa ravintola koko reissumme aikana, jossa ruoan taso ei vastannut hintaa, ja elämys oli yhdellä sanalla kuvailtuna "rosso".

Olimme pari päivää puolison kanssa Pietarissa (matkarapsajuttu tulee blogiin vähän myöhemmin). Halusin mahdollisimman mutkattoman siirtymän juna-asemalta hotellille, joten etsin Google mapsin avulla juna-asemalta alle 30 minuutin kävelymatkan päässä olevia hotelleja. Löytyikin yksi Booking-varauspalvelussa 9 pistettä saanut paikka. Ja vielä edullinenkin: 2 hh vain 60 euroa yö ja aamiainen kuului hintaan. Bookingissa moni oli jättänyt kehuja ystävällisestä palvelusta ja kivasta majapaikasta. Muita arvosteluja en löytänyt, mutta tein kuitenkin varauksen. Olihan se nyt kuitenkin saanut yli 9 pistettä kymmenestä.

Käykääpäs huviksenne katsomassa Bookingin ilmoituksessa, millaisilla kuvilla kyseistä majapaikkaa kuvaillaan. Nättejä puutarhakuvia, eh? Tässä on totuus:



En odottanut tällä hinnalla luksusta tai edes erityisen mukavaa hotellia, vaan tärkeintä oli sijainti. Mutta tämä paikka oli kyllä aika kaamea. En ymmärrä, kuka on voinut antaa hotellille kiitettävän arvosanan? Sukulaiset? Maksetut arvioijat? Mitä ihmettä.

Hotellin sängyt olivat hirveän vanhat, kuluneet ja notkolla. Aamiainen oli kuppi kädenlämpöistä kahvia ja mikrossa lämmitetty munakas. Äänieristys oli olematon ja vessapaperi loppui kesken pari kertaa. Hotellin aula oli pölyinen ja täynnä rojua.

Yhdeksän pistettä? Keskiarvoihmisen mielipide.

Kun haluan suosituksia hotelleista, matkakohteista, harrastuksista, ruokapaikoista tai ihan mistä tahansa, minä luotan siihen, kun joku henkilö kertoo asiasta omana itsenään. Kun tiedän, minkälaisesta ihmisestä on kyse, pystyn samastumaan hänen arvioonsa paljon paremmin.

Mielestäni parasta suunnitteluapua ennen matkalle lähtöä saa lukemalla matkablogeja (muutamia omista suosikeistani ovat esimerkiksi Veera Bianca, Matkakuume, Walleni.us, Cocoa etsimässä), matkalehtien tekemiä juttuja (Mondo on Suomessa laadukkain vain matkailuun erikoistunut lehti) ja kuuntelemalla kaverien suosituksia (Project Mama -blogin matkavinkkijutut osuvat aina kohdalle). Ja tästä pääseekin hauskalla aasinsillalla myös siihen omaan matkailumediaan: Tripsteriin. Meillähän on siis matkaopaskirjasarja, matkailuapplikaatio ja verkko-oppaita kymmenistä eri kohteista.



Tripsterin ylläpitämisessä yksi kaikkein työläimpiä asioita on hyvän sisällön luominen. Tripadvisorin "sisällön" luovat random-ihmiset (+ maksetut arvioijat). Lopputulos on satojen ihmisten ajatuksista syntynyt keskiarvo. Tripsterissä sisällön luovat ne, jotka oikeasti tuntevat kohteen ja tietävät, mikä siellä on erityisen kivaa, erityistä ja miksi. Tripadvisor on eittämättä paaaaaljon kannattavampi bisnes, koska sisällön synnyttämiseen ei mene rahaa, vaan se syntyy itsestään käyttäjien kautta. Yritys voi keskittyä mainosmyyntiin ja matkailupalvelujen välittämiseen eli siis rahan tekemiseen. Meillä rahallinen kasvu on luonnollisesti hyvin paljon hitaampaa, koska ensin pitää luoda sisällöt ja vasta sitten se rahavirta. Olisin todella mielelläni Tripsadvisorin osakkeenomistaja ja käärisin rahat – mutta palvelun käyttäjäksi en kyllä enää aio.

Olen nyt vuoden aikana antanut kaksi kertaa periksi näille suuren yleisön reittausarvioille ja olen joutunut pettymään reissuilla tasan kaksi kertaa.

Keskiarvoihmisen mielipide ei kiinnosta minua, koska keskiarvoihmistä ei ole olemassa.

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kaupallisessa yhteistyössä: Silja Line ja Suomen Blogimedia Esikoisen puheissa on nyt jo vuoden ajan toistunut yksi sama kysymy...

Unelmien loma Ahvenanmaalla

9.5.19 Satu Kommentteja: 12


Kaupallisessa yhteistyössä: Silja Line ja Suomen Blogimedia




Esikoisen puheissa on nyt jo vuoden ajan toistunut yksi sama kysymys. Voitaisiinko me vielä joskus mennä mun suomalaisen ystävän ja sen äidin kanssa laivalla sinne saarelle?



Niin liikkistä. Esikoinen puhuu usein siitä, että hänellä on Suomessa yksi ystävä - Project Mama -blogia pitävän Katjan kuopus. Mehän olemme Katjan kanssa tunteneet kohta kymmenen vuotta ja vaikka asumme eri maissa, olemme onnistuneesti saaneet järkättyä kivaa yhteistä aikaa. Oma esikoinen ja Katjan kuopus tapasivat toista kertaa viime vuonna, kun teimme yhteisen, parin päivän mittaisen ystäväreissun sinne saarelle, siis Ahvenanmaalle.

Mimmeillä mätsäsi saman tien. He vertailivat Silja Galaxyn aamiaisbuffassa suosikkejaan, kertoivat juttuja omasta elämästään, vertailivat telkkariohjelmia ja söivät hytissä yhdessä karkkia. Melko samaa agendaa toteutimme aikuistenkin kesken.



Aamiaisen jälkeen vetäydyimme hyttiin pötköttelemään. Katjan kuopus esitteli Youtubesta omalle esikoiselleni suomalaisen televisio-ohjelman nimeltä Putous. Ajatella, että minäkin silloin näin ensi kertaa yhden kokonaisen Putous-sketsin! Me muijat kahdessa polvessa kikatimme muun muassa tälle faktalle.

Ahvenanmaan-reissu oli ensimmäinen risteilymatka, jonka esikoinen elämässään teki. Minullakin oli kulunut edellisestä kerrasta ainakin kymmenen vuotta. Viimevuotinen matka virkisti kummasti muistia siitä, kuinka mahtavaa risteilymatkailu parhaimmillaan voi olla.




Mihinkään ei ole kiire tai säätö. Risteilyllä on sellaisessa onnellisessa kuplassa. Sitä on matkalla jonnekin, mutta ei vielä perillä eikä enää kotonakaan. Välitilassa leijuminen on mahdollisimman rentouttavaa, kun keskittyy tekemään niitä asioita, joista pitää. Lapset hakivat taikurilta ilmapallot, mutta viihtyivät muutoin kaksistaan leikkien. Me muijaporukan aikuiset keskityimme syömiseen ja juoruamiseen.


Ahvenanmaalle meitä vei aamulautta Turusta, joten istuimme menomatkan lähinnä aamiaisbuffassa. Paluumatka Turkuun sujui mukavasti iltapäivälautalla Silja Baltic Princessin kyydissä. Matka-ajassta suurin osa vierähti Happy Lobster -ravintolassa, joka ylitti omat odotukset. Ruokalista oli todella hyvä, samoin viinivalikoima. Voisin lähteä päiväristeilylle ihan vaan tuon ravintolan takia eikä muukaan matkaseurue varmasti pitäisi ideaa kehnona.



Meriseikkailuun ei tarvitse lähteä toiselle puolelle maapalloa kokeakseen jotain uutta ja kiinnostavaa. Meidän reissuporukalle Ahvenanmaa oli uusi, ihmeellinen ja älyttömän mukava paikka. ”Ulkomaanreissu” ilman ulkomaanmatkaa. Avain kuin olisimme olleet jossain kaukaisemmassakin kohteessa, kaukana kaikesta tutusta, käppyrämäntyjen, sileiden kallioiden ja kalastajien valtakunnassa.


Matka jätti kipinän. Ahvenanmaalle tekisi mieli palata. Mieleeni on alkanut piirtyä kevyt sporttilomasuunnitelma, joka sisältäisi paljon pyöräilyä. Lähiömutsin Hannehan vei oman laatikkopyöränsä Ahvenanmaalle, mutta pyöriä voi ihan hyvin vuokrata periltäkin.

Ahvenanmaan suurin pyörävuokrausfirma taitaa olla RO-NO-Rent. Yrityksellä on kaksi toimipistettä Maarianhaminassa ja tarjolla on aikuistenpyöriä, lastenpyöriä, laatikkopyöriä ja perässävedettäviä lastenkärryjä. Pyörän saa viikoksi muutamalla kymmenellä eurolla.



Vähän syksymmällä, kun meno rauhoittuu entisestään ja puut vetävät ylleen kauniit värikerrokset, olisi täydellinen hetki mennä romanttiselle parisuhdelomalle. Ottaisin mieheni mukaan ja menisimme muutamaksi yöksi HavsViddenin merenrantahotelliin Ahvenanmaan pohjoisrannalle. Päivällisen jälkeen voisimme tehdä kävelyretkiä syysauringon lämmittämillä sileillä rantakallioilla. Aamulla nauttisimme hitaan aamiaisen merelle tuijottaen. HavsViddenin seutu kallioineen on kiistatta yksi upeimpia alueita, mitä olen Suomessa nähnyt, ja HavsViddenin hotellia suosittelen ihan kaikille.


Jos mietit tulevalle kesälle nastaa kesälomakohdetta, ota Ahvenanmaa harkintaan. Siellä on vaikka mitä. Merta, rantoja, pikkukaupungin tunnelmaa, hyviä ravintoloita ja mielettömän hyvät ulkoilumaastot.

Silja Linen Ahvenanmaa-sivustolta löytyy pian vinkkijuttuni omiin reissutärppeihin vaikkapa parin vuorokauden mittaiselle Ahvenanmaan-reissulle. 

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Monenlaista voi tämän vihreän hyväntuoksuisen nirsokkaan kanssa kokeilla, mutta mistään ei välttämättä ole yhtään mitään hyötyä. Kaupasta o...

Näin saat basilikan kasvamaan

3.5.19 Satu Kommentteja: 8

Monenlaista voi tämän vihreän hyväntuoksuisen nirsokkaan kanssa kokeilla, mutta mistään ei välttämättä ole yhtään mitään hyötyä. Kaupasta ostetun ruukkubasilikan kanssa elämä on vähän vaikeaa.


Ostatteko tekin välillä ruokakaupassa sen basilikakasvin ruukussa sen sijaan, että hankkisitte nipullisen valmiiksi katkottua basilikaa? Minä teen niin aika usein. Ruukku on yleensä noin euron verran basilikanippua kalliimpi, mutta silti useimmiten hankin ruukun. Uskottelen itselleni, että se ruukkubasilika kestää pidempään ja jos hyvin käy, se antaa ainakin kolme kertaa enemmän basilikaa kuin se pieni muovilaatikkoon pakattu basilikanippu.

Ja joka ikinen kerta toiveajatus nuupahtaa keittiön pöydälle. Velttona ja nuhruisena. Olen mielestäni yrittänyt jo ihan jokaista vinkki viitosta, jolla ruukkubasilikan elinkaari kuulemma pitenee. Turhaan. Esittelin Instagrammin puolella tätä uusinta samana päivänä ryppyyn mennyttä basilikahankintaani ja ihmettelin, mikä kumma voi olla vikana. Kasvi oli kaupassa terhakka kuin perhonen mutta kotona lerpsahti kuin ilmapallo, josta on päästetty ilmat pihalle.

Sain teiltä lukijoilta monia vinkkejä ruukkubasilikan hoitoon ja tässä ne kootusti myös teille, vaikka todennäköisesti tekin olette jo kokeilleet näitä kaikkia:

Basilika ei kestä kylmää. Jos kasvi on saanut vahingossa kylmähoitoa matkalla tukusta ruokakauppaan tai ruokakaupasta kotiin, se kuolee nopeasti. Jos ostaa ruukkubasilikan Suomessa keskikesän ulkopuolella tai ei satu asumaan Guadeloupella, viilenemisvaara on olemassa. Intohimoinen basilikanystävä kääräisisi ruukkukasvin pyyhkeeseen kotiinkuljetuksen ajaksi. 

Basilika tarvitsee lämpimän ja aurinkoisen paikan. Varjossa se delaa, samoin vetoisassa paikassa. Parasta olisi aurinkoinen paikka ikkunalaudalla. Ikkunasta ei saisi kuitenkaan vetää.

Basilika tarvitsee himmeän määrän vettä. Kasvi kannattaa laittaa mukiin tai kulhoon, jonka pohjalle kaadetaan vettä usein ja paljon.

Basilikalle ei saa antaa liikaa vettä, ettei se tukehdu. Daa.

Ruukkubasilikan ympäriltä pitää poistaa pakkausmuovisuoja. Vaikka muovin pohjassa olisi rei'ät, se ei silti välttämättä riitä turvaamaan vedensaantia.


Jos yllämainitut eivät riitä, voit kokeilla järeämpiä keinoja:

Osta multaa ja siirrä basilika tilampaan ruukkuun.

Hanki basilikantaimia puutarhalta ja kasvata reuhut itse.

Hanki moderni yrtinkasvatuspaikka keittiöön. Se avulla on helppo annostella vettä, valoa ja lämpöä.

Tässä kohtaa olet maksanut 2 euron ruukkubasilikasta noin 100 euroa multineen ja kasvukaappeineen. Mutta vielä saattaa joku hullu jaksaa jatkaa!

Jos ei vieläkään natsaa, muista, että teit luultavasti kaiken voitavasi. Pari valveutuneempaa ig-kaveriani nimittäin kertoi, että on ihan mahdollista, että kaupasta ostettua ruukkubasilikaa ei pelastaisi edes säkillinen kasvitietelijöitä.



Häkkibasilikaa? 

Tsemppiä kaikki viherpeukalot, jotka jaksatte vielä yrittää!

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuva: Sanni Riihimäki Heippa vaan yksityisyrittäjäkollegat, tämä arvoitus on teille: Oletko koskaan tavannut yksityisyrittäjää, joka ...

Me kirjanpidon vihaajat

2.5.19 Satu Kommentteja: 2

Kuva: Sanni Riihimäki

Heippa vaan yksityisyrittäjäkollegat, tämä arvoitus on teille:

Oletko koskaan tavannut yksityisyrittäjää, joka rakastaa kirjanpitoa ja kuittien lajittelua?

Ja tämä on kaikille teille kirjanpitäjille:

Oletko koskaan tavannut kirjanpitäjää, joka erityisen paljon himoitsee asiakkaikseen pienyrityksiä, joiden yrittäjä tuo kuitit kerran kuussa muovipussissa tuulikaappiin ja sniiduilee kirjanpitokulujen kanssa?

Tällaisesta riemukkaan epätoivoisesta tilanteesta Reino Meriläinen löysi itselleen unelmaduunin. Niin se siis menee, että toisen haaska on toisen saalis.

Tästäpä siis kuuntelemaan uuusinta Unelmaduunarit-jaksoa:


Unelmaduunarit-podcastia voit kuunnella iTunesin kautta älypuhelinten omissa podisovelluksissa, Soundcloudissa ja Spotifyssä hakusanalla "Unelmaduunarit - kausi 3".

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuukausipostauksen aika! Eli sellainen ihana, vanhanaikainen blogipostaus, jossa kerrotaan ihan vain kuulumisia. Kymmenen asiaa, jotka l...

Kuukauden kymmenen: toukokuu

1.5.19 Satu Kommentteja: 2

Kuukausipostauksen aika! Eli sellainen ihana, vanhanaikainen blogipostaus, jossa kerrotaan ihan vain kuulumisia.

Kymmenen asiaa, jotka liittyvät seuraavaan neljään viikkoon. Kysymykset ovat joka kerta samat. Uskon, että näihin postauksiin on mukava itsellenikin palata myöhemmin ja kurkata, mitä tulikaan ajateltua.


Kuva: Länsivuonoilta. Björgvin Hilmarsson.

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus: 
Argh. Join eilen vain kaksi lasia viiniä, mutta pääni särkee. Miksi. Oi miksi! Ihan pebasta tämmöinen.

Tämän kirjan aion lukea:
Yksi IG-kaverini suositteli unta käsittelevää kirjaa Miksi nukumme - unen voima. Aihe on sen verran pinnalla ja minulle tärkeä, että pistin heti nimen muistiin. Kirja onkin nyt lukulistallani seuraavana. Äänikirjana kuuntelen minulle aiemmin tuntematonta ruotsalaisdekkaria Ikuisesti merkitty (Emelie Schepp). Sopii mainiosti pyöräreissuille ja pyykinripustukseen. Kiinnostuin Emelien kirjasta luettuani hänestä uratarinan: ensin kukaan ei halunnut julkaista hänen kirjaansa, hän teki omakustanteen ja nyt muija on besteller-kirjailija. Aika hyvin vedetty!

Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
Yhden luvun seuraavaan Unelmahommissa-kirjaan. Työlästä, mutta valmistuu heittämällä, viimeistään toukokuun puolenvälin jälkeen. Yhden käsiksen pienenkin osasen valmiiksi saaminen tuntuu kuin koko kirja valmistuisi. Osavalmistuminen luovuttaa energiaa jatkaa tekstin kanssa pakertamista. Sen takia iloitsen ihan täysillä näistä saavutetuista osatavoitteista.

Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Tämänhän voi TAAS lähes copy pasteta suoraan viime kuukaudelta. Koska eihän se digimarkkinointisuunnitelma tietenkään ole vielä valmis! Löin hanskat tiskiin ja laitoin välilaskun ja sähköpostin, että palatkaa asiaan kun olette saaneet asiat teidän päässä selviksi. Kuullaan esimerkiksi kesälomien jälkeen. Totesin, että en nyt vain enää jaksa heiluttaa samaa maitoa edes takaisin lasissa, jos tyypit eivät osaa päättää edes lasin kokoa.

Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni: 
Yksi tehty asia on yksi laskutettu asia.

Ruoka, jota aion kokeilla:
Olen monena iltana saanut itseni kiinni siitä, että haaveilen mansikkakermakakusta. Sellainen pitäisi pyöräyttää heti, kun lähikauppaan tulee maukkaita islantinlaisia mansikoita.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:
Karhusafari ja junamatka Pietariin. Jibbee! Vien lapset tapaamaan mummia Suomeen ja jotta matka olisi ylipäätään mahdollinen aikataulujenkaan puitteisa tehdä, yhdistän reissuun pari työprojektia, joita olen valmistellut kevättalven aikana. Jos hyvin käy, ensi viikolla näen karhuja livenä Suomen luonnossa. Suomalaiset villieläinsafarit ovat kuulemma huikeita luontonelämyksiä. Ennen kuin alan edes haaveilla mistään kaukomaiden eläinsafareista, tutustun paremmin näihin lähiseutujen luontomatkoihin.

Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Että ulkona kasvavat tulppaanit, vein toppatakit autotalliin talvivarastoon ja vaihdoin pipot ohuempiin. Ja sitten kuitenkin: pakkaset aivan varmasti saapuvat vielä ennen keskikesää. Talvenpaketointitoimintani tuntuu ristiriitaiselta, koska tämä sama toppatakit säilöön - toppatakit käyttöön - toppatakit säilöön -show toistuu ihan joka vuosi. Tätä voisi kutsua positiiviseksi ajatteluksi tai sitten tyhmyydeksi.

Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Yksi staattinen leuanveto ilman apuja. Aloin noudattaa tätä Hesarissa pääsiäisen jälkeen julkaistua Tavoitteena yksi leuka -treeniohjelmaa osana muita treenejä. Harjoituskerrat ovat ihan HIRVEITÄ, mutta onpa jännä nähdä sitten kesäkuun puolella, oliko siinä järkeä.

Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:
Sen, että päästiin mummin luo kylään.

Olisi superkivaa lukea vastaavia listoja muiltakin. "Kuukauden kymmenen" saa siis vapaasti kopioida.

Kuukauden kymmenen: maaliskuu
Kuukauden kymmenen: huhtikuu

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islantilaisista nimistä kysytään usein. Tänään tämä takataskulla lämmennyt jutuaihe palasi mieleeni, kun sain jälleen kerran islantilaiselt...

Mikä olisi sinun islantilainen nimesi?

30.4.19 Satu Kommentteja: 11

Islantilaisista nimistä kysytään usein. Tänään tämä takataskulla lämmennyt jutuaihe palasi mieleeni, kun sain jälleen kerran islantilaiselta tyypiltä sähköpostiviestin, joka alkoi miehelle osoitetulla tervehdyksellä. Emme ole vielä tavanneet kasvotusten ja hän päätteli etunimestäni, että olen mies. Näin on käynyt lukemattomia kertoja.


Islannissa on melko tiukka nimilainsäädäntö. Vastasyntyneelle - jos sen molemmat vanhemmat ovat islantilaisia eikä heillä ole muuta kansalaisuutta - ei saa antaa mitä tahansa nimeä, vaikka se olisi ihan kelpo nimi muualla maailmassa.  Nimen täytyy löytyä Islannin nimirekisteristä. Jos nimeä ei ole siellä, pitää anoa lupa. Jos nimivaltuutettu ei hyväksy nimeä, sitä ei hyväksytä.

Päästäkseen nimirekisteriin nimen täytyy olla hyvien tapojen mukainen eikä se saa olla loukkaava. Nimi ei saa sisältää kansinvälisiä kirjaimia (esim ä-kirjan ei sovi), sen pitää kirjoitusasultaan muutenkin sopia islannin kieleen ja se pitää pystyä taivuttamaan kieliopillisesti. Nimilautakunta kiinnittää huomiota kuulemma etenkin nimen genetiivimuotoon.

Esimerkiksi nimi Anna tomii Islannissa, koska se on naisennimi, joka päättyy a-kirjaimeen ja se taipuu kielen neljässä sijamuodossa siististi ja kivasti: Anna, Önnu, Önnu, Önnu.

Sääntöjä on tajuttoman pitkä liuta, mutta pari hauskaa huomiota. Esimerkiksi kaikki kirjaimeen "i" päättyvät nimet ovat Islannissa automaattisesti miehen nimiä. Sellaiset nimet kuin Salli, Mirjami, Siiri, Sari ja Irmeli eivät menisi läpi tytön nimenä. Vastaavasti kaikki kirjaimeen "a" päättyvät nimet ovat täällä naisen nimiä. Pekka, Jukka, Joona, Miika ja Mika ei käy pojalle nimeksi.



Etunimen jälkeen tulee "sukunimi" eli joko jonkun poika (-son) tai tytär (-dóttir). Perinteisesti sukunimi on ollut patronyymi eli isän etunimen mukaan. Meidän lapsillamme on molemmilla etunimensä jälkeen Björgvinsdóttir eli Björgvinintytär. Yhtä lailla tuo ns. sukunimi voisi olla myös matronyymi: Satusdóttir eli Satuntytär. Minun mielestäni olisi kuulostanut hölmöltä yhdistää islatilainen substantiivi suomalaiseen etunimeen, joten päädyimme siksi patronyymiin.

On toki mahdollista ottaa lapselle myös molempien vanhempien etunimet, eli lapsemme voisivat olla myös Björgvinsdóttir Satusdóttir. Siinä olisikin Islannin ulkopuolella tavaamista.

Täällä voit muuten lukea jutun siitä, miten me valitsimme omien lastemme nimet.

Koska sukunimi tulee äidin tai isän tai molempien etunimestä, täällä ei ole mahdollisuutta vaihtaa nimeä naimisiinmennessä. Se, että on jonkun lapsi, ei muutu siitä, että iskee haarukat yhteen aikuisena jonkun tyypin kanssa. Ihanan helppoa. Jokaisella on oma nimi ja se ei siitä muutu.

Etunimensä saa vaihtaa ja patronyymin voi vaihtaa matronyymiksi tai toisinpäin, mutta vanhempien ulkopuolista matro- tai patronyymiä ei voi valita eikä sitä voi vaihtaa niin sanottuun tavalliseen sukunimeen.

Jos korjaa aikuisena sukupuolta, voi toki vaihtaa -son pääteen -dóttiriin tai toisinpäin. Työn alla on muuten  lakiuudistus, joka parantaisi muunsukupuolisten asemaa Islannissa ja nimiasia on siinä yhtenä yksityiskohtana mukana.

Jos minulla olisi islanninkielinen etunimi, olisin luultavasti Saga, koska Saga tarkoittaa suomeksi Satua. Jos haluaisin tehdä väännöksen Satu-nimestäni, voisin yrittää hyväksyttää etunimen Sata. Se taipuisi islanniksikin kivasti kaikissa neljässä sijamuodossa: Sata, Sötu, Sötu, Sötu.

Sekä patro- että matronyymillä nimeni olisi siis kokonaisuudessaan:

Sata Heikkadóttir Merjudóttir.

Siinä onkin oiva vappunimi. :)


11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Perheellämme on kesän jälkeen edessä jännittävä elämänmuutoskokeilu. Me aiomme muuttaa. Muutamme Islannissa maalle asumaan vuodeksi. Me...

Neljä kuukautta elämänmuutokseen

27.4.19 Satu Kommentteja: 38

Perheellämme on kesän jälkeen edessä jännittävä elämänmuutoskokeilu. Me aiomme muuttaa.

Muutamme Islannissa maalle asumaan vuodeksi.

Meidän satavuotias omakotitalo täällä Reykjavikin keskustassa vaihtuu 200 vuotta vanhaan pikkuruiseen puutaloon Länsivuonoilla.

No niin, nyt se on sanottu. Iiks!


Puolisoni kertoi suunnitelmastamme työpaikallaan eilen ja nyt minäkin voin kertoa siitä täällä blogissa.

Olemme kypsytelleet ajatusta jo aika pitkään. Itse asiassa on aika loogista, että tämä tapahtuu nyt. Huomaan sen, kun katson omia vanhoja kirjoituksiani. Aika usein ajattelen kirjoittaen.

Olen ollut huomaavinani sellaisia pieniä polkujen avauksia, jotka ovat tuoneet minut tähän kohtaan, missä nyt olen ihmettelemässä. Kun kirjoitin ensimmäistä Islantiin sijoittuvaa kirjaa - se oli Mondon Islanti-opas, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa vähän yli kymmenen vuotta sitten  - olin kirjoittanut sinne Länsivuonoista näin:

Ehkä juuri siitä syystä Länsivuonoista on vuosien saatossa tullut oma suosikkialueeni Islannissa. Joku päivä ostan täältä itselleni kesämökin. Sellaisen vanhan ja rapistuneen, joka seisoo pienen kylän laitamilla. Sellaiselta rannalta, jossa hylkeet viihtyvät.  

Vähän yli vuosi sitten tein Mondolle matkajuttua Länsivuonoilta. Jutusta tuli mielestäni hyvä. Olin superiloinen, että Mondo valitsi sen jälkeen Länsivuonot tämän vuoden luontomatkakohteeksi. 

Muutama viikko sitten laitoin Instagramin puolelle kuvan valkoisesta talosta meren rannalla. Kuvatekstissä haaveilin näin:

Tuolla minä voisin joskus asua. Pitää ullakolla kirjoitusretriittiä itselleni, juoda iltapäivisin tuulen ulvoessa gintoniceja ja miettiä, kuinka murhauttaisin kirjani päähenkilön. Illalla myöhään muu perhe palaisi uimahallireissulta ja sitten syötäisiin kalapullia. Tykkään tästä suunnitelmasta!

Silloin en vielä varmuudella tiennyt, tuleeko tästä suunnitelmastamme mitään. Mutta olen pikkuisen ennakoinut kuitenkin; olen hakenut jäätävän määrän apurahoja viimeisen vuoden aikana. Yhtään liioittelematta olen käyttänyt noin puoli päivää joka työviikko viimeisen vuoden aikana apurahojen skauttaamiseen, hakukriteereiden kahlaamiseen ja hakemusten tekemiseen. Tuli kymmeniä hylsyjä ja sitten kävi iso munkki. Sain yhden ison apurahan Länsivuonoille sijoittuvan romaanin kirjoittamista varten. Jep.

Tuo kuva tuossa Instagram-postauksessa on - tadaa - Länsivuonoilta. Nyt kun ajoimme työreissun ja pääsiäisloman yhdistelmältä kotiin (olimme siis Länsivuonoilla), nappasin kuvan hienosta maisemasta. Autossa tajusin, että samaa taloa näköjään taas kuvailen. Se ei ole se meidän tuleva koti, mutta jotenkin tuohon maisemaan kiteytyy tämä koko juttu. Tilaa, vuoria, merta, omakotitalo, hiljaisuutta ja tie, joka vie jonnekin. Luultavasti seikkailuun!



Aika monta pientä signaalia siitä, että jotain kiherryttävän kivaa voisi olla tapahtumassa. Että jotain pitäisi tehdä, jotain on tuloillaan. Olemme keskustelleet tästä aiheesta puolisoni kanssa jo monen monta kertaa. Jokin aika sitten päätimme, että emme me voi vain jäädä odottamaan ja puhumaan tästä asiasta. Tai toki voimme, mutta mitään ei kyllä silloin tapahdu. Että NYT mennään.

Mennään kokeilemaan. Me emme voi tietää, miten meidän perhe voi, miten meidän parisuhde voi, miten me itse voidaan ja miten meidän työt voivat täysin eri ympäristössä kuin missä nyt olemme. Mutta emmehän me voikaan tietää, jos ei lähde kokeilemaan.

Niinpä me olemme nyt laittamassa Reykjavikin kotiamme vuokralle vuodeksi. Me muutamme osan tavaroistamme - mutta vain pienen osan - Länsivuonoille Ísafjördurin kylään, josta olemme vuokranneet omakotitalon vuodeksi. Talossa on narisevat lattiat, kapeat oviaukot ja keittiön ikkunasta näkyy vuoret, kalastusalukset ja merta.

Pääni on täynnä ajatuksia muutosta, ihmisistä joita olen Länsivuonoilla tavannut, seikkailuista luonnossa, kirjankirjoitushaaveista. Paljon on myös pieniä huolia: saavatko lapset uusia kavereita, pitäisikö vuokrataloon tuoda oma kahvinkeitin,  minkälaista on mennä uudelle luokalle uudessa koulussa, millainen se uusi päiväkoti, saanko minä uusia tuttuja, toimiiko netti, voiko tulla lumivyöry, meneekö sähköt myrskyssä.

Työni lähtevät mukaan läppärissä. Puolisoni aikoo tehdä etätöitä, mutta vajaata viikkoa, että hänelle jää aikaa juosta vuorilla ja puljata ulkona lasten kanssa. Minä voin sitten sillä välin kirjoittaa kirjaa siellä mökissä. Mielikuva minusta mökissä keittiönpöydän ääressä kirjoittamassa tuntuu ihan naurettavan hyvältä. Aika sitten näyttää, millaiseksi se hetki todellisuudessa taipuu.



Tästä aiheesta tulen varmasti kirjoittamaan seuraavan vuoden aikana vielä paljon. Mutta tällä hetkellä tilanne on siis se, että elokuussa me lähdemme.

Se on pääosin hirvittävän hauskaa, jännittävää ja ihanaa, mutta moni asia myös epäilyttää ja tuntuu epävarmalta. Mutta niinhän kai elämässä aika usein. Jos pelaa varman päälle, ei voi saadakaan kuin sen varman. Tilaa yllätyksille ei jää. Tajusin tämän jälleen tänään, kun olin Reykjavikin keskustassa kävelemässä kotiin. Rakastan tätä pikkuruista pääkaupunkia, sen värikkäitä aaltopellillä päällystettyjä puutaloja, pieniä baareja, ravintoloita ja hipahtavaa elokuvateatteria. Sitä paitsi pääkadulta näkee meren ja meren takana Esja-vuoren.



Katselen sitä vuorta useita kertoja päivässä. Ongelma on vain ollut se, että minä pääasiassa vain kastelen noita vuoria. Harvoin on aikaa mennä sinne. Sen haluan muuttaa.

Nyt muutamme kahden vuoren väliin vuonon pohjukkaan. Kylässä on vuoristohiihtomahdollisuudet, laskettelukeskus ja Islannin parhaat murtsikkamaastot. Kesällä pääsee maastopyöräreiteille vuoristoon ja vaeltamaan, melkein meidän takapihalta.

Nyt en siis aio enää vain katsella vuoria, vaan aion mennä sinne. Se olkoon tämän tulevan seikkailuvuoden voimalause.

38 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Jes, vihdoinkin saan kirjoittaa tämän otsikkoon! Unelmaduunarit-podcast saa jatkoa useilla uusilla jaksoilla. Jebadejebabajee! Hurjan hausk...

Unelmaduunarit-podcast jatkuu!

25.4.19 Satu Kommentteja: 0

Jes, vihdoinkin saan kirjoittaa tämän otsikkoon! Unelmaduunarit-podcast saa jatkoa useilla uusilla jaksoilla. Jebadejebabajee! Hurjan hauskalta ja hyvältä tuntuu, etenkin kun tauko edellisten jaksojen jälkeen jäi aika pitkäksi. Mutta nyt  minä ja Lähiömutsista tuttu Hanne olemme taas mikkien edessä kuulokkeet korvilla. Tänä keväänä ja tulevana kesänä julkaistaan uusi Unelmaduunarit-jakso joka keskiviikko.


Ensimmäisessä jaksossa vieraamme on designbrändi Myssyfarmin toinen perustajaosakas Anna Rauhansuu. Juttelemme jaksossa siitä, kuinka tärkeää omassa työssä (harrastuksessa tai ihan missä tahansa muussakin asiassa) menestymisessä on se, kuinka vakavissaan hommaan lähtee.



Kaikkea voi harrastaa vaikka vain vähäsen kerrallaan, ja se voi todellakin olla se juuri oikea tapa jollekin toteuttaa omia mielenkiinnonkohteita ja haaveita. Mutta jos haluaa jostain yksittäisestä työasiasta itselleen uran ja työtä ja menestystä ja hyvää mieltä, on pakko tehdä alusta asti kunnolla ja lujasti.

Jaksossa riittää asiaa myös käsityöyrittäjyydestä, hinnoittelun tärkeydestä ja oman brändin rakentamisesta.

Podcastiamme voi kuunnella Spotifyssä (haulla: Unelmaduunarit - kausi 3), Soundcloudissa ja pian myös iTunesissa. Tästä voitte kuunnella uusimman jakson suoraan:

Enjoy!


Aloimme tehdä Unelmaduunareita Hannen kanssa melkein kaksi vuotta sitten. Suosio yllätti. Saimme käsittämättömän upeita vieraita kertomaan oman menestyksensä saloja ja jakamaan vinkkejään meille muille. Erityisen paljon minulle ovat mieleen jääneet juttutuokiot Anna Perhon, Antti Holman, Vimma-vaatemerkin Marjut Rahkolan, tulevaisuustutkija Ilkka Halavan ja kansanedustaja Elina Lepomäen kanssa. Yli 120 000 kuuntelukertaa ylittyi kevyesti ja me mietimme Hannen kanssa kovasti, vieläkö jatkaisimme, kenen kanssa ja miten.

Pienen miettimistauon jälkeen täällä ollaan taas. Jeah! Tästä eteenpäin joka keskiviikko on luvassa uusia tarinoita unelmaduunin löytymisestä ja siinä onnistumisessa.

Ja Hyvin Tärkeä Huomio tähän loppuun. Tuo meidän uusi podcast-kuvake on muuten aivan supermahtava, vai mitä? Hauska ja oivaltava kuva, joka on onnistunut tavoittavamaan meidän fiilistä ja persoonallisuuksiamme niin hyvin. Piirros on taitavan kuvittajan Kaisa Kartelan käsialaa.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?