Tee sitä, millä on sinulle eniten väliä

Ennen kuin aivan tuota pikaa vaivun sänkyyn ja unten maille pitkän työpäivän jälkeen, on pakko jakaa vielä yksi ajatus tänne blogiin. Mietin tuossa kotimatkalla loskalumessa pyörän kanssa taistellessa, että mitäs hiton järkeä tässä on. Tulla pyörällä talvella töihin. Märkää jääpuuroa on nilkkoihin asti, pyöräväylät auraamatta ja siellä täällä kaduilla isoja jäälaikkuja, jotka luistavat pyörän liukuun jos ajaa huolimattomasti, vaikka miten on nastarenkaat alla. Fak.


Mutta mitään muitakaan vaihtoehtoja ei ollut. Ensinnäkin me ostoskeskukseen töihin tulevat emme saa parkkeerata autojamme asiakaspaikoille näin joulukiireiden aikaan. Jokainen asiakaspaikka on potentiaalinen kassakoneen kilahdus, eli parkkitila on pyhitetty asiakkaille, ei työntekijöille.

Toisekseen: ainoa tapa olla edes heti aikaa ulkona tämän kiireisen joulunalusviikon aikana on kävellä tai pyöräillä työmatkat. Raitista ilmaa ja vähän liikuntaa on pakko saada, tai muuten moottorini ei käynnisty varsinkaan tähän vuoden pimeimpään aikaan ollenkaan. Eli ei se jääpuurosa sotkeminen ollut hullun hommaa, vaan ihan järkevä päätös. Siitä piti vain itseään muistuttaa, kun pinna meinasi palaa siellä sutiessa.


Tämä pyöräilyepisodi itse asiassa liittyy yhteen tärkeimpään juttuun, jonka tänä vuonna olen oppinut:  järkevän ajankäytön konkretisoituminen. Siis se, miten päiväni järjestän, miten saan tarpeeksi töitä tehtyä mutta ehdin puuhailla myös muuta. Iso palanen loksahti paikalleen, kun juttelimme podcast-vieraamme Anna Perhon kanssa juurikin tästä aiheesta.

Kuuntele ilman muuta tuo podcast-jakso, jos koet aiheen kiinnostavaksi. Mutta näin pariin riviin tiivistäen kyse on siis tästä:

Mieti omia arvojasi. Mitkä asiat ovat sinulle niitä kaikkein tärkeimpiä? Mitkä toiseksi tärkeimpiä ja aika tärkeitä? Entä mitkä asiat eivät ole lainkaan tärkeitä? 

Meillä kaikilla on 24 tuntia vuorokaudessa. Jokaisen pitäisi aloittaa siitä että nukkuisi tarpeeksi tai ainakin niin paljon kuin on mahdollista. Ilman kunnon yöunia ei voi tehdä mitään kunnolla. 

Valveillaoloaika pitäisi jakaa omien arvojen mukaisesti lohkoihin. Jos perhe on tärkeää ja työ on tärkeää, pitää myös perheelle järjestää reilusti aikaa eikä vain jotain rippeitä sieltä työn ympäriltä. Simple as that. Toimimalla jatkuvasti vastoin omia arvojaan, joutuu kärvistelemään huonon omatuntonsa kanssa jok'ikinen päivä ja se jos mikä vie voimia ja johtaa myös huonoon ajankäyttöön. Jos jatkuvasti ottaa päähän, ei saa aikaan priimaa missään asiassa. Ei töissä, ei perhe-elämässä, ei harrastuksissa, ei missään. Koko ajan yrittää, mutta mitään ei saa valmiiksi, koska tekeminen ei tunnu hyvältä eikä lähde kunnolla käyntiin.


Pieni konkreettinen esimerkki tulevan joulun välipäiviltä. Olemme lähdössä perheeni kanssa Suomeen kahdeksi viikoksi. Meidän perheemme, minun siskoni ja äitini kokoontuvat samalle mökille viettämään aikaa yhdessä, hiihtämään, laittamaan ruokaa ja pelaamaan lautapelejä. Sain pari päivää sitten työsähköpostiini tarjouksen aika isolta yritykseltä, joka halusi tilata minulta sisältöjä muutamaan kanavaan. Haastatteluja, artikkelien lukemista, kirjoitustyötä, proikkarointia. Aikaa olisi kulunut arvioni mukaan pari täyttä työpäivää ja rahaa siitä olisi saanut helposti parisen tonnia, ehkä enemmänkin.

Työn pitäisi olla valmis vuodenvaihteessa eli se pitäisi käytännössä puristaa valmiiksi joulun ja uudenvuoden välissä. Kysymys kuului: ehtisinkö ottaa työn vastaan?

Reilun parin tonnin projekti tottakai kiinnosti. Raha on hauska juttu ja laskutettavaa mielenkiintoista duunia on ilo tehdä.


Paitsi että vielä paaaaaaaljon kivempaa ja itselle tärkeämpää on viettää muutama lomapäivä. Levätä, ladata akkuja ja ennen kaikkea viettää aikaa perheen kanssa. Niinpä vastasin, että en ehdi. Palaan töihin tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen. Että kiitos mutta ei kiitos ja kiitos kun kysyit, mutta tehdäänkö yhteistyötä mieluummin joskus toiste.

Ai että tuntui hyvältä! Suorastaan levollista sanoa ei.

Vaikka tämä blogin kirjoittaminen onkin minulle vain osittain työtä, aion luultavasti piipahtaa tällä tontilla tavallista harvemmin seuraavat pari viikkoa. Koitan pitää ruutuajan minimissä ja keskittyä tasaisella hiihtämiseen, alamäkien kävelyyn sukset kainalossa, korvapuustien syömiseen latukahviloissa ja mökissä hiipparointiin yhdessä perheen kanssa. Suomen puhumiseen, leffojen katseluun ja saunakaljan juomiseen. Saatan päivitellä tänne reissukuulumisia Lapista ja tehdä sen lupaamani hotellipostausten Kanarialta. Mutta en tiedä vielä yhtään että milloin ja mitä. 


Uskon, että ihminen pysyy onnellisempana ja tasapainoisempana, jos se edes silloin tällöin kysäisee itseltään, että miksikäs minä nyt taas teenkään tätä mitä minä teen. Mikä juuri nyt on tärkeintä, mitä tällä ajalla kannattaa tehdä? Ehkä sitä voisi olla vaikka oman elämänsä joulutorttu. Heittäytyä hetkeksi lattialle x-asentoon raajat ojossa ja miettiä, mikä on parasta, mitä joulutortulle voi tapahtua. 

Postauksen kesäiset kuvat ovat viime kesän telttailureissultamme Islannin Länsivuonoilta.

Tunnisteet: ,