Räyhäävät pukit tuovat joulurauhan

Ai että mutta kyllä taas tajusin rakastavani näitä islantilaisia jouluperinteitä. Suomessakin on todella rikas ja hieno kansanperinne, mutta oma kokemus on se, että Islannissa nuo vanhat kansanperinteet elävät nykyarjessa paljon voimakkaampina. Kuten nyt esimerkiksi tämä tapa viettää joulua. Ai että!



Seuraavaksi ihan lyhyt intro islantilaiseen joulupukkiperinteeseen.

Elikkä siis. Islannissa on yhden joulupukin sijasta kolmetoista pukkia, ja he aloittavat paikallisen joulunvieton 12. joulukuuta. Pukki kerrallaan laskeutuu alas lähivuorilta ihmisten keskuuteen piruilemaan ja ärsyttämään ihmisiä. Tarinoiden mukaan jokaisella pukilla on yksi hallitseva luonteenpiirre, jonka mukaan hän on myös saanut nimensä. Ovenpaiskoja paiskoo vierailulle tullessaan ovia. Padankaapijan tulon huomaa siitä, että kaikki keittiön pöydälle jätetyt ruoka-astieat esipuhdistuvat kuin huomaamatta. Kynttilännyysijä pöllii lapsilta kynttilät. Lampaankiusaaja mellastaa lampolassa. 

Sitten on joulupukkien äiti, joka syö jouluateriaksi huonokäytöksisiä lapsia. Joulupukin äidin uusi miesystävä piereskelee luolassaan eikä pistä kodinhoidon takia tikkua ristiin. Omituisella perheellä on myös yksi lemmikki, terävähampainen ja -kyntinen musta joulukissa. Ei mikään petteri punakuono kuitenkaan... Tämä nisäkäs nimittäin syö joulu alla kaikki ne islantilaiset, jotka ovat pukeutuneet resuisiin ja likaisiin vaatteisiin.

Groteskit vanhat joulutarinat kerrotaan uudestaan eri muodoissa joka joulu kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa, mainoksissa ja kauppojen näyteikkunoissa. Jouluaattoiltana Islannissa ei lapsiperheisiinkään tule yhtä joulupukkia tuomaan paketteja. Jouluaattona jaettavissa lahjoissa on kaikissa mukana kortit, joissa kerrotaan kuka on antanut lahjan ja kenelle. Nämä aattoillan paketit eivät siis missään vaiheessa tule jolupukilta. Pienikin lapsi tietää niiden alkuperän. Ne pukkien tuomat lahjat tulevat 13 päivän ajan ennen joulua: pukit tuovat tullessaan pienet lahjat ja sujauttavat ne ikkunalaudalle laitettuun kenkään (tällaisia kenkiä meidän perheessä tehdään, sorry muuten äärimmäisen suttuiset kuvat!). 


Vaikka joulu huipentuu ja lahjojen antaminen keskittyy joluaattoiltaan, on tämä 13 päivää ennen joulua kertakaikkisen mieleenpainuvaa ja jouluntäyteläistä aikaa. Joulu siis oikeastaan kestää täällä Islannissa yli kaksi viikkoa: ensin 13 päivää kansanperinnejoulua ja siihen päälle modernit joulukuuset, jouluillalliset ja sukulaiskäynnit.

Nämä islantilaiset joulujutut ovat tosi vanhoja. Vanhimmat islantilaispukkeihin liittyvät kansanrunot ovat 1600-luvulta, ja kokonainen yhtenäinen tarina 13 joulupukista luonteenpiirteineen kirjoitettiin ylös 1800-luvulla, jolloin suullisina tarinoina kerrottuja kansansatuja laitettiin kirjoitettuun muotoon. 

Yhä edelleen nuo tarinat ovat läsnä ja elossa. Siitä ei oikein voi kiittää ketään muita kuin perinteistään ahkerasti kiinni pitäviä islantilaisia. 


Kun kaikki osallistuvat näihin joulutsembaloihin, perinteet pysyvät hengissä. Laitetaan kengät ikkunalaudalle 12. joulukuuta, käytetään joulukissakuvastoa fiinejä mekkoja myyvien vaatekauppojen joulumainoksissa, osallistutaan joulutapahtumiin, mennään kuuntelemaan Islannin sinfoniaorkesterin joulukonserttia ilkeästä joulukissasta  ja kuunnellaan vanhoja kansanlauluja joulupukeista ja heidän Gryla-äidistään ja joulukissasta. Paikallinen meijerifirma painaa maitotölkkien kylkeen reilu kuukausi ennen joulua nämä hulvattomat pukkikuvat.

Yksi omasta mielestäni mieleenpainuvimmista islantilaisista jouluperinteistä on Reykjavikissa sijaitsevan Islannin kansallismuseon joulukalenteri, joka aukeaa 12. joulukuuta. Joka päivä jouluaattoon asti kello 11 saapuu päivän joulupukki laulattamaan ja tanssittamaan lapsia ja aikuisia ja kertomaan omasta joulunvietostaan. Minä kävin tyttöjen kanssa viime viikolla tapaamassa Padankaapijaa. Paikallisen ala-asteen musiikinopettaja soitti pianolla joululauluja, kaikki lauloivat ja lopulta Padankaapija ryntäsi yleisön sekaan ja lavalle mellastamaan, kolisuttamaan kattilaa ja kertomaan pieruvitsejä.


Pampulaa vähän pelotti nähdä moinen rääväsuupukki ensimmäistä kertaa livenä, mutta aika pian jännitys katosi ja mimmi ryhtyi hoilaamaan joululauluja muiden mukana. Tunnelma oli jännän sähköinen. Siinä yhdistyivät vanhat perinteet, lasten vilpitön innostus, oma fiilistely ja läsnäolijoiden osallistumisen halu. Poistuimme pukkiaamupäivästä täynnä riemua.

Koska me emme ole uskonnollisia emmekä kuulu kirkkoon, meille ei ole muodostunut historiallista, sukupolvelta toiselle jatkuvaa jouluperinnettä esimerkiksi joulukirkon tai jouluevankeliumin lukemisen kautta.  Kuitenkin kokemus jostain itseä, omaa ikää ja omaa muistia pidemmästä asioiden jatkuvuudesta tuntuu merkitykselliseltä. Näiden vanhojen kansanperinteiden läsnäolo joulussa tuntuu minusta yllätävän hienolta. Saattaa olla, että se joulupukkivierailu kansallismuseossa oli lopulta minulle isompi juttu kuin lapsille. Tuntui tärkeältä omalla läsnäolollaan ottaa osaa johonkin, joka on ollut elossa ja ihmisten mielissä jo vuosisatoja. Räyhäävät pukit tuovat joulurauhan.

Tunnisteet: ,