Unelmaduunarit: Pätevät vinkit motivaatioon

Minussa ja Laurilan Joonaksessa ei noin päällisin puolin ole hirveän paljon yhteistä. Kuten kuvasta voi nähdä, olen Joonaksen pituudesta ehkä puolet. Minulle tunnin jouksulenkki on iso suoritus, tuo pitkäsääri juoksee kymmeniä kilometrejä tuosta noin vaan. Meidän kunto on ihan eri planeetoilta. Mulla on kuvassakin aika nolon mutaiset lenkkarit, Joonaksella puhtaanvalkoiset (kaksosten isillä, miten on mahdollista?) 

Mutta siellä on se yksi iso yhteinen tekijä:

"Pikku hiljaa sieltä alkoi löytyä niitä asioita mitkä motivoi, mulle se on aina ollut treenaaminen. Endorfiini ja adrenaliini, kun ne kaikki hyvät aineet alkaa pyöriin kropassa, ne tuo rauhallisuuden muhun."


No niinpä. Juuri siksi itsekin yritän urheilla joka päivä. Koska siitä tulee hyvä olo. Rauhoitun, keskityn ja suoriudun paremmin kaikesta muusta, kun on vähän hikeä alla. Elämä, arki, oma naama ja ihan kaikki asiat näyttävät ja tuntuvat urheilun jälkeen niin paljon paremmalta.

Joonaksella ei ole ihan helpoimman kautta mennyt. Hän sairastui nuorena syöpään ja oli vähällä menettä toisen jalkansa. Vaikean leikkauksen jälkeen kävely piti opetella uudestaan. Siinä on pitänyt vähän motivaatiota kaivella, että on jaksanut eteenpäin.  Ja hyvinhän se näyttää menneen, sillä nykyään Joonas työskentelee muun muassa juoksuvalmentajana. Aikamoista. Kirjoitin muuten Joonaksen vastailmestyneestä kirjasta Juoksijan järki täällä syksyn kirjapostauksessani.

Tässä meidän uusimassa podcast-jaksossa puhumme siis motivaatiosta. Joonas puhuu siitä tosi kauniisti. Vaikka keskustelemmekin motivaatiosta juoksemisessa ja urheilussa, oikeastaan kyse on myös kaikesta muusta.  Mistä saada hyvä olo arkeen? Kuinka jaksaa ja innostua töissä? Miten laittaa asiat tärkeysjärjestykseen elämässä? Ainahan ei ole pakko treenata maratonille. Tai yrittää tehdä ennätystä. Tärkeintä on löytää tasapaino.

Ja hei! Joonaksella on aivan mahtava vinkki maanantain maksimaaliseen parantamiseen. Se selviää tuolta podcastista, klikkaahan messiin, siellä me odottelemme!



Jos haluat jättää palautetta, aihetoiveita tai muuten vain avautua, voit toki jättää viestejä tänne bloginkin puolelle, mutta meillä on Unelmaduunareille myös oma Facebook-sivu,josta löytyy kootusti kaikki podcastiimme liittyvät jutut ja päivitykset.

Ehkä kiinnostuit myös näistä: 
Mikä on podcast ja miten sitä kuunnellaan? Aloittavan kuuntelijan opas.
Unelmaduunarit-podcast - tästä on kyse.

Aikaisemmat jaksot:

Antti Holma ja näin löytyy luovuus

Janita Autio: Opiskelu ei ole ainoa reitti unelma-ammattiin

Ilkka Halava: Elämme ihmiskunnan jännittävintä ajanjaksoa

Jenni Rotonen: Pupulandia ja bloggaaminen työnä

Marjut Rahkola: Kotiäitivuosina perustettu lastenvaatemerkki kasvoi miljoonabisnekseksi

Jari Oinonen: Uratykki ja koti-isä kertoo, kuinka yhdistää hyvä työura ja onnellinen lapsiperhe

Maria Löfgren: Onnellisena töissä

Tunnisteet: , ,