Reykjavikin maraton - juoksuturistin upea matkakohde

Onpa muuten mukava sanoa, että viime viikonloppuna osallistuimme Reykjavíkin maratonille kahden päivän valmistautumisella. Rock, rock, rock! Reykjavíkin maraton on iso tapahtuma täällä Reykjavikissa ja nyt kun olen osallistunut myös itse, on pakko hehkuttaa juoksutapahtuman hyvää fiilistä ja kaunista juoksureittiä.


Mehän siis osallistuimme kymmenen kilometrin matkalle ja etenimme koko ajan rauhallisesti. Juoksuasuinamme oli Marimekon raitamekot, koska olimme liikkeellä meidän Finnska Budin -myymälän jengin kanssa. Meidän juoksutempauksemme tarkoituksena oli kerätä rahaa turvakodille Reykjavikissa ja sehän meni paremmin kuin uskalsimme edes toivoa. Yli tuplasimme meidän keräystavoitteen! Tähän mennessä olemme saaneet kasaan yli 100 000 Islannin kruunua eli reilu 800 euroa. Se on hienoa se.

Muutama oli ulkomailtakin tehnyt lahjoituksen luottokortilla. Jos se olit juuri sinä, niin suuri suuri sydän tähän näin. Kiitos!


Reykjavíkin maraton - parasta on kannustus!

Olen juossut kerran Naisten Kympin Helsingissä muistaakseni kuusi vuotta sitten ja yhden kerran puolikkaan maratonin Forssassa joskus 1990-luvulla. Minulla ei siis ihan hirveästi ole vertailupohjaa juoksumatkailijan näkökulmaan, mutta kaikki kokeneemmat keneltä olen kuullut, ovat kehuneet Reykjavíkin maratonia yhdeksi mukavimmista juoksutapahtumista. Täällähän on aika viileää, eli ei tule kamalan kuuma. Reitti on kaunis, se myötäilee merenrantaa, koukkaa Reykjavikin kaduilla ja puistoissa ja pitkin golf-kentän reunoja. Ei ole jyrkkiä nousuja eikä jyrkkiä laskuja. Ilma on puhdasta ja hyvää hengittää.


Hienointa juuri tässä juoksutapahtumassa on kuulemma kuitenkin se paikallinen kannustusporukka. Ja se on ihan totta! Tuolla kymmenen kilometrin matkalla näimme pienen osan reitin varrelle pystytetyistä paikallisten asukkaiden kannustuskojuista. Virallisten vesi- ja vessapisteiden ja sponssitelttojen lisäksi siellä oli vaikka ja mitä.


Osa oli kantanut sohvat kodeistaan kadunvarteen. Oli kahvitarjoilua kävelijöille, lapsia mehukannuineen ja muutaman korttelin asukkaat olivat laittaneet pystyyn skumppatarjoilun. Siis jääkylmää skumppaa oikeista laseista, cocktail-paloja, suklaakakkua, mansikoita. Whattaa! Nämä oli tietysti tarkoitettu meidänkaltaisille nautiskelijaosallistujille, joten totta kai pysähdyimme nauttimaan tarjoiluista. Tavoiteaikaa juokseva tuskin hyötyy lasillisesta skumppaa siinä kohtaa kun matkaa on vielä jäljellä 30 kilometria ja risat, mutta he saavatkin sitä urheilujuomaa ja banaaninpaloja. Mutta kaikkia oli siis ajateltu ja se tuntui erityisen kivalta.


Puutarhoihin oli kannettu kajareita ja niistä soitettiin musiikkia juoksijoiden iloksi. Näin kymmenen kilsan aikana ainakin neljä isoa bändiä laulajineen, akustisen kitaran soittajan, yksinäisiä laulajia ja yhden lapsiporukan laulamassa. 

Kadun varrella kannustettiin, huudettiin, taputettiin, annettiin läpsyjä ja naurettiin. Siis ihan kaikille: kävelijöille, juoksijoille, hölkkääjille. Aivan mahtavan hieno tunnelma, joka sai iloiseksi pitkäksi aikaa.


Jos olet juoksuihmisiä tai ihan vaan peruslenkkeilijä, jota kiinnostaa myös matkailu, niin suosittelen todella lämpimästi osallistumista ensi vuonna Reykjavíkin maratonille. Matkoja on useampia: maraton, puolimaraton, 10 km, 3 km ja 800 m. Juoksijat saavat halutessaan kerätä hyväntekeväisyyteen. Ilmoittautumismaksu vaihtelee rekisteröitymisajan mukaan; me taisimme maksaa noin 50 € per henkilö. 

Juoksijat saavat omat teepaidat ja vapaalipun Reykjavikin uimaloihin: lenkin jälkeen on ihanaa rentoutua kuumissa vesissä raikkaassa ulkoilmassa.

Reykjavikin maraton järjestetään aina elokuun loppupuolella Kulttuuriyön (Menningarnótt) kanssa samana päivänä. Tälle reissulle voi ottaa vaikka koko perheen tai kaveriporukan mukaan. Ne jotka eivät juokse, voivat hakea hyvää fiilistä liittymällä iloiseen kannustusjoukkoon. Juoksun jälkeen on koko päivä ja ilta aikaa nauttia Reykjavikin katubileistä, kulttuuritarjonnasta, ilmaisista sinfoniaorkesterin konserteista, kuumista kylvyistä ja hyvästä ruuasta.


Matkavinkkejä Reykjavikiin


Näistä seuraavista matka-aiheisista vinkkijutuistani löydät tietoa matkailusta Reykjavíkissa. Ja tosiaan, tätä juoksutapahtumaa suosittelen kyllä ihan kaikille; sehän voi olla hauska lisä tavanomaiseen Islannin-matkaan. Se on erityisen kiva tapa päästä osaksi paikallista meininkiä ja Reykjavikin suosituinta karnevaalipäivää. Lapsetkin saavat osallistua ja useimmiten nuo Reykjavíkin maratonin 3 km ja 800 m matkat ovat etenkin lapsiosallistujien suosiossa. Muksuille järjestetään samana päivänä myös muutaman sadana metrin mittainen pukujuoksu.

Reykjavikissa ensimmäistä kertaaa? Nämä ainakin kannattaa kokea
Käytännön vinkkejä Islantiin matkustavalle
Reykjavíkin hotellivinkit (fiinit, keskitaso ja edullisempi majoitus)

Reykjavíkin maratonin kotisivut.

Tunnisteet: , ,