Sekunti aikaa suojatiellä

Tässä yksi syy siihen, miksi pelkään ajaa autolla. Tapahtui eräänä iltana juttu, jonka muistamme varmasti lopun elämää. Lapsi meinasi jäädä lähikaupan edessä auton alle. Ilta oli ihan tavallinen. Pätkä ja mies lähtivät ruoan jälkeen ostamaan lähikaupasta jäätelöt, kuten meillä joskus on tapana.


Kauppareissu suuren kirkon viereen mäen päälle on yleensä kymmenminuuttinen, mutta tällä kertaa kesti tavallista pidempään. Aloin jo odotella, että mikä kestää.

Oli maksettu jäätelöt, otettu vaihtorahat ja astuttu kaupasta kadulle. Kuten aina, pysähdyttiin tutun kaupan tutun tien varteen odottamaan sopivaa hetkeä ylittää tie. Autot menivät ohi. Mies katsoi vasemmalle ja oikealle. Autoja ei näkynyt. Paitsi se iso maasturi, jolla ei ole valoja päällä, vaikka on jo iltahämärä. Miehen käsi haroi alaspäin yrittäen napata lapsesta kiinni, mutta lasta ei näkynyt enää missään. Se oli lähtenyt ylittämään tietä, koska kaikki autot olivat jo menneet.

Aikaa oli ehkä sekunti. Pitäisi päättää nopeasti, mitä tilanteessa voisi tehdä. Pitäisikö pyörtyä vai huutaa vai yrittää vielä tarttua kadulle ehtinyttä lasta hupusta kiinni. Puoliso ei tehnyt noista mitään, vaan juoksi itse auton eteen.

Mitään muuta vaihtoehtoa ei kuulemma ollut.

Jonkin käsittämättömän nopeasti läpi kelatun ajatusketjun tuloksena mies sanoi tajunneensa, että auto osuu, jos se ei hiljennä vauhtia. Lasta ei enää ehdi napata kiinni. Huudosta se vain jähmettyisi paikalleen. Ison maasturin kyydistä ei näe lähellä olevaa metrin mittaista lasta. Mutta jos auton alle on juoksemassa iso mies, kuljettaja saattaisi ehtiä jarruttaa. 

Ja se ehti.

Tunnisteet: ,