Vuoristovaellus rap-konserttiin

Teimme perheen kanssa perjantaina supernastan iltakävelyn. Nousimme Reykjavíkin nimikkovuorelle Esjalle (914 m) kuuntelemaan islantilaisten räppäreiden keikkaa. 


Islantilainen mobiilifirma Nova järjestää kerran kesässä ilmaiskeikan Esjan rinteellä. Tänä vuonna Esja-illalle osui mainio sää ja koko perhe oli koossa. Ajattelimme, että miksipä ei! Tilasimme iltapäivällä kotiin pitsat, söimme aikaisen illallisen ja pakkasimme autoon kuopuksen kantorinkan, pari litraa vettä, keksejä ja pitsoista yli jääneet viipaleet. Esjan parkkipaikalle ajoimme Reykjavikista noin 20 minuutissa.



Esja on todella suosittu ulkoilukohde pääkaupunkilaisten keskuudessa. Tänne tehdään rauhallisia sunnuntaikävelyitä kaveriporukalla ja oman perheen kanssa. Kuntoilijat käyvät kesäaikaan Esjalla lenkillä ja kellottavat aikoja ylämäen juoksuun. Nyt kaupungin nimikkovuoren rinteillä nähtiin myös niitä, jotka eivät tavallisesti arjessa harrasta vuoristovaeltamista.

Siksi olikin hienoa huomata, että järjestelyt toimivat hyvin. Polun varrella lähes joka mutkan kohdalla oli kaksi islantilaisen pelastuspartion jäsentä katsomassa, että vaellus sujuu kaikilta hyvin. Jos joku kompastui ja tarvitsi apua, jeesi oli lähellä.

Polun varrella musiikki soi kivien päälle asetelluista kajareista ja kävelyä rytmittävät motivaatiokyltit kannustivat kävelijöitä jaksamaan ylämäessä. Miten mainiota! Konsertti järjestettiin kuuden aikaan illalla, eli mukaan pääsivät töissäkävijät mutta myös perheet, joissa on pieniä lapsia. Tieto ilmaiskonserteista lähetettiin tekstarilla Novan liittymäasiakkaille ja tilaisuutta mainostettiin radiossa ja Facebookissa. Paikalle saapui aurinkoisena perjantaialkuiltana tuhatkunta kävelijää ja helikopterikyytiläistä. Urheilua, musiikkia ja hauskaa yhdessäoloa luonnossa - aivan loistava tapahtuma ja kerrassaan erinomainen markkinointitempaus. 



Illalla vuorenrinteen ja parkkipaikan väliä suhasi  helikopteritaksi. Kyllä vain! Näin keikalle pääsivät siis ne, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tekemään reilun tunnin mittaista ylämäkivaellusta. Yhdensuuntainen lippu irtosi keikkailtana noin 50 eurolla. Ne samat kopterit lennättivät vuoren rinteelle myös äänentoistolaitteet, sähköt, bändit ja esimerkiksi yhden julmetun ison diskopallon.  

Matkan aikana viihteestä vastasi tietysti kuopus. Hän kun oli jälleen sitä mieltä, että  kävellä ei voi eikä varsinkaan vuoristossa ilman selostusta. Koko matkan ylös vuorelle ja alas parikkipaikalle hän etsi ympäristöstä kommentoitavaa. Ooh, voffi! Hau hau. Oooh, kääppänen. Bsssss. Tónlist! (musiikkia!). Ou mai gaad. Aurinko! Pilviä! Mennään ylös! Mennään alas! 







Myös esikoinen yllätti reippaudellaan. Tämä oli hänen ensimmäinen omin jaloin kävelty ylämäkivaellus vuorentapaiselle. Melkein kilometriin kuitenkin kiivettiin eikä hän kritisoinut matkan kestoa tai ylämäkeä kertaakaan. Toki kävelimme hitaasti ja pysähdyimme katselemaan matkan varrella kuohuvaa jokea, kukkasia ja hauskannäköisiä kiviä. Emme kellottaneet aikaa vaan keräsimme vain hyviä kokemuksia.



Islantilaisräppärit soittivat puolisentoista tuntia radiosta tuttuja listahittejä (esiintyjinä mm. tämä Emmsjé Gauti). Lapset jaksoivat hyvin sen ajan hengailla niityllä ja hytkyä musiikin tahdissa. Eväiden syönnin ja keikkojen jälkeen keräsimme tavarat reppuun ja nostimme lapsen rinkkaan. Laskeuduimme alas hitaasti, sillä alamäki oli jyrkähkö ja pyörivät pikkukivet lisäsivät kompastumisvaaraa. Lopulta ainoastaan minä sain reissulla kolhuja. Onnistuin nimittäin käräyttämään naamani, sillä unohdin laittaa aurinkovoidetta.

Jösses miten hyvä lapsiperhetapahtuma. Mahtava kombo kulttuuria, ulkoilua, luontoa ja yhdessäoloa. Jatkoon! Ensi kesänä todellakin uusiksi.

Tunnisteet: , ,