Islantilainen joulu alkaa huomenna

Islannissa on monella tapaa merkillinen joulu. Aloitetaan niistä pukeista. Täällä joulupukkeja on kolmetoista. Ne laskeutuvat yksi kerrallaan kotivuoreltaan lähimpään asutuskeskukseen pitämään meteliä ja aiheuttamaan hämminkiä. Huomenna tulee heistä ensimmäinen: Stekkjastaur eli Aidantolppakamu. Hänen harrastuksensa on ahdistella lampaita ja viedä niiltä maidot. Täällä Reykjavíkissa joulupukit asuvat tuossa läheisellä Esja-vuorella, josta tyypit sitten vaeltavat tänne kaupunkiin. Tai ehkä ne ottavat bussin, kuka tietää...


Joka päivä tulee uusi pukki ja jouluaattona niitä mesoaa täällä kolmetoista. Osa niistä varastaa ruokaa keittiöstä, osa kiusaa eläimiä navetassa ja lampolassa ja yksi tyyppi pöllii kaikilta lapsilta kynttilät. Ne pistävät pystyyn oikein islantilaisen perinnejoulun: pyhäpäivät pimeässä ilman ruokaa!

Semi-ilkeiden joulupukkien sielunelämää ymmärtääkseen pitää tuntea heidän perhetaustansa. Joulupukkien äiti on karmea vuorenpeikko Gryla, jonka harrastus on joulun alla syödä lapsia. Iso säkki selässään se harvahampainen vanha muori juoksee vuorenrinnettä alas kylään, heittää saaliin säkkiin ja juoksee takaisin kotikololleen laittamaan ruokaa. Joulupukkien isää ei tunne kukaan. Pukkien äiti ja isä kun ovat jo aikapäiviä sitten eronneet. Pukkien kotiluolassa asustelee kyllä isäpuoli, mutta hän on patalaiska, laiha ja hiljainen ukkeli, joka löhöää luolan sohvalla ja räkii kattoon. Hänestä ei kovin paljoa mitään muuta tiedetäkään.  

Tällä perheellä on lemmikkieläinkin; isokokoinen musta kissa, jota myös Joulukissaksi kutsutaan. Ei ole mikään lempeä joulumielenlevittäjä hänkään. Kissa on joulunajan pedantti siveyspoliisi. Mirrin tehtävänä on raadella ja syödä kaikki ne ihmiset, jotka ovat jouluna pukeutuneet rikkinäisiin tai likaisiin vaatteisiin.

Joulukissaa ja Grylaa pelätään edelleen, mutta nuo kansantarinoiden joulupukit osaavat olla myös mukavia ja lapset niitä kovasti odottelevat kylään. Pukeista jokainen nimittäin tuo tullessaan lapsille pienen lahjan. Ikkunalaudoille laitetaan kenkä, johon pukki jättää pienen merkin itsestään. Pahin jäynä on jättää kenkään raaka peruna, mutta aika harvoin semmoista sattuu. Useimmiten siellä kengässä odottaa aamulla mandariini, tikkari, ehkä kirja tai tarroja.


Me asettelimme lasten kanssa kengät ikkunalaudalle tänään. Kuopus on vielä vähän kujalla tämän perinteen kanssa: häntä harmitti kovasti, että näitä kivoja pahvikenkiä ei voikaan vetää jalkaan.  Damn! Esikoinen puolestaan kiskaisi minua sivummalle varmistaakseen ettei kuopus kuullut: 

Kai sä äiti oot muistanut käydä hankkimassa ne kenkään laitettavat lahjat? Tänään ehtii vielä kauppaan!

Eipä huolta. Huomenna aamulla näihin postmoderneihin pahvitötteröihin on ilmestynyt poniaiheisia tatuointeja. 

Tunnisteet: ,