Islantilaiset poistuivat MM-kisoista voittajina

"Tämä on hauskinta, missä olemme saaneet olla mukana." "Kävellään ylpeinä pois pöydistä." "En ole koskaan ollut yhtä ylpeä siitä, että olen islantilainen." "Oltiinhan me kyllä tosi lähellä (voittoa) siinä lopussa."

Sitten kohti seuraavia arvokisoja, sanoi Islannin maajoukkueen Gylfi. (Kuva: Screenshot/Frettabladid)

Nuo ovat lainauksia islantilaismedioiden nettisivuilta heti eilisen jalkapallo-ottelun jälkeen, jonka Islanti hävisi Kroatialle. Sen häviön takia MM-kisat ovat Islannin osalta nyt ohitse. 

Vaikka islantilaisten positiivisuuteen ja huonojen asioiden selittämiseen hyväksi on tässä vuosien aikana tullutkin tutustuttua, tuli tappioon suhtautuminen pienoisena yllätyksenä. Kirvelevän tappion jälkeen  tuntui epätodelliselta lukea näitä häviön jälkeisiä hyvän fiiliksen juttuja. 

Valmentaja toki myönsi, että ei olisi vielä halunnut lähteä pelistä kotiin, ja pelaajia otti päähän se, kuinka "pienestä" jatko pelissä jäi kiinni. Tunnelma ei silti ollut tippaakaan masentunut tai luuseri. Ketään ei syytelty, vaan kaikkia kiiteltiin. Ei arvailtu, kenen vika häviö oli, vaan puhuttiin siitä, kenen ansiota oli, että päästiin näin pitkälle. 

Nämä jalkapallon MM-ottelut Islannin osalta ja tämä heti pelien jälkeen alkanut positiivisuusrumba näytti taas kerran toteen sen, mitä tapahtuu, jos Islanti joskus häviää jossain merkittävässä asiassa. No ei yhtään mitään. Tottakai tappio harmittaa, mutta koska suolan hierominen haavaan ei auta mitään, sitä ei siksi kannata tehdä.


"Semmoista se jalkapallo on. Jos ei koskaan ota riskejä, ei pääse koskaan eteenpäin", totesi joukkueen keskikenttäpelaaja Emil pelin jälkeen antamassaan haastattelussa. 

Semmoista se on, niin. 

Voihan vitjat, mutta todella arvostan ja ihailen tätä iloluonteista käytännönläheisyyttä.

Emil varmaan yritti sanoa sitä, että kun tekee jotain uhkanrohkeaa ja hauskaa, voi ehkä menestyä. Jos ei kokeile tuuriaan ja lähde soitellen pelikentille, ei ainakaan saavuta mitään. Jos ruoskii itseään häviämisen jälkeen, ei tee mieli yrittää uudestaan, koska eihän ketään huvita tehdä täydellä sydämellä mitään sellaista, missä kokee itsensä huonoksi. 

Islantilaisilla on geneerisesti ottaen liikuttavan hauska taito nostaa itseään ylemmäs ilman, että he painavat muita alemmas. Häpeilemättä he kertovat ulkomaalaisille omasta hyvinvoinnistaan ja siitä, kuinka Islannissa kaikki on niin valtavan erinomaista ja harvinaislaatuista ja kaunista ja ihanaa. Ovat mokomat sisäistäneet erinomaisesti sen, että omaa erinomaisuuttaan voi korostaa muutenkin kuin heiluttelemalla muille aitiosta keskaria.

Kuulin tänään islantilaistoimittajasta, joka oli käynyt kyselemässä nigerialaisilta Nigeria-Islanti-pelin jälkeen, että tiedättekö muuten, kuinka paljon meidän maassa on asukkaita. Aika pieni maahan se on. Varmaan joku kahdeksan tai yhdeksän miljoonaa, ihmiset olivat olivat arvailleet. Oli ollut kuulemma hieno hetki kertoa, että meitä on reilu 300 000. Ja silti me pelattiin aika hyvin! 

Islantilaiset siis hävisivät, mutta tavallaan kuitenkin voittivat. 


"Tämä on hauskinta, missä olemme saaneet olla mukana."

Tästä islantilaispelaajan pelinjälkeisestä kommentista repäisty otsikko liikuttaa minua kovasti. Siinä on jotain sellaista perustavanlaatuista iloisuutta, jota on vaikea pukea sanoiksi kuulostamatta pateettiselta. Että vaikka miten tyhjenisi autosta renkaat ja vaivalloisen kuoppaisen tien päässä olisi edessä umpikuja, on kuskilla kuitenkin pokkaa kehua matkan aikanan nähtyjä maisemia. 

Koska miksipä ei?

Kaikki muu matkalla pieleen mennyt ei poista nähtyjen maisemien hienoutta. Onnellinen on se, joka niitä maisemia on älynnyt katsella eikä vain vaipunut vitutuksen syövereihin. 

Islannissa on sellainen sananlasku kuin Hald þú taum í höndum þá hamingjan fer að þér. Se tarjoittaa vapaasti käännettynä kuta kuinkin sitä, että "Pidä ohjia kädessäsi, niin onni pysyy lähelläsi." 

Ajattelin ensin sen tarkoittavan sitä, että kun päätät itse mitä teet, niin tulet onnelliseksi. Että ole oman itsesi boss. Merkitys taitaa kuitenkin olla vähän syvällisempi.
Yritän selittää. 

Mitä enemmän omassa toiminnassaan näkee hyviä puolia eli mitä enemmän kehuu ja tsemppaa itseään ja uskoo itseensä eikä pelkää negatiivisia uhkakuvia, joihin ei voi vaikuttaa, sitä enemmän saa aikaan hyviä ja iloisia asioita.

Ihminen tykkää tehdä niitä juttuja, joissa se kokee olevansa hyvä. Mitä enemmän iloitsee asioista, sitä paremmalta oma olo tuntuu, sitä kevyempi on askel ja sitä enemmän on energiaa painaa eteenpäin. Tästä asenteesta minullakin olisi vielä paljon opittavaa. Aivan lian usein tartun siihen asiaan, joka ei onnistunut, kuin siihen, joka onnistui. Vittuunnun pienestä enkä oikein osaa venyttää onnistumisentunnetta pitkäkestoiseksi. 

Olette varmaan monta kertaa kuulleet sen kysymyksen, että onko mielestäsi puolillaan oleva lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä.

Näillä islantilaisilla se tuntuu valuvan koko ajan yli. 

Tästä voit lukea aikasemman juttuni siitä, kuinka Islannissa valmistauduttiin jalkapallon MM-kisoihin.