Vastoin tahtoaan Islannissa

Leivoin viime marraskuussa sata joulutorttua islantilaiselle turvakodille. Suomalainen ystäväni oli silloin kirjoitushetkellä ollut Islannissa suomalaisislantilaisen lapsensa kanssa turvakodissa neljä kuukautta. Enpä olisi silloin mitenkään arvannut, että yli puoli vuotta myöhemmin tilanne on edelleen sama.


Nyt noin parivuotias lapsi on joutunut asumaan suurimman osan elämästään turvakodissa. Ystäväni on joutunut olemaan kohta kokonaisen vuoden poissa kodistaan ja poissa työelämästä. Asianajajakulut ovat nousseet suuriksi. Tässä tapauksessa kaikki on niin pielessä. Sekin, että en itse voi tarjota tästä toimittajana juttua minnekään, koska kyse on ystävästäni. Enkä halua antaa toiselle osapuolelle keinoja väittää, että olen puolueellinen, sillä olen todistajana huoltajuuskiistassa - sitten kun oikeusistunto joskus viimein pidetään. En ota tällä jutulla kantaa siihen, mikä ratkaisu olisi kaikkien osapuolten osalta paras ja eniten oikein. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka järjettömän hidas ja tehoton islantilainen oikeusjärjestelmä on. Tällaisissa tilanteissa tätä maata on  kerta kaikkiaan vaikea sietää.

Ystäväni kirjoitti kirjeen, jonka hän lähetti useampiin islantilaismedioihin tällä viikolla. Tänään yksi isoimmista sanomalehdistä julkaisi kirjeen verkkosivuillaan, joten minäkin voin sen nyt tässä julkaista suomen kielellä.




Kuvittele, että sinua pidetään vastoin tahtoasi kaukana perheestäsi ja kodistasi, joka odottaa tyhjänä. Unelmasi on muuttunut Mount Everestille kiipeämisestä siihen, että saisit mahdollisimman pian – tai edes joku kaunis päivä! – istahtaa ikiomalle sohvallesi, ja nipistää varmistaaksesi että se ei ole unta. Se, että olet vihdoin kotona.


Minua ja poikaani on pidetty Islannissa ”panttivankeina” jo lähes 10 kuukauden ajan. Lapseni päätettiin palauttaa Islantiin huoltoriitaa varten viime elokuussa 2017, ja siitä lähtien olemme asuneet turvakodissa Reykjavikissa. Missään muussa Euroopan maassa emme olisi enää moneen kuukauteen olleet täällä virumassa. Päätös suuntaan tai toiseen olisi jo tehty. 
Lapseni isä pitkittää huoltoriitaa tahallaan. Hän ja hänen asianajajansa ovat keksineet lukuisia tekosyitä ja viivytyksiä, ja Islannin oikeusjärjestelmä sallii kaiken. Lapsen etu olisi, että tällaiset asiat hoidetaan mahdollisimman äkkiä päiväjärjestyksestä, ja lapsi pääsisi elämään tavallista arkea samoin kuin me vanhemmat. Mutta tässä me yhä olemme. Välitilassa, limbolandissa. Jokainen annettu päivämäärä oikeudenkäynnille on siirtynyt monella viikolla myöhemmäksi milloin mistäkin syystä. 
Lisäksi Reykjavikin hovioikeus päätti muutama viikko sitten, että lapseni, joka ei ole koskaan viettänyt äidistään edes yhtä yötä erossa, tulee viettää pääoikeudenkäyntiin asti 3 yötä isällä, 3 äidillä jne. Vaatimukseni päästä kotiin odottamaan jätettiin huomioitta. Perusteluna oli, että hovioikeuteen valitti väliaikaismääräyksestä isä, ei äiti. Samalla oikeus tuli ignoroineeksi lapseni iän, edun ja tarpeet sekä sen, että joudumme asumaan turvakodissa. 
Jos puhutaan tasa-arvosta, niin silloin täytyy kysyä että onko reilua ja tasa-arvon mukaista, että lapsen isä voi asua kotonaan ja tehdä työtään, kun taas äiti joutuu virumaan kodittomana vieraassa maassa ja kaukana perheestään ja työkuvioistaan. Sanomattakin on myös selvää, että vanhempien kansalaisuudella ei pitäisi olla vaikutusta päätöksiin. Olen kuitenkin viime kuukausien aikana törmännyt lukuisiin ulkomaalaisiin naisiin, jotka ovat hävinneet oikeustaiston islantilaista isää vastaan. 
On käsittämätöntä, että yksi Pohjoismaista kohtelee ihmisiä näin. Missä ovat minun oikeuteni? Miten voi olla oikein, että minun ja lapseni olosuhteilla ei ole mitään väliä? En saa taloudellista tukea mistään. Suomi pesi kätensä, kun päätti palauttaa lapseni. Kyseinen päätös oli epäreilu, sillä muut maat eivät olisi lasta palauttaneet niiden todisteiden valossa, joita meillä oli. En saa edes käännöspalveluita – jos haluan jotain ymmärtää, maksan omasta pussista tai pyydän jotakuta tuttavaa kääntämään myös oikeusdokumentit, vaikka kyseessä on koko elämän määräävä asia. 
Olen Franz Kafkan Oikeusjuttu-romaanissa sisällä sillä erotuksella, että tämä ei ole fiktiota. Ajatus siitä, että lapsi määrättäisiin islantilaiselle isälle, on musertava. Minun on mahdoton muuttaa maahan, missä hinnat hipovat taivaita, missä asunto on lähes mahdottomuus yksinäiselle ihmiselle, missä en voisi tehdä työtäni ja missä palkka tuskin riittäisi edes vuokraan, missä en pystyisi maksamaan asianajokulujen aiheuttamia velkojani.  
Suomessa media on kääntänyt selkänsä, koska kyseessä on huoltoriita. Tämä ei ole huoltoriita enää. Tämä on ihmisoikeuskysymys.

--

Koska mikään suomalaismedia ei ainakaan toistaiseksi ole tarttunut tähän juttuun, ainoa keino jakaa tietoa tästä tapauksesta on jakaa juttua. Tätä saa siis mielellään jakaa. Tiedän jutun faktoista  yksityiskohtia ja vastaan kyllä mielelläni, jos tästä herää jollekin kysymyksiä.

Tunnisteet: ,