Paperista leikattu kännykänkuori

Kymmenen työpäivää Suomessa takana, vielä kaksi edessä ja sitten kolmen päivän pikaloma ystävien ja miehen kanssa. Tiesin jo etukäteen tähän settiin lähtiessäni, että tämä on aika pitkä ja vaativa ajanjakso. 


Olen pitänyt valveillaoloajasta tosi vähän vapaata. Päivät ovat olleet täynnä asioita, jotka vaativat paikallaoloa ja joiden takia ylipäätään tälle reissulle lähdin. Suunnittelupalavereja, äänityksiä, videointia, haastatteluja seuraavaan kirjaan/podcastiin/blogiin, myyntitapaamisia, tutustumiskeikkoja, luentoja, esityksiä ja semmosta kaikkea. Samalla ollaan rakennettu yhtä verkkokauppaa. Alan olla aika toooosi poikki. 

Mutta kun työmatkalla ollaan niin työmatkalla ollaan. Tuntuisi väärältä perhettäkin kohtaan hengailla täällä pelkissä vapaa-ajan kemuissa, urheillen ja kavereita tavaten. Sitä paitsi töihin keskittyessä pystyy pitämään ikävänkin helpommin poissa. Ensi viikolla on ihanaa palata tavalliseen arkeen. Tosi kovasti jo odotan niitä perheen yhteisiä hetkiä, omia hiljaisia hetkiä tietokoneen ääressä tehden kaikkea sitä mikä palaveripäivinä jää tekemättä ja aikataulutettua urheilua.

Jokaisen työreissupäivän kiireisenäkin hetkenä olen saanut hyvät hymyt ja paljon energiaa niinkin pienestä jutusta kuin värikkäästä kännykänkuoresta. 


Esikoinen tuli yksi päivä edellisviikolla huoneestaan yläkertaan ja istahti keittiönpöydän ääreen. Mä tiedän, mitä sä tarttet ja mistä sä tykkäisit, se ilmoitti. Anna sun kännykkä hetkeksi mulle! Laitoin juuri ruokaa ja katsoin kännyltä Netflixiä, mutten hennonnut kieltääkään. Tyyppi vaikutti niin innostuneelta. 

Viiden minuutin kuluttua sain puhelimen takaisin, mutta kersa painui vielä huoneeseensa alakertaan jatkamaan juttujaan. Ruoan jälkeen sain lähetyksen työpöydälle. Tässä on äiti sulle uusi kännykänkuori! Pistät vaan sen sinne muovikuoren alle. 




Esikoinen oli piirtänyt tussilla paperiin puhelimeni ääriviivat ja kohdan kännykkäkameran linssille. Sitten hän oli leikannut paperin oikeanmuotoiseksi ja piirtänyt paperin täyttävän kuvan. Liikkistä!

Nyt minulla on aina mukana värikäs ja iso jäätelö. Kun tuolla kaupungilla kuvailee, saan aina osakseni ilahtuneita hymyjä. On hauska juttu levittää ympärilleen hauskoja juttuja. Kiitokset siitä esikoiselle. Onneksi mekin pian taas nähdään!

Tunnisteet: , ,