Islantilainen kodinonni - kaupoissa ensi keväänä

Kääk, ääh, puuh. Minulla on menossa kirjoitusurakan viimeiset kilometrit. Olen luvannut jättää ensi keväänä ilmestyvän kirjani ensimmäisen käsisversion lokakuun viimeisenä päivänä. 


Mieliala vaihtelee välillä "ai saakeli tästä tulee kyllä hyvä" - "tylsää kuin vaalimainos viime vuosikymmeneltä". Ylös ja alas, epätoivosta intoon ja työn imuun. Yritän olla ennakkofiilistelemättä mitään, pyrin jatkamaan kirjoittamista. Lauseiden välissä juon kahvia ja kuuntelen gangstaräppiä. Yritän nauttia tästä juuri nyt käynnissä olevasta ajanjaksosta, koska luomisvaihe on se kaikkein paras. Sitten kun kirja on joskus valmis ja sitä voi pitää kädessä, on tunne tottakai mukava, mutta ei sitä voi mitenkään verrata tähän kohtaan, kun kaikki se hauska - eli kirjoittaminen - on vielä kesken.

On vaikea keksiä adjektiiveja kuvaamaan fiiliksiäni tästä kannesta, koska pidän siitä niin tavattomasti. Siksi teen kuvailun ilman adjektiiveja - toteanpa vain, että kun näin kannen ensimmäistä kertaa, sykemittarini kärähti. Semmoista se oli.

Kannen kuvasi Björgvin Hilmarsson ja kannen suunnitteli Satu Kontinen

Tunnisteet: , ,