Pakkasimme aamulla lasten ja omat kolmen päivä kamat laukkuihin. Lapsille oma laukku, sillä he jäivät muutamaksi päiväksi Islannin-mummolaan. Minun ja puolison isoon yhteiseen säkkiin pakattiin lämpimien ulkoiluvaatteiden (untuvatakki, check!) teltta ja makuupussit. Siihen päälle on sitten pari laukullista kaikenmoista kameratavaraa, johtoja, akkuja ja kahvitermari.
Läksimme muutamaksi päiväksi kaksin työreissuun Länsivuonoille. Lapsia ei kiinnostanut monen tunnin automatka Reykjavikista ja toisaalta meistä oli kamalan kivaa mennä matkalle pitkästä aikaa ihan kahdestaan (terkut vaan Kaitsulle täältä nykyajan työelämästä; Katja tästä muutaman sanan jo kirjoittkin, kannattaa tsekata). Reissumme tarkoituksena on kiertää valokuvaamassa muutamat paikat tulevaisuuden tarpeita varten. Mutta koska tämä oman vapaa-ajan ja työn tekemisen yhdisteleminen nyt on tavallaan muodostunut vuosien saatossa kiinteäksi osaksi arkea, tuntuu tämäkin reissu oikeastaan enemmän vapaa-ajalta kuin työltä.
Emme välttämättä olisi lähteneet Länsivuonoille muutamaksi päiväksi juuri nyt: Palasin reilu vuorokausi sitten pitkältä hevosvaellustyömatkalta. Vuorokausi kotiinpaluumme jälkeen lähdemme Suomeen kesäloman viettoon. Tahti on vähän turhan liian tiivis, mutta tällaista tämä arki nyt välillä on. Epätäydellistäkin ja sellaista johon kuuluu satunnaista pinnistelyä ja venymistä.
Onneksi pesukoneesta löytyy tarpeeksi nopea pikaohjelma, niin saamme pyykit pestyä ennen kuin ne pitää puhtaina pakata uudestaan laukkuun.
Koska aikataulut pakottivat lähtemään juuri tänään, niin sittenhän me lähdettiin. Ja voi että tuntuu kivalta tämä autossa istuminen, maisemien katselu ja aikuisten välinen juttelu ilman, että pitää miettiä mitään muuta. Voi syödä etupenkillä suklaarusinoita kahvin kanssa ilman että kukaan tiedustelee, mitä te rapistelee ja pyytää pussia takapenkille.
Tällä reissulla täytyy kulkea aistit valppaina ja tulevaisuus mielessä. On nimittäin aika usein käynyt niin, että kun on lähdetty puolison kanssa yhdessä Islantia työhommissa kiertämään, siitä on työrintamalla seurannut jotain pitkäkestoista.
Kiersimme Islantia matkaopaskirjantekohommissa vuonna 2007 ja 2008. Siitä Islanti-pläjäyksestä alkoi työura Islannin, matkailun ja niin kutsutun lifestyle-yrittämisen saralla. Muutaman kuukauden materiaalinkeruumatka sytytti kipinän, josta on seurannut monta tuhatta keskenään erilaista työpäivää.
Kului muutama vuosi ja vuonna 2011 lähdimme yhdessä tekemään Mondo-lehdelle juttua issikkavaelluksista (olipa muuten hauska lukea omia, vuosikausia vanhoja blogijuttuja) Löysin sattuman, tuttavien ja ystävien kautta eräälle hevostilalle Pohjois-Islantiin. Siellä on sen syksyn jälkeen tullut käytyä kymmeniä kertoja satojen eri ihmisten kanssa, nämä kuvat ovat ensimmäiseltä issikkavaellukselta. Suomeksi opastettavien issikkavaellusten matkanjohtajahommat ovat olleet työhommieni ehdotonta aatelia jo kuuden kesän ajan.
Ja nyt me menemme kahdestaan Länsivuonoja kouluamaan. Mitäköhän sieltä tarttuu mukaan tuleville vuosille? Ihan jo jännittää. Jos näkisi tulevaisuuteen, minun tekisi kovasti mieli hieman kurkistaa.