Meillä ei vietetä äitienpäivää

Tähän viikonloppuun sopii pieni kurkkaus islantilaisiin kevätperinteisiin: meillä ei nimittäin vietetä äitenpäivää. Huomisen kohdalla kalenterissa lukee kyllä islanniksi äitienpäivä, mutta ei sitä oikein kukaan noteeraa.

Jos olet lukenut Islantilainen kodinonni -kirjani, tiedät ehkä jo, mitä aion seuraavaksi sanoa. Mutta tämä juttu on teille muille, jotka ette kirjaa ole (vielä) lukeneet. 


Islannissa ei ole äitienpäiväperinteitä. Ei poimita valkovuokkoja, osteta lahjaa, käydä äitienpäivälounaalla tai anneta äitien "nukkua" äitienpäivänaamuna pitkään. 

Näin ihan itseni puolesta ilmaisen, että en pistä tämän perinteen puuttumista lainkaan pahaksi. En tunne jääväni mistään paitsi. Minulla on ollut vähän sellainen ristiriitainen olo kaikista vanhemmuuteen liittyvistä juhlista. Ystäväni tunsivat minun niin hyvin, etteivät edes yrittäneet järjestää babyshowereita. Varpajaisten idea on minusta ihan 1950-luvulta. Minua ei kiinnosta tehdä vanhemmuudesta numeroa. Se nyt vaan on. Jotkut ovat vanhempia, jotkut eivät. Eikä biologisella vanhemmuudella ole välttämättä mitään tekemistä hyvän vanhemmuuden kanssa. Asiassa kuin asiassa ihmisen hyvyyden näyttävät teot, eivät määritelmät. 

Varpajaisten ja vauvasuihkujen lisäksi on sitten tämä äitien- ja isänpäiväasia. Phuuh. Tästä on vaikea sanoa mitään, ilman epäilystä siitä, että loukkaanko jotakuta. Esimerkiksi omaa äitiäni. Mutta kerrottakoon nyt, että se, etten pidä äitienpäivästä, ei kerro mitään omasta äitisuhteestani. Koska äitienpäivän tapoihin ja perinteisiin kuuluu täällä Suomessa äidin muistaminen, olen lapsillekin opettanut mistä on kyse ja me yhdessä ajoitamme yhden vuotuisen mummilahjan lähettämisen äitienpäivään. Laitamme pitkin vuotta piirustuksia ja valokuvia postin tuomina terveisinä, mutta myös äitienpäivänä. 

Lapsena perhepäivähoitajalla ja myöhemmin koulussa minäkin askartelin äitienpäiväkortteja, keräsin kukkia ja leivoin täytekakun. Se oli kiva päivä, meistä lapsistakin. Siitä tuli tapa. Tuntuisi pöljältä jättää tekemättä äitienpäivämuistaminen vain siksi, koska en itse vanhempana koe päivää millään tavalla merkittävänä tai koskettavana. Minulle se on päivä muistaa omaa äitiä, mutta ei omaa äityttäni. Minulle se on ihan sunnuntai vaan. 

Koska tulin vanhemmaksi ulkomailla, suomalaisesta äitienpäiväperinteestä ei ole muodostunut sellaista henkilökohtaista, vanhemmuusasioihin liittyvää ja tunteisiin menevää päivää.

Juhannuksen uupumista harmittelen, mutta äitienpäivää en kaipaa. Että ei tämä suomalaisille tärkeiden juhlapäivien merkitsevyys minulle mitenkään loogista ole. 


Itse en juhli äitienpäivää, mutta ei se minua haittaa, että sitä joku muu juhlii. Se minua haittaa, että omat tarpeet ja odotukset laitetaan toisten tarpeiden edelle. Case isänpäivä viime vuonna. Kraist.

Suomessa saatiin viime talvena aikaan karmea hässäkkä parin päiväkodin "poikkeuksellisesta isänpäiväjuhlinnasta". Silloin koin suurta myötähäpeää joidenkin ihmisten puolesta.

Kyse oli siis siitä, että pari helsinkiläispäiväkotia oli päättänyt kutsua päiväkodin perinteisiä isänpäiväkahveja läheisenpäiväksi: kahvitilaisuuteen olivat tervetulleita isien lisäksi myös lapsen muut läheiset. Päiväkodit halusivat ottaa näin paremmin huomioon myös ne lapset, joilla ei ole isää. Tämä oli joillekin syy raivostua:

Ei yhden isättömän lapsen takia voida vaatia, että muut eivät saisi juhlia isänpäivää.
Tällainen loukkaa kuolleen isäni muistoa.
Onkohan neutralisoiminen viety vähän liian pitkälle? 


"Isänpäivä-gate" tuntui ihan järjettömältä. En voi hyväksyä, että aikuiset ihmiset alkavat vinkua järjettömyyksiä, kun tarkoituksena oli käyttää isänpäivän ympärillä hieman toisenlaisia sanoja, jotta niille lapsille, joilla isää ei ole, olisi mukavampaa tulla sinä päivänä päiväkotiin.  Ymmärrän toki, että joillakin tämä asia menee luihin ja ytimiin, mutta rekatiot olivat ylimitoitettuja. 

Isän- ja äitienpäiviin liittyy Suomessa niin voimakas arvolataus, että pienikin keskustelu näiden juhlapäivien erilaisesta viettämisestä saa ihmisissä aikaan suuria tunnereaktioita. Ymmärrän mekanismin, mutta en voi hyväksyä sen aiheuttamaa hölmöilyä. 


Ei kai kenenkään tarvitse miettiä kovin pitkään päättääkseen, kumpi on tärkeämpää: tilaisuus, josta kaikille lapsille tulee kiva mieli, mutta kenellekään ei tule paha mieli, vai tilaisuus, jossa osalle lapsista tulee hyvä mieli ja muutamalle surullinen olo. Aikuiset olisivat voineet pitää mölyt mahassaan, koska  kyse oli lapsista ja päiväkotiympäristöstä. Kotonahan saa kuka tahansa juhlia tai olla juhlimatta. Mitäs se kenellekään kuuluu.

Itse en juhli äitienpäivää, mutta ei se minua tietenkään loukkaa, että sitä joku muu perhepiirissään juhlii. Samalla logiikalla: se että minä en koe äitienpäivää merkityksellisenä, ei pitäisi harmittaa ketään. 

Olen Suomessa matkalla vielä tämän viikonlopun ajan ja olenkin mielenkiinnolla tarkkaillut ympäristöäni viime päivinä. Äitienpäivää ei pääse julkisissa tiloissa pakenemaan: kukkakauppojen ja kahviloiden lisäksi se tulee hierontastudioihin, kirjakauppoihin, valotauluihin ja ratikan mainostarroihin. Tätä kaikkea mainossälää, ystävien kirjoittelemia hienoja äitienpäiväjuttuja ja koskettavia facebook-päivityksiä on mukava lukea. Niistä välittyy se, että monelle päivä on tärkeä juhlapäivä. Se on hienoa se. 


Se, miksi äitienpäivä ei merkitse minulle mitään, onkin mielenkiintoinen kysymys. Siitä pitää sanoa vielä muutama sananen.

Olen mielestäni tosi hyvä äiti. Lapset tykkäävät ja itsekin alan tässä vanhemman roolissa olla jo aika kotonani. 

Minulla on myös ruskea nätti tukka ja tykkään siitä tosi paljon. Aika monella muullakin kuin itselläni on ruskea tukka, joillakin pyytämättä ja yllätyksenä, osa on saanut purkista apua. 

En siis koe mielekkääksi nostaa äitiyden tai isyyden roolia millekään jalustalle. Joskus me juhlimme koko perheen voimin spontaanisti jotain mukavaa asiaa, ilman sen suurempaa, merkityksiä täyteen ladattua syytä. Jälkeläisten olemassaoloa tykkään juhlia lasten omina syntymäpäivinä, en äitien tai isien kunniaksi tehtyinä päivinä.


Mutta tykkään kyllä juhlia! Tykkään tavata itselleni tärkeitä ihmisiä ja tehdä heidän kanssaan mukavia asioita yhdessä. Tykkään siitä, että islantilaiset ovat railakasta porukkaa, jotka rakastavat bileitä, hauskanpitoa ja yhteislaulua. 

Äitien- ja isänpäivien sijasta täällä juhlitaan joka vuosi naisia ja miehiä. Naistenpäivän ja miestenpäivän bileiden juuret ulottuvat vuosisatojen päähän. Äidin ja isän päivä ovat vanhempien yksinoikeus. Naisten- ja miestenpäivät taas koskevat kaikkia.

Että siinä mielessä islantilaiset ovat tajunneet erään tärkeän seikan: mitä enemmän vieraita, sitä paremmat juhlat. 

Kivaa juhlapäivää kaikille, jotka sitä huomenna viettävät!

Tunnisteet: ,