Kun täi tarttuu, tervehdi puhelimella

Jos lapselta löytyy täitä, mitä kannattaa tehdä ihan ensimmäisenä? Ottaa puhelin käyteen ja soittaa ihan jokaiselle, jonka luona lapsi on ollut viime aikoina yökylässä, samassa päiväkotiryhmässä, urheiluleirillä tai missä vain, missä lapset pääsevät hieromaan päitään yhteen.



Tulimme tänään kotiin muutaman päivän mittaiselta vaellusreissulta. Kotiin päästyämme saimme täipuhelun sukulaisilta. Nämä vittumaiset pienet otukset olivat kotoutuneet heille ja ottaneet haltuun ihan jokaisen päänahan. Hiuksista ei ollut löytynyt mitään kolmea kaverusta vaan ihan täysilukuiset jalkapallomaajoukkueet. Hrr. 

Täitartunta oli mitä luultavimmin tullut muutaman viikon takaiselta lasten jalkapalloleiriltä, jossa joukko lapsia oli nukkunut samoissa tiloissa muutaman päivän ja ilmeisesti kampojakin oli kisaponnareita laitettaessa lainailtu edestakasin. Sukulainen oli heti löydökset tehtyään ottanut soittokierroksen ihan jokaiselle, kenen kanssa lapset ovat viime aikoina olleet läheisissä tekemisissä. 

Yksi lapsen ystävien vanhemmista olikin sitten huokaissut puhelimeen että tuttu homma. Että me löydettiin nämä ötökät pari viikkoa sitten meiltäkin, mutta en sitten kehdannut ottaa asiaa puheeksi ja kertoa kenellekään. 

Apua. Meinasin saada slaagin! Voi vain kuvitella, kuinka moneen päänahkaan täit ovat tehneet pesiään kuluneen  kahden viikon aikana. Luultavasti tälle kyseessä olevalle ystävällekin ötiäiset ovat jo tulleet uusintakylään, koska lapset riehuvat keskenään pihalla, käyvät uimassa ja luultavasti lainailevat myös toistensa ponnareita. Hiphei!

Säädön määrä kasvaa jyrkällä kurvilla sitä nopeammin, mitä enemmän vanhemmat vatuloivat kertomisen kanssa. Ei täissä ole mitään häpeällistä. Ne eivät kerro mitään kodin siisteydestä, hiustenpesun puutteellisuudesta tai yhtään mistään muustakaan. Joskus niitä tulee ja sitä nopeammin ne lähtevät, mitä nopeammin kaikki antavat yhdistettyä täishamppoo- ja -kampahoitoa.

Kotiin tultuamme kampasimme kaikkien päät. En onneksi löytänyt mitään - mutta sehän ei tarkoita ettäkö tartuntaa ei olisi tullut. Kampa täytyy ottaa kauniiseen käteen seuraavinakin iltoina. Suihkutin lasten hiukset vielä varmuuden vuoksi ennaltaehkäiselvällä täikarkotteella (sitä oli jäänyt yksi avaamaton pullo kylppärin kemppariboksiin, jesjesjes).

Eli kun täitartunta tulee, niin ihan ensin soitto ihan kaikille, kenelle täit olisivat mahdollisesti voineet tarttua. Sen jälkeen täishamppoota, kampaamista ja tarvittaessa vaikka kreppirautaa. Koin itse nämä käytännön elämässä testatut täinkarkoitusohjeet hyviksi. Toivotaan, että tällä kertaa ei tarvitse mennä sinne asti. Pikkuisen oksettaa pelkkä ajatuskin tartunnan mahdollisuudesta. Yhyy.